Näytetään tekstit, joissa on tunniste misellivesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste misellivesi. Näytä kaikki tekstit

Miten ajatukseni ihonhoidosta ovat muuttuneet vuosien varrella?

*Sisältää mainoslinkkejä


Vuosien saatossa olen antanut täällä blogissa erilaisia ohjeita ihonhoitoon, sen hetkisen tietämykseni puitteissa. Monet asiat, mitä kirjoitin vaikkapa seitsemän vuotta sitten, ovat sellaisia, etten ihan allekirjoittaisi niitä tänä päivänä. Kun suhtautuu intohimoisesti johonkin asiaan, on ihan luonnollista, että tiedon lisääntyessä myös oma suhtautuminen aiheeseen muuttuu. Onhan blogikin muuttunut jopa viime aikoina paljon. Moni teistä on saattanut sen huomatakin?

Tietenkin teen edelleen postauksia uutuustuotteista ja testaan niitä, koska niistä moni täältä tietoa etsii. Olen kuitenkin halunnut lisätä yhä enemmän mukaan juttuja, jotka eivät pyöri pelkkien purkkien ympärillä. Tästä syystä aloitin esim. ihonhoidon raaka-aineista kertovat jutut ja olen pyrkinyt tekemään ihonhoitojuttuja erilaisista näkökulmista, kuitenkin niin, että ne toivottavasti kiinnostavat ihonhoidosta kiinnostuneita lukijoitani. 

Haluan vielä sanoa sen, että vaikka omat ajatukseni ovat asioista muuttuneet, en todellakaan halua mitenkään kyseenalaista heidän toimintaansa, jotka tekevät toisin. Ihonhoidossa ei ole koskaan oikeaa eikä väärää tapaa vaan vain yksilölle sopivia tapoja. Jokainen toimii omien mieltymysten mukaan.

Miten ajatukseni ihonhoidosta ovat muuttuneet?


Ihonhoito – Arjen luksusta

Kyllä, ihonhoito on edelleen arjen luksusta, se luksus ei kuitenkaan välttämättä koostu tuotteiden hinnoista vaan enemmän siitä omasta ajasta, rentoutumisesta ja tuotteiden koostumuksista iholla.

Luksustuotteet

Käytän edelleen myös selektiivistä ihonhoitoa, mutta lähinnä vain brändeiltä, joiden osaamisalueena on juurikin ihonhoito. Tällaisia ovat esim. Sensai, Shiseido, Elizabeth Arden, Clarins jne. Siis brändit, jotka nimenomaan ovat aloittaneet toimintansa ihonhoidosta. 

Luonnonkosmetiikka

Muutamia vuosia sitten blogissa alkoi näkymään enenemissä määrin luonnonkosmetiikka. Hurahdin siihen, aivan kuten tuhannet muutkin suomalaiset. Sitten minua alkoi kuitenkin hivenen ärsyttää joidenkin brändien osalta. En enää halua tukea, enkä nostaa blogissani esille niiden brändien tuotteita, jotka nostavat itseään jalustalle toisten dissaamisen kautta. Sen sijaan, että keskittyisivät niihin omiin hyviin juttuihinsa. Valitettavasti varsinkin luonnonkosmetiikan suosioon on vaikuttanut paljon se, miten monet brändit kertovat kilpailijoiden tuotteista totuuksina asioita, joilla ei ole tieteellisesti mitään näyttöä. Lisäksi minua surettaa hivenen Suomen markkinatilanne luonnonkosmetiikan osalta. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että olisi useita pienempiä maahantuojia, jotka sitten perustivat omia verkkokauppojaan ja laajenivat isommiksi vuosien saatossa. Aloin huolestua tilanteesta siinä vaiheessa, kun huomasin, että näitä yrityskauppoja tapahtui ihan vähällä aikaa useita. Ainakin kolme tunnettua luonnoskosmetiikan maahantuojaa siirtyivät kaikki melkein peräkanaa saman isomman yrityksen alle. Lisäksi firma osti vielä yrityskaupassa yhden merkittävän luonnonkosmetiikan brändinkin. Näin ollen tämän yrityksen hallussa on tällä hetkellä oikeastaan iso osa Suomen luonnonkosmetiikan markkinoista. 

Kuorinta

Olin ennen aina sitä mieltä, että ihoa kuin ihoa pitää kuoria. Ei pidä. Tietyt ihotyypit tarvitsevat kuorintaa, mutta voi olla tilanteita, että kuoriminen on täysin turhaa. Vaikea nähdä, että normaalia iho tarvitsisi kuoria. Retinolin käytön myötä pääsin oman ihoni kanssa tilanteeseen, etten ole oikeastaan kuorinut sitä kunnolla kuukausiin. Rajuimmat "kuorinnat" mitä olen käyttänyt, on *Dermalogican,*Sensain ja *Dr. Barbara Sturmin jauhemaiset entsyymikuorinnat. Niitäkään en ole käyttänyt edes viikoittain vaan vain pari kertaa kuussa, jos iho on tuntunut kaipaavan syväpuhdistavampaa pesua. Suosittelen muuten näitä jauhemaisia kuorintoja myös vartalolle, koska purkeista riittää tuotetta pienen ikuisuuden. 

Misellivesi

En ole käyttänyt misellivettä enää aikoihin. Vielä elokuussa käytössäni oli Bioderman lempparini, mutta sitten sen käyttö alkoi käymään niin vähiin, että nostin sen pois peilikaapistani. Eikä se ole tehnyt paluuta sinne sen jälkeen. Aamupuhdistukseen saattaisin sitä edelleen käyttää, mutta CeraVen puhdistuotteet olivat lopulta ne, jotka syrjäyttivät miselliveden ainakin toistaiseksi ihonhoitorutiinistani.

Bakel

Saan paljon kyselyitä siitä, mitä tapahtui ennen niin paljon hehkuttamalleni Bakel-sarjalle. Ei mitään. Suomen maahantuonti loppui ja tuotteiden saatavuus tuli hankalammaksi. Lisäksi valitettavasti tuntuu siltä, että Italian päässä ei oikein osata markkinoida brändiä, vaikka uusia tuotteita kehitellään jatkuvasti. Mikä on valitettavaa, koska kyseessä on todella laadukas selektiivinen ihonhoitosarja. Niche Beautya olen käyttänyt silloin, jos olen kaivannut jotain tuotetta käyttööni. Tuotteet joita edelleen käytän sarjasta, ovat Oxyregen -voide, Thio-C kuuriluontoisesti kerran vuodessa (yksi parhaista C-vitamiinituotteista!) ja toisinaan hyllyyn päätyy myös Lactobionic -seerumi. 

