Näytetään tekstit, joissa on tunniste iroisie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iroisie. Näytä kaikki tekstit

Lähikuvassa: Minttu Sahrman


Siitä on reilut kolme vuotta, kun kirjoittelin blogiini ensimmäisen Lähikuvassa-postauksen. Olin ideoinut siitä juttusarjaa ja minulla oli haastateltavia henkilöitäkin, vaikka kuinka monta mielessä, mutta sitten asia vaan jäi. Tiedättekö, elämä? Muistin kuitenkin ideani muutama kuukausi sitten ja ajattelin, miten mukava tämä olisi kaivaa uudestaan esiin ja nyt oikeasti alkaa toteuttaa näitä muutaman kuukauden välein. 

Toivon, että teitäkin kiinnostaa tutustua kosmetiikan parissa työskenteleviin mielenkiintoisiin ihmisiin, joihin minä olen saanut kunnian tutustua paremmin blogini kautta. Olen aina sanonut, että ihan parasta koko blogin olemassaolon aikana on ollut se, miten moniin erilaisiin ihmisiin minun on mahdollista ollut tutustua. En olisi voinut kuvitellakaan, että minulla voisi olla näinkin läheisiä kontakteja alan ammattilaisiin.  

Tutustuin Minttu Sahrmaniin kosmetologiin ja kouluttajaan alkuvuodesta 2014, eli olemme tunteneet Mintun kanssa kohta viisi vuotta. Se on pitkä aika. Tuona aikana Mintun projektit ovat vaihtuneet, mutta yhteydenpitomme on säilynyt koko ajan. Muistan, että ensimmäisellä tapaamisellamme juttua riitti ihonhoidosta monta tuntia, epäilen, että lörpötyksemme vuoksi Mintun päivä hivenen venähti aiottua pidempään. Kunnioitan todella paljon hänen ammattitaitoaan ja ideologiaansa Medical Spa -tyyliseen ihonhoitoon. Meitä yhdistää myös se, että olemme aika saman ikäisiä, joten katsomme maailmaa melko samalla tavoin. 

Annetaan kuitenkin puheenvuoro Mintulle.

Kerro lyhyesti kuka olet.

Minttu Sahrman, kosmetologi, kouluttaja, Method Putkisto Kasvoklinikka opiskelija. Kahden teini-ikäisen pojan nelikymppinen äiti.

Miksi aloit yrittäjäksi?

Olin haaveillut omasta yrityksestä vuosia mutta meni aikaa ennen kuin palveluvalikoima ja konsepti tuntuivat täysin omilta. Skin room aloitti toimintansa elokuussa 2018. Keravalla on oma hoitohuone ja lisäksi teen koulutuksia, messuja ja asiakastapahtumia ammattikosmetiikan maahantuojalle A Class Beautylle.

Miksi juuri iS Clinical ja Hydrafacial sekä luonnonkosmetiikka? Vähän ideologiaa valitsemiesi sarjojen takana, miksi valitsit juuri ne?

Alusta asti oli selvää että haluan tarjota asiakkailleni tuloksellista ihonhoitoa. HydraFacial on patentoitu ihonhoitolaite joka on ollut supersuosittu ihonpuhdistushoito jo vuosia. Laitetta ei ole aikaisemmin ollut Keravalla. iS Clinical puolestaan on medikaalikosmetiikkaa jolla voidaan hoitaa hyvinkin haastavia ihonkuntoja. iS Clinicalin aktiiviaineet ovat luonnosta mutta puhtaimmasssa mahdollisessa muodossa. Valitsemani hoidot ovat todella tehokkaita mutta eivät juuri vaadi toipumisaikaa. Tuotteilta vaadin paljon, haluan sarjoja joihin asiakkaani voivat todella luottaa ja ihastua. Luonnonkosmetiikka ei ole minulle vielä kovin tuttua mutta halusin ehdottomasti luonnonkosmetiikan meikkisarjan. Oli melko haastavaa löytää ylellinen ja laadukas meikkisarja joka erottuisi edukseen. Kjaer Weisiä vakuutti minut nopeasti, sekä pakkausten että tuotteidensa kautta. Sarjan imago sopii mielestäni Skin roomin kanssa hyvin yhteen.

Mikä on ollut yrittämisessä vaikeinta/haasteellisinta?

Aluksi tuntui paljaalta. Oman aikaansaannoksen julkistaminen ja aloitus tuntui hurjalta. Olen vielä todella alkumetreillä joten haasteita on varmasti vielä paljon edessä. Ala on melko sesonkipainotteista ja valitettavasti monella kuluttajalla on huonoja tai mitäänsanomattomia kokemuksia kosmetologeista ja kauneushoitoloista. Tähän haluan tehdä muutoksen! Suomalainen kosmetologi on korkealaatuisen koulutuksen saanut ihonhoidonasiantuntija. Suomessa vähemmän tunnettu termi Medical Spa kuvaa varmasti hyvin sitä mitä haluan työstäni kertoa.

Mikä sitten taas on ollut parasta?

Ehdottomasti parasta on ollut se että on itse vastuussa kaikesta mitä tekee. Tasapaino koulututtamisen ja hoitotyön välillä on tällä hetkellä tuntunut hyvältä. On ollut ihana huomata että oma konsepti ja tapa kohdata ja hoitaa ihmisiä on saanut hyvää palautetta.

Mitkä hetket ovat jääneet uraltasi parhaiten mieleen?

Aloitin kouluttajan työt maahantuonnissa kymmenen vuotta sitten. Silloin koin että olin löytänyt yhden intohimoistani. On ollut todella mielenkiintoista tavata kollegoita ympäri Suomea. Olen itse oppinut näistä kohtaamisista paljon, samalla myös Suomi on tullut tutuksi. Matkatyön hohto on ehkä hieman karissut mutta edelleen nautin reissun päällä olemisesta. Ja onneksi perhe on aina siinä minua tukenut.

Esikuvasi?

Ihailen rohkeita naisia jotka ovat toteuttavat ja kuuntelevat itseään. Seuraan alaa todella laajasti. Muoti ja kauneus, ihonhoito ja hyvinvointi kuuluvat tiiviisti yhteen.


