Näytetään tekstit, joissa on tunniste sheet mask. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sheet mask. Näytä kaikki tekstit
Bioeffect-suosikit ja upea arvonta!
25.8.2020
13.30
*Muut tuotteet saatu, EGF seerumi oma
Yksi näkyvimpiä brändejä viimeiset pari vuotta blogissani on ollut Bioeffect. Olen monesti puhunut siitä, miten en rakastanut tuotteisiin ensikosketuksella vaan brändin hyvyyden tajuaminen otti hetken. Tämä on oikeastaan hyvä opetus siitä, että aina ei kannata tuotteiden osalta luovuttaa ihan heti, paitsi silloin, jos niistä saa allergisia oireita. Toisissa tuotteissa tarvitaan pidempiaikaista käyttöä, että eron entiseen alkaa huomaamaan. Tänä päivänä tilanne on se, että varsinkin sarjan EGF seerumi kuuluu lähes päivittäiseen ihonhoitorituaaliini, mutta sarjasta löytyy myös muutama muu suosikki, joita käytän sitten vaihtelevasti mieleni mukaan. Bioeffectin tuotteista suurin osa on hajusteettomia, päivävoide taitaa tällä hetkellä olla ainoa tuote, johon on lisätty hajustetta. Tuotteet sopivatkin hyvin myös hajusteherkille- ja allergikoille. Sarjasta on muutenkin karsittu hyvin pois monet mahdollisesti herkkyysreaktioita aiheuttavat raaka-aineet. Sisällyluettelot ovat simppeleitä ja täynnä raaka-aineita, joilla oikeasti on väliä ihonhoidollisesti.
Mikä on Bioeffectin taika?
Varsinkin 80-luvulta lähtien solukasvutekijöistä on tehty paljon lääketieteellistä tutkimusta. EGF on epidermaalinen solukasvutekijä, joka auttaa ihoa kasvamaan palovamman jälkeen ja nopeuttaa haavojen paranemista. EGF edistääkin ihon kykyä sitoa kosteutta ja vähentää kosteuden haihtumista iholta. Se edistää kollageenin ja elastiinin tuotantoa antaen kiinteyttä ja elastisuutta iholle. Tieteellisissä tutkimuksissa EGF kasvatetaan bakteereista ja muut tavat (esim. ihmissolujen käyttö) ovat eettisesti ja moraalisesti ongelmallisia. Ihonhoitoon Bioeffectin tutkijat kehittivät tämän vuoksi ohrapohjaisen EGF-metodin muokkaamalla ohran geneettistä kasvukoodia niin, että se muistuttaa paljon ihmisen omaa EGF:ää. Bioeffect kasvattaa tuotteisiin käyttämänsä ohran hiilidioksidipäästöttömissä kasvihuoneissa vulkaanisessa hohkakivessä. Voisi sanoa leikkisästi, että Bioeffect on islantilaisten Lumene, sillä 25% islantilaisista naisista käyttää Bioeffectiä ihonhoidossaan.
EGF SERUM – Sarjan kulttituote. Seerumia olisi hyvä käyttää yksinään, koska silloin tehot ovat parhaimmillaan. Meikkiä käyttämätön voi käyttää tuotetta aamuin/illoin, itse käytän tätä ainoastaan iltaisin. Syy tähän on se, että erittäin kosteuttava geelimäinen seerumi jättää iholle tahmean pinnan, se kyllä häviää, mutta siinä voi mennä aikaa. Tyynyyn kasvot eivät kuitenkaan liimaannu kiinni, joten tahmeus ei ole sellaista. Ihoni on viimeiset vuodet ollut ikääni nähden todella kimmoisan ja hyvin kosteutetun oloinen, ja olen ihan varma, että tämä seerumi on osasyy siihen.
EGF DAY SERUM – On kehitelty nimenomaan sitten meikinalustuotteeksi. Läpinäkyvä jellymäinen seerumi sulaa iholle, eikä jätä tahmeaa pintaa. Silti se tekee sellaisen primermäisen tartuntapinnan meikille. Tekee ihosta heleän ja hyvinkosteutetun. Laitan yleensä alle vielä hoitovettä. Sisältää EGF:n lisäksi sorbitolia, hyaluronihappoa ja glyseriiniä, joten seerumi pakkaa ihon täyteen kosteutta rasvattomasti.
EGF ESSENCE – Yksi hoitovesisuosikeistani. Se onkin eniten käyttössäni ollut tuote seerumin lisäksi. Koostumus on lähes vesimäistä, mutta siitä huolimatta tämä on varmasti yksi kosteuttavimpia hoitovesiä, mitä markkinoilla on. Kerrostan hoitovettä aina kolme kerrosta meikin alle, ennen päiväseerumin lisäämistä. Iho on jo pelkän hoitoveden laiton jälkeen huomattavasti kimmoisamman oloinen – kiitos hyvän kosteutuksen.
IMPRINTING HYDROGEL MASK – Hydrogeelinaamiota myydään yksinään tai kuuden kappaleen paketissa. Hydrogeelinaamio tuntuu kangasnaamioita hivenen painavammalta iholla ja edistää tehoaineiden vaikutusta. Käytän tämän kaltaisia naamioita silloin tällöin tehohoitona, kun iho tuntuu kaipaavan jotain lisähoitoa. Hydrogeelinaamio tuntuu varsinkin kesällä kasvoilla ihanalta, kun pistät sen aluksi hetkeksi jääkaappiin viilenemään. Laskee aamuisin käytettynä silloin tehokkaasti myös mahdollista turvotusta, jos edellisenä iltana on vierähtänyt pitkään. ;)
Onko Bioeffect tuttu?
Be Here Now Skincare Relax & Let Go – Kangasnaamioiden aatelinen
9.7.2020
13.00
*Sisältää mainoslinkkejä, tuote oma
Siitä lähtien, kun bloggaajakollega Virve ilmoitti luomastaan Be Here Now Skincare -kosmetiikkabrändistä, olen palanut halusta testata hänen luomiaan kangasnaamioita. Kosmetiikasta paljon kirjoittavana, minulla on jatkuvasti jotain testauksen alla, brändiin tutustuminen venyi. Sitten kangasnaamiovarastoni alkoivat näyttämään loppumisen merkkejä ja sain syyn vihdoin tilata naamioita ja pääsin fiilistelemään niitä. Luotin Virven kykyyn suunnitella hyvän kosteuttavan sheet maskin niin paljon, että tilasin Relax & Let Go – Moisture Boosting Sheet Maskeja heti kymmenen kappaleen pakkauksen. En vain uskonut, että voisin pettyä niihin. Olin oikeassa.
