TOTUUS – Tarvitset vain nämä 3+1 ihonhoitotuotetta
Kuten blogiani pitkään seuranneet tietävät, ajatukseni ihonhoidosta on muuttanut muotoaan melkoisesti vuosien aikana. Kaikki alkoi oikeastaan jo vuosia takaperin, kun aloin miettimään kulutustani vaatteiseen. Vaatekaappini pursuili vaatteita, joita en ollut käyttänyt kuin kerran tai kaksi. Vaatteita, joista en oikeastaan välittänyt. Tämän vuoksi päätin luopua kaikista vaatteistani, joita en oikeasti käyttänyt ja tarvinnut. Samalla tein päätöksen, että ostan siitä lähtien vaatteita vain tarpeeseen, en koskaan huvin vuoksi. Lisäksi jokainen vaatekappale jonka jatkossa ostaisin, pitäisi olla sellainen, että sitä oikeasti käyttäisin ja joka myös toivon mukaan kestäisi. Miksi omistaa kymmeniä kenkäpareja? En vain nähnyt omalla kohdallani tällaisessa elämäntyylissä järkeä.
Kun prosessi vaatteiden kanssa oli vihdoin valmis, huomasin, että se sama ajattelu alkoi siirtymään myös rakastamaani ihonhoitoon. Miksi kaapissani oli useita laatikollisia voiteita, seerumeita ja kaikkia mahdollisia ihonhoitotuotteita maan ja taivaan väliltä? Olin saanut niitä blogini kautta, mutta myös ostanut toisten innoittamana. Totuus oli se, etten tulisi niistä isoa osaa koskaan käyttämään, koska ne eivät kiinnostaneet minua. Aloitin siitä, että olen jo muutaman vuoden ajan ottanut pr-lähetyksiä vain harkiten vastaan. Tänä vuonna itseasiassa kotiini on saapunut vain pari hassua pientä pr-lähetystä. En halua kotiini tuotteita, joita en käytä tai eivät sovi nykyiseen ajatusmaailmaani kosmetiikasta. Omat ostokseni olen tehnyt vain tarpeeseen, jonkin täytyy oikeasti loppua, ennen kuin ostan uutta tilalle. Enää kaapissani ei pyöri kymmeniä kappaleita ihonhoitotuotteita. Itseasiassa puristelin juuri viimeisiä aurinkovoiteen jämiä viime viikolla, kun postissa saapui tilaamani uusi tuote tilalle. On helpottavaa, kun tiedän jokaisen tuotteen, jonka omistan.
Ihonhoitotuotteet ovat kuin siivoustuotteet. Niitä myydään meille jokaiseen tarkoitukseen omansa. Kyllä, voit käyttää jokaiseen huoneeseen ja kasvojen osaan omaa tuotetta, mutta totuus on, että jos et halua, et tarvitse kymmentä erilaista tuotetta vaan voit saada yhtä hyvän ja silti tehokkaan tuloksen paljon vähemmällä. Oma ihoni on voinut paljon paremmin, kun aloin vähentämään tuotteiden määrää iholla. Valitsen vain muutamia hyviä ja tehokkaista tuotteita. Varsinkin hajusteettomuus on asia, jota ihoni tuntuu rakastavan. Kaikenlaiset hormoninäpytkin on hävinnyt iholta sen myötä, kun aloin minimalisoimaan hajusteelliset tuotteet ihoni hoidossa.
Jos haluat noudattaa minimalistista ihonhoitoa, tarvitset siihen vain kolme tuotetta; kasvojen puhdistustuotteen (sellaisen jolla irtoaa myös meikki), aurinkosuojan ja retinolin. Lisäksi saatat tarvita hyvän kosteusvoiteen, koska retinoli saattaa joskus kuivattaa ihoa. Kosteusvoiteeksi kannattaa valita tuote, joka sisältää vanhoja kunnon kosteuttavia raaka-aineita, kuten glyseriinia, shevoita, jojobaöljyjä jne. Vaikka käytän vielä toisinaan muitakin tuotteita, huomaan, että monesti päivät kuluvat noudattaessa seuraavaa minimalistista ihonhoitorutiinia, joka ei vaurioita tai ärsytä ihoa vaan pitää sen tasapainoisena ja hehkuvana.