Miten rentoudut?

Rakastan kylpemistä. Kotona ei ole kylpyammetta joten jalkakylpykin ajaa asian. Hyvä kirja ja säännöllinen liikunta. Pyrin pitämään kalenterin kohtuullisena.

Miten hoidat ihoasi?

Olen aika säntillinen hoitaja. En koskaan nuku meikit kasvoilla ja rasvaan vartalonihon aina suihkun jälkeen. Kasvojen hoidon suhteen taidan olla aika hifistelijä. Aamuin illoin pesu, seerumi, voide ja silmänympärysvoide. Aamulla aina lisäksi aurinkosuojallinen tuote. Voiteiden koostumeuksesta olen todella tarkka, pidän melko täyteläisistä voiteista. Näin talvella käytän myös kasvoöljyä päivittäin. Naamioita käytän viikottain, yleensä vapaapäivän aamusta. Kasvohoidoissa käyn säännöllisesti, HydraFacialia, mikroneulausta ja happohoitoja vaihdellen. Lisäksi uskon vahvasti lisäravinteisiin, käytän päivittäin kollageenijauhetta, omegaa sekä antioksidantteja sisäisesti.

Mitkä kolme kosmetiikkatuotetta ottaisit mukaan autiolle saarelle?

iS Clinicalin Extreme Protect spf30 aurinkosuojan sekä Sheald monitoimikosteusvoiteen sekä Kjaer Weisin huulirasvan.

Kauneusvinkkisi?

On tärkeä tunnistaa omat ihonhoitorutiinit. Mitä on valmis tekemään ja haluaako nähdä ihossaan muutoksia. Kaikki lähtee liikkeelle omalle iholle sopivasta puhdistustuotteesta. Ja iho tulee pestä puhdistustuotteella vaikka ei meikkaisikaan joka päivä. Ihonhoitotuotteet tulisi myös aina valita vuodenaika huomioiden. Tuotteiden valinta ilman ammattilaisen apua on melko haastavaa, siksi olisi tärkeää löytää oma luottokosmetologi.

Suosikkituotteesi ja miksi?

Tällä hetkellä olen rakastunut iS Clinicalin Poly-vitamin seerumiin sekä Iroisien täyteläiseen yövoiteeseen. Ihana pari yhdessä ja vihdoin olen löytänyt melko herkälle iholleni retinolia sisältävän seerumin. Ikisuosikki on kulttituotteeksi muodostunut iS Clinicalin Yout Eye Complex silmänympärysvoide.

Tulevaisuuden haaveet/tavoitteet?

Toivon että Skin room työllistää minut vuosienkin kuluttua. Haluan puhua ja opastaa kuluttajia kokonaisvaltaiseen ihon hyvinvointiin. Ihonhoitaminen ja meikkaus ei ole vain ulkonäköä vaan se suojaa ja vahvistaa yhtenäistä ihopukuamme. Jos iho on rikki tai ärtynyt tai vaikka kasvot veltot ja väsyneet ei olokaan varmasti ole pirteä ja kaunis. Ihonhoidolla on siis iso merkitys hyvinvoinnillemme.


KIITOS MINTTU!

Mintun löydät skin roomista Keravalta Paasikivenkatu 16. 

*Kuvat Minttu Sahrman.



10 luonnonkosmetiikan seerumisuosikkia


Voin kertoa, että koko viime vuoden loppu ja tämän vuoden alku on ollut täällä taustoissa melkoista seerumisavottaa, kun olen koittanut kymmenien ja taas kymmenien seerumeiden joukosta löytää niitä parhaimpia. Taustalla onkin useamman kuukauden mittainen "työ". Osan kokeiltavista olen hylännyt yhden käytön jälkeen, koska tuote ei ole ollut mielestäni tarpeeksi hyvä päästäkseen tähän postaukseen. Seerumista kun jo yhdellä käyttökerralla tietää sen verran, että miellyttääkö sen koostumus ja tuoksu itseäni tarpeeksi. Mukana on vanhoja tuttuja, mutta teille myös uusia tuttavuuksia joita ei ole ennen täällä blogissa näkynyt. Toivon, että postaus auttaa seerumia etsiviä löytämään itselleen sopivan tuotteen.

Myöhemmin tässä kuussa tai ensi kuun alussa on tulossa vielä oma postauksensa muista kuin luonnonkosmetiikan seerumeista, joten kannattaa pysyä kuulolla. Kaikkia seerumeita on testattu aamulla meikin alla ja yöksi laitettuna useampaan otteeseen. Jaoittelin lukemisen helpottamiseksi omat suosikkini vielä omiin kategorioihinsa sen mukaan, mille iholle minä pintakuivan ihon omaavana koin ne sopiviksi, en niinkään tuijottanut sitä, mitä purkin kyljessä sanotaan. 

Miksi ja millaiselle iholle seerumeita sitten tulisi käyttää? Minun ihonhoitofilosiani mukaan seerumit tekevät hyvää kaiken ikäisille ja kaikille ihotyypeille, pitää vain löytää omalle iholle sopiva seerumi. Kannattaa myös huomioida, että iho voi kaivata erilaista seerumia ihan vuodenajasta ja ihon kunnosta riippuen. Itse käytän aivan eri tuotteita kesällä kuin talvella. Seerumeita voisi kuvailla ihonhoidon superfoodiksi. Ne sisältävät isomman määrän aktiiviaineita kuin voiteet, joten ne tarjoavat iholle parasta mahdollista hoitoa. Seerumit voivat olla öljy- tai vesipohjaisia. Käytön jälkeen ihon pitäisikin tuntua samettisen pehmoiselta ja hyvin kosteutetulta ihotyypistä riippumatta. Yleensä seerumin päälle levitetään voide, mutta jos sinulla on normaali- tai rasvoittuva iho, seerumi riittää yksinään.


ABSOLUTION LA SOLUTION+ CONTROLE -PUHDISTAVA SEERUMI 15ML, 52€

Seerumi on tarkoitettu oikuttelevalle iholle, sillä se tasapainottaa ja puhdistaa tehokkaasti. Seerumia voi levittää koko kasvoille, käyttää täsmähoitona näppyjen päällä tai sekoittaa voiteeseen. Toimii myös hormonaalisten iho-oikkujen hoidossa. Itse käytin tuotetta t-alueella, joka minulla rasvoittuu helpoiten. Seerumi on väriltään vaaleanruskeaa, siinä on Absolutionin tuotteille tuttu hieman vihreä tuoksu. Iholle levittäessä ohut seerumi muuttuu läpinäkyväksi, imeytyy ihoon välittömästi, jättäen jälkeensä aivan ihastuttavan silkkisen pinnan. Iho tuntuu siltä kuin et olisi laittanut siihen mitään. Silti samalla se on kuitenkin hyvin kosteutettu ja t-alueen ihohuokoset näyttivät pienemmiltä. Täydellinen meikinalusseerumi rasvoittuvalle iholle, sillä seerumi piti ihon t-alueelta hyvin mattana koko päivän.

JUICE BEAUTY SOOTHING SERUM 60ML, 44€

Ihoa tehokkaasti rauhoittava ohut seerumi vähentää ihon punaisuutta ja tasoittaa ihon sävyä. Sopiikin erinomaisesti nuorelle herkälle iholle tai aknearpia rauhoittamaan. Varsinkin tuo punaisuuden poisto on tässä seerumissa todella tehokasta, heti levityksen jälkeen näkyviä tuloksia. Vaikuttavina aineina on käytetty mm. aloe veraa ja luomuvadelmaa. Tuoksu on hieman apteekkimainen, mutta ei häiritsevä. Sopii meikin alle.

NEAL`S YARD REMEDIES WILD ROSE BEAUTY ELIXIR 30ML, 69€

Ravitseva seerumi sopii kaikille ihotyypeille, mutta tuotteen paksu geelimäinen raikas koostumus ja tuotteen sisältämä kurkuma, joka auttaa vaalentamaan pigmenttiläiskiä, tekevät seerumista todella hyvin soveltuvan myös epäpuhtaalle iholle. Voide sisältää myös voimakkaasti andioksidanttista ja C-vitamiinipitoista villiruusunmarjaöljyä, kosteuttavaa hyaluronihappoa ja ihoa silottavia peptidejä. Tuotteessa on voimakas tuoksu, joka jakaa varmasti mielipiteitä. Nimestään huolimatta ruusun tuoksua ei tässä ole vaan yrttinen rosmariinin tuoksu. Se kuitenkin häviää iholta pian levityksen jälkeen. Geelimäinen seerumi tai eliksiiri on tehokkaasti kosteuttavaa, se silottaa ihohuokosia, joten ihon pinta näyttää tasaiselta. Toimii hyvänä tartuntapintana meikin alla. 


HELIXIUM SEERUMI 30ML, 48,90€

Etanaseerumi joka uudistaa, korjaa ja vahvistaa ihoa. Ehkäisee myös punoitusta. Seerumi sisältää luomutuotettua Helix Aspersa -etanaseerumia, joka sisältää runsaasti allontoiinia, glykolihappoa sekä hyaluronihappoa, jotka vahvistavat ihokudosta ja kosteuttavat ihoa. Seerumissa on vieno alkoholin tuoksu, mutta se häipyy iholle levittäessä. Koostumus on ohutta, melkein vesimäistä ja läpinäkyvää. Imeytyy ihoon välittömästi ja jättää jälkeensä sileän pinnan. Seerumi osoittautui testailujen aikana todella tehokkaaksi. Itselläni se häivytti valittömästi punoitusta ja rauhoitti ihoa. Yön aikana kuivat kohdat kasvoista katosivat. Sopii meikin alle. 

Huipuin tulos tuli kuitenkin atooppisella miehelläni. Eräs ilta mies valitti jälleen kerran silmän alle ilmestynyttä atooppista koholla olevaa kihelmöivää, punoittavaa ja kuivaa läiskää. Joka kieltämättä näytti pahalta. Koko poskipää oli melkein turvoksissa. Olin silloin juuri testailemassa tätä seerumia ja olin huomannut sen todella tehokkaat rauhoittavat ominaisuudet. Koska tuotteen tuoksu ei ole mitenkään naisellinen, sanoin miehelle, että laittaa seerumia atooppisen kohdan päälle, jos vaikka auttaisi. Siinä vaiheessa, kun mies melkein huutaa WAU, oli minunkin juostava katsomaan, mitä tapahtui. Välittömästi levityksen jälkeen punoitus hävisi huomattavasti ja ihon turvotus oli melkein poissa. :o Aamulla miehen herätessä kuivasta läiskästä ei näkynyt oikeastaan jälkeäkään. Ihan mieletön seerumi herkälle iholle.


GREEN PEOPLE AGE DEFY+ HYDRATE & RENEW SERUM 30ML, 44,70€

Kevyt beigen sävyinen seerumi on kosteuttava ja uudistava tuote ikääntyvälle iholle. Sisältää 21 erilaista aktiiviainesosaa mm. euroopanpyökkiuutetta ja vihreää teetä. Vihreä tee erottuukin tuotteen tuoksussa selkeästi, se on vihreänraikas. Seerumi kosteuttaa tehokkaasti ihoa ja tekee ihosta kiinteämmän tuntuisen, josta ominaisuudesta pidin itse erityisesti. Imeytyi ihoon nopeasti ja sopi hyvin meikin alle. 

IROISIE LE SÈRUM PRÈCIEUX 15ML, 56,10€

Anti-age -seerumi joka sopii myös herkälle iholle. Ylellisen näköinen kultaisilla yksityiskohdilla varustettu pieni pumppupullo on helppo käyttää. Emulsiomaista tuotetta saa annosteltua juuri oikean määrän. Seerumi on varsinainen ihon heleyttäjä, jonka lisäksi se myös kirkastaa. Ylellinen ylang-ylang rauhoittaa ja auringonkukka kosteuttaa sekä ravitsee ikääntyvää ihoa. Seerumissa on ylellinen hieman kukkainen tuoksu. Seerumi toimi niin öisin kuin päivisin, mutta itse tykkäsin käyttää seerumia varsinkin meikin alla sen upean heleyttävän vaikutuksen ansiosta. 

