Näytetään tekstit, joissa on tunniste heliocare. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste heliocare. Näytä kaikki tekstit

Näin parannat ihosi!

*Sisältää mainoslinkkejä

Kärsin vuosia lähes ympäri vuoden ihon pintakuivuudesta, samalla kokeilin kuitenkin paljon uusia tuotteita. Lopulta päätin, että asiaan on saatava muutos. Halusin saada itselleni tasapainoisemman ihon. Aloin selvittämään miten. Luin paljon juttuja siitä, miten tämä vaatisi aluksi kaiken yksinkertaistamista. Samalla pitäisi jättää hyvästit myös hajusteille. Monia tuoksullisia tuotteita käyttävälle tämä tuntui aluksi kauhistukselta, mutta se oli lopulta paras päätös, mitä olen ihoni osalta tehnyt. Jätin rohkeasti pois seerumit, aktiiviset- ja lisäkosteutta tuovat tuotteet. Käytössäni oli vain hajusteeton puhdistustuote, kasvovoide ja aurinkosuoja. Jos tykkäät todella minimalistisesta ihonhoidosta tämä kolmikko (puhdistus, kosteutus ja suojaus) on hyvä pohja toteuttaa sitä. 

Tiesin kuitenkin, etten jäisi tuohon vaiheeseen vaan tarkoitus oli jatkaa vain niin kauan, kunnes iho olisi tasapainossa ja pintakuivuus poissa. Tämän jälkeen aloin vähitellen lisätä ihonhoitorutiiniin tuotteita yksi kerrallaan. Lopulta en enää koskaan palannut siihen määrään mitä käytän ennen vaan jätin ihonhoitorutiinin melko yksinkertaiseksi. Lisäksi aloin käyttämään enemmän tuotteita, jotka eivät sisällä hajusteita. 

Jos ihossasi on jatkuvasti ongelmia esim. kuivuutta, pintakuivuutta, rasvaisuutta, ärsytystä, punoitusta yms. voi olla hyväksi ns. "resetoida" iho. Juuri sillä hetkellä käyttämäsi tuotteet voivat vain pahentaa olemassa olevia ongelmia, vaikka tarkoitus olisikin niillä koittaa parantaa tilannetta. Ihon resetoiminen voi olla myös hyvä tehdä silloin, jos haluat esitellä ihollesi uuden aktiivisen ihonhoitotuotteen. Ärsytyksen mahdollisuus pienenee, kun alla on tasapainoinen iho. Nykyään jos huomaan ihossani pienintäkään ongelmaa, rauhoitan tilanteen välittömästi nuodattamalla yksinkertaista rutiinia niin pitkään, että iho rauhoittuu. Usein jo muutama päivä korjaa tilanteen, jos kuitenkin tilanne on paha, kuten minulla alussa, prosessiin voi mennä kuukausi tai enemmänkin.

Millaiset tuotteet sopivat ihon parantamiseen resetoimalla?

Jos sinulla on rasvoittuva iho, haluat varmasti pestä ihosi sekä aamulla ja illalla. Tämä on ok. Muiden kannattaa kuitenkin miettiä ihon puhdistamista vain iltaisin. Kaksoispuhdistuksen voi hyvin suorittaa samalla tuotteella. Aamulla ihon huuhtelu pelkällä vedellä tarvittaessa riittää. Puhdistustuotteen kannattaa olla mahdollisimman hellävarainen. Suosikkejani ovat *Cetaphilin Gentle Skin Cleanser (12,90 €), jota voit käyttää veden kanssa tai ilman. *La Roche-Posay Toleriane -puhdistusemulsio (18,80 €) on alkoholiton samoin kuin Cetaphil. Poistaa meikin hellävaraisesti. Puhdistusmaidoista pitäville *SVR Sensifine Dermo Net -puhdistusmaito (18,60 €) on erinomainen vaihtoehto.

Kosteusvoiteina kolmen tuotteen ihonhoitorutiinissa toimivat hyvin *CeraVe Moisturising Cream (18,70 €), *Cetaphil Moisturizing Lotion (15,50 €) ja *Bioderma Sensibio Rich -hoitovoide (19,49 €). Cetaphil on loistava vaihtoehto rasvaisemmalle iholle, kun muut sopivat taas normaalista-kuivalle iholle. Itse tykkään käyttää Cetaphilia todella paljon kesäisin kasvojen lisäksi koko kropalla. Talvella valitsen mieluummin hoitavamman voiteen. 

