Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuoksuton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuoksuton. Näytä kaikki tekstit

Parhaat puhdistustuotteet herkälle iholle

 *Sisältää mainoslinkkejä

Maaliskuun muuton myötä tuli päästyä eroon turhista tavaroista. Jo ennen muuttoa, olin jo pitkään pienentänyt kosmetiikkavarastojani. Tällä hetkellä tilanne on se, että minulla ei juurikaan ole tuotteita, jotka eivät olisi avattuna ja käytössä. Ainoastaan pari meikkituotetta on sellaisia, että minulla on varastossa avaamaton, koska olisi katastrofi, jos sellainen loppuisi meikatessa. Monista meikeistä kun ei näe, paljon niitä on vielä jäljellä. Tämä on oikeasti saavutus ihmiseltä, jolla oli vielä muutama vuosi sitten laatikollinen pelkästään kasvovoiteita. 

Nyt onkin sitten hyvä aika päivittää, mitkä mielestäni ovat niitä parhaita ne tuotteita. Ne tuotteet, jotka olen jättänyt käyttöön ja ostan uudestaan. Tykkään käyttää tuotteita, jotka sopivat herkällekin iholle. Toki jotain tuotteita saatan vaihdella, jos haluan testata jotain uutta, mutta en osta uutta, ennen kuin jokin on loppu. Tällä hetkellä käytössäni on viisi puhdistustuotetta, periaatteessa tässäkin on kaksi liikaa, tulisin hyvin toimeen kolmella, mutta tykkään vaihdella tuotteita. Mitkä ovat ne viisi, jotka olen kelpuuttanut kaappiini?

*Clinique take the day of cleansing balm (TARJOUS! 10.40-36 €) – Tykkään puhdistusbalmeista iltaisin ensimmäisen vaiheen puhdistajana. Välillä vaihdan öljyyn tai välissä kokeilen jotain toista puhdistusbalmia. Cliniquen balmi on toistaiseksi paras kaikista käyttämistäni. Se puhdistaa kaiken meikin helposti ja jättää ihon pehmäksi.

*Paula's Choice Resist Optimal Results Hydrating Cleanser (31 €) – Talvella kun iho on kuivempi, voidemainen puhdistustuote toimii loistavasti hellävaraisena ihonhoitorutiinin toisen vaiheen puhdistajana. Kesällä käytän tätä myös ensimmäisen vaiheen puhdistajana, sillä tämä puhdistaa loistavasti meikin ja aurinkosuojan. Tuntuma on kuitenkin kevyempi iholla kuin balmeilla tai öljyillä. Kesällä puhdistan kasvoja usein myös aamuisin ja tämä sopii siihen tarpeeseen loistavasti. Talvella riittää usein aamuisin vain pelkkä vedellä huuhtelu.

*CeraVe Foaming Cleanser (9,89 €) – CeraVen geelimäinen miedosti vaahtoava puhdistustuote asustaa meillä suihkussa. Pesen tällä yleensä kasvot ja koko kropan suihkussa käydessä. Tykkään erityisesti siitä, että jos on vieraita ja he käyvät suihkussa, tämä tuote sopii heillekin kasvojen puhdistukseen ja vartalon pesuun ärsyttämättä herkempääkään ihoa. Tuoksuttomuus toimii myös kaikilla.


*Medik8 Pore Cleanse Gel Intense (TARJOUS 24,90 € norm. 34 €) – Ihonhoitorutiinissani on ehdottomasti paikka happoja sisältävälle puhdistustuotteelle. En käytä tuotetta joka päivä, mutta aina jos iho näyttää samealta tai koen, että se kaipaa pientä kirkastusta. Yleensä käyttökertoja on pari viikossa. Toimii parhaiten toisen vaiheen puhdistajana. Mieto ja hellävarainen jellymäinen kevyesti kuoriva puhdistustuote sisältää L-mantelihappoa, salisyylihappoa, maitohappoa ja puna-apilauutetta. Se supistaa ihohuokosia, jotka varsinkin näin vanhemmiten tuntuvat suurentuvan. Onko joku muu huomannut saman? Tuote on todella hellävarainen, eikä kuivata ihoa. Rasvoittuvan ihon omaava voi käyttää huoletta joka päivä. Tuotteen käytön jälkeen muut ihonhoitotuotteet tuntuvat imeytyvän ihoon paremmin.

*Coxir Ceramide Micro Derma Cleanser (19,90 €) – Monet pidempään blogia lukeneet tietevät, että rakastan ihonhoidossa keramideja. Coxirin jellymäinen puhdistustuote sisältää keramideja, hyaluronihappoa ja allontoiinia. Puhdistaa tehokkaasti, mutta on samaan aikaan todella hellävarainen ja kosteuttava. Tuote levitetään kostealle iholle, voit halutessasi vaahdottaa sen kosteissa käsissä ennen kasvoille levitystä. Tämä ei ole lainkaan sellainen saippuamainen ja kuivattava puhdistaja, mitä useimmiten K-Beautyn puhdistustuotteet ovat. Tähän ei ole lisätty hajusteita, mutta sisältää vaniljaorkidean uutetta, josta tulee ainakin omaan nenääni tähän hyvin mieto vaniljainen tuoksu. Tämä onkin ainoa käyttämistäni puhdistuotteista, jossa on jonkinlainen tuoksu.

Oliko joukossa tuttuja tuotteita? Millaisista puhdistustuotteita pidät?



Ihonhoidon raaka-aineet – Lakritsijuuri

*Sisältää mainoslinkkejä

Tällä kertaa perehdytään yhteen suosikkiraaka-aineeseeni kosmetiikassa, nimittäin lakritsijuureen. Ihonhoidossa käytetään yleensä lakritsin juuresta tehtyä uutetta. Sen löytää usein ainesosaluettelosta nimellä Glycyrrhiza Glabra (Licorice) Root Extract. Ihonhoidon lisäksi lakritsijuuriuutetta käytetään myös sisäisesti. Se olikin yksi tunnetuimpia antiikin ajan rohdoksia. Ensimmäiset lähteet sen käytöstä löytyvät jo pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua. Sitä käytettiin viilentävänä rohtona, ruoansulatuksen vaivoihin, vilustumisen oireisiin, niveltulehduksiin... Käyttötarkoitukset ovat edelleen erittäin moninaisia. Näiden lisäksi lakritsijuuriuute on loistava raaka-aine ihonhoidossa ulkoisesti.


Lakritsijuuri sisältää antioksidantteja, jotka suojaavat ihoa ympäristön haittavaikutuksilta. Se auttaa tasoittamaan ihon sävyä, rauhoittamaan, pehmentämään, vahvistamaan, sekä vähentämään ihon punoitusta. Se onkin loistava raaka-aine herkkäihoisille ihon rauhoittamiseen. Sopii kuitenkin loistavasti kaikille ihotyypeille.

Tykkään raaka-aineesta varsinkin seerumeissa. Joten ei olekaan mikään ihme, että monet eniten käyttämistäni seerumeista sisältävät juurikin lakritsijuuriuutetta. *Paula's Choicen CALM Repairing Serum soveltuu loistavasti varsinkin herkälle iholle. Se rauhoittaa ja tasapainottaa. Kevyt seerumi imeytyy hetkessä ja tekee ihosta raikkaan tuntuisen. Ei tee ihoa tahmeaksi ja voide kuin voide levittyy hyvin päälle. Sopii meikin alle. Toinen todella edullinen vaihtoehto on *It'S Skin Power 10 LI Effector. Vesimäinen, mutta aavistuksen geelimäinen seerumi imeytyy hetkessä ja tekee iholle raikkaan fiiliksen. Ihon pinnasta tulee pehmeä ja hyvin kosteutettu. Molemmat tuotteet ovat tuoksuttomia. Lakrtisijuuriuutetta sisältävistä voiteista sydämeni sykkii *Eucerinin Dermopurifyer Adjunctive Soothing Creamille. Rauhoittava kevyt voide on pakattu täyteen loistavia raaka-aineita – rauhoittavaa lakrtisijuuriuutetta, kosteuttavaa glyseriiniä ja skvalaania, sekä keramideja. Voide on myös tuoksuton. Suositellaan erityisesti epäpuhtaalle iholle, mutta se toimii loistavasti hyvin erilaisilla ihoilla sisältönsä vuoksi. Ei tee ihoa rasvaiseksi, joten toimii erinomaisesti meikin alla.

Käytätkö lakritsiuutetta sisältäviä tuotteita?

Kuvat: Pixabay

Kesäkuun parhaat

*Sisältää mainoslinkkejä. It'S Skin ja Jane Iredale saatu, muut omia.

Kesäkuu vilahti ohi ihan huomaamatta. Jotenkin on vaikea asennoitua tähän kesään, koska kesäloma häämöttää edessä vasta elo-syyskuun vaihteessa. Kuumuus tekee myös sen, ettei oikein jaksa tai huvita tehdä mitään. Kroppa on vain sellaista velttoa muovailuvahaa. Nukkumisen kanssakin on vähän niin ja näin. Onneksi nyt on ollut taas muutama viileämpi yö, ettei tarvitse mennä pienillä univeloilla koko ajan. Tykkään kyllä lämmöstä, mutta tällainen pitkä putki saa aikaiseksi sen, että alan toivomaan kelejä, jolloin voisi aamulla laittaa päälle takin tai pitkähihaisen. En edes muista, milloin olen viimeksi sellaista tarvinnut. 

Kuumuus luo myös omat haasteensa siihen, millaisia tuotteita tykkään käyttää. Aurinkorasvaa on kulunut jo pullotolkulla, mutta olen jaksanut meikkaillakin, tosin hyvin kevyesti. Ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki jakaa teidän kanssa viisi kesäkuussa eniten käyttämääni tuotetta. 


*Garnier Anti Dark Spots & Anti Pollution Super UV SPF 50+ – Loistavia edullisia tuoksuttomia aurinkovoiteita on vaikea löytää, mutta tässä yksi. Garnierin tuotteessa on korkea SPF. Se on tuoksuton ja koostumukseltaan juoksevan ohuttaa. Ei jätä muumi-efektiä, imeytyy nopeasti, ei kirvele silmiä (tämä luvataa jopa pakkauksessa) ja kuivuu mataksi, jopa niin, että itse joudun käyttämään alla aina vielä kevyttä päivävoidetta. Tuote onkin kaikkien rasvaisen ihon ja kiillosta kärsivien unelmatuote. Tätä voi käyttää kuitenkin muutkin, mutta silloin alle kannattaa ensin laittaa kevyt päivävoide. Kun voide on imeytynyt kunnolla, lisää kunnon kerros aurinkosuojaa. Ohutta emulsiota kannattaa ravistaa hyvin ennen levitystä. Olen huomannut, että jos en ravista kunnolla, tuote tuntuu jotenkin jännän "karhealta" levittäessä. Siitä ei kuitenkaan seuraa mitään ja SPF toimii tästä huolimatta, mutta halutessasi mukavamman levitystuntuman, ravistele pitkään ja hartaasti. Todella loistava aurinkosuoja hintaansa nähden, tämä on jo toinen pullo tänä kesänä. Aurinkosuoja on tällä hetkellä tarjouksella Elevenillä hieman reilulla kympillä. Voit ostaa sen *TÄÄLTÄ.