Tuoksut ihonhoidossa

Olen nykyään kriittisempi tuoksuihin ihonhoidossa. Ennen ihana tuoksu oli ensimmäinen vaatimus, jota halusin käyttämältäni tuotteelta. Tuoksuton tuote, ei "tuntunut" miltään. Tänä päivänä käytän entistä enemmän täysin tuoksuttomiakin tuotteita, vähentääkseni tuoksukuormaa ja antaakseni käyttämilleni parfyymeille puhtaan estradin. Toivonkin, että lukijat löytävät tätä kautta yhä enemmän laadukasta tuoksutontakin ihonhoitoa. Käytän silti edelleen myös hajustettua kosmetiikkaa, mutta tuoksu ei ole enää niin tärkeä osa. Lisäksi suosin tällöinkin mahdollisimman mietoa ja puhdasta tuoksumaailmaa. 

Harjaus

Kuivaharjaan kroppaani aina silloin tällöin, mutta suosittelen olemaan asian kanssa varovainen ja erityisen hellävarainen. Sillä liiallisesti harjauksesta voi tulla iho-ongelmia. Sen sijaan nyt on alkanut näkymään enenemissä määrin kasvoille tarkoitettuja kuivaharjoja. Sanon vain ystävällisesti, että älkää hyvät ihmiset menkö tähän mukaan. Kun aikoinaan ostin Clarisonicin, jo silloin minua mietitytti paljon se, miten radikaalilta kasvojen työstäminen harjalta tuntui. Lopulta uteliaisuuteni antoi periksi ja päädyin siihen, että ostin laitteeseeni mahdollisimman pehmoisen cashmir-harjasosan, joka tuntui kasvoilla pehmeältä meikkisiveltimeltä. Olen onnellinen, että päädyin tuohon ratkaisuun, enkä pilannut kasvojeni ihoa liian kovalla harjauksella. Varmaan huomasitte, että Clarisonic lopetti toimintansa viime vuonna aikamoisen kohun saattelemana? Varmasti osasyy oli koronassa, kuten firma itse kertoi, mutta isoin syy oli varmasti se, miten eri tavalla me kuluttajat ajattelemme ihonhoidosta nyt kuin vielä muutamia vuosia sitten. Tällä hetkellä vallalla on ihon hemmottelu, ei sen fyysinen rankaiseminen. Siksi olinkin vähän ihmeissäni, kun huomasin, että näitä ei elektronisia kasvoharjoja, joista osa on hyvinkin kovan näköisiä, alkoi ilmestymään. Ensimmäinen reaktioni oli – ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET KÄYTTÄKÖ NIITÄ KASVOIHIN! :D Kannattaa pysytellä Konjac-sienessä, pesuliinassa/kintaassa ja Foreossa.



Miten sinun ajatuksesi ihonhoidosta on muuttunut vuosien varrella?

 

TOP10 Guinot

*)Tuotteet PR-näytteitä, saatu

Hoitolakosmetiikka on aina ollut lähellä sydäntäni. Sieltä kuitenkin muutama sarja nousee ylitse muiden. Yksi näistä on Guinot. Ranskalainen Guinot perustettiin vuonna 1963 ja vuonna 1965 Mr. Guinot kehitti maailman ensimmäisen ihonhoitolaitteen. Joten Guinot on brändi, joka on aikoinaan mullistanut ihonhoitoa omalta osaltaan. Laitehoidot ovatkin edelleen Guinotin kasvohoitojen kulmakivi. Tämän lisäksi brändiltä löytyy useita tuotesarjoja, joilla pystytään hoitamaan kaikkia mahdollisia ihon ongelmia. Sarjat ovat nimetty kahdeksaan erilaiseen lähteeseen. Näiden lisäksi valikoimiin kuuluu erilaisia spesifioituja tuotteita, sekä miehille suunnattua ihonhoitoa. 

Suurin osa omista suosikeistani löytyy Newhite -sarjasta, rauhoittavan lähteen Hydra Sensitive -sarjasta, myös kiinteyttävän lähteen Lift-tuotteet miellyttävät kovasti. Lisäksi sarjan seerumit ovat kosmetiikkamarkkinoiden parhaimmistoa. Hoitolasarjojen laajoista valikoimista on usein vaikea löytää niitä omia suosikkeja, onneksi yleensä kasvohoidon yhteydessä kosmetologi auttaa valitsemaan oikeita tuotteita juuri sinun iholle. Näin minäkin vähitellen aikoinani löysin ne omat suosikkini Guinotilta. Kaikki suosikkini ovat sellaisia, että ne ovat toimineet ihollani silloin, kun ihoni oli erittäin pintakuiva, mutta myös nyt, kun se on aikalailla normaalissa olotilassa. Koska ikää on reilut neljäkymmentä vuotta, pidän erityisesti hellävaraisista iholle kirkkautta ja kiinteyttä tuovista tuotteista. 


NEWHITE Cleansing Oil – Olen usein sanonut täällä blogissakin, että tämä saattaa olla markkinoiden paras puhdistusöljy. Ainakin se on paras kaikista koskaan käyttämistäni ja niitä on paljon. Jos haluat, että puhdistustuotteesi on muutakin kuin vain puhdistustuote, niin suosittelen testaamaan. Kirkastava puhdistusöljy on melko ohutta ja siinä on raikas tuoksu. Irrottaa tehokkaasti myös vedenkestävän silmämeikin. Soveltuu käytettäväksi myös silmänympärysiholle. Pumppupullo on näppärä, pullon saa suljettua kiertämällä korkkia päästä. Jännää on se, että jo kasvoille pyöritellessä huomaa, että tässä on pientä kevyesti kuorivaa vaikutusta. Jos ihossa sattuu olemaan vaikka pientä kuivanutta näppyä, niiden päältä irtoaa kuollut ihosolukko pois. Öljy muuttuu veden kanssa maitomaiseksi ja huuhtoutuu iholta helposti. Iho on käytön jälkeen puhdas ja jotenkin ihan eri tavalla sileän tuntuinen. Palaan aina tähän syrjähyppyjen jälkeen, koska mikään muu ei saa aikaiseksi samaa hieman kuorivaa ja kirkastavaa efektiä iholle. 

