Näytetään tekstit, joissa on tunniste pintakuiva iho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pintakuiva iho. Näytä kaikki tekstit

Miksi aloin suosia minimalistista ihonhoitoa?

Ihonhoitofilosofiani muutos on varmasti yksi isoimpia asioita kosmetiikkaan liittyen, mitä täältä blogista olet voinut lukijana seurata vuosien saatossa. Rakastan ihonhoitoa edelleen yhtä paljon kuin aloittaessani blogin, mutta ajatukseni muuten ovat muuttuneet lähes täysin. Jokainen toki hoitaa ihoaan juuri kuten parhaaksi näkee, mutta koen, että moni voi saada apua iho-ongelmiinsa minimalistisemmalla otteella, jonka vuoksi haluan puhua minimalistisen ihonhoidon puolesta. 

Alkuaikoina lähes 15 vuotta sitten enemmän oli enemmän. Rakastin usean tuotteen ihonhoitorutiineja, vaihtelin tuotteita usein ja kokeilin jatkuvasti uutuuksia. Kuuntelin innoissani kosmetiikan maahantuojien luentoja, miten he perustelivat milloin minkäkin tuotteen tarpeellisuutta. Oli helppo innostua kaikesta uudesta. Uudesta innostun toki vieläkin, mutta etsin siitä nykyään huomattavasti enemmän tietoa kuin ennen. 

Muutos minimalistisempaan suuntaan alkoi vähitellen. Ihoni on ollut aikuisiällä lähes aina melko hyvässä kunnossa. Pintakuivuus ja ärsyttävät kipeät ihonalaiset silloin tällöin ilmaantuvat yksittäiset finnit olivat suurimpia ongelmiani. Tuntui, että vaikka tein mitä, noista kahdesta ongelmasta en tahtonut päästä millään eroon. Tämän vuoksi aloin seuraamaan ulkomaalaisia ihotautilääkäreitä. Ulkomaalaisia sen vuoksi, että olen kokenut suomalaisten ihontautilääkäreiden asenteen lehtihaastatteluissa sellaiseksi, ettei saisi laittaa suurinpiirtein kuin perusvoidetta kasvoille. Joten kaipasin hivenen vapaammin ajattelevia näkökulmia asiaan. 

Silmiini pisti heidän kommenttikentissään, kuinka moni kertoi, että heidän sisältönsä oli muuttanut heidän käsitykseksenä ihonhoidosta täysin ja yksinkertaistamalla ihonhoitoaan, heidän ihonsa voi paremmin kuin koskaan. Moni heistä oli ollut samanlainen kuin minä. Kaappi oli pullistellut kymmeniä erilaisia tuotteita. Olin tietenkin vähän skeptinen, mutta ajattelin, ettei tuotteiden määrän vähentämisellä voi olla mitään haittaakaan. Aloin karsimaan tietoisesti varsinkin vaikuttavia aineita sisältäviä tuotteita. Ennen saatoin pestä kasvot, laittaa hoitoveden, jonka jälkeen seerumin ja voiteen, jotka kaikki sisältävät melko voimakkaitakin vaikuttavia raaka-aineita. Tällainen ei vaan voisi tehdä hyvää ihon omalle suojakerrokselle, ajattelin. Helpointa olikin vaihtaa ensin puhdistustuotteet hellävaraisiin, hoitovesi vain kosteuttavaan ja voide sellaiseen, joka oli hyvin pelkistetty sisällöltään. Ainoastaan seerumin jätin sellaiseksi, että sisälsi niitä vaikuttavia aineita, joita halusin. Lisäksi aloin suosimaan enimmäkseen hajusteettomia tuotteita. Aloin myös välttelemään tuotteita, jotka sisälsivät paljon eteerisiä öljyjä.


Olin lähes shokissa, miten jo reilussa kuukaudessa iänikuinen pintakuivuus alkoi helpottamaan. Myös joka kuukausi ilmestyvät kipeät finnit hävisivät vähitellen pois kuvioista. Minulla on tainnut olla tänä vuonna yksi ainoa finni, joka on tarvinnut yöksi päälleen finnilapun. Oli aika helppoa ymmärtää, että hei, ihoni tykkää tästä. Nykyään kuivuuttaa ei aiheuta muu kuin retinoli talvella pakkasaikaan. Pidän siitä sitten pari iltaa viikossa vapaata, jolloin kuivuus häviää itsestään. 