Parhaat puhdistustuotteet herkälle iholle
Embryolisse Sensitive Lait-Crème – Edullinen hajusteeton monitoimituote
*Sisältää mainoslinkin, tuote oma
Tehokasta ja hellävaraista. Ranskalaisen ihonhoitosarjan Embryolissen iskulause – yksinkertainen on kaunista, kuvaa sarjan tuotteita hyvin. Embryolissen tarina alkoi vuonna 1950, kun iholaikkuihin erikoistunut ihotautilääkäri kehitti pariisilaisessa sairaalassa Lait-Crème Concentré -voiteen, josta tuli sittemmin todellinen kulttituote.
Ostin aikoinaan tuon kulttituotteen, mutta en pitänyt sen tuoksusta, se oli jo silloin omaan nenääni jotenkin liian voimakas ja se jäi leijumaan kasvoille pidemmäksi aikaa. Alkuperäinen tuote sisältää myös parafiiniöljyä, johon tuohon aikaan suhtauduin skeptisesti. Enää en ole sen suhteen yhtä ehdoton, varsinkin jalkojenhoitotuotteissa sillä on tehtävänsä. Siitä aiheuttaako ainesosa ihossa tukkeutumia vai ei, on monenlaisia väitteitä. Itselleni kuitenkin kynnyskysymys oli tuotteen tuoksu.
Kolme yllättävää kasvovoidesuosikkia
Nyt kun mennään jo kohta elokuun puolivälissä, huomaan, että ihoni alkaa kaipaamaan todella paljon lisää kosteutta. Toki se kaipaa sitä kesälläkin. Haluan antaa sille kosteutta, mutta en ole vielä valmista siirtymään paksuihin koostumuksiin.
Tällä hetkellä käytössäni on kolme voidetta, pyrin siihen, etten avaisi kymmentä purkkia samanaikaisesti, kuten joskus ennen tein. Kaikilla kolmella on oma käyttöaikansa ihon tarpeen mukaan. Kaksi voiteista on vähintäänkin yllättäviä. Kerron kohta lisää...
Mikä on suosikkivoiteesi tällä hetkellä? Oliko joukossa tuttuja tuotteita?
Näin saavutin unelmaihoni
Vajaa pari vuotta sitten, kun tiesin ihonhoidosta laajemmin, aloin tosissani miettimään millainen on olisi unelmaihoni. Kannattaa muistaa, että ihon kanssa ei voi olla koskaan tavoitteena täydellisyys, jos et sitten omista satumaisia geenejä, niin täydellistä ihoa ei ole kuin Instagram-kuvissa. Meistä jokaisella on varmasti erilaiset haaveet, jollaiseksi unelmaihomme kuvittelemme.
Päätin, että oma unelmaihoni olisi tasapainoinen.
Olen siitä onnekas, että minulla on aina ollut ihan hyvä iho. Teinini ja parikymppisenä tietenkin ihossa oli jonkin verran epäpuhtauksia. Myöhemmin tuli riesaksi pintakuivuus, kuivuus sekä kipeät hormoninäpyt.
Koska ihoni kuitenkin oli lähtökohtaisesti varmasti monen muun mielestä jo hyvässä kunnossa, aloin miettimään, mitä sellaista teen, mitä kannattaisi muuttaa, että saisin sen tavoittelemani tasapainoisen ihon.