Aluksi on sanottava se, että tykkään todella paljon tuotteen yksinkertaisen seesteisestä ulkonäöstä. Siinä ei ole mitään liikaa, eikä liian vähän. Olen lisäksi kokenut pastelliset sävyt aina jotenkin rauhoittavina.
Käytän kangasnaamioita nykyään vain kerran viikossa, sinä päivänä kun teen kokonaisvaltaisemman kotikasvohoidon. Joten pakkauksesta riittää noin kahden ja puolen kuukauden tarpeisiin. Minulle nuo kotikasvohoitopäivät ovat itseni hemmottelua ja rentoutumista. Joten kangasnaamio sopii tähän kuvioon, koska juuri silloin ei ole kiire mihinkään.
Yksi isoimpia asioita sheet maskeissa itselleni on niiden istuvuus. Huonosti istuva naamio ja voin sanoa, etten enää ikinä palaa tuotteen pariin, vaikka se muuten olisi kuinka hyvä. Olen jo aikoja sitten todennut, että kaikki eivät vaan osaa tätä asiaa. Jopa kalliissa naamioissa saattaa olla niin huonosti istuvia, että ihan itkettää. Ainoa, mitä jaksan edelleen motkottaa on se, että harva brändi lisää naamioonsa osaa, että siitä riittäisi kangaspala kaulallekin. Sillä juuri siihen osaan tällainen iäkkäämpi sitä hoitoa todella kaipaisi. Ei se iho siihen leukaan lopu. Kaulasta lisäksi se ikä helpoiten näkyy. Mm. Clarins tekee sheet maskeja, jotka hoitavat myös kaulan ihon. Talikalta löytyy kaulalle erikseen laitettava kangasnaamio, mutta tykkään, että voin tehdä kaksi asiaa yhdellä iskulla. Voihan sitä paketin seerumia toki levittää kaulallekin ja niin teenkin joka kerta. Se ei ole silti sama asia, kuin että se pääsisi oikein muhimaan ja imeytymään kankaan alla. Olen helposti valmis maksamaan tällaisistä naamioista enemmän, sillä tietenkin sen valmistuskin maksaa enemmän. Jankkaan tätä ideaa niin kauan, että muutkin tästä innostuvat ja kaulalle ylettyvistä sheet maskeista tulee yhtä yleisiä kuin leukaan loppuvista. Voin sanoa, että siinä vaiheessa me iäkkäämmät kiitämme.
Be Here Now:n Relax & Let Go on siis perinteinen leukaan loppuva naamio. Sen Bemliese-puuvillasta tehty kangas on tarpeeksi ohutta ja joustavaa, joten sen saa aseteltua iholle täydellisesti ilman rypyn ryppyä. Silmäaukot ovat tarpeeksi pienet, joten naamio ylettyy hoitamaan sy-ihoakin. Minulla on todella leveät kasvot ja tämänkin naamion kanssa kasvoille jää molemmin puolin poskista korvaan sellainen n. 1 cm:n väli, johon naamio ei yletä, vaikka yrittäisin venytellä sitä. Istuvuudesta muuten täysi kymppi. Ei tarvitse pelätä, että tämä valuisi tai sitä tarvitsisi alkaa kesken vaikutusajan korjailemaan. Tykkään myös sen sisältämän seerumin koostumuksesta, se on geelimäistä, joka on eniten makuuni. Liian liru seerumi valuu helposti pitkin kaulaa vaikutusajan aikana. Tässä on onnistuttu välttämään tuokin. Arvasin kyllä, että Virve osaa luodessaan ajatella näitä asioita.
Naamion tuoksu on hyvin mieto – puhdas ja rentouttava. Se syväkostettaa ihoa luonnonmukaisten uutteiden, hyaluronihapon ja aminohappojen voimin. Viidentoista minuutin vaikutusajan jälkeen iho tuntuu todella pehmeältä ja joustavalta. Ehdottomasti yksi parhaista, jos ei paras kosteuttava sheet mask jota olen käyttänyt.
Relax & Let Go – Moisture Boosting Sheet Mask 10 kpl *TÄÄLTÄ
Käytätkö kangasnaamioita? Onko Be Here Now tuttu?
TOP10 Clarins
18.2.2020
18.00
*) Sisältää mainoslinkkejä, osa tuotteista saatu PR-näytteenä, osa omia
Muistatte varmaan, että viime kuussa kerroin, miten tänä vuonna blogissani tulee ilmestymään joka kuukausi postaus, jossa esittelen kymmenen suosikkituotettani joltain suosikkibrändeistäni. Tammikuun suosikkibrändi oli Jane Iredale.
Kun suunnittelin postaussarjaa jo viime vuoden lopulla, tiesin, että yksi vuoden kahdestatoista brändistä tulisi olemaan Clarins. Clarinsilla ja minulla on pitkä historia, se ulottuu yli kahdenkymmenen vuoden taa. Kyseessä ei siis ole merkki, jonka olisin löytänyt vasta blogin kautta, kuten Jane Iredalen kohdalla oli. Clarins olikin yksi ensimmäisistä selektiivisistä merkeistä, jonka tuotteita aloin käyttämään. Vuosien aikana minulle on hitsautunut sarjasta vahvat omat suosikit. Brändin valikoima on kuitenkin niin laaja, että olisin voinut valita juttuun helposti 15-20 suosikkituotetta. Nyt jouduin jättämään esim. huulipunat pois, jotka ovat ehdottomasti sarjan eliittiä ja joita käytän vähintään viikoittain. Puhumattakaan sarjan käsivoiteista...
Clarins on sarjana helposti lähestyttävä. Jos joku miettii ensimmäisiä selektiivisen kosmetiikan hankintoja, niin Clarins on hintansakin puolesta hyvä vaihtoehto. Varsinkin merkin meikkituotteet ovat osa hyvinkin edullisia, kun puhutaan selektiivisestä kosmetiikasta. Ihonhoitotuotteitakin löytyy monella eri hintahaitarilla niin, että nuoremmille tarkoitetut tuotteet ovat tietenkin aikuisemmalle iholle tarkoitettuja edullisempia, koska niihin ei ole jouduttu käyttämään niin paljoa arvokkaampia aktiivisia raaka-aineita.
