Viisi parasta trooppista tuoksua
Olen aina rakastanut "trooppisia tuoksuja". Kuka muistaa vielä 2000-luvun alkupuoliskolla Jennifer Lopezin Miami Glown? Aah, se piti olla tuohon aikaa kaikilla ja se olikin varmaan ensimmäisiä trooppisia tuoksuja johon rakastuin. Nykyään sen makeus on vähän liikaa, muistan miten se pysyi omalla ihollani niin, että sen haistoi vielä seuraavanakin päivänä. :D
Millainen on sitten omasta mielestäni nykyään hyvä trooppinen tuoksu? Makeahko, kookoksinen ja hedelmäinen, mutta siinä voi ja saa olla myös ripaus saippuaisuutta, vaniljaa ja sitruksia. Kukista usein frangipani, tiare-kukka ja heliotrooppi ovat niitä, jotka tuovat makuuni oikeanlaista trooppista fiilistä.
Tietenkin tuoksuvarastosta löytyy muutama trooppinen tuoksu, jotka kaivan aina kevään tullen esiin. Okei, myönnän, että välillä laitan talvipäivinäkin, kun tuntuu, että haluan valoa pimeyden keskelle. Tuoksut ovat keskenään hyvin erilaisia, vaikka niistä löytyy paljon samoja elementtejä. Olisi tylsää, jos kaikki olisivat samanlaisia ja toistensa toisintoja, joten jokaisessa on se oma juttunsa, minkä vuoksi ne kuuluvat pysyvästi tuoksukaappiini.
Guerlain Terracotta Le Parfum (74,40 € / 100 ml) – Kymmenen vuotta sitten Guerlain päätti tuoda markkinoille trooppisten tuoksujen todellisen uuden ajan klassikon. Tuoksussa on kaikki, mitä trooppiselta tuoksulta odotan. Siinä on lisäksi täydelliset rantafiilikset. Kaikista omistamistani tuoksuista, tämä on eniten rantatuoksu. Terracotta on Diorin Sweet Sunin ja Yves Rocherin Monoi The Tahitin rakkauslapsi. Alkutuoksussa sitsuksista bergamottia, tiare-kukkaa ja kookosta. Tuoksun sydän on itämainen jasmiinia, ylang-ylangia ja appelsiininkukkaa. Pohjalla vaniljaa ja myskiä. Terracotta on tuoksuna pehmeä. Siinä valloittavat valkoiset kukat, makeus, vanilja ja kookoksisuus. Bergamotti tuo siihen pienen raikkaan vivahteen. Kesto on ihollani kahdeksan tuntia. Tämä on niitä tuoksuja, jolta haluaa tuoksua, kun lämmin hiekka lämmittää jalkapohjia.
*Parfums de Marly Cassili (260 € / 75 ml) – Hienostuneimman trooppisen tuoksun titteli menee ilman kilpailua Cassilylle. Jos haluat jotain ylellistä ja erilaista, se on tämä. Ainakin itse haluan käyttää välillä tuoksuja, jolta ei ihan kaikki muut tuoksu. Jännintä on sitten, kun haistaa tällaisen tuoksun jollakin toisella. Melkein arvaa, että hänen kanssaan saattaisi aloittaa keskustelun tuoksuista. Cassili on kukkainen, kermainen, hedelmäinen, vaniljainen ja trooppinen. Guerlainin tapaan, tässä on silti myös ripaus happamuutta. Tuoksussa ei ole nuoteissa persikkaa, mutta haistan sen selvästi. Cassilin alkutuoksussa punaherukkaa, kukkia ja bulgarian ruusua. Sydämessä frangipania, luumua, mimosaa ja petaliaa, jonka tuoksuprofiili on raikkaan kukkainen. Pohjalla vaniljaa, tonkapapua ja santelipuuta. Jos omistaisin tällä hetkellä vain yhden trooppisen tuoksun, se olisi tämä. Tuoksu kestää ihollani lähes 10 tuntia.