Tykkään käyttää kaikenlaisia aurinkosuojia (fysikaalisia, kemiallisia, hybrideja). Ihoa resetoidessa kannattaa kääntyä fysikaalisten eli mineraalisuojien puoleen, jos ihosi on todella herkkä. Kun ihonhoitorutiini on todella simppeli, käytän mahdollisimman ohuen koostumuksen omaavia aurinkosuojia, eikä ole pahitteeksi, jos ne tuovat vähän sävyä kasvoille, koska tällöin voin jättää pohjameikinkin pois. On muuten hassua, että aurinkosuoja on nykyään usein se arvokkain asia ihonhoitorutiinissani joitakin muita tuotteita lukuunottamatta. *Heliocare 360° Mineral Tolerance Fluid SPF 50 (38 €) on aurinkosuoja johon palaan yhä uudestaan. Ohut koostumus imeytyy heti. Tekee ihosta pehmeän ja sopii loistavasti meikin alle. *SkinCeuticalsin Radiance UV Defence SPF 50 (48 €) on hieman rautainen tuoksu (joka haihtuu hetken päästä), mutta tätä kuluu silti vuosittain vähintään yksi pullo. Tykkään siitä millaiseksi tuote jättää ihon. Aurinkosuoja tasoittaa ihoa ja jättää nätin pinnan. Tämän päälle ei kesäpäivinä kaipaa edes muuta ihomeikkiä. Kolmas kevyesti sävytetty suosikkini on *Neostrata Sheer Physical Protection SPF 50 (49 €), jota voi käyttää hyvin yksinäänkin kesällä kosteuvoiteen asemasta päivisin. Talvisin tarvitsen alle ehdottomasti myös voiteen. Tämän päälle en tarvitse myöskään varsinaista meikkipohjaa.


Oletko koskaan kokeillut kolmen tuotteen ihonhoitorutiinia?


Kuvat: Pexels

Näin suojaat ihosi auringolta

*Sisältää mainoslinkkejä

Tuo ihana ja niin kamala aurinko. Kaikki meistä tietävät, että auringosta on niin hyötyä kuin haittaakin. Positiivista on D-vitamiinin tuotanto ja kudosten hapetuksen tehostuminen. Unohtaa ei myöskään pidä auringon virkistävää ja mielialaa kohottavaa vaikutusta. Valitettavasti myös haittapuolia on ja ne pitää ottaa vakavasti, ilman hysteriaa. Ihon palaminen, ennenaikainen ikääntyminen, allergiset reaktiot ja ihosyöpä. 

Haittapuolien vuoksi on tärkeää välttää liiallista altistumista auringolle. UVB-säteille altistutaan olemalla ulkona, mutta UVA-säteily pystyy kulkeutumaan jopa ikkunoiden läpi sisälle. Joten jos autoilet paljon, auringosta suojautumiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Auringolta suojaamiseen on omia vartavasten tarkoitettuja vaatteita, mutta hyvän suojan saa myös tummilla ja paksummilla materiaaleilla. Valkoinen t-paita tai ohut silkkinen materiaali ei juurikaan suojaa tarjoa. Varjossa oleskelukin auttaa suojautumaan. Ihon suojaamiseen voi käyttää avuksi myös aurinkokapseleita, vaikka niistä saatu tieto vuosien varrelta on hivenen ristiriitaista. Itse olen kokenut ne hyödyllisiksi, voitkin lukea lisää niiden käytöstä täältä.


Yllämainitut ovat kaikki hyvänä apuna suojautumisessa, mutta ihon suojaamisen pohjana on hyvä käyttää aina aurinkovoidetta. Aurinkovoiteiden käyttö on lisääntynyt ihmisten tiedostaessa yhä enemmän auringon haittapuolia. Ongelma on se, että edelleen suurin osa levittää aurinkovoidetta aivan liian vähän. Somessa pyörii "sormikikka", mutta itse en tähänkään ihan luottaisi. On paljon voiteen koostumuksesta kiinni, onko tuo määrä riittävä vai ei. Varsinkin hyvin ohuiden tuotteiden kanssa kikka ei välttämättä toimi.

Kasvoille suositellaan levitettävän aurinkovoidetta noin neljäsosa teelusikallista, joka on 1,25 ml. Tämä kattaa vain kasvot, ei kaulaa eikä dekolteeta. Keskikoiselle vartalolle suositus on hieman yli 30 ml.  Tästä määrästä on pois kasvojen iho.

Jos et levitä tuotetta tarpeeksi, suoja jää hyvin vähäiseksi. Äkkiä voisi ajatella, että suoja esim. vain puolittuu, jos levität sitä puolet vaaditusta määrästä. Laskenta ei kuitenkaan mene näin vaan suoja laskee esitetyn suojakertoimen neliöjuurta vastaavaksi. Tällöin SPF 50 saatkin enää vain SPF 7 ja SPF 30 vähän yli SPF 5 eli suoja on tuolloin jo lähes olematon. Siitä voi sitten laskea, että jos levität neljänneksen vaaditusta määrästä suojaa, sitä ei enää ole juuri ollenkaan. Tämän vuoksi en suosittele SPF 50 tai SPF 30 alempia kertoimia missään olosuhteissa.

Levityksen kanssa ei siis kannata hutiloida. Levitän voiteen usein kahdessa kerroksessa. Annan ensimmäisen kerroksen vain hivenen kuivahtaa välissä. Tällä varmistan sen, että sitä aurinkovoidetta mitä luultavammin tulee oikeasti jokapaikkaan. Voidetta pitäisi myös muistaa lisätä 2-3 tunnin välein, joka varmasti tuntuu monesta haastavalta.  