Clarinsin tarina alkaa vuodesta 1954, kun Jacques Courtin-Clarins avasi ensimmäisen Clarins instituutin Pariisiin. Clarins käyttää tuotteissaan paljon kasviuutteita ja brändin suosituimmat ihonhoitotuotteet ovat saaneet inspiraationsa luonnosta.
Sitten niihin kymmeneen suosikkituotteeseeni. Osaa tuotteista olen käyttänyt vuosikaudet, mutta osa on myös uudempia tuttavuuksia ja vasta ihan viime vuosina ilmestyneitä tuotteita. Tämä kertoo ainoastaan siitä, että Clarins osaa tehdä innovatiivisia ja itseäni miellyttäviä tuotteita, vaikka aikaa on ensimmäisestä käyttökerrasta kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta.
*Super Restorative Instant Lift Serum Mask – Kangasnaamiot myydään joko viiden kappaleen pakkauksessa (98€) tai sitten yksittäin (22€). Clarinsin sheet maskit ovat markkinoiden arvokkaimpia, mutta ne eroavat muista myynnissä olevista tavalla, jota ikääntyvän ihon omaava osaa kiittää. Niissä on ominaisuus, jota olen haikaillut moniin kangasnaamioihin jo vuosia. Nelikymppisenä kasvojen, mutta varsinkin kaulan iho veltostuu, kun maanvetovoima alkaa vaikuttaa vääjäämättömästi. Siksi minusta on jotenkin hullua, että kangasnaamiot hoitavat yleensä vain pelkkää kasvojen aluetta, entäs kaula sitten? Clarinsin Lift Serum Maskeissa on ajateltu tätäkin puolta. Pehmeä kangasnaamio on suunniteltu niin, että se peittää kasvot, kaulan ja jopa pienen osan decolteelta. Tästä huolimatta siitä on saatu todella napakasti istuva. Sen varmistavat korvien taakse vedettävät lenksut, sekä niskan taakse sidottava osio. Voin sanoa, että olo on kuin muumiolla, mutta hyvällä tavalla. Naamio tuntuu kasvoilla raikkaalta ja viileältä. Yhteen naamioon on pakattu peräti 30 ml:n eli yhden seerumipullon verran tehoaineita, joka osin selittää hinnan. Sisältää mm. kariteöljyä sekä verenkiertoa parantavaa hevoskastanjauutetta. Kasvojen ja kaulan alueen iho on vaikutusajan jälkeen selvästi napakampi ja kimmoisamman oloinen. Loistava naamio vaikkapa tehotuotteeksi juhlameikin alle ikääntyvälle iholle tai tehokkaana hemmotteluhoitona silloin tällöin.
*Instant Light Lip Comfort Oil – Sisältää huulia kosteuttavaa ja hoitavaa hasselpähkinäöljyä, joka sisältää iholle runsaasti tärkeitä ravintoaineita. Tuotteeseen on lisätty myös mirabelle- ja jojobaöljyä. Tuoksu on herkullisen hedelmäinen, tuoksuu mielestäni ihan nallekarkeilta. Hylsyn sisältä paljastuu yllätys, sillä aikoinaan aplikaattori oli jotain ennennäkemätöntä. Nykyään ei enää niinkään, mutta jonkun on oltava ensin ja tällä kertaa se oli Clarins. Aplikaattorina toimii todella iso ja pehmeä tyyny, jota kuvailisin kissan tassuksi. Koostumus on yllättävää, se on paksuhkoa ja jopa jellymäistä. Tuote leviää koostumuksestaan huolimatta miellyttävästi huulille, se ei ole liian tahmeaa, mutta kuitenkin sen verran paksua, että tuote pysyy hyvin huulien pinnalla pari tuntia, jonka jälkeen sitä voi huoletta lisäillä. Olen huomannut tämän myös hoitavan huulia. Valitse Comfort Oilin usein sellaisina päivinä huulituotteeksi, kun huulet ovat aamulla tuntuneet erityisen kuivilta, mutta olen halunnut laittaa niille jotain kivempaa kuin tavallista huulirasvaa. Ainoa huonopuoli tässä on se, että herkullisen tuoksun takia tekisi mieli nuoleskella omia huulia koko ajan, mikä sitten vain entisestään kuivattaisi huulia. Clarins tuo tuotteesta aina toisinaan kausisävyjä markkinoille, mutta omat huuleni ovat sen verran tumman pigmenttiset, että kaikki näyttävät huulillani värittömiltä. Joten olen tyytynyt käyttämään perusvalikoiman 01 Honeyta.
*Double Fix' Mascara – Pisimpään Clarinsilta yhtäjaksoisesti käyttämäni tuote ja tuote jota käytän lähes joka päivä. Holy Grail-tuote jota ilman en enää voisi olla. Kyseessä on myös sarjan kulttituote, jolla on oma vakiintunut käyttäjäkuntansa. Alunperin se on tehty mascaran top coatiksi. Eli sillä voi muuttaa minkä tahansa ripsivärin vedenkestäväksi. Jolloin itkut, eikä sateet haittaa. Monet ovat luottaneet tähän niin häissä kuin hautajaisissakin. Itse en sen sijaan ole käyttänyt tätä ikinä kyseiseen tarkoitukseen vaan minulle tämä on maailman paras kulmageeli, se toinen käyttötarkoitus johon tuote on tehty. Tällä kun kampaa aamulla kulmat ojennukseen, ne pysyvät paikoillaan koko päivän tai vaikka seuraavaankin päivään, jos nukkuisin meikit päällä. Ihan samalla tavalla kuin mascara tekee toisista ripsiväreistä itkunkestävän, se sitoo myös kulmavärin kulmiin. Olin kulkenut monet kaatosateet ja vaikka vaatteet olisivat olleet läpimärät, niin kulmat ovat olleet edelleen priimakunnossa. Tuote on väritön, ominaisuus josta pidän. En välitä värillisistä kulmageeleistä. Kulmista ei tule kovia koppuroita vaan ne pysyvät edelleen joustavina. Pienellä harjalla tuote on helppo levittää.