Jane Iredale Illuminating Glow -pohjustaja – Primer antaa kasvoille hehkua, tekemättä niitä kuitenkaan kiiltäviksi. Samalla kun voidemainen pohjustaja antaa hehkua, se blurraa ihoa ja tekee siitä tasaisemman. Pitää meikin hyvänä helteelläkin. Sisältää ihoa kosteuttavia ainesosia mm. sheavoita ja skvalaania.

*It'S SKIN LI Effector -lakritsiuuteseerumi – Lakritsiuuteseerumi päihittää monikäyttöisyydellään monet muut seerumit. Tämä on helppo valita päivän seerumiksi sen kummempia miettimättä, sillä tämä tekee yksinään oikeastaan kaiken. Seerumin sisältämä lakritsiuute rauhoittaa tulehdusta ja ärtynyttä ihoa. Säätelee rasvan eritystä ja ehkäisee pigmenttimuutoksia. Lisäksi seerumi sisältää kosteuttavaa glyseriiniä. Geelimäinen seerumi tuntuu iholla kuumina päivinä raikkaalta. Imeytyy heti, jättäen ihon pinnan pehmeäksi. Soveltuu myös meikin alle. Ei sisällä hajusteita. Tuote on tällä hetkellä tarjouksessa Elevenin verkkokaupassa. Hintaa on vajaat 17 euroa, normaalin hinnan ollessa reilusti yli 20 euroa. Seerumin voi ostaa *TÄÄLTÄ.

Aquaphor Lip Protectant SPF 30 – Kyllä, huulille voi laittaa sitä samaa aurinkovoidetta kuin kasvoillekin, mutta tässä tapauksessa huulille suunnitellut tuotteet toimivat paremmin. Tästä syystä käytän huulilla aina eri tuotetta. Toki suojaa pitää lisätä ahkerasti, varsinkin ulkona ollessa, sillä tuotteet kuluvat huulilta yksinkertaisesti nopeaan pois. Aquaphorin hajusteettomassa huulivoiteessa on kivan korkea SPF 30 -suoja. Pehmentää huulia. Sisältää kosteuttavaa glyseriiniä ja sheavoita. Vaseliini suojaa huulia. Koostumus on mukavan liukuvaa, muuttuu lämmössä helposti entistäkin juoksevammaksi. Viileässä säilytettynä jähmeää. Olen tilannut tuotetta iHerbistä, koska tätä SPF-versiota on vaikea saada muualta. Nyt kun heinäkuu alusta on joutunyt maksamaan tullit alle 22 euron summistakin, olen todennut, että on järkevämpää tilata harvoin ja enemmän kerralla. 

*Hourglass Ambient Edit Sculpture – Siinä vaiheessa, kun minulla alkoi pannu näkyä *Hourglassin Ambient Lighting Palettesta, tiesin, että uskallan, ehkä tilata tämän toisenkin. Halusin ensin testata edullisemmalla paletilla, millaista käyttöä minulla tällaiselle tuotteelle on. Aika pian paljastui, että nämä ovat juuri sellaisia paletteja, joita tykkään käyttää. En ole tehnyt yhtään meikkiä ilman, etten olisi käyttänyt Ambient Lighning Palettea siitä asti, kun ostin sen viime kesänä. Ambient Edit Sculpturessa on kuusi sävyä. Parasta niissä on se, että monia niistä voi käyttää monipuolisesti. Poskipunaksi sopii useampi, varsinkin paletin korallinen Vibrant Flush on upea poskipunana. Vähän alkaa näyttämään siltä, että pannutan juuri tuon sävyn ennen kesän loppua... Vaalein sävy sopii kivasti highlighteriksi ja tummempia ruskeita voi käyttää aurinkopuuterin sijasta. Kaikki sävyt ovat vienosti hehkuvia, joten mattaa rakastavalle paletti ei sovi, mutta meille jotka kaipaamme iholle hienostunutta luonnollista hehkua tämä on kuin tehty. Teen paletilla helposti myös kevyen hehkuvan silmämeikin tarvittaessa. Koostumus on todella hienoa ja helposti levittyvää, mutta poskipuniksi tarkoitetuissa sävyissä on yllättävän paljon pigmenttiä, joten niiden kanssa kannattaa olla aluksi varovainen.


Mitä tuotteita käytit eniten kesäkuussa?

Arvon vielä tämän päivän aikana kesäarvonnan voittajan, joten tarkkailkaa sähköpostejanne. :)

Klassikot osa 59 – MISSHA Time Revolution The First Treatment Rx Essence

*Sisältää mainoslinkin


Pitkästä aikaa klassikoiden pariin. Missha Time Revolution The First Treatment Essence Rx on todellinen ihonhoidon uudempi klassikko. 

Mikä sitten tekee Misshan The First Treatment Essence Rx:sta klassikon? 

Koostumukseltaan ohuessa vesimäisessä hoitonesteessä on käytetty K-beautyssa suosittua fermentoidun hiivan uutetta. Peräti 90%:a tuotteen sisällöstä on fermentoitua hiivaa, joten kyse ei ole pienestä pitoisuudesta. Fermentointi vaikuttaakin yleensä niin, että sen avulla ainesosat saadaan muutettua sellaiseen muotoon, että ne vaikuttavat tehokkaammin ja iho kykenee hyödyntämään niitä paremmin. Samalla fermentoinnin "sivutuotteena" voi syntyä lisää iholle hyvää tekeviä ainesosia, kuten aminohappoja, vitamiineja ja antioksidantteja. 

