Matkakuvia ja tarinoita niiden takaa

Olisiko pari vuotta sitten, kun näin muutamissa blogeissa ihan mielettömiä postauksia, joissa bloggaajat jakoivat vanhoja matkakuviaan ja kertoivat tarinoita niiden takaa. Luin niitä suorastaan ahmien ja minun piti jo silloin tehdä tämä myös omaan blogiini, mutta unohdin. 

Ensinnäkin varoitus kaikille, jo ensimmäisestä kuvasta voitte päätellä, että kuvat tulevat olemaan osin kunnon wall of shame -tasoa, mutta koitetaan päästä siitä yli. :D 

Omasta matkustelusta sen verran, etten teini-ikää reissannut lainkaan ulkomailla, en edes tiedä miksi. Minua ei itseasiassa edes kiinnostanut reissaaminen vaan viihdyin kotona. Kuten olen useasti kertonut, oma kotini oli sellainen kuin olisi asunut ympäri vuoden kesämökillä, joten uskon, että sillä oli tekemistä asian kanssa. En ole koskaan ollut tyyppi, joka haluaisi nähdä elämänsä aikana mahdollisimman monta paikkaa vaan jostain syystä hakeuden yhä uudestaan samoihin paikkoihin, vaikka välillä saatan kokeilla jotain uuttakin. Tästä käyttäytymismallista kertoo jo se, että kun ensimmäisen kerran vuonna 1992 matkustin ulkomaille kielikurssille, menin samaan paikkaan toistamiseen kielikurssille vuonna 1994. Tämä kaava on toistunut usein myös myöhemmin. Tästä kuitenkin päästäänkin näppäristä postauksen aloittaneeseen kuvaan.

Lontoo 1994 – Olimme kaverini Sannan kanssa kielikurssilla Bournemouthissa, mutta tuona hivenen sateisena ja todella koleana päivänä olimme käymässä Lontoossa. Kuva on otettu jossain Hyde Parkin kulmilla. Muistan edelleen, miten tuona päivänä hytistiin avokattoisen bussin katolla katselemassa nähtävyyksiä, välillä satoikin, mutta päätimme ettemme ole sokerista. Eniten kuvassa naurattaa se, että miten ihminen voi näyttää 17-vuotiaalta vanhemmalta kuin 41-vuotiaana? Tämä todella antaa uskoa siihen, että meillä kaikilla on toivoa! :D Kuvasta voi etsiä myös tyylivirheitä. Montako löydätte? Kyllä, minulla on ollut lyhyet hiukset, joissa on ollut vielä permanentti, koska se oli cool. Cool olivat myös valkoiset tennissukat ja nuo ruskeat kengät piti olla tuohon aikaan kaikilla, niiden piti olla myös jotain tiettyä brändiä, mutta en enää muista mitä. Jalassa tietenkin Leviksen 501, eihän sitä nyt muilla farkuilla voinut kulkea. Klassista 90-lukua on myös mustassa hihnassa roikkuva kaulakoru, joita oli aivan kaikilla. HUH.

St. Martin Grand Case 2005 – Tämä on edelleen yksi lempikuvistani, koska tässä kiteytyy ihan kaikki, mitä tunnen paikkaa kohtaan. En edes tiedä voiko mikään kertoa paremmin kuin tämä kuva, miten rentoutunut ja onnellinen olen tässä hetkessä. Se kaikki johtuu täysin tuosta paikasta. Olen kotona. Grand Casesta olen kirjoittanut enemmän täällä. 

Rodos 2006 – Voi aikoja, voi muistoja ja voi vaateita... En laittaisi koskaan enää tuollaista farkkuhametta päälleni. Noita kenkiä rakastin ja käyttäisin varmaan vieläkin, koska ne olivat yhdet parhaista korkkareista kävellä, mutta niille jouduin heittämään hyvästi jo vuosia sitten. Kuvassa edessäni lempidrinksuni volga ja sen vieressä kaverini Riikan bomba, jota muuten edelleenkin saa Amarylliksestä. En tule ikinä unohtamaan Riikan kanssa tehtyjä kahta reissua Rodokselle, silloin sitä jaksoi vielä bilettää aamuun asti ja mennä päiväksi noukkumaan rannalle varjon alle. Myönnän, että Rodoksen nähtävyyksistä en oppinut mitään noina kahtena reissuna, ehkä tässäkin oli lopulta kohtalolla näppinsä pelissä... Sillä myöhemmin opin tuntemaan myös Rodoksen toisen puolen.

