Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotevertailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotevertailut. Näytä kaikki tekstit

Suosikki uudistui – Sensai Total Lip Treatment uusi vs. vanha

*Vanha oma, uusi saatu. Sisältää mainoslinkin.

Aina kun oma suosikkituote uudistuu, se on jännä paikka. Valitettavan usein uudistunut tuote saattaa olla mielestäni huonompi kuin vanha, mutta toki poikkeuksiakin löytyy. Varsinkin tuoksuissa uudistuneet versiot ovat enemmän huteja kuin hittejä.

Sensain Total Lip Treatment on ollut jo vuosia suosikkituotteeni. Se on niitä tuotteita, josta tuntuu älyttömältä maksaa satasta. Se on kuitenkin samalla niitä harvoja tuotteita, johon olen valmis ollut panostamaan, koska käytän sitä jatkuvasti. Ensinnäkin tuote on niin riittoisa, että se kestää minulla lähes vuoden, vaikka käytän sitä lähes päivittäin. Joten ihan jatkuvasti ei uutta pulloa tarvitse olla ostamassa. Nimi antaa osviittaa, että kyseessä olisi huulituote ja onkin, mutta käytän tätä kyllä kaikkeen muuhunkin. Kuiviin kynsinauhoihin, kuiviin kohtiin kasvoissa, olenpa käyttänyt tätä silmänympärysvoiteenakin, kun luomet ovat tuntuneet talvella kuivilta. Tämä on onnistunut, koska tuotteeseen ei ole lisätty hajustetta, joten se ei tuoksu millekään. Sitä onkin voinut laittaa jopa herkimmille ihoalueille ilman ärsytystä.


Uudistuksen huomaa välittömästi ensin pakkauksessa. Uusi pakkaus on edeltäjäänsä huomattavasti hienostuneempi ja hempeämpi. Väri on pysynyt vaaleanpunaisena, mutta uudessa pullossa on liukuväri, joka tekee siitä mielestäni entistä eteerisemmän näköisen, joka sopii Sensain tyyliin. 

Ulkoisesti koostumuksissa on heti jonkin verran eroa. Uusittu Total Lip Treatment on väriltään vitivalkoista, kun vanha versio on sävyltään enemmänkin luonnonvalkoista. Kuvassa sävyeroa ei niin erota, mutta luonnossa se on selvä. Koostumukset ovat lähes identtiset. Uusi on ehkä aavistuksen verran pehmeämmin levittyvä ja tuntuu notkeammalta. Isoin ero on se, että nykyinen on huulilla entistä versiota huomattavasti kiiltävämpi. Ei mikään super kiiltävä, mutta selvästä heleä, kun taas vanha oli lähes matta.

Seuraavaksi tietenkin pitää tarkistaa sisältö. Mikä muuttui?

Sisällysluetteloa tarkistellessa isoin uusi juttu on huomattavasti korkeammalla oleva niasiiniamidi. Tämähän ei välttämättä merkitse mitään. Sillä kaikki ainesosat, joita on alle 1%, voidaan merkitä missä järjestyksessä tahansa ainesosaluettelon loppuun. Niasiiniamidi on ehkäpä tämän hetken muodikkain raaka-aine ihonhoidossa ja se antaa tuloksia hyvinkin pienillä pitoisuuksilla. Olikin hienoa huomata näitä tutkiessa, että Sensai oli lisännyt raaka-ainetta tuotteeseensa paljon ennen kuin siitä tuli muodikas. Niasiiniamidi on monipuolinen raaka-aine ja se tekee ihmeitä kaikille ihotyypeille. Vahvistaa ihoa, saaden tuntumaan sen kimmoisammalta. Tasoittaa hienoja juonteita ja ihonsävyä. Rauhoittaa ja kirkastaa ihoa. Muuten muutokset ainesosaluettelon sisällössä ovat hyvin pieniä ja silmiini aika näennäisiä. 

Olen ehtinyt käyttää uusittua Total Lip Treatmentia jonkin aikaa. Olen tykännyt edelleen tuotteesta yhtä paljon kuin ennenkin. Joten se pysyy suosikkina. Ainoa ihan pieni miinus entiseen verrattuna uudessa on sen aavituksen liukkaampi koostumus, jonka vuoksi ennen huulipunan lisäämistä, sen imeytymistä huuliin pitää hetken odottaa. Lopulta on kuitenkin makuasia tykkääkö enemmän kiiltävämmästä vai matasta lopputuloksesta. Päiväkäytössä yksin käytettynä pieni kiilto näyttää kivemmalta. Minulle ehkä suurin juttu oli kuitenkin se, että tuotteeseen ei edelleenkään ole lisätty hajustetta. Hajusteen lisääminen olisi pilannut siltä sen monikäyttöisyyden, joka on aina ollut itselleni Total Lip Treatmentin vahvimpia ominaisuuksia. 



Oletko käyttänyt Sensain Total Lip Treatmentia? Mitä pidit?


Tuotetta voi ostaa *TÄÄLTÄ.

TESTISSÄ – Foreo Luna 3 Sensitive

*) Tuote PR-näyte, sisältää mainoslinkkejä

Olen käyttänyt Foreo Luna mini 2:ta reilut kolme vuotta. Laitteestahan ei ole saatavilla versiota varsinaisesti eri ihotyypeille vaan muotoilunsa ansiosta sen pitäisi sopia kaikille ihotyypeille. Ihoni on  kuitenkin poikkeuksellisen kosketusherkkä, enkä ole voinut käyttää laitetta kuin pari-kolme kertaa viikossa. Tässä tulee hyvin esiin se, miten tärkeää on valita omalle iholleen se sopivin laite, vaikka se sitten maksaisi enemmän. Kun minulle tarjottiin testattavaksi Foreo Luna 3:sta, tiesin, että haluan ehdottomasti herkälle iholle sopivan version, mikä tässä arvokkaammassa mallissa on saatavilla. Sillä Luna mini 2 oli selvästikin liian voimakas omalle iholleni, koska en voinut käyttää sitä päivittäin. 

Heti kun sain herkän ihon version käsiini, tajusin kuinka iso ero Luna mini 2 ja Luna 3 Sensitive laitteiden välillä on. Sensitiven nystyrät ovat huomattavasti pehmeämmät kuin vanhan laitteeni. Lähdinkin innokkaasti kokeilemaan, miten iho kestäisi tällä kertaa joka iltaista pesua. Räjähtäisikö se jälleen täyteen kipeitä näppyjä, kuten viime kerralla? Olin toiveikas, sillä jo pelkästään nystyröitä sormin koskettamalla ero pehmeydessä oli todella huomattava.

Olen käyttänyt Foreo Luna 3 Sensitiveä nyt kuukauden verran jokainen ilta. Ainoastaan niinä iltoina, kun suoritan jonkin muun mekaanisen tai happoihin perustuvan kuorinnan, olen jättänyt foreopesun väliin varmuuden vuoksi, etten kuormittaisi ihoani mekaanisesti liikaa. Ilouutinen on se, että ihoni ei ole reagoinut joka iltaiseen käyttöön lainkaan negatiivisesti. Joten jos sinulla on kosketusherkkä iho, niin Foreon puhdistuslaitteista kannattaa valita aina ihan erikseen herkälle iholle suunnattu Sensitive-versio, jos sellainen on saatavilla.

En käytä Foreota aamuisin, sillä minusta on aivan turhaa "kuurata" ihoa liian voimakkaasti yön jälkeen, vaikka tuotetta suositellaan käytettäväksi aamuin ja illoin. Mieluummin suoritan aamuisin hellävaraisen pesun joko misellivedellä tai erittäin miedolla puhdistustuotteella. Sen sijaan iltapesun yhteydessä Foreo varmistaa, että viimeisetkin lika- ja meikkirippeet varmasti lähtevät pois. Puhdistan ihon ensin voidemaisella tai öljypohjaisella puhdistustuotteella. Sen jälkeen otan jonkun hellävaraisen vaahtoavan puhdistustuotteen, jonka kanssa käytän Foreota toisen vaiheen puhdistukseen. Öljypohjaisen putsarin jälkeen onkin aina hyvä muutenkin käyttää toista putsaria, että ne öljyn rippeet saa pois ihohuokosista kokonaan. Joillakin ihotyypeillä pelkällä öljyputsarilla puhdistaminen voi aiheuttaa jopa tukkeumia. Asia jota harva tulee ajatelleeksi.


