Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogihaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogihaaste. Näytä kaikki tekstit

Keväinen kosmetiikkahaaste

*Sisältää mainoslinkkejä


Tämän haasteen aloitti aikoinaan Lipstick Loven Linda ja näitä on ollut niin kiva tehdä, että jatketaan tänään keväisellä kosmetiikkahaasteella. Haaste aloitettiin aikoinaan kesästä, joten nyt tullaan sitten vuodenkierron loppuun. Syksyisen haasteen kysymyksistä vastasi Charming Nailsin Taina. Haasteessa tarkoitus on vastata keväisiin kosmetiikkakysymyksiin.

1. Suurimmat muutokset ihonhoitorutiineissasi, kun talvi väistyy ja kevät alkaa?

Isoin muutos on varmaan se, että alan pikku hiljaa vaihtamaan kosteusvoiteen kevyempään. Ajankohdan kanssa kuitenkin pitää olla tarkka, sillä katupöly ja viima kuivattavat usein keväällä ihoani. Tällä hetkellä käytössäni on kaksi voidetta *Bioderman Sensibio Light Cream (19,49 €) ja varsinkin iltaisin retinolin päällä tykkään käyttää *Bioeffectin Hydrating Creamia (85,50 €), jossa on melko kevyt, mutta todella kosteuttava koostumus. Toinen asia mikä yleensä palaa keväällä ihonhoitorutiiniini on kasvojen pesu aamuisin. En ihan joka aamu pese, mutta useammin kuin talvella. Yöt lämpenevät ja aamuisin on usein nihkeämpi iho kuin talviaikaan. *Paula's Choicen Optimal Results Hydrating Cleanser (23,20 €) on ikuinen suosikkituotteeni aamupuhdistukseen. Kermainen paksu koostumus tuntuu aamuisin miellyttävältä kasvoilla. Iho jää pesun jälkeen pehmeäksi ja joustavaksi.

2. Millaisia sävyjä käytät meikeissä keväisin - viileitä vai lämpimiä, tummia vai vaaleita, neutraaleja tai värikkäitä?

Kaikki allekirjoittaneen tuntevat tietävät nykyisen meikkityylini. Se on samanlainen vuodenajasta riippumatta. Neutraalia, vaaleaa ja lämpimiä sävyjä.

3. Millainen meikkipohjasi on keväällä?

Meikkipohja on asia, jossa meikkauksessani on tapahtunut isoin muutos. Retinolin käytön myötä ihoni koostumus näyttää ainakin omiin silmiini paremmalta kuin koskaan ja se on johtanut siihen, että meikkipohja on muuttunut koko ajan kevyemmäksi ja kevyemmäksi. Enimmäkseen käytän *Jane Iredalen Pure Pressed Basea (64 €), joka kestää käytössä ikuisuuden. Tykkään puuterisesta pohjasta, koska sen läpi näkyy oma iho. Silti se peittää mahdollisia punoituksia. Pysyy paikoillaan koko päivän. Keväällä kuitenkin käy niin, että luovun jopa tuosta pohjasta. Usein levitän silmänalusille, nenänpieliin ja muihin punoittaviin kohtiin vähän *Sensain Highlighting Concealeria (35,70 €), jonka kiinnitän *Sensain Pressed Powderilla. (80,95 €) saadakseni mahdollisimman luonnollisen ja kevyen lopputuloksen.


4. Kevään parhaat luomiväripaletit?

Pärjäisin läpi vuoden kahdella luomiväripaletilla. *Jane Iredalen Naturalle Matte viisikossa (65 €) on kaikki matat sävyt, mitä no make up -meikkiin tarvitsee. Tykkään myös kimalluksesta, sitä varten minulla saman merkin *Naturally Glam paletti (65 €), jossa on viisi neutraalia hehkuvaa sävyä. Sävyt paleteissa ovat niin hyvin levittyviä ja pehmeitä, että olen tehnyt monesti meikkini pelkästään sormin, joskus käytän luomivaossa vähän häivytyssivellintä, jos olen hifistelytuulella. :D Itselläni on rasvoittunut luomet, mutta sävyt pysyvät koko päivän pakkautumatta luomivakoon. 

5. Mitä sävyjä löytyy kevätkynsistäsi?

Kirkasta ja pastellia. Käytän nykyään ainoastaan Essien kynsilakkoja ja keväällä suosikkisävyjäni ovat: mintunvihreä 99 Mint Candy Apple (9,50 €), pastellinen vaaleansininen 374 Saltwater Happy (9,20 €) ja kirkas korallinpunainen 72 Peach Daiquiri (9,20 €).

6. Parhaat hajuvedet/tuoksut kevääseen?

Tällä hetkellä lähes "kylven" *Ellis Brooklynin Sun Fruitissa (alk.24,50 €) Tuoksu vastaa kaikkea sitä mitä toivon keväiseltä tuoksulta – kirpeyttä, makeutta, eksoottisuutta ja iloisuutta. Klassikoista mielestäni *Dolce & Gabbanan Light Blue (alk. 50,20 €) toimii aina. Olen käyttänyt tuoksua vuosia työtuoksuna sen tasapainoisuuden vuoksi. Tasapainoisen raikas, jossa on kuitenkin mukana pehmeää makeutta.

7. Huulimeikkisi sävyt keväällä?

Käytin pitkään tosi värikkäitä huulituotteita, mutta nykyään pidän luonnollisista sävyistä, vaikka toisinaan vieläkin innostun värikkäämmästä. Ongelma on se, että haluan suojata keväälläkin huuleni ja värillisissä huulituotteissa on harvemmin aurinkosuojaa. Tämän vuoksi käytän keväisin todella paljon *Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream Lip Protectant Stickeja (20,76 €), joissa on edes pieni SPF ja samalla huulille saa kunnolla sävyä. Koostumus on pehmeä ja kosteuttava.

8. Suihkugeelisuosikit kevääseen?

Käytän vartalolle pääsääntöisesti tuoksuttomia tuotteita. Käytössäni on päivästä toiseen *CeraVen Foaming Cleanser (9,35 €), mutta jos kaipaan jotain tuoksullista käännyn Molton Brownin suihkugeelien pariin. Osassa Molton Browneja on tosi vahva tuoksumaailma, mutta keväisen herkullinen *Delicious Rhubarb & Rose (23,20 €) on sieltä kevyimmästä päästä, joten sitä löytyy aina hyllystä. 


9. Onko aurinkosuoja käytössä viimeistään nyt keväällä?

Yksi asia mistä olen ylpeä, on se, että SPF kuuluu ihonhoitorutiiniini nykyään ympäri vuoden jokaisena päivänä riippumatta vuodenajasta. Se on aina viimeinen ihonhoitotuote, jonka aamuisin lisään. Se on ehdottomasti isoin asia, mitä olen ihoni ja terveyteni hyväksi viime vuosina tehnyt ja sen myös huomaa. Edelleen harmittelen sitä, että miksi vitkuttelin asian kanssa yli nelikymppiseksi. Olisi pitänyt aloittaa aiemmin. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä aloittaa. Tiedän, että se on vaikeaa, sillä suorastaan vihasin aurinkovoiteiden tuntua aiemmin. Onneksi koostumukset ovat parantuneet viime vuosina huimasti.

