Tässä ovat kaikki meikkini!
Olen jo pitkään puhunut siitä, miten olen vähentänyt omistamani kosmetiikan määrää viimeisen parin-kolmen vuoden aikana rajusti. Uskon kosmetiikan suhteen minimalistisempaan otteeseen, enkä halua, että kaapeissani roikkuu tuotteita, joita en käytä tai vielä pahempaa en tule koskaan käyttämään.
Olen puhunut enimmäkseen ihonhoidosta, mutta tänään ajattelin jakaa teille kaikki meikkini jotka omistan. Meikkaan todella luonnollisesti ja sellaisen meikin tekokin tarvitsee tuotteita, silti koen, että minulla on muutama huulituote edelleen liikaa. Tosin huomaan, että ne myös usein pilaantuvat nopeiten, joten on hyvä, että en ole ihan yhden tuotteen varassa. Kuvassa olevien tuotteiden lisäksi, minulta löytyy varastosta varatuote ripsiväristä ja kiinnityssuihkeesta (joka on loppumassa ihan pian), mutta muuten kaikki omistamani meikit ovat yllä olevassa kuvassa. Jotkut tuotteet ovat sellaisia, joita en korvaa uusilla vaan ostan saman tuotteen aina uudestaan, toisia tykkään korvata eri tuotteella, kun entinen loppuu. Näin pääsen kokeilemaan myös uusia tuotteita. On helpottavaa, että kaikki meikkini mahtuvat yhteen tilavaan meikkipussiin. Tiedän jokaisin tuotteen jonka omistan. Siinä missä ihonhoidossa suosin paljon edullisia brändejä, meikeissä näin ei ole. Jostain syystä en ole vain löytänyt niistä sellaisia tuotteita joista todella pidän. Poikkeuksena huulituotteet, joista minulla on myös edullisia lemppareita. Lisäksi olen huomannut, että monien halvempien meikkien pakkaukset hajoilevat meikkipussissani helpommin. Meikit kuluvat käytössäni niin hitaasti, että pakkausten kesto on yksi prioriteettejä. Ajattelen niin, että kun minulla ei kuitenkaan ole montaa meikkituotetta, miksi ne eivät olisi sellaisia, joita todella rakastan?
Tiedän, että tässäkin määrässä on monelle muulle naurettava määrätuotteita, mutta omalla kohdallani koen määrän vähäiseksi, olin kuitenkin aiemmin ihminen, jolla saattoi olla pelkästään meikkivoiteita kaksikymmentä erilaista, puhumattakaan kymmenistä huulituotteista.
Ottakaa eväät esiin, sillä postauksesta on tulossa pitkä.
MEIKKIPOHJATUOTTEET
Meikkipohjana käytän Jane Iredalen PurePressed -puristepohjaa. En keksi heti syytä miksi luopuisin tästä. Ostin itseasiassa juuri uuden entisen loputtua, samalla sain vaihdettua pakkauksen vihdoin tähän uuden malliseen. Minulla oli pitkään vanha pyöreä rasia.
Primer on tuote jota saatan vaihdella. Käytän sitä lähinnä vain t-alueelle, kun haluan meikin pysyvän siitä kohtaa mattana koko päivän. Tällä hetkellä käytössä on *Peter Thomas Rothin Skin to die for no filter -primer (TARJOUS 30,50 € norm. 40.50 €). Tuote blurraa hyvin ihohuokoset ja tasoittaa ihoa. Sitä voisi käyttää myös ihan yksinään ns. kaunistavana voiteena, jos ei halua meikata sen kummemmin.
Puuterista olen todella tarkka ja kun löydän jonkun suosikin, käytän sitä uudestaan ja uudestaan. Viimeksi puuterin kanssa kävi hassusti muutama vuosi sitten, kun Clarins lopetti puuterin jota käytin, onneksi löysin tilalle *It cosmeticsin Bye Bye Pores kivipuuterin (TARJOUS 35,20 € norm. 39,30 €), joka on todella samanlainen kuin lopetettu Clarins. Puuteri blurraa ihohuokosia. Olen kiinnittänyt tällä myös välillä meikin silmänalusille, eikä puuteri mene juonteisiin tai saa näyttämään silmänalusia kuivilta.
Yhdellekään lukijalleni ei varmasti ole epäselvää, mikä toimii peitevoiteena? *Sensai Highlighting Concealer (43,50 €) on ollut vakkarituotteeni siitä lähtien kun se tuli vuosia sitten markkinoille. Tuli heti olo, että kerrankin on tehty tuote omiin toiveisiini. Tuohon aikaan kaikki peitevoiteet olivat todella peittäviä ja mattoja, joita en kokenut lainkaan omakseni. Sensain peitevoide peittää, mutta samalla se tuo myös pientä hehkua. Pysyy koko päivän, eikä mene juonteisiin. Käytän sävyä 00 Luminous Ivory.