Mietin kaikkea oppimaani, mitkä voisivat olla niitä asioita, joita alkaisin muuttamaan? En syönyt lääkkeitä, jotka voisivat vaikuttaa ihooni positiivisesti tai negatiivisesti. Joten siltä osin ihoni oli projektin alkaessa luonnollisessa tilassa. En tietenkään tehnyt kaikkia muutoksia kerralla, vaan lisäsin niitä yksi kerrallaan vähitellen.
Suosikkiseerumit
Erilaiset seerumit ovat jo pitkään olleet ihonhoitoni kulmakiviä. Jos harrastat minimalistista ihonhoitoa, seerumi saattaa olla sinulle turha tuote, varsinkin, kun viime aikoina voiteet ovat kehittyneet niin, että ne sisältävät paljon samoja aktiivisia raaka-aineita kuin seerumitkin. Joten edes seerumi ei ole ihonhoidossa välttämättömyys, vaikka meille muuta markkinoidaankin. Kannattaa muistaa, että usein ihonhoidon markkinoinnissa on tarkoitus vain myydä meille enemmän tuotteita. Periaatteessa ihonhoidoksi riittäisi kolme tuotetta – puhdistustuote, kasvovoide ja aurinkosuoja.
En kuitenkaan voisi kuvitella luopuvani seerumien käytöstä. Ne kuuluvat ihonhoitorutiiniini kesät ja talvet. Poikkean ehkä massasta siinä suhteessa, että rakastan paksumman koostumuksen omaavia seerumeita, olivat ne sitten emulsiomaisia tai geelimäisiä. Hyvin vesimäiset koostumukset joitain C-vitamiiniseerumeita lukuunottamatta eivät ole suosiossani. Tykkään siitä, että jo seerumin laiton jälkeen iho tuntuu välittömästi kimmoisammalta ja hyvin kosteutetulta. Seerumeilta haenkin pääsääntöisesti sitä, että ne antaisivat kosteutta iholle ja varsinkin rahoittaisivat sitä. Koen, kun asuu maassa, jossa on neljä vuodenaikaa, rauhoittava ominaisuus pitää ihon tasapainoisempana vaativissa olosuhteissa ympäri vuoden. Kun ikää on yli neljäkymmentä vuotta, haen tietenkin seerumeilta myös anti-aging -ominaisuuksia. Juuri sinulle sopiva seerumi kannattaakin valita sillä perusteella, mitä haluat sillä hoitaa.
Ajattelin, että voisin jakaa kanssanne muutaman tämän hetken suosikkiseerumini. Kaikki sopivat hyvin käytettäväksi juuri tähän vuodenaikaan, sekä talviolosuhteissa. Joukossa on tuotteita, joita olen käyttänyt vuosia, mutta myös pari uudempaa tuttavuutta. Seerumeista ei ole lisätty hajusteita, joten ne sopivat kaikki hyvin herkälle iholle ja hajusteherkille. Käytän edelleen myös hajustettua kosmetiikkaa, mutta priorisoin hajusteetonta mahdollisimman paljon. Lisäksi levitän kaikki seerumit aavistuksen kostealle iholle, koen, että tällöin ne pääsevät vaikuttamaan aivan eri tavalla.
*Bioeffect EGF – Seerumi sisältää EGF:ää eli epidermaalista solukasvutekijää, joka auttaa ihoa kasvamaan esim. palovamman jälkeen ja nopeuttaa siten haavojen paranemista. EGF edistääkin ihon kykyä sitoa kosteutta ja vähentää samalla kosteuden haihtumista iholta. Se edistää kollageenin ja elastiinin tuotantoa antaen kiinteyttä ja elastisuutta iholle. Kevyen geelimäinen seerumi tarjoaakin iholle kosteutta ja anti-aging -ominaisuuksia. Tämä on yksi niistä seerumeista, minkä todella huomaan vaikuttavan pidemmässä käytössä ihon kimmoisuuteen. Syy, jonka vuoksi ostan tätä hinnasta huolimatta aina uudestaan. Pieni pullo kestää käytössä useita kuukausia päivittäinkin käytettynä, koska muutama tippa riittää kasvojen ja kaulan iholle.