Foreo Luna 3 on uusin tulokas ruotsalaisen brändin LUNA-sarjassa. Värähtelyyn perustuva Sonic-kasvojenpuhdistuslaite poistaa huokosista lian, öljyn ja kuolleen ihosolukon minuutissa. Se miten Luna 3 eroaa edeltäjästään Luna 2:sta on sen laajempi harjapinta. Harjakset ovat myös huomattavasti pidempiä ja pehmeämpiä, joten ne auttavat puhdistamaan perusteellisemmin. Tämä tekee laitteesta myös entistä hellävaraisemman, mutta silti tehokkaan. Pidempien harjasten avulla mm. nenänpielet on aiempaa helpompi puhdistaa, sillä laitteella pääsee hyvin hankalimpiinkin paikkoihin.

Puhdistustoiminnon lisäksi Luna 3 tarjoaa muutakin. Sillä voi tehdä erilaisia hierontaohjelmia, jotka ovat tarkoitettu kasvojen eri alueille. Oma suosikkini on silmänympärysiholle tarkoitettu ohjelma, joka virkistää sy-aluetta ja laskee turvotusta. Olen tehnyt tätä joinain aamuina, kun silmät ovat näyttäneet väsyneiltä joulukiireiden keskellä. Ohjelmia saa helposti valittua Foreo-sovelluksen avulla. Laite yhdistetään bluetoothin avulla kännykkään ensin ladattavaan sovellukseen, josta pääsee sitten valitsemaan haluamansa ohjelman. Kännykän näytöltä voi tämän jälkeen suorittaa valittua ohjelmaan mallin näyttämien ohjeiden mukaan. Laitteen toisen puolen uurteet ovat suunniteltu liukumaan iholla vaivatta. Itse tykkään toisinaan lisäksi imeyttää esim. seerumin iltaisin ihoon hierontaohjelman avulla. Sovelluksessa saa myös valita värähtelyintesiteetin (16 erilaista), jonka itse olen pitänyt toistaiseksi kaikista matalimmilla tehoilla. Katsotaan, kun aikaa kuluu hivenen enemmän, nostanko tehoja. Odottelen nyt ainakin vielä hetken, että ihoni tottuu täysin laitteeseen.


Foreon tuotteissa ehdottomasti parasta on se, että ne eivät ole kertakäyttötuotteita. Nostankin hattua Foreolle, sillä Foreo Luna 3:n (kuten muidenkin Luna-tuotteiden) kehitystyössä on ajateltu asiaa kerrankin kuluttajan näkökulmasta. Siitä on tehty kestävä, eikä ainaisten latailujen kanssa tarvitse pelailla. Lisäosia ei tarvitse ostaa. Ei ihme, että laitteelle myönnetään kahden vuoden rajoitettu takuu ja 10 vuoden laatutakuu. Ei välttämättä paras mahdollinen kauppatapa myyjälle, mutta kuluttaja kiittää.


Foreo Luna 3:n suositushinta on 199 euroa. Tällä hetkellä Luna 3 Sensitive tarjouksessa *Eleven.fi 163,96 euroa

Käytätkö kasvojen puhdistuksessa apuna kasvojenpuhdistuslaitetta? Onko Foreo tuttu?




Nina Ricci Les Sorbets de Bella, Luna ja Nina


Olen aina rakastanut *Nina Riccin tuoksuja. Niistä Nina on ollut jo vuosia suosikkini. Se on yksi harvoista tuoksuista, joita isohkosta kokoelmastani huolimatta käytän säännöllisesti.

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.

Keväällä Nina Riccin Bella, Luna ja Nina tuoksuista tuli markkinoille jotain uutta ja erilaista. Jopa legendaarista omppupulloa on muokattu tätä varten uuteen uskoon. Les Sorbets -versiot ovat Limited Edition, joten jos himoitsee näitä karkkisia mattapinnan omaavia pakkauksia, joista on haukuttu palanen, niin on toimittava nopeasti. Kaikissa tuoksuissa on mukana "ompputuoksuille" tyypillistä jälkkärimäistä makeutta, mutta jokaisessa sitä on taitettu jäisellä ja raikkaalla vivahteella. Juurikin tuo  ominaisuus tekee tuoksut sopiviksi kesään. Käytän alkuperäistä Ninaa ympäri vuoden, se sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Lähdinkin nuuhkimaan tuoksuja sillä mielellä, että josko näistä löytyisi lisää suosikkeja kesäpäiviin.


Les Sorbets de Bella

Frappé-cocktailiksi kuvailtu *Les Sorbets de Bella on hedelmäisen poreileva nektari, raikas ja kupliva. Tuoksu avautuu kirpeällä greipillä, mandariinilla, raparperilla sekä granaattiomenalla. Sydämessä ruusuhyytelöä, orvokkia ja kähäräverigreippiä. Pohjalla puisia vivahteita. Voin heti aluksi tunnustaa, että vaikka odotin triosta eniten Ninalta, niin tällä kertaa jäinen Bella nousi suosikikseni. Luulen, että suosikin asema johtuu raparperista, sen kirpeys on omaan nenääni selvästi läsnä. Tuoksussa on samaa makeutta kuin alkuperäisessä Bellassa, mutta nenääni se on tasapainoisempi. Täydellinen tuoksu kesän kuumiin päiviin. Tuoksu on EdT, mutta se kesto iholla on pitkä yli kahdeksan tuntia.


Les Sorbets de Luna

Päärynä-granita *Les Sorbets de Luna on varmasti kolmikosta se tuoksu, joka on alkuperäiseen Lunaan verrattuna erilaisin. Siinä missä alkuperäinen on tumma kuin tähtikirkas yö, höystettynä ripauksella eksotiikkaa. On Limited Edition -versio on hienostunut kukkakimppu, koristeltuna makeudella. Tuoksu alkaa mehukkaalla päärynällä ja kirpeällä bergamotilla. Sydän koostuu pioniasta, magnoliasta ja jasmiinista. Pohja on tumma – seetriä ja myskiä. Kukkaistuoksujen ystävänä tykkään tästä enemmän kuin alkuperäisestä Lunasta, varsinkin pioni tuoksuu nenääni selvästi. Päärynä tuo kukkaisuuteen kivaa mehevyyttä. Tuoksu on EdT ja kesto ihollani reilut kuusi tuntia.


Les Sorbets de Nina

*Les Sorbets de Nina on hyvinkin uskollinen alkuperäiselle Ninalle. Karamellimäinen elämys, johon sitruuna tuo uudenlaista raikkautta. Alkuperäisessäkin Ninassa on sitruunaa, mutta Limited Edition -versiossa se tulee paljon selkeämmin esille. Tuoksu raikkaalla pirskahduksella vadelmaa, sitruunaa ja mandariinia. Sydämessä gardeniaa ja jasmiinia. Pohjalla herkullista makeaa praliinia. Sitruunan lisäksi vadelma ja praliini ovat selkeiten aistittavissa. Nina onkin jokaisen makean nälkäisen unelma. Se miksi tämä ei noussut kolmikosta suosikikseni, vaikka tykkäänkin tuoksusta paljon, oli se, että olisin toivonut tuoksuun enemmän jotain, mikä erottaisi sen vieläkin selkeämmin alkuperäisestä Ninasta. Te joilla alkuperäistä Ninaa ei ole, Limited Edition -versio kannattaa laittaa harkintaan, koska ero on niin pieni. Les Sorbets de Nina on ikäänkuin jäähdytetty versio alkuperäisestä. Tuoksu on EdT ja kestä iholla kahdeksan tuntia.

Suositushinta 59,90€/30ml.

Mitä pidät Nina Riccin "ompputuoksuista"? Suosikki?

EDIT: Muistakaahan käydä osallistumassa KESÄARVONTAAN, vielä ehtii tämän ja huomisen päivän ajan!



Highlighter kesäksi ja talveksi

*Sisältää mainoslinkkejä

Siinä missä meikkipöytäni uumenissa pyörii kasoittain huulituotteita, luomivärejä ja jopa meikkipohjiakin, on yksi tuote siellä todella minimaalisella edustuksella. Tilanne on siihen nähden outo, sillä minä jos kuka pidän kuulaasta ja hohtavasta meikistä. Siihenhän tarvitaan usein highlighteria, joten voisi kuvitella, että kaappini suorastaan pursuaisi erilaisia, mutta ehei. En oikeastaan ole koskaan tajunnut, miksi tätä tuotetta pitäisi olla kymmenittäin jemmassa, jos ei sitten kovasti tykkää käyttää päivittäin eri sävyisiä highlightereita. Oma makuni on kuitenkin näiden suhteen todella yksitoikkoinen, haluan tietynlaista tulosta ja yhdellä tuotteella olen saanut sellaisen jo vuosia. Ihoni on lämpimän sävyinen ja sellaisen haluan myös highlighterini olevan, sillä haluan, että se näyttäisi mahdollisimman luonnolliselta. Minulle higlighteria on silloin oikea määrä, kun minua katsotaan edestä päin, kukaan ei huomaa sen olemassaoloa, mutta kun käännän kasvojani, se heijastaa juuri oikeanlaista valoa. 

