Taiteilijaelämää

Katselimme mieheni kanssa jo toistamiseen tällä viikolla yhden lempielokuvistamme Heikki Kujanpään Putoavia Enkeleitä. Elokuvahan kertoo Lauri Viidan ja Aila Meriluodon rakkaustarinan, mutta samalla se on sairaskertomus Laurin skitsofreniasta. Elokuvasta ei tällä kertaa enempää. 

Elokuva sai  minut jälleen ajattelemaan omaa elämääni. Minähän itse asun ja olen naimisissa runoilijan/kirjailijan kanssa. Miehenihän kuuluu siihen reilun 600 ihmisen joukkoon, jotka on hyväksytty Suomen Kirjailijaliiton jäseniksi ja näin ollen he voivat tituleerata itseään kirjailijoiksi. Jäseniksi voidaan hyväksyä useita suomenkielisiä taiteellisesti korkeatasoisia teoksia julkaissut hakija.

Millaista se taiteilijaelämä sitten meillä on? Ei ainakaan Putoavia Enkeleitä elokuvan kaltainen. Mies käy edelleen normaalissa päivätyössä kirjoittamisen ohella. Suomessa on erittäin minimaalinen määrä kirjailijoita/runoilijoita, jotka elättävät itsensä ja perheensä pelkästään kirjoittamalla.

Meillä ei myöskään taiteilija istu punaviinilasi (okei, ehkä joskus...) tai Koskenkorvapullo pöydällä vieressä, hänen pinnistäessään sanoja uusimpaan teokseensa. Lautaset tai tuolit eivät lentele, hänen puskiessaan ulos viimeisiä sanoja. Sen sijaan hän ottaa esille pienen mustan kirjan ja kynän, johon kirjoittaa ideoitaan, jos tietokonetta ei satu olemaan lähettyvillä.

Millaiselle ihmiselle en sitten suosittele taiteilijaelämää. Taiteilijat ovat ihan oma lukunsa, heitä pitää ymmärtää. Huomionhakuinen ihminen on ehkä pahin elämänkumppani, jonka taiteilija voisi ottaa. He kaipaavat ympärilleen vapautta. Kirjoittaminen ei ole heille harrastus, se on pakko, joka ajaa heitä eteenpäin. Kärjistetysti sanottuna ilman kirjoittamista he eivät voi elää, mutta ilman sinua voivat. Oletko valmis siihen, että töiden jälkeen miehesi istuu koneella vielä monta tuntia tai vapaapäivistä kirjoittamiseen kuluu n. 2/3 päivää? Sinä et halua mennä keskeyttämään häntä kesken kirjoittamisen, paitsi tiedustelemalla haluaako hän teetä. Hän tulee yleensä nukkumaan vasta kahden-kolmen aikaan yöllä, kun sinä olet ollut unessa vähintään kolme tuntia. Sinun pitää viihtyä ja osata olla myös yksin.

Välillä päivän aikana voit nähdä vilauksen, kun hän tulee innostunein ilmein lukemaan sinulle viimeisimmän aikaansaannoksensa ja kysymään siitä mielipidettäsi. Voit sen toki antaa, mutta lopulta siitä on tuskin mitään hyötyä, koska hän haluaa jääräpäisesti pitää kiinni omista näkemyksistään tai ainakin kovasti perustella, miksi näin on.

Lopulta omaksi kunniaksi täytyy sanoa, ettei tämä juttu menisi monien mielestä kamalan kuuloiseksi. Olen huomannut, että taitelijat valitsevat itselleen vain fiksuja elämänkumppaneita. Pintaliito ei heitä kiinnosta. He rakastavat keskustella politiikasta, taiteesta, kulttuurista, kirjoista, urheilusta oikeastaan mistä vain. Tulet hylätyksi aikaisessa vaiheessa, jos nämä kriteerit eivät täyty. Taiteilijat rakastavat keskusteluja ja väittelyjä. Siksi sinun pitää olla kiinnostunut samoista asioista.

Itse olen todella itsenäinen ihminen ja olen aina viihtynyt hyvin yksin. Johtuu varmaan siitä, että olen ainoa lapsi. En tarvitse mieheni huomiota joka minuutti, tietääkseni, että hän rakastaa minua. Tätä elämääni viettäessäni en silti ole koskaan tuntenut olevani yksin. Päivääkään en ole valintaani katunut.

"Art is not a thing, it is a way." - Elbert Hubbard