Näytetään tekstit, joissa on tunniste huulet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huulet. Näytä kaikki tekstit

Parhaat huulivoiteet joka säälle

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia

Nyt on varmasti se aika vuodesta, kun viimeistään kaikki meistä huomaavat huulien kuivumisen. Oma käyttörytmini huulivoiteiden kanssa on hyvin vaihteleva riippuen vuodenajasta. Kevättalvesta syksyyn käytän huulivoiteita siksi, että ne suojaisivat huuleni auringolta, joten silloin suojakerroin on ehdoton. Suojakertoimen lisäksi tykkään, että tuote myös tuntuu pysyvän huulilla, eikä sitä tarvitsisi ihan viiden minuutin välein lisätä. Usein tämä riittääkin, eikä kesäaikaan huuleni kaipaa pääsääntöisesti yöksi mitään voiteita. Talvella taas keskuslämmityksen kuivattaessa huulia ihan eri tavalla, tuotteiden pitää olla todella hoitavia ja varsinkin yön ajan käytettävään voiteeseen kannattaa panostaa. Pyrin siihen, etten talvella päivisin vain lisäämisen vuoksi lisäisi huulivoidetta, ainoastaan, jos huulet oikeasti tuntuvat kuivilta. Sisällyksessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että huulivoide sisältäisi kosteuttavia raaka-aineita, mutta myös niitä, jotka lukitsevat kosteuden ihoon. Jos huulituote sisältää pelkästään kosteuden lukitsevia raaka-aineita, eikä kosteuttavia, huulet saattavat kuivua entisestään, jolloin joudut ns. "huulirasvakierteeseen". 

Omissa suosikeissani on niin hajusteettomia kuin hajustettujakin tuotteita, vaikka pääsääntöisesti suosin hajusteettomia. Puikkomallit ovat kaikista käytönnöllisempiä, monet suosikkituotteeni ovat muulla tavoin pakattuja. Tämä ei haittaa, kun tuotetta käyttää öisin tai kotona. Aurinkosuojilla varustetuttaja taas kantaa koko ajan mukana ja silloin pakkauksella on väliä.


*Avène Cold Cream Lip Butter (9,90 €) – Klassikko, jonka ostan joka syksy kaappiin. Avènen tuote sisältää runsaasti erilaisia öljyjä, mehiläisvahaa ja karitevoite. Koostumus on purkissa jämerän oloista, mutta tuote sulaa huulille laittaessa. Pysyy todella hyvin huulilla ja kosteuttaa tehokkaasti. Huulivoiteeseen on lisätty hajustetta, mutta tuoksu on erittäin mieto ja hivenen sitruksinen. Yökäytössä ja kotona ollessa lisään tarvittaessa voidetta myös päivisin.

Aquaphor Lip Protectant SPF 30 (4,42 €) – Viime kesän käytetyimpiä huulivoiteita. Pehmentää huulia. Sisältää kosteuttavaa glyseriiniä. Vaseliini ja shevoi suojaavat huulia. Koostumus on mukavan liukuvaa. Muuttuu kuitenkin lämmössä helposti entistäkin juoksevammaksi. Viileässä säilytettynä jähmeää. Ihan kuumimpina kesäpäivinä ei paras mahdollinen vaihtoehto mukaan otettavaksi, koska muuttuu niin juoksevaksi, mutta normaaleina Suomen kesäpäivinä lemppari. Tilaan tuotetta iHerbistä, koska suojakertoimellista versiota on vaikea löytää muualta.

Blistex Five Star Lip Protection SPF 30 (2,01 €) – Suomessakin myydään vastaavanlaista ihan marketeissa, kulkee nimellä ProtectPlus SPF 30, hintaa n. euron enemmän. Olen käyttänyt vain iHerbistä tilattavaa versiota, enkä ole kokeillut onko Suomessa myytävän koostumus jotenkin erilainen, ainakin sisällykset näyttäisivät poikkeavan hieman toisistaan, joka saattaa sitten vaikuttaa koostumukseen. Pitää varmaan testata asia tulevaisuudessa, koska tässä tuotteessa juuri se oikeanlainen koostumus on se juttu. Tämä on siitä loistava, että koostumus on erittäin jämäkkää, jopa helteellä tuote ei lötkisty puikossa juurikaan. Jämäkkä koostumus pysyy huulilla erittäin pitkään ja tälle onkin luvattu vedenkestävä suoja 80 minuutiksi. Ei tee huulien pintaa tahmeaksi, mutta tuntee, kun tuote on huulilla. Hajusteeton. Täydellinen ranta- ja hellepäivien suoja huulille! Tykkään käyttää tätä myös kodinulkopuolisessa työssäni maskin alla, koska voide ei liukene maskin alle puhuessa kertyvän kosteuden mukana taivaan tuuliin heti. Tuote josta en luovu.