Tein lähes kolme vuotta sitten postauksen The ride or die -tuotteistani. Mikäs muu se siellä komeilikaan highlighterin asemassa kuin the balmin Mary Lou Manizer, myös toinen jutussa mainitsemani Kevyn Aucoinin Candlelight on pitänyt pintansa. 


Mary-Loussa on ollut ainoastaan yksi pieni vika. Kesäaikaan, kun olen aavistuksen päivettynyt, se saattaa näyttää aavistuksen jauhoiselta ja omaan makuuni jopa luonnottomalta ihollani. Levityksen kanssa pitää olla extravarovainen verrattuna talveen. Minulla on ollutkin pitkään hakusessa vastaava tuote, mutta aavistuksen vielä lämpöisemmän ja syvemmän sävyisenä. Ei ole ollut helppo tehtävä, useat olisivat olleet muuten hyviä, mutta aavistuksen liian tummia tai sitten hohtoa on ollut makuuni liikaakin. 


Etsimistä kesti siihen asti, kunnes viime kesän lopulla törmäsin kaupassa YSL:n Couture Highlighteriin sävyssä 01 Pearl. Pannussa Pearl näytti sekin aluksi liian tummalta, mutta kokeiltuani kädelle, vakuutuin. Alla olevassa kuvassa näkyy hyvin alempana olevan Mary-Loun jauhoisuus, verrattuna ylempänä olevaan YSL:n hivenen kultaisempaan, hohtavampaan ja hienojakoisempaan tuotteeseen. Iholla ero on paljon minimaalisempi, mitä voisi kuvitella, sen verran kuitenkin, että talvikalpealla ihollani YSL ei toimi yhtä hyvin kuin the balm, sen sijaan kesällä vaakakuppi kääntyy juuri päinvastoin. Jos näitä kahta pitäisi vertailla, niin the balm toimii kulmaluulla paremmin, mutta YSL sopii taas loistavasti koko luomelle luomiväriksi tuomaan hehkua. 


Mikä on highlighter-suosikkisi?

The Balmin Mary-Loun voi ostaa *täältä (22,50€) ja YSL:n *täältä (49€).




10 tuoksua jotka vievät takaisin kesään


Onneksi saamme ainakin vielä tämän viikon fiilistellä kesää, ainakin jos sääennusteita on uskominen. Kun syksy tekee vääjäämättä tuloaan ainakin itselleni on ihan parasta vielä hetken fiilistellä menneen kesän tuoksuja, niitä tuoksuja joista helteinen kesä 2018 tulee jäämään ikuisesti mieleen. 


*)PR-näytteet merkattu tähdellä, muut omia. 

1. D&G 3 L'Imperatrice on siitä jännä tuoksu, että niin kesäinen kuin tämä tuoksunuottiensa puolesta onkin, se taipuu loistavasti myös talveen pehmeän makeutensa vuoksi. Tuoksussa kohtaa hienostuneisuus, Escadan tuoksujen hedelmäisyys ja Juicy Couture tuoksujen makeus. Se on samaan aikaan puhdas, raikas ja hivenen seksikäs. Tämä onkin erinomainen deittituoksu. 

Alkutuoksu: punapippuria, kiiviä ja raparperia. 
Sydäntuoksu: vesimelonia, syklaamia ja jasmiinia.
Pohjatuoksu: myskiä, appelsiinipuuta ja santelipuuta.

2. Kenzo Aqua Pour Femme* oli itselleni koko kesän hämmentävin tuoksu ja ehkä juuri siksi lopulta ihastuin tähän. Upea turkoosi lasipullo lumosi ensisilmäyksellä, mutta tuoksu vaati useamman makustelukerran. Jännintä tässä on se, että vaikka nimessä on sana aqua, en löydä sitä juurikaan tästä tuoksusta, mikä aiheutti alussa sen hämmennyksen. Tämä onkin makeannälkäisten kesätuoksu sokerinen, hivenen kukkainen, aavistus sitruuna ja omenaa tuovat siihen vienon ripauksen nimensä mukaista raikkautta. 

Alkutuoksu: sitruunaa, vadelmaa ja mandariinia.
Sydäntuoksu: ruusua, magnoliaa, omenaa, hedionea ja vihreitä vivahteita.
Pohjatuoksu: kashmir-puuta, vaniljaa, santelipuuta, vetiveriä ja patsulia.

3. Lanvin Eau Sensuelle* on koko joukun kepein ja tyttömäisin tuoksu, jota mielii laittaa sadepäivänä, ihan vain sen vuoksi, että tuntisi olonsa kepeämmäksi. Kukkais-hedelmäinen, persikkaisen hurmaava ja leikkisä tuoksu on kuin tehty ankeisiin päiviin piristämään mieltä.

Alkutuoksu: tangeriinia, sitruunaa, persikkaa ja verigreippiä.
Sydäntuoksu: päärynää, pionia, appelsiininkukkaa ja jasmiinia.
Pohjatuoksu: vaniljaa, myskiä ja santelipuuta.

4. Guerlain Aqua Allegoria Rosa Rossa* on kukkais-hedelmäinen tuoksu. Rosa rossa onkin ruusutuoksu uudella ja eksoottisella hedelmäisellä vivahteella. Suosittelen jopa sellaisia, jotka eivät ruusutuoksuista yleensä välitä tuoksuttelemaan tätä, sillä tämä on täynnä mehukkaita hedelmiä. Helppo tuoksu niihin päiviin, kun haluaa tuoksua hienostuneelta, mutta ei halua herättää liikaa huomiota.

Alkutuoksu: bergamotia, litsiä, mustaherukkaa ja sitruunaa.
Sydäntuoksu: ruusua ja pionia.
Pohjatuoksu: myskiä, puisia vivahteita, seetriä.

5. Dolce & Gabbana Light Blue Italian Zest* on jokaisen sitruunan ystävän unelmatuoksu. Tuoksussa on paljon samaa kuin alkuperäisessä Light Bluessa, mutta tämä eroaa siitä suorastaan mehukkaan pirkahtelevalla sitruksisuudella. Tämä on kuin puraisu sitruunaa.

Alkutuoksu: sitruunaa, bergamotia, omenaa, kissankelloa ja verbanaa.
Sydäntuoksu: ruusua, bambua ja jasmiinia.
Pohjatuoksu: santelipuuta, vaniljaa, myskiä, ambraa ja seetriä.


6. Giorgio Armani Acqua Di Gioia on kuulunut kesiini jo vuosia. Juurikin tämä EdT-versio on suosikkini, koska se on pehmeämpi ja herkempi kuin EdP, ei liian raikas nenääni kuten EdP. Tämä on tuoksu, että mittarin pitää näyttää yli +25°C, että tämä löytää tiensä ylleni. En osaa selittää, mutta vesituoksut toimivat parhaiten ihollani mitä lämpimämpi ilma on ulkona. Silloin ne pehmenevät iholla aivan eri tavalla. Talvella en käytä tämän tyylisiä tuoksuja lainkaan. 

Alkutuoksu: mustaherukkaa, päärynää, orvokkia ja sitruunaa.
Sydäntuoksu: jasmiinia ja pionia.
Pohjatuoksu: seetriä ja kashmir-puuta.

7. Atelier Cologne Vanille Insensée* on täydellinen vaniljatuoksu kesään. Kerroinkin teille heinäkuussa lumoutuneeni tähän vaniljaiseen raikkaan vivahteen omaavaan tuoksuun. Raikas vivahde tekee sen, että vaikka tämä on melko puhdas vaniljatuoksu, tämä ei ole liian äitelä. Huomasin poimivani tämän tuoksujen joukosta usein juuri iltatuoksuksi.

Alkutuoksu: sitruunaa, bergamotia ja korianteria.
Sydäntuoksu: jasmiinia, vetiveriä ja jäkälää.
Pohjatuoksu: ambraa, tammea ja vaniljaa. 