*Clarins Fix' Make-Up – Mist lupaa meikille kuulaan pinnan lisäksi myös kestävyyttä. Suihke on pakattu kauniiseen liukuvärjättyyn litteään lasipulloon. Fix Make-Up sisältää ihoa kosteuttavaa aloe veraa ja rauhoittava allontoiinia. Valkoinen tee- ja linnunkaaliyhdiste suojaa ihoa saasteiden haittavaikutuksilta. Suihkeessa on raikas greipin ja ruusun tuoksu. Jotain tässä suihkeessa on, koska se todella kiinnittää meikin kasvoille ja auttaa sitä pysymään iholla paremmin. Lisäksi itse olen huomannut, että helposti kiiltelevä otsani pysyy mattana pidempään suihkeen avulla. Koska suihke on pakattu pieneen litteään lasipulloon, olen muutaman vuoden aikana huomannut, että tämä on se meikinkiinnityssuihke, jonka heitän laukkuun reissuun mukaan. Se vie yksinkertaisesti vähiten tilaa.
*Pore Perfecting Kit – Kulkee mukanani kaikkialle. Jos käyttäisin vain yhtä puuteria lopun elämääni, se olisi tämä, vaikka minulla on muitakin puutereita joita toisinaan käytän. Siitä huolimatta oli arki tai juhla, tämä on se, johon luotan. Olette nähneet tuotteen niin monesti täällä, että ette varmaan yllättyneet, että se tuli jälleen vastaan. Loistavasta tuotteesta ei vaan voi puhua liikaa. En edes enää muista monesko näitä minulla on menossa, mutta tämä on yksi meikkipussini kulmakivistä. Puuteri on kevyttä ja valkoista, tekee ihon pinnasta todella sileän ja blurratun. Toimii hyvin kiinnittämään peitevoiteen. Puuteria kannattaa levittää iholle säästellen, vasta kokeilemalla löytää oikean määrän. Uskokaa tai älkää paras tulos tulee pakkauksen mukana tulevalla vipalla, tätä ei kannata esim. yrittää levittää siveltimellä, lopputulos ei ole yhtä nätti. Päivän aikana puuteria ei tarvitse lisätä, mutta jos iho alkaa kiillellä, pakkauksessa on mukana paperiarkkeja, joilla voi taputella ylimääräisen kiilloon pois. Tosin olen omalla ihollani huomannut paperitkin turhiksi, sillä puuteri pitää kiillon niin hyvin pois koko päivän.
*Double Serum – Klassikko, ikoni, kulttituote, mitä näitä nyt onkaan. Sellainen on Clarinsin Double Serum. Seerumi on tarkoitettu kuivalla, normaalille ja sekaiholle, mutta mielestäni koostumus on niin kevyttä, että voisin suositella tätä jopa hieman rasvoittuvalle iholle. Klassikon sisältöä viilattiin muutama vuosi takaperin ja samalla se sai upouuden pakkauksen. Seerumin teho perustuu kahteenkymmenen erilaiseen kasviuutteeseen. Näiden lisäksi pulloon on saatu pakattua mm. valkoisen teen-, macadamian-, avokadon-, sitruunatinjamin-, banaanin-, kvinoan -uutteita... Todellista ravintoa iholle. Seerumi tekee ihosta välittömästi levityksen jälkeen miellyttävän pehmoisen, tasaisemman ja kiinteämmän tuntuisen. Iho tuntuu heti levityksen jälkeen raikkaalta ja ihohuokoset näyttävät pienemmiltä. Todellinen superkosteuttaja. Erikoisuus on tuotteen kaksoiskoostumus, seerumi itseasiassa onkin öljyn ja seerumin sekoitus. Sekoitus tekee sen, että tuote ei tunnu iholta yhtään öljyiseltä vaan se levittyy pehmeästi ja imeytyy ihoon heti. Käytän seerumia myös meikin alla, sillä meikin sulamista päivän aikana kasvoille ei tämän kanssa tarvitse pelätä. Tuotteen tuoksu on todella mieto, ehkä siinä pientä hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta on aistittavissa. Yleensähän lehdistä voi lukea kosmetiikkatuotteiden testailuista: "16 naista testasi tuotetta 10 päivän ajan..." Määrät ovat minusta aina naurettavan pieniä, mitä tuo otanta nyt kertoo? Siksi minusta onkin mielenkiintoista, että alkuperäistä Double Serumia testattiin aikoinaan 400 henkilöllä, jotka olivat eri-ikäisiä, eri ihotyypin ja etnisen taustan omaavia naisia. Näistä naisista 90% oli pitänyt uusittua Double Serumia normaalisti käyttämäänsä tehohoitoa parempana. Ei mikään huono tulos. Itse paljon erilaisia tehohoitoja käyttäneenä pystyn hyvin ymmärtämään, mikä tässä viehättää.

