Keyword: Love

Pyh, kyllä saa! Olen aina tykännyt auringosta ja lämmöstä, mutta liika on liikaa. Varsinkin, kun hellettä on jatkunut jo viikkoja ja aika harvaa suomalaista kerrostaloa on suunniteltu niin, että ne olisivat viileitä. Päinvastoin, tarkoitus on estää talvella lämpöä karkaamasta ulospäin.

Yleensä lämpöisiäkin kesiä on helpottaneet hivenen viileämmät jaksot välissä ja silloin helteistäkin on pystynyt nauttimaan. Lapsena maalla asuessa pitkäänkin jatkuneet kuumat jaksot eivät olleet ongelma. Järvi oli vieressä, joten ei muuta kuin viettää kesäpäivänsä siellä lillumassa. Yöllä jos tuli kuuma, talossa oli kellari, joten ei muuta kuin saunan pukuhuoneeseen nukkumaan, jossa oli aina viileä. Muistaakseni en kuitenkaan kovin monesti joutunut tähän turvautumaan.

Kerrostalossa asuminen luo tähän viikkoja kestäneeseen kuumuuteen aivan erilaiset haasteensa. Olenkin tällä hetkellä ihan TÖÖT. Ajatus ei kulje kunnolla. Jokainen asia, mitä teen, vaatii äärimmäisiä ponnistuksia normaaliin verrattuna. Käyn ns. "hitaalla". Tämä jos mikä on turhauttavaa. Yöunet ovat olleet vähän sitä ja tätä jo viikkoja, kun sisälämpötila kolkuttelee lähes +30°C:sta. Päivistä on tullut sellaista sinnittelyä päivästä toiseen.

Illalla kun olisi hivenen viileämpää ja olisi kiva tuulettaa asuntoa läpivedolla, että se edes vähän viilenisi, niin sekään ei oikein onnistu. Meillä on ollut valitettavasti sen verran huono tuuri, että asumme ylimmässä kerroksessa ja lähes kaikki vierellä ja alapuolella olevat naapurimme tupakoivat. Osa heistä on vielä ketjupolttajia, jotka istuvat iltaisin sitten yömyöhään savumerkkejään antamassa. Tuulettaessa nuo savut sitten imeytyvät tietenkin meidän ylimmän kerroksen asuntoon sisään, joka haisee kuin tupakkakoppi, jos parvekkeen ovea ei pidä kiinni, jolloin läpivedolle saa heittää hyvästit.

Kerrostaloon ei myöskään asennella ilmalämpöpumppua tuosta noin vaan. Lisäksi jopa ilmanviilentimien kanssa pitää olla tarkka. Varsinkin painovoimaisen ilmanvaihdon kerrostaloissa, jos tukit sillä poistoletkulla yhden tuuletusaukon, se voi muuttaa koko talon ilmastointia, varsinkin mitä useammalla niitä on. Joten niihinkin kannattaa kysyä ensin isännöitsijältä lupa, ennen kuin alkaa oman elämänsä remontoijaksi. 

Uiminen olisi tietenkin kiva idea, mutta mitä jos asut kaupungissa, jossa lähin kunnollinen uimaranta on kahdeksan kilometrin päässä. Sinulla ei ole autoa, joten hiki on sekä mennessä ja tullessa, joten se siitä virkistäytymisestä.

Iltavuorot töissä ovat käyneet vanhemmiten haastaviksi, kun olet vasta puolen yön aikaan kotosalla, niin eihän se uni tule silmään kuin joskus kolmen maissa. Työ on sen verran hektistä, että ainakin omilla aivoillani ottaa oman aikansa, että ne rauhoittuvat nukkumatilaan. Seuraavana aamuna herätessä on olo, kuin olisi ollut bilettämässä ja nukkunut pari tuntia. TÖÖT. Alla vielä viikkojen univaje helteen vuoksi, ei tietenkään paranna tätä kokemusta.

Onneksi meille "valittajille" on tulossa helpotus edes muutamaksi päiväksi ihan kulman takana. Odotan eniten niitä iltoja, kun mekon kanssa voi pukea pitkähihaisen tai neuletakin. En oikeasti muista, koska olisin viimeksi tarvinnut pitkähihaista. Joskus kesäkuun alussa? Ehkäpä tästä voisi pitkästä aikaa lähteä iltakävelylle, josta oikeasti nauttisi, kun hiki ei ole selässä heti alkumetreillä.

Kuvat: Teemu Helle

En ole koskaan ollut mikään aktiivisin bloggaaja somessa – en lähellekään. Itse asiassa minun pitäisi olla siellä paljon aktiivisempi mitä tällä hetkellä olen, varsinkin kun teen blogia osaksi myös työnä. Tänä päivänä yhteistyökumppanit haluavat näkyvyyttä pääsääntöisesti blogin lisäksi vähintään Instagramissa ja Facebookissa. Suoraan sanottuna se minua ei oikein kiinnosta, minua kiinnostaa tämä blogi ja tänne kirjoittaminen, kaiken muun tämän ympärillä tapahtuvan koen ns. "pakolliseksi pahaksi". Toki haluan Instagramiin toisinaan jakaa jotain elämästäni tai pitämistäni tuotteista, kun minusta tuntuu siltä. Mieleeni ei ole edes tullut ladata TikTokia. Snapchatia sentään aikoinaan vuosia sitten yritin, kun se tuli ja latasin sovelluksen puhelimeeni. Aika pian vähin äänin poistin sen, enkä ole sitä kaivannut. 

Facebookista olen ajatellut jo pitkään luopuvani kokonaan, mutta koska blogini sivusto on siellä ja tarvitsen sitä sillä tavalla työkaluna, en ole voinut. Twitter on somesta varmaankin se, mitä eniten käytän. Tosin korona-aikana minulla on alkanut mennä maku siihenkin. Sanotaanko niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Jos voisin päättää, seuraisin siellä Seppo-koiraa ja Topi the dogia, niin ja tietenkin uusinta tulokasta Diegoa. Onneksi sentään NHL alkoi taas pyörimään, joten Twitterin etusivuni täyttyy seuraamieni joukkueiden päivityksistä ja urheilutuloksista, sen sijaan, että näkisin siellä ainaista väittelyä milloin mistäkin asiasta tai tykkäyksien kautta huomion hakemista, kertomalla mitä itkettävimmän asian twiittaajan tämän hetkisestä elämästä. Yleensä tämä itkettävin asia ei edes koske heitä itseään vaan julkisesti kerrotaan lähipiirin sairauksista, joka mielestäni saattaa jopa rikkoa kyseisen henkilön yksityisyyden suojaa, mikä on minusta mautonta. En minä ainakaan haluaisi, että maatessani tiedottamana sairaalassa, mieheni kertoisi sairaskertomustani netissä ilman lupaani, koska se loukkaa yksityisyyttäni. Puhumattakaan niistä todella tarkkaan harkituista mukamas nokkelista twiiteistä, joiden tarkoitus onkin vain kerätä mahdollisimman paljon kommentteja ja saada huomiota. Enkä viitsi edes alkaa puhumaan niistä ihmisistä, jotka dramaattisesti miettivät poistuvansa Twitteristä, odotellen vuorokauden verran, että toiset twiittaajat anelevat jäämään takaisin, jonka jälkeen mieli on tietenkin muuttunut. En vain jotenkin jaksa. Se on niin typerryttävää.

Se ei johdu yksistään muista vaan suuremmalti osin minusta ja ehkä oman ajatusmaailman muuttumisesta tähän nykymenoon. Minulla on selvä someähky. Punnitsen nykyään todella tarkkaan, kuinka paljon viitsin käyttää someen aikaa. Haluaisin vähentää sitä entisestään, mutta blogin vuoksi se on hankalaa. Se on kuitenkin asia, jota kuitenkin suuremmalti osin rakastan. 

Instagramista, josta ennen tykkäsin paljon, on siitäkin tullut storiesien kautta paikka, jossa ihmiset ajavat omaa agendaansa, milloin mistäkin asiasta tai sitten paljastavat omasta elämästään lähes kaiken vessassa istumista lukuunottamatta. Ehkä joku näyttää tämänkin? Tosin sitä agendan ajamista vartenhan some osin on olemassa. Kantaaottaminen on yhteiskunnallisesti osin varmasti tärkeää, ja oman elämänsä paljastajista joku saa aina vertaistukea. 

Oma lukunsa on sosiaalisen median toiminnallisuudet ja tekoäly, toimivatko ne minun puolestani vai minua vastaan? Algoritmien tarkoitus on koukuttaa minut tiukemmin Facebookin tai Twitterin virtaan, mikä ei välttämättä tarkoita sitä että minulle tuodaan esiin niitä aiheita joista todella välittäisin. Tämä aiheuttaa esim. Twitterissä sen, että joudun rajaamaan seuraamiani profiileja voimakkaasti, missä ei ole mitään sosiaalista. Kysymys on heidänkin kohdalla enimmäkseen bisneksestä. 