NEWHITE Lotion – Kasvoveden tarkoitus on palauttaa ihon pH-arvot puhdistuksen jälkeen normaaliksi. Iho tuntuu pehmeältä ja tasapainoiselta. Glyseriini kosteuttaa ihoa. Kasvovesi ehkäisee epäpuhtauksia ja iho pysyy kirkkaana. 

HYDRA TENDRE Cleansing Cream – Guinotin hellävarainen vaahtoava puhdistusvoide, sopii kaikille ihotyypeille. Kukkaiselta tuoksuva kauniin helmiäisen vaaleanpunainen voide vaahdotetaan kostutetuille kasvoille ja huuhdellaan pois haalealla vedellä. Tykkään käyttää tätä kuitenkin K-beauty -tyyliin. Eli otan tuubista pienen nokareen tuotetta kädelle ja sekoitan siihen vähän vettä. Tämän jälkeen vaahdotan tuotteen kämmenissä ja vasta siitä vien tuotteen pyörivin liikkein kasvoille. Ihosta tulee todella puhdas, mutta ei kuitenkaan narskuva eikä kiristävä.

MICELLAIRE Cleansing Water – Miedosti kukkaiselta tuoksuva puhdistusvesi. Kun kuusi vuotta sitten kokeilen tuotetta ensimmäistä kertaa, en pahemmin välittänyt siitä. Olen kuitenkin oppinut arvostamaan sen hyvää puhdistustulosta, joka poistaa vesiliukoisen meikin helposti ja liottaa jopa vedenkestävän meikin lähes täysin pois. 


HYDRA SENSITIVE Serum – Tämä todellinen SOS-tuote on myös atooppisen ihon omaavan puolisoni suosikkituote. Häntä ei haittaa edes sen mieto kukkaisa tuoksumaailma. Paksuhkon oikeastaan jopa voidemaisen koostumuksen omaava ihmeseerumi on parantanut atooppiset läiskät jopa parissa yössä. Oman ihoni se saa rauhoittumaan heti esimerkiksi saunan jälkeen, jolloin punoituksen saa laskemaan seerumin avulla nopeasti. Paksuhkon mutta silti kevyen koostumuksen vuoksi tämä tämä sopii yksinään hyvin meikin alle kosteutta tuomaan. Tuotteeseen on pakattu paljon kosteuttavia raaka-aineita – glyseriiniä, skvalaania, karitevoita ja maissiöljyä. Seerumi on kovassa käytössä talviaikaan. 

NEWHITE Vitamin C Brightening Serum – Seerumi on kahden viikon kirkastava ihokuuri. Pakkauksessa tulee mukana erikseen puhdasta C-vitamiinia, joka kaadetaan pulloon ja ravistetaan hyvin. Maitomainen koostumus on miellyttävän tuntuinen. Kahden viikon aikana iho tasapainottuu ja siitä tulee kirkas ja heleä.  

LIFTSOME Serum – Toisinaan tykkään käyttää tehotuotteita, jotka kiinteyttävät ja napakoittavat ihoa välittömästi. Tuloshan ei ole pysyvä, mutta varsinkin meikin alle liftaava vaikutus antaa varsinkin väsyneinä aamuina ihan uutta potkua. Seerumi sisältää Pro-Collagen -yhdisteen, joka sisältää mm. hydrolusoitua collageenia. Tasoittaa juonteita. Koostumus on ohutta mutta voidemaista, jonka vuoksi se sopii hyvin kosteuttamaan kuivaakin ihoa meikin alle. Ihon pinta tulee välittömästi napakammaksi levityksen jälkeen. Tuoksu on tässä kaikista voimakkain, kukkainen, mutta tässä on myös sellainen anti-age -tuotteen tehokas tuoksumaailma. Tuoksuu jonkin aikaa levityksen jälkeen, mutta katoaa päivän aikana.

BIOLOGIC Exfoliating Gel – Tuote on esiintynyt puhdistusöljyn lisäksi varmasti kaikissa useimmin täällä, ehkä jopa useammin. Se on ollut jopa valittuna vuoden parhaisiin tuotteisiin vuonna 2014. Guinotin Biologic on entsyymikuorintojen aatelinen, joka poistaa kuolleen ihosolukon ihon pinnalta ilman ärsyttäviä mekaanisia partikkeleita. Hedelmähappokuorinta on kaunista valkoista helmiäishohtoista geeliä, joka levitetään puhtaille ja kuiville kasvoille. Geeliä pyöritellään kasvoilla, kunnes se muuttuu öljymäisen liukkaaksi. Tämän jälkeen naamio huuhdellaan pois iholta. Iho on kuorinnan jälkeen tasainen, pehmeä, puhdas ja selkeästi kirkkaampi.  Kuorinta sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti käytöstä hyötyvät herkkäihoiset. Tehoaineina on käytetty mm. vihreää teetä ja hedelmähappoja.


HYDRA SENSITIVE Mask – Herkän ihon rauhoittava voidemainen naamio. Naamio levitetään iholle ja annetaan vaikuttaa kymmenisen minuuttia. Ylimääräiset voi pyyhkiä pois kasvopaperilla tai pestä pois. Itse suosin kasvopaperia, ettei hyvä naamio mene "hukkaan". Sisältää mm. manteliöljyä, joka lievittää ihottumaa, virkistää ihoa ja vähentää turvotusta. 

HYDRA SENSITIVE Cream – Jälleen yksi sekä minun, että puolisoni suosikki varsinkin talviaikaan. Rauhoittava hoide voide on pakattu kätevään tuubiin, joten sitä on helppo tarvittaessa kantaa mukana. Voide rauhoittaa ja suojaa ärtynyttä ihoa. Koostumus on voidemaista, mutta levittyy iholle pehmeästi ja imeytyy nopeasti. Sopii meikin alle. Tuoksu tuo aina mieleen mummoni, sillä tämä tuoksuu mielestäni jollekin voiteelle, jota mummollani oli tapana käyttää. Se on hivenen retro, mutta miellyttävä. Sisältää kosteuttavaa glyseriiniä, sekä puuvillan siemenöljyä, joka sisältää hyviä rasvahappoja. 

Guinot tuotteet löytää hoitoloista virallisilta jälleenmyyjiltä täältä. Tuotekysymykset yms. sähköpostitse info@benecom.fi

Onko Guinot tuttu? Suosikkeja?