Koen, että hyvä suoja aurinkovoiteen lisäksi  on mahdollisuuksien mukaan vältellä aurinkoa, valita mieluiten aina varjo, sekä suojata ihoa vaatteilla. En ole enää vuosikausiin ottanut aurinkoa. Tämä oli ensimmäinen asia, jonka päätin lopettaa ihoa suojatakseni. Valitettavasti vielä kolmekymppisenä grillasin itseäni auringossa suojakertoimien kera mukamas kohtuudella, en enää. Monista ruskettunut iho on nätti, pitää muistaa, että auringosta saatu rusketus on aina merkki ihon DNA-vauriosta, joka kasvattaa ihosyöpäriskiä. Jos tykkäät rusketuksesta, paras ja turvallisin tapa on hankkia se purkista.


SUOSIKKITUOTTEET SUOJAUTUMISEEN

VARTALOLLE: *Avène Intense Protect, *Sensai Silky Bronze Cellular Protective Cream ja *Clarins Care Cream.

KASVOILLE: *Heliocare 360° Mineral Tolerance Fluid, *Mádara Plant Stem Cell Ultra-Shield Sunscreen, *Sensai Silky Bronze Cellular Protective Cream, *Elizabeth Arden City Smart Broad Spectrum ja *Paula's Choice Super-Light Daily Wrinkle Defense.

KAPSELIT: *Bio-Karoten+E ja *Puhdas+ Premium Sun Capsules.

Onko suhtautumisesi aurinkoon muuttunut vuosien varrella? 

Oikein ihanaa kesän odotusta kaikille!

Kuvat: Pexels



 

Ihonhoito keväällä

*Sisältää mainoslinkkejä

Toukokuu on ainakin itselleni vielä kevätkuukausi, joten on edelleen hyvä aika muuttaa ihonhoitotottumuksia talvesta ja siirtyä vähitellen kohti kesän ihonhoitoa. Itseasiassa nämä vinkit pätevät hyvin myös alkukesään. Yleensä kesän ja loppukesän ihonhoito on ainakin itselläni hyvinkin erilaista kuin keväällä ja alkukesästä. Toki paljon riippuu myös siitä, millainen kesä tulee lopulta olemaan. Sitähän meistä ei kukaan vielä tiedä.

Toiset heräävät keväällä "henkiin", mutta toisille kevät voi olla huomattavasti vaikeampaa aikaa. Aikoinaan masennuksen syövereissä kevät oli ehdottomasti pahin aika vuodesta. Valon nopea lisääntyminen teki olon levottomaksi, yöunet kärsivät ja olo oli normaaliakin uupuneempi. Nykyisin valo tuo taas voimaa, kunhan ensin tottuu valoisuuteen. Makuuhuoneessa on kyllä nukkumista helpottavat pimennysverhot, mutta jostain syystä aivot tietävät, että ulkona on valoisaa. 

Iholle kevät saattaa tuoda mukanaan epäpuhtauksia. Talven jäljiltä se saattaa näyttää samealta ja elottomalta. Monet muutkin iho-ongelmat saattavat puhjeta juuri keväällä. Kevät on aikaa jolloin ihonhoitoon kannattaa ja saa panostaa muita vuodenaikoja enemmän. Panosta uudistamiseen, kosteuttamiseen ja suojaamiseen.


Keväällä puhdistukseen kannattaa käyttää lempeitä tuotteita. Hoidan ihoani kuin se olisi herkkä ja herkkä se onkin, sen saa vuodenaikojen vaihtumiset usein aikaiseksi. Ensimmäisen vaiheen puhdistukseen sopii erityisen hyvin öljyt, sekä erilaiset voidemaiset puhdistustuotteet. Hyviä herkällekin iholle sopivia tuotteita ovat mm. *Paula's Choicen Resist Optimal Results Hydrating Cleanser, *Esse Sensitive Cleanser ja Medik8 Lipid-Balance Cleansing Oil.

Toisen vaiheen puhdistukseen keväällä sopivat hyvin erilaiset hellävaraiset raikkaalta iholla tuntuvat geelit, jotka eivät kuivata ihoa, kuten *Sensain Purifying Clear Gel Wash,*Whamisa Foaming Gel ja *Kiehl's Ultra Facial Cleanser.

Jos ihossa on epäpuhtauksia, hellävarainen kuorinta on paikallaan. Erittäin herkälle iholle sopivia syväpuhdistajia ovat mm. erilaiset savinaamiot. *Evolven True Balance SOS Mask puhdistaa ja avaa tukkeutuneita ihohuokosia hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Toinen loistava savinaamio on *Esse Clay Mask, joka toimii syväpuhdistavana detox-naamiona kuivattamatta ihoa. Kemiallisista kuorinnoista *Paula's Choice Calm 1% BHA Lotion Exfoliant sopii loistavasti erittäin herkälle iholle. Jos ihosi on tottunut kemiallisiin kuorintoihin *Paula's Choicen 25% AHA + 2% BHA Exfoliant Peel on hyvä tuote tukkeutuneille ihohuokosille, sekä samealle iholle joka kaipaa kirkkautta. Tuotetta voi pitää aluksi iholla pari minuuttia suositellun kymmenen minuutin sijaan. Tämän jälkeen tuote huuhdellaan pois vedellä. Pieni pistely on normaalia. Tekee ihosta todella hehkuvan ja uudesti syntyneen.