MÀDARA TIME MIRACLE CELLULAR REPAIR SERUM 30ML, 45€

Väriltään jännittävän vihertävä ohut emulsiomainen seerumi sisältää koivunmahlaa ja ihosoluja uudistavaa kasviyhdiste G7:ää. Seerumi tekee ihosta sileämmän ja kimmoisamman oloisen, antaen iholle kosteutusta. Tuotteessa on yllättävän mieto hieman makea tuoksu. Seerumi levittyy iholle hyvin ja jättää jälkeensä hieman "nihkeän" pinnan, jonka päälle meikki kiinnittyy hyvin. Koin itse seerumin todella kosteuttavaksi. Joten tämä sopiikin erinomaisesti ikääntyvälle kuivuudesta kärsivälle iholle.


GAMARDE SÈRUM ARGAN 30ML, 42€

Runsaasti E-vitamiinia sisältävä Arganöljy-seerumi on todellinen pitkävaikutteinen tehokosteuttaja. Seerumi teki ihon kuivista kohdista nopeasti pehmeämmät, samalla rauhoittaen ihoa. Varsinkin pakkasilla ihan ykköstuote. Öljyseerumin koostumus on ohuen öljymäistä, mutta omaan ihooni tuote hulahti hetkessä, joten se sopi myös meikin alle, joka ei ole omalla ihollani itsestäänselvyys öljyseerumien kohdalla. Tuoksu on melko mieto, omaan nenääni eniten tuoksui vienosti kaneli.

MOSSA FACIAL OIL VITAMIN COCKTAIL 30ML, 16,90€

Ihoa uudistava todellinen budjet-luokan kasvoöljy. Tuotteessa on käytetty paljon kasviöljyä sekä vadelman- ja tyrnin -vitamiiniseosta. Öljyssä on herkullinen hieman hedelmäinen tuoksu. Imeytyy ihoon nopeasti ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Itselläni tämä jätti hieman "rasvaisemman" pinnan kuin esim. Gamarde, joten tykkäsin käyttää seerumia öisin. Illalla oli rauhoittavaa käydä nukkumaan hedelmiltä tuoksuvalla iholla. Aamulla peilistä katsoi heleät ja tasaväriset kasvot.

PATYKA HUILE ABSOLUE 50ML, 49€

Patykan öljyseerumi ilahduttaa todella riittoisalla koollaan. Ulkomuoto on tuttua Patykaa: ylellistä. Seerumi sopii kasvojen lisäksi käytettäväksi myös hiuksiin ja vartalolle. Tuotetta suositellaan kaikille ihotyypeille, mutta sisältämiensä Omega-rasvahappojen vuoksi se soveltuu mielestäni erityisen hyvin kuivalle iholle. Pulloon on pakattu 11 eteerisen öljyn cocktail, joka antaa iholle elinvoimaa. Öljyseerumi on koostumukseltaan juoksevaa ja siinä on ylellinen tuoksu. Tuotteen ohuen koostumuksen ansiosta se imeytyi ihoon nopeasti, jättäen ihon pinnan sileäksi. Tämä soveltui itselläni Gamarden tapaan myös meikin alle. 

Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia seerumeita?

Ostopaikat:
Gamarde - eloNatura
Absoltution, Iroisie ja Patyka – Jolie
Màdara, Neil`s Yard Remedies ja Helixium - Biodelly
Green People – OrganicYou
Juice Beauty – Naturelle


Osa tuotteista omia, osa lehdistönäytteitä.





Silmänympärysvoiteet testissä – luonnolliset


Muistatte varmaan, kun esittelin teille reilu viikko sitten erilaisia vaihtoehtoja silmänympärysvoiteista, jotka toivottavasti helpottivat oikean voiteen etsinnässä teitä, joilla oli silmänympärysvoide hakusessa. Lupailin silloin myös luonnollisia vaihtoehtoja. Niistä löytyykin nykyään valtava valikoima erilaisilla koostumuksilla varustettuja voiteita. Monille luonnollisuus ihonhoitotuotteissa on "se juttu" tänä päivänä. Minua ilahduttaakin asia, että joukossa on monia kotimaisia vaihtoehtoja.


IROISIE CONTOUR DES YEUX EFFICACE 15ML, 38,80€

Iroisien voiteessa on kevyen kermainen koostumus ja se levittyy iholle miellyttävästi. Tuoksu on vienosti hieman kukkainen. Jättää ihon pinnan sileäksi, kiinteän tuntuiseksi ja napakaksi. Tuote on anti-age ja se lupaa poistaa tehokkaasti myös turvotusta. Sopii myös herkille silmille. Voiteen sisältämä ruiskaunokki rauhoittaa, virkistää ja estää tulehduksia. Jojobaöljy taas ravitsee, pehmentää ja suojaa ohutta silmänympärysihoa. Iroisien tuotteet sisältävät myös merilevää, joka suojaa, kosteuttaa ja elvyttää ihoa. 

Kenelle?

Ikääntyvälle iholle, herkkäsilmäisille, heille jotka kaipaavat kevyttä kosteutusta.


DR. HAUSCHKA SILMÄLUOMIBALSAMI 10ML, 33,80€

Dr. Hauschkan purkkiin pakattua balmimaista silmäluomivoidetta käytetään vain aamuisin. Tuoksu on tyypillisen miellyttävän "hauschkamainen", hieman vihreä. Voidetta levitetään aamuisin ihonpuhdistuksen jälkeen aavistuksen kostealle iholle. Riisinjyvän kokoinen määrä voidetta lämmitetään hetki etusormien välissä ja levitetään silmänympärysiholle. (ylä- ja alaluomelle) Voiteen annetaan imeytyä hyvin. Itse tykkäsin käyttää tätä päivinä, jolloin en meikannut. Itselläni on helposti kostuva luomivako ja tämän käyttö olisi vähentänyt radikaalisti meikin kestoa. Sen sijaan ihon kuivia kohtia tämä kosteutti erittäin tehokkaasti ja sopi myös loistavasti huulille, jotka olivat kuin silkkiä, tämän käsittelyn jäljiltä. Sopii erityisen hyvin kuivalle iholle tai talvikäyttöön ulkoillessa suojaamaan herkkää silmänympärysihoa. Sisältää porkkanan, mehiläisvahan, kaakaovoin, silkin ja aprikoosinsiemenöljyn yhdistelmän, joka suojaa ihoa ulkoisilta vaikutuksilta.