8. Michael Kors Wonderlust Eau Fresh* Michael Korsin suosikistani Wonderlustista tuli kesällä myyntiin raikkaampi versio. Siinä missä alkuperäinen Wonderlust taipuu mihin vuorokauden aikaan tahansa, Eau Fresh on itselleni ehdottomasti enemmän päivätuoksu. Eau Fresh on selvästi nuorekkaampi ja raikkaampi kuin vanhempi sisarensa. Pomelo tekee tähän ihastuttavan raikkaan makean vivahteen.

Alkutuoksu: bergamotia, omenaa ja pomeloa.
Sydäntuoksu: kieloa, pionia ja jasmiinia.
Pohjatuoksu: puisia vivahteita, myskiä ja santelipuuta.

9. Estée Lauder Bronze Goddess* on ihotuoksu jota laittamalla voi aina olla rannalla, jopa sateella. Tässä tuoksuu kuuma hiekka, trooppinen drinkki, aurinko, meri ja aurinkovoide. Tämä oli mukanani viikon reissulla ja suihkautin tuoksua joka aamu. Iltatuoksuksi tässä ei mielestäni ole tarpeeksi omaperäisyyttä, mutta päivätuoksuna juuri oikeanlainen. 

Alkutuoksu: bergamotia, sitruunaa, appelsiinia ja mandariinia.
Sydäntuoksu: tiare-kukkaa, magnoliaa, jasmiinia, appelsiininkukkaa ja laventelia.
Pohjatuoksu: ambraa, kookosta, vetiveriä, santelipuuta ja mirhaa.

10. Jo Malone Peony & Blush Suede lumosi minut ensimmäisellä nuuhkaisulla. En ole hetkeen haistanut mitään näin uniikkia. Olen halunnut suihkuttaa tätä ylleni joka päivä, siitä lähtien kun ostin tämän, mutta on ollut pakko välillä nuuhkutella myös muita tuoksujani, sillä käytin tätä reissussa iltatuoksuna viikon putkeen kyllästymättä tähän. Olen alkanut tulla siihen lopputulokseen, että nahka missä muodossa tahansa tuoksussa niin se tekee siitä heti "mun jutun". En osaa selittää tarkasti, mutta nahan tuoksu tuo hajuvesiin sellaista äärimmäistä pehmeyttä. Viettelevässä kukkaistuoksussa on taikaa, johon en ole hetkeen kyllästymässä. Mieheni haistaa ylläni vuoden aikana helposti satakin erilaista tuoksua, aika harvoin hän kommentoi mitään, mutta tätä tuoksua hän on kehunut parikin kertaa spontaanisti, enkä ihmettele. ^_^

Alkutuoksu: punaista omenaa.
Sydäntuoksu: pionia, neilikkaa, ruusua ja jasmiinia.
Pohjatuoksu: mokkanahkaa.

Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia tuoksuja? Mihin tuoksuun tartuitte kesällä?


50-vuotiaan Cattier-Parisin ihastuttavat savinaamiot


Aina kun joku kysyy minulta, mitä savinaamiota suosittelisin, vastaan Cattier. Siihen nähden onkin jopa outoa, etten ole pahemmin kirjoittanut näistä loistavista savinaamioista* blogissani. Tänään on vihdoin sen aika. 

Pyydän heti anteeksi, että yhdessä tuubissa on musta tahra, se ärsyttää minua kuvissa ihan suunnattomasti, mutta en halunnut alkaa photoshoppaamaan sitä poiskaan. Koitin sen sijaan pyyhkiä sitä mikrokuituliinalla ja pesuaineella, mutta musta aine on niin tiukassa, ettei se lähtenyt irti. Joten näillä mennään, koittakaa olla häiriintymättä. :D

Varsinkin herkkäihoisten on vaikea löytää oikeanlaista savinaamiota. Kuitenkin jokainen iho kaipaa puhdistusta ja savinaamio on helpoin ja hellävaraisin keino syväpuhdistaa se. Itsehän korvaan usein talviaikaan kuorinnat osaksi juuri savinaamiolla. Savihan hillitsee ihon tulehdustiloja antibakteerisen vaikutuksensa ansiosta, joten se sopii myös aknen hoitoon. Moni ei varmaan tiennyt, mutta puhdistavan vaikutuksen lisäksi savi myös hoitaa, sillä se sisältää paljon iholle hyvää tekeviä mineraaleja kuten magnesiumia, natriumia, kalsiumia ja rautaa. Hyvin puhdistetulla iholla saa myös muista ihonhoitotuotteista kaiken hyödyn irti. 

Itselläni ei ole edes erityisen herkkä iho, mutta siitä huolimatta olen todella tarkka käyttämieni savinaamioiden suhteen. Monet niistä kipristelevät vaikutusaikana epämiellyttävästi ihollani ja saavat ihon kireäksi ja kuivaksi käytön jälkeen. Kaikki edellä mainitut ovat epätoivottuja ominaisuuksia. Cattierin savinaamiot ovat toista maata, varsinkin jos ihosi on erityisen herkkä, suosittelen kokeilemaan näitä. Cattier-Paris viettää tänä vuonna jo 50-vuotisjuhliaan, joten siitä syystä yksi naamioista on puettu vielä normaaliakin juhlavampaan asuun. Brändin tuotteet ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja mikä kivointa, hintataso on vähintäänkin edullinen. Sillä kaikki naamiot maksavat n. yhdeksän euroa.

Olen kokeillut vuosien aikana kaikki merkin myynnissä olevat savinaamiot ja minun on hyvin helppo löytää niistä kaksi suosikkia omalle pintakuivalle sekaiholle. Naamioita kannattaa ravistaa ennen käyttöä tai muuten tuubista saattaa tulla aluksi pelkkää nestettä ulos. Vaikutusaika on kaikissa kymmenisen minuuttia.

*Naamiot PR-näytteitä saatu blogin kautta.


Herkälle iholle tarkoitettu naamio sisältää vaaleanpunaista savea. Siihen on käytetty sheavoita kosteuttamaan ihoa sekä aloe veraa rauhoittamaan. Ainoa ainesosa minkä kanssa kannattaa olla varovainen on naamion sisältämä piparminttuöljy, joka ehkäisee epäpuhtauksia. Se saattaa aiheuttaa toisille ärsytystä. Tässä on omaan makuuni paras koostumus, sillä tämä on joukon paksuinta. Tuote levittyy pehmeästi iholle, se ei kiristele eikä kirvele. Iho tuntuu käytön jälkeen puhtaalta, mutta pehmeältä. Jos et halua, että naamio kuivaa vaikutusaikana, niin suosittelen suihkuttelemaan kosteuttavaa kasvosuihketta päälle. 


Kuivalle iholle tarkoitettu keltaista ja valkoista savea sisältävä naamio on suosikkini. Sisältää kosteuttavaa jojobaöljyä sekä taikapähkinävettä, joka on raaka-aine jota sekaihoni rakastaa. Taikapähkinävesi sisältää paljon flavonoideja, vähentää ihon punoitusta ja supistaa ihohuokosia. Koostumus on ehkä aavistuksen ohuempaa kuin herkän ihon versiossa. En tiedä kuvittelenko, mutta mielestäni tämä tekee ihostani vieläkin heleämmän oloisen kuin herkän ihon versio. Joskus jotkut pienet jutut tekevät sen, että toinen tuote tuntuu jo toista hyvää tuotetta vieläkin paremmalta. 


Rasvoittuvalle iholle tarkoitettu versio on vähiten suosikkini, mutta se ei ole mikään ihme, sillä se ei ole tarkoitettu iholleni. Tästä selvästi huomaa, että naamio poistaa iholta myös ylimääräistä rasvaa toisin kuin kaksi muuta, joten pintakuivasta ihostani tulee aavistuksen kiristelevä. Koostumus on selvästi kolmikon ohuinta. Olen käyttänyt tätä usein vain paikallisesti näppyjen päälle, sillä tämä imee tehokkaasti talia. Naamio sisältää vihreää ja valkoista savea. Ihoa kosteuttava jojobaöljy sekä piparminttu ja rosmariini raikastavat ja ehkäisevät epäpuhtauksia. 


Cattierin tuotteita voi tilata NHS Nordicin verkkokaupasta täältä.

Käytättekö savinaamioita? Onko Cattier-Parisin tuotteet tuttuja? Suosikkeja?

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.