Fermentoitu hiiva pehmentää ihoa, parantaa sen tekstuuria, sekä tuo sille kirkkautta ja napakkuutta. Misshan hoitonesteessä on käytetty myös riisiuutetta, joka auttaa kosteuttamaan ihoa, mutta samalla se toimii myös antioksidanttina. Hyvät ainesosat eivät kuitenkaan lopu edes tähän vaan hoitonesteessä on käytetty myös niasiiniamidia, joka kirkastaa ihoa ja vähentää punoitusta. Hoitonesteen sisältämä helmiuute saattaa kuulostaa aika "hasardilta" ainesosalta, mutta itseasiassa helmiuute sisältää aminohappoja, jotka vaikuttavat positiivisesti ihon suojakerroksen toimintaan ja siten se toimii anti-age -raaka-aineena. Voi parantaa myös ihon kollegeenintuotantoa ja näin häivyttää hienoja juonteita.

Yksinkertaisesti The First Time Treatment Essence Rx kosteuttaa, tasoittaa, kiinteyttää ja antaa sille kirkkautta. Sopii loistavasti herkälle iholle, sekä normaalille- ja ikääntyvälle iholle. Se on myös täysin tuoksuton (en erota edes raaka-aineiden tuoksua), joten se sopii tuoksuherkille- tai allergisille. 

Rakastan hoitonesteitä varsinkin meikin alla, koska niitä on helppo kerrostaa. Siten saa pakattua iholle lisäkosteutta, jotta meikki levittyisi helposti ja näyttäisi mahdollisimman hyvältä. Kannattaa kuitenkin aina muistaa lukita hoitoneste ihoon jollakin paksumman koostumuksen omaavalla voiteella tai seerumilla, kun se on vielä kosteana iholla. Yleensä kolmella kerroksella hoitonestettä saa jo todella sileämmän ja kuulaamman näköisen pohjan. Tykkään lisäksi levittää hoitonesteen aavistuksen valmiiksi kostealle iholle, koska silloin aktiivisista raaka-aineista saa enemmän irti ja iho on vastaanottavaisempi niille.

Ainesosat: Yeast ferment extract, 1,2-Hexanediol, Niacinamide, Bifida Ferment Lysate, Water, Diethoxyethyl Succinate, Propanediol, Sodium PCA, Ethylhexylglyserin, Adenosine, Polyquaternium-51, Xanthan Gum, Butylene Glycol, Vinegar, Oryza Sativa (RICE) Extract, Glyserin, Pearl Powder, Ceramide NP, Cholesterol, Hydrogenated Lecithin.


Time Revolution The First Treatment Essence Rx on Misshan valmistamista hoitovesistä arvokkaimmasta päästä, mutta pullosta riittää todella pitkään. Saan pullon riittämään useampia kuukausia, kun kerrostan sitä meikin alle aamuisin. Toisinaan laitan yhden kerroksen iltaisinkin muiden hoitotuotteiden alle, kun iho tuntuu tarvitsevan lisää kosteutta.

Missha Time Revolution The First Treatment Essence Rx 64,95 €/150 ml NYT TARJOUKSESSA 51,96 € ja sen voi ostaa *TÄÄLTÄ

Onko Misshan hoitoneste tuttu? 



Edullinen vinkki – Neutrogena Hydro Boost gel-cream


Tästä päivästä eteenpäin lisään blogin etusivulle tunnisteet-kohtaan linkin Edullinen vinkki -postauksiin. Nimittäin nyt alkaa blogissa uusi sarja, johon teen juttuja sitä mukaan, kun teen löytöjä edullisten tuotteiden maailmassa. Vinkit voivat koskea ihan mitä vain – ihonhoitoa, meikkejä tai jotain ihan muuta. 

Aloitetaan kuitenkin sarja Neutrogenan Hydro Boost gel-creamilla. Luulen, että aika monelle tutulleni on tullut vuosien aikana selväksi, miten turhautunut olen Neutrogenan tuotteisiin Suomen markkinoilla. 

Tutustuin Neutrogenaan jo 2000-luvun alussa, kun tilasin tuotteita kotiin ranskalaisesta apteekkiverkkokaupasta. Silloin jokaisen kosmetiikkafriikin kaapista piti löytyä brändin Clear & Defend Facial Wash – ihotyypistä viis. Lopetin kyseisen puhdistustuotteen käytön aika nopeaan, koska se oli iholleni liian puhdistava. 

Kun Neutrogena vihdoin saapui Suomeen muutamia vuosia sitten, odotin paljon, vain todetakseni, että tilaan edelleen vuosia myöhemmin tuotteeni ulkomailta. Syy tähän on se, että syystä tai toisesta brändi on halunnut Suomessa kulminoitua ongelmaihon hoitajaksi. Luulen, että moni kuluttaja ei edes tiedä, että sarjan valikoima on paljon laajempi. Kaikki tuotteet mitä sarjaan tulevat Suomessa myyntiin, ovat tarkoitettu aivan toisenlaisille ihotyypeille, mitä omani on. Lähes kaikki meillä myytävät sarjan kasvoille laitettavat tuotteet, kuivattavat ihoani. Varsinkin epäpuhdas iho tuntuu olevan pääosassa, kun brändiä Suomessa markkinoidaan. Ihmettelen tätä, luulisi, että meille suomalaisille, jotka taistelemme ihomme kanssa läpi neljä vuodenaikaa, sopisi myytäväksi loistavasti myös kosteuttavan Hydro Boost -sarjan tuotteet. Lisäksi Neutrogenalta löytyy myös oma anti-age -sarja. Hydro Boost -linja on kuitenkin oma suosikkini ja sieltä varsinkin gel-cream.


