Parhaat huulivoiteet joka säälle
Nyt on varmasti se aika vuodesta, kun viimeistään kaikki meistä huomaavat huulien kuivumisen. Oma käyttörytmini huulivoiteiden kanssa on hyvin vaihteleva riippuen vuodenajasta. Kevättalvesta syksyyn käytän huulivoiteita siksi, että ne suojaisivat huuleni auringolta, joten silloin suojakerroin on ehdoton. Suojakertoimen lisäksi tykkään, että tuote myös tuntuu pysyvän huulilla, eikä sitä tarvitsisi ihan viiden minuutin välein lisätä. Usein tämä riittääkin, eikä kesäaikaan huuleni kaipaa pääsääntöisesti yöksi mitään voiteita. Talvella taas keskuslämmityksen kuivattaessa huulia ihan eri tavalla, tuotteiden pitää olla todella hoitavia ja varsinkin yön ajan käytettävään voiteeseen kannattaa panostaa. Pyrin siihen, etten talvella päivisin vain lisäämisen vuoksi lisäisi huulivoidetta, ainoastaan, jos huulet oikeasti tuntuvat kuivilta. Sisällyksessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että huulivoide sisältäisi kosteuttavia raaka-aineita, mutta myös niitä, jotka lukitsevat kosteuden ihoon. Jos huulituote sisältää pelkästään kosteuden lukitsevia raaka-aineita, eikä kosteuttavia, huulet saattavat kuivua entisestään, jolloin joudut ns. "huulirasvakierteeseen".
Omissa suosikeissani on niin hajusteettomia kuin hajustettujakin tuotteita, vaikka pääsääntöisesti suosin hajusteettomia. Puikkomallit ovat kaikista käytönnöllisempiä, monet suosikkituotteeni ovat muulla tavoin pakattuja. Tämä ei haittaa, kun tuotetta käyttää öisin tai kotona. Aurinkosuojilla varustetuttaja taas kantaa koko ajan mukana ja silloin pakkauksella on väliä.
*Avène Cold Cream Lip Butter (9,90 €) – Klassikko, jonka ostan joka syksy kaappiin. Avènen tuote sisältää runsaasti erilaisia öljyjä, mehiläisvahaa ja karitevoite. Koostumus on purkissa jämerän oloista, mutta tuote sulaa huulille laittaessa. Pysyy todella hyvin huulilla ja kosteuttaa tehokkaasti. Huulivoiteeseen on lisätty hajustetta, mutta tuoksu on erittäin mieto ja hivenen sitruksinen. Yökäytössä ja kotona ollessa lisään tarvittaessa voidetta myös päivisin.
Aquaphor Lip Protectant SPF 30 (4,42 €) – Viime kesän käytetyimpiä huulivoiteita. Pehmentää huulia. Sisältää kosteuttavaa glyseriiniä. Vaseliini ja shevoi suojaavat huulia. Koostumus on mukavan liukuvaa. Muuttuu kuitenkin lämmössä helposti entistäkin juoksevammaksi. Viileässä säilytettynä jähmeää. Ihan kuumimpina kesäpäivinä ei paras mahdollinen vaihtoehto mukaan otettavaksi, koska muuttuu niin juoksevaksi, mutta normaaleina Suomen kesäpäivinä lemppari. Tilaan tuotetta iHerbistä, koska suojakertoimellista versiota on vaikea löytää muualta.
Blistex Five Star Lip Protection SPF 30 (2,01 €) – Suomessakin myydään vastaavanlaista ihan marketeissa, kulkee nimellä ProtectPlus SPF 30, hintaa n. euron enemmän. Olen käyttänyt vain iHerbistä tilattavaa versiota, enkä ole kokeillut onko Suomessa myytävän koostumus jotenkin erilainen, ainakin sisällykset näyttäisivät poikkeavan hieman toisistaan, joka saattaa sitten vaikuttaa koostumukseen. Pitää varmaan testata asia tulevaisuudessa, koska tässä tuotteessa juuri se oikeanlainen koostumus on se juttu. Tämä on siitä loistava, että koostumus on erittäin jämäkkää, jopa helteellä tuote ei lötkisty puikossa juurikaan. Jämäkkä koostumus pysyy huulilla erittäin pitkään ja tälle onkin luvattu vedenkestävä suoja 80 minuutiksi. Ei tee huulien pintaa tahmeaksi, mutta tuntee, kun tuote on huulilla. Hajusteeton. Täydellinen ranta- ja hellepäivien suoja huulille! Tykkään käyttää tätä myös kodinulkopuolisessa työssäni maskin alla, koska voide ei liukene maskin alle puhuessa kertyvän kosteuden mukana taivaan tuuliin heti. Tuote josta en luovu.
*Elizabeth Arden Eight Hour Cream (33,95 €) – Klassikko, joka ei esittelyjä kaipaa. Voide jota olen käyttänyt kaksikymmentä vuotta. Luultavasti kaikki ylistyssanat on tähän käytetty täällä, mitä voi keksiä. Hinta kirpaisee, mutta Eight Hour Cream on monitoimituote, joten pelkkiin huuliin tätä ei tarvitse säästellä. Puolisollani on myös oma tuubi käytössä, koska hän vannoo tämän tuotteen nimiin yhtä paljon kuin minäkin. Pakkauksessa on hurjat 50 ml:ä tuotetta. Huuliin, kuiviin kantapäihin ja kynsinauhoihin käytettynä, yksi pakkaus kestää minulla käytössä puolitoista vuotta. Pakkaus säilyy avaamisesta kolme vuotta, joten pelkästään huulillekin käytettynä käyttöikää on runsaasti ilman pilaantumisen pelkoa. Tämä saa huulet yön aikana niin pehmoisiksi, että päivisin edes kovimmilla pakkasilla ei tarvitse kovinkaan usein lisäillä muita voiteita. Tuotteessa on mielipiteitä hieman jakava hyvin vieno maanläheinen tuoksu. Olen tuoksuun niin tottunut, että koen sen jotenkin läheisen lämpimänä. Sisältää E-vitamiinia ja erilaisia öljyjä. Vaseliini ja mineraaliöljy lukitsevat kosteuden huulille.
*La Roche-Posay Cicaplast Lips Huulivoide (6,75 €) – Ostin tuubin kesällä ihan mielenkiinnosta. Nyt tuubi vetelee viimeisiään ja uusi avaamaton odottaa jo kaapissa. Ihastuin tuotteeseen välittömästi. Tuubista voi pursottaa jämäkkää tuotetta suoraan huulille ja levittää pakkauksen suussa olevalle aplikaattorilla. Pursotan kuitenkin usein tuotetta sormelle ja levitän siitä sen huulille. Kosteuttaa todella tehokkaasti. Käytän öisin jämerän koostumuksen vuoksi, mutta aplikaattori helpottaa mukana kuljettamista ja voidetta voi lisätä päivän aikana tarvittaessa. Ei sisällä suojakerrointa. Sisältää mm. pantenolia, mehiläisvahaa, karitevoita ja lipedejä, jotka suojaavat ja kosteuttavat huulia. Kipuamassa kovaa vauhtia luottotuotteeksi, mitä huulten hoitoon tulee.
*Nuxe Very Rose Lip Balm (13,95 €) – Nuxen ikoninen Rêve de miel -huulivoide on kaikkien aikojen suosikki huulivoiteitani, niin pitihän se tietenkin hankkia tämä uusi ruusuinen versio. Rakastan ruusun tuoksua, joten toivon, että tämä uutuuskin ruusuilta tuoksuisi, samalla kun se kosteuttaisi yhtä hyvin huulia kuin klassikkokin. Vaikka käytän todella paljon hajusteettomia ihonhoitotuotteita, joskus sitä vain kaipaa tuoksullistakin elämystä. Sisältää mehiläisvahaa ja karitevoita. Sopii käytettäväksi varsinkin öisin ikäänkuin huulinaamion tapaan. Kosteuttaa tehokkaasti. Tuoksu oli kuitenkin yllätys, se on nenääni enemmän vaniljainen kuin ruusuinen. Kertokaa, jotka olette käyttäneet, onko nenässäni jotain vikaa. :D
*Sensai Total Lip Treatment (99 €) – Meinasin aluksi, että jättäisin tuotteen pois, siksi en edes kuvannut sitä kuviin. Hinta kuulostaa varmasti monesta naurettavalta. Toisaalta, jokainen laittaa ansaitsemansa rahat mihin haluaa. Kyse on kuitenkin yhdestä suosikkituotteestani, mitä huulituotteisiin tulee, siksi en vain voinut jättää Sensain ikonista tuotetta pois. Kun miettii edellä mainittujen tuotteiden ja Sensain tuotteen sisältöä, niin onhan se aivan erilainen. Sensain Total Lip Treatment sisältää huomattavasti enemmän pinnalla olevia ihonhoidon tehokkaita huippuraaka-aineita, kun taas ylläolevat ovat sisällöltään hyvinkin peruskauraa, kun miettii, mitä huulivoiteet yleensä sisältävät. Ne samat raaka-aineet eivät tietenkään maksa monissa muissa ihonhoitotuotteissa sataa euroa, mutta niitä harvemmin näkee huulia varten suunnitelluissa tuotteissa. En käytä voidetta pelkästään huuliin vaan se on yksi parhaista voiteista myös silmänympärysiholle talviaikaan, jos iho tuntuu kuivalta ja hilseilee. Kokeilkaa, keiltä tämä löytyy. Lisäksi voide sopii kaikista mainitsemistani parhaiten huulipunan alla käytettäväksi. Sisältää mm. glyseriiniä, niasiiniamidia, skvalaania, salisyyhappoa ja erilaisia kasviuutteita. Hajusteeton.
Mikä on sinun suosikki huulivoiteesi?
Kuvat: JonnaH, keskimmäinen Pexels
Lähikuvassa: Anne Sario
Klassikot osa 44 – Nuxe Rêve de Miel Ultra-Nourishing Lip Balm
Kauneusbloggaajien Beauty Swap
Klassikot osa 29 – Nuxe Huile Prodigieuse
Nuxe Vitamin-Rich Detox Mask
Ihanat misellit!
Nuxe Clarifying Cream-Mask
Kasvojen arvo?
Nuxe Men - Helppoa ja tehokasta
Nuxe Men- sarjan tehokkuuden takana on yhdistelmä kuuden puun uutetta:
- Tammen ja valkopyökin nuput rauhoittavat.
- Santeli- ja korkkipuu korjaavat.
- Araukaria suojaa ympäristön vaikutuksilta ja vähentää solujen rasitusta.
- Apinanleipäpuu kosteuttaa tehokkaasti. Sisältää mineraaleja, vitamiineja, proteiineja ja flavonoideja.
Mieheni sai testattavakseen sarjasta neljä tuotetta. Silmänympärysvoiteen, joka sisältää mm. hyaluronihappoa, kasvikofeiinia ja E-vitamiinia. Monikäyttöisen suihkugeelin joka sopii kasvojen, vartalon ja hiusten pesuun. Kosteusvoiteen kasvoille joka lupaa kosteuttaa ja jättää iholle matan pinnan. Alumiinittoman ja alkoholittoman deodorantin, joka lupaa pitää raikkaana 24 h, ei tahmaa, eikä jätä valkoisia jälkiä.
Tämän pohjustuksen jälkeen onkin taas aika päästä mies itse vauhtiin.