*Radiance-Plus Golden Glow Booster – Kolmekymppisenä itseruskettavat olivat käytössäni jatkuvasti, vaikka inhosin yli kaiken niiden hajua. Vähitellen aloin luopumaan ajatuksesta, että ihoni pitäisi näyttää päivettyneeltä ympäri vuoden. Ajattelen, ettei se päivetys ole lemuhaitan ja muun vaivan arvoista. Jäin odottelemaan, että jos markkinoille tulisi tuote, joka aiheuttaisi mahdollisimman vähän hajuhaittoja ja muuta epämukavuutta, mitä itseruskettavien käytön mukana vääjäämättä tulee. Vuonna 2014 odotukseni palkittiin. Clarins toi markkinoille Golden Glown Boosterin, jota on tänä päivänä saatavilla sekä kasvoille, että vartalolle suunnattu versio. Ollaan kuitenkin ihan rehellisiä, käytän myös vartalolle tarkoitettua kasvoille, koska sitä myydään isossa pullossa ja siitä riittää pitkään. Sitä vain pitää annostella hivenen maltillisemmin kuin tätä kasvoille tarkoitettua versiota, joka ruskettaa mielestäni hivenen miedommin. Tuote on itseruskettava tiiviste, jolla voi tehdä mistä tahansa kasvovoiteesta tai seerumista asteittain päivettävän. Sen jälkeen kun Clarins toi ruskettavat tipat myyntiin, niitä on alkanut ilmestymään myös muille brändeille. Tuotetta voi sekoittaa niin voiteen kuin seeruminkin joukkoon. Tiiviste on pakattu pieneen 15ml:n lasipulloon, jossa on annostelunokka. Pakkausta pohjasta painamalla nokka annostelee nätisti yhden tipan kerrallaan. Tuotetta sekoitetaan aluksi seerumiin, päivä- tai yövoiteeseen 3 tippaa, jonka jälkeen voide levitetään normaalisti kasvojen ja kaulan alueelle, sekä niskaan. Kädet kannattaa pestä levityksen jälkeen hyvin vedellä ja saippualla. Kun haluttu tummuus on saavutettu, sen ylläpitämiseen riittää kahden tipan sekoitus voiteeseen. Tuote sopii minusta erinomaisesti heille, jotka kokevat normaalisti itseruskettavien käytön hankalana lisähommana. Jos laitan vartaloversiota kasvoille, niin laitan sitä vain yhden tipan seerumin joukkoon. Kasvoversio ei aiheuta nenääni minkäänlaista itseruskettavan tuoksua, mutta vartalolle tarkoitettu on selvästi "vahvempaa" ja sitä jos annostelen todella paljon, saataan ehkä ainakin mielessäni aivan vienon itseruskettavan tuulahduksen haistaa. Tähän kuitenkin tarvitaan todella tarkka hajuaisti. Yhtäkaikki Glow boosterit ovat ainoita itseruskettavia joita olen enää vuosiin käyttänyt, koska ne ovat parhaita ja helppokäyttöisiä.
*Deo Roll-On – Clarinsin antiperspirantti, jolla on oma vakiintunut käyttäjäkuntansa. Tämä on tuote, jonka vakiokäyttäjiä osaan heti nimetä lähipiiristäni kymmenkunta ja niitä löytyy myös meistä bloggaajista. Olen vannoutunut Batsin käyttäjä, mutta lomalla ja kotipäivinä Deo Roll-On löytää tiensä kainaloihini. Vaikka kyseessä on antiperspirantti, koen, että se on Batsia hoitavampi ja hellävaraisempi. Tuotteessa on mieto ja raikas tuoksu, eikä se muutu tunkkaiseksi päivän mittaan. Iso kuula on helppo käytössä, joten deon pyöräyttää kainaloihin nopeasti. Ainoa huono puoli ja syy miksi en työpäivinä tuotetta käytä, on sen melko hidas kuivuminen. Kainaloiden kuivumista kannattaa odotella hetki ennen pukemista.
*Instant Poreless – Clarins on aina osannut tehdä meikkipohjia ja primereita. Tuotteessa on kevyt koostumus, joka imee iholta öljyjä. Erikoisen siitä tekee se, että tuotetta voi taputella myös meikkivoiteen päälle. Tykkään käyttää Instant Porelessia kuitenkin ihan perinteisesti meikkivoiteen alla. Häivyttää ihohuokosia ja tekee sileän pinnan, jolla on helppo levittää meikkivoide. Meikki pysyy raikkaana koko päivän.
*Moisture-Rich Body Lotion – Jos ihmisiltä kysyttäisiin, millainen on täydellinen vartalovoide, he luultavasti vastaisivat – hyvän koostumuksen omaava, helposti imeytyvä ja kosteuttava. Kaikkea noita kolmea on Clarinsin Moisture-Rich Body Lotion. Vartalovoiteen aatelisen siitä tekee se, että vaikka tuote imeytyy nopeasti ihoon ja sen koostumus on sopivan kevyttä ja emulsiomaista, niin siitä huolimatta se pystyy kosteuttamaan todella tehokkaasti jopa karheaa ihoa. Iho tuntuu pehmeältä ja kiinteämmältä. Persikkamaito ja karitevoiuute kosteuttaa ja rauhoittaa. Tuoksu on lisäksi sopivan mieto, eikä se hyppää liiaksi nenään.
Mikä on suosikkituotteesi Clarinsilta?
Lookfantastic Beauty Box elokuu 2019
4.8.2019
8.00
Elokuun *Lookfantastic Beauty Box kantaa nimeä "Heatwave", se taisi Suomen osalta tänä kesänä jo mennä, mutta ainakin aurinkoa on luvassa. Kaksi edellistä kauneusboxia ovat olleet todella mieleisiä, joten siltä osin odotukset myös elokuun osalta olivat korkealla. Kurkistetaan, mitä Beauty Boxista tällä kertaa paljastui.
Luxie 737 Tapered Highlighter Brush – Tällä kertaa koko boxin arvokkain tuote on sivellin, arvo euroissa reilut kolmekymmentä euroa. Samalla tästä tuli heti ensivilkaisulla lempparituotteeni tässä kuussa. Highlighter Brush on tosi hyvä valinta, koska se on varmasti monen mieleen. Olen uskollisesti käyttänyt paria eri sivellintä highlighterin levitykseen, mutta Luxien sivellin näytti kivan muotoiselta. Aionkin ehdottomasti kokeilla tätä heti seuraavan kerran meikkiä tehdessäni. Sivellin tuntuu laadukkaalta, malli on kiva, harjas sopivan löysä ja pehmeä.
James Read 1 Hour Glow Mask for Face & Body – Jos sivellin oli suosikkini, niin tämä ei paljoa jälkeen jää. Käytän itseruskettavia aika valikoiden, oikeastaan vain keväällä ja syksyllä, joten siltä osin ajankohta osui nappiin. James Read on brändi, jota itseruskettavien saralta olen halunnut kokeilla pidemmän aikaa. Testaan tuotetta luultavasti kasvoille, sillä jo 30 minuutissa sillä saa kultaisen hehkun, 60 minuutissa tummemman lopputuloksen ja 90 minuutissa se lupaa kasvojen/vartalon olevan kuin etelän loman jäljiltä. Jää nähtäväksi, mutta kuulostaa kiinnostavalta. Sisältää aloe veraa ja hyaluronihappoa, joten Glow Maskissa on myös ripaus ihonhoidollisia ainesosia.
Bellápierre Heatwave Highlighting Palette – Sopivasti siveltimen kanssa yhteen sopiva paletti, tiedän, että moni on tästä eniten innoissaan, minä en. Tylsä tuote, koska käytän paria highlighteria, joista todella pidän, eikä tämä paletti sykähdyttänyt lainkaan. Saatan silti kokeilla sävyjä luomille.