Kosmetiikan edulliset suosikit


Nyt kun koulutkin vähitellen starttaavat ja monilla alkaa paluu arkeen, ajattelin, että voisi olla aika jakaa teille niitä oman arjen edullisia kosmetiikkasankareita. Niitä tuotteita, mistä en välttämättä täällä puhu näkyvästi niin paljoa, mutta ne ovat silti mukana jokapäiväisessä elämässäni. Tuotteita yhdistää se, että ne ovat kaikki edullisia, ainakin siihen nähden, minkä hintaista kosmetiikkaa yleensä käytän. Suurin osa niistä on helposti saatavilla apteekista, ruokakaupasta tai vähintäänkin netistä tilaamalla. Tätä juttua kirjoittaessa huomasin, että niistä monia yhdistää myös tuoksuttomuus. Olen puhunut viimeisen parin vuoden aikana paljon siitä, että käytän edelleen hajustettua kosmetiikkaa, mutta tykkään todella paljon tuoksuttomuudesta. Olenkin lisännyt sellaisten tuotteiden määrää ihan tarkoitullisesti varsinkin ihonhoitooni. Tykkään siitä, että kun laitan sitten varsinaista tuoksua, se ei sekoitu miljoonaan muuhun hajuun. Hifistelen silti edelleen myös tuoksullisella kosmetiikalla, mutta enimmäkseen sellaisilla, joissa on sopivan mieto tai nenääni muuten erityisesti miellyttävä tuoksumaailma. 

Lopussa lisäksi alekoodi, jolla saatte osasta Lookfantasticin verkkokaupan tuotteista -20% vuoden loppuun asti. En saa linkin kautta tehdyistä ostoista tai alekoodin käytöstä minkäänlaista komissiota, joten se on vain ja ainoastaan teidän iloksi. 

BIODERMA SENSIOBIO H2O MISELLIVESI – Olisikohan siitä reilut seitsemän vuotta, kun tartuin ensimmäisen kerran Bioderman miselliveteen. En rakastunut siihen ensisilmäyksellä, mutta se oli minusta silloin ihan ok tuote. Jostain syystä kävi kuitenkin niin, ettei seitsemään vuoteen ole ollut päivääkään, ettei kaapissani olisi ollut täyttä pulloa odottamassa avatun loppumista. Olen kokeillut muutkin Bioderman misellivedet, mutta punainen ja tämä ensimmäinen alkuperäinen on paras. Perusvarma tuote josta ihoni pitää. Misellivesi on tuoksuton. Irrotan yleensä tällä silmämeikkiä iltaisin tai suoritan aamupuhdistusta.

CERAVE FOAMING CLEANSER – Olen kokeillut läpi kaikki CeraVen puhdistajat, mutta Foaming Cleanser on lempparini. Tykkään tosin myös SA Smoothing Cleanserista ja vaihtelen toisinaan näiden kahden välillä. Klassinen Soothing Cleanser on loistava, jos ihosi on todella kuiva ja herkkä, mutta muuten saatat pitää enemmän näistä kahdesta geelimäisestä puhdistustuotteesta. Nämä vaahtoavat, toisin kuin Soothing Cleanser. Kasvoja puhdistaessa vaahtoavuus ei todellakaan ole se mitä haen, mutta kasvojen lisäksi puhdistan näillä suihkussa käydessä arjessa myös kroppani. Ainoastaan silloin tällöin kaipaan Molton Brownin tai Philosophyn kaltaisi tuoksuvia suihkugeelejä, mutta pääsääntöisesti käytän CeraVeta koko kropan puhdistamiseen, sitä varten pieni vaahtoavuus on mielestäni kiva. Kasvoja puhdistan näillä toisinaan aamuisin ja illalla käytän usein toisen vaiheen puhdistukseen tai kasvojen puhdistukseen, kun käyn suihkussa. Samalla tuotteella saa hoidettua koko kropan. Puhdistajat sisältävät keramideja ja hyaluronihappoa, jotka antavat iholle kosteutta ja vahvistavat ihon omaa suojakerrost. Lisäksi Smoothing Cleanser sisältää salisyylihappoa, joka kuorii hellävaraisesti ihoa. Foaming Cleanser ei salisyylihappoa sisällä, siksi se on minusta jopa hellävaraisempi kuin kuivalle iholle tarkoitettu Smoothing.

AVÈNE EAU THERMALE LÄHDEVESI – Tämä on niitä tuotteita, joihin en koskaan uskonut hurahtavani, mutta pyörrän puheeni. Kotona on käytössä jättipullo, mutta kuljetan reissussa mukana aina kuvassa olevaa pientä pulloa. Näiden välissä on vielä yksi koko 150 ml:ä. Tämähän on silkkaa vettä tai siis oikeammin sanottuna terveyslähdevettä. Sterilisti pakattu vesi sisältää luonnostaan ihoa kosteuttavia ja rauhoittavia mineraaleja. Sopii herkimmällekin iholle. Se miksi itse sitten tähän koukutuin, oli se, että suihkusta tai saunasta tullessa kasvojani saattaa toisinaan hieman kiristää. Tapanani onkin suihkauttaa tätä rauhoittamaan ja kosteuttamaan ihoa. Kiristävyys häviää lähes heti. Lisäksi niinä päivinä, kun olen päättänyt laittaa hyaluronihapposeerumia, suihkutan aluksi lähdevettä runsaasti kasvoille, jonka jälkeen lisään päälle heti seerumin. Hyalyronihappohan imeytyy ja tehoaa paremmin, kun se levittää kostealle iholle kuivan sijaan. Lähdevedestä voi tehdä myös "hauteita" kasvojen kuiviin kohtiin. Suihkuta runsaasti vanulapulle ja laita vaikuttamaan ärtyneeseen kohtaan, sopii myös silmänympärysiholle. Voi käyttää auringon polttamalle iholle rauhoittamaan.

