Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit

Yhdeksän muistoa


Olin lapsena ja vielä reilut kymmenen vuotta sitten kovasti korujen perään. More is more oli mottoni, kun aamulla ripustelin koruja ranteisiini, korviini ja kaulaani. Sitten tapahtui jotain. Nykyään käytän koruja hyvin säästeliäästi. Korvakoruja en enää lähes lainkaan, vaikka vielä alle kolmekymppisenä en lähtenyt ovesta ulos, jos korvissa ei ollut jonkinlaisia killuttumia. Rakastin varsinkin isokokoisia korvakoruja. 

Kolmisen vuotta sitten kirjoittelin neljästä rakkaimmasta korustani, tänään on viidennen vuoro.

Viidennen korun sain lahjaksi mieheltäni muistaakseni vuonna 2010 tai 2011. Vuosien aikana siihen on kertynyt yhdeksän muistoa ja niiden yhdeksän muiston vuoksi, siitä on tullut rakas. Kyseessä on Thomas Sabon Charm Club Bracelet, johon mieheni ja paras ystäväni ovat vuosien saatossa keränneet minulle rakkaita muistoja helojen muodossa. Koru on hyvä osoitus siitä, kuinka hyvin ne rakkaimmat ihmiset tuntevat sinut ja osaavat ostaa lahjaksi sellaista, johon sisältyy jokin muisto tai tarkoitus, jonka vuoksi sillä on minulle iso merkitys. Joka kerta korua katsellessani, minulle nousee pieni hymynkare huulille.


Korkokenkä – Riippui korussa, kun sain sen mieheltäni. Rakastin tuohon aikaan korkokenkiä ja sipsuttelin niillä joka paikkaan, joten riipus oli osuva. Tätä hetkeä kuvaisi varmaan paremmin Converse-kenkä, mutta korkokenkä on muisto omasta menneisyydestä.

J-kirjain – Muisto ihanasta kesäisestä päivästä Tampereella kesäkuussa 2013.

Oranssinpunainen pisara – Sain kauniin pisaran joululahjaksi mieheltäni jouluna 2012.

Wilhelm Tell – On porukan ainoa heräteostos, sillä se tarttui mukaan kauppareissulla -40% alella kesäkuussa 2013. 

Perhonen – Rakastin lapsena perhosia, rakastan vieläkin. Paras ystäväni tietää tämän. Perhosen olen saanut syntymäpäivälahjaksi pari vuotta sitten.

Joulukuusi – Jouluihminen sai mieheltään joululahjaksi joulukuusen jouluna 2015.

Sika – Myönnän, kun sain tämän riipuksen ystävältäni joululahjaksi jouluna 2014, liikutuin paketin avatessa kyyneliin. Tajusin heti, miksi se oli ostettu. Ei siksi, että tykkään kinkusta. ^_^ Mies tosin ihmetteli, miksi ihmeessä H sian osti. Kerroin hänelle sian tarinan. Olimme H:n kanssa pikkutyttöjä, kun eräänä kesäpäivänä vaarini, joka selvinpäin oli oikein mukava tapaus, päätti säikäyttää meidät. Loikoilimme ystäväni kanssa kuumana kesäpäivänä viltillä nurmikolla, kun yhtäkkiä viereisestä puskasta alkoi kuulua röhkintää. Säikähdimme hirveästi ja pomppasimme salamana viltiltä ylös, sen jälkeen vaari tuli nauraen pusikosta ja tuumasi, että säikähtivätkö tytöt villisikaa. Olemme nauraneet vaarin säikyttelylle vuosien saatossa useasti. Kuka nyt oikeasti keksii pelotella villisialla? No, täydestä meni silloin. :D 

Musta pisara – Musta on lempivärini ja tämän toki myös ystäväni tietää. Sain pisaran lahjaksi yhdessä sian kanssa jouluna 2014.

Sydän – Joukon uusin tulokas. Sen antoi tietenkin mieheni, jolta sain sen lahjaksi jouluna 2016. Sydämen sisällä on oranssinpunainen kivi, jonka on ajeteltu sopivan yhteen saman värisen pisaran kanssa.

Koruun mahtuu vielä monia muistoja, mutta se alkaa olemaan melko painava, koska suurin osa saamistani heloista on painavia ja isokokoisia. Toki juuri se tuo koruun sitten näyttävyyttä, kun laitan sen ranteeseen.

Löytyykö teiltä Thomas Saboa? Mikä on rakkain korunne?



Michael Kors Wonderlust


Michael Korsin syyskuun alussa ilmestynyt Wonderlust* -tuoksu valloittaa itsevarmuudellaan. Tuoksu haluaa kuvastaa romantiikkaa, seikkailua ja löytämisen iloa. Keulakuvana toimii malli Lily Alridge yhdessä komean Wouter Peelenin kanssa. Tuoksun kampanjasta ei vastaa enempää tai vähempää kuin maailmankuulu valokuvaaja/ohjaaja Mario Testino.

Wonderlust on pakattu heleään, mutta jämerään ja pehmeän kurvikkaaseen pulloon. Se henkii vähäeleistä ylellisyyttä, itse kuvailisin pulloa sanalla chic. Se on upea, tekemättä itseään tykö, koska sen ei tarvitse.


Tuoksua kuvaillaan itämais vivahteiseksi kukkais-gourmand tuoksuksi. Tästä itseni on valitettavasti oltava hieman eri mieltä. Itämaisia vivahteita tässä selvästi on, samoin kukkaisuutta sekä pientä makeutta, mutta onko makeutta niin paljon, että tätä voisi sanoa gourmand-tuoksuksi? Ei minusta. Nämä ovat tietenkin makuasioita ja myös nenäasioita, mutta minulle aito gourmand on jotain todella makeaa: karamelliä, vaniljaa, praliinia...  Tiedätte, mitä ajan takaa. Nenääni Wonderlust on enemmän raikas kuin makea, vaikka makeuttakin on. Tämä ei kuitenkaan tee tuoksusta huonoa, sillä tämä on ehdottomasti paras Michael Korsin tuoksu, mitä olen ikinä käyttänyt. Päihittää omintakeisuudellaan aikaisemman suosikkini Sexy Sunsetin.

Alkutuoksussa kirpeän puraisun antavaa punapippuria, raikasta mandariinia, pehmeää mantelimaitoa sekä raikkautta tuomassa sitruksista bergamottia. Sydäntuoksussa klassisen tunteen antavaa jasmiinia, itämaisen vivahteen tuovaa dianthusta, joka kuuluu neilikoihin sekä heliotrooppia, joka antaa tuoksulle puhtaan säväyksen. Pohjalla benzoinia, joka tuo aina tuoksuun omanlaisensa uniikin vivahteen sekä cashmere- ja santelipuuta. 