Viimeisin tuoksuihastus – Nina Ricci Bella


Kirjoittelin lähes tarkalleen kaksi vuotta sitten siitä, miten jo klassikoksi tituleerattava Nina Riccin Nina tuoksu sai itselleen uuden kaverin Lunan. Nina on ollut minulle aina rakas tuoksu, siinä on jotain todella lohduttavaa. Olen käyttänyt sitä tänä kesänä enemmän kuin vuosiin. Jotenkin sen raikas puraisu yhdistettynä toffeemaiseen makeuteen on istunut iholleni loistavasti helteisinä päivinä. 

Nyt edellä mainitun kaksikon seuraksi on kuitenkin astunut uusi sankaritar  raikkaan vihreä Bella*, joka jatkaa modernien prinsessojen saagaa. Ensimmäiseksi on pakko todeta, että Granny Smithit ovat suosikkiomenoitani ja markkinoilla on aivan liian vähän vihreitä tuoksupulloja, joten olin todella ihastunut uutuuden mehukkaaseen ulkonäköön, kun se saapui minulle testattavaksi alkukesästä maahantuojalta. 


Bella on tuoreen raikas kukkais-hedelmäinen tuoksu. Alkutuoksussa yhdistyy lempeän kirpeä raparperi ja mehevä mandariini. Sydän on hyvin klassinen: ruusua ja freesiaa. Pohjalla vaniljaa ja myskiä. Tuoksun alku on nenääni pirskahtelevan hapan, mutta se pehmenee ja makeutuu iholla ihan muutamassa minuutissa nektarisen makeaksi ja pehmeäksi. Tiedättekö, että on olemassa tuoksuja, jotka saavat automaattisesti hymyn huulille? Bella on juuri sellainen. Olenkin varma, että kun syksyn pimeys iskee päälle, tulen käyttämään tuoksua paljon juuri niinä aamuina, kun tuntuu, ettei päivä meinaa lähteä käyntiin millään. Sillä Bella saa aikaan heti paremman mielen ja hymyn huulille hivenen ankeampanakin päivänä. Se on tuoksuna iätön ja mielestäni se taipuu melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Siinä on tarpeeksi raikkautta kesään, mutta vastaavasti tarpeeksi makeutta talveen. Toimistotuoksuna en usko Bellan ärsyttävän ketään. Tuoksu on EdT ja kesto ihollani hyvät n. seitsemisen tuntia.


Tykkäättekö Nina Riccin ompputuoksuista? Mitä tuoksua olet käyttänyt helteillä?

*Tuoksu PR-näyte saatu blogin kautta.



Paluu menneeseen uudistettuna –Lancôme Miracle Blossom


Jos minun pitäisi nimetä yksi tuoksu, minkä muistan tämän vuosituhannen ensimmäisestä vuodesta, sanoisin silmiäni räpäyttämättä Lancômen Miracle. Olin vuonna 2000 aivan rakastunut tuohon Lancômen silloiseen uutuuteen ja raahasin sitä mukanani kaikkialle. Miracle on mielenkiintoinen sekoitus tyttömäisyyttä, kukkaista hedelmäisyyttä, höystettynä aivan pienellä ripauksella itämaisuutta. Olen vuosien aikana käyttänyt Miraclea tuonkin jälkeen, mutta se ei ole oikein koskaan ollut enää nenääni yhtä hyvä kuin vuonna 2000. Tuoksunenä kehittyy vuosien aikana ja aika harvoin samat suosikit pitävät pintansa vuosikausia. 

Tätä taustaa vasten olinkin todella innostunut, kun Lancôme toi Miraclesta jo pari vuotta sitten markkinoille pari uutta versiota. Toki uusia versioita oli ilmestynyt aiemminkin, mutta nämä kaksi näyttivät jäävän pysyvästi myyntiin, eivätkä olleet vain hetken aikaa myynnissä. Alkuperäistä myydään edelleen, koska se on jo jonkin sortin klassikko. Toinen uusista versioista oli Miracle Blossom*, joka osoittautui omaan tämän hetkiseen tuoksunenääni paremmalta vaihtoehdolta kuin alkuperäinen tuoksu. 

Heti ensimmäisellä suihkauksella tuoksun osaa yhdistää Miracleen, mutta alussa on selkeää raikasta kirpeyttä, mikä alkuperäisestä puuttuu. Tuoksun alku on jollakin tapaa raikkaampi ja hedelmäisempi. Jotkut vertaavat tätä alkuperäiseen Juicy Coutureen, en ole ihan samoilla linjoilla. Tässä on ehkä ripaus jotain samanlaista makeutta, mutta muuten tämä on tuoksuna ilmavampi ja raikkaampi. Mielestäni myös aavistuksen aikuismaisempi. Miracle Blossom on itseasiassa täydellinen kesäpäivän tuoksu. Siinä raikkautta ja makeutta sopivassa suhteessa, tämä on yksinkertaisesti hyvän mielen tuoksu. Tuskin ärsyttää ketään, sopii hyvin myös toimistoon, mutta tässä on tarpeeksi uniikkiutta kesäillan menoihinkin. Kesto iholla on hyvä, seitsemisen tuntia.


Blossom alkaa ihastuttavasti Granny Smithin kirpeällä puraisulla, pehmeällä litsillä ja mandariinilla. Sydän on klassisen kukkainen: ruusua, jasmiinia ja pionia. Pohjalla pehmeää santelipuuta ja myskiä. 

Mikä on ollut käytetyin tuoksusi kesällä? 

*Tuoksu PR-näyte saatu blogin kautta.


Asiaa aurinkokapseleista


Nyt kun aurinko hellii meitä näillä leveysasteillakin poikkeuksellisen lämpimästi jo toukokuussa, niin ajattelin, että olisi sopiva aika vinkata teille eräästä kesäisestä luottotuotteestani, nimittäin aurinkokapseleista. 

Aurinkokapselit ovat kuuluneet elämääni huhtikuun alusta syyskuun loppuun asti, joka vuosi kohta viidentoista vuoden ajan. En ole koskaan ollut mikään auringossa makoilija. Olen aina pyrkinyt suojaamaan ihoni aurinkovoiteilla. Silti eteeni kuitenkin tuli tilanne, että paloin rintakehästä varjoisella säällä, vaikka käytössäni oli korkeimmat suojakertoimet mitä kaupasta tuolloin löytyi. 

Olin tuolloin ensimmäisellä lomallani Karibialla ja olin ostanut todella jankkia SPF 70 aurinkorasvaa paikan päältä, jota vielä lisäsin päivän aikana useita kertoja. Tästä huolimatta decoltee punoitti ja oli arka. Lopulta sen parantuessa, ihokin hilseili. Tuo jäikin viimeiseksi kerraksi, kun olen palanut. 

Lomalta palattuani kotiin, silmiini osui lehden juttu aurinkokapseleista. Ajattelin, että eipä se mitään ota, jos ei annakaan. Kokeilen, että auttaisivatko sisäisesti nautittavat kapselit suojaamaan ihoani aurinkoa vastaan paremmin. Auttoivathan ne.

*Kuvissa olevista tuotteista Betamax PR-näyte saatu blogin kautta, Lierac ja Yves Rocher omia.


Aurinkokapseleista on vuosien aikana tehty tutkimuksia, ehkäisevätkö ne ihon palamista, maksaläiskiä tai aurinkoihottumaa. Tutkimuksista saatu tieto on ristiriitaista. Toisilla kapselit ovat ehkäisseet aurinkoihottumaa ja palamista, toiset eivät ole huomanneet mitään vaikutusta. Itse kuulun ensimmäiseen porukkaan. Ihoni on aurinkokapseleita nauttiessa selvästikin "vahvempi" ja sillä on käyttämieni aurinkovoiteiden lisäksi hyvin suotuisa vaikutus siihen, että en enää pala, en edes lomilla etelässä. Lisäksi sen mitä väkisinkin ulkona ollessa ruskettuu, niin rusketuskin tuntuu olevan tasaisempi ja kauniimpi. 