*Elizabeth Arden Eight Hour Cream (33,95 €) – Klassikko, joka ei esittelyjä kaipaa. Voide jota olen käyttänyt kaksikymmentä vuotta. Luultavasti kaikki ylistyssanat on tähän käytetty täällä, mitä voi keksiä. Hinta kirpaisee, mutta Eight Hour Cream on monitoimituote, joten pelkkiin huuliin tätä ei tarvitse säästellä. Puolisollani on myös oma tuubi käytössä, koska hän vannoo tämän tuotteen nimiin yhtä paljon kuin minäkin. Pakkauksessa on hurjat 50 ml:ä tuotetta. Huuliin, kuiviin kantapäihin ja kynsinauhoihin käytettynä, yksi pakkaus kestää minulla käytössä puolitoista vuotta. Pakkaus säilyy avaamisesta kolme vuotta, joten pelkästään huulillekin käytettynä käyttöikää on runsaasti ilman pilaantumisen pelkoa. Tämä saa huulet yön aikana niin pehmoisiksi, että päivisin edes kovimmilla pakkasilla ei tarvitse kovinkaan usein lisäillä muita voiteita. Tuotteessa on mielipiteitä hieman jakava hyvin vieno maanläheinen tuoksu. Olen tuoksuun niin tottunut, että koen sen jotenkin läheisen lämpimänä. Sisältää E-vitamiinia ja erilaisia öljyjä. Vaseliini ja mineraaliöljy lukitsevat kosteuden huulille.

*La Roche-Posay Cicaplast Lips Huulivoide (6,75 €) – Ostin tuubin kesällä ihan mielenkiinnosta. Nyt tuubi vetelee viimeisiään ja uusi avaamaton odottaa jo kaapissa. Ihastuin tuotteeseen välittömästi. Tuubista voi pursottaa jämäkkää tuotetta suoraan huulille ja levittää pakkauksen suussa olevalle aplikaattorilla. Pursotan kuitenkin usein tuotetta sormelle ja levitän siitä sen huulille. Kosteuttaa todella tehokkaasti. Käytän öisin jämerän koostumuksen vuoksi, mutta aplikaattori helpottaa mukana kuljettamista ja voidetta voi lisätä päivän aikana tarvittaessa. Ei sisällä suojakerrointa. Sisältää mm. pantenolia, mehiläisvahaa, karitevoita ja lipedejä, jotka suojaavat ja kosteuttavat huulia. Kipuamassa kovaa vauhtia luottotuotteeksi, mitä huulten hoitoon tulee. 

*Nuxe Very Rose Lip Balm (13,95 €) – Nuxen ikoninen Rêve de miel -huulivoide on kaikkien aikojen suosikki huulivoiteitani, niin pitihän se tietenkin hankkia tämä uusi ruusuinen versio. Rakastan ruusun tuoksua, joten toivon, että tämä uutuuskin ruusuilta tuoksuisi, samalla kun se kosteuttaisi yhtä hyvin huulia kuin klassikkokin. Vaikka käytän todella paljon hajusteettomia ihonhoitotuotteita, joskus sitä vain kaipaa tuoksullistakin elämystä. Sisältää mehiläisvahaa ja karitevoita. Sopii käytettäväksi varsinkin öisin ikäänkuin huulinaamion tapaan. Kosteuttaa tehokkaasti. Tuoksu oli kuitenkin yllätys, se on nenääni enemmän vaniljainen kuin ruusuinen. Kertokaa, jotka olette käyttäneet, onko nenässäni jotain vikaa. :D

*Sensai Total Lip Treatment (99 €) – Meinasin aluksi, että jättäisin tuotteen pois, siksi en edes kuvannut sitä kuviin. Hinta kuulostaa varmasti monesta naurettavalta. Toisaalta, jokainen laittaa ansaitsemansa rahat mihin haluaa. Kyse on kuitenkin yhdestä suosikkituotteestani, mitä huulituotteisiin tulee, siksi en vain voinut jättää Sensain ikonista tuotetta pois. Kun miettii edellä mainittujen tuotteiden ja Sensain tuotteen sisältöä, niin onhan se aivan erilainen. Sensain Total Lip Treatment sisältää huomattavasti enemmän pinnalla olevia ihonhoidon tehokkaita huippuraaka-aineita, kun taas ylläolevat ovat sisällöltään hyvinkin peruskauraa, kun miettii, mitä huulivoiteet yleensä sisältävät. Ne samat raaka-aineet eivät tietenkään maksa monissa muissa ihonhoitotuotteissa sataa euroa, mutta niitä harvemmin näkee huulia varten suunnitelluissa tuotteissa. En käytä voidetta pelkästään huuliin vaan se on yksi parhaista voiteista myös silmänympärysiholle talviaikaan, jos iho tuntuu kuivalta ja hilseilee. Kokeilkaa, keiltä tämä löytyy. Lisäksi voide sopii kaikista mainitsemistani parhaiten huulipunan alla käytettäväksi. Sisältää mm. glyseriiniä, niasiiniamidia, skvalaania, salisyyhappoa ja erilaisia kasviuutteita. Hajusteeton.


Mikä on sinun suosikki huulivoiteesi?


Kuvat: JonnaH, keskimmäinen Pexels

Suosikki uudistui – Sensai Total Lip Treatment uusi vs. vanha

*Vanha oma, uusi saatu. Sisältää mainoslinkin.

Aina kun oma suosikkituote uudistuu, se on jännä paikka. Valitettavan usein uudistunut tuote saattaa olla mielestäni huonompi kuin vanha, mutta toki poikkeuksiakin löytyy. Varsinkin tuoksuissa uudistuneet versiot ovat enemmän huteja kuin hittejä.