CERAVE MOISTURIZING LOTION – Tätä meillä ostetaan koko ajan isommassa ja isommassa pullossa. Tajuttiin, ettei edes tämä vajaa 500 ml:n pullo kestä meillä mielestämme tarpeeksi kauan, koska käytetään voidetta molemmat mieheni kanssa. Niinpä kaapissa odottaa jo litran jättipullo, josko sillä pääsisi talven yli. En oikeastaan keksi mihin tätä ei voisi käyttää. Kevyt emulsio imeytyy heti, ei jätä rasvaista tunnetta, mutta kosteuttaa silti tehokkaasti. Käytän tätä kasvoilla usein meikittöminä päivinä, mutta sopii myös meikin alle. Tämä on oikeastaan ainoa tuote, millä on rasvaillut kroppaani viimeisen vuoden. Tuoksuttomana sopii siihen tarkoitukseen mainiosti. Sopii myös atoopikoille. Talveksi ostan lisäksi Moisturizing Creamin, joka on koostumukseltaan paksumpaa ja vieläkin kosteuttavampaa. Imeytyy silti hyvin. Sitä käytän yövoiteena ja kropalle niihin kohtiin, jotka tuntuvat extra kuivilta. Atooppisen ihon omaava mieheni käyttää Creamia kesät/talvet kasvoille. Paksumpaa Creamia voi käyttää myös kevyen meikin puhdistukseen. CeraVen tuotteet ovat simppeliä hajusteetonta ihonhoitoa, joka toimii, eikä ärsytä ihoa. Mitään hienoa elämystä näillä ei saa, mutta toimivuutta senkin edestä. Lotion sisältää keramideja, dimetikonia, glyseriinia ja hyaluronihappoa eli raaka-aineita, jotka kosteuttavat ja suojaavat ihoa.

THE ORDINARY NIACINAMIDE 10% + ZINC 1% – Olen käyttänyt sekä Paula's Choicen, sekä The Ordinaryn 10% niasiiniamidi-seerumeita. Ne eroavat toisistaan niin, että The Ordinaryyn on lisätty sinkkiä, kun taas Paula's Choicen versioon B3- ja B5 -vitamiineja. Koostumukset ovat erilaisia. The Ordinary on hivenen geelimäinen ja jättää aavistuksen nahkean pinnan, mutta jos lisää voiteen päälle, se ei haittaa. Paula's Choice on taas vesimäisempää, mutta se ei jätä tahmeaa pintaa. Molemmat toimivat kuitenkin hyvin – kirkastavat ihoa, häivyttävät epäpuhtauksia ja tasapainottavat liiallista talineritystä. Ihoni on nykyään enää todella harvoin kenkulla tuulella, mutta jos on, niin tartun välittömästi niasiiniamidi-seerumeihin. The Ordinary on todella edullinen (alle 8 euroa) pitää kaapissa jemmassa pahan päivän varalta.


LABELLO LIP SCRUB – Käytän huulien hoitoon pääasiassa öisin Sensain Total Lip Treatmentia tai Elizabeth Ardenin Eight Hour Creamia, enkä sen vuoksi ole aikoihin koukuttunut mihinkään edulliseen huultenhoitotuotteeseen, kunnes Labello teki tuotteen, jota olen odottanut. Itseasiassa Jane Iredalella oli jo olemassa hivenen samantapainen tuote – Sugar & Butter kuorinta/huulipuikko. Siinä toisessa päässä on huulia kuoriva puikko ja toisessa hoitopuikko. Labello kuitenkin päätti yhdistää nämä yhdeksi puikoksi. Puhun toisessa työssäni paljon ja olen huomannut, että se kuivattaa huulia tai saa ne ainakin tuntumaa kuivilta. Siksipä olen siellä kokenut tarpeelliseksi lisätä aina tauolla huulivoidetta. Puikko sisältää kevyesti kuorivia tärkkelysrakeita, jotka sulavat huulille. Huulet tulevat miellyttävän pehmeiksi ja se pehmeys säilyy töissäkin useamman tunnin aina seuraavaan taukoon asti. Joten tuotetta ei tarvitse olla lisäilemässä koko ajan. E-vitamiini kosteuttaa huulia. Kuoriva ominaisuus tekee huulista välittömästi pehmeämmän tuntuiset. Tiedättekö sen tunteen, kun huulirasvan lisäämisestä huolimatta tuntuu siltä, että ne kuivat repaleet roikkuvat edelleen huulissa? Tällä saa nekin hoidettua lempeästi pois. Versioita on kaksi – kuvassa oleva Aloe Vera ja Rosehip Oil. Tykkään tuoksun puolesta enemmän ruusuisesta versiosta, vaikka tuoksu on molemmissa mieto. Sopivat loistavasti pehmentämään huulia esim. mattapunan alle. 

MISSHA PERFECT COVER B.B CREAM – Nyt kesän aikana olen käyttänyt suosikkipohjaani vähemmän. Ihoni on ollut hyvässä kunnossa, enkä ole kaivannut näin peittävää tuotetta vaan suosin vieläkin ohuempia ja kevyempiä meikkipohjia. Tämä on kuitenkin edelleen se meikkipohja, joka pelastaa päivät, jolloin iho kenkkuilee. En vaan voi hehkuttaa tätä BB-voidetta tarpeeksi. Peittää, näyttää kuitenkin kivan luonnolliselta, vaikka tekee melkein nukkemaisen ihon. Pysyy koko päivän. Meikkivoide on hyvä kiinnittää pienellä määrällä puuteria, sillä ilman sitä, saattaa näyttää hivenen kiiltelevältä. Paras tapa levittää meikkipohja on tehdä se sormin, sillä koostumus on melko paksua ja sormien lämpö saa sen levittymään kaikista kauneimmin. 

Mikä on sinun edullinen suosikkituotteesi?

Sitten siihen alekoodin, minkä alussa lupasin. Tästä klikkaamalla pääsette Lookfantastic.fi valikoiman tuotteisiin, joista saatte koodilla JONNALOVE -20% tämän vuoden loppuun asti, kun ne ovat normaalilla hinnalla eikä valmiiksi alennettuja. Usein kannattaa ennemmin käyttää näihin tuotteisiin tämä koodi kuin sivuston tarjoama oma, jolla saa usein vain -15%. Brändeinä mm. Avéne, Bioderma, Vita Liberata, Sarah Chapman, Bakel, COSRX, Pixi, Caudalie, OPI, Nuxe, REN, Too Faced, Tweezerman, YSL ja monia monia muita. 


Suosikit bareMineralsilta

*Sisältää mainoslinkkejä, kaikki muut tuotteet omia, Neutral-paletti PR-näyte

BareMinerals on brändi, johon lämpenin todella hitaasti. En oikein tiedä itsekään, miksi. Viimeiset pari vuotta on kuitenkin muuttanut kaiken ja olen löytänyt muutamia huippujuttuja, joita olen osaa ehtinyt ostaa jo lisääkin. Ajattelinkin jakaa viisi suosikkiani bareMineralsilta, jotka ovat käytössäni lähes päivittäin.


