Suosikkituoksuni 2000-luvulta joita voi ostaa tänä päivänä
Ensinnäkin kiitos vastauksistanne 90-luvun suosikkituoksujani koskevaan postaukseen. Pitkästä aikaa aihe kirvoitti enemmän keskustelua kuin yleensä. Siitä innostuneena ajattelin, että kerron teille vielä viisi suosikkituoksuani 2000-luvulta, siis sellaisia tuoksuja, jotka ovat ilmestyneet vuosien 2000-2009 välillä. Jos minulta kysytään, niin 90-luku ja 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen olivat isojen markkinoiden tuoksujen osalta vielä kulta-aikaa. Silloin luotiin monia klassikkoja, joita myydään tänäkin päivänä. Sen jälkeen tuoksumarkkinat muuttuivat mielestäni radikaalisti. Uusia tuoksuja ja niiden moninaisia flankereita alkoi tulemaan markkinoille sitä tahtia, että oli enää vaikea pysyä perässä. Tuohon asti olin vielä hyvin kartalla jokaisesta tuoksu-uutuudesta.
Vuosituhannen alussa tuoksujen laatu pysyi samanlaisena kuin 90-luvulla. Ne kestivät pääsäntöisesti iholla pitkään ja tuoksupyramidit olivat moninaisia. Sen sijaan 90-luvun loppupuolella suosittuja olleet raikkaat vesituoksut joutuivat vuosikymmenen edetessä antamaan vähitellen sijaan toisenlaisille trendeille. Vuosituhannen alun tuoksuista, moni tuoksu on tänäkin päivänä varsin edullinen, jos vertaa niiden hintoja nykyiseen hintatrendiin, joka on jyrkästi nouseva.
VERA WANG PRINCESS (21,70 €) – Henkilökohtaisesti todella tärkeä tuoksu, sillä tätä tuoksua oli ylläni, kun tapasin ensimmäisen kerran puolisoni. Muistan, että mietin tuolloin tuoksuni todella tarkasti ja jostain syystä tämä tuntui sopivan tilanteeseen parhaiten. Rakastan tuoksua edelleen, sillä se on todella uniikki, eikä tämänkaltaista ole toista markkinoilla. Hinta on jatkuvasti naurettavalla tasolla tuoksun laatuun nähden. En voi käsittää, että tällä hetkellä halvimman hinnan löysin Sokoksen verkkokaupasta reilut 20 euroa. Normaalistikin pullon saa kolmella kympillä monista paikoista. Princess lanseerattiin vuonna 2006. Tuoksu on kukkainen, mutta siinä on ambrasta ja suklaasta johtuva todella makea vivahde. Kuvailisin tuoksua hedelmäiseksi, vaniljaiseksi ja suklaiseksi, ripauksella kukkaisuutta. Tuoksu alkaa lumpeella, aprikoosilla, vihreällä omenalla ja mandariinilla. Sydän on vähintäänkin mielenkiintoinen tummaa suklaata, guavaa, tiarekukkaa ja tuberosaa. Pohjalla vaniljaa, ambraa ja puisia vivahteita. Kestää iholla kymmenisen tuntia. Princess on siitä jännä tuoksu, että vaikka siinä on gourmand-vivahteita, se ei ole silti liian makea. Toimii hyvin varsinkin lämpimässä ilmastossa, mutta sopii myös Suomen talveen pehmeytensä vuoksi. Tämä on mielestäni yksi aliarvostetuimpia tuoksuja, mistä puhutaan aivan liian vähän. Toisaalta tällaiset tuoksut on kivaa pitää omana salaisuutena, ainakin tähän asti. ^_^
Viisi unohtumatonta tuoksua
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Hobbyhall.fi-verkkokauppa
Tuoksuja saa nykyään näppärästi tilattua verkosta, jos lähin myymälä ei ole lähellä. Tietyt brändit ovat ovat helposti saatavilla, mutta toiset brändit ovat eksklusiivisia, eikä heidän tuotteitaan saa ostettua ihan joka paikasta. Hobbyhall.fi-verkkokaupassa on valikoimissa kattava kokonaisuus eri merkkien tuoksuja – niitä ekslusiivisia brändejä kuin meille kaikille tuttuja.
Valitsin verkkokaupan valikoimista viisi unohtumatonta tuoksua. Toisia niistä voisi sanoa modernin ajan klassikoiksi, mutta mukana on myös uudempia, ehkäpä tulevaisuuden klassikoita.
Kolme hurmaavaa kesätuoksua
Kun puhutaan kesästä 2023, kolme tuoksua on noussut ylitse muiden. Ne yhdessä kertovat tarinan tuoksumaustani tällä hetkellä – kirpeää, hedelmäistä ja makeaa. Miksi tyytyä vain yhteen, kun voi saada kaikki kolme? Kun joulukuussa muistelen mennyttä vuotta ja kesää, muista sen aina näistä kolmesta tuoksusta.

Jostain syystä monet "luonnolliset" tuoksut ovat tökkineet, enkä ole löytänyt niistä korkeita kriteereitäni täyttäviä yksilöitä. Mikään kokeilemistani ei ikinä jäänyt lopulta pysyvään käyttöön, koska jotenkin ne jättivät kylmäksi. Sitten tutustuin Ellis Brooklynin tuoksuihin ja tiesin löytäneeni cruelty free -tuoksusarjan, jonka tuoksuja hankkisen useampia. Tällä hetkellä kokoelmiini kuuluu kolme tuoksua: *Sweet, *Salt ja *Sun Fruit. Haaveilen myös *Florist -tuoksusta, mutta mietin, onko se nykyiseen makuuni liiankin kukkainen.
*Ellis Brooklynin Sun Fruit suorastaan huutaa täydellistä kesäpäivää – rusketusrajoja, kermaista lämpöä, aurinkoa, kukkia ja hedelmäistä mehukkuutta.
Se ei ole kuitenkaan makea Escada-tuoksu vaan Ellis Brooklynin ihan kaikissa tuoksuissa on nenääni sellainen myskisen mystinen hienostunut pohja, josta joko tykkää tai ei. Se tuo tuoksuihin uniikkia ylellisyyttä, minkä vuoksi erotat heti Ellis Brooklynin tuoksut muista tuoksuista.
Sun Fruitissa alkutuoksuna makeaa viikunaa, kirpeää bergamotia, luumun lehtiä ja mehukasta päärynää. Sydäntuoksu on kukkainen – jasmiinia, syklaamia, appelsiinin kukkaa ja orvokin juurta. Pohjalla ambraa, vaniljaorkideaa, myskiä ja kookosta.
Ihollani kirpeä bergamot ja pehmeä myski tulevat ensin esiin. Hetken iholla oltuaan, alkaa pehmeämmät ja makeammat vivahteet erottua. Sun Fruit on aluksi raikas, sitten kermainen ja lopuksi trooppinen. Vaniljaorkideaa en juurikaan haista, en saa oikein mitään vaniljaista irti omalla ihollani, vaikka kuinka haistelisin. Sen sijaan vivahde kookosta ja pehmeän makeahkoa ambraa on läsnä. Kesto ihollani on kuutisen tuntia. Tuoksua voi laittaa helposti 2-3 suihkausta, ilman, että se olisi liian hyökkäävä.
Kesän käytetyimmät kosmetiikkatuotteet
*Medik8 ja Sisley saatu, muut omia. Sisältää mainoslinkkejä.