Sensain Total Lip Treatment on ollut jo vuosia suosikkituotteeni. Se on niitä tuotteita, josta tuntuu älyttömältä maksaa satasta. Se on kuitenkin samalla niitä harvoja tuotteita, johon olen valmis ollut panostamaan, koska käytän sitä jatkuvasti. Ensinnäkin tuote on niin riittoisa, että se kestää minulla lähes vuoden, vaikka käytän sitä lähes päivittäin. Joten ihan jatkuvasti ei uutta pulloa tarvitse olla ostamassa. Nimi antaa osviittaa, että kyseessä olisi huulituote ja onkin, mutta käytän tätä kyllä kaikkeen muuhunkin. Kuiviin kynsinauhoihin, kuiviin kohtiin kasvoissa, olenpa käyttänyt tätä silmänympärysvoiteenakin, kun luomet ovat tuntuneet talvella kuivilta. Tämä on onnistunut, koska tuotteeseen ei ole lisätty hajustetta, joten se ei tuoksu millekään. Sitä onkin voinut laittaa jopa herkimmille ihoalueille ilman ärsytystä.


Uudistuksen huomaa välittömästi ensin pakkauksessa. Uusi pakkaus on edeltäjäänsä huomattavasti hienostuneempi ja hempeämpi. Väri on pysynyt vaaleanpunaisena, mutta uudessa pullossa on liukuväri, joka tekee siitä mielestäni entistä eteerisemmän näköisen, joka sopii Sensain tyyliin. 

Ulkoisesti koostumuksissa on heti jonkin verran eroa. Uusittu Total Lip Treatment on väriltään vitivalkoista, kun vanha versio on sävyltään enemmänkin luonnonvalkoista. Kuvassa sävyeroa ei niin erota, mutta luonnossa se on selvä. Koostumukset ovat lähes identtiset. Uusi on ehkä aavistuksen verran pehmeämmin levittyvä ja tuntuu notkeammalta. Isoin ero on se, että nykyinen on huulilla entistä versiota huomattavasti kiiltävämpi. Ei mikään super kiiltävä, mutta selvästä heleä, kun taas vanha oli lähes matta.

Seuraavaksi tietenkin pitää tarkistaa sisältö. Mikä muuttui?

Sisällysluetteloa tarkistellessa isoin uusi juttu on huomattavasti korkeammalla oleva niasiiniamidi. Tämähän ei välttämättä merkitse mitään. Sillä kaikki ainesosat, joita on alle 1%, voidaan merkitä missä järjestyksessä tahansa ainesosaluettelon loppuun. Niasiiniamidi on ehkäpä tämän hetken muodikkain raaka-aine ihonhoidossa ja se antaa tuloksia hyvinkin pienillä pitoisuuksilla. Olikin hienoa huomata näitä tutkiessa, että Sensai oli lisännyt raaka-ainetta tuotteeseensa paljon ennen kuin siitä tuli muodikas. Niasiiniamidi on monipuolinen raaka-aine ja se tekee ihmeitä kaikille ihotyypeille. Vahvistaa ihoa, saaden tuntumaan sen kimmoisammalta. Tasoittaa hienoja juonteita ja ihonsävyä. Rauhoittaa ja kirkastaa ihoa. Muuten muutokset ainesosaluettelon sisällössä ovat hyvin pieniä ja silmiini aika näennäisiä. 

Olen ehtinyt käyttää uusittua Total Lip Treatmentia jonkin aikaa. Olen tykännyt edelleen tuotteesta yhtä paljon kuin ennenkin. Joten se pysyy suosikkina. Ainoa ihan pieni miinus entiseen verrattuna uudessa on sen aavituksen liukkaampi koostumus, jonka vuoksi ennen huulipunan lisäämistä, sen imeytymistä huuliin pitää hetken odottaa. Lopulta on kuitenkin makuasia tykkääkö enemmän kiiltävämmästä vai matasta lopputuloksesta. Päiväkäytössä yksin käytettynä pieni kiilto näyttää kivemmalta. Minulle ehkä suurin juttu oli kuitenkin se, että tuotteeseen ei edelleenkään ole lisätty hajustetta. Hajusteen lisääminen olisi pilannut siltä sen monikäyttöisyyden, joka on aina ollut itselleni Total Lip Treatmentin vahvimpia ominaisuuksia. 



Oletko käyttänyt Sensain Total Lip Treatmentia? Mitä pidit?


Tuotetta voi ostaa *TÄÄLTÄ.

Parhaat – tammikuu'19

*)Blogipostaus sisältää mainoslinkkejä.

Monet ovat blogeissaan viime aikoina puhuneet, kuinka heistä on tuntunut, että tammikuu kesti ikuisuuden, mutta itseltäni se meni nopeasti. Syy oli varmaan siinä, että erittäin hektisen joulukuun jälkeen toisin kuin monilla muilla, minulla oli tammikuussa enemmän vapaa-aikaa, jonka vuoksi kuu tuntuikin kuluvan kuin siivillä. Nyt ollaankin menty jo hyvän matkaa tätä lyhyttä helmikuuta, näinköhän tämä kuu loppuu ihan kokonaan kesken? Sen vuoksi ajattelinkin kiirehtiä teille tämän tammikuun parhaat -postauksen, ettei vaan venähdä maaliskuulle. Tammikuussa ihoa tuli hemmoteltua oikein olan takaa ja rakastuin uudelleen erääseen vanhaan tuoksuuni. 