*It'S Skin Power 10 LI Effector – On käsittämätöntä, että näin loistavan seerumin saa alle parilla kympillä. Lakritsiuutetta sisältävä geelimäinen seerumi on yksi parhaiten rauhoittavista tuotteista mitä olen koskaan käyttänyt. Rauhoittaa ihon välittömästi. Tämän lisäksi kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Toimii iltaisin kuin meikinkin alla.
*Laponie of Scandinavia Brightening Treatment – Laponien tuotteet ovat kehitelty erityisesti herkälle iholle. Tuotteiden sisällöt ovat yksinkertaisia, mutta tehokkaita, jonka vuoksi sarjan tuotteista on helppo pitää. Kirkastava ja ihoa silottava seerumi sisältää bakuchiolia, joka on luonnonkosmetiikan retinoli. Retinoliin verrattuna bakuchiol on helpommin siedetty, joten jos ihosi on ärtynyt retinolista, tämä on kokeilemisen arvoinen. Emulsiomainen seerumi sisältää ihoa kosteuttavia glyseriiniä ja arganöljyä. Ihoa rauhoittamaan taas on käytetty bisabololia.
*La Roche-Posay Rosaliac AR Intense – Kevyen raikas geelimäinen seerumi on tehty erityisesti punoittavan, couperosa- tai rosaceaihon hoitoon. Luottotuotteeni, kun iho on jostain syystä erityisen ärtynyt tai herkkä. Tätäkin sattuu toisinaan, hyvästä hoidosta huolimatta. Sisältää kosteuttavaa glyseriiniä, sekä ambophenol kasvin lehtiuutetta, joka tunnetaan ihoa rauhoittavista ominaisuuksista.
*Medik8 Liquid Peptides – Läpinäkyvä ja aavistuksen geelimäinen seerumi imeytyy ihoon hetkessä. Ei jätä tahmeaa pintaa. Sisältää ison määrän erilaisia peptidejä (30%). Se kosteuttaa ja kiinteyttää. Sisältää myös prebiootteja, jotka tasapainottavat ihoa. Peptidit tehostavat kollageenin- ja elastiinintuotantoa, jolloin hienot juonteet silottuvat. Tykkään käyttää seerumia yhdessä retinolin kanssa iltaisin, koska koen, että ne sopivat hyvin yhdeen ja antavat tuplaten anti-aging -hoitoa ikääntyvälle iholle.
*Paula's Choice CALM Repairing Serum – Seerumi on tehokas ärtyneelle iholle. Se toimii myös loistavana ihon tasapainottajana ja rauhoittajana. Siinä on todella kevyt, ohut, raikas ja hivenen geelimäinen koostumus. Hillitsee tulehdusta, joten sopii hyvin myös epäpuhtaalle- ja akneiholle. Samalla se kuitenkin ehkäisee myös ikääntymisen merkkejä, joten seerumi on loistava tuote kaikkiin iho-ongelmiin ja sopii jokaiselle. Sisältää mm. erilaisia keramideja, lakritsiuutetta ja kosteuttavaa glyseriiniä.
*Paula's Choice Omega+ Complex Serum – Tämä seerumi on varsinkin talviajan lemppari. Koostumus on kevyttä mutta emulsiomaista. Rauhoittaa ja kosteuttaa tehokkaasti. Sisältää sekoituksen rasvahappoja, keramideja ja andioksidantteja. Seerumin kosteustehot ovat aivan omaa luokkaansa. Vaikka kaikki postauksen seerumit sopivat tietenkin myös silmänympärysiholle, erityisesti rasvahappoja sisältävä tuote on loistava kosteuttaja silmänympärysiholle talvisin.
Käytätkö seerumeita? Lempiseerumisi?