Meikinkiinnitysuihketta tykkään vaihdella. Tällä hetkellä viimeisiään vetelee *Urban Decayn All Nighter Setting Spray Vitamin C (TARJOUS 36,80 € norm. 40,50 €). Olen tykännyt tästä ja tämä tekee tehtävänsä, mutta en oikein tykkää UD:n sumuttimista, ne eivät saa aikaiseksi tarpeeksi hienoa suihketta makuuni, jonka vuoksi en ostaisi tätä enää uudestaan, kuten en muitakaan merkin kiinnityssuihketta. Siksipä kaapissa odottaakin tilalle *Clarinsin Fix' Make-Up (TARJOUS 24,40 € norm. 34 €), johon tunnun palaavan aina uudestaan. En oikeastaan tiedä, miksi kokeilen kuitenkin välillä muita. Ehkä syy on Clarinsin pienehkö pakkaus, vaikka tuotteesta riittää silti pitkään iloa kiitos hienovaraisen suihkeen. Litteä pullo on helppo ottaa matkoille mukaan.
POSKIPUNAT, AURINKOPUUTERIT JA HIGHLIGHTERIT
Kuten sanoin huulituotteita on edelleen makuuni liikaa. Pyrin siihen, että minulla olisi vain yksi huulikiilto ja yksi huulipuna. Kuitenkin nykyinen määrä on maltillinen, jos ajattelee, että muutama vuosi takaperin minulta löytyi huulituotteita kymmenittäin puhutaan luultavasti lähemmäksi sadasta tuotteesta... Värikkäämmissä tuotteissa arvostan sitä, että ne pysyvät huulillä hyvin, lisäksi suosin tuotteita, joiden aplikaattorilla saa myös rajattua huulet, joten erillinen huulikynä on turha.
*Lancômen L'Absolu Rouge Drama Ink -huulipunissa (35 €) on todella miellyttävä ja erilainen koostumus. Koostumus on vesi-öljymäistä, joten lopputulos on todella pigmenttinen, mutta paljon ohuempi kuin normi huulipunassa. Teräväkärkisellä aplikaattorilla saa tehtyä rajaukset ja puna pysyy huulilla useita tunteja. Huulet tuntuvat pehmeiltä. Lopputulos ei ole ihan matta vaan aavistuksen kuultava. Jos haluan todella kuultavan luonnollisen lopputuloksen taputtelen tuotetta sormilla huulille. Klassisen punaisen huulipunan virkaa toimittaa sävy 525 French Bisou ja arkikäyttöisempi persikkaisen nude sävy on 555 Soif De Vivre. Näiden lisäksi meikkipussista löytyy Dior Addict Lip Tint sävyssä 641 Natural Rose ja Chanelin värillinen huulivoide sävyssä 918 My Rose. Lempihuulikiiltoni on *Buxomin Full-On Plumping Lip Cream sävyssä Mudslide (26 €). Ostan tätä uudestaan, enkä oikeastaan ole katsellut vuosiin muita kiiltoja.
Aurinkopuutereita löytyy kaksi, joista toista voi käyttää myös poskipunana. Chanelin Les Beiges Healthy Glow Bronzing Cream loppuu tuskin koskaan. Guerlainin Terracotta Bronzing Powder Ligh taipuu persikkaisen sävyisenä tarvittaessa myös poskipunaksi.
Poskipunissa voisi myös vähentää, uskon, että yksi tai maksimissaan kaksi tuotetta olisi tarpeeksi. Tällä hetkellä kuitenkin jäljellä ovat Nars Orgasm, jota olen käyttänyt vuosi, samoin kuin Chanelin Reflexia. Reflex on muuten oiva, jos koet Orgasmin liian hehkuvaksi, niin Chanel on todella samanlainen mutta hillitympi ja ehkä aavistuksen persikkaisempi. Koska nämä kaksi ovat hehkuvia, niin minulta löytyy myös yksi matta poskipuna Joe Blascon Flamingo, mutta sävy on valitettavasti lopetettu. Kaikki matat suosikkini lopetetaan, niin kävi myös Jane Iredalen Flawless sävylle. Mietin, että pitäisi vielä tilata tämä jostain, kun joissakin harvoissa paikoissa on vielä varastoa jäljellä.