Laponie of Scandinavia Gel Cleanser – Tiedän, tiedän... moni teistä varmaan miettii, että taas se höyryää tästä, mutta siihen on syynsä. En käyttänyt tammikuussa kuin kahta puhdistustuotetta tätä ja Essen Sensitive Cleanseria. Tuotteessa on tarpeeksi hellävaraisuutta, että se sopii loistavasti niin yksinään aamupuhdistukseen kuin illalla toisen vaiheen puhdistajaksi. Omaan nenääni täysin tuoksuton kirkas geeli on erittäin matalavaahtoinen, se poistaa iholta öljyn ja kevyen meikin, ei kuivata vaan jättää ihon ihastuttavan pehmeäksi. Sisältää mm. ihoa kosteuttavia xylitolia ja glyseriiniä. Koostumuksesta on sanottava sen verran, että itse juuri rakastan geeliputsarissa tällaista eleetöntä koostumusta. Kokeilkaa niin ymmärrätte. 

Dr. Hauschka Rose Day Cream Light* – En ole käyttänyt Dr. Hauschkan Ruusuvoidetta luultavasti vuoteen, mutta heti kun otin sen käyttöön, muistin miksi rakastan sitä. Kevyt Ruusuvoide on täydellinen meikinalusvoide talviaikaan. Se on tarpeeksi hoitava, mutta isosisko Ruusuvoidetta ohuemman koostumuksen omaava, jonka vuoksi se imeytyy ihoon nopeasti. Pidän ruusun tuoksusta ja huomaan koukuttavani voiteen tuoksuun joka käyttökerralla uudestaan.

Ralph Lauren Romance* – Monet teistä saattavat muistaa, että olen ollut kerran aiemminkin naimisissa. Tuolla kerralla häätuoksuni oli Romance. En voinut käyttää tuoksua vuosiin, koska se toi mieleeni liikaa muistoja, mutta elämä vei eteenpäin ja muutama vuosi sitten päätin kokeilla uudestaan. Muistot olivat jo haalistuneet ja ensimmäisellä suihkauksella tajusin, että haluan yhä käyttää tätä tuoksuaItselleni Romance on aina edustanut tietynlaista kukkaistuoksujen aatelia, omanlaistaan sinfoniaa. Tuoksu joka pystyy olemaan yhtä aikaa intiimi, mutta kaikessa virkistävyydessään iloinen. Tämä on ehdottomasti tuoksujen ilopilleri. Romance alkaa pippurisesti sekoituksella inkivääriä, ruusua, sitruunaa, puhdasta kamomillaa ja herkkää freesiaa. Tuoksun sydän on kukkien ilotulitusta, veden raikasta lootuksen kukkaa, liljaa, neilikkaa ja valkoista orvokkia. Pohja on puinen ja metsäinen: myskiä, itämaisen vivahteen tuovaa patsulia ja oakmossia. Ihollani Romance on pehmeän puhdas, kukkainen ja hivenen utuinen tuoksu, jossa on lopussa selvästi metsäisiä vivahteita. Itse haistan esimerkiksi inkiväärin ja sitruunan selvästi, kun tuoksu on paperilla, mutta ihollani ne eivät tuoksu nenääni juuri lainkaan, mikä on jännittävä reaktio. Kesto iholla on seitsemisen tuntia.

BYBI Buffer -huulikuorinta* –  Näin ei käy kovin usein, mutta tämän kanssa kävi. Inhosin aluksi tuotetta sydämeni kyllyydestä. Miten huulille laitettava tuote voikin maistua näin ällöltä hivenen kielen päälle joutuessaan, eikä tuoksukaan ollut kovin hääppöinen. Kuorivia rakeitakin oli makuuni liian vähän. Sitten jäin koukkuun siihen kosteuttavaan ja pehmeään tunteeseen, minkä tuote jättää huulille ja olin valmis antamaan anteeksi kaiken edellä mainitun pahan. Kuorinnassa on käytetty ruskeaa sokeria joka toimii kuorivana elementtinä. Huulia hoitavat manteliöljy, kirsikansiemenöljy ja sheavoi. Jännin raaka-aine on tequila-agaaveuute, joka tiedetään andioksidanttisista ominaisuuksistaan, sen kyvystä lievittää tulehduksia ja hillitä bakteerien kasvua. Huulikuorinta on koostumukseltaan öljymäistä tahnaa höystettynä sokerilla. Otan tätä puolikkaan herneen koon verran sormeeni ja hieron huulille, tämän jälkeen pyyhin ylimääräiset kasvopaperilla. Toisinaan huulet eivät tarvitse enää lisäkosteutta, mutta esim. yöksi lisään päälle vielä Elizabeth Ardenin Eight Hour Creamin.

Giorgio Armani ArmaniPrima smart moisture serum – Jos mietitte, että haluaisitte kokeilla jotain luksustuotetta meikin alle, niin kokeilkaa jotain Giorgio Armanin ArmaniPrima -sarjasta. En tiedä miksi kukaan ei puhu näistä tuotteista, mutta en ole vieläkään yhtäkään huonoa sarjasta kasvoille pistänyt. Päinvastoin, sarjasta löytyy useita tuotteita, joita minulla on jopa varapullo varastossa, se kertoo paljon. Pipettipulloon pakattu maitomainen seerumi tuoksuu kukkaisen raikkaalta, se imeytyy ihoon hetkessä, tunne on jopa sellainen, että se ikäänkuin katoaisi siihen heti levityksen jälkeen. Ihon pinta tuntuu sileältä, pehmeältä ja raikkaalta. Seerumi sisältää hyalyronihappoa ja punaisen meren meriheinää, jotka tekevät ihosta hyvin kosteutetun ja hehkuvan. Täydellinen seerumi meikin alle.


Mikä oli tammikuun lempituotteenne? Löytyikö joukosta tuttuja tuotteita?



Parhaat – marraskuu´17


Mikään ei tee minua iloisemmaksi kuin sanoa, että tänään on marraskuun viimeinen päivä. On tätä odotettukin! Sehän tarkoittaa myös sitä, että on aika koota yhteen marraskuussa ihastusta herättäneet tuotteet. Tällä kertaa suosikeista huomaa aika hyvin mihin olen jaksanut marraskuun aikana panostaa ja mihin en... Meikkituotteet loistavat poissaolollaan, sen sijaan ihonhoitotuotteita olen sitten käyttänyt senkin edestä.

*Tuotteista muut ostettu itse Lush PR-näyte, saatu blogin kautta. 


Alpha-H Vitamin C – Australialainen Alpha-H on varmasti monelle hieman tuntemattomampi tuttavuus, mutta itse tutustuin sarjaan ensimmäisen kerran jo vuonna 2013. Siitä lähtien ihonhoitooni on säännöllisen epäsäännöllisesti kuulunut aina jokin sarjan tuote. Muutaman viimeisen kuukauden aikana olen innostunut tästä simppelistä sarjasta kovasti uudestaan. Ehdottomia suosikkejani marraskuussa oli sarjan Vitamin C with Grape Seed -seerumi. Seerumi kirkastaa ihoa hellävaraisesti ja sitä jos mitä ihoni juuri marraskuun pimeydessä tarvitsi. 

Dr. Hauschka Facial Toner – On vanha tuttu ja hyväksi havaittu, en ole laskenut montako pullollista olen näitä vuosien aikana käyttänyt. Tämä on Dr. Hauschkan kasvovesistä se "miedompi", itsehän käytän molempia, mutta viime aikoina ihoa vahvistava ja kirkastava tuote on toiminut ihollani loistavasti. Sisältää mm. taikapähkinää ja sopii hyvin normaalille, kuivalle ja herkälle iholle. 

Lush Sugar Plum Fairy Lip Scrub* – Reilu vuosi sitten kirjoittelin teille ihastuksestani Lushin Popcorn-huulikuorintaan. Niin ihana kuin poppareilta ja karamelliltä tuoksua kuorinta olikin, pakko sanoa, että Plum Fairy vie voiton. Monet käyttämäni huulikuorinnat ovat makuuni liian rouheita, mutta näissä Lushin tuotteissa on todella hieno ja hellävarainen, mutta silti tehokas koostumus. Sugar Plum Fairyn tuoksu on suorastaan karkkinen: mustaherukkaa ja makeaa villiappelsiinia. 

Medik8 Night Eye – Syksyn pimeydessä on tuntunut, että silmänympärysihokin on kaivannut ihan toisenlaista hoitoa kuin kesällä. Medik8 Night Eye on tehnyt silmänympärysihosta kirkkaamman, sileämmän ja pehmeämmän. Tehokasta tuotetta käytettäessä maltti on kuitenkin valttia ja olenkin käyttänyt A-vitamiinia sisältävää tuotetta n. 2-3 kertaan viikossa.

Mádara Detox Mutanaamio – Käytän syväpuhdistavaa naamiota toisinaan kuorinnan sijasta. Tuote puhdistaa ihohuokosia tehokkaasti, tehden niistä silminnähden pienemmät. Iho näyttää raikkaalta ja tasaiselta käytön jälkeen. Rasvaisen ja sekaihon omaava voi käyttää tätä pari kertaa viikossa ja normaalin ihon omaava kerran viikossa. Minä pintakuivan sekaihon omaavana olen käyttänyt naamiota pari kertaa kuukaudessa. Tuotteella saa todella hyvin esim. hormoninäpyt rauhoitettua, joten välillä laitan tätä ihan vain paikallisesti niidenkin päälle. Annan vaikuttaa kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen huuhtelen naamion lämpimällä vedellä pois. 


Mikä oli marraskuun suosikkituotteesi? Joko olet innoissasi tulevasta joulukuusta?

PS. Muistakaahan, että huomenna avautuu kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin ensimmäinen luukku KIDULT -blogissa. 

*Lush PR-näyte saatu blogin kautta, muut omia.


Kestävän huulimeikin salaisuus


Moniko teistä käyttää huulipunan alle tarkoitettuja pohjustajia? Löysin tuohon tarkoitetut tuotteet vasta muutamia vuosia sitten aika samoihin aikoihin, kun aloin käyttämään enenemissä määrin mattapunia, jotka vaativat alleen hyvässä kunnossa olevan huulten ihon. Se automaattisesti käänsi katseeni siihen suuntaan, että mitä huulille pitäisi ensin tehdä, että puna niiden päällä näyttäisi mahdollisimman kauniilta.