Ahaa-elämyksen koin myös siinä, että tehokasta ja toimivaa ihonhoitoa voi tehdä parilla tuotteella, siihen ei tarvita kymmentä erilaista purkkia. Päinvastoin, useiden päällekkäisten tuotteiden käyttö voi lisätä ihon herkkyyttä ja aiheuttaa ylimääräistä ärsytystä. Luultavasti ihoni pintakuivuus johtui juuri tuosta; liikaa tuotteita, liikaa vaikuttavia aineita.



Ihon pinta on tätä nykyä pehmeä, tasainen ja heleä. Se tuntuu kokonaisvaltaisesti jotenkin vahvemmalta, sitä on vaikea selittää, mutta tunnen eron. Minulla on muutamia juonteita kuten ikäiselläni kuuluukin. Iho kuitenkin näyttää sen verran hyvältä, että lopetin nestemäisten meikkivoiteiden käytön lopulta kokonaan. Tiedättekö, kun oppii katsomaan ihoaan kaikkine huokosineen, niin se alkaa näyttää lopulta omiin silmiin paremmalta kuin peittävillä meikkivoiteilla siloteltu iho. En yksinkertaisesti halua peittää ihoa, koska minusta se on kaunis sellaisenaan. Jos kuitenkin haluan tehdä meikkiini meikkipohjan, käytän puuterista mineraalipohjaa, jonka läpi iho edelleen erottuu. Toki tässäkin jokainen toimii omien mieltymysten mukaan. 

Ihonhoidon yksinkertaistamisen lisäksi suurin vaikutus on ollut sillä, kun olisikohan nyt jo kolmas vuosi menossa, kun käytän aurinkosuojaa päivittäin. Vaikka aurinko ei edes nouse ja olisi pilkkopimeää, aamulla ensimmäinen asia mitä teen, on huuhtaista kasvot ja levittää niille aurinkosuoja, jos en muuta ehdi tekemään. Minullehan alkoi ilmestymään muutama vuosi sitten otsaan kesäisin isohko pigmenttiläiskä, mutta sain sen onneksi vielä hävitettyä pelkällä koti-ihonhoidolla. Kun aloin käyttämään aurinkosuojaa päivittäin, läiskä ei ole enää ilmestynyt takaisin. Tämä onkin ihonhoidollisesti ehkäpä suurin katumukseni, etten vain alkanut laittamaan sitä aurinkosuojaa kasvoille joka päivä. Kunpa olisin aloittanut tavan jo nuorena. 


Millaista ihonhoitorutiinia noudatat? Rakastatko pitkiä rutiineja vai oletko yksinkertaistanut ihonhoitoasi?


Kuvat: Pexels, omakuva oma






Näin parannat ihosi!

*Sisältää mainoslinkkejä

Kärsin vuosia lähes ympäri vuoden ihon pintakuivuudesta, samalla kokeilin kuitenkin paljon uusia tuotteita. Lopulta päätin, että asiaan on saatava muutos. Halusin saada itselleni tasapainoisemman ihon. Aloin selvittämään miten. Luin paljon juttuja siitä, miten tämä vaatisi aluksi kaiken yksinkertaistamista. Samalla pitäisi jättää hyvästit myös hajusteille. Monia tuoksullisia tuotteita käyttävälle tämä tuntui aluksi kauhistukselta, mutta se oli lopulta paras päätös, mitä olen ihoni osalta tehnyt. Jätin rohkeasti pois seerumit, aktiiviset- ja lisäkosteutta tuovat tuotteet. Käytössäni oli vain hajusteeton puhdistustuote, kasvovoide ja aurinkosuoja. Jos tykkäät todella minimalistisesta ihonhoidosta tämä kolmikko (puhdistus, kosteutus ja suojaus) on hyvä pohja toteuttaa sitä. 