10. Teetkö teemameikkejä esimerkiksi pääsiäisenä tai vappuna?

Ylläolevista vastauksista on helppo päätellä, että en. :D

Mitä sinä muutat ihonhoidossasi tai meikkauksessasi keväisin? 

Poimi ihmeessä haaste mukaasi.



Kuvat: Pexels, jutun tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa sen kirjoituspäivänä.



Kolme asiaa

Huomasin Outin blogista kivan blogihaasteen ja ajattelin tarttua siihen. Kysymykset olivat kivoja ja jotenkin sopivia tähän vuoden alkuun, kun usein haluaa aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.

KOLME ASIAA JOIDEN TEKEMISTÄ OLET LYKÄNNYT:

Eilen näitä olisi ollut enemmän, mutta sain silloin tehtyä muutaman lykkäämäni jutun. Jostain syystä kaikki lykkäämäni asiat liittyvät jotenkin siivoukseen. Tykkään perussiivoamisesta, mutta kaikki muu ei oikein nappaa.

- Hanska-huivilaatikon siivous. Tämä on ollut räjähdyspisteessä jo pitkään. Suurin osa pipoista, hanskoista ja huiveista on sellaisia, joita kumpikaan meistä ei käytä. Saisi siistittyä, niin löytäisi helpommin haluamansa ilman hermojen palamista.

- Kellarivaraston siivous. Siitä on puhuttu nyt varmaan jo kaksi vuotta, että kun sen saisi kuntoon. Pieni askel otettiin syksyllä, kun vietiin sieltä jo hivenen tavaraa kaatopaikalle. Olen säästänyt ruokatilauksista tulleita pahvilaatikoita, joihin saisi laitettua jäljelle jäävät tavarat selkeästi. Kunhan vain saisi aikaiseksi...

- Astioiden järjestely. Tämä olisi aika pieni juttu, mutta en vaan saa tehtyä. Pitäisi siirtää osa astioista ylemmältä hyllyltä alemmalle, että paino jakautuisi tasaisemmin, eikä yhdelle hyllylle kertyisi kaikki paino. 


KOLME ASIAA JOITA KAIPAAN:

- 80-luku. Tästä olenkin puhunut paljon viime aikoina. Kaipaan sitä yksinkertaisuutta ja maailmaa, mikä silloin oli. En koe tätä nykymenoa lainkaan omakseni.

- Hiljaisuus. Tämä on sellainen asia, mitä kaipaan koko ajan enemmän ja enemmän. On herkkua, jos kerrostalossa asuessa saa tällaisen hetken edes joskus. Tuossa ennen joulua oli päivä, jolloin olin kotona, eikä tuntiin kuulunut mistään mitään ääntä. Käytin tämän ajan istumalla sohvalla kuuntelemalla hiljaisuutta, tekemättä mitään muuta. Kaipaan tuollaisia hetkiä. Tuntuu, että tarvitsisin sellaisen lähes päivittäin, mutta siihen ei ole mahdollisuutta. Kokeilkaa, pystyisitkö olemaan tunnin tekemättä mitään?

- Hyvät elokuvat. Oletteko huomanneet miten nykyään leffat toistavat toinen toisiaan? Ei tule enää juurikaan sellaisia tosi oivaltavia wow-efektin aiheuttavia elokuvia kuten vaikkapa Kuudes Aisti. Ehkä Get Out on ollut uudemmista elokuvista sellainen "mitä hittoa tässä juuri tapahtui" -elokuva, mutta senkin julkaisusta on jo viitisen vuotta. Kaipaan elokuvilta sitä, että ne pystyvät yllättämään minut täysin. Kirjoissa tämä on edelleen yleisempää.

 

KOLME ASIAA JOTKA OLEN PANNUT MERKILLE:

- Lauri Markkanen. Siis WOW, mitä kautta kaveri pelaa. Suomessa ei ehkä ihan käsitetä, kuinka älyttömän kovasta urheilijasta tällä hetkellä puhutaan. Monet teistä ei varmaan tiedäkään, että olen ollut lapsesta asti todella kova seuraamaan urheilua. Olen siinä lähes kaikkiruokainen.

- Ihmiset. Onko kamalaa sanoa, jos tuntee, että on kyllästynyt ihmisiin? Mulla on välillä sellainen tunne, ettei vaan jaksaisi yhtään. Nyt vaalien alla, homma menee koko ajan sakeammaksi ja sakeammaksi. Nykymaailmassa on valloillaan tilanne, että jos et ole meidän kanssa samaa mieltä, olet meitä vastaan. Mistään asioista joista ollaan eri mieltä ei pystytä keskustelemaan asiallisesti luokkaantumatta vaan mennään heti henkilökohtaisuuksiin, ainakin netissä.

- Päivien pidentyminen. Päivät tuntuvat pitenevän tällä hetkellä kovaa vauhtia. Nautin tästä täysin siemauksin. Se pieni ilo, kun voi joka päivä sytyttää lampun aina vain myöhemmin ja myöhemmin.


KOLME ASIAA JOTKA TEKEVÄT MINUT ILOISEKSI:

- Puhdas koti. Rakastan sitä tunnetta, kun on saanut siivottua. Kodissa tuoksuu raikkaalta, lakanat on vaihdettu ja niihin on ihan parasta pujahtaa päivän päätteeksi.

- Musiikki. Olen alkanut pitkästä aikaa kuunnella melkein päivittäin musiikkia. Saan sillä irtioton arjesta. Kuuntelen musiikkia paljon varsinkin ennen nukkumaanmenoa. Se saa aivot lepotilaan. 

- Puoliso. Hän saa minut iloiseksi. Tiedän, että minulla on joku jolle voin tilittää, kun turhaudun johonkin. Toisaalta meillä on myös yhteinen erikoinen huumorintaju, jota eivät välttämättä kaikki ymmärrä.


KOLME ASIAA JOITA SUOSITTELEN:

- Vaniljarinkelit. Olen viime aikoina ollut täysin hurahtanut vuosien tauon jälkeen lapsuuden herkkuuni vaniljarinkeleihin. Syön ne ihan sellainen kahvin kanssa.

- Oma aika. Jokainen tarvitsee omaa aikaa. On hyvä olla välillä omien ajatustensa kanssa ja jäsennellä niitä. Silloin oppii aina jotain itsestään.

- Autiotalovideot Youtubesta. Jos pitää katsoa jotain rentoutuakseni, katselen näitä. Äärettömän kiinnostavia historiallisesti. Lisäksi paikkoja kunnioittaakseen, kuvaajat eivät huuda vaan puhuvat tasaisella äänellä leppoisasti, kuva liikkuu hitaasti, että pystyy rekisteröimään katseella, mitä kaikkea sisältä löytyy. Nämä tekevät videoihin sellaisen sopivan tempon, joka ainakin minulle tekee sellaisen rauhoittavan olon. Suomalaisista suosikkejani ovat Lonelyurbanex, Tuulessaistuja, Urbex Arttu ja hytonen79. Ulkolaisten kuvaamat paikat ovat sitten todella erilaisia kuin meidän kotimaiset ja eri tavalla kiinnostavia. Uskomattomia millaisia linnoja omaisuuksineen jätetään niille sijoilleen. Ulkolaisista omaan makuuni kaksi on ylitse muiden – Bros Of Decay ja Explomo. Jälkimmäinen on käynyt kuvaamassa Ruotsissakin useamman jakson. 