Huulimeikkiä tehdessä kannattaa huomioida, että jos huulet ovat todella kuivat, ne kannattaa kuoria jo edellisenä iltana ja levittää yöksi jotain todella hoitavaa tuotetta. Huulille on muuten olemassa omia naamioitakin yön ajaksi, oletteko kokeilleet? Haluan heti sanoa, että kenenkään ei tarvitse omistaa huulipunan pohjustajaa, sillä hätätapauksessa peitevoide ajaa asian. Tässä postauksessa olevista tuotteista pari on kuitenkin sellaisia, joita käyttäessä huomaan aivan selkeän eron huulimeikissä ja sen kestossa, jonka vuoksi huulipunan pohjustaja löytyy aina meikkipussistani. 

Postauksessa olevasta neljästä tuotteesta yksi ei ole oikeastaan pohjustaja lainkaan vaan balmi, joka tekee huulista pehmeät ja hyvän näköiset, jos huulet ovat siinä kunnossa, ettei niille tee punaa mieli edes pistää. Kaksi tuotteista sopii taas loistavasti varsinkin mattaisten punien alle ja yksi creme-laatuisten alle lisäämään kestoa.

*Elizabeth Arden ja Lumene PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia. 


Elizabeth Arden Lip-Fix* – Jos minun pitäisi valita näistä neljästä itseltäni tuotteesta yksi, jonka toivoisin löytyvän jokaisen meikkipussista, se olisi tämä. Todellinen must-have -tuote, joka mullisti aikoinaan maailmani. Tuoksuton Lip-Fix on melkein ohuen emulsiomaista, se levitetään huulille ja annetaan kuivua. Tuote tekee huulille saman kuin primer kasvoille. Kun tuote on kuivunut huulille, huulet näyttävät sileämmiltä ja hieman mattaisilta, mutta ne eivät silti tunnu kiristäviltä. Pinta on mielestäni aivan aavistuksen tahmea, joka on pelkästään loistava asia huulipunan tarttuvuuden kannalta. Varsinkin creme-laatuisten punien alla käytettynä huomaan huulipunan kestossa huulilla aivan huikean eron, se ei kulu niin nopeasti pois kuin ilman pohjustajaa. Jos huuleni ovat todella kuivat, tämä ei tuo mielestäni tarpeeksi kosteutta, että käyttäisin tätä mattapunien alla. Sen sijaan huulten ollessa hyvässä kunnossa tämä toimii mattaistenkin kanssa.

Lumene Lip Perfector Balm* – Lumenen tuote ei ole näistä varsinainen pohjusta, mutta halusin ottaa sen juttuun mukaan, koska se on omassa kategoriassaan loistava tuote. Marjaisalta tuoksuva huulivoide sisältää persikkaisia ja pinkkejä väripigmenttejä, joten se korostaa nätisti huulten omaa sävyä. Koostumus on mukavan täyteläistä ja huulet näyttävät heti levityksen jälkeen hehkuvilta ja täyteläisiltä. Niin kuin aina myös Lip Perfector Balm on minulle monitoimituote, käytän tätä usein huulipunien päällä niin, että taputtelen tuotetta kevyesti sormella huulten keskelle luodakseni illuusion täyteläisemmistä huulista tai sitten niin, että väritän koko huulet rajauskynällä ja lisään tällä hieman hehkua huulten keskiosaan.

Sensai Lip Base – Sensain melkein tuoksuton SPF 15 -aurinkosuojan sisältävä pohjustusvoide jättää huulille todella liukkaan ja kosteutetun tunteen. Tuote sisältää Defocus Powder -puuteria, joka häivyttää huulilta juonteita. Läpinäkyvää pohjustusvoidetta voi käyttää ihan yksinään huulilla, mutta itse pidän tuotteesta varsinkin mattapunien alla. Jos huulet tuntuvat kuivilta, tämä silottaa ne välittömästi. Liukas koostumus tekee sen, että muiden kuin mattaisten punien alle koen tuotteen koostumuksen liian liukkaaksi.

YSL Top Secrets Lip Perfector – On Lumenen tapaan huulivoide, mutta sitä voi käyttää myös meikin eli huulipunan alla. Koostumus on todella jämäkkää ja tuote saa näyttämään huulet välittömästi täyteläisemmiltä ja tuntumaan hyvin kosteutetuilta. Koska voide ei jätä huulille makuuni liian liukasta pintaa, tämä sopii mielestäni todella hyvin kaikkien punien alla käytettäväksi, jos huulet ovat kuivat ja  kaipaavat mahdollisesti lisää kosteutta. Itselleni must have -tuote talvella mattapunien alle. Tuoksu on mieto kukkais-hedelmäinen.


Kun pohja on kunnossa, huulet kannattaa rajata. Jos haluat huulimeikin kestävän niin silloin huulet kannattaa värittää ensin kauttaaltaan huultenrajauskynällä. Tämä siksi, että väri kuluu tuolloin tasaisemmin pois. Olen laiska ja jaksan harvoin arkena levittää huulipunan siveltimellä, mutta silloin kun haluan meikin kestävän, käytän sivellintä. Muuten olisiko teillä vinkkejä hyvistä huulipunasiveltimistä? Itselläni on sellainen vielä hakusessa. Huulimeikin kestoa lisäämään voi lopuksi päälle laittaa aavistuksen puuteria. Saatavilla on myös erilaisia "lip fix" -tyylisiä tuotteita, joilla puna ikäänkuin sinetöidään huulille, itse en ole näitä kokeillut. Ne sisältävät usein paljon alkoholia ja voivat olla kuivattavia, joten käyttäisin niitä vain erikoistilanteissa huulia säästääkseni. ^_^

Käytättekö pohjustajia? Mikä on paras kikkasi kestävään huulimeikkiin?