Highlightereita on jäljellä kaksi, joista molemmat ovat voidemaisia, mutta hyvin erilaisia. *Sensain Supreme Illuminator (TARJOUS 50,50 € norm. 53,10 €) on tuote jota ostan aina uudestaan. Levitän voidemaisen hehkuvan tuotteen sormin niihin kohtia kasvoille joihin haluan hehkua. Hehku on hillyttyä. Vaikka Chanelista olisi mitä mieltä tahansa, niin jostain syystä he osaavat kehittää varsinkin meikeissä joitain niin innovatiivisia tuotteita, että toiset lähtevät sitten kopioimaan ideoita. Kaikkihan tietävät, että Marilyn Monroe käytti highlighterinaan vaseliinia. Vaseliinin ongelma on se, että se alkaa ihon lämmössä sulamaan, eikä pysy paikoillaan niin hyvin kuin toivoisi ja sitten muukin meikki kärsii. Chanel sitten pisti vaseliinin puikkoon. Toki tämä ei ole pelkkää vaseliinia. Baume Essentiel Multi-use glow stick transparent (47 €) on puikossa täysin väritöntä vaseliinin näköistä ainetta, mutta kovempaa. Mutta siis WOW, millään ei saa yhtä lasimaista hehkua iholle kuin tällä, ilman helmiäismäistä hohtoa. Mikään tuote ei anna yhtä lasimaisen näköisiä poskipäitä kuin tämä. Lisäksi se pysyy iholla koko päivän. Taputtelen tuotetta suoraan puikosta niihin kohtiin, joita haluan korostaa esim. poskipäät, kulmaluut, nenän varsi jne. Täydellinen, jos et tykkää helmiäisestä kasvoillasi, mutta haluat silti tervettä luonnollista hehkua.
Kuinka paljon meikkejä omistat? Näyttääkö tämä sinusta paljolta vai vähältä?
HUOM! Tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa juttua kirjoittaessa, enkä vastaa niiden muutoksista.
10 pisimpään yhtäjaksoisesti käyttämääni kauneussuosikkia
Eräänä iltana ihonhoitorutiinia suorittaessa, aloin miettimään, mitkä ovat pisimpään yhtäjaksoisesti käyttämiäni kauneustuotteita. Ensin meinasin, ettei niitä ole lainkaan. Kun aloin pohtimaan, tajusin että kyllä niitä löytyy yllättävän paljon. Jätin jutusta tarkoituksella pois tuoksut. Tähän olisi hyvin voinut lisätä neljä tuoksua, joita olen vuosia käyttänyt niin, että ostan uuden pullon, kun vanha loppuu. Kuka osaa nimetä, mitkä ne neljä tuoksua olisivat olleet? ^_^
Sen sijaan keskityin tuoksujen sijaan muihin kauneudenhoitotuotteisiin. Yllätin itseni sillä, kuinka vähän ihonhoitotuotteita pääsi mukaan, kun taas meikkejä löytyi paljon. Jos tämä juttu tehtäisiin viiden vuoden päästä, ihonhoitotuotteita olisi varmasti enemmän. Minulla on vahvat omat suosikit. Jos löydän tuotteen joka toimii, olen sille todella uskollinen. Viime vuosina on tullut tuotteita esim. Paula's Choicelta, joita ostan aina uudestaan, mutta nämä jutussa esiintyvät tuotteet ovat olleet sellaisia paljon niitä pidempään. Kaikki tuotteet ovat sellaisia, joita olen käyttänyt vuosia (monia kaksikymmentä vuotta ja ylikin) ja jos tuote loppuu tai hajoaa, ostan sen silmääräpäyttämättä uudestaan.
Ajatuksia Cyber-viikosta ja alekoodi Lookfantastic-verkkokauppaan
Cyber-viikko on lopuillaan ja Black Fridaykin meni jo. Tällaisia aleviikkoja voi hyödyntää myös vastuullisesti – ostamalla tarpeeseen, ei ostamisen vuoksi.
Ainakin itse olen osin sen verran pihi, että kun tiedän jonkin tarjousajankohdan olevan tulossa ja jokin arvokkaampi ihonhoitotuotteeni on lopussa, säästän suosiolla ostamisen tarjousajankohtaan. Alesta usein ostan jemmaan myös suosikkituotteitani, joita käytän loppuun nopeaan tahtiin. Joten kaappiin ne eivät jää roikkumaan. Mikä sen parempaa kuin saada oma suosikkituote edullisemmin?