Neutrogenan tuotteissa on niin hajustettuja kuin hajusteettomiakin tuotteita, joten tuoksuallergikotkin löytävät sarjasta joitain tuotteita, joita voivat käyttää. Hydro Boost gel-cream lukeutuu niihin, sillä siinä ei ole käytetty lainkaan hajusteita ja se onkin omaan nenääni täysin tuoksuton. En haista siinä edes raaka-aineiden tyypillistä tuoksahdusta. 

Kyseessä on nimensä mukaisesti geelivoide. Koostumus on jopa jellymäistä. Vesigeeli-emulsiovoide imeytyy ihoon hetkessä. Tekee siitä mielettömän pehmeän ja hyvin kosteutetun tuntuisen. Neutrogena lupaa voiteen soveltuvan myös meikin alle, eikä se tuki ihohuokosia. Itsellä kuitenkin tämän tyylisten voiteiden toimivuudesta meikin alla on huonoja kokemuksia, varsinkin, jos/kun päälle lisää vielä aurinkosuojan, nämä lähtevät yleensä murenemaan, kun on aika lisätä meikkivoide. Jos joku on käyttänyt voidetta meikin alla, niin kertokaa ihmeessä kokemukset. Minulle tällä ei kuitenkaan ole väliä, sillä käytän tuotetta yövoiteena, jossa tarkoituksessa se toimii loistavasti, varsinkin yhdessä retinolin kanssa, sillä se lukitsee lopuksi kosteuden ihoon. Juuri se ominaisuus, mitä kaipaa, kun käyttää retinolia. Gel-cream sisältää mm. hyaluronihappoa. Voiteen koostumus on hyvin perus, se sisältää kosteuttavia raaka-aineita, mutta myös niitä, jotka lukitsevat kosteuden ihoon ja tekevät iholle "suojakalvon". 

Ingredients: Aqua, Dimethicone, Glyserin, Cetearyl Olivate, Sodium Hyaluronate, Dimethicone/Vinyl Dimethicone Crosspolymer, Ethylhexylglycerin,  Dimethiconol, Synthetic Beeswax, Sorbitan Olivate, Laureth-7, C12-14 Pareth-12, Polyacrylamide, Dimethicone Crosspolymer, Carbomer, C13-14 Isoparaffin, Sodium Hydroxide, Phenoxyethanol, Chlorphenesin, Methylparsben, Benzoic Acid.


Tilaan Neutrogenan Hydro Boost gel-creamia nykyään Notinolta, jossa se maksaa 12,90 euroa. 

Käytätkö Neutrogenan tuotteita? Suosikkisi?


Kosmetiikan edulliset suosikit


Nyt kun koulutkin vähitellen starttaavat ja monilla alkaa paluu arkeen, ajattelin, että voisi olla aika jakaa teille niitä oman arjen edullisia kosmetiikkasankareita. Niitä tuotteita, mistä en välttämättä täällä puhu näkyvästi niin paljoa, mutta ne ovat silti mukana jokapäiväisessä elämässäni. Tuotteita yhdistää se, että ne ovat kaikki edullisia, ainakin siihen nähden, minkä hintaista kosmetiikkaa yleensä käytän. Suurin osa niistä on helposti saatavilla apteekista, ruokakaupasta tai vähintäänkin netistä tilaamalla. Tätä juttua kirjoittaessa huomasin, että niistä monia yhdistää myös tuoksuttomuus. Olen puhunut viimeisen parin vuoden aikana paljon siitä, että käytän edelleen hajustettua kosmetiikkaa, mutta tykkään todella paljon tuoksuttomuudesta. Olenkin lisännyt sellaisten tuotteiden määrää ihan tarkoitullisesti varsinkin ihonhoitooni. Tykkään siitä, että kun laitan sitten varsinaista tuoksua, se ei sekoitu miljoonaan muuhun hajuun. Hifistelen silti edelleen myös tuoksullisella kosmetiikalla, mutta enimmäkseen sellaisilla, joissa on sopivan mieto tai nenääni muuten erityisesti miellyttävä tuoksumaailma. 

Lopussa lisäksi alekoodi, jolla saatte osasta Lookfantasticin verkkokaupan tuotteista -20% vuoden loppuun asti. En saa linkin kautta tehdyistä ostoista tai alekoodin käytöstä minkäänlaista komissiota, joten se on vain ja ainoastaan teidän iloksi. 

BIODERMA SENSIOBIO H2O MISELLIVESI – Olisikohan siitä reilut seitsemän vuotta, kun tartuin ensimmäisen kerran Bioderman miselliveteen. En rakastunut siihen ensisilmäyksellä, mutta se oli minusta silloin ihan ok tuote. Jostain syystä kävi kuitenkin niin, ettei seitsemään vuoteen ole ollut päivääkään, ettei kaapissani olisi ollut täyttä pulloa odottamassa avatun loppumista. Olen kokeillut muutkin Bioderman misellivedet, mutta punainen ja tämä ensimmäinen alkuperäinen on paras. Perusvarma tuote josta ihoni pitää. Misellivesi on tuoksuton. Irrotan yleensä tällä silmämeikkiä iltaisin tai suoritan aamupuhdistusta.