En oikeasti tiedä, mihin tämä kesä tuntuu katoavan. Päivät kuluvat ja huomaan, että taas on mennyt yksi viikko. Blogi on aina mielessä, mutta tuntuu, ettei päivityksillä jää aikaa. Syksyn sateiden ja pimeyden iskiessä tulee varmasti olemaan toisin. Ollaan oltu paljon ulkona, välillä kävelty puolison kanssa tuntien lenkkejä ja vain nautittu kesästä. Tuntuu, että haluan takaisin sen kahden kuukauden ajan, minkä olin viime kesänä vangittuna sisälle jalan rasitusmurtuman vuoksi. Välillä olen pitänyt toki lepopäiviä, ettei jalka ottaisi uudestaan itseensä.
Kosmetiikan osalta olen jämähtänyt käyttämään samoja tuotteita, enkä juurikaan ole testaillut uusia. Pari kivaa uutta juttua olen kuitenkin löytänyt ja niistä olen palanut halusta kertoa teillekin. Olen huomannut, että runsas ulkoilu on vaikuttanut ihooni. Yleensä kesäisin tuntuu, että iho ei juurikaan kaipaa kosteutta, ei ainakaan yhtä paljon kuin talvisin, mutta nyt ulkoilun lisääntymisen myötä, olen havainnut, että iho suorastaan rakastaan kevyitä, mutta kosteutta iholle tuovia tuotteita. Muuten iho on ollut koko kesän todella hyvässä kunnossa, eikä mitään ongelmia ole ollut. Itseasiassa iho näyttää niin hyvältä, että meikkipohjankin käyttö on lähes jäänyt.
Sain keväällä testiin *Medik8 H.E.O. Mask -yön yli naamion (68 €). Ajattelin aluksi, että säästän kokeilun vasta syksyyn, mutta kun iho tuntui haluavan lisää kosteutta, päätin ottaa tuotteen aiemmin kokeiluun. Naamio on kaksivaiheinen ja tuoksuton. Se lupaa pitkäkestoista kosteutusta. Ensimmäisessä vaiheessa iholle levitetään iholla raikkaan tuntuinen sininen geeli, joka on täysin tuoksutonta. Varsinkin kuuman päivän päätteeksi tuote tuntuu ihanalta iholla. Geeli sisältää mm. glyseriiniä ja hyaluronihappoa. Sen jälkeen iholle levitetään kosteuvoiteelta tuntuvat naamio, joka imeytyy ihoon hetkessä. Sisältää mm. keramideja, sklavaania, linohilhappoa ja merikaaliuutetta. Loistava naamio myös kesällä käytettäväksi, koska se ei tunnu paksulta tai rasvaiselta. Tästä huolimatta kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Olen käyttänyt naamiota myös retinolin päällä, jolloin se antaa kaivattua lisäkosteutta. Erillistä kosteusvoidetta ei enää tarvita.
Ulkoillessa on ollut tärkeää pitää huolta myös aurinkosuojasta. Käytössäni on varmaan viittä eri tuotetta, mutta olen tykästynyt ulkoillessa *Vichyn Capital Soleil UV-Daily SPF 50+ -aurinkosuojaan (24,40 €). Tuotetta saa myös sävytettynä, mutta itse tykkään enemmän tästä värittömästä. Sävyttämättömän version sävykään ei ole ihan valkoinen vaan se on aavistuksen persikkainen. Tykkään, että tuote on pakattu näppärään pumppupulloon ja se on helppo kuljettaa myös mukana. Koostumus on juoksevan ohutta ja tuote levittyy iholle miellyttävän kevyesti. Imeytyy heti, eikä jätä tahmeaa, eikä vaaleaa pintaa. Toisin kuin La Roche Posayn ohut aurinkosuoja kuivattaa toisinaan kasvojani, tämä ei sitä tee, vaikka tämäkin sisältää denaturoitua alkoholia. Ei myöskään kirvele silmiä. Soveltuu meikin alle. Tuotteessa on hajustetta, mutta omaan nenääni se ei tuoksu silti millekään.