Ulkona tälläkin hetkellä leijuva hiekkapöly tekee sen, että iho suorastaan huutaa kosteutta. Kevät onkin aikaa jolloin kannattaa ottaa käyttöön erilaiset hoitovedet lisäkosteutta tuomaan. *Essen Sensitive Toner rauhoittaa ja kosteuttaa tehokkaasti. Palauttaa ihon pH-tasapainon, jonka vuoksi se sopii hyvin käytettäväksi kuorintojen jälkeen. *Misshan Time Revolution Treatment Essence rauhoittaa iho tehokkaasti. Sen lisäksi rauhoittaa, kosteuttaa ja virkistää.

Erilaiset seerumit ovat usein ihonhoidon kulmakiviä. Iholle lisäsuojaa keväällä tuovat erilaiset C-vitamiinituotteet kuten *Paula's Choice C15 Booster tai Klairsin Freshly Juiced Vitamin Drop. Probiootteja sisältävät seerumit ovat myös tehokkaita ehkäisemään ja himmentämään jo olemassa olevia pigmenttiläiskiä. Oma suosikkini on *Esse Sensitive Resurrect Serum, joka sopii myös erittäin herkälle iholle. 

Ihoa kosteuttamaan voi valita kevyempiä voiteita kuin talvella. *Kiehl'sin Ultra Facial Moisturizer on pitkäaikainen suosikkini. Se on helppo voide kaikkiin tilanteisiin, jonka vuoksi se on tuote, jonka valitsen usein matkalle mukaan laukkuun. Se ei ärsytä ihoa, kosteuttaa tehokkaasti ja omaa mukavan kevyen koostumuksen. Toimii kaikkien meikkipohjien alla, eikä lähde rullautumaan. 

Sitten se tärkein, nimittäin aurinkosuoja, joka on paras tapa välttää uusien pigmenttiläiskien muodostuminen. *Dermalogican Invisible Physical Defence SPF 30 on fysikaalinen aurinkosuoja, joka sopii loistavasti meikin alle. Kevyt koostumus imeytyy nopeasti ihoon. Samalla se rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Meikittöminä päivinä suosikin asemaa on jo pari vuotta pitänyt *Heliocaren 360° Mineral Tolerance Fluid. Ei jätä ihoa tahmeaksi. Ohut koostumus imeytyy välittömästi. Sisältää paljon ihonhoidollisia raaka-aineita, joten tämä on paljon enemmän kuin aurinkosuoja.


Joko olet vaihtanut ihonhoitotuotteesi kevääseen ja alkukesään sopiviksi?

Kuvat: Pexels


Hellepäivän ihonhoito

 *Sisältää mainoslinkkejä. Exuviance, It'S  SKIN ja PC Retinol saatu, muut omia


Kaivoin arkistoja ja huomasin, että olin tehnyt samanlaisen postauksen kolme vuotta sitten. Kaikkihan muistavat helteisen kesän 2018? Kolme vuotta on pitkä aika ja siinä ajassa ihonhoitonikin on muuttunut varsin radikaalisti. Ensin meinasin kirjoittaa postauksen otsikoksi "Aikuisen ihon hellepäivän ihonhoito", mutta sitten tajusin, että se olisi tyhmää. Tämän hetkinen ihonhoitorutiinini sopii loistavasti kaikille +20-vuotiaille, ehkä sitä nuoremmille en kuitenkaan retinolia suosittelisi, paitsi aknen hoitoon. 

Olen usein puhunut sitä, miten ajatukseni ihonhoidossa on yksinkertaistunut, silti tehokkuudesta tinkimättä. Tajusin tämän konkreettisesti, kun katselin tämän hetken suosikkejani, jotka päätyvät kasvoilleni kerta toisensa jälkeen. Useista tuotteista kaapista löytyy jo uudet kappaleet, niin paljon niistä pidän. Tuli todellinen ahaa-elämys, että tämä rutiini sopii oikeastaan kaikille. Kuivalle iholle sopivamman tästä saa muuttamalla voiteen vieläkin hoitavammaksi, mutta muuta muutosta en tekisi. Lisäksi yhteenkään tuotteeseen ei ole lisätty hajusteita, joten tämän hetken rutiinini sopii myös tuoksuherkille ja herkkäihoisille. 

Mitä laitan kasvoilleni hellepäivinä?


AAMURUTIINI


Yhdessä vaiheessa aloitin aamuni aina puhdistamalla kasvot misellivedellä. En enää. Nykyään on kaksi vaihtoehtoa – en pese kasvojani lainkaan tai sitten käytän jotain todella hellävaraista puhdistajaa. Hellepäivinä puhdistajan käyttö voittaa, koska yöllä saattaa hikoilla ja olo tuntuu muutenkin aamulla usein tunkkaisemmalta. Silloin kasvojen pesua aamulla ei voita mikään. Oikean tuotteen valitsemalla iho ei kuivu liikaa. *Paula's Choicen RESIST Optimal Results Hydrating Cleanser on optimaalinen tuote, kun haluat puhdistajan olevan hellävarainen, mutta tehokas. Silkkisen voidemainen tuote liukuu pehmeästi kasvoilla. Puhdistaa tehokkaasti. Huuhtoutuu helposti pois vedellä. Pesun jälkeen iho tuntuu pehmeältä ja raikkaalta. 