*Lumene ja Elizabeth Arden PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.


Parhaat – joulukuu`16


Joulukuun parhaat -postaus tulee valitettavasti vasta nyt, sillä halusin ensin saada jaloista pois Vuoden parhaat 2016 -postaukset. Enkä sitten viitsinyt laittaa kaikkia isoja postauksia yhteen pötköön, ettei tulisi liikaa asioita kerralla, joten ennättäähän nämä joulukuun parhaat nytkin. Vasta viides päivä uutta kuuta menossa. ^_^ Yksi tuote tosin on sellainen, että jos sitä himoitsee, kannattaa olla nopea, koska kyse on joulun Limited Edition -tuotteesta ja voi olla, että se on siirretty jo alelaareihin.

*Postauksen lopussa kuvissa olevat tuotteet eroteltuna blogin kautta saatuihin PR-näytteisiin ja itse ostettuihin.


KÈRASTASE CC CRÈME

Tämä tuote on sellainen "turhake", josta luulin, etten kuuna päivänä tarvitsisi, mutta kas kummaa niin vaan jäin koukkuun, kun uteliaisuus yllätti. Jos sinulla on käsitellyt, mutta varsinkin vaalennetut hiukset, niin tämä tuote on varsinaista karkkia hiuksille. Kyllä, tämä on hiusten oma CC-voide. ^_^ En ole oikeastaan paljonkaan tutkinut mitä tämä sisältää, koska minulle riittää se, mihin tuote pystyy. Hennosti ihonvärinen ylelliseltä tuoksuva ohut voide levitetään pyyhekuiviin hiuksiin pesun jälkeen. Hiuksista tulee ihanan pehmeät, kiiltävät ja helposti käsiteltävät, ei kuitenkaan latteat. My hair but better, sen tämä todellakin tekee. Itse olen tosi laiska lisäilemään pesun jälkeen mitään tuotteita hiuksiin, mutta tämän käyttö on jäänyt tavaksi. Viimeksi eilen illalla puristelin viimeisiä turahduksia tuubista ulos.


GUERLAIN MÈTÈORITES PERLES DE LEGENDE

Guerlainin puuterihelmet pakattiin tänä vuonna pakkaukseen, joka on saanut inspiraationsa Intiasta. Kulta-sininen pakkaus on kuin pieni korulipas. Limited Edition Shalimar -kokoelma toteutettiin tällä kertaa yhdessä Guerlainin ikonisen mainoskasvon Natalia Vodianovan kanssa. Pakkauksen sisältä paljastuu kolmen sävyisiä puuterihelmiä. Pienet kultaiset antavat lämmintä valoa, siniset korjaavat ihonsävyä ja pinkit heleyttävät. Météoriitit antavat kasvoille luonnollista kaunista hehkua. Meikki mètèoriiteilla tai ilman, ero on hiuksenhieno, mutta juuri sellainen, että sen kyllä huomaa. Varsinkin, jos käyttää joka päivä niin meikistä puuttuu heti jotain, jos jättää näiden tuoman hehkun pois. 


GUINOT YOUTH TIME FOUNDATION

Guinotin Youth Time -meikkivoide on hämmentävä tuote. Sen koostumus on kuin löysähköksi vatkattua kermavaahtoa. Lupaa tasoittaa ihon pieniä virheitä ja silottaa ihon pintaa, nämä kaksi lupausta myös toteutuvat. Meikkivoide peittää todella hyvin ihon pientä punaisuutta. Voide on itsessään jo niin kosteuttavaa, että usein itselläni riittää pelkkä seerumi alle, kuitenkin kuivempina ihopäivinä lisään alle myös päivävoiteen. Olen koittanut levittää voidetta siveltimellä, beautyblenderillä ja sormin, mutta tämän kuohkea koostumus tekee sen, että tuote näyttää ehdottomasti parhaimmalta sormin levitettynä, silloin sormien lämpö tekee tästä helpommin iholle työstettävää ja meikkivoide sulautuu iholle kauniimmin. Lopputulos on kuulas ja iho näyttää tasaiselta. Sävy 01 on vaalein saatavilla oleva ja juuri tällä hetkellä tämä on siinä ja siinä, onko sävy jo liian tumma itselleni, se kuitenkin vielä sulautuu ihoon kauniisti. Luultavasti helmikuulla joudun heittämään tämän pariksi kuukaudeksi telakalle odottamaan kesää ja pientä päivetystä. Tuoksu on mieto. Mahtava meikkivoide, jos tykkää luonnollisesta lopputuloksesta. Suosittelen varsinkin aikuisille naisille.


GLAMGLOW DREAMDUO

Dreamduo pääsi mukaan vuoden parhaisiin ihonhoitotuotteisiin, eikä suotta. Katsokaa nyt, se on kohta loppu! Tuotetta on purkissa yhteensä 40ml:ä, 20ml:ä molemmin puolin, tai näin ainakin Sephoran sivuilla ilmoitetaan. Kuitenkin Suomen lehdistötiedotteessa lukee, että pakkauskoko on 20ml:ä, eli kumpaakaan tuotetta olisi VAIN 10ml:ä, joka kyllä selittäisi tuotteen nopeaa kulumista. Tosin omalla käyttötahdilla tämä olisi kyllä varmaan siinä tapauksessa jo loppu, koska 10ml:ä on todella vähän. Purkin takanakin lukee 20ml/each, miten tuon nyt tahtoo sitten ymmärtää. 