Tuoksu on äärettömän tasapainoinen, siinä on juuri sopiva ripaus raikkautta, sopivasti makeutta, omaan makuuni juuri sopivan vähän itämaisuutta, jonka kruunaa juuri sopiva määrä kukkaisuutta. Nenääni ehdottomasti eniten tuoksuu makean pehmeä mantelimaito, eksoottinen dianthus, saippuaisen puhtauden ja itämaisen vivahteen tuova heliotrooppi sekä pohjan santelipuu. Tuoksu on kepeä, kupliva, silti samaan aikaan siinä on aistillisuutta, puhtautta ja salaperäisyyttä. Sopii mielestäni hyvin niin päivä- kuin iltatuoksuksikin. Wonderlust on hyvin uniikki, mikä tekee siitä mielenkiintoisen myös iltaan. Itselleni se on tuoksu, jota aion varmasti säästellä osaksi elämän tärkeisiin hetkiin, vain harvat tuoksut saavat tämän kunnian. Tuoksu on EdP ja se kestää ihollani helposti kahdeksan tuntia.


Onko Michael Korsin tuoksut tuttuja? Suosikkeja?

Suositushinta:
Michael Kors Wonderlust 30ml, 69€
Michael Kors Wonderlust 50ml, 89€

*Tuoksu PR-näyte, korvakorut Michael Kors omat.



Michael Kors – 24K Brilliant Gold


Se on sitten keskiviikko ja tämän viikon viimeisen tuoksuesittelyn aika. Huomenna on luvassa lupaamani arvonta, joten pysykäähän kuulossa. Hännänhuippuna tutustutaan Michael Kors Gold Collectionin 24K Brilliant Gold -tuoksuun. Jos White Luminous Gold oli itsevarman naisen tuoksu ja Rose Radiant Gold houkutteli lämpöisyydellään kääriytymään vilttiin niin 24K Brilliant Gold on joukon glamourpommi ja viettelevän naisellinen tuoksu. 

Kun tutustuin tuoksuihin niiden saavuttua, minulla oli ennakko-odotukseni siitä, mistä tuoksusta näistä kolmesta pitäisin eniten. Tuoksujututhan ovat aina makuasioita ja olenkin oppinut vuosien saatossa aika hyvin tietämään makuni. Paljastankin teille jutun lopussa, mikä näistä kolmesta oli se oma suosikkini ja miksi. 


24K Brilliant Goldia kuvaillaan kukkaishedelmäiseksi tuoksuksi. Tuoksun alun muodostaa mehevä mandariini. Tuoksun sydämessä on muiden tuoksujen tapaan kukkia, valkoisia kukkia. Jasmiini on jälleen läsnä, mutta olen haistavinani tässä myös ripauksen gardeniaa?. Pohjalla kermaisen puisia sävyjä. Tämä on porukan hedelmäisin tuoksu, sillä mandariini on niin selkeästi läsnä. Jasmiinista ei tälläkään kertaa voi erehtyä, mutta miellyttävimmän vivahteen tuoksuun tekee kuitenkin lopun puinen vivahde, joka on kermainen ja se pehmentää koko tuoksun sellaiseksi utuisen lämpöiseksi. Ihan kuin haukkaisi palan raikasta hedelmää kuumana keskikesän päivänä rannalla. 

Naisellinen tuoksu on puettu klassiseen keltakultaan. Tämäkin tuoksu on EdP ja sen kesto ihollani on yli kahdeksan tuntia. 

Mikä kolmesta tuoksusta oli sitten oma henkilökohtainen suosikkini? Ennakkoasetelmissa ennakkosuosikin viittaa piti harteillaan juurikin tämä 24K Brilliant Gold, koska kukkaishedelmäiset tuoksut ovat vain niin "mun juttu", muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Silti suosikkia oli vaikea päättää. White Luminous Gold oli ensimmäinen tippuja, koska miellän sen itselläni täysin iltatuoksuksi. Sitten tulikin tiukkaa. Rose Radiant Goldissa oli hirveästi asioita joista pidän: pehmeyttä, lämpöisyyttä ja iso annos jasmiinia. Varsinkin tuoksun lämpöisyys istuu tähän vuoden aikaan kuin se kuuluisa nenä päähän Mutta kyllä se oma suosikki näistä on silti tämä 25K Brilliant Gold. Tämä on tuoksu, jota voin kuvitella käyttäväni ympäri vuoden. Tuoksussa on tarpeeksi lämpöisyyttä ja tiettyä kermaisuutta talveen, mutta siinä on myös mandariinin raikkautta, joka sopii kesään. Lisäksi tuoksu toimii niin päivä- kuin iltamenoissakin. Ei ole välttämättä ole se porukan uniikein, jota viittaa mielestäni kantaa Rose Radiant Gold, mutta tämä on itselläni toimivin. 


Toivottavasti teille on selvinnyt, mikä näistä kolmesta tuoksusta voisi olla eniten sinun juttusi, sillä huomenna alkaa arvonta, jossa yksi onnekas voi voittaa oman suosikkinsa itselleen. 

Houkuttiko 24K Brilliant Gold?



Tuoksu lehdistönäyte. Michael Kors -korut kuvauslainassa Suomen suurimmalta rannekellojen verkkokaupalta, Keskisen Kellolta.





Michael Kors – White Luminous Gold


Jos eilen tutustuttiin pehmeään ja lämpöiseen tuttavuutteen Rose Radiant Goldiin niin tänään on vuorossa jotain avain muuta. Tämän juhlakauden muotiväriin valkokultaan puettu Michael Kors White Luminous Gold on tuoksuna täysin erilainen kuin ruusukultainen sisarensa. Näissä kolmessa Gold Collectionin tuoksussa mielestäni hienointa juuri onkin se, että varmasti hyvinkin erilaisista tuoksuista pitäville löytyy joukosta melko varmasti jokin oma suosikki. 