En tiedä johtuuko tämä kaikki toisesta työstäni, joka on todella sosiaalista, etten halua sitä sosiaalista kanssakäymistä muina aikoina enää somen kautta, missä toista ihmistä ei tarvitse edes kohdata kasvokkain. Pohdin monesti, mitä kaikkea muuta itselleni paljon tärkeämpää ja mukavampaa voisin sillä aikaa tehdä, kun luen tai päivitän somea. Oma käyttämiseni on tälläkin hetkellä todella vähäistä, mutta olen jopa siitä ajasta mustasukkainen. Jos tämä rakastamani blogi ei olisi toinen työni, olisin varmasti vähintään Facebookin poistanut kokonaan. Instagramiakaan kohtaan en tuntisi sellaista julkaisupainetta, mitä tällä hetkellä, kun huomaan, että edellisestä julkaisusta on taas vierähtänyt ihan liian pitkä aika. 

Onko sinulla samanlaisia ajatuksia vai rakastatko viettää aikaasi kaikissa mahdollisissa somekanavissa?

Viime vuonna kirjoittelin teille lomalta paluun ahdistuksesta. Tänä vuonna tiedän jo nyt, kun vasta ensimmäinen lomaviikko neljästä on menossa, että sellaista tuskin tulee tänä vuonna. Ei ainakaan yhtä pahana kuin viime vuonna. Se oli oikeasti silloin suurempaa, mitä halusin itselleni myöntää. 

Loman aluksi on ollut aikaa miettiä mennyttä vuotta. Viime vuodesta hankalan teki se, että aloitin kodin ulkopuolisen uuden työni lokakuussa 2018 ja siten minulle oli ehtinyt kesäksi 2019 kertyä vain kaksi viikkoa kesälomaa. Olin tuosta lähtien tehnyt kahta työtä – sitä uutta ja tätä blogia. Kesäloman tullen huomasin, että uusi työ oli vienyt niin paljon aikaa, ettei minulla oikeastaan ollut reiluun puoleen vuoteen vapaapäiviä (siis niitä päiviä, etten oikeasti tekisi mitään) montakaan koko aikana. Lokakuussa 2019 kirjoitin postauksen vuosi uutta elämää takana, kerroin silloin, ettei vuosi todellakaan ollut helppo. 

Havahduin oikeastaan jo viime vuoden kesälomalla siihen, ettei homma voi jatkua sen kaltaisesti mitä siihen asti, sillä oma jaksaminen oli vaakalaudalla vähän vapaa-ajan vuoksi. Työpaikallani onneksi ymmärrettiin tilanne ja aloin tekemään alkusyksystä vähemmän tunteja kodin ulkopuolisessa työssäni. Huomasin parannuksen jaksamiseeni lähes heti. Jo ennen kesälomaa hälytysmerkkejä oli toki ilmassa, minkä vuoksi tajusin, että vauhtia olisi hiljennettävä. Stressi aiheuttaa minulle yleensä sen, että sairastun. Sairastin vuodenvaihteessa 2018-2019 elämäni ensimmäisen poskiontelotulehduksen, joka ei meinannut mennä millään ohi. Parin kuukauden jälkeen, kun tauti oli vihdoin takana, sairastuin elämäni ensimmäiseen silmätulehdukseen huhtikuussa. Aluksi ajattelin, että tämä on normaalia, koska tapaan toisessa työssäni paljon ihmisiä. Vuosi on kuitenkin osoittanut, ettei nuo sairastumiset johtuneet pelkästään siitä vaan osa syy oli stressi ja siitä johtuva alhaisempi vastustuskyky. Syksyllä 2019 kun uusi rytmi alkoi löytyä, sairastin poskiontelotulehduksen vielä kertaalleen uudestaan, tosin huomattavasti lievempänä kuin vuoden alussa. Se meni myös nopeasti ohitse. Luulen, että tämä oli se viimeinen stressin purkaantuminen kehosta.

Tämän jälkeen elämäni on ollut todella tasapainoista ja seesteistä. Minulla on ollut kohta vuoden ajan jatkuvasti hyvä fiilis. Toki on niitä huonojakin päiviä, mutta todella harvoin. Tuntuu, että on tarpeeksi aikaa itselle ja sitä kautta valtavasti energiaa tehdä asioita. Nautin molemmista töistäni, koska ne ovat niin erilaisia ja tuovat täysin päinvastaista sisältöä elämääni. Tämä on tarkoittanut tietenkin myös sitä, etten ole lainkaan stressaantunut ja arvatkaapa, mitä tämä on tarkoittanut? Sitä, etten ole ollut kohta vuoteen kipeä. Minulla ei ole ollut edes pientä nuhaa koko aikana. Ainoat poissaolot ovat tulleet siitä, kun loukkasin jalkani, joka sekin on onneksi paranemaan päin. Pientä jäykkyyttä aamuisin, mutta käveleminen on muuten jo normaalia. Tämä on saanut minut arvostamaan jopa aiempaa enemmän sitä, miten hienoa on olla terve. Se on oikeasti upein asia, mitä ihmisellä voi olla. 

Stressitön vuosi koronasta huolimatta on myös tarkoittanut sitä, että kun jäin viikonloppuna kesälomalle, minulla oli aivan eri tunne kuin viime vuonna lomalle jäädessä. En ollut väsynyt. En ole joutunut tällä kertaa käyttämään loman ensimmäistä viikkoa siihen, että lepäisin töistä johtuvaa väsymystä pois vaan olen pystynyt nauttimaan lomasta ihan eri tavalla heti siitä ensimmäisestä päivästä lähtien. Nyt tajuan, että näinhän sen pitäisi olla. Se, kun joku väittää, että stressi voi olla hyvästä, varmaan pätee toisiin, mutta omalle keholle ja jaksamiselle siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa. 

Sunnuntaina onkin sitten luvassa kesäarvonta, joten pysykää kuulolla. 

Miten kesäsi on mennyt?

Kuva: Teemu Helle

Se olisi taas se aika vuodesta, kun juhannus kolkuttelee ihan kulman takana. Tänä vuonna ei ole ohjelmassa mitään ihmeellistä, koska olemme mieheni kanssa molemmat juhannusaattona töissä. Pääsemme kuitenkin hivenen fiilistelemään keskikesän juhlaa viikonloppuna. 

Kesälomatkin lähestyvät vauhdilla. Vielä kolmisen viikkoa paiskotaan hommia ja sitten vaihdetaankin täysin vapaalle. Tuntuu hurjalta ajatella, että palaan lomalta lähes samoihin aikoihin, kun koulut jälleen alkavat. Mihin aika taas menee? Hyvin se aika menee täällä Suomessakin, mutta varmasti lomalla tulee olemaan outoa, kun perinteinen kesälomareissu jää välistä. Olen hivenen haikeana katsellut edellisten kesien reissukuvia. Onneksi on edes ne muistot!

Kipeä jalkanikin alkaa vähitellen ottamaan parantumisessa aimo harppauksia eteenpäin. Alku oli kyllä niin hidasta, että meinasi hermot pettää totaalisesti. Viime viikonloppuna kävin kokeilemassa jalkaa ensimmäistä kertaa tapaturman jälkeen töissä. Hyvin jaksoi, vaikka kävely oli hivenen hidasta, sekä melkoinen turvotus päivän päätteeksi. Onneksi turvotus kuitenkin laskee nopeaan kylmähoidolla ja nostamalla jalan ylös. Pääasia, ettei kipeytynyt siitä lisää. Hyvä puoli on se, että pyöräily sujuu täysin normaalisti, joten työmatkat menevät sujuvasti. Toki pitää olla koko ajan extravarovainen, ettei satuta jalkaa uudestaan. Se olisi pahinta, mitä voisi nyt sattua, kun parantuminen on parhaassa vauhdissaan.

Mitä sinä aiot tehdä juhannuksena? 

Oikein ihanaa juhannusta kaikille!

Minua jopa nolottaa kirjoittaa tätä postausta, tiedättekö miksi? 

Minulla on vähän sellainen olo, että olisin "pimittänyt" teiltä jotain tärkeää. Jostain syystä, kun tuotteesta tulee arkipäivääsi, se on mukanasi joka päivä, siitä ikäänkuin tulee asia, jota et niin ajattele, että hei tästä jutusta minun on kerrottava heti lukijoilleni. Toisinaan saattaa käydä mielessä, että pitäisi varmaan kirjoittaa se postaus, mutta aina se jää. Nyt kuitenkin ajattelin, että vihdoin on aika jakaa teidän kanssa asia, joka on paras asia mitä iholleni on koskaan tapahtunut. Syksyllä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun tilasin itselleni ensimmäisen kerran tuotetta, enkä ole enää ollut sen jälkeen ilman. Kyseessä on kyllä tuote, jota olen suositellut ihan jokaiselle, joka on vaan kysynyt minulta ihonhoidostani ja luottotuotteistani, en vain ole muistanut kirjoittaa siitä täällä.