Natura Herb Infused Sheet Mask – Kangasnaamiot ovat aina tervetulleita, joten tämä oli kiva lisä tämän kuun Beauty Boxiin. Lupaa kosteuttaa, pienentää huokosia ja tasapainottaa ihoa. Luulen, että tekee kaiken sen mitä lupaakin.
Doucce Luscious Lip Stain in Holiday Getaway – Douccen tuotteita on tullut aiemmin, enkä oikein noina kertoina ole innostunut. Sen sijaan tämä taitaa olla ensimmäinen Doucce, joka lähtee testiin. Sävy näyttää upealta korallilta, joka on tunnetusti ihan makuuni.
Rituals The Ritual Holi Body Cream – Kuten tiedätte, en välitä Ritualsin tuotteista, ne tuoksuvat aivan liian voimakkaasti makuuni, joten tämäkin vartalovoide jatkaa matkaansa eteenpäin. Tiedän, että monet muut rakastavat näitä.
Yhteenvetona voisin elokuun Lookfantasticin Beauty Boxista sanoa, että se oli ihan kiva. Enemmän muuta kuin ihonhoitoa, jota viimeisimmistä laatikoista on tullut aika paljon. Ei silti yltänyt omaan makuuni ihan kesä tai heinäkuun boxien tasolle.
Mitä mieltä olit elokuun boxista? Suosikkituotteesi?
Beauty Boxin hinta kuukausi kerrallaan tilattuna on 20 euroa, jos tilaa kolme kuukautta kerralla, jää yhden hinnaksi 18 euroa ja vuodeksi kerralla tilattuna yhdelle laatikolle jää hintaa 15,50 euroa.
Lookfantastic Beauty Box lokakuu 2018
11.10.2018
7.30
Viime kuun Lookfantasticin Beauty Box* jäi esittelemättä täällä blogin puolella, koska sain paketin käteeni vasta kuun vaihteessa PostNordin ongelmien vuoksi. Tässä kuussa boxi tuli hyvissä ajoin, koska sain lähettäjältä tiedon milloin voisin sitä mahdollisesti Postista tiedustella. PostNordilta ei edelleenkään tullut mitään ilmoitusta saapuneesta lähetyksestä, sama ongelma oli myös viime kuussa. Joten jos teille on tulossa PostNordin kautta jotain, niin olkaa tarkkoina, ettei paketit lähde takaisin.
Laitoin viime kuun boxista pika-arvostelun heti tuoreeltaan Instastoriesiin ja on sanottava, että vaikka viime kuussa oli kyseessä synttäriboxi, tykkäsin lokakuun kauneusboxista huomattavasti enemmän. Kurkataanpa tarkemmin sen sisälle.
*Beauty Box saatu Lookfantasticilta.
MONU NIGHT RENEVAL COMPLEX 30 ML (50 ML/51,95€)
Olen katsellut Monun tuotteita useasti kiinnostuneena, joten tämä oli iloinen yllätys. Yövoide ikääntyvälle iholle lupaa tuoda kiinteyttä ja siloittaa pieniä juonteita. Tehoaineina toimii E-vitamiini ja kollageeni.
PRAI THROAT & DECOLLETAGE CREAM 15 ML (50 ML/28,95€)
Hmm. Jälleen anti-age -tuote, Lookfantasticin boxia ei voi ainakaan ikäsyrjinnästä syyttää, nuoremmat voivat olla tosin hivenen turhautuneita osaan tämän kuun tuotteista. Prain voide on kohdennettu kaulan ja decolteen iholle. Itse en erikoisemmin välitä tällaisista kohdennetuista tuotteista, vaikka käytänkin paljon aikaa ihonhoitooni, minusta jokaisella kropan kohdalle ei tarvita omaa hoitotuotetta. Toiset varmasti pitävät, mutta itse tykkään tältä osin pitää sitten ihonhoitoani hieman simppelimpänä.
DR. LIPP ELDERBERRY LIP TINT 8 ML (15 ML/16,95€)
Dr. Lippin tuotteita löytyy boxeista erilaisia, itselleni osui hennosti värjätty versio, jonka otin mielelläni vastaan. Äkkikokeilulla koostumus on aivan mielettömän hyvä, se on sopivan paksua ja pehmeää, joten tietää, että tämä pysyy huulilla yllättävän pitkään värilliseksi huulivoiteeksi. Minulla on aika pigmenttiset huulet, eikä sävyä juurikaan erota huulilta. Tuotteessa ei ole mitään tuoksua, joka on kiva juttu. Minua alkoi heti kiinnostamaan tämän alkuperäinen versio.
PIXI FRESH FACE BLUSH BEACHROSE 4,5G
Tarviiko edes sanoa, että tämä on boxin helmi. En löytänyt Pixin valikoimista tällaisia yhden sävyn poskipunia lainkaan, joten tämä on luultavasti ihan boxia varten suunniteltu tuote. Sävy on täydellinen, joka sopii kaikille. Sellainen, että se ei näytä pannussa oikein miltään, mutta poskilla kaikkiin meikkilookeihin sopiva universaali sävy. Tämä päätyi välittömästi meikkipussiin.
TALIKA MASK BIO DETOX 25 G 9,95€
Talikan naamiosta olen kirjoitellutkin teille aiemmin täällä. Syväpuhdistava kupliva sheet mask on todella tehokas. Joten tämäkin oli mukava yllätys.
AHAVA MINERAL BODY LOTION 40 ML (250 ML/27,45€)
Ihmettelin pakettia avatessa, että mikä ihme siellä tuoksuu niin voimakkaasti, aiheuttajaksi paljastui tämä Ahavan vartaloemulsio. Tuoksu on todella voimakas, enkä ihmettele, koska parfum komeilee incilistan keskivaiheilla, mikä on korkealla tuoksulle. Sinällään omituista, sillä voiteen sanotaan olevan allergiatestattu ja sopivan myös herkälle iholle, mutta itseltä kyllä jää käyttämättä liian voimakkaan tuoksun vuoksi. Alkoi ihan mahassa pyörimään, kun avasin boxin ja tämän tuoksu lehahti kasvoille.