Tiesin kuitenkin, etten jäisi tuohon vaiheeseen vaan tarkoitus oli jatkaa vain niin kauan, kunnes iho olisi tasapainossa ja pintakuivuus poissa. Tämän jälkeen aloin vähitellen lisätä ihonhoitorutiiniin tuotteita yksi kerrallaan. Lopulta en enää koskaan palannut siihen määrään mitä käytän ennen vaan jätin ihonhoitorutiinin melko yksinkertaiseksi. Lisäksi aloin käyttämään enemmän tuotteita, jotka eivät sisällä hajusteita. 

Jos ihossasi on jatkuvasti ongelmia esim. kuivuutta, pintakuivuutta, rasvaisuutta, ärsytystä, punoitusta yms. voi olla hyväksi ns. "resetoida" iho. Juuri sillä hetkellä käyttämäsi tuotteet voivat vain pahentaa olemassa olevia ongelmia, vaikka tarkoitus olisikin niillä koittaa parantaa tilannetta. Ihon resetoiminen voi olla myös hyvä tehdä silloin, jos haluat esitellä ihollesi uuden aktiivisen ihonhoitotuotteen. Ärsytyksen mahdollisuus pienenee, kun alla on tasapainoinen iho. Nykyään jos huomaan ihossani pienintäkään ongelmaa, rauhoitan tilanteen välittömästi nuodattamalla yksinkertaista rutiinia niin pitkään, että iho rauhoittuu. Usein jo muutama päivä korjaa tilanteen, jos kuitenkin tilanne on paha, kuten minulla alussa, prosessiin voi mennä kuukausi tai enemmänkin.

Millaiset tuotteet sopivat ihon parantamiseen resetoimalla?

Jos sinulla on rasvoittuva iho, haluat varmasti pestä ihosi sekä aamulla ja illalla. Tämä on ok. Muiden kannattaa kuitenkin miettiä ihon puhdistamista vain iltaisin. Kaksoispuhdistuksen voi hyvin suorittaa samalla tuotteella. Aamulla ihon huuhtelu pelkällä vedellä tarvittaessa riittää. Puhdistustuotteen kannattaa olla mahdollisimman hellävarainen. Suosikkejani ovat *Cetaphilin Gentle Skin Cleanser (12,90 €), jota voit käyttää veden kanssa tai ilman. *La Roche-Posay Toleriane -puhdistusemulsio (18,80 €) on alkoholiton samoin kuin Cetaphil. Poistaa meikin hellävaraisesti. Puhdistusmaidoista pitäville *SVR Sensifine Dermo Net -puhdistusmaito (18,60 €) on erinomainen vaihtoehto.

Kosteusvoiteina kolmen tuotteen ihonhoitorutiinissa toimivat hyvin *CeraVe Moisturising Cream (18,70 €), *Cetaphil Moisturizing Lotion (15,50 €) ja *Bioderma Sensibio Rich -hoitovoide (19,49 €). Cetaphil on loistava vaihtoehto rasvaisemmalle iholle, kun muut sopivat taas normaalista-kuivalle iholle. Itse tykkään käyttää Cetaphilia todella paljon kesäisin kasvojen lisäksi koko kropalla. Talvella valitsen mieluummin hoitavamman voiteen. 

Tykkään käyttää kaikenlaisia aurinkosuojia (fysikaalisia, kemiallisia, hybrideja). Ihoa resetoidessa kannattaa kääntyä fysikaalisten eli mineraalisuojien puoleen, jos ihosi on todella herkkä. Kun ihonhoitorutiini on todella simppeli, käytän mahdollisimman ohuen koostumuksen omaavia aurinkosuojia, eikä ole pahitteeksi, jos ne tuovat vähän sävyä kasvoille, koska tällöin voin jättää pohjameikinkin pois. On muuten hassua, että aurinkosuoja on nykyään usein se arvokkain asia ihonhoitorutiinissani joitakin muita tuotteita lukuunottamatta. *Heliocare 360° Mineral Tolerance Fluid SPF 50 (38 €) on aurinkosuoja johon palaan yhä uudestaan. Ohut koostumus imeytyy heti. Tekee ihosta pehmeän ja sopii loistavasti meikin alle. *SkinCeuticalsin Radiance UV Defence SPF 50 (48 €) on hieman rautainen tuoksu (joka haihtuu hetken päästä), mutta tätä kuluu silti vuosittain vähintään yksi pullo. Tykkään siitä millaiseksi tuote jättää ihon. Aurinkosuoja tasoittaa ihoa ja jättää nätin pinnan. Tämän päälle ei kesäpäivinä kaipaa edes muuta ihomeikkiä. Kolmas kevyesti sävytetty suosikkini on *Neostrata Sheer Physical Protection SPF 50 (49 €), jota voi käyttää hyvin yksinäänkin kesällä kosteuvoiteen asemasta päivisin. Talvisin tarvitsen alle ehdottomasti myös voiteen. Tämän päälle en tarvitse myöskään varsinaista meikkipohjaa.