"Mikä muu olisi kannattavampaa kuin luoda lisäravinne joka todella toimisi, joka saisi ihmisen sitoutumaan ja ostamaan sitä joka kuukausi lisää."

Vuoden 2018 talvella kauneusvaikuttaja ja tubettaja Tati Westbrook julkaisi Halo Beauty -brändin ja siihen ensimmäisen tuotteen Hair, Skin & Nail Boosterin. Netti suorastaan räjähti. Monien osalta pettymyksestä, sillä suurin osa jo tuolloin odotti, että häneltä tulisi markkinoille meikkejä eikä mitään lisäravinteita. Suurin osa tuntui olevan hyvin skeptisiä asialle, mikä oli ihan luonnollista. Oli asia itsellekin yllätys, mutta jo silloin tajusin heti, että Tati on todella fiksu. Mikä muu olisi kannattavampaa kuin luoda lisäravinne joka todella toimisi, joka saisi ihmisen sitoutumaan ja ostamaan sitä joka kuukausi lisää. Siinä missä toiset vaikuttajat toivat samaan aikaan markkinoille meikkejä meikkien perään. Toki riski oli valtava, mutta nyt kahden vuoden jälkeen on helppo sanoa, että se oli riski joka kannatti. Jäin tuolloin kevättalvella 2018 seuraamaan rauhassa tilannetta. Minua kuitenkin kiinnosti Booster jo tuolloin, mutta päätin jäädä odottamaan muiden ihmisten kokemuksia tuotteesta. Tämä olikin Tatin markkinointistrategia – saada muut ostamaan tuotetta muiden ei maksettujen käyttäjien arvosteluilla. Tati ei lähettänyt alussa tuotettaan edes muille vaikuttajille vaan heidänkin piti ostaa se.

Amerikkalaisia amerikkalaiseen tapaan tietenkin ensin mietitytti, että onko lisäravinne turvallinen, vaikka eihän nykyään voi pistää tuotetta tuosta noin vain markkinoille, ettei sitä olisi joku hyväksynyt. Niin kuin aina vitamiineja ja lisäravinteita syödessä, jos olet epävarma, niin konsultoi omaa lääkäriäsi. Varsinkin jos olet raskaana, sinulla on joitain sairauksia tai allergioita, kannattaa aina olla tarkempana siitä, mitä suuhunsa pistää. 

Kun alkukohusta sitten kesään mennessä oli päästy ja ensimmäisiä käyttäjäkokemuksia alkoi tulla netin ihmeelliseen maailmaan, kuka vain tajusi, että kyse ei todellakaan ole mistään huuhaasta vaan toimivasta tuotteesta. Hair, Skin & Nail Boosterin avulla, ihmiset saivat loistavia tuloksia hiusten- ja kynsien kasvuun, mutta myös iho-ongelmiinsa. Tuotteen avulla jopa akneihossa pystyi näkemään selviä muutoksia parempaan vain yhdessä kuukaudessa. Monet saivat apua myös ekseemaan. Nämä tavallisten ihmisten ennen jälkeen kuvat sekä arvostelut olivat lopulta se (näitä voi ihan googlettaa, jos kiinnostaa), jotka saivat minut niin vakuuttuneeksi, että päätin syksyllä 2018 tilata ensimmäisen purkkini Hair, Skin & Nail Boosteria. Sillä saman vuoden keväällä leukaperiini oli alkanut ilmestymään silloin tällöin ihonalaisia pitkään viipyviä hormoninäppyjä (kirjoittelin asiasta täälläkin ja manasin paukuroitani), joihin ei oikeasti meinannut tehota mitkään loistavatkaan ihonhoitotuotteeni. Ne vain tulivat kipeinä ja lopulta pitkän ajan kuluttua menivät, vaikka muut kasvot pysyivät puhtaina. Samaan aikaan, kun tilasin ensimmäisen HSN-purkkini, Tati päätti tuoda markkinoille toisen vitamiinin Kiwi Seed Boosterin, joka on tarkoitettu nimenomaan ihon kirkastamiseen, mutta se ei kasvata hiuksia tai kynsiä. 

"Se oli ensimmäinen kuukausi kevään jälkeen, ettei leukaani ilmestynyt ainuttakaan uutta hormonipaukuraa."

Aloitin kuitenkin matkani Hair, Skin & Nail Boosterilla. Jo tuona ekana kuukautena, kun söin lisäravinnetta, se oli ensimmäinen kuukausi kevään jälkeen, ettei leukaani ilmestynyt ainuttakaan uutta hormonipaukuraa. Itselläni ei ole koskaan ollut ongelmia hiusten tai kynsien kasvun kanssa, mutta niiden kasvu suorastaan räjähti käsiin. Hiukset tuntuivat tuuheammilta ja kynsiä sai olla viilaamassa lyhyeksi jatkuvasti, minkä koin ärsyttävänä, mutta hiusten paksummasta tunteesta nautin. Olin kuitenkin ensimmäisen kuukauden jälkeen niin vakuuttunut, että päätin jatkaa kokeilua. Söin vielä toisen purkin HSN:aa, mutta siinä vaiheessa kynsien huima kasvutahti alkoi ärsyttämään niin paljon, että päätin vaihtaa tuotteen Kiwi Seed Boosteriin, joka on siis tarkoitettu vain iholle, eikä sen kanssa bonuksena tule hiusten tai kynsien kasvua. 

Joulusta 2018 lähtien olen syönyt pääsääntöisesti vain Kiwi Seed Boosteria, toisinaan syön edelleen väliin yhden kuukauden Hair, Skin & Nail boosteria, jos koen, että haluan vahvistaa hiuksiani ja kynsiäni. Tämä ei haittaa mitenkään vaan koen, että pieni vaihtelu on ollut välillä paikallaan. Sen jälkeen kun aloin syömään Tatin lisäravinteita, en ole enää kärsinyt isoista kipeistä ihonalaisista hormoninäpyistä, en itse asiassa ole saanut niitä yhtäkään. Pieniä epäpuhtauksia kyllä toisinaan leukaan vielä tulee, mutta ne menevät nopeasti ohi ja Paula's Choice tuhoaa loput. Iho tuntuu koko ajan pehmeältä ja joustavalta sekä näyttää heleältä. Kahden vuoden aikana edes ne kaksi otsaryppyä jotka omistan, eivät ole syventyneet. Joten sen lisäksi, että Kiwi Seed Booster auttaa pitämään ihon puhtaana, se auttaa pitämään sitä myös kimmoisana ja nuorekkaampana. Olen vuosien saatossa saanut monista lisäravinteista helposti ottamisen jälkeen sellaisen oksettavan olon, mutta Halo Beautyn tuotteista en koskaan. Kiwi Seed Boosterin myötä lopetin lopulta myös kollageenin erikseen nauttimisen, koska en kokenut sitä enää tarpeelliseksi lisäksi, sillä Kiwi Seed Booster yksinään tukee ihon kollageenin ja keratiinin tuotantoa, estää epäpuhtauksia ja tasapainottaa pH:ta sekä kosteuttaa ihoa. Voin allekirjoittaa ihan kaikki lupaukset. Ihoni on parin viime talven aikana kärsinyt todella vähän pintakuivuudesta verrattuna entiseen. Toki silloin tällöin pintakuivuutta esiintyy, mutta se ei ole viikkoja tai kuukausia kestävää vaan päivä silloin toinen tällöin ja sekin vain talviaikaan pakkaskausina. 

Lisäravinteet sisältävät lähes aina ainesosia, joista osaa on tutkittu, että niillä on oikeasti vaikutusta, osa sellaisia, että jotain näyttöä saattaa olla ja osa sellaisia, että ne ovat turvallisia ja niillä ajatellaan olevan positiivisia vaikutuksia. Lopulta tärkeintä on ilmeisesti se, miten ne kaikki toimivat yhdessä. Kiwi Seed Boosterin tärkeimmät raaka-aineet ovat: Vitamin D3 (Vegan from Lichen), Vitamin B1 (as Thiamine), Vitamins B2 (as Riboflavin), Vitamin B6 (as Pyridoxine), Zinc (as zinc methionine), Rosehip Powder Extract (4:1), Bromelain extract, Methylsulfonylmethane (MSM), Embilca Officianalis (Amla) 45% Tannins, Grape Seed Extract, Quercetin, Ceramide-Rx® (Gluten-free Phytoceramides), Kiwi-Rx™, Astaxanthin. Koko ainesosaluettelon näet täältä. Lisäksi tuote sopii vegaaneille, sillä kapseleiden valmistukseenkaan ei ole käytetty eläimistä saatavia ainesosia. Halo Beauty on myös cruelty-free ja gluteeniton.