Säkenöivä, aistillinen ja päihdyttävän pelkistetty White Luminous Gold on tuoksu, jota kantaa vain itsevarma ja itsenäinen nainen. Voisin kuvitella, että jos vastaani kävelee nainen mustassa YSL:n housupuvussa, piikkikoroissa ja punaisissa huulissa, niin tämä on tuoksu istuu kuin hansikas hänen ylleen. Juuri tällaiselta kuvittelisin tuon vastaan tulevan naisen tuoksuvan. Tästä tulee mieleen vintage ja Narciso Rodriguezin puuteriset tuoksut. Jos tykkäät Narcison tuoksuista, pidät tästäkin. Nehän ovat tuoksuja jotka eivät välttämättä ole ihan kaikille, niitä joko rakastaa tai sitten ei. White Luminous Gold kuuluu samaan sarjaan.

Alkutuoksussa on päärynää, jonka makeus minusta sekoittuu sellaiseen hieman jopa savuisen mausteiseen huntuun. Fiilis on sama kuin savuista hieman kalliimman puoleista single malt -viskiä haistellessa. (tykkään hyvistä viskeistä) Sydäntuoksussa on jälleen suosikkiani jasmiinia, joka ei ole tässä yhtä kukkaisena esillä kuin Rose Radiant Goldissa, vaan päärynän makeus ja tietty puuterisuus vie siltä kukkaisimman terän pois. Pohjatuoksuna on itämaisen makean vivahteen tuovaa ambraa. 

Minulle tämä on ehdottomasti iltatuoksu, mutta rohkeampien tuoksujen ystävä voi käyttää tätä myös päivällä. Tuoksu on EdP ja kesto iholla kuutisen tuntia. 


Kuulostiko White Luminous Gold houkuttelevalta?

Korsin tuoksuja voi ostaa Stockmann- ja Sokos -tavarataloista.

Suositushinta:

Michael Kors White Luminous Gold 30ml, 69€


Tuoksu lehdistönäyte. Korut kuvauslainassa yhteistyössä Michael Kors/Keskisen Kello Oy.





Michael Kors – Rose Radiant Gold


Lupauksieni mukaan tästä viikosta tulee hieman erilainen. Ma-ke postauksissa perehdytään Michael Korsin tämän syksyn kolmeen uutuustuoksuun, jotka henkivät juhlakauden tyyliä. Gold Fragrance Collection sisältää kolme hyvin erityylistä tuoksua, mutta ne ovat kaikki Korsin tuoksujen tapaan simppeleitä ja ne ovat luotu tukemaan merkin muita tuotteita asusteita, meikkejä... ne sulautuvatkin kaikki tyylikkääksi kokonaisuudeksi, mitä kaikki Fragrantican "tuoksufanit" eivät kaikki välttämättä ole ymmärtäneet. Korsin ei ole ikinä ollut tarkoitus luoda tuoksuistaan 30 erilaista tuoksunuottia sisältäviä jännittäviä syvällisiä ihmeellisyyksiä vaan elegantteja, yksinkertaisin tyylikkäitä tuoksuja, jotka istuvat niin arkeen kuin juhlaankin. Tuoksut henkivät samaa vähäeleistä tyyliä kuin kaikki muutkin Korsin luomukset. Gold Fragrance Collectionin kolme tuoksua ovat keskenään hyvin erilaisia ja niiden joukosta jokainen varmasti löytää oman suosikkinsa, ehkäpä joku superfani kerää ne kaikki. Kannattaa lukea tämän viikon postaukset huolella. Niistä voitte muodostaa sitten mielessänne oman suosikkinne, jos ette ole jo ehtineet käydä tuoksuja livenä haistelemassa. Suosikin tietäminen helpottaa torstaina alkavaan arvontaan osallistumista.


Koska Korsin tuoksut ovat juhlavan yksinkertaisia, sain ajatuksen, että haluan kuvata niiden kanssa jotain yhtä vähäeleisen tyylikästä ja niihin sopivaa. Niinpä otin yhteyttä Keskisen Kello Oy:n, jolla on varmasti netin kattavimpia, jos ei kattavin Michael Kors korut -valikoima. Sainkin heiltä tämän viikon postauksiini valitsemiani koruja kuvasulainaan. Kauppa halusi tarjota lukijoilleni lisäksi hyvän alekoodin, jos postauksien korut alkavat houkuttaa. Koodista lisää postauksen lopussa.


Viikko aloitetaan Gold Fragrance Collectionin tuoksulla Rose Radiant Gold. Nimensä mukaisesti tuoksupullo on puettu ruusukultaiseen neliskanttiseen metallinhohtoiseen pakkaukseen, joka henkii joka solullaan korsmaisuutta. Houkuttelevan hypnoottinen tuoksu on mielestäni joukon kukkaisin. Tuoksussa on kolme tuoksukerrosta: mausteinen alkutuoksu, kukkainen sydän ja pohjalla vaikuttaa klassinen myski. Tuoksua kuvaillaan kukkais-puu-myski -tuoksuksi. Jännintä on se, että missään ei oikeastaan kerrota, mitä nuo mausteiset tai kukkaiset nuotit ovat, ne jäävät jokaisen oman nenän pääteltäviksi. Rose Radiant Gold on minusta kauniin pyöreänpehmeä tuoksu, enkä havaitse tässä kovinkaan vahvasti mitään selkeää mausteisuutta. Sen sijaan siinä on aavistus sellaista täydellisen puhdasta raikkautta, jota on ihana tuoksutella iholta suihkun jälkeen. Kukista erotan selkeimmin jasmiinin, sen tuoksusta ei voi vaan erehtyä, varsinkin, kun se kuuluu lempituoksuihini. Tämä on tuoksusarjan tuoksuista se, josta kuvittelen suurimman osan pitävän, sillä se on miellyttävä ja helposti lähestyttävä. Eikä siinä ole mitään, mikä saisi helposti perääntymään tai miettimään, että onkohan tämä ihan minun juttuni. Silti se uniikki, mielestäni ehkäpä koko porukan uniikein tapaus. Koitin miettimällä miettiä tulisiko minulle tästä mikään toinen tuoksu mieleen, mutta eipä tullut. 

Tuoksu sopii mielestäni yhtä hyvin töihin kuin iltamenoihinkin. Tuoksu on EdP ja kesto ihollani on kiitettävät kahdeksan tuntia. 


Onko Korsin tuoksut tuttuja?

Alekoodi:
Michael Kors -korut kuvauslainaan antanut Keskisen Kello Oy halusi tarjota lukijoilleni alekoodin. Syöttämällä kassalla koodin KEYWORDLOVE saa -20% kaikista normaalihintaisista koruista ja kelloista 27.11 asti. Kaupan tuotteilla on 60 päivän palautusoikeus.

Pakko muuten sanoa, että näissä kuvissa näkyi kuvauslainasta olleista tuotteista ihan ehdoton oma lempparini, tuo zirkoneilla koristeltu rannerengas. Se oli kertakaikkisen upea! 