*Estée Lauder Bronze Goddess Eau Fraiche (TARJOUS 65,90 € norm. 104 € / 50 ml - Trooppisten tuoksujen kokoelmaan pitää ehdottomasti kuulua myös puhdasta saippuaisuutta henkivä tuoksu. Bronze Goddess on lemppareitani kesäisiin arkipäiviin. Se on helppo, mutta se tuo trooppisuuden sadepäivänkin keskelle. Tuoksu on kookoksinen, kukkainen, vaniljainen ja makeahko. Omaan nenääni selkeästi myös puhtaan saippuainen. Tuoksu alkaa raikkaalla bergamotilla, mutta on myönnettävä, etten itse juurikaan haista tätä tuoksusta. Ehkä se tuo siihen sitä raikkautta laventelin kanssa. Sydämessä kookosmaitoa ja tiare-kukkaa. Pohjalla vaniljaa ja ambraa. Tämä on hyvä tuoksu heille, jotka vierastavat liiallista kookoksellisuutta. Estée Lauderin omilla sivuilla tuoksuun on myös listattu seuraavia nuotteja; santelipuu, vetiver, mirha, mandariini, sitruuna, appelsiini, laventeli ja mangnolian lehdet. Ihollani tuoksu kestää 6-8 h, joten sitä voi iltaa kohti lisäillä. Tykkään monesti suihkauttaa Bronze Goddessia hiuksiin suihkun jälkeen ympäri vuoden ennen nukkumaan menoa.
Aerin Hibiscus Palm (132 € / 50 ml) – Tämä on omistamistani trooppisista tuoksuista ehdottomasti kukkaisin. Valkoiset kukat tuovat siihen ilmavuutta. Muuten Hibiscus Palm on ihollani kermaisen trooppinen cocktail. Tämä ei ole lainkaan hedelmäinen vaan nimenomaan trooppisen kukkainen. Sopii täydellisesti kesähäihin tai puutarhajuhliin. Jos olisin menossa kesällä naimisiin, harkitsisin Aerinia varmasti häätuoksukseni. Tuoksu alkaa ylang-ylangilla, hibiskuksella, palmujen lehdillä, lotuksella ja inkiväärillä. Sydämessä frangipania ja valkoisia kukkia. Pohjalla kookosmaitoa, vaniljaa ja myskiä. Tuoksu kestää ihollani 8-10 tuntia, eikä sitä tarvitse päivän aikana lisäillä. Vaatteissa tuoksu säilyy vieläkin kauemmin.
*Tom Ford Eau De Soleil Blanc EdT (139 € / 50 ml) - Tykkään tästä "kevyemmästä" versiosta enemmän kuin EdP:sta. Eau de Soleil Blanc on hivenen sitruksinen ja myös tästä löytyy valkoisia kukkia. Tuoksussa on kookoksisuutta, makeutta ja vaniljaisuutta, jota tasapainottaa pienen pieni vihreys ja mausteisuus. Tämä on ainoa Tom Fordin tuoksu, josta todella pidän. Kaikki muut ovat nenääni aivan liian voimakkaita (tulee äklö olo), en kestä sitä, että haistan tuoksun itsessäni koko päivän, koska silloin voin vaan kuvitella, millaisen tuoksupilven sellainen tuoksu ylläni jätän jälkeeni. Haluan kuitenkin ottaa muut ihmiset mahdollisuuksien mukaan huomioon. Alkutuoksussa appelsiinia, nerolia, bergamotia, sitruunaa, pistaasia, petitgrainia, kardemummaa, punapippuria ja kuminaa. Sydämessä tuberoosaa, appelsiininkukkaa, ylang-ylangia, jasmiinia ja pihkakeltaputkea. Pohjalla kookosta, vaniljaa, tonkapapua, bentsoiinia ja ambraa. Isosta määrästä tuoksunuotteja huolimatta, tuoksu onnistuu olemaan pehmeän tasapainoinen. Kestää ihollani yli 12 tuntia, joten sitä ei tarvitse lisätä. Pitkäkestoisuudesta huolimatta muutaman ensimmäisen tunnin jälkeen tuoksu muuttuu ihotuoksuksi ja haistan sen vasta sitten, kun vien vaikka ranteeni lähelle nenää.