Viimeisin positiivinen juttu mitä tapahtui, oli se, että Halo Beauty alkoi myydä tuotteilleen täyttöpakkauksia. Ne ovat tietenkin hivenen edullisempia kuin purkki ja enää ei kerry ylimääräistä muovipurkkiroskaa, koska litteä täyttöpakkaus on helppo hävittää, kun olet kaatunut kapselit sinulla ennestään olevaan purkkiin. Tilaaminen on helppoa, maksat tilatessasi samalla myös tullit ja toimituskulut, joten paketti tulee suoraan lähimpään Postin toimipaikkaan, eikä tullimaksujen kanssa tarvitse erikseen pähkäillä. Asia, mihin en itse jaksa pahemmin tuhlata aikaani. Tilaan aina kolmen kuukauden satsin kerralla, ettei joka kuukausi tarvitse maksaa toimituskuluja erikseen. Yleensä menee noin pari viikkoa, että tuotteet ovat perillä, lähetystä voi seurata koko matkan ajan. Täyttöpakkaus Kiwi Seed Boosteria maksaa 27 euroa ja purkki 29 euroa, kun taas Hair, Skin & Nail Boosterin hinta on 38 euroa purkkia tai 36 euroa täyttöpakkaus. Tilaukset täältä.

Viimeisen kahden vuoden aikana Kiwi Seed Booster on ollut isoin ja paras asia, mitä iholleni on tapahtunut. En oikeasti uskonut, että pääsisin keski-iän tuomista hormonipaukuroista tai ihoni pintakuivuudesta ikinä eroon, mutta toisin kävi. Jos sinulla on ihossasi jokin ongelma, suosittelen Kiwi Seed Boosteria, mutta jos haluat parannusta sekä ihoon, hiuksiin ja kynsiin niin siinä tapauksessa Hair, Skin & Nail Booster on oikeampi tuote.

Ihmettelen edelleen miten vähän näen muiden suomalaisten bloggaajien puhuvan Halo Beautysta, vaikka muista lisäravinteista osuu juttua paljonkin vastaan. Tulokset mitä olen saanut parin vuoden aikana, niin tästähän pitäisi kohista uutena mahtavana juttuna tai sitten kaikki haluavat pitää tämän omana "salaisuutena" – kuten ilmeisesti minäkin parin viimeisen vuoden ajan. Sen tiedän, että ainakin Hannamaria syö/on syönyt Halo Beautyn lisäravinteita, koska teimme ensimmäisen tilauksenkin aikoinaan yhdessä.

Nyt minua kiinnostaakin tietää, oletko sinä kokeillut Halo Beautyn tuotteita? Syötkö lisäravinteita ihoosi?

Sunnuntain kunniaksi mietitään positiivisia juttuja. Joten pidemmittä puhuitta kymmenen asiaa joista pidän juuri nyt.

Toukkis ja Koppis – Arvatkaapa mistä tietää, että on tullut kevät? Sen sijaan, että kaapit täyttyisivät suklaasta, olen siirtynyt hieman kevyempiin herkkuihin. Suklaan sijasta pakastin täyttyy kovaa vauhti suosikkimehujäilläni Pirkan Koppiksilla ja Toukkiksilla. Ovat muuten oikeasti maailman parhaimpia mehujäitä. Muut eivät pääse koostumuksessa lähellekään näiden samettisuutta. Slurps.

Autiotalot – Olen addiktoitunut katselemaan youtubesta autiotalovideoita. Tykkään varsinkin suomalaisista, koska niissä näkyy niin paljon meidän historiaa ja mennyttä elämää. Jostain syystä videoiden katsominen on todella rauhoittavaa. Talojen kuvaajat puhuvat usein kuvatessaan rauhallisella äänellä paikkoja kunnioittaen.

Valo – En nyt tarkoita Ville Valoa, vaikka tykkään hänestäkin. ;) On ihan mieletöntä, että vielä puoli kymmenen aikaa ei ole pimeää. Hämärää, mutta ei pimeää. Enää kuukausi niin saatan päästä myöhäisimmästä iltavuorostakin vielä jonkinlaisen valonkajon saattelemana kotiin. 

Terveys – Tarvitseeko tätä edes sanoa? Tällä hetkellä en pidä mistään niin paljon kuin siitä, että olen saanut olla terveenä. 

Pähkinät – Viimeisen vuoden aikana olen alkanut syömään päivittäin pähkinöitä. Minulla on aina ollut kynnet, jotka kasvavat ihan hyvää tahtia. Viimeisinä kuukausina olen kuitenkin miettinyt, että on se kumma, kun niitä saa olla jatkuvasti viilaamassa. Sitten tajusin, että pähkinöiden syönti takuulla edesauttaa niiden kasvua luonnollisesti. Varsinkin pekaani- ja saksanpähkinät ovat herkkuani.

Kreikkalainen päivä – Kesällä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun menimme mieheni kanssa naimisiin. Tarkoitus oli lähteä juhlistamaan sitä Kreikkaan, mihinkä muuallekaan. Ymmärrettävästi tämä haave sai nyt jäädä. Keksimme kuitenkin, että kun olemme molemmat kesälomalle heinäkuussa, vietämme silloin kreikkalaisen päivän. Silloin tietenkin syödään kreikkalaista ruokaa, kuunnellaan kreikkalaista musiikkia ja katsotaan kuvia menneiltä matkoiltamme. Aamukin pitää aloittaa kreikkalaisella aamupalalla. Onpahan jotain mitä odottaa kesälomalta.

Kirjat – Toivottavasti näitäkin on aikaa sitten lomalla lueskella paremmin. 

Press Pause – Essien kynsilakka, jota olen käyttänyt niin paljon, että on aika ostaa pian uusi pullo. Vaaleanharmaa kynsilakka, ihan pienellä ripauksella sinertävää vivahdetta. Täydellinen lakka kaikkiin tilanteisiin. Tästä muuten usein töissäkin on kyselty, että mikä kynsilakkani on, koska on niin uniikin sävyinen. 

Pyöräily – Jee, talvi on ohi ja työmatkoja pääsee taas kulkemaan pyörällä poutapäivinä. En aja nykyään talvisin ollenkaan fillarilla, koska muutamia vuosia sitten kaaduin pari kertaa ja se säikäytti. Joten kesät olkoon pyöräilykausiani.

Converset – Näitäkin kaipaan koko talven. Tiedän kyllä, että Conversella on myös vuorattuja malleja, joissa jalkapohjat tarkenee paremmin talvella. Ongelma on kuitenkin se, että ne ovat maailman liukkaimmat kengät, jos maa on vähänkään jäässä. Enää ei ole sitä ongelmaa, joten viime kuussa tuli Concersekausikin vihdoin avattua. 

Mistä asiasta sinä pidät juuri nyt?

Tämä päivä vielä aikaa osallistua blogin synttäriarvontaan! Osallistumisohjeet löydät täältä.

Suklaasunnuntain aihe pitää olla tietenkin pääsiäiseen sopiva. Mikä olisikaan parempi aika kuin nyt puhua suklaamunasta, jota ilman pääsiäinen ei tuntuisi pääsiäiseltä. Jos saisin päättää syödä lopun elämääni vain yhtä suklaamunaa, se olisi Mignon. 

Mignon jakaa mielipiteitä – toiset rakastaa, toiset inhoaa. Minä kuulun ensimmäiseen joukkoon. Näin vanhempana niillä yllätyksillä ei ole väliä, pääasia on, että saa hyvää suklaata innovatiivisella tavalla. Mignon on makea, koska se sisältää mantelipähkinänougat täytettä, mutta se ei kuitenkaan ole lähellekään yhtä makea kuin Maraboun Nougat-patukka. Koostumuskin on täysin eri, mutta maussa on aavistus samaa. 

Näen joka pääsiäinen somessa Mignonin kuorimisen kanssa tappelevia ihmisiä. Nyt kannattaa kuunnella "asiantuntijaa", niin säästätte hermojanne. Laittakaa suklaamuna hetkeksi pakkaseen – 1-2 minuuttia riittää. Sen jälkeen yksi napakka kopautus kovaa vasten, niin että kuori halkeaa. Sen jälkeen kuori melkein tippuu itsestään pois kahdessa osassa suklaan päältä. Riittää kun kuoren puolikasta hieman vetää, niin se irtoaa pois. Jos et omista pakastinta, laita siinä tapauksessa muna jääkaappiin kymmeneksi minuutiksi. Sen verran, että se tuntuu käteen hivenen viileältä. Kylmä tekee sen, että suklaa kuoren sisällä supistuu. Joskus voi melkein tuntea, miten suklaa osa jopa hölskyy kuoren sisällä, eikä se ole niin napakasti kiinni kuten huoneenlämpöisessä suklaassa. Jonka kanssa saa aikaan vain sotkua. Tässä ajassa itse suklaa ei kuitenkaan mene liian kovaksi, vaan syömisen voi aloittaa heti.

Tykkään Mignoneissa erityisesti siitä, että ne sisältävät edelleen paljon käsityötä. Voitteko kuvitella, että se on Fazerin toiseksi vanhin markkinoilla olevista tuotteista toiseksi vanhin? Sitä on valmistettu vuodesta 1896 lähtien. Munan valmistus lähtee liikkeelle siitä, että suomalaisista kanaloista lähetetään valikoidut kananmunat jatkokäsittelyä varten. Niistä valitaan oikean kokoiset Mignoneiden valmistusta varten. Kananmunat tyhjennetään imumenetelmällä, puhdistetaan, desinfioidaan ja kuivataan, jonka jälkeen ne lähetetään Fazerin Vantaan tehtaalle. Tehtaalla munat täytetään edelleen käsityönä 52 grammalla suklaatäytettä. Täyttöaukko suljetaan sinetillä, joka sisältää puuterisokeria, vettä sekä riisivalkuaista. Muuten olenko ainoa, joka syö myös tuon pienen valkoisen sokeriosan? :D Nuukana en heitä mitään pois, paitsi ne kuoret. Voisivat olla vähän kovia ja mauttomia hampaissa. 

Lisää herkullista pääsiäiseen sopivaa luettavaa löytyy yllätysmunatestistä, jonka tein muutama vuosi takaperin.

Joko olet syönyt ensimmäiset Mignonit?

Elämään mahtuu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Sitten siihen mahtuu myös niitä ikimuistoisia. Niitä hetkiä, joita muistelee kiikkustuolissa tai silloin, kun tajuaa, miten mahtavaa elämää on saanut elää. Niiden ikimuistoisen hyvien hetkien muisteleminen auttaa myös silloin, jos elämä tuntuu syystä toisesta vaikealta tai ahdistavalta. Ne hyvät hetket kantavat meidät niiden huonojen yli. Yleensä ihmisen mieli on sellainen, että nämä hyvät ikimuistoiset hetket jäävät pysyvästi mieleen, kun taas ne huonommat painuvat enemmän mielen perukoille ja pehmenevät ajan myötä.

En juurikaan muista mitään yhdestä elämäni aikana tapahtuneesta isoimmasta katastrofista, Tsernobylin räjähdyksestä, vaikka olin tuolloin paria viikkoa vaille 9-vuotias ja se kosketti myös minua. Asuin nimittäin Mäntässä, johon osui ne pahimmat laskeumat. Laskeumaa arvioitiin Suomessa luokassa 1 luvuilla 1-5. Aika harvassa kunnassa se oli lopulta tuon viisi, mutta juurikin Mäntän seudulla se oli asteikon yläpäässä viitosessa. Onneksi Suomeen ei sentään tullut 2-5 luokan laskeumalukuja vaan saatiin sentään olla alimmalla asteikolla. Siihen aikaan uutiset kulkivat hitaasti ja voin sanoa, että minulle selvisi oikeastaan vasta aikuisena täysin, miten vakavasta jutusta silloin oli kyse. Muistan vain tuosta vuodesta negatiivisena sen, että sinä vuonna emme keränneet sieniä, emmekä marjoja. 

Nyt kuitenkin niihin ikimuistoisiin hetkiin. Koitin kirjoitella ne suht koht aikajärjestyksessä. Kun kirjoittelin näitä postausta varten ylös, olin hämmentynyt siitä, miten moni ikimuistoisistahetkistä oli lopulta yllättävänkin pieniä arkipäiväisiä asioita. Enemmänkin siihen ikimuistoisuuteen vaikuttaa tunnelataus, mikä niihin sisältyi. Postauksesta tulee pitkä, vaikka koitin rajata ikimuistoiset hetket, koska kaikki eivät millään mahtuneet mukaan. Joten varatkaa syötävää ja juotavaa.

Parhaan ystävän tapaaminen – Olin seitsemän vuotias (täytin pian kahdeksan), kun tapasin parhaan ystäväni ensimmäisen kerran. Olin majaillut tuon kevään mummoni luona, ennen lopullista muuttoa hänen luo. Mummo oli jutellut lähimmän naapurimme kanssa, että vieressä asuu minua pari vuotta nuorempi tyttö, että heistä voisi olla seuraa toisilleen. Paras ystäväni tuli sitten mummonsa kanssa meille kylään. Muistan tuon tapaamisen edelleen kuin eilisen. Meillä synkkasi heti ja sen jälkeen olimmekin kuin paita ja peppu. Vaikka tällä hetkellä asumme eri paikkakunnilla, ystävyytemme on säilynyt. Ystävyydessä jossa pystyt jakamaan toisen kanssa lähes koko elämäsi alusta asti, on jotain todella uniikkia. Vaikka eivät ne myöhemminkään elämääni tulleet ystävät ole lainkaan vähäpätöisempiä, ne ystävyydet ovat vain erilaisia, koska ei ole niin pitkää yhteistä historiaa takana.

Karjalaisten kesäjuhlat Mikkeli 1986 – Niinpä, siitä Tsernobyl-vuodesta minulle on jäänyt parhaiten mieleen karjalaisten kesäjuhlat Mikkelissä, johon matkustimme bussilla. Reissu oli huikea. Muistan miten esiinnyin etkoilla eräässä ravintolassa satapäiselle yleisölle lausumalla runoja. Yövyimme tuolla reissulla myös mummon ystävän luona Sorsakoskella. Samalla visiitillä kävimme myös Hackmanin tehtaanmyymälässä. Yksi parhaista matkoistani mummon ja papan kanssa.

10-vuotis syntymäpäivä – Lapsuudessani 10-vuotis synttärit olivat kova juttu. Silloin jokainen luokan tyttö järjesti omat synttärinsä, jotka olivat aina hienommat kuin yleensä ja niihin kutsuttiin kaikki. Niitä osui tietenkin melkoinen määrä kouluvuodelle. Tuohon aikaa tytöt ja pojat ei käyneet toistensa syntymäpäivillä, joten kutsuttuina olivat vain tytöt. En muista koskaan syöneeni kakkuja ja muita herkkuja niin paljon kuin tuona vuonna. Muistan, miten luokkalaiseni tulivat meille, kun omien synttäreideni aika koitti toukokuussa. Tuohon aikaan lapset olivat vielä tuossa iässä lapsia. Silloin kenellekään ei ollut kotona trampoliineja (ei minkäänlaisia), kuten tänä päivänä. Minulla sen sijaan oli jotain parempaa. Olimme jo monena kesänä parhaan ystäväni kanssa hyppineet yhdessä pihalla vanhoilla hetekoilla, jotka kaivoimme pihamökistä. Tämä oli itseasiassa mummoni ehdotus, että siinäpä teille kivaa puhaa, koska olimme niin aktiivisia. Kohta hetekoilla oli pomppimassa koko porukka, eikä kukaan halunnut lähteä kotiin, kun vanhemmat tulivat hakemaan. Se hyppiminen oli silloin jotain niin erilaista, mitä muut eivät olleet kokeneet. Tuntuu, aika uskomattomalta nyt. Voisi varmaan sanoa, että olen ollut edellä kävijä näissä trampoliiniasioissa. Hetekoilla hyppiminen vaatii muuten taitoa, ettei jalka lipsahda rungon ja pohja väliin. :D Hienointa oli hypätä oikea-aikaisesti niin, että oman painon voimasti sai pompautettua toisen oikein korkealle ilmaan. Silloin tunsi melkein lentävänsä ja se otti hetken aikaa jopa mahanpohjasta.

Kesäilta Irjan luona – Olen kirjoitellut teille Irjasta, joka oli isäni nuorin sisko ja yksi rakkaimmista ihmisistä elämässäni. Kesäisin kahdella serkullani oli tapana tulla meillä vanhempien kanssa pidemmäksi aikaa kesäloman viettoon. Viipyivät yleensä viikon tai kaksi. Oli muuten joka kesä odotettu hetki, koska se tiesi sitä, että meillä riitti säpinää ja silloin tehtiin yleensä kaikkea kivaa. Käytiin Ähtärin eläinpuistossa, uimassa, Särkänniemessä... Irja oli tuona kesänä "talonmiehenä" Mäntän tennispaviljongilla, jonne pyöräilimme viiden kilometrin matkan viettämään iltaa. Kesäilta oli mielettömän kaunis ja lämmin. Meillä oli todella hauskaa ja viivyimme myöhään. Lähdimme ajamaan kotiin, kun ilta alkoi viilenemään. Tämä reissu jäi ikimuistoiseksi myös siksi, että paluumatkalla kimalainen lensi alamäessä pitkähihaisen paitani hihasta sisään ja pisti kolmeen eri kohtaan, ennen kuin sain pyörän pysäytettyä ja viskattua paidan pois päältä. Oli muuten elämäni kipeimmät pistokset, käsi turposi kotona, mutta onneksi allergialääke auttoi ja tilanne oli parempi seuraavana aamuna. 

Rippileiri – En kuulu enää tänä päivänä kirkkoon, mutta siitä huolimatta rippileiri on elämäni parhaita muistoja. Siitäkin huolimatta, että saavuin sinne suoraan kielikurssireissulta Englannista, niin silti rippileiri on jäänyt mieleeni mahtavana yhteisöllisenä kokemuksena, joka kasvatti minua paljon. 

Mummon 70-vuotis juhlat – Mummo juhli synttäreitään kesällä etukäteen isosti. Meille oli kutsuttuna tietenkin kaikki sukulaiset ja ystävät, mutta sen lisäksi saapui minibussilastillinen porukkaa, jotka tekivät juhlista entistäkin ikimuistoisemmat. Bussi nimittäin toi perille kasan ympäri Suomea levittyneitä mummon lapsuuden tuttuja ja ystäviä Kytösyrjän kylästä Karjalasta. Karjalaiset ovat ihan oma heimonsa, heidät ymmärtää vasta, kun heidän kanssaan elää. Myönnän, että vaikka olen introvertti, minuunkin on tarttunut se tietyin ajoin pirskahteleva iloisuus. Varsinkin sellainen karjalaiseen mentaliteettiin kuuluva huolenpito toisista ihmisistä tulee silloin tällöin esiin. Silti he osaavat olla hiljaa ja tekemättä itsestään numeroa, vaikka porukassa nauru raikaa aina. Mummo muisteli noita synttäreitään vielä vuosienkin päästä. Enkä minäkään ole unohtanut niitä, sillä se kesäpäivä oli ikimuistoinen. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että mummon kautta opin tuntemaan juureni ja arvostamaan niitä.

Jokainen lapsuuden joulu ja kesä – Vaikka vuosien varrella molempiin sisältyi paljon suruakin kuolemien vuoksi, siitä huolimatta jokainen lapsuuden kesä ja joulu ovat mielessäni ainutlaatuisina. Muistan helposti jopa viisi vuotiaasta asti jokaisesta kesästä ja joulusta edes jonkin asian, miksi juuri se on jäänyt mieleen. Ne olivat aikaa, kun sain olla lapsi. Nykyään eniten usein surettaa se, miten lapsien pitää kasvaa nuoriksi ihan liian varhain. 

Kesä 1996 – Sain kesätyön leirintäalueelta ravintola Vanhasta Laivurista ja muutin kesäksi tätini ja kummisetäni luokse, jotka asuivat lähempänä keskellä ei mitään olevaa työpaikkaani. Leirintäalueella työ oli leppoisaa ja sitä sai tehdä luonnonhelmassa yksin. Muistan, että tuo kesä ja varsinkin kesäkuu ei ollut kovinkaan kummoinen ilmojen puolesta. Oli viileää ja vettäkin satoi usein. Heinäkuu oli parempi. Kesäkuussa kioskilla jossa olin töissä, pysähtyikin päivän aikana vain satunnaisia matkailijoita. Aamu alkoi aina aukaisemalla radio kioskin terassilla, jonka väänsin Radiomafian kohdalle. Tuona kesänä radiosta raikasi Macarena, Coco Jamboo, Breathe, Insomnia ja Lemon Tree, unohtamatta Beautiful Lifea. 

Muutto Valkeakoskelle – En ollut koskaan ennen muuttoa käynyt Valkeakoskella, en edes käynyt katsomassa asuntoa johon muutin etukäteen. Sillä hetkellä oli otettava se, minkä nopeiten sai, koska muutto tuli nopeasti. Ihastuin välittömästi. Mäntästä kotoisin olevalle Valkeakoski oli kuin olisi kotiin tullut. Tehdaskaupunki vesistön ympäröimänä on kuin Mänttä, mutta vähän isommassa koossa. Viihdyin ja olin kuin kotonani. Myönnän, että kaipaan edelleen silloin tällöin takaisin. Varsinkin kuumina kesäpäivinä, kun uimarantoja oli kävelymatkan päässä useita. 

Ensimmäisen kerran naimisiin – Olin aina tiennyt, että haluan isot häät, kun aika koittaa. Minulla on paljon sukulaisia, joten oli aika vääjäämätöntä, että vaikka kutsuisi vain lähipiirin, sitä porukkaa tulisi helposti yli sata silti. Teetin hääpukuni ompelijalla, mikä oli paras päätös ikinä. Valitsin kankaasta ja yksityiskohdista lähtien kaiken itse pukuuni. Pukuni istui kuin hansikas, koska se oli ommeltu suoraan päälleni. Päivä oli pitkä ja se kesti aamuun asti. Taisin mennä joskus kuuden aikaan aamulla nukkumaan. Miksi lähteä pois kesken omista häistään, kun voi pitää hauskaa loppuun asti? :D Lisää häistä ja hääpuvusta voi lukea täältä.

Ensimmäinen matka St. Martinille – Tästä olen usein kirjoittanut, miten tämä oli sellainen elämää isompi asia elämässäni. Jo aiemmin elämässäni oli ollut monia hetkiä, jolloin olen kokenut todella voimakkaita déjà-vu -hetkiä. Kun astuin St. Martinilla ulos lentokoneesta, tiesin, että olen kotona. Se käsittämätön hyvänolontunne mikä minut valtasi, sitä ei pysty kuvailemaan. Kaikki miten edes päädyin saarelle alunperin, oli pelkkää sattumaa ja tunnetta, että minun on mentävä sinne.

Nykyisen puolison tapaaminen – Olen salamarakastuja. Se on kaikki tai ei mitään heti. En jaksa mitään pelejä ja leikkejä, sen joko tietää tai on tietämättä heti, onko tuo se ihminen, jonka kanssa haluan jakaa tulevaisuuteni. Seurustelu on ihan yliarvostettua. Olisin ollut aikoinani loistava ehdokas Ensitreffit alttarilla tai Love is Blind tuotantoihin. :D

Häämatka – Puhutaan puolisoni kanssa vieläkin usein meidän häämätkasta, joka suuntautui Lefkakselle. Ensimmäisen kerran naimisiin mennessäni en käynyt häämatkalla, joten tämä oli ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen häämatka. ;) Matka osui juhannusviikolle, jolloin Lefkaksella ei ole vielä mitenkään erityisen kuuma. Ei tehty koko viikkona oikeasti yhtikäs mitään. Muuta kuin istuttiin varjon alla ja luettiin kirjoja sekä uitiin. Tietenkin myös syötiin eli täydellinen loma siis. Mieleenpainuvimmat olivat kaksi ensimmäistä yötä, kun meinasimme paleltua hotellihuoneeseemme, kun loppuviikon taas pyörimme kuumuudessa, koska emme jaksaneet enää maksaa ilmastoinnista. Aamuisin meidät herätti paikallinen kukko hotellin takapihalla, jolla oli tapana kiekua myös iltapäivällä. Rannalla valitsimme aina saman paikan. Nimesimme sen papanpaikaksi, sillä joka aamu sama kreikkalainen pappa, kävi ottamassa meiltä maksun aurinkotuoleista- ja varjoista. Pappa on jäänyt elävästi mieleen. Siinä hän istuskeli takanamme puun varjossa päivän tuolissa lukien lehteä. Lisäksi saimme tutustua Paul-Erikiin. Paul-Erik tai virallisemmin Paul-Erik Pöllönen. Herra Pöllönen oli meidän virallinen naapurimme koko loman ajan, kun illalla suihkussa käynnin jälkeen avasimme kylppärin ikkunan, kääntyi Paul-Erikin pää reilun metrin päässä olevalta pesältään talon syvennyksestä ikkunaa kohti ja katseemme kohtasivat. Ensimmäisellä kerralla myönnän hivenen hätkähtäneeni tätä tarkkakatseista naapuriamme. Eikä unohtaa sovi tietenkään parasta punanapsija ateriaa Kalypsossa, jonka olen elämässäni syönyt. Kala oli paistettu kokonaisena ja tarjoiltiin simppelisti uunijuureksien, parin itsetehdyn ranskalaisen, salaatin ja tuoreen sitruunan kera. Annos oli niin hyvä, että palasimme syömään sen uudelleen, ennen kotiin lähtöä.  

Ensimmäinen yhteinen matka Rodokselle – Olimme molemmat käyneet Rodoksella aiemmin, mutta tietenkin kun on naimisissa, on hieman eri juttu jakaa se toisen kanssa. Vuosien aikana vähän yllättäenkin Rodoksesta on tullut meidän juttumme ja toinen kotimme. Tämä ei ollut tarkoitus, niin vain kävi. Tiedän, että on käynyt monelle muullekin, Rodos vie sydämen. Se on koti, jossa tehdään eri juttuja kuin täällä Suomessa. 

Vuosi 2018 – Vuosi jolloin elämässäni tapahtui isoin käänne parempaan pitkän vaikean ajan jälkeen. Sain kodin ulkopuolisen työni heti ensimmäisellä työhakemuksella vuosiin. Se sopii täydellisesti joustavuutensa, vakituisuutensa ja osa-aikaisuutensa vuoksi yhteen blogityöni oheen. Teen siis kahta työtä, mutta siitä huolimatta minulla jää aikaa silti myös vapaalle, jota tarvitsen enemmän kuin monet muut. Elämäni on ollut tuosta vuodesta lähtien balanssissa ja olen löytänyt sisäisen rauhan kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Minulla on hyvä olla. Joka aamu kun herään, odotan, mitä uusi päivä tuo tullessaan, sillä jokaisessa päivässä on uskokaa tai älkää jotain hyvää.