Tuoksu lehdistönäyte. Korut kuvauslainassa yhteistyössä Michael Kors -korut/Keskisen Kello Oy. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta. Alekoodin käytöstä en hyödy rahallisesti.


Sosiaalisten tilanteiden pelkoinen messuilla


Huomenna alkaa jälleen Messukeskuksessa I love me -messut. Olette varmaan jo useasta blogista lukeneet mihin kannattaa mennä ja mitä tehdä. On ihmisiä jotka rakastavat tällaisia tapahtumia, he imevät itseensä niistä virtaa ja saattavat samoilla messuilla hyvillä mielin vaikka jokaisena kolmena päivänä. Mutta mitäs sitten, jos kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta?

Tällä kertaa ajattelin itse lähestyä tätä messuasiaa aluksi vähän eri näkökulmasta. Siitä miten messuilla selviää erittäin introvertti ihminen, joka ei viihdy paikoissa joissa on paljon ihmisiä, hälyä, mahdollista tungosta sekä kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa. Ihminen joka kokee sosiaaliset tilanteet erittäin pelottavina, raskaina ja ahdistavina, pahimmaallaan nuo tunteet eskaloituvat tuollaisissa tilanteissa paniikkikohtauksiksi. Tällöin kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta kuten minä. Miten ihmeessä sellainen ihminen selviää messuilla? Vai selviääkö?

Itse en tietenkään suosittele kenenkään messuille menevän, jos tilanne etukäteen hirveästi ahdistaa ja kauhistuttaa. Siinä ei ole mitään pahaa. Silloin messufiiliksistä voi nauttia, vaikka blogeja lukemalla ja saada niistä vinkkejä kosmetiikkamaailman uusista tuulista. Itse kuitenkin ajattelen asian niin, että joskus on pakko poistua mukavuusalueelta ja tehdä jotain, mikä ajatuksena ei tunnu kovinkaan viehättävältä vaan ahdistavalta, vaikka siellä varsinaisessa paikassa esillä olevat asiat ovat todella mielenkiintoisia tai ne saattavat olla jopa intohimosi. Tämä toki ei ole läheskään aina kovista yrityksistäni huolimatta onnistu, joskus on parempia joskus huonompia kausia. Teen kuitenkin tällaisia asioita arkipäiväisessä elämässäni aina, kun tunnen, että minulla on siihen voimavaroja. Senkin uhalla, että se mukavuusalueelta poistuminen tarkoittaa sitä, että seuraavat pari päivää joudun ottamaan lepoa ja mieskin saa noina päivinä kysymyksiinsä vastaukseksi yhden tai maksimissaan kaksi sanaa. Onneksi on tottunut, eikä parisuhde siihen kaadu. ;)

Messuille lähtiessä minun kaltaiseni tyyppi miettii tietenkin ensin vaatetusta. Mukaan kannattaa ottaa isohko mutta kevyt kassi, jota voi kantaa mukana. Sen hakeminen narikasta kesken kaiken ei ole vaihtoehto. Laukkuun voi sujauttaa mukaan neuletakin, jos pelkässä t-paidassa olo tuntuu liian kylmältä. Vaatteiden on oltava rennot, ne eivät saa kiristää tai puristaa, koska jo yksistään epämukavat vaatteet saattavat saada ahdistuksen niihin mittoihin, että on käännyttävä ovesta ulos. Matalat sisäänajetut kengät ovat ehdottomat. Kassiin kannattaa pakata myös pullo vettä, jokin hedelmä ja vaikkapa suklaapatukka lohdutukseksi hätätilanteita varten. Messuilla toki on myös syötävää tarjolla, mutta mahdollinen jonotus tungoksessa ei kaltaiselleni ole se paras asia janon tai pikkunälän yllättäessä. Ennen sisäänmenoa kannattaakin tehdä oma olo mahdollisimman mukavaksi.

En voisi kuvitellakaan viettäväni messuilla edes yhtä kokonaista päivää, ajatus pelottaa ja ahdistaa minua. Silloin päämäärättömänä vaeltelu ei ole se järkevin vaihtoehto. Itse kuitenkin haluaisin saada mahdollisimman paljon irti siitä hetkestä, kun olen sisällä. Järkevintä onkin ladata kännykkään Messukeskuksen apps, jonka saa ladattua Android- ja iOS -puhelimiin. Appsiin saa näppärästi lisättyä ne omat suosikkiosastot, joissa haluaa piipahtaa. Appsissa on myös näppärä kartta, joka helpottaa huomattavasti messuosastojen löytymistä.


Tallensin omaan puhelimeeni kymmenen osastoa, jotka minua kiinnostivat eniten. En silti koskaan ottaisi paineita siitä, että niissä kaikissa tarvitsisi käydä, aina oman voinnin ja tunteen mukaan. Tietoisuus siitä, että ovesta voi kävellä ulos milloin haluaa, helpottaa. 

Tänä vuonna on mahtava tilaisuus päästä tutustumaan samoilla messuilla myös ammattilais- ja hoitolakosmetiikkaan. Siksi ensimmäinen valintani oli...

Camilla Aho Oy 7h50 joka tuo maahan diego dalla palman kosmetiikkaa sekä ihonhoitotuotteita. Käykää ihmeessä la-su tutustumassa, ihastutte varmasti. 

Dr. Hauscka 7k51 oli ensimmäinen luonnonmukainen ihonhoitosarja, jota aloin käyttämään, siksi sillä on sydämessäni erityinen paikka. Dr. Hauschkan osastolla tehdään 30 minuutin näytehoitoja klassisesta kasvohoidosta 15 euron hintaan. Heittäytyköön pedille ken uskaltaa! 

Estelina Oy 6e121 osastolle kannattaa mennä vaikkapa vain ja ainoastaan sen vuoksi, että siellä pääsee nuhkuttelemaan maailman parhaita mistejä. ;) Hamstrata kannattaa ainakin kausituote Smell the Roses Hydration Mist, jonka myyntivoitosta 100% lahjoitetaan Living Beyond Breast Cancer -organisaatiolle.

Fenix Beauty Oy 7e59 tuo maahan erittäin mielenkiintoista IMAGE Skincarea, joka on USA:n nopeimmin kasvava kosmeseuttinen ihonhoitosarja. Raaka-aineina tuotteissa käytetään mm. retinolia, C-vitamiinia, kantasoluja, AHA- ja BHA-happoja. Sarjan tuotteiden hinnat ovat selektiivisen tasoa, mutta messuille on luvattu tuotteista upeita tarjouksia.