Kenelle?

Kuivaihoisille ja vaativiin olosuhteisiin. 


THE BODY SHOP VITAMIN E EYES CUBE 4g N. 12€

Ensiksi on sanottava, että tämän tuotteen kanssa hieman harmittaa. Sillä tätä LE-tuotetta oli vielä toissaviikolla myynnissä The Body Shopin verkkokaupassa, mutta nyt näyttää siltä, että se on myyty loppuun tällä kuosilla. Sen sijaan normipakkauksena tuotetta löytyy myynnistä tälläkin hetkellä. Loistava tuote siis, muutakin kuin hinnaltaan. Vitamin E Eyes Cube tuotetta levitetään suoraan huulirasvamaisesta puikosta silmänympärysiholle. Viilentävä vaikutus on välitön. Voiteessa on erittäin mieto hieman raikas tuoksu. Sisältää mm. venhänalkioöljyä, joka on tekokas E-vitamiinin lähde. Se suojaa ihoa ympäristön haittavaikutuksilta, kuten auringolta, ilmansaasteilta ja tupakasavulta. 

Kenelle?

Helppokäyttöisyyttä arvostaville, sekä heille jotka kaipaavat viilennystä ja virkistystä silmänympärysiholle.


PATYKA RADIANT EYE CONTOUR 15ML, 53€

Patykan voide on kehitelty vaativalle silmänympärysiholle. Sisältää kymmentä aktiivista luonnon aktiiviainetta, jotka auttavat ikääntymisen merkkeihin. Voide lupaa kirkastaa, laskea turvotusta, pehmentää, kiinteyttää. Tuote toimii erinomaisesti myös meikin alla. Koostumus on kevyen kermaista ja se levittyy silkin pehmeästi iholle. Jättää hetkeksi aavistuksen viileän raikkaan tunteen. Tuoksussa selvästi erotettavissa ruiskaunokki. Jätti silmänympärysihon pehmeäksi, sileäksi ja hehkuvaksi. Pumppupullo on hyvä ja sillä saa annosteltua hyvinkin pienen määrän voidetta kerralla. Sisältää mm. kamomillakukka- ja ruiskaunokkivettä, jotka pehmentävät, rauhoittavat ja kirkastavat. Gotu Kola stimuloi mikroverenkiertoa, vähentää turvotusta ja kirkastaa tummia silmänalusia. Kiinteyttävinä ainesosina on käytetty tattariuutetta ja pyökkiuutetta.

Kenelle?

Ylellistä koostumusta arvostaville, vaativalle silmänympärysiholle, joka kaipaa kiinteyttä.


SUPERMOOD BEAUTY SLEEP YOUTH RESTORING EYE SERUM 15ML, 69€

Kotimainen hajusteeton silmänympärysseerumi on tarkoitettu yökäyttöön, jonka aikana se uudistaa ihoa. Sisältää mm. ravitsevaa jojobaöljyä, arganöljyä sekä karitevoita. Pääraaka-aineena on käytetty merifenkolin kantasolu-uutetta, joka uudistaa ihoa. Tuotteen koostumus on paksuhkoa ja todella pehmeää. Levittyy iholle miellyttävästi. Jälkituntuma on ylellinen. Aamulla herätessä silmänympärysiho on hyvin kosteutettu, pehmeä ja kimmoisan tuntuinen. Pumppu on tässä hieman jäykkä ja tuotetta lipsahtaa äkkiä enemmän kuin tarvisi, mutta tietääkseni tähän on tulossa muutos.  

Kenelle?

Heille jotka tykkäävät käyttää sy-voiteita öisin, kosteusköyhälle iholle.


ABSOLUTION LE SOIN REGARD 10ML, 37€

Ylellisen näköiseen pieneen ja kätevään pumppupulloon pakattu Absolution Le Soin Regard virkistävä silmänympärysvoide on loistava mukaan vaikkapa matkalle, näppärän vähän tilaa vievän kokonsa ja kevyen painonsa vuoksi. Voide on helmiäishohtoista, joten se saa heti levityksen jälkeen aikaan vaalentavan efektin. Koostumus on kevyen geelimäistä  ja levityksen jälkeen virkistävä tunne on välitön. Ihon pinta jää kimmoisan oloiseksi. Tuoksu tässä on koko joukon voimakkain, minusta tässä tuoksuu hieman kahvi, mikä kyllä sopii tällaiselle kahviholistille erinomaisesti. Tuote sisältääkin mm. viilentävää aloe veraa ja tummia silmänalusia häivyttävää vihreää kahvia. Sopii kaikille ihotyypeille.

Kenelle?

Tummista silmänalusista kärsiville, virkistystä ja viilennystä kaipaaville. Paljon matkustaville.


MIA HÖYTÖ VALO 15ML, 39€

Valo on tuoksuton silmänympärysvoide, joka kosteuttaa, vähentää turvotusta ja antaa nimensä mukaisesti valoa katseeseen. Voidetta tarvitaan vain nuppineulanpään kokoinen nokare silmää kohden ja näppärän pumpun avulla tämä myös onnistuu. Valo sopii myös silmämeikin alla käytettäväksi. Sisältää mm. seljankukkauutetta, joka häivyttää tummia silmänalusia, aloe vera kiinteyttää ihoa. Ruiskaunokkivesi pehmentää. Öljyinä toimii oliivi,- manteli,- ja auringonkukansiemenöljy. Karite voi antaa kosteutta. Voiteen koostumus paksuhkoa emulsiota, mutta  siinä on myös hieman geelimäinen tuntu. Levittyy iholle liukkaan tuntuisesti ja imeytyy hetkessä. Silmänympärysiho näyttää tasaiselta ja pehmeältä. Kosteutti tehokkaasti.