Mikä on sinun paras ja ikimuistoisin hetki elämässä tähän asti? 

Haastan mukaan muut bloggaajat kertomaan parhaita ikimuistoisimpia hetkiään.  

Olo on epätodellinen ja pysähtynyt. Välillä tuntuu, että haluaa vain sulkea silmät ja olla lukematta yhtäkään koronauutista. Viranomaiset kyllä tiedottavat, jos asioihin tulee muutosta ja ne tottakai sen verran on asiaa seurattava. Sen lisäksi, että varsinkin pienyrittäjät ovat tiukoilla, alkoi tänään tippumaan myös perusduunareille lomautusuhkia, kun ainakin VR ja Stockmann ilmoittivat aloittavansa YT-neuvottelut. Tämä on omiaan lisäämään muutenkin epävakaan tilanteen epävarmuutta. Varsinkin VR:n YT-neuvottelut kuulostavat pöyristyttäviltä, vaikka liikenne toistaiseksi tilanteen vuoksi väheneekin. Viime vuonna yhtiö maksoi osinkoa valtiolle hulppeat 350 miljoonaa euroa, joten nyt ei puhuta yhtiöstä, jolla menisi huonosti tai ei olisi mahdollisuus tukea työntekijöitä näinä aikoina. Osoittaa sitä paljon puhuttua solidaarisuutta. YT:lla ilmeisesti halutaan varvistaa edelleen voitokas tulos tällekin vuodelle. Mikään muu ei selitä vakavaraisen yhtiön näin äkkinäistä reagointia. Nämä YT:n uhan alla olevat duunarit ovat kuitenkin niitä, jotka ovat käyttäneet niitä palkkatulojaan myös yrityksiin. 

Erikoiseksi tilanteen sitten tekee vielä se, että vaikka maailma ympäriltäni huomisesta lähtien lähes pysähtyy, niin oma elämäni jatkuu toistaiseksi normaalisti. Menen töihin normaalisti, kirjoitan blogiani normaalisti. Toistaiseksi näyttää siltä, että miehenkin työt jatkuvat, kun palaa talvilomalta. Molempien työ vaatii myös työpaikalla oloa, joten käymme töissä normaalisti. Meillä ei ole myöskään lapsia, eikä lähipiirissä ole lähellä riskiryhmään kuuluvia ihmisiä. Joten siltä osin julkisissa liikkuminen ei pelota. Toistaiseksi meidän elämä ei siis oikeastaan muutu, vaikka kaikki ympärillä muuttuu. Rutiini tällaisena aikana tuo turvallisuutta ja lohtua. 

Olen surullinen useiden muiden puolesta, mutta tämä tilanne on saanut tajuamaan sen, saanko sanoa suoraan (anteeksi kirosana)? Kuinka HEMMETIN onnekas olen! Olen tosin jo aiemminkin kertonut täällä, miten onnekas olen kokenut olevani viime aikoina, koska elämässäni on kaikki vihdoin ollut hyvin. En silti ole edes osannut ajatella, että jos tuleekin poikkeustilanne, että omat valintani toistaiseksi ainakin vielä kantavat (tämä on se realisti minussa, olen miettinyt kuitenkin myös jatkoa, jos tilanne muuttuu). Jos olisin tajunnut tuon jo aiemmin, olisin varmasti itkenyt ilosta. Nyt en pysty, koska olen huolissani siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Toisaalta on sellainen tunne, että kun vihdoin kaikkien vuosien jälkeen kaikki oli hyvin, tahtoi universumi jälleen pysäyttää. Ehkä se pysäytti siksi, että tajuaisin, mitä kaikkea minulla on. 

Monet varmaan miettivät pelottaako minua mennä töihin ja olla jatkuvissa asiakaskontakteissa. Ei pelota. En anna pelolle valtaa. Hygieniasta pidetään huolta niin kuin työnantaja määrää ja vielä vähän paremmin, sitten jos korona iskee, niin se iskee, en minä sille mitään voi. Ehkä tähän ajatukseen auttaa se, että olen aina ollut tosi sinut kuolevaisuuteni kanssa. Uskon aika vahvasti kohtaloon ja siihen, että minun päiväni tällä planeetalla on päätetty sinä päivänä kuin synnyin (jos ei aiemmin), enkä pysty tekemään muuta kuin parhaani pysyäkseni hengissä, mutta kun aika tulee, se tulee, vaikka kotisohvalla istuessa. Meillä on lisäksi työpaikalla loistava porukka ja sinne on aina kiva mennä, oli tilanne mikä tahansa.

Näen tässä kaikessa kaaoksessa yhden hyvän asian. Me olemme eläneet tähän asti vahvasti viime vuodet kulttuurissa, missä ihminen ei ehdi ajattelemaan. Me emme mieti miten haluamme elää vaan meille kerrotaan ulkopuolelta miten meidän pitäisi elää. Löysin oman onneni vajaat pari vuotta sitten, kun aloin vihdoin viimein elämään kuten itse haluan, en niin kuin minun oletetaan elävän. Se oli suoranainen valaistuminen.

Elämästä on monille tullut suorittamista, niin oli minullekin, mutta siihen tautiin sain onneksi pysäytyksen jo neljätoista vuotta sitten. Nyt tämä tilanne on saanut monet ajattelemaan, että mitä jos tämä olikin tässä? Se on pelottava ajatus, eikä sitä tarvitse miettiä jatkuvasti, mutta se on hyvä sisäistää. Luulen, että elämän kauneus näyttäytyy nyt myös osalle niistä, joiden elämästä oli tullut suorittamista eikä elämistä. 

Muistan vahvasti, kun tulin sinuiksi kuolevaisuuteni kanssa alle 10-vuotiaana, kun ympäriltäni alkoi laota joka vuosi täysin terveitä nuoria ihmisiä – onnettomuuksia, yllättäviä sairauksia... Silloin oikeastaan ensimmäisen kerran tajusin, että minäkin voin lähteä täältä milloin vain. Oman kuolevaisuuden löytämisessä on jotain todella lohduttavaa – sen jälkeen kokee olevansa yksi onnekkaista.

Tämä oli ainoa postaukseni tästä aiheesta. Pysykää terveinä, noudattakaa viranomaisten antamia määräyksiä ja pitäkää huolta toisista. Minä puolestani lupaan antaa jokaiselle tielleni eksyvälle lisäksi hymyn. Nyt jos koskaan sille ystävälliselle hymylle ja hyvälle mielelle on tarvetta. Tämän jälkeen blogissa jatkuvat normaalit aiheet: oma elämä, kauneus, ruoka jne. Sillä me kaikki varmasti haluamme elämäämme muutankin sisältöä kuin sen k:lla alkavan sanan. Sen asian tiedotuksesta pitäkööt muut huolen.

Jos kysytään ihotautilääkäriltä, mikä on turhin aine kosmetiikassa, mikä kannattaisi ensimmäisenä karsia pois, vastaus olisi – hajusteet. Se on myös ensimmäinen asia, mitä herkkäihoisten kannattaa miettiä karsivansa varsinkin ihonhoitotuotteistaan, jos sopivia tuotteita ei tunnu löytyvän ja iho reagoi tuotteisiin vahvasti. Tästä huolimatta kosmetiikkaa on edelleen myynnissä huomattavasti enemmän hajusteellista kuin hajusteetonta, vaikka ihonhoidollisessa mielessä hajusteet ovat täysin turhia. Onneksi myös hajusteettomia tuotteita tulee koko ajan lisää markkinoille. Hajusteita lisätäänkin kosmetiikkaan lähes ainoastaan kuluttajien elämyksellisyyden vuoksi. 

Hajusteet ovat tutkitusti yksi kosmetiikkatuotteiden eniten allergisoivista ainesosista. Tutkimukset osoittavat, että sillä onko tuoksu luonnollinen tai synteettinen, ei ole merkitystä. Päinvastoin, luonnonhajusteet eivät aina välttämättä ole tasalaatuisia ja niissä voi olla epäpuhtauksia. Joten allergian näkökulmasta luonnonmateriaali ei ole välttämättä yhtään sen turvallisempi kuin synteettinenkään. Mikä tahansa hajuste voi kehittää mille tahansa ihotyypille milloin tahansa hajusteallergian. Ihosi ei tarvitse siis olla edes herkkä, voit silti saada ihoosi hajusteista reaktion. Hajusteet kuormittavat ihoasi koko ajan jatkuvasti ja yksi kaunis päivä tilanne sitten räjähtää käsiin. Eteeriset öljyt tai luonnollisesti tuoksuvat ainesosat eivät todellakaan ole mikään poikkeus, vaikka niillä sitten onkin myös ihonhoidollisia vaikutuksia toisin kuin synteettisillä hajusteilla. Hajustevaikutuksiltaan ne ovat yhtä haitallisia kuin synteettisetkin tuoksut. Toki meistä useimmat voivat käyttää hajusteellisia tuotteita koko loppuelämänsä ilman mitään oireita. 