Greencos Oy 7c39 osastolta löytyy mm. être belle. Ette varmaan suinkaan ole unohtaneet niitä ihania kosteuttavia helmiä, joista kirjoitin jokin aika sitten? Osastolla on la klo 14 eteenpäin toteutettuna ètre belle Hydro Mask sekä tehoampulleja sisältävä "baari", josta ostaja saa valita messualehintaan toivomansa sekoituksen yksittäispakattuja fleecetenaamioita sekä ampulleja. Olen testannut itse naamion ja voin sanoa, että se on ihana! Joten sinne vain valkkailemaan.

L`Occitane Nordic AB 7n40 tuotteet hemmottelevat sen verran tuoksuhermojani, että kaikki vartalotuotteet on jokaisen nuuhkittava läpi.

Laatukoru Oy 1d19 Laatukorulla on verkossa koruliikkeiden parhaat tarjoukset, joten eiköhän sieltä löydy myös loistavia messutarjouksia. 

Nordic Health Systems Oy 7k40 osastolla kannattaa käydä ehdottomasti kurkkaamassa Laveran uudistuneet vartalonhoitotuotteet. Aika harva firma isontaa tuotteiden kokoa, mutta pienentää hintaa. Lavera teki näin. Hatunnosto.

Procare Oy 6c111 tuo maahan mm. Lieracin ihania ihonhoitotuotteita. Lieracin tuotteissa on mahtavat hedelmäiset tuoksut, jotka on koettava livenä. 

Suomen Luonnonkosmetiikan Osuustukku 7n58 osastoa ei kannata missata. Kukaan ei varmaan unohda sitä, että viime vuonna messujen kuvatuimpia tuotteita blogeissa oli takuulla Hurraw! -huulivoiteet. Tänä vuonnakin osastolla on tarjota jotain uutta, sillä Everyday Minerals saapuu monen mielestä varmasti vihdoinkin Suomeen! Sarja lanseerataan juurikin messuilla, joten kannattaa käydä kurkkimassa osastolla. Jos ette pääse messuille, Everyday Mineralsin verkkokauppa avataan viikonloppuna osoitteessa: http://everydaymineralssuomi.fi koodilla EVERYDAYMINERALS saa avajaisviikonlopun ajan kaikista normaalihintaisista tuotteista 15% alennuksen.

Aiotteko mennä messuille? Mikä on teidän messutaktiikka?



Postaus ei ole yhteistyöpostaus, enkä saa siitä rahallista korvausta. Ylin kuva Messukeskus.




Neljä rakasta

Pikkutyttönä rakastin koruja, mitä enemmän sen parempi. Kaulassa roikkui usein useampikin ketju ja korvissa killuivat tietenkin korvikset. Täysi-ikäiseksi tultuani tapahtui jotain, korujen käyttö väheni huomattavasti. Nykyään käytänkin koruja tosi sääteliäästi. Korvakorut eksyvät korviin melko harvoin, yleensä juhliin. Sormuksia en ole oikein koskaan osannut pitää, onneksi mies pitää meidän perheessä huolen siitä puolesta. Kaulakoruja pidän hyvin harvoin ja valikoidusti. Yllättäen rannekorut ja kellot ovat niitä, joita käytän eniten. Ne on helppo sujauttaa ranteeseen ulos lähtiessä. Tein vanhaan blogiini Lilyyn aikoinaan postauksen, jossa esittelin lukijoilleni lempikorujani ja niiden taustoja. Uusia lukijoita on tullut sittemmin paljon lisää, joten päätin toteuttaa postauksen uudestaan. Valitsin kuviin neljä rakkainta koruani, joista kahta en edes uskalla käyttää, hukkumisen pelossa. 


Hopeinen rintaneula, jonka sain mummolta, kun muutin pois kotoa. Mummo oli itse aikoinaan saanut rintaneulan lahjaksi. Voi kuinka rakastin tätä lapsena. Sain pitää tätä prinsessaleikeissäni mukana. (valvovan silmän alla) Rintaneulan pyöreässä muotokielessä on jotain erittäin kiehtovaa. Korun lukko on vaan sellainen, että se aukeaa helposti. Mummokin meinasi kadottaa tämän aikoinaan monta kertaa. Lukon vuoksi tyydyn ihailemaan tätä aina silloin tällöin, ottamalla sen pois korulippaasta.


Jotkut korut saavat hyvälle tuulelle ja tämä on yksi niistä. Joka kerran kun laitan tämän ranteeseen ja katson kuvioita minua alkaa hymyilyttämään. Tämä suloisilla käsinmaalatuilla kissoilla koristeltu rannekoru löytyi St. Bartsilta pienestä värikkäästä puodista. Vieläkin harmittaa suunnattomasti etten ostanut toista. Sillä näitä löytyi myös koirin, kaloin ja linnuin koristeltuna.


Kaulakellon sain mummolta lahjaksi, kun täytin 18 vuotta. Koru oli oma valintani ja olin himoinnut kaulakelloa jo kauan. Muistan kuinka onnellinen olin, kun koru paljastui syntymäpäivänäni paketista. Nyt koru tuntuu tosi retrolta. Tunnearvo on kuitenkin niin suuri, että tämä on toinen koruistani, jota en uskalla hukkumisen pelossa käyttää, vaikka se ei muuten kovin arvokas olekaan.


Viimeisenä muttei vähäisimpänä vihkisormukseni. Joskus joku tuntuu heti omalta. Olimme mieheni kanssa varanneet maistraatista vihkimisajan ja päättäneet, että hätätapauksessa kihlasormukset voivat toimittaa sormusten virkaa. Ostetaan ne oikeat sormukset sitten, kun ne tulevat vastaan. Sormukset eivät olleet meille se tärkein asia tuona päivänä. Kolmisen viikkoa ennen vihkimispäivää näin sormuksen liikkeessä ja kokeilin sitä sormeeni. Tiesin heti, että olin löytänyt haluamani: sekoitus klassista, erilaista ja näyttävää. Sormus jäi kuitenkin vielä tuolloin liikkeeseen. (hinta mietitytti) Kului pari päivää ja mieheni toi minulle kaupasta pyytämiäni mansikoita. Mansikoiden seasta löytyi rasia, josta löytyi sormus. Melkein neljän vuoden jälkeen olen tyytyväinen valintaani, rakastan sormuksen isoa sitriiniä ja sitä ympäröiviä timantteja. Persoonallisen sormuksesta tekee myös se, että yläosa on valkokultaa ja alaosa keltakultaa.