Kuvat: Keskimmäinen kuva Pexelx, muut minä
Parhaat huulivoiteet joka säälle
Nyt on varmasti se aika vuodesta, kun viimeistään kaikki meistä huomaavat huulien kuivumisen. Oma käyttörytmini huulivoiteiden kanssa on hyvin vaihteleva riippuen vuodenajasta. Kevättalvesta syksyyn käytän huulivoiteita siksi, että ne suojaisivat huuleni auringolta, joten silloin suojakerroin on ehdoton. Suojakertoimen lisäksi tykkään, että tuote myös tuntuu pysyvän huulilla, eikä sitä tarvitsisi ihan viiden minuutin välein lisätä. Usein tämä riittääkin, eikä kesäaikaan huuleni kaipaa pääsääntöisesti yöksi mitään voiteita. Talvella taas keskuslämmityksen kuivattaessa huulia ihan eri tavalla, tuotteiden pitää olla todella hoitavia ja varsinkin yön ajan käytettävään voiteeseen kannattaa panostaa. Pyrin siihen, etten talvella päivisin vain lisäämisen vuoksi lisäisi huulivoidetta, ainoastaan, jos huulet oikeasti tuntuvat kuivilta. Sisällyksessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että huulivoide sisältäisi kosteuttavia raaka-aineita, mutta myös niitä, jotka lukitsevat kosteuden ihoon. Jos huulituote sisältää pelkästään kosteuden lukitsevia raaka-aineita, eikä kosteuttavia, huulet saattavat kuivua entisestään, jolloin joudut ns. "huulirasvakierteeseen".
Omissa suosikeissani on niin hajusteettomia kuin hajustettujakin tuotteita, vaikka pääsääntöisesti suosin hajusteettomia. Puikkomallit ovat kaikista käytönnöllisempiä, monet suosikkituotteeni ovat muulla tavoin pakattuja. Tämä ei haittaa, kun tuotetta käyttää öisin tai kotona. Aurinkosuojilla varustetuttaja taas kantaa koko ajan mukana ja silloin pakkauksella on väliä.
*Avène Cold Cream Lip Butter (9,90 €) – Klassikko, jonka ostan joka syksy kaappiin. Avènen tuote sisältää runsaasti erilaisia öljyjä, mehiläisvahaa ja karitevoite. Koostumus on purkissa jämerän oloista, mutta tuote sulaa huulille laittaessa. Pysyy todella hyvin huulilla ja kosteuttaa tehokkaasti. Huulivoiteeseen on lisätty hajustetta, mutta tuoksu on erittäin mieto ja hivenen sitruksinen. Yökäytössä ja kotona ollessa lisään tarvittaessa voidetta myös päivisin.
Aquaphor Lip Protectant SPF 30 (4,42 €) – Viime kesän käytetyimpiä huulivoiteita. Pehmentää huulia. Sisältää kosteuttavaa glyseriiniä. Vaseliini ja shevoi suojaavat huulia. Koostumus on mukavan liukuvaa. Muuttuu kuitenkin lämmössä helposti entistäkin juoksevammaksi. Viileässä säilytettynä jähmeää. Ihan kuumimpina kesäpäivinä ei paras mahdollinen vaihtoehto mukaan otettavaksi, koska muuttuu niin juoksevaksi, mutta normaaleina Suomen kesäpäivinä lemppari. Tilaan tuotetta iHerbistä, koska suojakertoimellista versiota on vaikea löytää muualta.