Kaiken kaikkiaan pidin silti enemmän tämän kuun Beauty Boxista kuin syyskuun. Ahavan voidetta lukuunottamatta, kaikki muut jäävät käyttööni ja Pixin poskipunasta tulen nauttimaan vielä pitkään.
Miltä lokakuun Beauty Box vaikutti? Oliko joukossa kiinnostavia tuotteita?
Beauty Boxin hinta kuukausi kerrallaan tilattuna on 20 euroa, jos tilaa kolme kuukautta kerralla, jää yhden hinnaksi 18 euroa ja vuodeksi kerralla tilattuna yhdelle laatikolle jää hintaa 15,50 euroa.
Lookfantasticin joulukalenteri on edelleen myynnissä täällä, hinta on 109 euroa, mutta sisällä olevien tuotteiden arvon luvataan olevan 325 euroa.
*Beauty Box saatu.
Talika Bubble Mask – Kupliva kangasnaamio
19.2.2018
7.05
Hirviö täällä hei.
Muistatte varmaan viime vuoden puolella blogissa vilahtaneen kuplivan naamion? Ihastuin tuolloin sen hellävaraiseen tehokkuuteen. Niinpä olin innoissani, kun Talikan maahantuoja tiedusteli haluaisinko kokeilla heidän uutuustuotettaan kuplivaa sheet maskia. Olen kangasnaamioiden suurkuluttuja, käytän niitä useita kertoja viikossa, joten mietin, että miksipäs ei. Olisiko kankainen naamio vieläkin tehokkaampi ihon kirkastaja?
Talika Bubble Mask Bio-Detox -naamio* lupaa syväpuhdistaa iholta kuona-aineet ja saasteet sekä supistaa ihohuokosia. Musta kuitunaamio on valmistettu bambuhiilestä ja sen ihotuntuma on todella miellyttävän pehmeä. Joustavuutensa vuoksi se on helppo asetella kasvoille. Naamiossa on näkyvissä hiven valkoista vaahtoa, kun sen ottaa pois paketista, mutta varsinainen kupliminen alkaa vasta tuotteen ollessa kasvoilla ihokontaktissa. Tuoksu on raikas, ehkä aavistuksen kukkainen.
Naamio poreilee hauskasti kasvoilla eikä se kutita, paitsi ihan vaikutuksen loppupuolella, kun kuplaa alkaa olemaan niin runsaasti, että sitä saattaa osua jo vaikka ylähuulen päälle. Happimolekyylit puhdistavat ihon tehokkaasti kymmenen minuutin vaikutuksen aikana. Bambuhiili poistaa epäpuhtauksia ja stimuloi verenkiertoa. Kun naamio on vaikuttanut kymmenen minuuttia, se otetaan pois ja jäljellä olevan vaahto huuhdellaan pois vedellä. Iho tuntuu käytön jälkeen todella raikkaalta, puhtaalta, mutta samalla kosteutetulta. Naamio sisältää mm. probioottista riisijauhetta, erilaisia kasviuutteita kuten vihreä teetä, persimonia ja mulperia.
Ensimmäistä kertaa naamiota testatessa, käytin sitä illalla, mutta toisella kerralla laitoin naamion aamulla. Itse koenkin, että tämä on loistava hemmottelu juurikin niinä aamuina, kun ihon tuntuu jotenkin tukkoiselta, sillä se kirkastaa ihon tehokkaasti kuivattamatta, siksi se on erinomainen ihon virkistäjä myös ennen juhlia. Naamion käytön jälkeen ei tarvitse lisätä kuin seerumi, niin iho on tarpeeksi kosteutettu meikille.
Naamion suositushinta on 9,90 euroa ja sitä myyvät mm. Sokos, Kicks ja Stockmann.
Oletteko kokeilleet kuplivaa kangasnaamiota?
*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.
Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 4 – Ihon valmistelu pikkujouluihin
4.12.2017
6.00
Kuva: Hannamaria
Huomenta kaikille!
Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin 3. luukku avautui eilen Beauty Highlights -blogissa. Tänään on minun ja In this Light -blogin Salkan vuoro. Huomisen luukun voitte kurkata HennaV:n sivulta.
Kun selvisi, että minulle ja Salkalle osui yhteinen luukku, ideoimme yhdessä saman aiheen, mutta eri tavalla toteutettuna. Koska ihonhoito on sekä Salkan että minun juttuni, niin oli hyvinkin luonnollista, että otimme aiheeksi ihon valmistelun pikkujouluihin/juhliin. Oma versioni tästä on toteutettu "panosta" -tuotteilla, kun taas In this Light -blogista löydätte hyvin samanlaisen rutiinin, mutta "pihistä" -tuotteilla toteutettuna.
Meillä on ollut hauskaa näiden postausten suunnittelussa, sillä tietenkin testasimme, että suosittelemamme tuotteet toimivat käytännössä ja meikki levittyy näillä tuotteilla hoidetulle iholle hyvin. Salkalla oli selkeästi enemmän hakemista tuotteiden kanssa, ettei meikkivoide murustuisi tai rullaantuisi, kun taas minulla ei ollut asian kanssa ongelmaa. Syy voi tietenkin olla ihossa tai meikkivoiteessa, tuotteiden sisältämien silikonien määrässä, mutta asiaan takuulla on osaksi vaikuttanut myös se, että selektiivisissä tuotteissa on usein hienommaksi hiotut koostumukset ja niitä voi huoletta laitella aika paljon peräjälkeen ilman pelkoa murustumisesta. Molemmat kuitenkin löysimme lopuksi toimivat tuotteet. Itselläni oli toinenkin vaihtoehto, mutta tykkäsin näistä tuotteista lopulta yhdessä enemmän. Hintaerohan näissä meidän ihon valmistelu rutiineissa on huima, mutta halusimme osoittaa, että hemmottelu onnistuu myös edullisilla tuotteilla, mutta jos haluaa panostaa, sekin onnistuu.
*Postauksen tuotteista Clarins ja Sensai PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.
Pikkujoulukautena jos haluaa meikin näyttävän hyvältä ja kestävän, on todella tärkeää, että pohja eli iho on hyvin hoidettu. Mikään meikki ei näytä kauniilta kuivalla, karhealla tai hoitamattomalla iholla, jos et sitten ole luonnonoikku, jonka iho on hoitamattakin loistavassa kunnossa. Itse en lukeudu heihin vaan ihoni kunto on kovan "työn" tulosta.