Mikä on sinun trooppinen tuoksusuosikki? Oliko joukossa tuttuja tuoksuja?
Kuvat: Pexels
Suosikkituoksuni 90-luvulta joita voi ostaa tänä päivänä
Jostain syystä muuttoprojekti on saanut minut miettimään paljon mennyttä. Tässä samassa hötäkässä olen ajatellut paljon aikaa, kun taipaleeni tuoksujen kanssa alkoi. Monet tietävät, että ostin ensimmäisen hienomman tuoksuni 90-luvun alussa ja se sattui olemaan Lancômen Trésor. Monet tuoksut eivät uudelleen tehtynä tuoksu ihan samalta kuin 90-luvulla, vaikka niitä edelleen myydään. Ajattelin kertoa teille muutaman suosikkituoksuni 90-luvulta, joista pidän vielä tänäkin päivänä. Koen, että juuri nyt on muodikasta käyttää vanhempia tuoksuja, ne ovat nyt uniikimpia nyt kuin silloin, kun ne olivat suosionsa huipulla. Jos niche-tuoksut eivät ole juttusi, suosittelen kokeilemaan näitä vanhempia, jotka ovat nykyajankin mittapuulla hienostuneita klassikoita, joilla voit erottua joukosta. Monet näistä suosikkituoksuistani on tänä päivänä aivan aliarvostettuja laatuunsa nähden. Niissä on kerroksellisuutta ja kestävyyttä. Tuoksujen hinta/laatusuhde onkin lyömätön, sillä monet ovat nykyisillä hinnoilla jopa erittäin edullisia.
*SALVADOR DALI DALISSIME (28,90-57,50 €) – Dalissime lanseerattiin vuonna 1994 ja se oli tuohon aikaan yksi lempituoksuistani, mutta pidän siitä edelleen. Hedelmäisen makea ja kukkainen tuoksu on todella moniulotteinen. Siinä on myös vaniljaisuutta ja puista lämpöä sekä pehmeyttä, jotka tuovat kerroksellisuutta. Tuoksu alkaa persikalla, aprikoosilla, ananaksella ja luumulla. Tuoksun sydän on kauniin kukkainen; kieloa, ruusua, jasmiinia, narsissia ja samettikukkaa. Pohjalla vaniljaa, santelipuuta, myskiä, litsiä, ambraa ja tonkapapua. Mielestäni jo pelkät tuoksunuotit kertovat tuoksun kerroksellisuudesta ja hienostuneisuudesta. Kuten 90-luvun tuoksuilla on tapana, tämä pysyy ihollani aamusta iltaan, eikä lisäämistä tarvita. Yksi tai kaksi suihkausta on tarpeeksi.
*CLINIQUE HAPPY (43,90-59,90 €) – Täysin toisenlaisiin fiiliksiin kuin Dalissime vie Cliniquen Happy. Tämä tuoksu elää nimensä mukaisesti. Rento tuoksu kuumiin kesäpäiviin tai kun haluat vain jotain rentoa. Sopii myös töihin, sillä tänä ei ärsytä. Sitruksisen kukkainen tuoksu, jossa on ripaus makeutta ja vihreyttä. Tiedättekö alku- tai loppukesän aamut, kun yö on ollut viileä ja nurmikon pintaan on kertynyt kastetta? Happy on juuri se tuoksu, kun upotat aamulla paljaat varpaat kosteaan nurmikkoon. Happyn alku on sitruksien räjähdys; appelsiinia, veriappelsiinia, mandariinia, bergamotia, omenaa ja luumua. Sydän on puhtaan kukkainen kielon, freesian, orkidean ja ruusun voimin. Tuoksu muuten sopii ruusua vierastavalle, sillä itse en tässä sitä yksittäisenä selkeästi haista. Pohjalla mimosaa, liljaa, magnoliaa, myskiä ja ambraa. Useat raikkaat tuoksut eivät kestä pitkään, mutta tämä kestää ihollani ja vaatteissa kymmenisen tuntia.