Blistex Five Star Lip Protection SPF 30 (2,01 €) – Suomessakin myydään vastaavanlaista ihan marketeissa, kulkee nimellä ProtectPlus SPF 30, hintaa n. euron enemmän. Olen käyttänyt vain iHerbistä tilattavaa versiota, enkä ole kokeillut onko Suomessa myytävän koostumus jotenkin erilainen, ainakin sisällykset näyttäisivät poikkeavan hieman toisistaan, joka saattaa sitten vaikuttaa koostumukseen. Pitää varmaan testata asia tulevaisuudessa, koska tässä tuotteessa juuri se oikeanlainen koostumus on se juttu. Tämä on siitä loistava, että koostumus on erittäin jämäkkää, jopa helteellä tuote ei lötkisty puikossa juurikaan. Jämäkkä koostumus pysyy huulilla erittäin pitkään ja tälle onkin luvattu vedenkestävä suoja 80 minuutiksi. Ei tee huulien pintaa tahmeaksi, mutta tuntee, kun tuote on huulilla. Hajusteeton. Täydellinen ranta- ja hellepäivien suoja huulille! Tykkään käyttää tätä myös kodinulkopuolisessa työssäni maskin alla, koska voide ei liukene maskin alle puhuessa kertyvän kosteuden mukana taivaan tuuliin heti. Tuote josta en luovu.
*Elizabeth Arden Eight Hour Cream (33,95 €) – Klassikko, joka ei esittelyjä kaipaa. Voide jota olen käyttänyt kaksikymmentä vuotta. Luultavasti kaikki ylistyssanat on tähän käytetty täällä, mitä voi keksiä. Hinta kirpaisee, mutta Eight Hour Cream on monitoimituote, joten pelkkiin huuliin tätä ei tarvitse säästellä. Puolisollani on myös oma tuubi käytössä, koska hän vannoo tämän tuotteen nimiin yhtä paljon kuin minäkin. Pakkauksessa on hurjat 50 ml:ä tuotetta. Huuliin, kuiviin kantapäihin ja kynsinauhoihin käytettynä, yksi pakkaus kestää minulla käytössä puolitoista vuotta. Pakkaus säilyy avaamisesta kolme vuotta, joten pelkästään huulillekin käytettynä käyttöikää on runsaasti ilman pilaantumisen pelkoa. Tämä saa huulet yön aikana niin pehmoisiksi, että päivisin edes kovimmilla pakkasilla ei tarvitse kovinkaan usein lisäillä muita voiteita. Tuotteessa on mielipiteitä hieman jakava hyvin vieno maanläheinen tuoksu. Olen tuoksuun niin tottunut, että koen sen jotenkin läheisen lämpimänä. Sisältää E-vitamiinia ja erilaisia öljyjä. Vaseliini ja mineraaliöljy lukitsevat kosteuden huulille.
*La Roche-Posay Cicaplast Lips Huulivoide (6,75 €) – Ostin tuubin kesällä ihan mielenkiinnosta. Nyt tuubi vetelee viimeisiään ja uusi avaamaton odottaa jo kaapissa. Ihastuin tuotteeseen välittömästi. Tuubista voi pursottaa jämäkkää tuotetta suoraan huulille ja levittää pakkauksen suussa olevalle aplikaattorilla. Pursotan kuitenkin usein tuotetta sormelle ja levitän siitä sen huulille. Kosteuttaa todella tehokkaasti. Käytän öisin jämerän koostumuksen vuoksi, mutta aplikaattori helpottaa mukana kuljettamista ja voidetta voi lisätä päivän aikana tarvittaessa. Ei sisällä suojakerrointa. Sisältää mm. pantenolia, mehiläisvahaa, karitevoita ja lipedejä, jotka suojaavat ja kosteuttavat huulia. Kipuamassa kovaa vauhtia luottotuotteeksi, mitä huulten hoitoon tulee.