Vuosien aikana olen luopunut monista ns. "turhiksi" kokemistani ihonhoitotuotteista. Hoitovesi on kuitenkin pitänyt pintansa. Jos en pistä meikkiä, yksi kerros hoitovettä riittää. Meikin alle laitan aina kolme kerrosta lisäkosteutta tuomaan. *MISSHA Time Revolution The First Treatment Rx Essence sisältää 90% fermentoitua hiivauutetta, joka kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Tuotteen sisältämä niasiiniamidi kirkastaa ihoa ja vähentää ihon punoitusta. 

Hoitoveden jälkeen lisään aina seerumin. Vähän ihoani kuullostellen valintani on joko *SkinCeuticalsin C E Ferulic C-vitamiini -seerumi tai sitten *It'S SKIN Power 10 Formula LI Effector -lakritsiuuteseerumi. Ensiksi mainitun voimakkaan C-vitamiinituotteen kanssa herkkäihoisten kannattaa olla varovaisia, mutta Lakritsiuuteseerumi sopii kaikille. Seerumin sisältämällä lakritsiuutteella on tulehdusta lievittävä vaikutus. Seerumi rauhoittaa ihoa ja tasoittaa sen sävyä. Raikas vesimäisen geelimäinen koostumus tuntuu kuumana päivänä miellyttävän raikastavalta.

Aamuisin en pistä enää tämän jälkeen erillistä voidetta, koska hoitovesi ja seerumi riittävät kaksistaan kosteuttamaan ihoani tarpeeksi. Tänä kesänä ehdottomaksi aurinkosuojaksi nro. 1 kasvoille noussut Heliocare sisältää myös ihoa hoitavia ainesosia, joten sillä pystyy korvaamaan kasvovoiteen. Kun tein postauksen kymmenestä aurinkosuojasuosikistani kasvoille, testailin osaa tuotteista ennen postausta pidempään, osa oli jo entuudestaan tuttuja. Olin käyttänyt Heliocaren tuotetta aiemmin, mutta se oli silloin, kun en ollut samanlainen aurinkovoidehifistelijä kuin mitä minusta on viime vuosina tullut. Postausta varten testasin tuotetta ja lopulta kävi niin, että siitä on tullut tämän kesän käytetyin aurinkosuojani, jota on ilo pistää kasvoille joka päivä. *Heliocare 360° Mineral Tolerance Fluid SPF50 on vienyt sydämeni täysin. Heliocare on yksi innovatiivisimmista brändeistä, kun puhutaan aurinkotuotteista, siksi siitä puhutaankin mielestäni aivan liian vähän. Tuotteet ovat ihotautilääkärien kehittelemiä. Koostumus on todella ohutta ja juoksevaa. Tämä on niitä tuotteita, joita pitää ravistaa ja joissa on kuula purkin sisällä. Voiteessa on hyvin vaalea beige sävy, joka estää sen, ettei mineraalisuojan sisältämä voide jää valkoisena pyörimään iholle. Koostumus imeytyy nopeasti, vaikka pistää isonkin määrän. Isoa määrää laittaessa on myös tärkeää, ettei suoja lähde murustumaan, vaikka sitä työstäisi hieman pidempään kasvoille, tämän kanssa ei tuota ongelmaa ole. Ei jätä ihon pintaa tahmeaksi, joten ei jää hiusrajaan tai kulmakarvoihin kiinni. Ei kirvele silmiä. Aurinkosuoja sisältää C- ja E-vitamiineja, sekä vihreää teetä, jotka toimivat antioksidantteina ja suojaavat ihoa ulkoisilta haittavaituksilta. Valmistaja kertoo, että tuote on hengittävä. Tähän on helppo yhtyä, edes kuumana päivinä tämä ei ala tuntumaan siltä, että kasvoja alkaa hikoiluttaa aurinkosuojasta johtuen. Lisäksi tuote on veden kestävä, joka on hellepäivinä ehdoton lisä. Hinta/laatusuhde on erinomainen. 

Levitän kaikki yllämainitut tuotteet myös silmänympärysiholle, joten erillistä tuotetta ei tarvita.

ILTARUTIINI

Iltaisin kaksoispuhdistus on ehdoton. En voi edes kuvitella tinkiväni asiasta. Kun käyttää reilulla kädellä aurinkosuojaa, sen saa parhaiten irti öljyllä tai balmilla. Pidän enemmän öljyputsareista kuin balmeista, vaikka käytän molempia. *Medik8 Lipid-Balance Cleansing Oil on öljyputsareiden aatelia. Öljyputsareissa minulle tärkeintä on se, miltä ne tuntuvat iholla ja miten ne huuhtoutuvat pois. Puhdistustehoissa ei lopulta juurikaan ole eroja. Medik8 -öljypuhdistaja liukuu pehmeästi iholla. Veden kanssa se muuttuu maitomaiseksi emulsioksi, joka huuhtoutuu pois helposti. Vie paksummankin meikin mennessään. Iho tuntuu jälkeenpäin pehmeältä ja joustavalta. Sisältää safloriöljyä, Omega-6 -rasvahappoa, E-vitamiinia ja moringauutetta. Toisen vaiheen puhdistajana käytän Paula's Choicen samaa puhdistustuotetta, mitä käytin aamullakin.