Tallinna 2009 – Olen käynyt Tallinnassa useampaan otteeseen, mutta tämä on toinen kerta, kun olen ollut siellä useamman yön. Vietimme pari yötä mieheni kanssa kylpylähotellissa toukokuussa ja matkasta on jäänyt kivoja muistoja, varsinkin kun tuon jälkeen en ole Tallinnassa käynyt kuin kerran. En muista nimeä, mutta edessä pala maailman parasta piimäkakkua jossakin vanhan kaupunkin kahvilassa. Kaapista muuten löytyy edelleen kuvassa oleva nahkatakki ja sitä myös käytetään. 

Nidri 2010 – Tätä maisemaa sain ihailla häämatkallani joka päivä. Lähdimme häämatkalle heti seuraavana päivänä vihkimisen jälkeen.  Meillä on ensi vuonna 10-vuotis hääpäivä eli tuttavallisemmin tinahäät ja olemme paljon miettineet, että tekisimme paluun häämatkakohteeseemme. Täydellinen paikka siihen, jos et halua tehdä yhtään mitään. Matkalla tapahtui myös erityinen kohtaaminen ravintolassa. Menimme eräänä iltana syömään, tarjoilija tuli tuomaan meille ruokalistat ja siinä sitten aikamme pähkäilimme, mitä ottaisimme. Kun tarjoilija tuli takaisin, hän tiedusteli varovasti, että saako hän kysyä, mutta oletteko menneet juuri naimisiin. Menimme ihan hämillemme ja sanoimme, että kyllä, pari päivää sitten. Miekkonen sanoi, että hän arvasi, koska jotenkin teistä heti näki sen. Tarkkasilmäisiä nämä kreikkalaiset tarjoilijat. ^_^

Sharm el Sheik 2012 – Myönnän ihan suoraan, että minulla oli aivan järkyttävät ennakkoasenteet Egyptiä kohtaan. Matkalle kuitenkin päädyttiin siitä syystä, että miehen vapaa osui niin, että Sharm el Sheik oli ainoa johon lähtöpäivä osui kohdilleen, halusimme myös all in clusiven ja varman auringon. Sitä kaikkea saimme, lisäksi hotellimme rannassa oli aivan mielettömän upea koralliriutta, jossa olisi voinut snorklata ja ihailla Punaisenmeren värikylläisyyttä vaikka koko päivän. Olen edelleen hivenen kateellinen mieheni säikyttäneestä rauskusta. Otin matkalla aika paljon huomioon paikallista kulttuuria esim. syömään mennessä en ollut tunkemassa lounaalle uimapuvussa kuten useat muut, jotka saivat tästä hyvästä melkoisen pahoja katseita, sekä kehoituksen pukea enemmän vaatetta päällensä. Maassa maan tavalla, niin sai loistavaa palvelua. Muistan aina miten Egyptin kuivaa lämpöä oli jotenkin helpompi sietää, kuin sellaista kosteaa kuumuutta. Lisäksi illat olivat huhtikuussa kivan vilpoisia vain parikymmentä astetta, jolloin illallisen jälkeen oli leppoisaa istahtaa allasbaariin vielä yksille. 

Rodos 2015 – Mieheni ja minun ensimmäinen yhteinen kerta Rodoksella. Tällöin mieheni aloitti matkasta inspiroituneena kirjoittamaan Kahden kaupungin runoja.  Olimme molemmat käyneet pari kertaa aiemminkin kaupungissa, mutta tämä kerta oli ensimmäinen kahdestaan. Rodoksen auringonlaskut ovat edelleen yksiä kauneimpia joita tiedän, värit vaihtelevat illasta riippuen. Tätä kuvaa ottaessa en vielä tiennyt, että tulisin rakastumaan paikkaan. Tuon jälkeen olemme olleet Rodoksella moneen eri aikaan kesästä ja olen sitä mieltä, että kesäkuun alku mikä oli ajankohta ensimmäisellä yhteisellä matkallamme, on paras. Saarella oli suht rauhallista, päivät lämpimiä, mutta illalla saattoi olla jopa aavistuksen viileän tuntuista, jos tuuli oikein navakasti. Tällä kertaa ei biletetty, joten Rodoksen nähtävyydetkin alkoivat tulla vähitellen tutuksi.

Rodos 2017 – Tämä oli kerta, kun vihdoin rakastuin Rodokseen. Kuvassa näkyy oikeastaan kaikki, mikä näkyy St. Martinin kuvassa. Olen äärettömän seesteinen ja kaikesta näkee, että minulla on mielettömän hyvä olla. Se huokuu jopa itselleni tästä kuvasta läpi. Yksiä parhaita hetkiä yhä uudestaan ovat nämä auringonlaskut, joiden jälkeen laskeutuu pimeys, jonka jälkeen onkin aika istua syömään joistakin lempiravintoloistamme aina myöhäiseen yöhön asti.

Mikä on sinun paras reissumuistosi?

Muut bloggaajat tarttukaa ihmeessä haasteeseen, lukisin teidän tarinoita matkakuvien takaa mielelläni!