KOLME ASIAA JOTKA HALUAN TEHDÄ PIAN:

- Pätkäistä hiukset. Jo viime kampaamoreissulla mietin hiusteni leikkaamista polkaksi. Siirsin sitä, mutta palo lyhyempään kuontaloon on ajan kanssa vain kasvanut. Haluan pitää hiukset kuitenkin sen verran pitkinä, että ne saa kiinni, mutta olisi ihana nukkua niin, ettei poninhäntä olisi aina jossakin selän tai olan alla jumissa. Hiuksissani kun ei nutturat yöllä pysy.

- Keittää teetä. Koko ajan tätä kirjoittaessa on tehnyt mieli teetä. Päätin kuitenkin kirjoittaa postauksen ensin loppuun ja lopuksi palkita itseni kupillisella kuumaa.

- Vaihtaa villasukat. Laitoin eilen vahingossa jalkaani ohuet villasukat, joita pidän yleensä keväällä ja alkusyksystä. Nyt sitten jalkoja palelee. Talvea varten minulla on paksumpia villasukkia.

Tartu haasteeseen, jos haluat.

Herättikö tämä mitään ajatuksia?


Kuvat: Pixabay





Blogihaaste – 10 haavetta syksyyn



Villa Kotiranta -blogista bongasin aikoinaan 10 haavetta tulevalle kesälle -blogihaasteen. Ajattelin, että teenpä tästä blogiini syksyisen version. Tästä saattaa tulla osaksi hieman negatiivissävytteinen, mutta on tärkeää pysytellä totuudessa...


1. Haaveilen, että syksy olisi mahdollisimman nopeasti ohi.

Tuntuu, että joka vuosi tämä syksy on itselleni aina vain vaikeampaa ja vaikeampaa aikaa. Joka aamu kun aurinko ei paista, tekisin mieli vain jäädä sänkyyn peiton alle koko päiväksi. Syksyn vuoksi haaveilen asuvani jossain muualla.


2. Pysyvä lumi sataisi mahdollisimman aikaisin.

Tämä haave alkaa olla melkoista utopiaa täällä etelässä, mutta haaveilla aina voi. Saan lumen tuomasta valosta ja kirpeästä pakkassäästä aina ihan uutta energiaa päiviini. 


3. Saisin luettua edes yhden kirjan.

Kesälomalla sain luettua parikin kirjaa loppuun, jostain syystä lukeminen on lomalla helppoa. Muina aikoina taistelen asian kanssa jatkuvasti. Kerrostalossa on valitettavasti harvoin tarpeeksi hiljaista, että pystyisin keskittymään. Yksikin kolahdus ja keskittymiseni herpaantuu. 


4. Käydä museossa.

En ole pitkään aikaan käynyt taidenäyttelyssä ja syksy olisi parasta aikaa siihen. Rakastan kierrellä hiljaisuudessa ja nauttia taiteesta. 

5. Tehdä lahjaostoksia.

En osta moniakaan joululahjoja, mutta olisi kiva, että ne olisi hankittuna hyvissä ajoin ennen varsinaista ajankohtaa. 


6. Nautiskella glögiä ja suklaata.

Tämä onkin työn alla. Glögi odottaa pöydällä ja ensimmäiset suklaatkin on ostettu.


7. Leipoa englantilainen hedelmäkakku.

Tämän kakun leipominen on ollut mielessä jo monena vuotena, mutta aina se on jäänyt. Tänä vuonna voisi olla vihdoin aika toteuttaa tämä haave. Olenkin jo etsiskellyt sopivaa reseptiä netistä, mutta taidan päätyä hyllystäni löytyvään kakkukirjan versioon.


8. Saisin nauttia mahdollisimman monista sateettomista päivistä.

Vaikka sanotaan, että sää on pukeutumiskysymys, niin ei ole kovin mukavaa ulkoilla vesisateessa. Se on itseasiassa kaikista hankalin keli, sillä tuntuu, että se märkyys ja koleus tunkeutuu aina jostain suunnasta luihin ja ytimiin asti.


9. Pestä ikkunat.

Tämä on oikea haave, parasta olisi, kun ne peseytyisivät itsestään. :D Olen siirtänyt hommaa kesälomasta lähtien, koska se ei lukeudu niihin asioihin, joita tykkään tehdä.


10. Riittävästi lepoa.

Syksy menee mukavammin ohi, kun ottaa rennosti. Varaan aikaa tarpeeksi levolle ja omille jutuille. Kuinka moni teistä on löytänyt silent vlogit eli hiljaiset vlogit? Olen ollut vuoden verran aivan koukussa näihin. Jos alkaisin ikinä tuottamaan YouTubeen sisältöä, se oli tuon kaltaista. Kahvihuone8487, Safariquotidiano ja Emmi La ovat suosikkejani, mutta näitä on paljon muitakin. Laita hakukenttään Silent Vlog, niin löydätte lisää.

Onko sinulla haaveita syksyksi?

Poimi haaste halutessasi myös omaan blogiisi.


Kuvat: Pexels


Kesäinen kosmetiikkahaaste

*)Sisältää mainoslinkkejä

Siitä on ihan liian pitkä aika, kun olen viimeksi tehnyt blogihaasteen. Syykin on yksinkertainen. Tuntuu, että monet bloggaajat ovat siirtyneet Instagramiin, eikä siellä toteuteta tämänkaltaisia juttuja samalla tavalla, mikä on sääli. Olen aina tykännyt lukea blogeista näitä haastepostauksia. Viime viikolla lueskelin Lindan blogia ja huomaisin siellä niin kivan kosmetiikka-aiheisen haasteen, että päätin sen tännekin toteuttaa.

1. Mitä aurinkosuojia käytät vai käytätkö ollenkaan?

Todellakin käytän ja joka päivä, kasvoihin laitan, vaikka olisin koko päivän sisällä. Kymmenen vuotta sitten oli ihan eri meno... Joten aina voi parantaa. :D Alle SPF30 suojia en käytä lainkaan, en ainakaan siten, että niillä olisi mielessäni jokin funktio auringolta suojaamisessa. Vaihtelen aurinkosuojia aika paljon fiiliksen mukaan, koska nykyään on niin paljon hyviä tuotteita saatavilla, toisin kuin silloin kymmenen vuotta sitten. Tänä vuonna olen käyttänyt loppuun asti mm. *Paula's Choicen Resist Skin Restoring Moisturizer SPF50, jota ostin itseasiassa lisää, koska oli niin loistava. Tässä yhdistyy kevyt koostumus ja aurinkosuojan, sekä päivävoiteen parhaat ominaisuudet, joten erillistä voidetta ei tarvita, mikä helpottaa ihonhoitoa. Lisäksi loppuun on käytetty *SkinCeuticalsin Mineral Radiance UV Defence SPF50, *Bioderma Photoderm AR Natural SPF50, *Sensai Silky Bronze Cellular Protective Cream for Face SPF50, *V10 Plus Water Base Sun Block SPF40 ja *Avène Sun Intense Protect SPF50, joka on käytössä sekä kasvoille, että vartalolle. Lisäksi se on tuote, mistä myös puoliso pitää. Suosittelenkin Avènea sellaiseksi koko perheen aurinkosuojaksi, sitä voi käyttää myös yli 6kk:n ikäisille lapsille. Toimii kuitenkin hyvin myös meikin alla. Loistavan monipuolinen aurinkosuoja.