Kenelle?

Kuivasta silmänympärysihosta kärsiville.



SUPERMOOD EGOBOOST EYES WIDE OPEN SERUM 15ML, 49€

Eyes Wide Open Serum sopii erityisesti aamuihin, kun silmänympärysiho näyttää väsyneeltä. Tuote on pakattu kätevään pipettipulloon, jonka avulla on ehdottomasti helpoin annostella ohutta vaalean siirapin väristä seerumia. Seerumi kiinteyttää ja tiukentaa silmänympärysihoa huomattavasti. Se ikään kuin kiristää rypyt pois. Tunne ei ole kuitenkaan yhtään epämiellyttävä vaan raikas. Kevyt seerumi levittyy helposti ja iho on heti levityksen jälkeen erittäin kimmoisan ja napakan oloinen. Tuotteessa on todella mieto pakurikäävän tuoksu. Seerumi sisältääkin pakurikääpää, joka eheyttää ihoa, sekä hyaluronihappoa, joka kosteuttaa tehokkaasti. Sopii kaikille ihotyypeille. Todellinen aamun herättäjä!

Kenelle?

Aikuiselle iholle joka kaipaa napakkuutta ja kosteutusta.

Kiinnostiko joku tuote erityisesti? Kokemuksia?

Jälleenmyyjät:








Kaikki tuotteet Dr. Hauschkaa ja The Body Shopia lukuunottamatta ovat tilattavissa Jolie Webshopista.


Tuotteet lehdistönäytteitä.








Vuoden parhaat 2014 – Luonnonkosmetiikka


Itse olen kosmetiikan sekakäyttäjä, mutta viime vuosina luonnonkosmetiikka on laadukkuudellaan noussut monin tavoin kilpailemaan paljon rakastamani selektiivisen kosmetiikan kanssa. Arvatkaapa miksi? Luonnonkosmetiikka on vihdoin tuntunut pääsevän eroon siitä, että sen olisi näytettävä ulkoapäin luonnonkosmetiikalta vaan se voi näyttää yhtä ylelliseltä kuin mikä tahansa muukin kosmetiikka. Samalla ne tottakai ovat yhtä toimivia. Kaikki suosikkini ovat tällaisia niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Ne miellyttävät silmää, koostumukset ovat ylellisiä ja ne toimivat. Siksi niistä onkin tullut suosikkejani.


MIA HÖYTÖ UNELMA

Suomalainen Mia Höytö on yksi niistä, joka ymmärsi pakata laadukkaat tuotteensa upeisiin ylellisen yksinkertaisiin pakkauksiin. Tämän tuotteen jokainen käyttö on Unelmaa. Unelma on intensiivisesti hoitava ja kosteuttava voide, jollaista jokainen hieman kuivuuteen taipuva iho osaa arvostaa. Voide sisältää orgaanisia kasviraaka-aineita kuten tyrninsiemenöljyä, joka uudistaa, suojaa ja hoitaa ihoa. Avokadoöljy vilkastuttaa solujen aineenvaihduntaa. Mustaherukansiemenöljy rauhoittaa ihoa. Manteliöljy silottaa ja aloe vera rauhoittaa, sekä kiinteyttää ihoa. Sheavoi taas hellii ja antaa voiteella unelmanpehmeän rakenteen. Sopii hyvin käytettäväksi yöllä ja päivällä. Tuote levittyy iholle pehmeästi ja imeytyy hetkessä. Jättää jälkeensä täydellisen pehmoisen ihon, jonka päälle on helppo levittää meikki. Levittäessä voidetta nenään ulottuu luonnonkosmetiikkamaisen vihreä tuoksu, josta itse pidän. Tuoksu kuitenkin katoaa nopeasti levityksen jälkeen. Ehdottomasti paras luonnonkosmetiikan voide, jota olen koskaan käyttänyt. Jos et omista korppuihoa, suosittelen kokeilemaan Mia Höytön Ihanaa, jota hieman kevyempänä käytän itse kesäisin, kun iho ei kaipaa niin paljon kosteutta kuin talvella.


ZUII FLORA FOUNDATION PRIMER

Zuii teki sen, mitä jokainen kuivan ihon omaava on toivonut jo pidemmän aikaa. Primerin joka soveltuu jopa kaikista kuivimmalle iholle. Rasvaisen ihon tuote tämä ei ole. Omasta mielestäni tuote häilyy jopa primerin ja seerumin välimaastossa niin paljon, että matkalla voisin harkita käyttäväni tätä 2 in 1-tuotteena. Tuote levittyy seerumimaisen kevyesti kasvoille. Ihohuokosia primer tasoittaa hyvin kevyesti. Tosin kuivaihoisella suuret ihohuokoset eivät olekaan se isoin ongelma vaan ne kuivat kohdat. Levityksen jälkeen iho on kuulas ja tasainen. Meikki on helppo levittää päälle. Meikki pysyy kauniin kuulaana hyvin koko päivän. Tuote sisältää mm. ruusuvettä ja primer tuoksuukin millekäs muulle kuin ihanille aidoille ruusuille. 



PATYKA PIPARMINTTU PUHDISTUSVAAHTO

Jos kaipaan aamulla erityista piristystä, saatan rikkoa sääntöäni olla vesipesemättä kasvojeni ihoa ja lorautan kämmenelle Patykan piparminttuista puhdistusgeeliä. Iltaisin käytän tätä toisen vaiheen puhdistuksessa. Ensin pelkäsin, että tuotteen sisältämä piparminttu saattaisi ärsyttää ajoittain herkkää ihoani, mutta ei. Piparmintulle tuoksuva puhdistusvaahto on ihanan hellävaraista, eikä kuivata herkkää ihoani. Eniten tykkään sen muodostamasta täyteläisen pehmeästä vaahdosta, joka putsaa ihon hyvin. Minulla on menossa tätä jo toinen pullo ja monta kertaa on ollut mielessä sujauttaa tämä tuote myös miehelle peilikaapin toiselle puolelle, sillä hänkin varmaan osaisi arvostaa tämän piparminttuisen raikasta tuoksua.