Aurinkokapseleiden käytössä kuten kaikkien lisäravinteiden kannattaa pysyä aina suositelluissa rajoissa. Kuuden-kahdentoista milligramman päiväannos betakaroteenia on hyvästä, mutta 20-30 mg:n päiväannokset useamman vuoden pituisessa käytössä voi lisätä tupakoitsijalla keuhkosyöpäriskiä. Eikä tuollaiset annokset ole hyväksi myöskään maksalle. Itse en näe järkeväksi syödä tuotetta Suomen olosuhteissa kuin huhtikuusta-syyskuuhun. Jos lähtisin talvilomalle aurinkoon, aloittaisin ehdottomasti muutama viikko ennen lomaa betakaroteenikuurin. Kapseleitahan olisi hyvä nauttia useita viikkoja ennen auringolle altistumista, sillä muuten niillä ei ole vaikutuksia nähtävissä. Puhutaan jopa kymmenestä viikosta, toiset suosittelevat paria viikkoa, mutta itse olen aloittanut aina kuukautta ennen ja se on hyvin riittänyt. 

Aurinkokapseleita on monia erilaisia. Betamaxin* Aurinkokapselit ovat perinteisiä. Ne sisältävät vain ja ainostaan 6 mg:aa betakaroteenia. Yves Rocherin ja Lieracin tuotteet ovat sitten multivitamiinituotteita, jotka sisältävät mm. seleeniä, sinkkiä, E-vitamiinia ja muita hivenaineita betakaroteenin lisäksi. Näitä käyttäessä onkin sitten hyvä tarkistaa mahdollisesti muiden syömiesi vitamiinien määrät ja jättää ne mahdollisesti aurinkokapseleita nauttiessa pois, ettei päiväkohtaiset annokset vitamiinien osalta nouse liian korkeiksi. 

Olen vuosien aikana käyttänyt ihan perinteisiä aurinkokapseleita ja sitten näitä muitakin vitamiineja ja hivenaineita sisältäviä tuotteita, joissa betakaroteenin määrä on monesti hivenen pienempi kuin perinteisissä aurinkokapseleissa. Olen kokenut, että tuotteissa ei ole eroja, kaikki tehoavat itsellä yhtä hyvin. Vaihtelenkin käyttämiäni tuotteita mieleni mukaan ja testailen usein myös uusia, jos niitä kauppojen hyllyistä bongailen.

HUOM! Aurinkovoiteet ovat aina paras keino aurinkoa ja melanoomaa vastaan, mutta kun voiteen käyttöön yhdistää aurinkokapselit, voi iholle saada lisäsuojaa palamista ja aurinkoihottumaa vastaan.


Käytätkö aurinkokapseleita? Oletko saanut niistä apua?

*Betamax PR-näyte saatu blogin kautta, Lierac ja Yves Rocher omia.




Kuin kaksi marjaa osa 5


Viimeisestä Kuin kaksi marjaa -postauksesta on mennyt luvattoman kauan aikaa, yli vuosi. En kuitenkaan halua etsiä sarjaan etsimällä tuotteita vaan teen näitä sitä tahtia, kun mielenkiintoisia parivaljakkoja osuu kohdalle. 

Ideahan oli yksinkertainen, esitellä teille kaksi tuotetta, jotka ovat mielestäni ominaisuuksiltaan hyvin lähellä toisiaan. Kun käyttää kosmetiikkaa paljon, näitä tulee yllättävänkin paljon vastaan ja ajattelin, että miksi en voisi kertoa näistä sattumista täälläkin. Tuotteet eivät tule aina olemaan sellaisia, että toinen tuote on automaattisesti kalliimpi ja toinen halvempi, mutta silti luulen, että vääjäämättä aika iso osa postauksista tulee toimimaan myös hyvänä panosta tai pihistä -vinkkinä. 

Tällä kertaa vertailussa ovat V 10 Plussan Vitamin C -seerumi* (n. 85€/30ml) ja It'S SKIN Power 10 VC Effector (n. 15€/30ml). Molempien teho perustuu C-vitamiiniin eli askorbiinihappoon, joka hoitaa finnejä, auttaa aknearpiin, mutta myös kirkastaa loistavasti pintakuivaa ihoa. Tällä kertaa ehkä hämmentävintä on tuotteiden hyvinkin samantyylinen ulkonäkö numeroineen, sen sijaan sisukset ja koostumukset eroavat toisistaan, onkin makuasia kummasta pitää enemmän ja tietenkin siitä kumpaan tuotteeseen oma lompakko venyy. 

*V 10 Plus PR-näyte saatu blogin kautta, It'S SKIN oma.


It'S SKININ tuote on pakattu pipettipulloon, koostumus on paksuhkon geelimäistä ja tuoksu on sitruksinen. Jättää ihon pinnan hivenen nihkeän oloiseksi, mutta päälle on silti helppo levittää meikki. Tykkään käyttää C-vitamiini sisältäviä tuotteita aamuisen, joten meikin alle soveltuvuus on kaiken a ja o. 

INCI: Water, Butylene Glycol, Glycerin, Polyglutamic Acid, Ascorbyl Tetraisopalmitate, Peg-60 Hydrogenated Castor Oil, Dipropylene Glycol, Ethyl Hexanediol, Carbomer, Ethylhexylglycerin, Triethanolamine, Acrylates/C10-30 Alkyl Acrylate Crosspolymer, Camellia Sinensis Leaf Extract, Fragrance, Disodium Edta

V 10 Plussan seerumi on pakattuna pumppupulloon. Tykkään tästä pakkausuudistuksesta sarjan tuotteisiin, ennenhän heidän seeruminsa olivat myös pipettipulloissa. Koostumus on vesimäistä ja tuote imeytyykin taputellen ihoon hetkessä. Tuoksu on hyvin mieto, paljon miedompi kuin It'S SKINISSA.

INCI: Aqua/water, sodium citrate, butylene glycol, pentylene glycol, alcohol, magnesium ascorbyl phosphate, phenoxyethanol, hydroxyethycellulose, sodium ascorbyl phosphate, sodium PCA, sodium polyaspartate, disodium EDTA, citric acid, Phellodendron amurense bark extract. 

Molemmat tuotteet kirkastavat ihoa lupauksiensa mukaan, mutta on pakko myöntää, että hinnastaan huolimatta pidän itse enemmän V 10 Plussan tuotteesta. Syy on tuoksussa ja koostumuksessa. Edullisempi vaihtoehto tuoksuu nenääni hivenen tympeältä sitruksisesta tuoksustaaan huolimatta, lisäksi ilmeisesti tuotteen sisältämät akrylaatit tekevät kosteuttavan suojan iholle, jolloin ihon pintaan jää se hivenen nihkeä fiilis. Mutta jos sinulla ei ole käyttää lähes sataa euroa seerumiin, on It´S SKIN hyvä varteenotettava vaihtoehto.


It'S SKININ tuotteita myydään mm. elevenilla, mutta ainakin VC Effector on sieltä tällä hetkellä loppu, Hehkusta tuotetta löytyy ja myyjiä löytää myös eBaysta. V 10 Plussan jälleenmyyjät löydät täältä, mutta haluan vinkata, että kaikki V 10 Plussan seerumit ovat tällä hetkellä tarjouksessa Uniikki-asiakkaille Yliopiston Apteekissa

Käytättekö C-vitamiinia sisältäviä tuotteita?

* V 10 Plus PR-näyte saatu blogin kautta, It' S SKIN oma.



Vertailussa Dior Poison Girl EdP ja EdT


Tuoksumarkkinat ovat muuttuneet melkoisesti vuosien saatossa sinä aikana, kun itse aloin käyttämään tuoksuja 90-luvun alussa. Ysärillä uusia tuoksuja ilmestyi harvemmin ja uuden tuoksun tuleminen markkinoille olikin aina melkoinen tilaisuus. Uutuuksista oli todella helppo pysyä kärryillä, tänä päivänä se vaatii työtä, silti joku uutuus saattaa lipsahtaa itseltäni ohi. Ihmisten nopeampi elämänrytmi ja vaihtelunhalu ovat johtaneet siihen, että myös tuoksumarkkinat ovat joutuneet uudistumaan. Uusia tuoksuja ja niiden eri versioita tulee markkinoille tämän vuoksi paljon nopeammalla syklillä kuin aiemmin. Ainoastaan isot ja perinteiset tuoksutalot ovat pitäneet kiinni siitä, että heiltä ei välttämättä tule joka kevät ja syksy uusia tuoksuja vaan uutuuksia saattaa ilmestyä vain harvakseltaan, niitä jopa joutuu odottamaan vuosia. 