Mikä on teidän lempikorunne?




Pore-korvakorujen voittaja on...


Pore-korvakorut on nyt arvottu (random.org) ja onnellinen voittaja on...


ANONYYMI, joka kommentoi 15.10 klo 13.03. Voittajalle on ilmoitettu asiasta sähköpostitse.

Kiitos tuhannesti kaikille arvontaan osallistujille!

Muistutus arvonnasta!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!


Olethan muistanut käydä osallistumassa Kalevala Koru-arvontaan, jossa voit voittaa itsellesi upeat hopeiset Pore-korvakorut. (arvo 95 €) Arvontaan pääset tästä. Arvonta-aikaa huomiseen to 31.10 klo 23.59 asti. Voittajan ilmoitan 1.11.

Arvonta toteutettu yhteistyössä Laatukorun kanssa, joka tarjoaa teille 10 % alennuksen kaikista tuotteistaan 31.10 asti. koodilla: BLOGI.


Kellomies

(Yhteistyössä Laatukoru)

Elän miehen kanssa, jonka pöydältä löytyy kirja nimeltä Kellomies, joten en voi välttyä kello-aiheisilta keskusteluilta. Välillä saatan vaikuttaa keskustelujen aikana hieman poissaolevalta, mutta... ei siellä minun korvienkaan välissä ihan tuulitunnelia ole, joten tietoa kelloista on tässä vuosien saatossa tarttunut minuunkin jonkin verran. Ainakin sen verran, että tiedän mistä ominaisuuksista laadukkaassa kellossa kannattaa maksaa.

Blogini lukijat varmasti tietävätkin, että mieheni on päivätyönsä lisäksi myös kirjailija. Takana neljä julkaistua runokokoelmaa ja Suomen Kirjailijaliiton jäsenyys. Kyllä, olen ylpeä hänestä! Kesällä hän kirjoitti kustannussopimuksen pienen, mutta arvostetun Kustannusliike Robustoksen kanssa. Ikuinen päänvaiva syntymäpäiväkin on tulossa marraskuun ensimmäisenä.


 Tänä vuonna päätin yllättää mieheni arvokkaalla ja käytännöllisellä lahjalla. Tiedän, että kellon ostaminen "kellohifistille" saattaa olla riski, mutta tämän riskin olin valmis ottamaan. Lahjan hankkimisessa minua auttoi yhteistyökumppani Laatukoru, jonka verkkosivuilta pienen mietiskelyn jälkeen valitsin Tissotin kellon.


Miksi sitten juuri Tissot? Merkki tuntui varmalta valinnalta, koska mies omistaa jo ennestäänkin yhden Tissotin. Onhan brändi myös tunnettu sveitsiläinen luksuskellojen valmistaja, joten myös asiantunteva ja vaativakin mies osaa arvostaa heidän kellojaan. Firma perustettiin jo vuonna 1853, kun se alkoi tuottaa kelloja legendaarisessa Le Loclen kaupungissa. Tissot oli ensimmäinen yritys, joka aloitti taskukellojen massatuotannon. Se oli myös ensimmäinen valmistaja, joka valmisti kelloja muovista, kivestä, helmiäisestä ja puusta. Joten brändiä voikin hyvin nimittää edelläkävijäksi kellomaailmassa.


Kelloa valitessa tulee aina muistaa lahjan saajan luonne ja harrastukset. Itse halusin, että valitsemani kello poikkeaa täysin miehen muista kelloista, joten silmiini Laatukorun verkkosivuilla osui välittömästi tämä upean mehukas oranssihihnainen Tissot T-Race Touch -kello. Miehelleni ei voi kuitenkaan ostaa kelloa pelkän ulkonäön perusteella, joten seuraavaksi vuorossa oli kellon ominaisuuksien tutkintaa. 

Tiesin, että mieheni tulisi arvostamaan kellon safiirilasia ja 100 m:n vesitiiviyttä. Muutama kuukausi sitten aloitettua lenkkeilyharrastusta tukisi varmasti ajanottomahdollisuus, joka tapahtuu vain koskettamalla ruutua. Kyllä, kellossa on kosketusnäyttö! Lisäksi tässä kellossa onkin kaksi kelloa: analoginen ja digitaalinen. Kalenterikin on ikuinen. Kellossa oleva kompassi opastaa tiukan paikan tullen kotiin. Upeita ominaisuuksia, joita et välttämättä aina saa tämän hintaluokan kelloon.


Rannekello onkin oiva lahja isänpäivänä, syntymäpäivänä, jouluna tai vaikka ihan muuten vaan, kun haluat muistaa läheistäsi jollain pysyvällä. Rannekellot ovat kauniita käyttöesineitä ja valinnanvaraa löytyy. Juhlakelloksi valitaan hillitty koko ja ulkoasu. Kronografi on oivallinen seuralainen tekniikasta kiinnostuneelle. Urheilukello taas kestää tuulet kuin tuiskutkin. Arkikello soveltuu jokaiseen paikkaan ja tyyliin.

Mitäpä mies sitten tuumasi lahjastaan? Siitä kuulette myöhemmin...

Oletko sinä ostanut tai saanut lahjaksi kelloa?


Olethan muistanut käydä osallistumassa arvontaan, jossa voit voittaa omaksesi upeat Kaleva Korun Pore-korvakorut? Osallistujat ovatkin löytäneet upeita suosikkikoruja!

Postaus toteutettu yhteistyössä Laatukorun kanssa.








Kalevala Koru-arvonta!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

(Yhteistyössä Laatukoru)

Välillä elämän täyttää suru. Silti elämäämme kuuluu myös poreilevaa naurua ja vatsassa liiteleviä perhosia. Elämän ei aina tarvitse olla turhan vakavaa. Se voi olla leikkisää ja kevyttä.

Sinä päivänä, kun sain Laatukorulta sähköpostiini vahvistuksen yhteistyömme toteutumisesta, oli elämäni kaikkea yllä olevaa.