2. Meikkaatko kesäisin vai muuttuuko meikkityylisi jotenkin kesän tultua?

Meikkaan lähes identtisesti vuoden ympäri. Kesällä saatan jättää meikkipohjan jopa kokonaan pois. Eli laitan vain primerin, vähän peitevoidetta, puuteria ja ripsiväriä. Jos oikein innostun, sitten laitan jotain sävyä luomille, poskipunaa, highlighteria, huulikiiltoa ja aurinkopuuteria. Hyvin simppelillä tyylillä mennään. Toki myös kulmat pistän aina, mutta se on lähinnä pari kynän piirtoa harvoihin kohtiin ja kulmageeli.


3. Lempisävyt kesämeikissä?

Poskiin ehdottomasti jotain korallista. Huulikiilloissa suosin mehukkaita punaisia ja koralleja sävyjä, mutta toisinaan myös nudempia sävyjä.

4. Vaihdatko ihonhoitotuotteitasi kesällä?

En oikeastaan. Käytän samoja tuotteita kuin talvellakin. Ainoastaan saatan valita hieman kevyempiä koostumuksia omaavia tuotteita ja pärjätä vielä tavallistakin  yksinkertaisemmalla ihonhoitorutiinilla.

5. Paras kesäinen hajuvesi?

Ei voi valita mitenkään yhtä. Tänä kesänä olen käyttänyt paljon Hérmes Un Jardin Sur Le Nil, *Elizabeth Arden White Tea, *Brooklyn Ellis Sweet ja *Zarkoperfume Pink Molecule -tuoksuja.

6. Minkäsävyiset ovat kesäkyntesi?

Paljon vaaleansinistä, minttua ja vaaleaa. *Essien sävyistä Salt Water Happy, Mint Candy Apple ja Fiji ovat olleet eniten käytössä. Kaikki kuuluvat vakiokokoelmaan ja ovat Essien klassikkosävyjä. 

7. Kesäisin luomiväripaletti?

Tähän olen aika jäävi kommentoimaan, koska en käytä kesällä juurikaan luomiväripaletteja vain yksittäisiä sävyjä. *Jane Iredalen PurePressed Eye Shadow Palette Naturally Glam ja *bareMineralsin Mineralist Eyeshadow Palette Ultranatural ovat tyylisiäni paletteja ympäri vuoden. Molemmissa on neutraalit sävyt, mutta myös vähän säihkettä, josta pidän. Molempien palettien sävyissä on myös huippu pysyvyys, jota tarvitaan, koska silmäluomeni ovat rasvoittuvat ja lisäksi haastavan malliset, jolloin ne asettavat luomivärin kestolle haasteita joita läheskään kaikki luomivärit eivät pysty toteuttamaan.

8. Pesetkö kesäisin hiukset useammin kuin muina vuodenaikoina?

Jos on todella kuuma ja hiostava, hiuksia saattaa tulla pestyksi useammin kuin talvella, mutta koitan parhaani mukaan pitää saman pesuvälin. Oma päänahka on selvästi herkempi kuin nuorempana ja se myös asettaa toisinaan haasteita. Pesukertojen lisääntyminen aiheuttaa haasteita myös hyville tuotteille. Kesällä ainakin kerran viikossa syväpuhdistan hiuspohjan ja hiukset valkosavea sisältävillä tuotteilla. *Probic8 Scalp Peel Treatment on yksi tämän hetken suosikkeja.

9. Paras suihkugeeli kesäksi?

Tykkään pestä vartaloa pääsääntöisesti tuoksuttomilla tuotteilla, mutta tuoksullisista, joita innostun toisinaan käyttämään, kaksi on ylitse muiden. *Yves Rocherin Monoi, joka on muuten tarpeeksi hellävarainen siihen, että sillä voi pestä hiuksetkin hätätapauksessa (aina matkalla mukana!), sekä *Molton Brownin Rhubarb & Rose Body Wash. Molton Browneissa saattaa toisinaan olla makuuni liian voimakas tuoksu, mutta edellämainittu on miedompi ja tasapainoinen tuoksumaailmaltaan.

10. Avainasiat meikin pysymiseen kesällä?

*Sensain kolmekasiripsarit ja hyvä primer. Suosikki primer on *Jane Iredalen Smooth Affair Oily Skin Face Primer. Nimeä ei kannata säikähtää, sopii loistavasti kaikille ihoille. Meikkipohjana olen käyttänyt jo reilun vuoden verran joko *Jane Iredalen Pure Pressed Basea (sävy Amber) tai *Misshan M Perfect Cover BB Creamia, josta käytössä on sävy 23 Natural Beige. Jane Iredalen pohja kestää hyvin kuumuutta ja kovimmatkin menot. Käytin sitä maskiaikaan paljon töissä, koska se ei juurikaan tarttunut maskiin kiinni ja pysyi täysin muuttumattomana koko päivän. Suosikkipohja helteille.


Mitkä ovat suosikkituotteesi kesällä? Hyviä vinkkejä?


Kuvat: Pexels

Blogihaaste – Kysymyksiä ja vastauksia kodin tiloista


Vuosien saatossa olen tehnyt monia blogihaasteita, mutta harvempia niistä on koskenut kotia. Koti on aina ollut minulle todella tärkeä paikka. Se on paikka, jossa lataan akkuja ja johon on aina hyvä tulla. Vietän kotona myös ehdottomasti eniten aikaa, sillä toisen työn teko tapahtuu myös kotona. Olen aina ollut todellinen kotihiiri. Vapaa-ajat ovat aina kuluneet lapsesta lähtien mieluiten kotona. Tiedän, että kaikki eivät ole samanlaisia vaan osalla menojalkaa vipattaa jatkuvasti. Kotona käydään kääntymässä tai nukkumassa. Minulle koti on kuitenkin paras paikka maailmassa.

Paikka, jossa viihtyy koko perhe?

Meidän perhe koostuu minusta ja puolisosta. Vietämme varmasti suurimman osan ajastamme olohuoneessa. Se on asuntomme isoin huone ja olemme jakaneet sen sisustusratkaisuilla kahteen osaan. Viihdeosaan, jossa katsomme leffoja ja "kirjastoon", jossa on lukunurkkaus. Muistan, kun ostimme asuntoa, yksi tärkeimpiä asioita oli, että kirjahyllyjä olisi mahduttava ja paljon. Kiinteistönvälittäjä takuulla ihmetteli, mitä mittailimme olohuoneessa ennen ostopäätöstä. :D 

Paikka, jonka sotkuisuus ärsyttää ensimmäisenä?

Kyllä se on kylpyhuone. Lapsesta lähtien olen kammonnut likaisia kylpyhuoneita ja wc-tiloja. Tosin sotkuisuutta tähän tilaan ei pääse pahemmin syntymään, kiitos traumojeni. Seuraavaksi eniten varmaan ärsyttävät kaapit. Pidän kodin pintapuolet todella siistissä kunnossa, mutta tämä ei valitettavasti ylety ovien takana oleviin asioihin. Pari kertaa vuodessa saatamme saada puolisoni kanssa siivouspuuskan, jolloin siivoamme ja raivaamme tavarat osasta kaappeja. Kohta niihin alkaa kuitenkin taas kertymään tavaraa, joka ei sinne kuulu...

Paikka, joka kaipaisi remonttia?

Olemme asuneet kodissamme kohta 13 vuotta. Joten pientä pintaremonttia pitäisi alkaa tekemään. Haluaisin makuuhuoneeseen edes yhdelle seinälle tehosteeksi värikkään tapetin. Eniten haluaisin silti vaihtaa koko asuntoon lattiat, mutta se olisikin sitten suurempi homma. Haaveilen, että saataisiin tuttu ja turvallinen remppamies, joka hoitaisi homman sillä aikaa, kun ollaan pari viikkoa reissussa. Keittiö on hyvässä kunnossa, mutta kolmessatoista vuodessa se alkaa auttamattomasti näyttämään "vanhahtavalta" neutraalista värimaailmasta huolimatta. Olisi ihanaa jossain vaiheessa suunnitella se täysin uusiksi. Tekisin aivan erilaisia valintoja kuin mitä nykyinen keittiömme sisältää.

Paikka, jota haluaisit sisustaa seuraavaksi?

Onko hirveää sanoa, mutta en harrasta sisustamista? Ostan sisustustavaroita vain, jos niille on tarve. En siksi, että kotiin tulisi vaihtelua. Olen tehnyt aikoinaan sisustusratkaisut niin, että ne edelleen suurimmaksi osaksi miellyttävät silmääni, joten miksi ostaa uutta ennen kuin on pakko? Maailman sisustuskaupat olisivat varmasti konkurssissa, jos kaikki olisivat kuten minä. :D Seuraava sisustuskohde tulee silti varmasti olemaan keittiö. Olen haaveillut pitkään pyöreästä ruokapöydästä ja nyt kun tuolitkin on istuttu lähes loppuun, voisi olla aika vaihtaa ruokailuryhmä.

Paikka, jossa rentoudut parhaiten?

Kotona kokonaisuudessaan, mutta kyllähän se on selvää, että ihminen rentoutuu parhaiten nukkuessaan. Silloin keho palautuu. Joten vastaus on tietenkin sänky. Olen nukkunut yli 20 vuotta futonilla, enkä vaihtaisi yötäkään pois. Matkoilta kotiin tullessa onkin aina parasta päästä nukkumaan omaan sänkyyn. Valitettavasti hotelleissa ei ole oikein futoneita tarjolla, joten lomilla omat unet jäävät usein huonolle tolalle tämän vuoksi.

Paikka, johon olet erityisen tyytyväinen?

Olohuoneen lukunurkkaus. Se on juuri sellainen kuin aina ajattelin sen olevan. On kuin olisit jossakin kirjaston hiljaisessa pienessä lukunurkkauksessa, mutta oletkin kotona. Hyvät nojatuolit, lukuvalo, kiva matto ja paljon kirjoja, niillä saa luotua rauhallisen ympäristön.


Paikka, jossa olette, kun teillä on vieraita?

Olohuoneessa, mutta lopulta taidetaan silti istua eniten keittiössä, mikä on aika yllättävä. Koska jos olemme kahdestaan kotona, emme käytä keittiötä juuri lainkaan muuhun kuin ruoanlaittoon. 

Paikka, josta on paras näkymä?

Ehdottomasti keittiön ikkuna. Tämä on varmaan se syy, miksi haaveilen siitä pyöreästä ruokailuryhmästä. Se tekisi keittiöstä heti kodikkaamman. Luulen, että näkymän vuoksi, alkaisin tehdä siellä myös nykyistä enemmän töitä. Potentiaalia uudeksi suosikkihuoneekseni siinä ainakin on. 


Kuvat: Pexels

Milloin viimeksi?


Ystäväni Tiia teki blogiinsa jokin aika sitten klassisen blogihaasteen, jossa oli tällä kertaa monia uusia mielenkiintoisia kysymyksiä. Ajattelin, että voisi olla aika päivittää tämä haaste tännekin. Kysymysten tulva on melkoinen, joten eiköhän aloiteta heti.


Milloin viimeksi?


Karjuit? En muista. Tarkoituksellisesti olen karjunut varmaan joskus parikymppisenä. Ääneni on saattanut olla joskus kuuluvampi, mitä on ollut tarkoitus.

Ajoit autoa? Lapsena kummisedän sylistä. En omista ajokorttia, joten rattiin ei ole tullut tartuttua.

Halasit ei perheenjäsentä, ajattelematta onko se turvallista? Vaikea kysymys, koska en ole halannut hetkeen muita kuin kavereitani tai sukulaisia, heitäkin erittäin harvoin. Tämä varmaan selviää jatkossa. Muutenkin tulee olemaan jännä nähdä, miten ihmisten käytös muita kohtaan tästä eteenpäin jatkuu.

Urheilit? En urheile. Käyn kyllä kävelemässä ja pyöräilemässä, mutta se ei ole urheilua.

Olit pelokas? Piti jäädä oikein miettimään ja tajusin, että minun on pakko vastata tähän, etten muista. Olen hämmentynyt.

Itkit? Silmät kostuu helposti leffoja katsellessa, joten ei tästä pitkää aikaa ole.

Söit vain herkkuja lounaaksi? En ole tainnut koskaan syödä vain herkkuja lounaaksi. Voin kyllä aloittaa makealla, mutta perään hamuan kaapista voileipää tai muuta oikeaa ruokaa. Pelkistä herkuista tulisi vain huono olo.

Sheivasit? Eilen illalla.

Olit kateellinen jollekin toiselle? Voin vitsikkäästi heittää kamuille, että vitsi mä olen kade, jos heille tapahtuu jotain mahtavaa, mutta totuus on se, etten oikeasti ole kateellinen kenellekään vaan olen iloinen heidän puolestaan. Lapsuudessani sattui muutama juttu, että aikuiset olivat minulle kateellisia ja silloin päätin, ettei se ole lainkaan tavoiteltava mielentila. Kateellisuudella saa itsensä hyvin nopeasti katkeraksi. En vain yksinkertaisesta osaa olla kateellinen, toisten hyvät asiat eivät ole minulta pois.

Olet sijoittanut rahaa osakkeisiin tai rahastoon? En koskaan, mutta ajatus kiehtoo.

Olit yksin kotona? Tälläkin hetkellä, kun kirjoitan tätä.

Sait olla yksin? Monesti useana päivänä viikossa. Yksinolo on elinehtoni.

Nauroit niin, että meinasi tulla pissat housuun? On tästä jo jonkin aikaa, varmaan muutama kuukausi. Nauran usein, mutta tähän tilaan tarvitaan jo jotain tosi spesiaalia. :D

Valvonut aamulla kello neljään? Tästä on aikaa vuosia. Tosin viime yönä meni kolmeen, joten läheltä liippasi. 

Olet bailannut aamuun saakka? Tämä on takuulla tapahtunut viimeksi silloin, kun ikänä alkoi kolmosella.

Teit jotain, mitä et ikinä uskonut tekeväsi? Olen aika periaatteellinen ihminen monissa asioissa, joten jos olen päättänyt, etten jotain tee, niin sitä tuskin tulee tapahtumaan. Koitin kuitenkin miettiä jotain kivaa ex-tempore -juttua, mitä olisin voinut tehdä, mutta ei kyllä tullut mitään viime ajoilta mieleen.