Tämän lisäksi vuosien aikana eräs toinenkin asia muuttui. Ennen tuoksusta usein lanseerattiin aluksi voimakkaampi ja täyteläisempi sekä pitkäkestoisempi EdP, jonka jälkeen jonkin ajan kuluttua markkinoille saattoi ilmestyä EdT-versio, joka oli aiemmin ilmestyneen tuoksun pikkusisar. EdT:n tunnisti aina selvästi samaksi tuoksuksi, se oli sitä vain hieman kevyemmällä otteella. Varsinkin 2010-luvun alkupuolella, mutta jo aiemminkin alkoi markkinoilla näkyä "outous". Tuoksujen EdT-versiot eivät välttämättä enää lainkaan muistuttaneet EdP-tuoksua vaan kyse oli täysin eri tuoksusta, vaikka nimi oli sama tuota pientä kirjainyksityiskohtaa lukuunottamatta. Tähän asiaan meni aikansa totutella, että kun haistoi EdT-versiota, ei voinut olettaa, että kyse olisi lainkaan samasta tuoksusta, vaikka nimi oli melkein sama. Viime aikoina olen ollut kuitenkin huomaavinani vanhan trendin palaamista, eli EdT-tuoksut ovat EdP-tuoksujen pikkusisaria, tällaisia on tullut viime aikoina useampia vastaan ja pakko sanoa, että olen tästä muutoksesta mielissäni. Minua kun ei edes haittaisi se, että uutuustuoksuja ilmestyisi harvemmin kuin nykyään. 


Diorin Poison Girl EdP* ja EdT* ovat kuin siskoksia. Poison Girl on uusi ja jännittävä tulkinta kaikkien tietämästä ikonisesta Poison-tuoksusta. Poison Girl on nimensä mukaisesti alkuperäistä hivenen nuorekkaampi ja kapinallisempi. 

Diorin tuoksujen tapaan näissäkin on käytetty arvokkaita ja tuoksumaailmassa arvostettuja raaka-aineita. Niissä on syvyyttä, makeutta, herkullisuutta ja ripaus kielen päällä pirskahtavaa karvautta. Voimakkaamman alkutuoksussa mausteista pomeranssia ja raikasta sitruunaa. Sydän on klassinen ruusua ja jasmiinia. Tuoksun pohja onkin tässä tapauksessa oikeastaan koko tuoksun sydän, sillä se on täyteläisyydessään ihastuttava: tonkapapua, santelipuuta, vaniljaa, mantelia, tolu-balsamia, kashmir-puuta ja heliotropea, joka tuo tuoksuun omalaatuisen raikkaan jopa hivenen saippuaisen vivahteen. 

Vuosi Poison Girl EdP:n ilmestymisestä ilmestyi EdT, joka on puettu hempeän vaaleanpunertavaan ulkoasuun. Jo tuoksunuoteista voi päätellä, että nyt puhutaan aidosti alkuperäisen tuoksun "pikkusisaresta", sillä Poison Girl EdT alkaa pomeranssilla, sitruunalla sekä ripauksella appelsiinia. Sydän jatkaa samalla linjalla ruusua ja jasmiinia, mutta ripaukseksi joukkoon on lisätty myös nerolia. Pohja on jätetty edelleen pehmeäksi ja täyteläiseksi: tonkapapua, vaniljaa, kashmir-puuta, heliotropea ja karamellia. 

Diorin tuoksut ovat todella samanlaiset, mutta silti erilaiset. Siinä missä vahvempi EdP on erittäin täyteläinen ja viettelevä, on EdT hivenen kujeilevampi ja siinä on ripaus vähemmän mausteisuutta, mutta saman ripauksen verran enemmän raikkautta kuin EdP:ssä. Molemmissa kesto on huima, omalla ihollani helposti 10-12 tuntia. EdP on itselleni ehdottomasti mystinen iltatuoksu ja talvituoksu, kun taas EdT taipuu mielestäni kaikkiin vuodenaikoihin jopa kesäiltoihin. 


Oletteko tuoksutelleet Poison Girleja? Pitääkö teistä EdT:n muistuttaa EdP:a?

*Tuoksut PR-näytteitä saatu blogin kautta.



Vertailussa maailman parhaat kosteusvoiteet


Kun tämän blogin pitäjästä on kyse, sehän tarkoittaa tietenkin Bakelin voiteita. Olen monesti sanonut, että jos en olisi bloggaaja tai kovin vaihtelunhaluinen ihonhoitotuotteideni kanssa, käyttäisin pelkästään Bakelia ja ehkä miksaisin sekaan jotain Sensailta, mutta tällä hetkellä en kuitenkaan näe itseäni siinä tilanteessa. :D Bakelin voiteet ovat kuitenkin tuotteita joita käytän aina, kun en testaa mitään, eli ovat Holy Grail -tuotteita joihin tukeudun vuodesta toiseen. Ne saavat ihon yksikertaisesti tuntumaan ja näyttämään paremmalta. Tuotteita käyttäessäni usein jopa joka kuukausittaiset kiusankappaleet hormoninäpyt jäävät tulematta, joten voitte kuvitella, miten minua houkuttelee käyttää pelkästään näitä tuotteita ja kyllähän minä käytänkin, aina kun en testaa mitään uutta.

Koska minulla on kokemusta kaikista neljästä voiteesta ja sitten aikaisempien arvostelujeni osan sisältöjä on hieman muunneltu, ajattelin tehdä pienen vertailun, jos tästä olisi vaikka apua, jos teistä joku miettii Bakelin voiteen hankkimista. Kaikki voiteet sopivat vegaaneille ja ne ovat cruelty free. Ne ovat myös anti-aging -vaikutteisia. Bakel ilmoittaa aina tuotteidensa ainesosien perässä, mikä tehtävä kyseisellä ainesosalla tuotteessa on. 

Tämän lisäksi pulloihin on aina merkitty päivämäärä milloin tuote menee avaamattomana vanhaksi. Tuotteet säilyvät avaamattomana pitkään, minulla on kuvassa olevan P-Lipicin parasta ennen päivämäärä 02/2021. Sen sijaan avattuna säilyvyyttä luvataan yleensä 6 kk:tta. Tuotteet ovat pakattuina ilmatiiviisiin pumppupulloihin ja itse olen monesti laittanut melkein vuoden avattuna ollutta voidetta kasvoille, eikä se ollut mennyt miksikään. Joten pidän tuota Bakelin kuuden kuukauden säilymistä avaamisesta selvästi alimitoitettuna, mutta ehkä he haluavat ilmoittaa ajan, jolloin tuote on ehdottomasti "tuoreimmillaan". Tuon ajan jälkeen ei kuitenkaan todella kannata heittää arvokasta tuotetta roskiin, jos sen koostumus tai tuoksu ei ole muuttunut miksikään.

Bakelin voiteissa ei välttämättä ole maailman ylellisimmät ihotuntumat tai tuoksumaailma, vaikka varsinkin koostumuksia niissä on selvästi tässä vuosien aikana hiottu paremmiksi, varsinkin yhden tuotteen koostumus on muuttunut todella paljon parempaan suuntaan sen jälkeen, kun käytin sitä ensimmäisen kerran. Tuotteisiin ei ole lisätty keinotekoisia hajusteita, joten tuoksut tulevat raaka-aineista. Tuoksumaailma on pyritty pitämään todella neutraalina ja monet tuotteet sopivat hajusteherkille. Brändi ei jaottele erikseen päivä tai yövoiteita vaan kaikki voiteet sopivat niin päivä kuin yökäyttöönkin, lisäksi kaikki soveltuvat käytettäväksi myös silmänympärysiholle, joten erillistä sy-voidetta ei välttämättä tarvita. 


P-Lipic – Koostumus on geelimäistä ja tuote on miltein tuoksuton, itse miellän tämän enemmän seerumiksi kuin voiteeksi. Käytän tätä kesällä usein hoitoveden jälkeen ainoana kosteuttajana meikin alla, mutta varsinkin talvella ja yöaikaan P-Lipic on minulle tehokosteuttaja paksumman voiteen alla. Tämä ei tunnu iholla mitenkään ylelliseltä tms. mutta se mitä tämä tekee iholle, on se juttu, jonka vuoksi olen käyttänyt tätä monta pullollista. Pitää ihon järjettömän hyvässä kunnossa ja hyvin kosteutettuna. Sisältää mm. hyaluronihappoa. Sopii mielestäni loistavasti rasvoittuvalle iholle, koska omaa kevyen koostumuksen, mutta pitää silti huolta kosteustasapainosta.