Illalla laitan toisinaan retinolin suoraan puhtaalle iholle, mutta yleensä laitan alle seerumin, jolloin ihoni sietää retinolia paremmin ja vältän mahdollisen ihoärsytyksen. It'S SKIN -lakritsiuuteseerumi on loistava tähän tarkoitukseen, joten en tarvitse monia eri tuotteita. *Paula's Choice CLINICAL 1% Retinol Treatment on koostumukseltaan kevyen voidemaista. Sisältää peptidejä ja C-vitamiinia. Voiteeseen on lisätty hoitavia ainesosia, jotka suojaavat ihoa retinolin haittavaikutuksilta. Retinolin käyttö on ollut mullistavin tekijä ihonhoidossani ja jos vaan ihosi mitenkään sietää sitä, niin ei ole mitään parempaa. Retinolin ansiosta olen pystynyt jättämään monia tuotteita pois, joita koin ennen tarvitsevani. En enää, sillä retinoli periaatteessa tekee yksinään lähes kaiken – parantaa ihon rakennetta, häivyttää arpia, lisää ihon kimmoisuutta, auttaa hyperpigmentaatioon, ehkäisee aknen oireita... Lista on lähes loputon.

Herkälle silmänympärysiholle edellä mainittu retinoli on liian voimakas. Haluan kuitenkin hoitaa aluetta yhtä tehokkaasti kuin muita kasvoja. Retinolia sisältävä *Exuviance Retinol Eye Creme sisältää kapseloitua retinolia ja peptidejä, jotka korjaavat ihoa. Koostumus on miellyttävän kevyttä ja raikasta. Emulsiomaisessa voiteessa on lähes geelimäinen tuntu. Siloittaa välittömästi ihoa. Tuotteen sisältämän retinolin vuoksi tätä ei missään nimessä kannata laittaa aamulla, joten jos tykkäät käyttää erillisiä sy-voiteita, suosittelen aamuksi valitsemaan jonkin muun tuotteen. 

Retinolituotteiden laitoin jälkeen pesen yleensä hampaat ja puuhailen hetken muuta, koska niiden on hyvä antaa imeytyä kunnolla ihoon ennen muita tuotteita. Tämän jälkeen lisään lopuksi kosteusvoiteen. *Avène Tolérance Extrême -emulsiossa on sopivan kevyt koostumus kesäaikaan. Voide sopii loistavasti varsinkin herkälle iholle, sillä sisältö on hyvin yksinkertainen. Ihoa kosteuttavina ainesosina emulsiossa on käytetty skvalaania ja glyseriiniä. Jos iho kaipaa kosteutta, niin kannattaa etsiä ainesosaluettelosta aliarvostettua glyseriiniä. Se sitoo itseensä oman painonsa verran vettä ja siten lisääkin ihon vesipitoisuutta samoin kuin ihon oma vastaava aine. 


Miten hoidat ihoasi hellepäivinä?

HUOM! Tänään on viimeinen päivä, jolloin voit osallistua upeaan Jane Iredale -arvontaan Instagramissa!



10 parasta aurinkosuojaa kasvoille

*Paula's Choice, Sensai, iS Clinical ja Shiseido omia, muut saatu. Sisältää mainoslinkkejä.

Myönnän ihan suoraan, että vielä viitisen vuotta sitten aurinkovoide ei ollut aamulla ensimmäisenä mielessä talviaikaan, kun laittelin kasvoille ihonhoitotuotteita. Aina kevään tullen sentään heräsin niiden käyttöön. Nyt kaduttaa, joten älkää tehkö kuten minä. Tästä on tultu pitkä tie, sillä viimeiset pari vuotta aurinkosuoja on joka aamua mielessä, kun suoritan normaalin ihonhoitorutiniini. Se tietenkin on maailman paras anti-age -tuote, mutta suojaa myös ihosyövältä. Laitan aurinkosuojan nykyään aina vuoden ympäri, vaikka tarkoitus olisi vain istua sisällä koko päivä. Se on tärkein osa ihonhoitorutiiniani. Suojakertoimet pidän korkeina, en käytä alle SPF 30 -tuotteita. Lisäksi näitä alempia suojakertoimia käytän lähes ainoastaan vain silloin, jos lisään päälle meikki- tai BB-voiteen, jossa on myös suojakerroin, joka varmistaa sitten kunnon suojan. Muutoin käytän aina SPF 50 suojaa kasvoilla. 

Tärkeintä on, että käyttää aurinkosuojaa.