Rukoilit? Teini-iässä.

Kävit Alkossa? Joulukuun alussa.

Kävit ulkomailla? Kesäkuussa 2019. Matkakuume on tässä ajassa kasvanut ihan jäätäväksi.



Kävit järvessä uimassa? Viime kesänä.

Söit ulkona ravintolassa? Kesäkuussa 2019, sillä viimeisellä ulkomaanmatkalla. Kahvilassa olen käynyt kahvilla pari kertaa. 

Maistoit itsellesi uutta ruokaa? Talvella 2020 ostin ensimmäisen kerran elämässäni Nutellaa ja maapähkinävoita. Molemmat jäivät vakiovarusteeksi kaappiin. *huokaus*

Kiroilit? Paha tapa, joten varmasti päivittäin. Tänäänkin on päässyt sammakoita huomaamatta. :D

Olit humalassa? Tästä on aikaa. Olen yleensä vaan sopivassa pienessä hiprakassa.

Leikkasit kynnet? Leikkaan vain varpaiden kynnet, sormien viilaan. Varmaan pari viikkoa sitten, kohta pitäisi taas. 

Turhauduit? Olen turhautumisen mestari. Turhaudun takuulla päivittäin milloin mihinkin pieneen tai isompaan asiaan, mutta se menee äkkiä ohi. Puoliso saa kuunnella turhautumis-tuhinaani varmasti liiankin kanssa.

Juoksit Cooperin testin? Yläasteella.

Luit raamattua? Teininä.

Nukuit yön yli? Nykyään lähes aina. Onneksi vuosia kestäneet uniongelmat ovat viime aikoina pysyneet hyvin aisoissa.

Mietit omia arvojasi? Melkein joka päivä näitä tulee kelattua eri asiayhteyksissä.

Teit hutiostoksen? Pari vuotta sitten tilasin liian pienet talvikengät, mutta ne menivät tietenkin heti palautukseen.


Puhuit englantia? Tällä viikolla töissä.

Olit rohkea? Rohkeus on suhteellista. Siksi ajattelen niin, että jos miettii historiaani, niin olen ihan super-rohkea tyyppi. Ihailen yli kaiken sitä 7-vuotiasta Jonnaa, miten rohkea hän oli. Elämässäni on ollut myös aikoja, jolloin pelkkä puhelinsoitto on vaatinut äärimmäistä rohkeutta. Kannattakin muistaa, että aina ei tarvitse olla rohkea. 

Sanoit minä rakastan sinua? Viikon sisään miehelle. Näitä tulee huikkailtua, kun toinen lähtee töihin niin automaattisesti, ettei ajattele asiaa sen enempää. 

Maksoit laskun? Piti tarkistaa, 24.5. 

Ihanaa alkavaa kesäviikkoa kaikille!






20 kysymystä - näitä et ehkä tiennyt minusta



Bongasin kaimani Jonnan blogista hauskan haasteen, johon sormeni suorastaan syyhysivät vastata näin joulun alla. 

Joko sinulla on kaikki valmiina jouluun? Täällä on lahjat paketoituina ja itsetehdyt laatikot odottamassa valmiina pakkasessa, ainoastaan kinkku odottaa, mutta sen vuoro onkin vasta aatonaattona. Sitä ennen on vähän kiirusta, sillä alkuviikon kolme päivää kuluvat kodin ulkopuolisen työn merkeissä. 

Mitä teet työksesi nyt ja mitä töitä olet ennen tehnyt?

Minulla on ollut elämäni aikana lopuksi todella vähän työpaikkoja. Olen sellainen, kun jossain aloitan, en siitä kovin helposti lähde. Arvostan suuresti työpaikoissa vakautta ja turvallisuuden tunnetta. Olenkin aina hakeutunut töihin paikkoihin, joissa ainakin etukäteen ajateltuna ei tule eteen mitään suurempia yllätyksiä. 

Aloitin työurani aikoinaan teini-iässä siivoamalla kesäisin rappukäytäviä ja kouluja. Yksi mieleenjääneimpiä kesiä oli se, kun sain kunnian pitää huolta yksin kotikaupunkini kaupunkini kaupungintalon siisteydestä, kun molemmat vakituiset laitoshuoltajat olivat viikon verran yhtäaikaa kesälomalla. Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että 16-vuotiaaseen luotettiin niin paljon. Toki pohjalla oli se, että olin tehnyt kaupungille siivoustyötä jo edellisenä kesänä ja olin saanut työstäni hyvää palautetta. Yhden kesän toimin leirintäalueella kioskinpitäjänä. Tuona kesänä opin ulkoa Radio Mafian soittolistat. Tämän jälkeen hakeuduin kaupan alalle aluksi myyjäksi, jossa sitten tein uraa ja huomasin päätyneeni lopulta myymäläpäälliköksi. Minulla oli vuosia olo, etten enää haluaisi tehdä kaupan alan töitä, kunnes tajusin, että pidin kyllä siitä asiakaspalvelupuolesta, mutta en niistä pomon vastuista (työt tulivat aina kotiin asti). Tällä hetkellä teen työkseni blogia ja lisäksi tein paluun kaupan alalle osa-aikaisesti pari vuotta sitten ja olen nauttinut joka hetkestä! 

Mikä olet koulutukseltasi?

Oma tilanne on se, että olen hyvä esimerkki siitä, että jonkinlainen koulutus kannattaa aina, vaikka niitä töitä ei päätyisi koskaan tekemään. Olen koulutukseltani talonrakentaja ja parturi-kampaaja. Kummastakaan opiskelemastani ammatista en ole koskaan saanut käteeni palkkakuittia. Olenkin oppinut molemmat nykyään tekemäni työni tekemisen kautta, mutta molemmista koulutuksista on ollut apua niihin.

Mitä harrastat ja teet vapaa-ajallasi?

Itselleni vapaa-aika on aikaa, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään. En tykkää juurikaan suunnitella asioita tai täyttää vapaa-aikaani aktiviteeteillä joita olisi suoritettava. Kellon perässä juokseminen vapaalla, olisi minulle työtä. Vapaa-ajalla katson todella paljon rikosdokumentteja, jostain syystä ne saavat mielen irrottautumaan hyvin molemmista töistäni. Youtubesta seuraan paljon ihonhoitoon painottuneita vaikuttajia. Katselen puolisoni kanssa elokuvia ja sarjoja. Kesällä käydään iltaisin kävelyllä. Ruoanlaitto on rentouttavaa omaa aikaa.

Mitä katsot televisiosta?

En katso televisiota oikeastaan koskaan yksin. Kumppanin kanssa katselemme sarjoja ja elokuvia suoratoistapalvelujen kautta isommalta näytöltä, kun vietämme yhdessä aikaa.

Mistä inspiroidut?

Olen aika impulsiivinen. Saatan yhtäkkiä nähdä vaikkapa jonkin mielenkiintoisen ihonhoitotuotteen ja se johtaa usein siihen, että olen käyttänyt tunnin aikaani etsimällä siitä lisää tietoa. Sama koskee monia muitakin juttuja. Kävellessä saan myös usein uusia ideoita ja inspiraatioita, jotka on sitten kirjoitettava heti ylös, koska muuten olisin unohtanut ne seuraavana päivänä.