Hamamelis Virginiana (Witch Hazel) Leaf WaterAntioxidant, Biosaccharide Gum-1V Hydrating, rebalances the hydrolipidic film, Sodium HyaluronateB & Aqua / WaterW = Hydrating, Glyceryl CaprylateV & Glyceryl UndecylenateV = Emollient, Hydrogenated LecithinV = Hydrating, nourishing, anti-ageing, Potassium Cetyl PhosphateS = Emollient , TrehaloseV = Hydrating, Lactic AcidS = Skin pH regulator

Oxyregen – On voide, jolla Bakel voitti aikoinaan ensimmäisen tunnustuspalkintonsa. Kevyt voide jota suositellaan normaalille ja sekaiholle. Tämä on suosikkini meikin alle. Koostumus on ohuen kermainen ja tuote levittyy helposti ja kevyesti iholle, imeytyy heti. Oxyregenissä on makuuni vähiten miellyttävä tuoksu kaikista neljästä voiteesta, vaikka se onkin todella mieto. Sitä on vaikea selittää hieman jojobainen ja aavistuksen kirpeähkö. Tuoksu ei kuitenkaan jää leijumaan nenään vaan haihtuu nopeasti. Kesällä käytän ihoni ollessa normaali yövoiteena, kun P-Lipic on päivävoiteeni.
Hamamelis Virginiana (Witch Hazel) WaterV = Antioxidant, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed OilV = Nourishing, anti-ageing, Butyrospermum Parkii ButterV = Nourishing, anti-ageing, Glyceryl StearateV & Glyceryl Stearate SEV = Emollient, Persea Gratissima (Avocado) Oil UnsaponifiablesV = Nourishing, PropanediolV = Emollient, C10-18 TriglyceridesV , Jojoba EstersV = Nourishing, Myristyl MyristateVGlyceryl DibehenateV= Emollient,  Helianthus Annuus (Sunflower) Seed WaxV = Emollient, 1,2 HexanediolV, Caprylyl GlycolV= Emollient, TocopherolV = Antioxidant, Aqua / WaterW & GlycerinV = Hydrating, Xanthan GumV = Emollient, Glyceryl CaprylateV & Glyceryl UndecylenateV = Emollient, Acacia Decurrens Flower WaxV, Polyglycerin-3S = Emolliente, Sodium HydroxideS = pH Regulator, Phytic AcidV = Anti-ageing, Anthemis Nobilis Flower OilV = Soothing, Saccharomyces LysateV = Oxygenating, Disodium SuccinateV = Emollient, LimoneneC = Antioxidant, Glutamic AcidV = Anti-ageing, GlycineV & ThreonineV & ValineV = Anti-ageing


Nutrifill – Oli aluksi vähiten suosikkini koko joukosta. Koostumus oli alunperin paksuhkoa ja tuoksu nenääni hivenen outo, lisäksi saattoi toisinaan murustua meikin alla. Mutta sitten Bakel meni jumppaamaan tämän sisältöä ja olin suorastaan hämmentynyt, kun laitoin uuden koostumuksen omaavaa voidetta ensimmäisen kerran kasvoilleni niin erilaista se oli. Ihastuin välittömästi ja tämä onkin nyt talven tullen kiirinyt salakavalasti kaikista neljästä suosikikseni. Voide on tarkoitettu kuivalle iholle ja pintakuiva ihoni suorastaan rakastaa tätä. Koostumus ei ole paljoakaan Oxyregeniä paksumpaa. Se on silti koko joukoin "kiintein". Tuote levittyy helposti, imeytyy nopeasti ja ohuehkosta koostumuksesta huolimatta kosteuttaa tehokkaasti, käytän tätä talviaikaan myös meikin alla, mutta kesällä toisinaan pelkästään yöaikaan, jos tuntuu, että Oxyregenin tehot eivät riitä. Tuotteessa on käytetty monia erilaisia öljyjä, jotka kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Tuoksu on miellyttävä pehmeä, ehkä hivenen ruusuinen. 

Rosa Centifolia Flower WaterV & Aqua / WaterW = Tonifying, soothing, Ethylhexyl CocoateV = Emollient,Butyrospermum Parkii (Shea) ButterV = Nourishing, anti-ageing, Polyglyceryl-3 Dicitrate / StearateV = Emollient, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweet Almond) OilV = Nourishing, anti-ageing, PropanediolV = Emollient, C10-18 TriglyceridesV = Nourishing, Glyceryl StearateV & Glyceryl Stearate SEV = Emollient, Echium Plantagineum Seed OilV = Rebuilding, elasticising, Myristyl MyristateV = Emollient, Cocos Nucifera (Coconut) Oil= Nourishing, elasticising, Caprylyl GlycolV , Glyceryl CaprylateV & Glyceryl UndecylenateV = Emollient, 1,2 HexanediolV = Emollient, Cyamopsis Tetragonoloba (Guar) GumV = Emollient, Rubus Idaeus (Raspeberry)Seed OilV = Antioxidant, Energising, Phytic AcidV = Luminosity, Citrus Limon (Lemon) Peel OilV & Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Peel OilV & Citrus Aurantium Bergamia (Bergamot) Peel OilV & CitralV & LinaloolV & Limonene= Antioxidant, energising, Cymbopogon Citratus Leaf OilV = Antioxidant, energising, Copaifera Officinalis (Balsam Copaiba) ResinV = Emollient, Sodium HydroxideS = pH Adjuster, Superoxide DismutaseB = Anti-ageing

Nutriremedy –  Voide on ollut minulla käytössä vain öisin. Vaikka tuote on tarkoitettu erittäin kuivalle iholle, en ole kokenut tätä silti ylihoitavaksi omalle pintakuivalle iholle yöaikaan. Koostumus on jopa hivenen ohuempaa kuin Nutrifillissä, joka on hieman hämmentävää, kun voisi olettaa, että koostumukset paksuuntuisivat mitä kuivemman ihon tuotteisiin mennään. Voiteessa on käytetty eniten ainesosia, peräti 42:ta, joka on harvinaista Bakelin tuotteille. Tässä on joukon ihanin tuoksu hieman kookoksinen. Ohuen koostumuksen vuoksi sopii myös meikin alle, mutta itse käytän tehohoitona öisin. 
Rosa Centifolia Flower WaterV = Tonifying, soothing,GlycerinV = Hydrating, Ethylhexyl CocoateV & Butyrospermum Parkii (Shea) ButterV & Polyglyceryl-3 Dicitrate / StearateV =  Nourishing, elasticising, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweet Almond) OilV & Myristyl Myristate& Acacia Decurrens / Jojoba / Sunflower Seed Wax & Polyglyceryl-3 EstersV = Nourishing, anti-ageing, Jojoba Oil / Macadamia Seed Oil EstersV , SqualeneV , Hydrogenated Vegetable OilV , C10-18 TriglyceridesV & Glyceryl StearateV = Nourishing, anti-ageing, Phytosteryl MacadamiateV & PhytosterolsV = Nourishing, anti-ageing, TocopherolB & Acetyl Tetrapeptide-11B = Anti-ageing, Theobroma Cacao (Cocoa) ButterV & Prunus Persica (Peach) Kernel OilV = Nourishing, anti-ageing, MannitolV & MaltodextrinB = Anti-ageing, Vigna Aconitifolia Seed ExtractV = Antioxidant, Sodium HyaluronateB & Aqua/WaterW = Hydrating, Cocos Nucifera (Coconut) OilV & Pelargonium Graveolens Flower OilV & Pogostemon Cablin OilV & Tagetes Minuta OilV & Salvia Sclarea (Clary) Oil= Nourishing, anti-ageing, Copaifera Officinalis (Balsam Copaiba) ResinV & Cymbopogon Winterianus Herb OilV & Amyris Balsamifera Bark OilV & Cedrus Atlantica Wood OilV = Energising compound, Citrus Aurantium Amara (Bitter Orange) Leaf / Twig OilV & Citrus Aurantium Bergamia (Bergamot) Peel OilV & Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Peel OilV = Energising compound, Xanthan GumV & Glyceryl CaprylateV & Glyceryl UndecylenateV & 1,2-HexanediolV & Caprylyl Glycol& Lactic AcidB = Emollient

Mikä on teidän suosikkivoide?

Bakelin tuotteista voi Suomesta ostaa My Choice -verkkokaupasta, jossa on laaja valikoima ja jos jotain ei löydy, kaupan pitäjä tilaa sen Italiasta suoraan Bakelin tehtaalta. Tuotteita myy jonkinlaista valikoimaa myös Lookfantastic ja Beauty Expert



Designed by FlexyCreatives