Olemme mieheni kanssa asioineet useampaankin otteeseen kotikaupunkimme Laatukorussa. Palvelu on ollut erinomaista. Itseasiassa yksi parhaista asiakaskokemuksistasi liittyy juuri kyseiseen liikkeeseen. Muistatteko, kun esittelin teille uuden Seikoni? Olimme aikaisemmin kesällä vieneet kellojamme paristonvaihtoon Laatukoruun. Mieheni oli käynyt myös kello-ostoksilla liikkeessä, joten olikin normaali jatkumo, että kiikutimme kelloni hihnan lyhennettäväksi tuttuun paikkaan Hämeenkadulle. Kun hihna oli lyhennetty, mieheni tiedusteli työn hintaa. Ystävällinen nainen ilmoitti, että hän ei ota siitä tällä kertaa maksua. (Ehkä aloimme olla tuttu näky...) Olimme mieheni kanssa vähintäänkin hämmentyneitä. Liikkeestä poistumisen jälkeen hymyilimme yhdessä elokuisen auringon kanssa. Pienillä teoilla voi olla suuria vaikutuksia. 


Laatukoru on vuonna 1976 perustettu timanttikorujen valmistaja. Toimipisteitä on tällä hetkellä yksitoista mm. Helsingin, Vantaan, Espoon, Hyvinkään, Riihimäen, Tampereen ja Lahden alueilla. Tammikuusta 2011 asti Laatukorulla on ollut myös oma nettikauppa, jonka kautta saat näppärästi tilattua tuotteita suoraan kotiin. Kaupan valikoimista löytyy jokaisen kellofanin lempimerkkejä: Omega, Longines, Zenith, Tissot, Tag Heuer, Maurice Lacroix... Muotikelloja rakastavat taas ihastuvat DKNY:n, Tommy Hilfigerin, Michael Korsin ja Calvin Kleinin kelloista. Korupuolta edustavat mm. Kalevala Koru, Thomas Sabo, Guess, Nomination... 


Yhteistyöstä mukavan tekee se, että sain itse valita Laatukorulta teille arvottavaksi palkinnon. Päädyin tällä kertaa hopeisiin Kalevala Korun Pore-korvakoruihin mustilla onyksi-kivillä. Uskon, että myös te pidätte niiden yksinkertaisesta ja ajattomasta muotokielestä yhtä paljon kuin minä.

Arvontaan osallistuminen on helppoa. Menet vain Laatukorun sivuille ja linkität heidän verkkokaupastaan kommenttilaatikkooni oman suosikkituotteesi ja lisäät sen jälkeen toimivan sähköpostiosoitteesi. Osallistumisaikaa on to 31.10 klo 23.59 asti.

Lukijani saavat myös -10 % alennuksen kaikista verkkokaupan tuotteista 31.10.2013 asti. Näppäilet vain ostoskoriin kuponkikoodin: BLOGI.

Laatukorulla on joka viikko uusia tarjouksia ja niistä saat parhaiten tietoa liikkeen Facebook-sivuilta.

Onnea arvontaan!





Uutta ranteessa


Minua Instagramissa seuraavat tietävätkin, että mieheni osti minulle uuden kellon hääpäivälahjaksi. Olin pitkään katsellut jotain jyhkeämpää kelloa korumaisen Raymond Weilin rinnalle. Kaikki naisten kellot tuntuivat minusta liian pieniltä ja naisellisilta. Halusin kelloltani rouheutta.


Koska tässä elämässä ei aina ole rahaa ostaa Raymond Weilia, Tissotia tai muita korkeamman hintaluokan vakavasti otettavia kellomerkkejä, päädyin Seikoon. Muotikellot eivät minua henkilökohtaisesti kiinnosta, muut käyttävät niitä minunkin puolestani.

Seikon toiminta alkoi jo vuonna 1881, jolloin Kintarõ Hattori avasi kello -ja jalokivakaupan nimellä "K. Hattori". Ensimmäiset Seiko-nimiset kellot tulivat markkinoille 1924. Seiko toi myös markkinoille maailman ensimmäisen kvartsikellon, Astronin, 1969.


Päädyin Seikon Gronograph-malliston kelloon, joka on miesten mallistosta. Joten arvon naiset, kannattaa katsella siellä koruliikkeen tiskillä myös miestenmalliston kelloja. Jos näyttävyyttä haluaa, miesten kelloissa sitä on usein enemmän kuin naisten, ihan jo kokonsakin puolesta. Mietin pitkään, otanko tämän kultaisilla yksityiskohdilla varustetun vai täysin hopeisen version. Olen tyytyväinen, että päädyin tähän.

Mistä tästä sitten huomaa, että tämä on vain "parinsadan" kello eikä yli viidensadan? Viimeistelystä. Kellotaulu on upea ja kellossa on monenlaisia toimintoja mm. ajanotto. Vedenkestävyyttäkin luvataan 100 m:in asti. Kellon lasi sen sijaan on mineraalasia eikä safiirilasia. Mineraalilasihan naarmuuntuu safiirilasia helpommin. Ranneke tuntuu selvästi kevyen heppoisalta ja siitä kuuluu "halpa" kilinä kiinnittäessä.

Hinta/laatusuhteeltaan kelloni on kuitenkin loistava ja pidän kovasti sen näyttävyydestä.





Hempeilyä Milanosta


Ti Sento on italialainen muotikorujen valmistaja. Firma on valmistanut koruja vuodesta 2003. Korut ovat rhodinoitua sterling hopeaa. Tämä estää hopean tummumista.


Koruissa käytetään kivinä zirkoneja ja värillisiä kiviä. Kivet istutetaan yksitellen koruihin, joten ne istuvat hyvin. Synteettiset kivet ovat kestäviä.


Omassa korussani kivet ovat synteettisiä ja väri on hailakan vaaleanpunainen ja siinä on hopeinen yksityiskohta. Kivet on punottu yhteen siimamaisella materiaalilla. (Toivon, että kestää!) Mielestäni aivan ihana käyttökoru kesäksi. 

Oman koruni voitin jokin aika sitten blogiarvonnassa. Sinä voit tilata omasi täältä.


Ei pöllömpi


Aivan ensiksi teen selväksi, että en todellakaan ole mikään meikkaaja. Yleensä oma meikkini on ripsiväriä, huulikiiltoa, valokynää, värillistäpäivävoidetta ja kulmakynää. Joten ylläolevaa kuvaa voisi minun tapauksessani kutsua jo meikkihurjasteluksi. Lopputulos ei kuitenkaan ole pöllömpi vai mitä? 


Ylläolevassa meikissä on käytetty seuraavia tuotteita:

* Max Factor Xperience sävy fair sugar cane 55
* Dior Bronze 001
* Urban Decay Naked-paletin sävyä Virgin
* Nars Orgasm
* Benefit High Beam
* YR Sexy Pulp
* Chanel Èclat Lumière 20 beige clair
* Diorliner 098
* Clarins Joli Rouge 711 Papaya
* Rimmel Vinyl Gloss 270 Fashion Icon


Korvakorut on tilattu www.lightinthebox.com, hinta taisi olla 2,50 €.