Oletko koskaan kokeillut kolmen tuotteen ihonhoitorutiinia?


Kuvat: Pexels

Herkän ihon pelkistetty ihonhoitorutiini

 *Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia

Talven aikana varmasti meistä monen iho on aivan erilainen kuin kesäaikaan. Kylmyys, tuuli ja lämpötilan vaihtelut rasittavat helposti ihoa. Vaikka itsellä onkin nykyisin normaaliksi lueteltava iho, niin kyllä sillekin talvi on jälleen kerran asettanut omat haasteensa ja sen herkkyyden huomaa. Iho kuivuu ja ärsyyntyy helpommin. Voisikin varmaan diagnosoida, että minulla on normaali, mutta herkkä iho, sillä se reagoi helposti ympäristön vaikutuksiin. Silloin tuotteita on muutettava sen mukaan, mitä iho kulloinkin tuntuu tarvitsevan. 

Jos koen, että ihoni kaipaa erityisen hellävaraista hoitoa, saatan tehdä niin, että karsin vaikkapa viikon ajaksi ihonhoitorutiinista kaikki tehotuotteet pois, jolloin tuotemäärä vähenee. Samalla muutan ihonhoitorutiinin mahdollisimman hellävaraiseksi ja yksinkertaiseksi. 

Yksinkertainen ihonhoitorutiini onnistuu helposti vain neljällä tuotteella – puhdistuote, hoitovesi, seerumi ja kasvovoide, näistäkin tarvittaessa voisi jättää seerumin, sekä hoitoveden pois, mutta näin yksinkertaiseen rutiinin en koe tarvetta, jos tuotteet ovat oikeat. Kun iho on ärtynyt, tärkeintä on laittaa sille tuotteita jotka rauhoittavat, vähentävät punoitusta ja kosteuttavat tehokkaasti.


*Laponie of Scandinavian Gel Cleanserista tuli yksi luottotuotteistani muutamia vuosia sitten, heti sarjan lanseerauksen jälkeen. Tuoksuton kohtuuhintainen kirkas geeliputsari on erittäin matalavaahtoinen, se poistaa iholta öljyn ja kevyen meikin. Ei kuivata vaan iho jää miellyttävän pehmeäksi. Kun iho on herkän oloinen, teen kaksoispuhdistuksen samalla tuotteella. Sisältää mm. glyseriiniä ja xylitolia, jotka kosteuttavat ihoa. Geeliä voi käyttää myös syväpuhdistavasti muutaman kerran viikossa. Anna tuotteen olla hetken iholla, pyörittele ja huuhtele pois.

Pyunkang Yulin Essence Toner on mielestäni markkinoiden paras rauhoittava hoitoneste, jonka vuoksi sitä löytyy minulta aina kaapista varapullo. Kulttituote sisältää vain seitsemää ainesosaa. Hoitoveden pohjana toimii 91,3% Coptis Japonica -uute, joka rauhoittaa ihoa. Ohut geelimäinen neste rauhoittaa, kosteuttaa ja pehmentää. Tällä saa iholle kunnon plumped skin -efektin, jos nestettä kerrostaa vaikkapa meikin alle kolme kerrosta. Jos silmänympärysiho on ärtynyt, kaada hoitonestettä runsaasti vanulappuihin ja aseta naamioksi silmille. Vähentää ärsytystä välittömästi. 