KJAER WEIS HIGHLIGHTER

Kjaer Weis on takuulla yksi kuumimpia luonnonkosmetiikan meikkisarjoja. Pakkaukset kiiltevät hopeisen metallinhohtoisina ja ne ovat pakattuna punaiseen. Kun sain Kjaer Weisin Highlighter -korostusvärin ensimmäistä kertaa käteeni, olin tosi yllättynyt. Rasia on todella painava, joka tuo välittömästi tunteen jostain arvokkaasta. Jos olette kokeilleet Guerlainin peilikantisia Rouge G -huulipunia niin tämä on vielä paljon painavampi. Kansi liukuu päältä pois (kannen toisella puolella on peili) ja sisältä paljastuu kauniin lämpimän helmen värinen nappi, joka sisältää mm. mantelisiemenöljyä, jojobansiemenöljyä ja mehiläisvahaa. Kaunis rasiahan on periaatteessa ikuinen, joten siihen saakin ostettua täyttöpakkauksia. Highlighteria voi käyttää luomilla sellaisenaan tai tummemman luomivärin kanssa, mutta itse tykkään laittaa tätä kasvojen korkeimpiin kohtiin kuten kulmaluille ja poskipäille, sekä amorinkaarelle tuomaan valoa. Tämä on se tuote, joka vihdoista viimein syrjäytti käyttötarkoituksessaan Benefitin High Beamin ykköskorokkeeltaan omassa meikkipussissani. En ole yksin tämän tuotteen hypetyksen kanssa, sillä Allure-lehti palkitsi tuotteen tänä vuonna myös Best of Beauty-palkinnolla, eikä suotta. Suomesta Kjaer Weisin tuotteita voi ostaa vain Jolie-verkkokaupasta.


IROISIE TONING LOTION

Iroisien Kasvovesi oli paras luonnonkosmetiikan kasvovesi, mitä käytin tänä vuonna. Alkoholiton kasvovesi sopii varsinkin kuivaihoisille. Kasvoveden sisältämä merilevä puhdistaa, suojaa ja kosteuttaa ihoa. Kasvovesi tuntuu pumpulilapussa ihoa vasten miellyttävän liukkaalta ja sillä on helppo pyyhkiä kasvot. Iho on käytön aikana aina erityisen kirkas ja kiristämätön. Vielä kun tätä saisi isommassa kuin 100ml:n pakkauksessa.



JANE IREDALE HANDDRINK

Jane Iredalen tuotteissa ihailen usein tuotteiden nimikekseliäisyyttä. Oikeasti, kuka keksii käsivoiteelle niin hauskan ja osuvan nimen kuin HandDrink? Tiimistä löytyy selkeästi huumorintajua. Tämä tuote on siitä erikoinen, että minä olen saanut olla pienessä etuoikeusasemassa ja käyttänyt tätä jo marraskuusta lähtien, mutta tämä ilmestyy kuitenkin myyntiin tammikuussa 2015. Koska minulle tämä oli tämän vuoden paras käsivoide niin halusin sen tästä ilmestymisestä huolimatta mukaan. Montaa päivää ei tarvitse teidänkään onneksi enää odottaa. 

Olen älyttömän tarkka käsivoiteiden kanssa joita käytän päivittäin. Ne eivät saa tahmata yhtään ja imeytymisen pitää tapahtua nopeasti. Lisäksi kevyestä koostumuksesta huolimatta voiteen pitäisi oikeasti kosteuttaa, koska en halua olla lisäämässä sitä koko ajan. Tuoksu saisi mielellään olla mieto, koska käytän tuoksuja, en halua, että käsivoide toimii toisena tuoksunani. Kun kyse on päivisin käytettävästi tuotteesta, kämmenselät ovat varsinkin kesäisin koko ajan näkyvissä ja alttiina auringolle niin käsivoiteen olisi hyvä sisältää myös suojakerroin. Aika pitkä lista, vai mitä? Mitä jos sanon, että tämä tuote täyttää kaikki toiveeni. Voide tuoksuu vienosti ruusuille. Tuoksu on niin mieto, että sitä tuskin aistii, joten jos et ole ruusufani, suosittelen silti testaamaan. HandDrink sisältää mm. kirkastavaa omenauutetta, sekä ihoa ravitsevia vihreän teen- ja karhunvatukkauutteita. Viime aikoina on ollut paljon puhetta noista suojakertoimien paikkansapitävyydestä. Tämän tuotteen kanssa ei ole asiasta huolta, sillä suojakerroin testataan erikseen jokaisesta valmistetuserästä.


JURLIQUE SOOTHING CLEANSING LOTION

Jurliquen hellävarainen ja rauhoittava puhdistusmaito pelastaa aina silloin, kun iho tuntuu erityisen kuivalta/kiristävältä tai nenä on niistämisen jälkeen vereslihalla, eikä ihoon tee mieli laittaa mitään voimakasta. Hellävaraisuudestaan huolimatta se poistaa hyvin kevyet epäpuhtaudet ja tekee ihosta raikkaan, pehmoisen ja antaa välitöntä helpotusta kiristävään tunteeseen. Pumppupullo on miellyttävä käyttää. Jokaisen kuivan ja herkän ihon omaavan pelastus.



DR. HAUSCHKA SÄVYTTÄVÄ VÄRINESTE

Olen ollut tuotteeseen täysin koukussa keväästä asti. Teen todella harvoin meikkiä ilman Dr. Hauschkan Sävyttää Värinestettä. Sitä voi sekoittaa kosteusvoiteeseen tai meikkivoiteeseen. Kun kesällä iho oli tosi hyvässä kunnossa, sipaisin nestettä siveltimellä iholle yksistään. Ero on hiuksenhieno, mutta huomattava. Kasvot näyttävät välittömästi kirkkaammilta ja terveemmiltä. Samalla kun tuote antaa kasvoille väriä mineraalipigmenttien voimin, se myös hoitaa sitä rohtokasviuutteiden avulla. Vaikka sävy näyttää tummalta pullossa, se sulautuu jokaiseen ihonsävyyn, tuoden ripauksen tervettä hehkua kasvoille. Ilman tätä pikkupulloa en lähde enää mihinkään.