*Mineral Cleansing Water – Olen misellivesien suurkuluttaja, jonka moni teistä tietääkin. Käytän misellivettä lähes poikkeuksetta puhdistamaan aamulla ihoni. BareMineralsin misellivesi on todella tehokas, mutta hellävarainen. Pitää ihon pehmoisena. Sisältää mm. kurkku-uutetta, merisuolaa ja ruusuvettä. Tuoksu on aavistuksen ruusuinen. Ei kirvele silmiä, joten käytän iltaisin myös silmämeikin puhdistuksessa.

*Good Hydrations Silky Face Primer Hydrate – Primer vei sydämeni mennessään ja loppui aluksi alta aikayksikön, koska käytin sitä lähes päivittäin. Hyaluronihappoa ja glyseriiniä sisältävä primer tuntuu toimivan ihollani aina – oli se sitten kuivan tai rasvaisemman oloinen. Ainoastaan rasvaiselle iholle en tätä suosittele, mutta kaikille muille kyllä. Emulsiomainen pohjustaja kosteuttaa, tasoittaa ja kirkastaa ihoa. Pitää meikin nättinä myös pitkinä päivinä. On toiminut hyvin ihan kaikkien meikkipohjien alla, eikä ole lähtenyt rullautumaan.

*Prep Step Mineral Shield Daily Prep Lotion SPF50+ – Voisi varmaan sanoa, että itsellä on jatkuva haku tuotteisiin, joilla saisin mahdollisimman helposti lisättyä kasvoille kunnon aurinkosuojan meikin alle, ilman, että kasvot tuntuvat tahmeilta. Kyseessä on primer, jossa on todella korkea aurinkosuoja. Tuote on ohutta melkein vesimäisen maitomaista. Sisältää mikrokapseloituja pigmenttejä, jotka sulautuvat ihon sävyyn. Tekee ihon pinnasta kauniin, ilman valkoista pintaa. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta jos et tykkää hehkuvasta meikkipohjasta, en välttämättä suosittelisi tätä. Kuumina päivinä lisään t-alueelle vielä kiiltoa estävän primerin. Talviaikaan sen sijaan tämä toimii yksinään. Meikki levittyy päälle moitteettomasti. Kesällä todella ihana tuote käyttää ihan yksinään meikittöminä päivinä. Tuoksu on hetken aikaa kasvoilla hivenen metallinen, mutta se häviää hetken päästä. Olen valmis antamaan tämän anteeksi, koska tuotteen ohut koostumus todella korkealla suojakertoimella varustettuna on niin loistava combo.

*Moxie Plumping Lipgloss – Pitkän mattahuulipunakauden jälkeen tämä vuosi on ollut vaihteeksi huulikiiltojen aikaa. Olen aina ollut vannoutunut kirkkaiden sävyjen käyttäjä, mutta kodin ulkopuolinen työ asettaa tälle vähän haasteita. En pysty tarkistamaan montaakaan kertaa työvuoron aikana huulipunan tilannetta ja jatkuva puhuminen kuluttaa aika tehokkaasti punat huulilta. Joten en mielelläni valitse töihin kovinkaan räväköitä sävyjä vaan hyvin neutraaleita. Huulikiillot toimivat hyvin, koska ne kuluvat huomaamattomasti pois ja tauolla niitä on helppo sipaista nopeasti huulille. BareMinerals Moxie Plumping Lipgloss täytelöittää aavistuksen huulia. Huulikiillossa on aivan pienesti kihelmöivä efekti, kiitos piparminttuöljyn, joka tosin ei kestä kauaa. Sisältää huulia hoitavia peptidejä ja hyaluronihappoa. 

*Gen Nude Eyeshadow Palette – Paletteja on neljä erilaista, jokaisessa on kuusi sävyä. Sain alunperin Neutralin blogin kautta ja aika nopeasti huomasin, että se olis lähes ainoa luomiväripaletti, mitä käytin. Tämän jälkeen ostin paleteista itselleni myös Copperin, jossa on hivenen "räväkämpi" sävymaailma. Paletit ovat runsaspigmenttisiä, kermaisia ja helposti työstettäviä  ja sävyjä on helppo käyttää. Mukana hohtavia sekä mattoja sävyä, joten blingiä saa silmiin niin halutessaan. Sävyillä saakin tehtyä todella nopeasti arkimeikin, mutta varsinkin Copperilla myös kivan iltameikin.


Skincitylla kaikki *bareMineralsin tuotteet -20% 6.10.2019 asti. 

Onko bareMinerals tuttu? Suosikkituotteesi?



Edulliset suosikit Yves Rocherilta

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia

Yves Rocher on brändi, joka on kulkenut mukanani lapsuudesta lähtien. Ehkä erikoisinta on se, että se on pysynyt mukana myös silloin, kun aloin harrastamaan kosmetiikkaa laajemmin. Vuosien saatossa olen innostunut kokeilemaan toisinaan myös uusia tuotteita, vaikka harkitsen uutuuksien ostamista kokeiluun harkitummin kuin ennen. *Yves Rocherilla on edelleen monia tuotteita, joita ostan aina uudestaan. Edullisista brändeistä tuotteet ovat takuulla eniten käyttämiäni. 

Ajattelin jakaa teille viisi suosikkia, joista kolme tuotetta on ollut kosmetiikkakaappini kulmakiviä useita vuosia. Kirjoittelen Yves Rocherin tuotteista blogiini melko harvakseltaan, mutta ne ovat aina todella suosittuja postauksia. Joten arvaan, että teidän lukijoidenkin joukosta löytyy monta kaltaistani, joiden mukana Yves Rocher on seurannut jo lapsuudesta lähtien. Tällä hetkellä sivustolla on menossa lisäksi aika vastuttamattomat alet, joihin itsekin jälleen kerran sorruin. ^_^


*Monoi de Tahiti Lagoon Hair & Body Wash – Jos minun pitäisi valita Yves Rocherilta vain yksi tuote, mitä käyttäisin loppuelämäni, se olisi tämä. Monoi de Tahitin suihkugeeli tuoksuu kesältä ja lomalta. Ei ole ollut vuosikausiin sellaista kevättä, etten olisi tilannut näitä useaa pulloa jemmaan. Arvaa minkä suihkugeelin raahaan mukaan lomamatkalle? Kyllä, arvasit oikein, juuri tämän. Suihkugeeli on tarpeeksi hellävarainen, että mies voi pestä tällä hiuksensakin, olen itsekin joskus hätätapauksessa niin tehnyt. Kuitenkin sen verran pesevä, että tuotteella saa irrotettua myös aurinkovoiteen. Joka kerran, kun avaan jemmapullon talviaikaan, mieleeni tulvivat ihanat muistot kesästä ja lomista. Tuoksu on sellainen, että se pitää itse kokea. Eksoottisen kukkainen ja kesäinen. Tuoksuu juuri siltä, mitä etiketti ja väritys vihjailevat.