En ole enää vuosiin ostanut mitään ostamisen vuoksi. Parikymppisenä olin tosi kova shoppailija. Silloin kaapissa roikkui vaatteita hintalappuineen, joita en välttämättä ikinä käyttänyt. Viimeiset kymmenen vuotta olen harkinnut kaikki ostokseni tarkkaan. Vertailen myös hintoja ja mietin sopivan ostoajankohdan. Harkitsevaisuudesta johtuen aikoinaan luovuin myös minulle blogin kautta lähetettävästä kauneusboxista, vaikka siitä kirjoitettuja juttuja luettiin todella paljon. Koin erittäin vaivaannuttavaksi sen, että boxin mukana tuli paljon tavaraa, jota en ikinä lopulta käyttänyt. Laitoinkin jatkuvasti tavaraa eteenpäin. Tässä ei ollut mitään järkeä. Joten pyysin, ettei boxia enää lähetetä, vaikka siinä samalla meni mahdollisesti myös aika monta klikkausta tänne blogiin.
Lookfantastic on verkkokauppa, josta olen tilannut kauneustuotteita jo vuosikaudet. Tykkään siitä, että siellä on tarjouksia lähes aina. Melkein joka viikko jollakin alekoodilla saa osasta valikoimaa kivankin alennuksen. Tuotteet tulevat nopeasti ja moitteettomasti perille.
Valitsin Lookfantasticin valikoimista omia lempituotteitani. Kieltämättä alkoi hieman huvittamaan, kun selasin tarjouksessa olevia tuotteita ja tajusin, että minultahan löytyy jo entuudestaan, vaikka kuinka paljon heidän tuotteitaan.
*Misshan B.B Cream on ollut luottomeikkivoiteeni jo pitkään. Se pelastaa huonot ihopäivät ja on harvoja meikkivoiteita, joka kestää myös kodinulkopuolisessa työssäni vaativissa olosuhteissa muuttumattomana koko päivän.
Varmaan jokainen blogi seuraavaa tietää rakkauteni Bioeffectin EGF -seerumiin. Kosteuttava seerumi on arvokas, mutta yhdessä retinolin kanssa, se on tehnyt ihmeitä iholleni. Juuri tällaisiin arvokkaampiin tuotteisiin käytän lähes aina olemassa olevia tarjouksia.
La Roche-Posayn Redermic Retinol nousi raketin lailla, ehkä yhdeksi käytetyimmäksi ihonhoituotteekseni. Rakastan tätä! Hellävarainen retinoli, joka ei kuivata ja sopii herkällekin iholle. Lookfantasticilla on tällä hetkellä tarjouksessa Retinol Bundle, joka sisältää tämän kasvoille tarkoitetun emulsion, sekä saman sarjan silmänympärysvoiteen.
Myönnän suoraan, että siinä missä käytän arvokkaita ihonhoitotuotteita, niin olen hurahtanut totaalisesti myös edulliseen The Inkey Listiin. Pakkaukset eivät tietenkään ole kädessä mitenkään ylellisiä, mutta koostumukset, toimivuus ja tuoksuttomuus ovat asioista, joihin ihastuin sarjassa välittömästi. Polyglutamic Acid on tuote, joka toimii loistavasti yhdessä yllämainitun retinolin kanssa. Kosteuttaa ihoa jopa tehokkaammin kuin hyaluronihappo! Hintaa on normaalisti alle 15 euroa, mutta alennuksesta tästäkin hinnasta lähtee vielä muutama euro pois.
Jouduin jokin aika sitten heittämään roskiin rakkaan *Narsin Orgasm -poskipunani. Sain sen käytettyä melkein loppuun, ennen kuin se vanheni. Aika pian poiston jälkeen huomasin kaipaavani sen poskille tuomaa hohdetta. Minua tosin houkutti myös Orgasm X Cheek -paletti. Päädyin kuitenkin yksittäiseen sävyyn, sillä se on niin paljon näppärämpi mukana kuljetettava kuin isompi paletti. Todennäköisyys käyttää poskipuna loppuun, on myös suurempi.
Jane Iredalen ja bareMineralsin luomivärit ovat kovassa käytössä. BareMineralsin kuuden luomivärin Gen Nude -paletit ovat näppäriä ja niillä saa toteutettua helposti päivään kuin iltaankin sopivan meikin. Paleteissa on sekä mattoja ja shimmerisiä sävyjä.
Lookfantasticilla tarjoukset jatkuvat tänä vuonna 2.12. asti. Koodilla KLCYBER saat *tämän linkin takana olevasta valikoimasta jopa 50% alennusta. Postauksen linkkejä klikkaamalla, en saa rahallista korvausta, joten koodi on vain sinun iloksi.
Ostitko tällä viikolla mitään?