Dr. Jart+:n Cicapair Tiger Grass Re-pair Serumin hankin jo syksyllä talvea varten. Vihreä ohut geelimäinen seerumi vähentää punoitusta ja rauhoittaa ihoa välittömästi. Sen sisältämä tiikeriruoho vahvistaa ihoa. Seerumissa on nerokas automaattipipetti, joka on helppo käyttää, eikä suttaa. Omaan nenääni tuote on oikeastaan tuoksuton, ehkä ihan mieto laventelinen tuoksu, jos oikein tarkasti haistelee. Tosin iholle levitettynä seerumi ei tuoksu enää miltään. Vaikka seerumi sisältää laventeliöljyä, olen kokenut sen todella hellävaraiseksi, eikä se ole ärsyttänyt ihoani millään tavalla. Jos sinulla kuitenkin on ongelmia eteeristen öljyjen kanssa, en suosittele tuotetta.

*La Roche-Posayn Toleriane Ultra -voide on kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava tuote. Pumppupulloa on helppo käyttää ja voiteen saa käytettyä loppuun viimeistä pisaraa myöden. Ulkopuolelta on helppo seurata pullon sisällä olevan voidepussin tyhjentymistä. Koostumus on sopivaa, ei liian ohutta eikä paksua. Toimii niin meikin alla päivävoiteena kuin yövoiteenakin. Tuoksuton voide sisältää kosteuttavaa glyseriiniä ja sheavoita. En edes muista, monesko pullo minulla on tuotetta jo menossa.


Reagoiko sinun ihosi talveen? 

Kuvat: Keskimmäinen kuva Pexels, muut omia


Ammattilaisten ihonhoitosuosikki – SkinCeuticals

*MAINOS: Skincity, sisältää mainoslinkkejä 


Monet blogia pitkään seuranneet ovat saattaneet huomata, että viimeisen parin vuoden aikana käyttämäni ihonhoitotuotteiden hintahaitari on muuttunut melkoisesti. Ennen olin lähes pelkästään selektiivisen kosmetiikan ystävä, mitä ihonhoitoon tuli. Tänä päivänä käytän suurimmaksi osaksi edullisia tai keskihintaisia tuotteita, mutta joukossa on edelleen brändejä joiden tuotteista olen valmis maksamaan enemmänkin, mutta siihen on oltava hyvä syy. En enää niinkään hae ihonhoidolta elämyksellisyyttä kuten aiemmin vaan tehokkuus ja miellyttävät koostumukset ovat elämyksellisyyttä tärkeämpiä asioita. Ennen hain kauniita pakkauksia, nykyään myös yksinkertaiset antavat saman ilon, kunhan ne ovat toiminnallisia.

SkinCeuticals on yksi brändeistä, jonka tuotteista olen tarvittaessa valmis maksamaan enemmän, mitä keskimääräisesti nykyisin maksan ihonhoitotuotteista. Suomessa merkki on edelleen tuntemattomampi, mutta rapakon takana se on erittäin suosittu. Monet sosiaalisessa mediassa olevat ihotautilääkärit suosittelevat sarjan tuotteita ja käyttävät niitä tietenkin myös itse. Toki heidänkin mainonnan takana on koneisto, mutta suosio on myös perusteltua. 

SkinCeuticals on melko nuori brändi. Se on perustettu vuonna 1997. Tuotteiden teho perustuu kliinisesti tutkittuihin raaka-aineisiin. Ne pyrkivät pitämään yllä ihon terveyttä kolmella asialla – ennaltaehkäisemällä, suojaamalla ja korjaamalla. Tuotteet ovatkin tehty korjaamaan erityisesti iho-ongelmia ja suojaamaan ihoa ennenaikaisilta ikääntymisen vaikutuksilta. Tuotteet kehitetäänkin aina tieteellisten tutkimusten kautta. Niillä on tehosta todisteena takanaan tieteellisiä tutkimuksia, jotka osaltaan selittävät merkin hivenen keskimääräistä korkeammat hinnat. 