CERAVE FOAMING CLEANSER – Olen kokeillut läpi kaikki CeraVen puhdistajat, mutta Foaming Cleanser on lempparini. Tykkään tosin myös SA Smoothing Cleanserista ja vaihtelen toisinaan näiden kahden välillä. Klassinen Soothing Cleanser on loistava, jos ihosi on todella kuiva ja herkkä, mutta muuten saatat pitää enemmän näistä kahdesta geelimäisestä puhdistustuotteesta. Nämä vaahtoavat, toisin kuin Soothing Cleanser. Kasvoja puhdistaessa vaahtoavuus ei todellakaan ole se mitä haen, mutta kasvojen lisäksi puhdistan näillä suihkussa käydessä arjessa myös kroppani. Ainoastaan silloin tällöin kaipaan Molton Brownin tai Philosophyn kaltaisi tuoksuvia suihkugeelejä, mutta pääsääntöisesti käytän CeraVeta koko kropan puhdistamiseen, sitä varten pieni vaahtoavuus on mielestäni kiva. Kasvoja puhdistan näillä toisinaan aamuisin ja illalla käytän usein toisen vaiheen puhdistukseen tai kasvojen puhdistukseen, kun käyn suihkussa. Samalla tuotteella saa hoidettua koko kropan. Puhdistajat sisältävät keramideja ja hyaluronihappoa, jotka antavat iholle kosteutta ja vahvistavat ihon omaa suojakerrost. Lisäksi Smoothing Cleanser sisältää salisyylihappoa, joka kuorii hellävaraisesti ihoa. Foaming Cleanser ei salisyylihappoa sisällä, siksi se on minusta jopa hellävaraisempi kuin kuivalle iholle tarkoitettu Smoothing.

AVÈNE EAU THERMALE LÄHDEVESI – Tämä on niitä tuotteita, joihin en koskaan uskonut hurahtavani, mutta pyörrän puheeni. Kotona on käytössä jättipullo, mutta kuljetan reissussa mukana aina kuvassa olevaa pientä pulloa. Näiden välissä on vielä yksi koko 150 ml:ä. Tämähän on silkkaa vettä tai siis oikeammin sanottuna terveyslähdevettä. Sterilisti pakattu vesi sisältää luonnostaan ihoa kosteuttavia ja rauhoittavia mineraaleja. Sopii herkimmällekin iholle. Se miksi itse sitten tähän koukutuin, oli se, että suihkusta tai saunasta tullessa kasvojani saattaa toisinaan hieman kiristää. Tapanani onkin suihkauttaa tätä rauhoittamaan ja kosteuttamaan ihoa. Kiristävyys häviää lähes heti. Lisäksi niinä päivinä, kun olen päättänyt laittaa hyaluronihapposeerumia, suihkutan aluksi lähdevettä runsaasti kasvoille, jonka jälkeen lisään päälle heti seerumin. Hyalyronihappohan imeytyy ja tehoaa paremmin, kun se levittää kostealle iholle kuivan sijaan. Lähdevedestä voi tehdä myös "hauteita" kasvojen kuiviin kohtiin. Suihkuta runsaasti vanulapulle ja laita vaikuttamaan ärtyneeseen kohtaan, sopii myös silmänympärysiholle. Voi käyttää auringon polttamalle iholle rauhoittamaan.

CERAVE MOISTURIZING LOTION – Tätä meillä ostetaan koko ajan isommassa ja isommassa pullossa. Tajuttiin, ettei edes tämä vajaa 500 ml:n pullo kestä meillä mielestämme tarpeeksi kauan, koska käytetään voidetta molemmat mieheni kanssa. Niinpä kaapissa odottaa jo litran jättipullo, josko sillä pääsisi talven yli. En oikeastaan keksi mihin tätä ei voisi käyttää. Kevyt emulsio imeytyy heti, ei jätä rasvaista tunnetta, mutta kosteuttaa silti tehokkaasti. Käytän tätä kasvoilla usein meikittöminä päivinä, mutta sopii myös meikin alle. Tämä on oikeastaan ainoa tuote, millä on rasvaillut kroppaani viimeisen vuoden. Tuoksuttomana sopii siihen tarkoitukseen mainiosti. Sopii myös atoopikoille. Talveksi ostan lisäksi Moisturizing Creamin, joka on koostumukseltaan paksumpaa ja vieläkin kosteuttavampaa. Imeytyy silti hyvin. Sitä käytän yövoiteena ja kropalle niihin kohtiin, jotka tuntuvat extra kuivilta. Atooppisen ihon omaava mieheni käyttää Creamia kesät/talvet kasvoille. Paksumpaa Creamia voi käyttää myös kevyen meikin puhdistukseen. CeraVen tuotteet ovat simppeliä hajusteetonta ihonhoitoa, joka toimii, eikä ärsytä ihoa. Mitään hienoa elämystä näillä ei saa, mutta toimivuutta senkin edestä. Lotion sisältää keramideja, dimetikonia, glyseriinia ja hyaluronihappoa eli raaka-aineita, jotka kosteuttavat ja suojaavat ihoa.