Millainen on unelmiesi työpaikka?

Tämä nykyinen. Jostain syystä kaksi työtä sopii minulle. Kuulostaa monen korviin kuormittavalta ja paljolta, mutta olen aikatauluttanut kaiken niin, että minulle jää silti tällä hetkellä huomattavasti enemmän vapaa-aikaa kuin jäisi yhtä kokopäivätyötä tekemällä. Olenkin usein sanonut, että minulle vapaa-aika on se elämän tärkein aika, mutta työstäkin pitää nauttia. Elämäni lopussa en haluaisi ajatella, että olisin käyttänyt suurimman osan eletystä ajasta tekemällä töitä, se ei ole itselleni mikään mittari. Blogityöni on intohimoni, kun taas toinen työ on enemmän sellaista suorittamista ja kun sieltä lähtee, ne työt eivät enää kotiin tule. Toinen työ erittäin sosiaalisena kuitenkin kivasti tasapainottaa blogityötä, joka on isoksi osaksi kotona tehtävää.

Mitkä ovat seuraavan viiden vuoden tavoitteesi?

Olen monesti sanonut, että viimeinen pitkän tähtäimen tavoite on ollut se, kun sanoin lapsena haluavani aikuisena parturi-kampaajaksi. Se minusta lopulta tuli. Sen jälkeen en ole koskaan suunnitellut elämääni vuosiksi eteenpäin. Minulle elämä on tässä ja nyt. Haaveilen toki monista jutuista, mutta en tavoittele niitä.

Mistä nautit erityisen paljon?

Hassua sanoa, mutta nautin molemmista töistäni, tietenkin myös vapaa-ajasta, kun voi olla tekemättä mitään. Nautin myös joulusta, kaikki tietävät, että minulle tämä on paras aika vuodesta. Kuljen ulkonakin naamallani kummallinen virne jatkuvasti. Nautin siitä, että tällä hetkellä elämässäni asiat ovat hyvin. Minulla on ihana puoliso, eikä minulta puutu mitään. Jos pitäisi mainita yksi elämän pieni nautinto, se olisi se, kun saunan jälkeen voi pujahtaa nukkumaan puhtaisiin petivaatteisiin. Sitä tunnetta on vaikea ylittää.

Missä olet hyvä?

Koen, että olen hyvä ihmisten kanssa. Jostain syystä monesti ihmiset avautuvat ja kertovat, että seurassani on helppo ja lämmin olla. Siitä tulee joka kerran hyvä olo, koska minusta on mahtavaa, jos voin tehdä ihmiselle hyvän fiiliksen. Olen hyvä olemaan ajoissa, en ole itsestäni riippuvista syistä koskaan myöhässä. Olen hyvä järjestelemään asioita, tykkään, että kaikki on kunnossa.

Mitä kieliä puhut?

Englantia sujuvasti. Ruotsia ymmärrän hyvin ja pystyn lukemaan ja ymmärtämään lukemani, mutta puhumisen puutteen vuoksi, ääneen puhuminen olisi vaikeampaa. Tietyt perusjutut, mutta ei juuri muuta.


Missä tapasit kumppanisi?

Netistähän minä hänet bongasin. Tiesin ensimmäisenä iltana, että siinä on tuleva aviopuolisoni. Kihloihin menimme reilun puolen vuoden päästä tapaamisesta ja naimisiin reilut kolme vuotta tapaamisen jälkeen. 

Mitä teet, kun kukaan ei näe?

Pyyhin wc-paperitelineen päältä pölyt ja kuivaan lavuaarin reunat. Teen tätä usein myös kyläpaikoissa. :D Puhun paljon itsekseni. Asiat ovat selkeämpiä, kun ne puhuu ääneen.

Viimeisin ostoksesi?

Ostin joululahjoja kahvitauolla. En voi sanoa ääneen mitä, koska puolisoni saattaa lukea tätä.

Mikä on tällä hetkellä suurin haasteesi?

Ajankäyttö. Blogityöstä on välillä vaikea irrottautua. Vapaa-ajan ja sen raja on toisinaan hämärä. Olen kuitenkin tullut tässä jatkuvasti paremmaksi. 

Mitä blogeja -tai sometilejä seuraat?

Seuraan monia muita suomalaisia kauneusbloggaajia. Tykkään siitä, että heidän blogeistaan näkee, että niitä tuotteita on oikeasti testattu ja mielipiteet ovat rehellisiä. Minua ei kiinnosta juurikaan ihmisten ensifiilikset tuotteista, mitä Youtube on pullollaan. Avataan purkki ja kerrotaan, että tää on ihan kiva. Se ei kerro minulle yhtään mitään. Youtubesta seuraan lähinnä ihonhoitoon painottuneita kanavia, mutta myös muutamia muitakin. 


Mikä on suurin unelmasi tällä hetkellä?

Tietenkin se perinteinen terveenä pysyminen, mutta jos sitä ei lasketa, niin sitten se, että pääsisimme puolisoni kanssa ensi syksynä Rodokselle. Ihan hirveä ikävä takaisin!

Jos sinun olisi pakko valita uusi ammatti, mikä se olisi?

Apua tämä on vaikea, koska teen jo unelmatyötäni tällä hetkellä. Luultavasti se olisi kuitenkin sellaista, jota voi tehdä kotona omalla aikataululla ja se liittyisi kirjoittamiseen, joten sanon kirjailija.

Elämäsi tähän mennessä upein kokemus?

On todella vaikeaa nimetä vain yhtä, koska elämään mahtuu paljon ikimuistoisia kokemuksia. Pakko kuitenkin sanoa se, kun vuosien jälkeen sain takaisin elämän iloni. Sen kun kerran menettää, sen takaisin saamista osaa arvostaa ihan eri tavalla.

Mitä pelkäät?

Niitä käärmeitä, kaikki täällä tietävät fobiani. Jostain syystä olen pelännyt käärmeitä lapsesta lähtien. Minua kiikutettiin jo silloin käärmenäyttelyihin ja jouduin pitämään käärmettä kädessäkin, mutta ne ruokkivat pelkoani vaan lisää. Sanotaanko niin, että kun käärme tulee vastaan, vaihdan suuntaa. En voisi ikinä nukkua asunnossa, jossa on käärme. Pakko toivoa, että yhdelläkään naapurilla ei ole luikertelevaa lemmikkiä, etten löydä joku aamua yllätystä omasta kodista. :D

Mitä aiot tehdä, kun olet vastannut näihin kaikkiin kysymyksiin?

Syödä aamupalan ja keittää aamukahvit. Sen jälkeen vuorossa hohdokas päivä pyykin pesun parissa.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

Kuvat: Pixabay





 

Jouluhaaste – Kumpi mieluummin?


En vain voi itselleni mitään. Siitä lähtien, kun aloin tekemään töitä Jane Iredalen joululahjapostauksen parissa, mieleni valtasi joulu totaalisesti. Sitä ei ole yhtään helpottanut se, että olen tehnyt töitä myös toisen jouluprojektin parissa. Kodin ulkopuolisessa työssäkin alkaa näyttämään jouluiselta ja joululaulut soi. Jäävuoren huippu ovat monet blogituttavani, jotka ovat kyhänneet jo kuusetkin valmiiksi pystyyn. 