*Couleurs Nature -Kynsilakat – Näihin lakkoihin tutustuin nelisen vuotta sitten. Kynsilakoissa värit ovat upean kirkkaita ja intensiivisiä. Peittävät kahdella kerroksella ja pysyvät pitkään. Sivellin on leveä, joten sillä on helppo levittää lakkaa kynsille. Pidän myös suht pienestä pullosta, koska olen saanut oikeasti jopa käytettyä näitä lakkapulloja loppuun, mikä on harvinaista. Ostan näitä aina silloin, kun ovat allennuksessa, koska normaalilla hinnalla hinta ei kokoon nähden ole edullinen. Tällä hetkellä kaikki lakat ovat tarjouksessa. 


*Pur Arnica Käsivoide (ravitseva kuiville käsille) – Näitä melkein samannäköisiä käsivoiteita löytyy Yves Rocherin sivuilta monia, mutta kannattaa katsoa, että voide on nimenomaan kuivien käsien Nutrition-versio. Juuri se, joka on valitettavan usein loppu, juurikin sen vuoksi, että moni muukin on todennut sen hyväksi. ^_^ Olen kokeillut muutkin, mutta kuvien käsien versio on paras. Voide on täyteläistä, mutta imeytyy hyvin. Antaa kunnon tehokosteutta.

*Sensitive Végétal Misellivesi – Pumppupullo ja hajusteeton misellivesi, mitä muuta voisi toivoa? Puhdistan usein silmämeikkiä öljyn lisäksi myös misellivedellä ja silloin juuri hajusteettomuus on asia, jota arvostan. Pumppupulloon pakattuja misellivesiä ei ole markkinoilla kovin monia, joten se oli ensimmäinen asia, minkä vuoksi lähdin tätä aikoinaan ensimmäisen kerran kokeilemaan. Matkallehan tämä ei ole näppärä, mutta kotikylppärissä sitäkin näppärämpi. Sopii herkällekin iholle, ei ärsytä. Puhdistaa tehokkaasti ja rauhoittaa. 

*Pure Calmille Puhdistusöljy – Olisikohan tämä viimeisen vuoden aikana eniten blogeissa vilahtanut YR:n tuote? En ole lukenut tuotteesta yhtään arvostelua, ettei tästä pidettäisi, päinvastoin. Syy, miksi aikoinaan päätin kokeilla tätä, vaikka myönnän hivenen epäilleeni. Öljy kuitenkin muuttuu iholla vedellä emulgoitaessa maitomaiseksi. Iho jää pehmeäksi, mutta ei öljyiseksi. Sopii loistavasti silmämeikin puhdistukseen, sillä tuote on testattu iho- ja silmätautilääkärien valvonnassa, eikä se ärsytä silmiä, joten erillisiä silmämeikinpoistoaineita ei tarvita. Tuote on pakattu näppärään pumppupulloon, jota on siisti käyttää. Hinta/laatusuhde on lyömätön. 


Käytätkö Yves Rocherin tuotteita? Suosikkeja?



Herkän ihon hoito


Herkästä ihosta puhutaan paljon. Asian tiimoilta on tehty paljon haastattelututkimuksia ja niihin vastanneista naisista jopa joka toinen kokee omistavansa herkän ihon, kun miehillä sama luku on joka viides. Kannattaa muistaa, että niin paljon kuin herkästä ihosta puhutaankin, se ei ole lääketieteellinen diagnoosi, eikä myöskään edes oma ihotyyppinsä, joten mikä tahansa ihotyyppi voi olla herkästi reagoiva.

"Herkän ihon hoitoon on miltein mahdoton antaa mitään yleispätevää neuvoa, toki vinkkejä, mutta sitä tietä, että kun teet näin, ongelma on ratkaistu, ei yksinkertaisesti ole."

Kun epäilet herkkää ihoa, on todella tärkeää ensin erottaa toisistaan allerginen iho ja herkkä iho. Tosin tämä on melko yksinkertaista, herkkä iho punoittaa ja ärtyy helposti, myös ihon pinta kuivuu herkästi. Herkkä iho on siitä konstikas, että yksinkertaisilla hoito-ohjeilla oireita voi helpottaa, mutta lopulta ongelman kuriin saamiseen, voi joutua tekemään pitkään tutkimustyötä selvittäen, mikä saa ihon ylipäätään reagoimaan negatiivisesti. 

Herkän ihon hoitoon on miltein mahdoton antaa mitään yleispätevää neuvoa, toki vinkkejä, mutta sitä tietä, että kun teet näin, ongelma on ratkaistu, ei yksinkertaisesti ole. Hoito kannattaa aloittaa käyttämällä hellävaraisia tuotteita, joissa olisi mahdollisimman vähän ihoa ärsyttäviä ja allergisoivia ainesosia. Mitä lyhyempi INCI-lista, sen suurempi todennäköisyys, ettei tuote aiheuta reaktiota. Hoidossa kannattaakin kiinnittää erityisesti huomio kolmeen asiaan KRV: kosteuta, rauhoita ja vahvista, kun nämä kolme asiaa ovat kunnossa, mutta iho edelleen ärtyy, on aika aloittaa tutkimustyö ja etsiä ne ainesosat jotka ärsyttävät juuri sinun ihoasi. Jos tilanne äityy oikein pahaksi, avuksi voi ottaa jopa mittavat allergiatestit. 

*Tuotteet PR-näytteitä saatu maahantuojalta.