Tuotteiksi joilla ihoa hoitaa ennen juhlia kannattaa valita aina tuttuja ja turvallisia tuotteita, joista sinulla on jo aiempaa kokemusta. Mitään uusia juttuja en suosittele testaamaan, niiden aika on joskus toisten. Jos käytät mekaanista kuorintaa, sen kanssa kuorinta kannattaa mahdollisesti suorittaa jo edellisenä päivänä, mutta me käytimme Salkan kanssa tällä kertaa ihon valmisteluun kuorintoja/syväpuhdistavia tuotteita, joita voi käyttää huoletta samana päivänä.
Tykkään aloittaa ihon valmistelun jo juhlapäivän aamuna kaikessa rauhassa. Valmistautuminen on aina iso osa juhlaa ja itselleni tietynlaista rentoutumista, joten varaan ihon hemmotteluun aikaa. Valmistelun jälkeen kannattaakin odottaa hetki, ennen kuin iholle alkaa varsinaista meikkiä loihtimaan, että kaikki tuotteet ehtivät imeytyä kunnolla.
Aloitin ihon valmistelun hellävaraisella ja ihoa rauhoittavalla puhdistustuotteella. Verso Skincaren Foaming Cleanser (32€) on juuri edellä mainitun kaltainen. Lisään tuotteen joukkoon pari tippaa vettä, vaahdotan sitä hetken käsien välissä, jonka jälkeen hieron sen kosteille kasvoille. Ihosta tulee puhdas, mutta ei kiristävä.
Tämän jälkeen on vuorossa kuorinta. Bakelin Pure Peel (78,50€) toimii sekä kuorintana ja naamiona. Geelinaamion vaikuttavina aineina on mm. salisyyli- ja sitruunahappoa. Kuorinta levitetään kuivalle iholle ja annetaan vaikuttaa viisi minuuttia, jonka jälkeen se huuhdellaan pois lämpimällä vedellä. Iho on välittömästi mielettömän kirkas ja pehmeä. Yleensä iho hetken aikaa vienosti punoittaa tämän jäljiltä, mutta seuraava vaihe poistaa pienen punoituksen.
Clarinsin Instant Lift Serum -naamiossa* (98€/5kpl) on jotain jota ainakin itse olen jo pitkään peräänkuuluttanut sheet maskeihin, nimittäin kangas joka ulottuu kasvojen lisäksi myös kaulalle ja jopa hivenen matkaa decolteelle. Tällaisella iäkkäämmällä ihmisellä kuten minä juurikin kaulan alue on se, joka eniten sitä hoitoa ja kohotusta ennen juhlia kaipaa, mutta suurin osa sheet maskeista loppuu valitettavasti leukaan. Clarinsin naamio istuu tukevasti ja tiiviisti, koska korvien taakse tulevat kiinnityslenkit sekä kaulaosa joka solmitaan niskaan taakse, pitävät sen tiukasti kiinni. Olo on kieltämättä hieman kuin muinaisen Egyptin muumiolla, mutta muumiona oleminen hetken aikaa kannattaa, koska varsinkin kaulaosasta huomaan hyvin naamion kiinteyttävän vaikutuksen. Kiinteyttävä vaikutus ei toki ole pysyvä, mutta kohottaa ilmettä kummasti juhliin. Sheet mask tuntuu kasvoilla kivan raikkaalta ja viileältä. Sisältää mm. kariteöljyä sekä verenkiertoa parantavaa hevoskastanjauutetta. Tuntuu uskomattomalta, että tähän yhteen naamioon on pakattu 30ml:ä eli yhden normaalin seerumipullon verran tehoaineita. Oma pintakuiva ihoni imaisi sen verran hyvin naamion tehoaineet sisuksiinsa, että kun olin pitänyt naamiota 20 minuuttia ja otin sen pois, ylimääräistä ei todellakaan ollut jäänyt paljoa ihon pintaan. Imeytin loput sormilla pyöritellen ihoon. Tässä välissä kasvot voi toki huuhdella, jos haluaa, mutta itse koen sen hivenen tuhlauksena. Eikä iho sen jälkeen pysy enää yhtä kimmoisan näköisenä, mikä tässä koko valmistelussa on ideana.
Annoin kasvojen hetken aikaa "kuivahtaa" ennen kuin lisäsin Sensain Ultimate hoitoveden (160€/75ml). Ultimate-sarjan hoitovesi on hivenen paksumpaa kuin Sensain Cellular Performance-sarjan hoitovedet, mutta ei kuitenkaan geelimäistä vaan koostumus on silti juoksevaa. Tässäkin on pieni kohottava vaikutus.
Hoitoveden jälkeen pikkujoulumeikin alle kuuluu ehdottomasti jokin heleyttävä, ohut, mutta kosteuttava seerumi ja sellainen on Elizabeth Ardenin Flawless Future Sérum Capsules (59,40€). Ulkonäöllisesti silmiä hivelevä ja yllättävän edullinen seerumi tasoittaa ja kirkastaa ihon pintaa.
Viimeiseksi on vuorossa tuote, joka valmistaa ihon lopullisesti meikkiä varten. Giorgio Armanin ArmaniPrima Glow-on Moisturizing Balm (85€) on tuote, johon koukutuin reilu vuosi sitten sillä seuraamuksella, että tämä on jo toinen purkki mikä minulla on menossa. Balmimainen tuote toimii niin kosteusvoiteena kuin jopa primerinä, vaikka juhlameikkiin kyllä laittaisin tämän jälkeen vielä t-alueelle jonkin mattaavan primerin lisäksi. Arkena toimii yksinäänkin. Tekee ihosta sileän ja tasaisen. Tämä toimii kasvoilla ikäänkuin tasoittavana filtterinä.
Iho tuntui ja näytti hemmottelun jälkeen mielettömän pehmeältä.
Panosta -tuotteiden yhteisarvoksi tuli 434,50 euroa. Hintoja klikkaamalla pääset tuotteiden ostopaikkoihin. (ei mainoslinkkejä) Käykäähän kurkkaamassa Salkalta millaisella summalla hän selvisi. ^_^
Onko teillä millaisia ihon valmisteluja ennen pikkujoulumeikkiä/juhlaa?
Ps. Pysykäähän kuulolla, huomenna luvassa arvonta!
*Clarins ja Sensai PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.