On ollut kyllä nerokas idea laittaa kaksi hoitotuotetta samaan purkkiin yhdistämällä seerumi ja päälle laitettava harmaa "naamio", sillä on saatu tuote, joka tekee yön aikana ihosta ihan järjettömän pehmeän. Alussa käytin tätä joka yö, mutta koska tuote tuntui kuluvan niin nopeasti, aloin käyttämään säästellen vain muutamana yönä viikossa. Onneksi tätä saa ihan kohta ostettua Suomesta, joten voin käydä ostamassa uuden pakkauksen, ennen tämän loppumista.


ESTÈE LAUDER HI-LUSTRE LIPSTICK 210 BOLD INNOCENT + SMASHBOX LIP LINER PEONY = PERFECT NUDE LIPS

Olen täällä aina "narissut" sitä, miten vaikeaa minun on löytää sellaista nudepunaa, joka oikeasti jäisi pitkäksi aikaa käyttöön. Viimeisin tällainen on ollut Clarinsin Rosy Nude. En oikein innostu mistään, koska usein jopa pinkkiin taittavat nudet saavat minut näyttämään sairaalta, niistä beigeistä puhumattakaan, joihin minun on parempi olla koskematta kokonaan, jos en halua, että minun luullaan olevan kävelevä ruumis. Nyt on kuitenkin löytynyt combo, joka on saanut minut innostumaan muustakin kuin punaisesta tai oranssista huulipunasta. Tämä uusin puna-ihastus sai myös vihdoin tajuamaan, mitä minun kannattaa tästä lähtien etsiä, kun haen täydellistä nudepunaa itselleni. Sillä Rosy Nudessa ja Bold Innocentissa on kaksi samaa asiaa: molemmat taittavat hieman pinkkiin, toki Bold Innocent huomattavasti enemmän. Lisäksi molemmissa on selkeää kultaista hohdetta, joka tekee puniin sopivasti lämpöä, jolloin ne istuvat todella lämpöisen sävyiselle iholleni tekemättä minusta valjun näköistä. Smashboxin Peony on täydellinen pari Bold Innocentilla. Yleensä väritän huulet Peonylla ja lisään päälle kauniisti hohtavaa Bold Innocentia. Tulette aivan varmasti näkemään blogin puolella tämän combon vielä kevään aikana huulillani, sillä sen verran jämähtänyt olen tähän yhdistelmään. 

Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?


*Kèrastase oma, muut PR-näytteitä, saatu blogin kautta.






Popparia huuliin!


Olen innokas huulipunien käyttäjä ja varsinkin mattaisia punia käyttäessä sitä vääjäämättä tulee käännettyä katseensa hieman tarkemmin huuliin ja niiden kuntoon. Kuorinkin huulia säännöllisesti ihan kotitekoisella "keitoksella". Lisään hienonsokerin joukkoon hieman oliivi- tai kookosöljyä, kosk. Sitten vaan mönjä huulille ja varova niitä aineita löytyy aina kaapista. Pehmeästi ja tasaisesti pyörittelen seosta huulilla, lopuksi huuhtelen, vaikka seoksen voisi syödä. Huulet ovat kuorinnan ihanan pehmeät. Joskus saatan tehdä kuorinnan juuri ennen punan levitystä, jotta saisin parhaan mahdollisin lopputuloksen. Varsinkin juhlameikkiä tehdessä huulten kuoriminen juuri ennen meikin tekoa on ihan must-juttu.


Kotitekoinen toimii tässä tapauksessa aina, on silti silloin tällöin hausta kokeilla jotain vielä astetta herkullisempaa kuorintaa huulille. Lushin tuotteet ovat yleensä keksiliäitä, eikä tämä Popcorn Lip Scrub* jää kekseliäisyydessään yhtään muita huonommaksi. Vaikka nimi onkin Popcorn, kuorinta ei sisällä aitoa popparia vaan sokeria, luomujojobaöljyä, merisuolaa, polentaa, kylmäpuristettua kookosöljyä, karkkiporetta ja makuainetta. Tätä voi siis huoletta vaikka syödä. Tuoksu on suorastaan herkullinen sellainen paahdetun karamellinen, huulille levittäessä minulle tuli ihan karamellisoidut popparit tuoksusta mieleen. Mmm... Kuorinta kuorii huulet hellävaraisesti, mutta samalla kosteuttaen. Huulista tuleekin kuorinnan jälkeen pusuteltavan pehmeät. 


Omaan kotitekoiseen kuorintaan verrattuna tällä on tietenkin hintaa, pieni purkki maksaa 11,50 euroa, mutta siitä riittää moneen kuorintakertaan ja onhan tämä nyt sellaista luksusluokan hemmottelu huulille. Minusta tuote on myös tosi kiva lahjaidea pukinkonttiin, vai voiko joulusta puhua näin lokakuussa? ^_^

Kuorintaa ja Lushin muita tuotteita voi tilata heidän omasta verkkokaupasta täältä.

Kuoritteko huulia?


*Kuorinta PR-näyte, jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa klikkauksista rahallista korvausta.



Designed by FlexyCreatives