*Nuxe Very Rose Lip Balm (13,95 €) – Nuxen ikoninen Rêve de miel -huulivoide on kaikkien aikojen suosikki huulivoiteitani, niin pitihän se tietenkin hankkia tämä uusi ruusuinen versio. Rakastan ruusun tuoksua, joten toivon, että tämä uutuuskin ruusuilta tuoksuisi, samalla kun se kosteuttaisi yhtä hyvin huulia kuin klassikkokin. Vaikka käytän todella paljon hajusteettomia ihonhoitotuotteita, joskus sitä vain kaipaa tuoksullistakin elämystä. Sisältää mehiläisvahaa ja karitevoita. Sopii käytettäväksi varsinkin öisin ikäänkuin huulinaamion tapaan. Kosteuttaa tehokkaasti. Tuoksu oli kuitenkin yllätys, se on nenääni enemmän vaniljainen kuin ruusuinen. Kertokaa, jotka olette käyttäneet, onko nenässäni jotain vikaa. :D
*Sensai Total Lip Treatment (99 €) – Meinasin aluksi, että jättäisin tuotteen pois, siksi en edes kuvannut sitä kuviin. Hinta kuulostaa varmasti monesta naurettavalta. Toisaalta, jokainen laittaa ansaitsemansa rahat mihin haluaa. Kyse on kuitenkin yhdestä suosikkituotteestani, mitä huulituotteisiin tulee, siksi en vain voinut jättää Sensain ikonista tuotetta pois. Kun miettii edellä mainittujen tuotteiden ja Sensain tuotteen sisältöä, niin onhan se aivan erilainen. Sensain Total Lip Treatment sisältää huomattavasti enemmän pinnalla olevia ihonhoidon tehokkaita huippuraaka-aineita, kun taas ylläolevat ovat sisällöltään hyvinkin peruskauraa, kun miettii, mitä huulivoiteet yleensä sisältävät. Ne samat raaka-aineet eivät tietenkään maksa monissa muissa ihonhoitotuotteissa sataa euroa, mutta niitä harvemmin näkee huulia varten suunnitelluissa tuotteissa. En käytä voidetta pelkästään huuliin vaan se on yksi parhaista voiteista myös silmänympärysiholle talviaikaan, jos iho tuntuu kuivalta ja hilseilee. Kokeilkaa, keiltä tämä löytyy. Lisäksi voide sopii kaikista mainitsemistani parhaiten huulipunan alla käytettäväksi. Sisältää mm. glyseriiniä, niasiiniamidia, skvalaania, salisyyhappoa ja erilaisia kasviuutteita. Hajusteeton.
Mikä on sinun suosikki huulivoiteesi?
Kuvat: JonnaH, keskimmäinen Pexels
TUOTEARVOSTELU – Bioeffect EGF Power Cream
Vaikka olen viime vuosina alkanut käyttämään yhä enemmän kohtuuhintaisia ja jopa todella edullisia ihonhoitotuotteita, joukossa on muutama arvokkaampi bändi, joiden tuotteista en ole luopunut, koska koen, että niiden tuotteet ovat ainakin omalle iholleni hintansa arvoisia.
Yksi näistä brändeistä on Bioeffect, jonka teho perustuu EGF-solukasvutekijöihin. Se on ihoon kosteutta sitova viestinvälittäjäproteiini, joka myös tukee ihon luonnollista kollageenintuotantoa saaden ihon näyttämään kimmoisammalta. Päivittäisessä käytössä on EGF Day Serum, joka on eittämättä yksi parhaista tuotteista meikin alle. Meikkipäivinä paksu geelimäinen seerumi tekee tasaisen ja hyvän pohjan meikille, samalla kun kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Toinen usein käytössä oleva tuote on brändin klassikko EGF Serum, jonka käytän aina viimeistä pisaraa myöden loppuun. Yritän olla hetken aikaa ilman, mutta huomaan nopeasti ostavani uuden pullon. Vaikka Bioeffectin tuotteita suositellaan käytettävän keskenään tai EGF Seerumia jopa ainoana hoitotuotteena, niin yhdistelen niitä hyvin vaivattomasti muuhun ihonhoitooni. Ainakin oma ihoni kaipaa seerumin päälle aina myös voiteen.
Sarjan uusin tulokas on erityisesti ikääntyvälle ja herkälle iholle kehitelty EGF Power Cream.