Kuusen kanssa olen VIELÄ malttanut mieleni, vaikka se kuumottelee mieltäni jatkuvasti makuuhuoneen nurkassa. Sillä tilasin täksi vuodeksi uuden kuusen. Yleensä olen kyhännyt kuusen olohuoneen nurkkaan pystyyn ensimmäisenä adventtina, viimeistään itsenäisyyspäivänä. Luulen, että tänä vuonna hetki tulee aiemmin, ehkä jo viikonloppuna? Puolisikin jo ehdotti, että voin pystyttää sen milloin haluan.

Joten koittakaa kestää. Jouluun on vielä reilu kuukausi aikaa ja tiedän, että toisia se ei voisi vähempää kiinnostaa. Itselläni on nyt kuitenkin fiilis joulujuttuihin, joten niitä tehdään nyt niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Toki täällä on muutakin sisältöä. 

Olen tehnyt vuosien aikana monia erilaisia jouluhaasteita, mutta tätä en muistaakseni ole. Kukapa ei rakastaisi jouluhaasteita? 

Tällä kertaa haasteessa kysytään – kumpi mieluummin?


Söisitkö mieluummin kilon pipareita vai kilon joulutorttuja?

Tämähän alkoi todella haastavalla kysymyksellä. Tykkään molemmista. Kiloon mahtuu aika paljon pipareita, kun taas joulutortut painavat enemmän, mutta ovat sitten makeampia. Otan silti joulutortut. Kilo jouluaikaan menee kyllä helposti, mutta putkeen syödessä tulisi takuulla melkoinen ähky.

Katsoisitko mieluummin Holidayn vai Rakkautta vain joka sunnuntai jouluun asti?

Nyt oli helppo. Ehdottomasti Holidayn, joka on lempileffojani. Rakkautta vain on ok kerran vuodessa katsottuna, mutta ei suosikkini.

Söisitkö jouluna pelkkää kalaa vai kinkkua?

Vaikka rakastan syödä luomukinkkua pari siivua ja se vaan kuuluu omaan jouluuni, niin kännyn tässä kalan puoleen, vaikka se kalapuoli olisi luultavasti pelkkää mätiä ja lämminsavustettua lohta.

Viettäisitkö joulua mieluummin kotona lumisateessa vai ulkomailla rannalla?

Ehdottomasti kotona lumisateessa. Saa nähdä tuleeko tällaista lumisateista joulua enää koskaan näillä leveysasteilla. Viime vuonnakin joulu oli musta. Tosin toivon, että joskus saan kokea joulun palmun alla auringonpaisteessa. Se on pitkäaikainen unelmani, jonka haluan kokea. Tuntuisiko silloin lainkaan joululta?

Luopuisitko mieluummin glögistä vai pipareista?

Pipareista. Joulutortut ja glögi ovat yksinkertaisesti lyömätön yhdistelmä.

Laittaisitko soittoääneksi mieluummin "Kulkuset" vai Cascadan dance-version Last Christmasista?

Käännyn jälkimmäiseen, vaikka molemmat ovat aika kuluneita renkutuksia, mutta kun kahdesta pahasta pakotetaan valitsemaan. :D




Paketoisitko mieluummin 100 lahjapakettia tonttujen kanssa vai lastaisit 100 pakettia joulupukin rekeen yksin?

Paketoisin lahjat ja voisin tehdä sen ilman tonttujen apuakin. Meillä on iso suku ja kun olin lapsi meillä vietettiin sukujouluja. Usealle oli useampia paketteja ja epäilen, että parhaimpina jouluina paketointini eivät paljoa sadasta lahjapaketista jääneet. Lastaaminen ja kaikenlainen purkaminen eivät ole minun juttuja. Mummo sanoi aina, että minun pitäisi mennä kauppaan paketoimaan lahjoja, että saisin hommasta tarpeekseni.

Haluaisitko mieluummin samanlaiset hiukset ja parran kuin pukilla vaan kokonaan kalju?

Mennään kaljulla.

Kiertäisitkö mieluummin viisi tuntia laulamassa joululauluja ovelta ovelle, vai laulaisitko yhden videolla, jonka julkaisisit Facebookissa kaikille kavereille?

Ensiksi pitää sanoa, että lauluääneni on sellainen, että variksetkin lentää piiloon. Epäilen, että ovelta ovelle laulaessa ihmisiä kuolisi sydänkohtauksiin. Joten valitsen jälkimmäisen. Facebookissani on hyvin rajoitetusti kavereita, voisin heille hyvin laittaa itseni raakkumassa jonkin joululaulun. Videon katsominen olisi tietenkin omalla vastuulla. :D

Menisitkö mieluummin pulkkamäkeen vai luistelemaan?

Nyt on taas hankala, koska tykkään molemmista. Valitsen kuitenkin pulkkamäen.

Ostaisitko joululahjoja mieluummin netistä vai joulumarkkinoilta?

Netistä, varsinkin näinä aikoina...

Söisitkö mieluummin porkkaraastetta vai rasian lanttulaatikkoa?

Tietenkin lanttulaatikon, slurps. :p

Koristelisitko pihan mieluummin jenkkityyliin jouluvaloilla näyttäväksi vai pitäisitkö joulukuusta lokakuun alusta jouluun asti sisällä esillä?

Pitää säästää sähköä, joten kuusi esiin lokakuun alussa. :D


Olisitko mieluummin Grinch vai Petteri Punakuono?

Petteri tietenkin!

Luopuisitko mieluummin joululahjoista vai synttärilahjoista?

Synttärilahjoista luovuin jo kymmeniä vuosia sitten, joten niistä tietenkin. 

Olisitko mieluummin suomalainen joulupukki joka antaa lahjat suoraan ihmisille vai amerikkalainen joulupukki, joka tulee savupiipusta yöllä salaa?

Ehdottomasti suomalainen joulupukki. Se ilo toisten silmistä, kun jakaa lahjoja. Sitä ei voita mikään.

Joisitko mieluummin glögiä vai kuumaa joulusiideriä?

Pitääkö tässä nyt muka valita? Pöh, juon molempia.

Söisitkö mieluummin talon kokoisen piparkakkutalon vai asuisit siellä?

Nyt kyllä on erikoinen kysymys. Kait sitten asuisin piparkakkutalon sisällä kuten saduissa. Kylmä siellä voisi kyllä olla...

Jonottaisitko mieluummin viisi tuntia joulupaketointipisteelle vai viettäisitkö tunnin ostoskeskuksessa joulupukin kainalossa hänen kanssaan jutellen?

Miksi ihmeessä antaisin jonkun muun paketoida lahjat ja vielä jonottaa siitä hyvästä?!? Joten sitten kun korona suo, niin istuskelisin pukin kainalossa. :D

Jättäisitkö mieluummin puolisosi ilman lahjoja vai olisitko itse ilman lahjoja?

Olisin itse ilman. Kuten olen monesti sanonut. Saan eniten iloa siitä, kun näen toisen avaavan minun hankkimia lahjoja. Aina yhtä jännää. 

Joko sinä olet joulufiiliksellä?

Kuvat: minä ja Pixabay







 

Designed by FlexyCreatives