THE ORDINARY NIACINAMIDE 10% + ZINC 1% – Olen käyttänyt sekä Paula's Choicen, sekä The Ordinaryn 10% niasiiniamidi-seerumeita. Ne eroavat toisistaan niin, että The Ordinaryyn on lisätty sinkkiä, kun taas Paula's Choicen versioon B3- ja B5 -vitamiineja. Koostumukset ovat erilaisia. The Ordinary on hivenen geelimäinen ja jättää aavistuksen nahkean pinnan, mutta jos lisää voiteen päälle, se ei haittaa. Paula's Choice on taas vesimäisempää, mutta se ei jätä tahmeaa pintaa. Molemmat toimivat kuitenkin hyvin – kirkastavat ihoa, häivyttävät epäpuhtauksia ja tasapainottavat liiallista talineritystä. Ihoni on nykyään enää todella harvoin kenkulla tuulella, mutta jos on, niin tartun välittömästi niasiiniamidi-seerumeihin. The Ordinary on todella edullinen (alle 8 euroa) pitää kaapissa jemmassa pahan päivän varalta.


LABELLO LIP SCRUB – Käytän huulien hoitoon pääasiassa öisin Sensain Total Lip Treatmentia tai Elizabeth Ardenin Eight Hour Creamia, enkä sen vuoksi ole aikoihin koukuttunut mihinkään edulliseen huultenhoitotuotteeseen, kunnes Labello teki tuotteen, jota olen odottanut. Itseasiassa Jane Iredalella oli jo olemassa hivenen samantapainen tuote – Sugar & Butter kuorinta/huulipuikko. Siinä toisessa päässä on huulia kuoriva puikko ja toisessa hoitopuikko. Labello kuitenkin päätti yhdistää nämä yhdeksi puikoksi. Puhun toisessa työssäni paljon ja olen huomannut, että se kuivattaa huulia tai saa ne ainakin tuntumaa kuivilta. Siksipä olen siellä kokenut tarpeelliseksi lisätä aina tauolla huulivoidetta. Puikko sisältää kevyesti kuorivia tärkkelysrakeita, jotka sulavat huulille. Huulet tulevat miellyttävän pehmeiksi ja se pehmeys säilyy töissäkin useamman tunnin aina seuraavaan taukoon asti. Joten tuotetta ei tarvitse olla lisäilemässä koko ajan. E-vitamiini kosteuttaa huulia. Kuoriva ominaisuus tekee huulista välittömästi pehmeämmän tuntuiset. Tiedättekö sen tunteen, kun huulirasvan lisäämisestä huolimatta tuntuu siltä, että ne kuivat repaleet roikkuvat edelleen huulissa? Tällä saa nekin hoidettua lempeästi pois. Versioita on kaksi – kuvassa oleva Aloe Vera ja Rosehip Oil. Tykkään tuoksun puolesta enemmän ruusuisesta versiosta, vaikka tuoksu on molemmissa mieto. Sopivat loistavasti pehmentämään huulia esim. mattapunan alle. 

MISSHA PERFECT COVER B.B CREAM – Nyt kesän aikana olen käyttänyt suosikkipohjaani vähemmän. Ihoni on ollut hyvässä kunnossa, enkä ole kaivannut näin peittävää tuotetta vaan suosin vieläkin ohuempia ja kevyempiä meikkipohjia. Tämä on kuitenkin edelleen se meikkipohja, joka pelastaa päivät, jolloin iho kenkkuilee. En vaan voi hehkuttaa tätä BB-voidetta tarpeeksi. Peittää, näyttää kuitenkin kivan luonnolliselta, vaikka tekee melkein nukkemaisen ihon. Pysyy koko päivän. Meikkivoide on hyvä kiinnittää pienellä määrällä puuteria, sillä ilman sitä, saattaa näyttää hivenen kiiltelevältä. Paras tapa levittää meikkipohja on tehdä se sormin, sillä koostumus on melko paksua ja sormien lämpö saa sen levittymään kaikista kauneimmin. 

Mikä on sinun edullinen suosikkituotteesi?

Sitten siihen alekoodin, minkä alussa lupasin. Tästä klikkaamalla pääsette Lookfantastic.fi valikoiman tuotteisiin, joista saatte koodilla JONNALOVE -20% tämän vuoden loppuun asti, kun ne ovat normaalilla hinnalla eikä valmiiksi alennettuja. Usein kannattaa ennemmin käyttää näihin tuotteisiin tämä koodi kuin sivuston tarjoama oma, jolla saa usein vain -15%. Brändeinä mm. Avéne, Bioderma, Vita Liberata, Sarah Chapman, Bakel, COSRX, Pixi, Caudalie, OPI, Nuxe, REN, Too Faced, Tweezerman, YSL ja monia monia muita. 


Seerumirakkautta – Pyunkang Yul Moisture Serum


Ihastuin reilu vuosi takaperin K-Beauty-brändin Pyunkang Yulin kulttimaineessa olevaan hoitoveteen. Tämä sai minut uteliaaksi myös sarjan muiden tuotteiden suhteen. Rakastan brändissä eritoten sitä, miten yksinkertaisia niiden ainesosaluettelot ovat. Hinta/laatusuhde on muutenkin enemmän kuin kohdillaan. 

Hoitovedestä on vuoden aikana tullut yksi niistä harvoista tuotteista, joita olen ostanut lisää, joten oli aika kokeilla seuraava tuote. Päädyin tällä kertaa ostamaan ihoa hemmottelevan Moisture Serumin


Pyunkang Yulin tuotteet ovat loistavia herkälle iholle, sillä ne eivät sisällä hajusteita. Moisture Serum sopiikin loistavasti herkälle ja kuivalle iholle, mutta yllätys, yllätys myös rasvaiselle. Sen tärkein tarkoitus onkin tasapainottaa iho. 