Usein hajusteiden lisäämistä perusteellaan sillä, että ne peittävät raaka-aineiden hajun. Tänä päivänä on kuitenkin olemassa ainesosia ja tekniikoita, joilla pahanhajuisestakin tuotteesta saadaan neutraalin hajuinen ilman hajusteita. Joten sinällään hajusteiden lisääminen ei ole enää välttämätöntä. Myös luonnollisissa tuotteissa on paljon kasviöljyjä- ja uutteita, joista on iholle hyötyä, mutta ei haittaa hajusteellisesti, joten niistäkin voisi hyvin jättää ne allergiaa aiheuttavat pois. Kosmetiikkatuotteeseen lisätty tuoksu näkyy sisällysluettelossa sanalla parfum. Eri hajusteainesosat ovat testattu sen arvioimiseksi, millä todennäköisyydellä se aiheuttaa ihoreaktion. Testien perusteella onkin tunnistettu 26 yleisimmin kosketusallergiaa aiheuttavaa hajusteainesosaa. Nämä yleisimmät hajusteallergeenit voit kurkata täältä. Kosketusallergeeneiksi nimetyt hajusteet on aina merkittävä erikseen ainesosaluetteloon INCI-nimellä, jos lainsäädännössä määrätyt pitoisuusrajat ylittyvät.

Viimeisen vuoden aikana juurikin kosmetiikan aiheuttama tuoksukuorma on mietityttänyt itseäni paljon. Sanotaanko, että asenteeni on tältä osin jonkin verran muuttunut. Sen vuoksi halusin kirjoittaa tämän postauksenkin. Tämä ei ole tarkoitettu pelotteluksi vaan tiedoksi. Jokainenhan tekee omat päätöksensä asian suhteen. Viime vuoden aikana aloin tietoisesti vähentämään hajustettujen kosmetiikkatuotteiden käyttöä. Pyykinpesuaineissa tein vähennyksen jo vuosikausia sitten, joten ajattelin, että nyt olisi ehkä kosmetiikan vuoro. Olen lisännyt varsinkin ihonhoitooni paljon tuoksuttomia tuotteita. Käytän silti edelleen myös hajustettua kosmetiikkaa, mutta ne kaikista voimakkaimmin hajustetut olen alkanut jättämään täysin kauppojen hyllyille. Jos esim. ihonhoitotuote tai meikkivoide tuoksuu niin paljon, että sen haju jää leijumaan nenääni tunneiksi, en enää käytä sitä. Jos taas tuoksu haihtuu nopeasti levityksen jälkeen, se on itselleni ok. Sama juttu shampoissa, hoitoaineissa jne. Tämähän ei tietenkään mitenkään auta hajusteallergian estoon. Siihen ainoa esto olisi välttää hajusteita 100% ihan kaikessa. 

Siihen en itse halua kuitenkaan lähteä, sillä rakastan tuoksuja ja ne ovat itselleni tärkeitä elämyksiä päivän aikana. Tätä voisi kai sanoa tyypilliseksi ihmisolennon itsekkyydeksi, josta en ole mitenkään ylpeä. Toisaalta, kerran täällä vaan eletään. Toki hajusteista luopuminen olisi edessä, jos se hajusteallergia tulisi. Silloin ei olisi muuta vaihtoehtoa, toistaiseksi on. Hajusteallergian lisäksi on olemassa myös tuoksuherkkyyttä, nämä kaksi asiaa sekoitetaan usein toisiinsa. Tuoksuherkiltä puuttuu ominaisuus tottua tuoksuihin. Tiedättekö vaikka sen tunteen, kun astuu karkkikauppaan sisään ja heti haistaa ne karkit, mutta vartin päästä enää ei. Tuoksuherkkä haistaa ne koko ajan. Hajusteallergia on kosketusallergiaa kosmetiikan hajusteille, kun taas tuoksuherkkyys on ympäristöherkkyyttä. Tämä on se isoin ero.

Työympäristössä pyrin ottaamaan aina huomioon tuoksuherkät. Vaikka käytän varsinaisia tuoksuja vapaalla rennommin, mutta silloinkin aina annostelen säästeliäästi, niin työympäristössä olen erityisen tarkka siitä, mitä tuoksuja käytän. Olen jopa etsinyt netistä tietoa tuoksuista, mitä tuoksuja tuoksuherkätkin sietävät. Yleensä ne ovat sellaisia ilmavia ja raikkaita, mutta eivät saa olla kovinkaan kukkaisia eivätkä taas liian rakkaitakaan. Todella makeat, itämaiset ja voimakkaat tuoksut ovat sellaisia, joita kannattaa välttää, kun haluaa ottaa muut huomioon. Annostelun kanssa kannattaa pitää myös järki päässä, yksi suihkaus riittää. Itselläni on tarkka nenä ja silloin tuoksu on liian voimakas, jos haistan sen itsessäni koko päivän. Omaan makuuni oikeanlainen tuoksu on sellainen, että haistan sen hetken aikaa suihkauksesta, mutta sen jälkeen vasta sitten, kun vien esim. ranteen, johon ole tuoksua suihkauttanut nenäni eteen. Toisessa työssäni tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka tuntuvat suorastaan uivan hajuvesikylvyssä. Alkaa itseäkin huippaamaan.  Voin vaan kuvitella, miten tuoksuherkille tuollainen aiheuttaa jo migreenin.

Miten suhtaudut kosmetiikan hajusteisiin?

Joskus parhaat löydöt tekee vahingossa. Myönnän suoraan, että minun oli tarkoitus ostaa niitä ihan tavallisia Kinder Maxeja, jotka ovat ikuisesti lemppareitani, kun puhutaan suklaapatuikoista. Kuitenkin tällä kertaa käteeni tarttui kaupasta jotain ihan muuta. Huomasin asian vasta kotona, kun aloin katsomaan, että näyttääpä pakkaus jotenkin erilaiselta. Sitten tajusin tekstin Dark & Mild. Mitä ihmettä olin ostanut? Kinder tummalla suklaalla, hmm... sehän saattaisi ehkä jopa toimia... En ollut edes huomannut aiemmin, että tällaisia on olemassa.

Muistan ikuisesti kuinka vuonna 1992 minulle valkeni, että Kindereitä saa myös patukoina. Suomessa tällaista ihmettä ei ollut silloin vielä myynnissä. Lähdin tuona vuonna kielikurssille ja reissu alkoi piipahduksella Pariisiin. Siellä hotellin läheisessä ruokakaupassa näin kymmenen kappaleen paketin Kinder-patukoita, niitä sen kokoisia mitä meilläkin myydään jouluna niissä litteissä laatikoissa. Olin aivan hurmoksessa. En ollut vanhemmiten enää yllätysten perään, mutta rakastin sitä ällön imelää suklaata, mitä Kindereissä on. Kalliita suklaamunia joutui tuohon aikaan syömään kymmenen, että sai edes jotenkin niiden suklaasta tarpeekseen. Päälle vaan joutui ostamaan yllätyksiä, mitä en enää tuohon aikaan halunnut. Muistan, että ostin paketteja siltä istumalta kymmenen, joista muutaman raahasin vielä Suomeen asti muutaman viikon päästä. Jouduin odottamaan vielä vuosia, ennen kuin Kinder-patukat ilmestyivät Suomen kauppoihin. 

Ostin siis vahingossa Kinder Maxi Dark & Milk -patukoita. Patukat eivät eroa millään tavalla normaaleista Maxeista muuten kuin siinä, että niiden päällä olevan suklaa on huomattavasti tummempaa. Monet teistä lukijoista tietävätkin, että inhoa tummaa suklaata. Mietin hetken mielessäni, että meninkö tosissani vahingossa ostamaan syömäkelvotonta ison paketillisin. Jossain takaraivossa oli kuitenkin koko ajan kutina, että tämä saattaa toimia...

Olin oikeassa. Dark & Mildin tummasuklaa on pehmeän makuista ja sitäkin taittaa vielä ihanasti pehmeämmäksi sisällä oleva maitotäyte. Nämä eivät ole ihan niin makeita kuin tavalliset Maxit, mutta eivät jää paljoa makeudessaan. Pakko myöntää, että nämä ovat takuulla ainoa tummaa suklaata sisältävä makeinen, josta aidosti pidän. En itseasiassa ole ihan varma, että tykkäänkö näistä jopa vielä enemmän kuin normi Maxi-patukoista. Maistuvat ihan Kinder-patukoille, mutta eivät ole ihan yhtä "imeliä". Yhtä kaikki, olen myyty. Paketissa lukee Limited Edition, silti mietityttää jäävätköhän nämä myyntiin. Se on varmaa, että tulen ostamaan toisenkin paketin, vielä kun näitä löytyy.

Joko olet maistanut Kinder Maxi Dark & Mild patukoita? Mitä pidit?

Suklaista sunnuntaita kaikille!