*RALPH LAUREN ROMANCE (50,90-74,90 €) En voi koskaan lakata rakastamasta tuoksua, jonka valitsin aikoinaan parikymppisenä häätuoksukseni. Kuumaan kesäkuiseen päivää tuoksu oli täydellisen herkkä. Romancessa on kaikki klassikon ainekset. Se on edelleen yksi kauneimpia ja hienostuneimpia kukkaistuoksuja. Siinä on yllätyksellisesti ripaus lämmintä kirpeää mausteisuutta ja pehmeää puuterisuutta. Tuoksu aloittaa valloituksensa ruusulla, inkiväärillä, kamomillalla, sitruunalla ja keltaisella freesialla. Sydän on puhtaan kukkainen; liljaa, lootuksenkukkaa, valkoista orvokkia ja neilikkaa. En lisännyt tuoksua hääpäivänäni kertaakaan, sillä se kestää ihollani puoli vuorokautta.
*GUCCI RUSH (81,95 €) – Harvoja itämaisia kukkaistuoksuja joista todella pidän. En sano tätä usein, mutta tämä tuoksu huutaa seksikkyyttä. Itselle tämä on iltatuoksu, en voisi kuvitella käyttäväni tätä päiväaikaan. Tuoksun kanssa kannattaa olla varovainen, vain yksi suihkaus niskaan riittää. Voit olla varma, että kun lähdet illalla kotoa, voit haistaa tämän vielä aamullakin. :D Uniikki itsevarman tyypin tuoksu. Rush alkaa persikalla, gardenialla ja freesialla. Sydämessä sävähdyksen tuo korianteri, ruusu ja jasmiini. Pohja on pehmeän makea ja itämainen; patsulia, vaniljaa ja vetiveriä. Tämä on tuoksuja, joka vain paranee mitä kauemmin se on iholla. Jostain syystä tykkään tuoksun muovisesta punaisesta kantikkaasta pullosta, joka on niin hassu ja erilainen, että se erottuu aina tuoksuhyllystä edukseen.
Vanhat suosikit (meikit), vieläkö käyttäisin?
Kuukausi takaperin kävin läpi vuoden 2016 ihonhoitosuosikkejani ja pohdiskelin samalla käyttäisinkö niitä vielä. Olin ihan yllättänyt, miten ison suosion postaus sai. Se keikkuu tälläkin hetkellä blogin luetuimmissa. Kuten silloin lupailin, jatkan sarjaa ainakin tällä saman vuoden meikkejä koskevalla postauksella. Jos teillä kuitenkin innokkuutta riittää, saatan palata vielä muidenkin vuosien parhaaksi valitsemiini tuotteisiin uudelleen arvioinnin parissa. Kiitos vielä Lindalle postausideasta!
Ihonhoidosta ajatukset ovat muuttuneet paljonkin vuosien saatossa, mikä tietenkin vaikutti myös siihen, mitä ajattelin viiden vuoden jälkeen tuon vuoden suosikeista. Sen sijaan meikit ovat eri juttu, kun löydän jotain hyvää, saatan käyttää samoja vuosikaudet, koska meikkaustyylini ei ole tänä aikana muuttunut lainkaan, toisin kuin ajatukseni ihonhoidosta.
Nyt kuitenkin niihin vuoden 2016 meikkisuosikeihin ja vähän muihinkin.
Käyttäisinkö vielä?
Onko sinulla meikkisuosikkeja, joita olet käyttänyt vuosia?
Estée Lauder Bronze Goddess Eau Fraiche
20th Century – Suosituimmat kosmetiikkatuotteet
Kaunistaudu kuin Audrey Hepburn
10 tuoksua jotka vievät takaisin kesään
Meikkipussilla
Parhaat – tammikuu´18
Estée Lauder Double Wear Cushion BB – Vihdoin Double Wear joka toimii pintakuivalla iholla!