Koostumus näyttää minusta enemmän kevyeltä emulsiolta kuin seerumilta, mutta iholla se yllättää. Tuntuu aluksi täyteläiseltä, mutta yhtäkkiä se onkin imeytynyt täysin, jättäen ihon pinnan pehmeäksi ja joustavaksi, mutta ei lainkaan tahmeaksi tai rasvaisen näköiseksi. Tekee ihosta välittömästi kimmoisamman näköisen.

Seerumin pohjana ei toimi vesi vaan Pyunkangan Yulin tuotteissa oleva tehoainesosa Coptis Japonica -uute, jota käytetään niin kiinalaisessa kuin korealaisessakin lääketieteessä. Se on tunnettu antioksidantti ja ihoa rauhoittava raaka-aine. Lisäksi seerumi sisältää oliiviöljyä, joka lisää iholle kosteutta ja elastisuutta. Seerumi onkin hyvä tuote rauhoittamaan ärtynyttä ihoa. Se ei tuoksu millekään, ei edes sellaisella hajusteettomalle kosmetiikalle. Sopii siten hyvin hajusteherkkyyksistä kärsiville. Toimii hyvin meikin alla tehokosteuttamaan. Lisään usein pelkästään tätä aamuisin hoitoveden päälle, jonka jälkeen levitän aurinkosuojan ja meikin.

Seerumi on pakattu ruhtinaalliseen 100 ml:n kokoiseen siniseen lasipulloon. Eli yhdessä pullossa on peräti reilun kolmen normaalin kokoisen seerumipullon verran tuotetta. Pipetti on mielestäni hivenen heikko, en tiedä johtuuko se pullon isosta koosta ja seerumin hivenen paksummasta koostumuksesta, mutta pipettiä joutuu puristelemaan muutaman kerran, että siihen tulee mieleiseni määrä seerumia. Tuotetta kuitenkin lopulta tulee, enkä koe tätä kynnyskysymykseksi, koska pullolla on hintaa vain 32,90 euroa. Vielä kun laittaisivat pipetin tilalle vaikkapa pumpun, olisi tuote täydellinen.

Ainesosat: Coptis Japonica Root Extract, Butylene Glycol, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil, Caprylic/Capric Triglyceride, 1,2-Hexanediol, Stearic Acid, Polysorbate 60, Cetearyl Alcohol, Glyceryl Stearate, Sorbitan Sesquioleate, Glyceryl Caprylate, Hydroxyethylcellulose, Carbomer, Arginine, Dimethicone


Suomessa Pyunkangan Yulin tuotteita voi ostaa mm. Kokoskinin verkkokaupasta täältä.

Onko Pyunkang Yul tuttu? Suosikkiseerumisi tällä hetkellä?


Ecooking Super Serum – Nimensä arvoinen seerumi

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.

Ecooking on yksi niistä brändeistä, joista aina mietin, että miksi ihmeessä näistä ei puhuta enemmän? Lookfantasticin boxista löytyi kesällä brändin loistava Peeling Mask, mutta sarjan huipputuotteet eivät todellakaan jää siihen. 

Ecooking on tanskalainen sarja. Ulkoasu on melko minimalistisen tyylikäs, scandinaavisella viileydellä kuorrutettuna. Brändin tuotteissa on panostettu siihen, että niillä saa merkittäviä tuloksia ihoon. Ecookingin nimi tulee siitä, että brändi perustaja tanskalainen Tina Søgaard kokkaili keittiönpöydällä itselleen ihonhoitotuotteita. Lopulta syntyi Ecooking, jossa yhdistyy "eko" (luonnollinen ja ympäristöystävällinen näkökulma), sekä se, että osa tuotteiden sisällöstä on niin puhtaita, että niitä voisi käyttää jopa ruoanlaitossa. 


Yksi sarjan helmistä on tuoksuton *Super Serum. Kevyen geelimäinen, ohut, läpinäkyvä seerumi tekee ihosta hyvin kosteutetun, kiinteän ja kimmoisan. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta varsinkin kosteusköyhälle ja ikääntyvälle iholle (+35). Loistava tuote pakkaskeleillä tuomaan iholle lisäkosteutta ja palauttamaan sen heleyden. Seerumi sopii myös vegaaneille. Geelimäinen koostumus on riittoisaa, vain muutama pisara riittää kasvojen ja kaulan iholle. Sopii hyvin meikin alle tai iltaisin voiteen alle käytettynä. Imeytyy nopeasti ja pelastaa päivät, kun iho tuntuu erityisen kuivalta. 

Super Serum on pakattu täyteen iholle hyvää tekeviä raaka-aineita – glyseriiniä, vehnäproteiinia, soijaproteiinia ja peptidejä. Hyvä seerumi sellaisille, jotka tykkäävät simppelistä ihonhoidosta, mutta haluavat tuloksia nopeasti. 

INCI:Aqua**, Ethoxydiglycol, Glycerin*, Sodium PCA, Phenoxyethanol, Pseudoalteromonas Ferment Extract, Hydrolyzed
Wheat Protein**, Hydrolyzed Soy Protein**, Tripeptide-10 Citrulline, Tripeptide-1, Lecithin**, Xanthan Gum, Carbomer,
Triethanolamine, Butylene Glycol, Caprylyl Glycol, Sodium Levulinate, Potassium Sorbate
* = organic · ** = natural


Ecookingin tuotteita myy mm. Sokos, Stockmann ja maahantuojan oma verkkokauppa Norris.fi. Super Serum 20 ml/55,70 euroa.

Onko Ecooking tuttu? Tykkäättekö simppeleistä mutta tehokkaista tuotteista?



Designed by FlexyCreatives