Tärkeintä on, että käyttää aurinkosuojaa. Sillä ei ole väliä onko suoja mineraali -vai kemiallinen. Valitse itse mieleisesi. Käytän itse molempia, mutta varsinkin meikin alla usein kemialliset- tai sekoitesuojat toimivat paremmin.

Siinä missä oma ajatteluni aurinkosuojia kohtaan on muuttunut hurjasti ihan parin viimeisen vuoden aikana, samaa tahtia on muuttunut myös aurinkosuojien koostumukset miellyttävämpään suuntaan. Ennen varsinkin kasvoille oli haastavaa löytää todella miellyttäviä tuotteita. Naama kiilsi ja hikoilutti. Nykyään tämä on useiden tuotteiden kohdalla historiaa. Vartalolle käytän mielelläni edullisia tuotteita (koska voidetta kuluu paljon), mutta kasvoille laitettavista suojista monet suosikkini ovat hintavampia. Usein juurikin kasvoille laitettavista tuotteista rahalla saa yksinkertaisesti paremman koostumuksen. Muutama helmi kuitenkin löytyy halvemmistakin. Edullisista kasvoille laitettavista suojista kaksi ehdotonta suosikkia, jotka eivät ole postauksessa mukana, ovat Garnierin Ambre Solaire Anti-Dark Spots & Anti Pollution Super UV SK 50+, joka on todella ohut ja emulsiomainen tuote. Toinen suosikki on Nivea Sun Face Soothing Sensitive SK 50. Molemmat ovat hajusteettomia, joten sopivat myös tuoksuherkille. Nyt kuitenkin tämän postauksen kymmeneen suosikkiini. 

*Heliocare 360° Mineral Tolerance Fluid SPF 50 - Heliocare on brändi, josta puhutaan mielestäni ihan liian vähän, kun aletaan puhumaan aurinkosuojista. Tuote on iholla sellainen erittäin ohut ja huomaamaton tuote, joka ei mineraalisuojille ole itsestäänselvyys. Se hengittää, eikä hiosta kasvoilla. Imeytyy nopeasti. Voide sisältää C- ja E-vitamiinia, sekä vihreää teetä. Tuote on hajusteeton ja sopii myös vegaaneille.

*SkinCeuticals Mineral Radiance UV Defence SPF 50 - Skinceuticalsin suoja on erittäin ohut mineraalisuoja. Sävytetty kevyesti. Sävy on vaalea ja hyvin neutraali. Tasoittaa nätisti omaa ihon sävyä, kun kiinnittää puuterilla, menee vaikka kevyestä meikkipohjasta. Luulen, että tummemmalla iholla tämä ei välttämättä toimi. Ihan pieni miinus tulee siitä, että tuotteessa on hivenen rautainen tuoksu, joka tarkkaan nenään kyllä jää leijumaan. Tykkään kuitenkin meikittöminä päivinä tästä todella paljon. Vedenkestävä.

*Sensai Silky Bronze Cellular Protective Cream for Face SPF 50 - Olen joskus tainnut sanoa, että kun ensimmäisen kerran käytin Sensain aurinkosuojaa, se suorastaan mullisti ajatukseni tuotteiden koostumuksista. Miten joku voi tehdä SPF 50 tuotteen, joka tuntuu iholla silkiltä, ei aurinkovoiteelta? Meinasin tuolloin, että voinkohan enää käyttää muita suojia. Käytän, mutta Sensaita löytyy aina pullo kaapista. Siihen voi luottaa meikin alla kuin vuoreen. Koostumus on todella ohutta, ei lainkaan tahmeaa. Imeytyy välittömästi ja jättää heleän ihon. Ei rullaa minkään meikkipohjan alla. Sensain suoja on yhdistelmä kemiallisia ja fysikaalisia filttereitä. Vedenkestävä.

iS CLINICAL Eclipse SPF 50+ - iS Clinicalin fysikaalisen suojan sisältävä voide on vedenkestävä 40 minuuttiin asti. Vaalean beigen sävy sulautuu hyvin vaaleallekin iholle. Tämä on todettu monena vuonna ääriolosuhteissa Rodoksen lomilla loistavaksi, myös puolisoni suosikki. Voide kuivuu iholla melkein mataksi. Levityksen kanssa kannattaakin olla melko nopea ja levittää voide kerralla, pitkään pieniä alueita kerralla pyörittäessä, se saattaa alkaa murustumaan. Aurinkosuojassa ei ole haivaittavaa tuoksua. 

Atopik SPF 30 Sävyttävä aurinkosuoja - Atopikin tuote sopii herkälle iholle. Hyvää siinä on se, että sitä saa kolmessa sävyssä. Itse käytän sävyä light, mutta sävy medium on hyvä, jos käytät itseruskettavaa. Lisäksi kolmas sävy dark, sopii loistavasti tummemmalle iholle. Voide on koostumukseltaan kevyttä. Voiteessa on fysikaalinen suoja. Tuotteeseen on lisätty hajustetta, mutta se on melko mieto. Pakattu näppärään pieneen purkkiin, joten tätä on helppo kuljettaa laukussa mukana lisäämistä varten. 