SkinCeuticalsin ehdoton kulttituote on *C E Ferulic. Antioksidanttiseerumi auttaa suojaamaan ihoa vapaita radikaaleja vastaan. Seerumi on markkinoiden paras C-vitamiinituote. On toki olemassa edullisempia 15% L-askorbiinihappoa sisältäviä tuotteita, mutta ne ovat yleensä formuloitu silikonisiksi. Inhoan niiden silikonista ja toisiaan rouhean tuntuista koostumusta iholla. Se ei vaan ole sitä, mitä henkilökohtaisesti haen ihonhoidolta. SkinCeuticalsin C E Ferulic eroaa muista tuotteista myös siten, että se on yksi harvoja C-vitamiinituotteita, jonka teho on todistettu kliinisissä tutkimuksissa. Seerumi on formuloitu todistetusti stabiiliksi ja sen käyttöikä avattuna on huimat 12 kuukautta. Vaikka tuotteen sävy muuttuu matkan varrella, se on silti edelleen täysin käyttökelpoista. Seerumi on erittäin riittoisaa ja sitä kannattaa annostella varovasti. Ohut vesimäinen seerumi imeytyy ihoon välittömästi, mutta tekee ihon pinnasta miellyttävän pehmeän tuntuisen. Päälle voi helposti lisätä voiteen ja vielä aurinkosuojan. Sopii loistavasti meikin alle. Jos sinulla on herkkä iho, suosittelen aloittamaan käytön *Serum 10:llä. Se sisältää 10% L-askorbiinihappoa ja ferulihappoa. Se onkin miedompana parempi vaihtoehto herkälle iholle. 

Toinen sarjan suosikkituotteeni on *Mineral Radiance UV Defence SPF 50Skinceuticalsin suoja on erittäin ohut mineraalisuoja. Sävytetty kevyesti. Sävy on vaalea ja hyvin neutraali. Tasoittaa nätisti omaa ihon sävyä, kun tuotteen kiinnittää puuterilla, se menee vaikka kevyestä meikkipohjasta tarvittaessa. Tummemmalla iholla tämä ei välttämättä toimi. Pieni miinus tulee siitä, että tuotteessa on hivenen rautainen tuoksu, joka tarkkaan nenään kyllä jää leijumaan. Tykkään tuotteesta meikittöminä päivinä tästä huolimatta todella paljon. Vedenkestävä.

Silloin kun haluan ihon todella puhtaaksi, käytän toisen vaiheen puhdistukseen *Simply Clean -puhdistusgeeliä. Geelipuhdistajaa suositellaan erityisesti normaalille ja rasvoittuvalle iholle, mutta se toimii syväpuhdistuksena myös muille ihotyypeille, varsinkin pintakuivalle iholle irroittamaan kuollutta ihosolukkoa. Puhdistusgeelissä on kevyesti kuoriva vaikutus. Se poistaa iholta talin ja vedenkestävän meikin. Sisältää kookoksen rasvahappoja, jotka puhdistava hellävaraisesti, kun taas kamomilla ja aloe vera rauhoittavat ihoa. Sitruunahappo auttaa poistamaan iholta kuolleita ihosoluja. Puhdistus on kuitenkin hellävarainen, eikä se kuivata normaalia ihoa. 


SkinCeuticalsin tuotteita myy *Skincity.

Onko SkinCeuticals tuttu? Suosikkituotteita?

Ihonhoito talvella

*Sisältää mainoslinkkejä


Voi kai vihdoin sanoa, että talvi on viimein täällä etelässäkin pitkän ajan jälkeen. Viime "talvihan" meni niin, ettei sitä ainaista syksyä voinut oikein talveksi sanoa. Lumi pysyi parhaimmillaan päivän tai kaksi maassa. Taisi yhtenä päivänä koko talvena olla kymmenen astetta pakkasta. Muuten oltiin koko ajan lähempänä nollaa ja usein sen ylikin. Olen niitä ihmisiä jotka nauttivat kunnon talvesta. Valoisuus mikä ulkona tällä hetkellä on, piristää mieltä aivan käsittämättömällä tavalla. Sen sijaan kunnon talvi-ilma pakkasineen luo iholle isojakin haasteita. Onneksi niihin löytyy helposti ratkaisuja. Isoin ongelma talvella koituu iholle lämpötilan vaihteluista ja kuivasta huoneilmasta. Monen iho kärsii kuivuudesta. Muuten normaali iho saattaa äkkiä tulla pintakuivaksi. Tämän vuoksi tällä hetkellä ne syksyllä hyvältä tuntuneet ihonhoitotuotteet eivät välttämättä ole niitä oikeita, eivätkä toimi kuten pitäisi.