HURRAW! VANILLA BEAN LIP BALM

Vanilja ei ole helppo nakki. Se on äkkiä tuoksuna liian esanssinen, voimakas tai makea. Hurraw! maut ovatkin 100% luonnollisia ja ne tulevat eteerisistä öljyistä tai tehdään uuttamalla tai tislaamalla 100% luonnollisista raaka-aineista. Herkullisen aidon vaniljan tuoksun ja maun lisäksi Vanilla Bean -huulirasvaa ei tarvitse lisätä koko ajan. Vaikka se kuluu huulilta pois melko nopeaan, sen kosteuttavan vaikutuksen voi tuntea iltaan asti. Kun pakkaukset vielä tehdään vähintään 50% kierrätetystä materiaalista, voi huulirasvaa sivellä hymyillen huulille. Vuoden paras huulirasva, no doubt!


Mitkä olivat teidän luonnonkosmetiikkasuosikkeja tänä vuonna?





Osa tuotteista saatu blogin kautta, osa omiani.





Iroisie – Meren voimaa iholle


Selektiivisen kosmetiikan ystävänä osaan arvostaa sitä, että viime vuosina myös luonnonkosmetiikkaan on ilmestynyt brändejä, joiden ulkoasu ja sisus vastaavat selektiivistä kosmetiikkaa rakastavan toiveita. Mm. Mia Höytö, Patyka tai Iroisie ovat tästä hyviä esimerkkejä. Näistä viimeksi mainittuun sain tutustua kesällä, kun Biodelly lähetti minulle testattavaksi sarjan puhdistustuotteita.

Iroisien tuotteet perustuvat merellisiin raaka-aineisiin. Merileväthän sisältävät erittäin paljon mineraaleja, jotka auttavat pitämään ihoa kosteustasapainonsa erittäin tehokkaasti. Niinpä kaikki Iroisien tuotteet sisältävät merileväuutteita ja merivettä Ranskan Bretangen äärellä sijaitsevasta Iroise-merestä. Meri on UNESCOn suojelema ja Iroisien tuotteita varten käytetyt levät poimitaankin käsin. Sarjaa käytetään mm. Pariisin kuuluisassa Ritz-hotellissa.


IROISIE GENTLE FACIAL AND EYE CLEANSER GEL 100ML, 22,50€

Alkoholitonta misellimäistä puhdistusgeeliä voi käyttää kahdella tapaa: levittämällä tuotetta sormin kasvoille, jonka jälkeen pyyhitään vanulla pois tai sitten hieromalla kosteille kasvoille ja huuhtelemalla vedellä. Itse olen aamuisin käyttänyt ensiksi mainittua tapaa (välttelen vesipesua kuivattavuuden vuoksi aamuisin) ja iltaisin olen ottanut avuksi myös veden. Tuotteen koostumus on erittäin liukkaan geelimäistä, jos olette käyttäneet esim. Laveran suihkugeelejä, tiedätte, mitä tarkoitan tuolla liukkaudella. Pieni pisara tuotetta riittää helposti koko kasvoille. Liukas geeli puhdisti hyvin kevyen meikin, eikä herkät silmäni ärsyyntyneet tuotteen käytöstä. Ei kuivattanut pintakuivaa ihoani vaan jätti sen raikkaan pehmoiseksi. Tuoksu on sitrusmaisen merellinen. Sisältää papaijaa, joka auttaa poistamaan kuolleet ihosolut. Sitruuna taas supistaa ihohuokosia. Merilevä puhdistaa, suojaa ja kosteuttaa ihoa. Pieni 100ml:n pullo kestää kauan, koska geelimäinen koostumus on niin riittoisaa. Silti kuluttajan näkökulmasta toivon, että kaksi kertaa päivässä käytettävä puhdistustuote olisi pakattua hieman isompaan, vaikkapa 150ml:n kokoiseen pulloon. Pieni pakkauskoko on sen sijaan plussaa matkustaessa. 


IROISIE TONING LOTION 100ML, 22,50€

Enemmän blogiani lukeneet tietävätkin hifistelyni kasvovesien kanssa. Olen intohimoinen niiden käytön puolesta puhuja niin paljon ne vaikuttavat ihon kirkkauteen ja muuhun hyvinvointiin. Iroisien kasvovedessä on sama miellyttävä sitrusmaisen merellinen tuoksu kuin puhdistusgeelissäkin. Alkoholiton kasvovesi hellii varsinkin kuiva ihoisia. Sisältää mm. neidonhiuspuuta, jonka sisältämät andioksidantit tehostavat ihon pintaverenkiertoa. Ginseng taas antaa iholle elinvoimaa. Merilevä puhdistaa, suojaa ja kosteuttaa ihoa. Iroisien kasvovesi on kasvovesien aatelia, se raikastaa, pehmentää ja kirkastaa ihoa. Pintakuiva ihoni nautti tuotteen kosteuttavasta vaikutuksesta. Kasvovesi on pakattu puhdistusgeelin tavoin 100ml:n pakkaukseen. 


Kokonaisuudessaan Iroisen puhdistuskaksikko oli miellyttävä tuttavuus. Tykkäsin raikkaan merellisestä tuoksusta, joka virkisti mukavasta varsinkin aamuisin. Kasvovesi nousi välittömästi suosikkituotteideni joukkoon sen kosteuttavan vaikutuksen ansiosta. Tuotteet on pakattu raikkaan valkoisiin pakkauksiin, joihin kullanväriset tekstit tuovat pikantin ylellisen ripauksen. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli hieman isompi pakkauskoko.

Onko Iroisie teille tuttu? Mitä mieltä olette tällaisista hieman ylellisimmistä luonnonkosmetiikkasarjoista?

Iroisien tuotteita voi tilata mm. Biodellyltä.

Tuotteet saatu testattavaksi Biodellyltä. Jutun linkeistä en saa rahallista korvausta.




Designed by FlexyCreatives