*Shiseido Expert Sun Protector Face Cream SPF 50+ - Veden, mutta myös lämmönkestävä voide on aurinkosuojien aatelinen. Tuote on valittu monta kertaa lehdissä parhaaksi aurinkosuojaksi, eikä suotta. Kevyt voide imeytyy ihoon heti, eikä jätä rasvaista tunnetta. Sopii meikin alle, varsinkin jos kasvojen hikoilu kuumalla on ongelma.Tuoksu on melko voimakas, se vie suoraan aurinkorannalle.

*Skincity Skincare SPF 50 Light Emulsion - Koostumus on kivan kevyt ja imeytyy nopeasti. Ihon pinta jää minulla aavistuksen tahmeaksi, jonka vuoksi tykkään tästä eniten meikin alla. Aurinkosuojan lisäksi laajakirjoinen suoja sisältää paljon iholle hyvää tekeviä raaka-aineita – glyseriiniä, skvalaania ja E-vitamiinia. Tuotteella voikin korvata hyvin päivävoiteen. Ei lisätty hajusteita.

*Paula's Choice CALM Mineral Moisturizer SPF 30 (normal to oily/combination) - Montakohan kertaa tuote on ollut täällä blogissa? Monesti? Loistava tuote meikin alle. Kuivalle iholle saattaa olla liian kuivan tuntuinen kuivuttuaan. Vaikka kyseessä on päivävoide, jossa on aurinkosuoja, käytän tätä aurinkovoiteen tapaan. Reilusti laitettuna jättää iholle aluksi muumiefektin, mutta se häviää, kun voide on imeytynyt. Iho ei ala kiiltelemään edes pitkän työpäivän aikana tämän kanssa. Luottotuote, joka löytyy aina kaapista. Ei sisällä hajusteita.

EKOPHARMA Herukka Sensitive SPF 30 - Ainoa tuote joukosta, joka on tarkoitettu kasvoille, sekä vartalolle. Pelkästään kasvoille käytettynä 100 ml:n pullosta riittää pitkään. Tuotteella voi korvata päivävoiteen, sillä se sisältää skvalaania, mustaherukansiemenöljyä ja mustaherukanuutetta, jotka hoitavat ihoa. Fysikaalinen suoja. Jättää ihon pinnan kuultavan valkoiseksi, mutta koostumuksensa vuoksi sopii loistavasti meikin alle. Voide imeytyy ihoon hetkessä ja jättää iholle lähes matan, ei tahmean pinnan, jolle meikki levittyy hyvin. Tummalle iholle en tuotetta suosittele, sen jättämän valkoisen efektin vuoksi. Hajustettu, mutta tuoksu on hyvin mieto ja miellyttävä; aavistuksen hedelmäinen. 

*Elizabeth Arden Prevage City Smart SPF 50 - Rakkaustuote. Antioksidanttinen vaalean beigen värinen aurinkosuoja on ohutta. Tuubimainen pumppupullo on miellyttävä käyttää. Pystyy helposti levittämään oikeasti tarvittavan määrän, eikä voide lähde silti rullaamaan iholla. Levittyy hyvin, imeytyy nopeasti ja jättää upean heleän näköisen ihon. Toimii yksinään, mutta loistava myös meikin alla. Kosteuttaa. Ihonhoito yhdistettynä aurinkosuojaan. Sisältää vihreää teetä, ferulihappoa, E-vitamiinia ja peptidejä. Hajustettu, mutta tuoksu on todella mieto. En oikein osaa edes eritellä, miltä tämä tuoksuisi, koska tunnistettavaa tuoksua ei ole. Suojana toimivat sinkkioksidi ja mikronisoitu titaanioksidi.


Aurinkosuoja, oikeanlaiset vaatteet, sekä varjossa oleilu ovat ne tärkeimmät suojat aurinkoa vastaan. Tykkään kuitenkin suojata ja vahvistaa ihoani näiden lisäksi kesäaikaan aurinkokapseleilla. Talvella en niitä syö. Lisäravinteiden kanssa kannattaa olla aina varovainen ja tarvittaessa kysyä neuvoa omalta lääkäriltä. Olen melko helposti palavana kokenut aurinkokapseleista olevan hyötyä. Yleensä aloitan nauttimisen huhtikuussa ja lopetan elokuussa. Jos olen reissannut talvella lämpimissä kohteissa, olen aloittanut aurinkokapseleiden nauttimisen pari viikkoa ennen lomaa ja jatkanut pari viikkoa sen jälkeen. 

Aurinkokapseleita on monia erilaisia. Betamaxin aurinkokapselit ovat perinteisiä. Ne sisältävät vain ja ainostaan 6 mg:aa betakaroteenia. Kun taas esim. Vivanian Beauty Sun aurinkotabletit ovat monivitaaminituote, jotka sisältävät mm. sinkkiä, keratiinia, kuparia ja B2 -vitamiinia. Betakaroteenia ne sisältävät saman 6 mg:aa. Onkin ihan omasta mieltymyksestä kiinni, kummat tuntuvat omalta. 




Mikä on sinun aurinkosuojasuosikki, käytätkö aurinkokapseleita?





Designed by FlexyCreatives