PUHDISTUS

Puhdistuksessa kiinnitä huomiota hellävaraisuuteen. Aamulla puhdistukseen voi käyttää pelkkää misellivettä, mutta sen jälkeen kannattaa vielä kasvot huuhdella haalealla vedellä. Toinen vaihtoehto on valita erittäin hellävarainen puhdistustuote. Illalla ensimmäisen vaiheen puhdistajaksi puhdistusbalmi- tai öljy. Toisen vaiheen puhdistajaksi käy hyvin vaikkapa se sama hellävarainen puhdistustuote kuin aamulla.

OMAT SUOSIKIT

*CeraVe Foaming Cleanser

*Paula's Choice CALM Nourishing Cleanser (Normal to Dry)

*Skincity Skincare Micellar Water

*Medik8 Lipid-Balance Cleansing Oil

*Elemis Pro-Collagen Cleansing Balm Rose

HOITOTUOTTEET

Kuivaa ja pintakuivaa ihoa tarvitsee myös kuoria, että kuivan ihosolukon saa pois. Jos kuollut ihosolukko vain kerrostuu iholle, alkaa sille puskea pian epäpuhtauksia. Kuorinta on kuitenkin syytä tehdä mahdollisimman hellävaraisesti. Kannattaakin kääntää katseet kuoriviin kasvovesiin tai emulsioihin, jotka sisältävät salisyylihappoa tai muita hyvin hellävaraisesti kuorivia happoja. Toki myös mekaanisesti kuorivista tuotteista löytyy tänä päivänä hellävaraisia vaihtoehtoja. C-vitamiinituotteet toimivat myös loistavasti ihoa kirkastavana elementtinä. Seerumeista hyaluroni- ja polyglutamiinhappoa sisältävät tuotteet sitovat ihoon kosteutta todella tehokkaasti.

OMAT SUOSIKIT

*Kiehl's Daily Refining Milk Peel Toner

*Paula's Choice CALM 1% BHA Lotion Exfoliant

*Paula's Choice C15 Super Booster

The Inkey List Hyaluronic Acid

The Inkey List Polyglutamic Acid

NAAMIOT JA ÖLJYT

Iltaisin ihon kosteutusta kannattaa tehostaa muutaman kerran viikossa yönaamiolla. Öljyä voi tarvittaessa käyttää vaikkapa joka ilta. Niinä iltoina, kun yönaamio on käytössä, voi öljyn jättää pois. Muistathan lisätä öljyn ja yönaamion vasta viimeisinä hoitotuotteina seerumien ja voiteen jälkeen, sillä ne lukitsevat kosteuden iholle.

OMAT SUOSIKIT

*Sensai Cellular Performance Extra intensive Mask

*Mossa Vitamin Cocktail Facial Oil

*Bybi Strawberry Booster

VOITEET

Voiteissa suosin päivisin kevyitä ja helposti imeytyviä koostumuksia, jotka toimivat meikin alla. Yöksi valitsen aina paksumpia ja hoitavampia koostumuksia. 

OMAT SUOSIKIT

Päivällä

The Inkey List Peptide Moisturizer 

*Kiehl's Ultra Facial Moisturizer

Yöllä

*Medik8 Advanced Night Restore 

*Kiehl's Ultra Facial Cream

*Paula's Choice CALM Restoring Moisturizer (Normal to Dry)

Näiden lisäksi ei tietenkään kannata unohtaa sisäistä ihonhoitoa. Monet löytävät apua pintakuivaan ihoon talvella Omega-kapseleista. Itse kuitenkin vannon Halo Beauty Kiwi Seed Boostereiden nimiin, jotka ovat vuosien aikana auttaneet myös muihin iho-ongelmiini. Kiwi Seed Boostereiden syönnin aloitettua, en ole enää talvisin tarvinnut Omega-kapseleita.

Rakasta ihoasi, älä rankaise! 

Liian voimakkaat puhdistustuotteet, sekä liiallinen hankaus kannattaa unohtaa. Ne kuivattavat ihoa entisestään. Rutiinista kannattaa myös pitää kiinni. Pakkasten paukkuessa yksikin hoitamaton päivä voi kuivattaa ihoa entisestään ja tilanteen korjaamiseen voi mennä pahimmillaan viikkoja.

Miten hoidat ihoasi talvella?


Kuvat: Pixabay

Designed by FlexyCreatives