Thomas Sabo


Kaikkihan tietävät Thomas Sabon ranneketjut, joihin voi keräillä mieleisiään amuletteja ihan muuten vaan tai muistoksi jostain tärkeästä hetkestä. Amuletit maksavat 22-98 €, mikä minusta on kyllä aika paljon, vaikka ne ovatkin hopeaa.

Oma Saboni näyttää edelleen kovin vaatimattomalta, vaikka se on ollut minulla jo pari vuotta. Sain korun lahjaksi mieheltäni ja hän oli valinnut siihen ensimmäiseksi koruksi tuon keskimmäisenä roikkuvan korkokengän. Viime jouluna sain lahjaksi oranssin pisaran muotoisen kiven.


Viime viikolla koruni sai jälleen täytettä, kun bongasin kauppareissullamme Timanttisilta 40% alennuksessa olevan Wilhelm Tell-tyylisen omenan. Riipuksen nimi on Love Charm ja sen oikea hinta olisi ollut 79 €, mutta alennuksen jälkeen hinta ei tuntunut enää niin pahalta. 

Löytyykö teiltä Thomas Saboa?





Amor vincit omnia


Joskus sitä tuntee itsensä maailman onnekkaimmaksi ihmiseksi. Tällaisen hetken koin, kun kuulin syntymäpäivänäni voittaneeni eräässä blogiarvonnassa tämän ihanan Ideapajun rannekorun. Koru on hopeaa ja tekstin olen valinnut itse.


Uusi tuttavuus kyseinen paikka ei itselleni ole. Sillä tilasin sieltä miehelleni joululahjaksi alumiinisen rannekorun omalla tekstillä. Oikeastaan siitä lähtien olen haaveillut itselleni omaa korua ja nyt vihdoin sain sen! Tässä on ainesta uudeksi suosikkikorukseni.

Ideakorussa kaikki korut tehdään käsityönä, joten toista samanlaista korua ei ole. Omaa silmääni hivelevät korujen kaunis ja yksinkertainen muotokieli. Tilaaminen on helppoa ja toimitus nopeaa.

Mikä on teidän lempikorunne?

Jos jotain jäi kaivelemaan mitä Amor vincit omnia tarkoittaa, niin sehän on latinaa ja vapaasti suomennettuna: rakkaus voittaa kaiken.

Laatukello vs. muoti-ilmiö

Päätin kirjoittaa teille yhdestä itseäni kiinnostavasta aiheesta, nimittäin kelloista. Kellojen maailmaan olen tutustunut mieheni kautta, hän rakastaa kelloja! Oikeastaan viime aikoina olen alkanut ymmärtää, mitä ominaisuuksia haluan kelloilta, joita käytän. 

Blogeissa vastaan tulee paljon Michael Korsin kelloja. Tämä on jonkinlainen muoti-ilmiö blogimaailmassa. Blogimaailman trendeissä hinta ei aina kohtaa laatua. Korsin kellothan valmistaa Fossil, joka on myös Burberryn, DKNY:n, Adidaksen, Emporio Armanin, Karl Lagerfeldin, Marc by Marc Jacobsin ja Dieselin kellojen takana. Näissä kelloissa raksuttaa sisällä sama koneisto kuin Fossilin kelloissa, jotka maksavat n. 100-200 € (toki poikkeuksiakin on), joten ylläolevien merkkien kelloissa on "brändilisää".  

Itse arvostan kelloissa muutamia seikkoja. Minua kiinnostaa kellon koneisto, missä se on tehty ja kuka sen on valmistanut. Tärkeä elementti on myös safiirilasi, se estää kellotaulua naarmuuntumasta. Mineraalilasi kolhiintuu helpommin ja siihen tulee naarmuja. Joskus voit saada kelloosi myös aitoja timantteja niiden korukivien sijaan. Esim. Seikon Coutura malliston kello safiirilasilla ja 16 timantilla maksaa 540 €, kun taas Michael Korsin korukivin koristeltu malli mineraalilasilla maksaa 425 €. Tässä hintaluokassa kyllä miettisin tarkasti, sijoittaisinko laatuun vai muoti-ilmiöön.


Laadukkaimmat kellot tulevat yleensä Sveitsistä, mutta poikkeuksiakin löytyy. Halvemmista merkeistä esim. Japanilaisen Seikon kelloissa melkein kaikissa on sisällä Seikon itsensä kehittelemä koneisto. Seiko toi myös markkinoille aikoinaan maailman ensimmäisen kvartsikellon. Tämä historia antaa olettaa, että kyseessä on laadukas kellonvalmistaja. 

Olen itse omistanut ns. korukelloja esim. Calvin Kleinin kellon, joka kuitenkin sekin maksoi uutena parisataa. Muutama vuosi sitten sain mieheltäni lahjaksi Raymond Weilin. Siinä vaiheessa käsitin vihdoin täysin mieheni kello-innostuksen. 


Mikä sitten on näiden kahden kellon ero? RW:n ylellisyyden tuntee jo kädessä, vaikka silmät kiinni. Se on painavampi, istuu ranteeseen täydellisesti, metallihihnaan eivät käsikarvat jää kiinni. Viimeistely on huippuluokkaa. Monet sanovat, että pitävät jämäkästi raksuttavasta kellosta. Laatukello ei raksuta, siinä on vieno hienostunut ääni, sen kuullakseen, kello on vietävä korvaan kiinni. Jokaisessa laatukellossa on oma kellokohtainen sarjanumero. Se on kellon henkilötunnus, maailmassa ei ole toista samanlaista kelloa. Vuosien jälkeen kelloni on edelleen täysin naarmuuntumaton ja se on kuin uusi. 


Tässä vähän vinkkejä kellomerkeistä, jotka itse koen laadukkaina ja hintansa arvoisina:

* Seiko
* Tissot
* Oris
* Raymond Weil
* Edox
* Certina
* Longines

Sitten, jos sinulla on pistää rahaa "haisemaan" niin on tietenkin olemassa seuraavat merkit:

* Omega
* Hublot
* Rolex

Laatukellot ovat siitä hienoja, että ne ovat aina hyvä sijoitus. Niiden arvo ei laske. Laatukello on kanssasi ikuisesti. Muoti-ilmiöt vaihtuvat, laatu säilyy.

Minkä kellon tai kelloja te omistatte?







Designed by FlexyCreatives