Olen usein kirjoitellut myös omasta herkästä ihostani, jonka herkkyys on enimmäkseen kosketusherkkyyttä, eli jopa pehmeääkin pehmeämpi sivellin voi aiheuttaa kasvoilleni parin tunnin punoituksen tai jopa pientä röpelöä, jos mekaaninen rasitus on päivittäistä. Vuosien aikana olen törmännyt muutamiin tuotteisiin, joihin muuten hyvin vähän muuhun kuin mekaanisen rasitukseen reagoiva ihoni ei ole reagoinut kovinkaan hyvin ja tietenkin uteliaisuuttani olen kovasti yrittänyt selvittää asiaa, mistä reaktiot ihossani juuri noiden muutamien tuotteiden kohdalla johtuvat. Jännintä on ollut se, että tuotteet joihin ihoni on reagoinut, ovat olleet samoilta brändeiltä, joka osin on tehnyt arvelun helpommaksi. En silti ollut vielä viime kesään mennessä saanut selville, mikä aiheuttaja voisi olla. Kunnes eräs suosikkituotteeni uudistui ja aloin saamaan tästä uusitusta tuotteesta oireita. Onneksi minulla oli myös vanha pakkaus tallessa ja pääsin vertaamaan tuotteen vanhaa ja uutta sisällysluettelo keskenään. Tämän perusteella aloin epäilemään, että aiheuttaja olisi tuotteissa käytetty hajuste. En voi olla asiasta 100% varma, mutta tämän jälkeen olen alitajuisesti alkanut suhtautumaan hieman varauksella todella vahvasti hajustettuihin ihonhoitotuotteisiin. Toki en ole muutenkaan tykännyt koskaan voiteista, joiden tuoksu leijuu nenässä koko päivän, vaan tuoksun on pitänyt hälvetä pian levityksen jälkeen. 

Vaikka herkkään ihoon ei olekaan mitään pommin varmaan ratkaisua, niin omien kokemusten perusteella, jos oma ihoni olisi todella herkkä, alkaisin ihonhoidostani karsimaan luultavasti pois aluksi todella voimakkaasti hajustettuja sekä muuten paljon aktiivisia aineita sisältäviä tuotteita. Tämä on täysin henkilökohtainen mielipiteeni, ja perustuu vain omiin kokemuksiini, toisille mitkään hajusteet eivät välttämättä aiheuta mitään. Yleistä kuitenkin on, että herkälle iholle tehdyistä tuotteista on usein jätetty juurikin hajusteet pois. Sen sijaan todella paljon aktiiviaineita sisältävät tuotteet saattavat saada ihon käymään ylikierroksilla, ärsyttäen sitä lisää. 


Lähes kaikista tielleni osuneista hoitolasarjoistakin löytyy herkälle iholle suunnattuja tuotteita. Myös Dr. med. Christine Schrammekilta löytyykin kahdeksan tuotetta, jotka ovat suunnattu herkästi reagoivalle iholle. Tuotteista osa on hajusteettomia. INCI-listat ovat hoitolatuotteiksi melko lyhyitä ja vaikka itse en mikään suuri sisällyksien asiantuntija olekaan, kivointa on se, että jopa minä tunnistan suurimman osan ainesosista ja teidän niiden merkitykset tuotteissa. 

Olen ollut jo vuosia Sensiderm Cleansing Solution -miselliveden fani. Vuonna 2016 valitsin sen parhaaksi misellivedeksi ja sitä se on edelleen, yksi parhaista. Olen todella ronkeli misellivesien kanssa ja minulle on todella tärkeää, ettei vesi jätä minkäänlaista tahmeaa tai lähmäistä tunnetta iholle ja sitä tämä ei tee. Sensiderm Cleansing Solution on todella hellävarainen, silti tehokas ja jättää ihon ihastuttavan pehmeäksi puhdistuksen jälkeen. Niasiiniamidi ja allontoiini vahvistavat ihoa

Sensiderm Mask on myös pidempiaikainen tuttavani. Voidemainen kermainen naamio rauhoittaa tehokkaasti punoittavaa ja ärtynyttä ihoa. Tykkään käyttää naamiota todella paljon saunan jälkeen, saatan pitää välillä puolikin tuntia kasvoilla, sillä se vähentää punoitusta nopeasti ja tekee ihon pehmeäksi.


"Testi kuitenkin antoi jonkinlaista osviittaa siitä, että voide todellakin sitoo ihoon kosteutta ja vahvistaa sitä."

Dr. med. Christine Schrammekin Sensitive-sarjaan tuli vuoden alussa mielenkiintoinen uutuus Probiosense rauhoittava probioottinen voide, joka sopii lähes kaiken ikäisille paristakympistä ylöspäin. Tämä uutuus on näistä kolmesta tuotteesta ainoa johon on lisätty hajustetta. Voidetta on testattu kliinisesti neljän viikon ajan ihotautilääkärien valvonnassa 12 ihmisellä joilla on herkkä iho käsivarteen. Koehenkilöillä nesteen haihtuminen iholta oli vähentynyt n. 30% hoidetulta alueelta ja ihon kosteuspitoisuus oli kasvanut neljän viikon aikana n. 29%. Otanta on pieni, toivoisin, että näitä testejä suoritettaisiin paljon laajemmilla ihmismäärillä, toki se on kalliimpaa, mutta silloin tulokset olisivat ainakin itseäni enemmän vakuuttavia. Testi kuitenkin antoi jonkinlaista osviittaa siitä, että voide todellakin sitoo ihoon kosteutta ja vahvistaa sitä.

Olen testaillut uutta voidetta reilun kuukauden verran, koska tuoksuttomalta melko voimakkaastikin tuoksuva voide on kivan kevyttä ja nopeasti imeytyvää, olen käyttänyt sitä vaihtelevasti niin iltaisin kuin aamuisinkin. Olisin kyllä toivonut, että tästäkin olisi jätetty hajusteet pois kuten naamiosta ja misellivedestä, mutta valmistajalla on ollut varmaan syynsä hajusteen käyttöön voiteessa. 

Voiteessa on käytetty Biotilys probioottia, joka vahvistaa ihon suojakerrosta ja rauhoittaa, sekä Inulin peribioottia ihon kosteuttamiseen. Voiteen sisältämä sheavoi uudistaa ja rauhoittaa. Hyaluronihappo ja jojobaöljy sitovat ihoon kosteutta. Tuotteeseen on pakattu myös A- ja E-vitamiineja, jotka silottavat ja kiinteyttävät. Rohtopurasruohoöljy vahvistaa ihon suojabarriääriä. Voiteessa onkin otettu hyvin huomioon herkän ihon vaatimukset. Voide tuntuu rauhoittavalta ja pehmentää ihoa. Heti levityksen jälkeen iho on hyvin kosteutetun tuntuinen ja päälle on helppo levittää meikki.


Onko sinulla herkkä iho? Oletko saanut selvitettyä, mikä aiheuttaa ihollesi ärsytystä?

Tuotteita voi ostaa Greencos.fi tai jälleenmyyjiltä.

Hinnat:
Sensiderm Cleansing Solution 39,50€/200ml
Sensiderm Mask 69€/75ml
Probiosense probioottivoide 69€/50ml

*Tuoteet PR-näytteitä saatu maahantuojalta.



Designed by FlexyCreatives