Kolme kovaa C-vitamiiniseerumia
Mitä enemmän ikää on kertynyt, sen enemmän olen rakastunut C-vitamiinituotteisiin. Se on siitä loistava raaka-aine, että se sopii kaikille ihoille ja kaiken ikäisille. Tosin jos sinulla on harvinaisen täydellinen iho, et välttämättä niin eroa huomaa tuotteita käyttäessä. Tosin silloinkin C-vitamiinituotteet suojaavat ihoa ulkoisilta rasituksilta.
C-vitamiini on voimakas antioksidantti, joka kirkastaa ihoa. Se ennaltaehkäisee mm. pigmenttiläiskiä. Suojaa ihoa UV-säteilyn haittavaikutuksilta ja vähentää punoitusta. Ikääntyvä iho nauttii siitä, että raaka-aine parantaa kollageenin tuotantoa, pitäen ihon kimmoisampana ja joustavampana. Tasapainottaa ihon toimintaa.
C-vitamiini on myös haasteellinen raaka-aine. Askorbiinihapon eli C-vitamiinin käyttäminen kosmetiikkatuotteissa on haasteellista, koska se menettää tehonsa altistuessaan vedelle, valolle tai ilmalle. Tämähän tarkoittaa sitä, että tietyn ajan kuluttua kosmetiikkatuote sisältää joko hyvin vähän tai ei jopa ollenkaan C-vitamiinia, riippumatta siitä, kuinka iso pitoisuus sitä on alunperin tuotteessa ollut. Nykyään ongelma on kuitenkin ratkaistu stabiloimalla raaka-aine tekemällä erilaisia johdannaisia, että tuotteista saadaan kaikki tehot irti. Lisäksi esim. ferulahapon, E-vitamiinin ja askorbiinihapon liitto on todettu vakaaksi. Monet uskovat, että tuotteen pitää nimenomaan sisältää aitoa askorbiinihappoa, eikä johdannaisia, jotta tuote oikeasti toimisi. Johdannaisista ei olekaan samalla tavalla tutkimustietoa kuin askorbiinihapon vaikutuksista, mutta kyllä niidenkin avulla saa itselleen kirkkaamman ihon.
Nykyään C-vitamiiniseerumit näyttelevät isoa osaa ihonhoitorutiinissani. Käytän niitä päivittäin aamuisin iholle joko ensimmäisenä tuotteena puhdistuksen jälkeen tai heti hoitoveden jälkeen. Jos ihoni kaipaa enemmän kosteutta kerrostan sille ensin hoitovettä, jonka jälkeen lisään C-vitamiiniseerumin. Parhaan tuloksen saa kuitenkin levittämällä seerumia ensimmäisenä puhtaalle iholle. Olen kokenut molemmat tavat yhtä hyviksi. Varsinkin jos sinulla on herkkä iho, voi olla ihan hyvä, että lisäät hoitoveden ensin alle.
Jokainen pidempiaikainen lukijani tietää, että olen todella uskollinen *SkinCeuticalsin C E Ferulicin (165 €) käyttäjä. Tämä on myös seerumi, jonka hyödyistä on eniten vahvistettuja kliinisiä tutkimustuloksia. Tykkään kuitenkin vaihdella tuotteita ja on aivan selvää, että SkinCeuticalsin hinta on kirpaiseva, vaikka käytössäni pullo riittää todella kauan päivittäin käytettynä. Tosin syystä tai toisesta mitkään C-vitamiiniseerumisuosikeistani eivät ole todella halpoja, mutta osa kuitenkin lompakolle huomattavasti ystävällisempiä.
Käytätkö C-vitamiiniseerumia? Suosikki?
Uuden ajan aurinkovoide – Avène Intense Protect SPF 50+
Oletko kokeillut Avènen aurinkosuojia? Suosikkeja?
Avènen tuotteita voi ostaa apteekeista ja tuotteen hinta on reilu parikymppiä paikasta riippuen.