TOP5 – Eniten käyttämäni kosmetiikkatuotteet
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Toivottavasti joulu ja vuoden loppu sujuivat mukavasti? Joulutauko venyi itselläni pidemmäksi kuin alunperin ajattelin, mutta välillä on hyvä ottaa aikaa itselle.
Kosmetiikan osalta vuosi 2022 jäi mieleen siitä, miten hyvin olen saanut karsittua pois tuotteita, joita en käytä. Vielä on jonkin verran matkaa siihen, ettei varastossani olisi yhtään tuotetta, jotka eivät ole tulossa käyttöön. Varsinkin meikkien osalta tilanne on vaikea, olen karsinut ne jo todella vähiin, mutta en edelleenkään raaski luopua jostakin huulipunasta, vaikka en ole käyttänyt sitä useaan vuoteen. Rakastin huulipunia, mutta nykyisin käytän lähinnä vain kiiltoja. En silti uskalla luopua muutamasta suosikkihuulipunastani, entä jos haluankin alkaa käyttämään niitä? Ihonhoidollisesti vuosi oli menestys. Tällä hetkellä tiedän tuotteet joista ihoni pitää ja miten toimia ihon kanssa, kun vaikkapa kuivuuskausi iskee. Tukeuduin ihonhoidossa paljon vanhoihin suosikkeihin, mutta kokeilin silti jonkin verran myös uusia tuotteita, mutta ainoastaan sellaisia, jotka koin sopivan iholleni. Nykyisin en suostu enää kokeilemaan mitä vain kokeilemisen ilosta vaan tuotteiden pitää sopia nykyiseen ihonhoitofilosofiaani.
Ajattelin jakaa teille viisi vuonna 2022 käyttämääni kosmetiikkatuotetta, siitä huolimatta, että luulen, ettei niissä ole yhtäkään yllätystä teille lukijoille. Tuotteet ovat sellaisia, jotka ovat olleet käytössä viikottain, osa jopa päivittäin koko vuoden. Enkä myöskään näe, että niistä jatkossakaan luopuisin, koska miksi vaihtamaan täydellisesti toimivaa tuotetta?
Mitkä tuotteet sinulla olivat eniten käytössä?
Viisi kosmetiikan kesäsuosikkia Lykolta
Netti on nykyään pullollaan vaihtoehtoja, mitä tulee kosmetiikan ostamiseen. Yksi eniten käyttämiäni verkkokauppoja on *Lyko, josta löytyy monipuolisesti niin meikkejä, ihonhoitoa kuin tuoksujakin. Lisäksi kaupasta löytyy *Yankee Candle -tuoksukynttilät, jotka kuuluvat vahvana osana arkeeni varsinkin talviaikaan, mutta elokuun pimenevinä iltoina kaivan esiin Warm Cashmeren tai Autumn Glown, joiden tuoksu vie mielen kohti syksyä.
Nyt on kuitenkin loppuviikoksi luvattu suorastaan helteistä, niin ajattelin, että voisin jakaa teille viisi kosmetiikan kesäsuosikkia, jotka ovat olleet olleet eniten käytössä tänä kesänä, mutta myös aiempina vuosina. Suurimman osan tuotteista olette nähneet täällä jo monen monta kertaa. Ostan niitä aina uudestaan, kun entiset ovat päässeet loppumaan.
Mitkä ovat sinun kosmetiikan kesäsuosikit?
Lykon koko valikoiman löydät *täältä. Yli 30 euron tilaukset postikuluitta, ilmainen Budbee-kuljetus yli 60 euron tilauksille. Tosin tällä hetkellä myös Budbee-toimituksille näyttäisi saavan ilmaisen kuljetuksen, kun tilaa yli 30 eurolla.
Oikein aurinkoista ja lämmintä juhannusta kaikille!
TOP5 kesätuoksut
Trooppinen tuulahdus – Dolce & Gabbana Dolce Shine
Lykolta tuoksut kaikkiin tilanteisiin
