Talika Bubble Mask – Kupliva kangasnaamio


Hirviö täällä hei. 

Muistatte varmaan viime vuoden puolella blogissa vilahtaneen kuplivan naamion? Ihastuin tuolloin sen hellävaraiseen tehokkuuteen. Niinpä olin innoissani, kun Talikan maahantuoja tiedusteli haluaisinko kokeilla heidän uutuustuotettaan kuplivaa sheet maskia. Olen kangasnaamioiden suurkuluttuja, käytän niitä useita kertoja viikossa, joten mietin, että miksipäs ei. Olisiko kankainen naamio vieläkin tehokkaampi ihon kirkastaja?


Talika Bubble Mask Bio-Detox -naamio* lupaa syväpuhdistaa iholta kuona-aineet ja saasteet sekä supistaa ihohuokosia. Musta kuitunaamio on valmistettu bambuhiilestä ja sen ihotuntuma on todella miellyttävän pehmeä. Joustavuutensa vuoksi se on helppo asetella kasvoille. Naamiossa on näkyvissä hiven valkoista vaahtoa, kun sen ottaa pois paketista, mutta varsinainen kupliminen alkaa vasta tuotteen ollessa kasvoilla ihokontaktissa. Tuoksu on raikas, ehkä aavistuksen kukkainen.

Naamio poreilee hauskasti kasvoilla eikä se kutita, paitsi ihan vaikutuksen loppupuolella, kun kuplaa alkaa olemaan niin runsaasti, että sitä saattaa osua jo vaikka ylähuulen päälle. Happimolekyylit puhdistavat ihon tehokkaasti kymmenen minuutin vaikutuksen aikana. Bambuhiili poistaa epäpuhtauksia ja stimuloi verenkiertoa. Kun naamio on vaikuttanut kymmenen minuuttia, se otetaan pois ja jäljellä olevan vaahto huuhdellaan pois vedellä. Iho tuntuu käytön jälkeen todella raikkaalta, puhtaalta, mutta samalla kosteutetulta. Naamio sisältää mm. probioottista riisijauhetta, erilaisia kasviuutteita kuten vihreä teetä, persimonia ja mulperia.

Ensimmäistä kertaa naamiota testatessa, käytin sitä illalla, mutta toisella kerralla laitoin naamion aamulla. Itse koenkin, että tämä on loistava hemmottelu juurikin niinä aamuina, kun ihon tuntuu jotenkin tukkoiselta, sillä se kirkastaa ihon tehokkaasti kuivattamatta, siksi se on erinomainen ihon virkistäjä myös ennen juhlia. Naamion käytön jälkeen ei tarvitse lisätä kuin seerumi, niin iho on tarpeeksi kosteutettu meikille. 


Naamion suositushinta on 9,90 euroa ja sitä myyvät mm. Sokos, Kicks ja Stockmann.

Oletteko kokeilleet kuplivaa kangasnaamiota?

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.



  1. En ole edelleenkään ehtinyt vaikka jo kauan hankintalistalla ollut - ehkä vielä joskus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, näyttää kyllä vähintäänkin pelottavalta tän kanssa, mies hyvä jos ei karkuun juossut, mutta toimii. :D

      Poista
  2. En ole just tätä Talikan versiota kokeillut, mutta mulla on jo toinen putilo Emma S:n vastaavaa naamiota menossa - tykkään kovasti! Ja kupliva tunne kasvolla on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, oikein tuntee kuinka veri lähtee kiertämään ja lika liikkeelle. ;)

      Poista
  3. Mä en oo tällaisia vielä testannut, mutta ainakin on jännän näköisiä ja hyvä jos myös toimivia! :) Pelottaa vaan, että noita kuplia pääsisi silmiin ja/tai suuhun. Oon siis joskus käyttänyt jotain ihan perinteistä naamiota, joka kirjaimellisesti valui huulille ja kulmakarvojen alapuolelle vaikutusajan aikana, vaikkei sitä naamiota ollut edes mitenkään paljon kasvoilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä sheet maskissa noi kuplat pysyy toki hyvin kii tossa kankaassa, ihan vasta vaikutuksen loputtua saattaa tuossa ylähuulen päällä tuntea kuplia, koska kuplii sen verran voimakkaasti. :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Haha, niin on. Tosin mies ei tiennyt olisiko nauranut vai juossut karkuun. :D

      Poista
  5. Hih ei vielä, mutta tädithän aikovat tubettaa nämä naamiot päällä, heti kun ensi kerralla treffataan. On se vaan niin hauskan näköinen naamio ja toivottavasti tädit hohkaa sitten sinne napapiirille asti. <3

    Ihanaa iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää oikeasti niin huvittavalta, että on vaikea pitää pokka, kun katsoo itseensä peilistä. :D

      Ihanaa maanantaita Tiia. <3

      Poista
  6. En olekaan tällaista kokeillut, mutta näyttää kyllä aika kivalta ja kuulostaa hurjan hyvältä naamiolta.
    Mukavaa viikkoa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä hauskan näköinen, mutta myös tehokas. :)

      Samaa sinnekin Outi. <3

      Poista
  7. Tuota olisi hauska kokeilla! Poistaminen olisi varmasti ainakin helpompaa kuin sen Elizaveccan kuplanaamion pois peseminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää lähtee halposti, lämmintä vettä vain niin huuhtoutuu helposti pois. Ei tarvitse kuurata. :D

      Poista
  8. No siis tätähän on ihan pakko kokeilla, jo ihan siitä ilosta että pääsen naurattamaan miestäni :D ( tosin mua taitaa aina enemmän naurattaa se naamionaaman miehelle näyttäminen, kuin mun miestä :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun miehellä petti kans pokka, kun näki ton suurimmillaan. Näyttää ihan joltain vaahtohirviöltä. :D

      Poista
    2. Täähän on ihan superhirviöleffakamaa tää naamio :D :D :D Kukas se sininen tyyppi nyt olikaan? :D

      Poista
    3. Jos haluaa ajatella näin illalla söpöä monsteria niin mulle tulee vähän mieleen tää... :D https://depositphotos.com/13301967/stock-photo-furry-blue-monster.html

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives