Painajainen
19.10.2013
19.34
Toukokuu 1990. Kappelin penkillä istuu 13-vuotias tyttö ja tuijottaa sumein silmin uutta hamettaan, jossa on kuvioituna mustia samettisia ruusuja. Hän ei halua nostaa katsettaan ylös, sillä edessä on valkoinen arkku, jonka sisällä makaa kuollut ihminen. Ihminen, joka oli hänelle rakas. Tyttöä ahdistaa, itkettää ja jopa pelottaa. Kaksi viikkoa sitten hän oli tiennyt, että tähän tilaisuuteen hän ei haluaisi tulla, mutta täällä hän silti on. Sillä 13-vuotiaalla ei hirveästi ole sanottavaa näihin asioihin. Hän on ollut hautajaisissa pari kertaa ennenkin, mutta niistä hän ei muista paljoakaan.
Urkumusiikki lähtee pauhaamaan ja sitten tulee itku. Se kestää koko ahdistavan seremonian ajan. Itkun keskeyttää ainoastaan serkku, joka ojentaa uusia paperinenäliinoja sitä mukaa, kun entinen kastuu läpimäräksi. Onneksi päivä loppuu aikanaan, sen päätteeksi tyttö ilmoitta mummolleen, että hän ei koskaan halua itselleen hautajaisia, eikä hän tule koskaan enää menemään hautajaisiin.
Aikaa on kulunut yli 20 vuotta ja tyttö on asiasta edelleen samaa mieltä. Tuon päivän jälkeen tyttö ei ole ollut yksissäkään hautajaisissa, ei siksi, ettei niitä olisi ollut vaan siksi ettei hän ole niihin enää mennyt.
Sillä tuon päivän jälkeen tyttö alkoi nähdä painajaisia ruumiista. Pelottavia ja ahdistavia unia, jotka eivät ole jättäneet häntä vuosien saatossa rauhaan. Välillä sama kamala uni katoaa pitkäksi aikaa, sitten se taas muistuttaa olemassa olostaan.
Urkumusiikki lähtee pauhaamaan ja sitten tulee itku. Se kestää koko ahdistavan seremonian ajan. Itkun keskeyttää ainoastaan serkku, joka ojentaa uusia paperinenäliinoja sitä mukaa, kun entinen kastuu läpimäräksi. Onneksi päivä loppuu aikanaan, sen päätteeksi tyttö ilmoitta mummolleen, että hän ei koskaan halua itselleen hautajaisia, eikä hän tule koskaan enää menemään hautajaisiin.
Aikaa on kulunut yli 20 vuotta ja tyttö on asiasta edelleen samaa mieltä. Tuon päivän jälkeen tyttö ei ole ollut yksissäkään hautajaisissa, ei siksi, ettei niitä olisi ollut vaan siksi ettei hän ole niihin enää mennyt.
Sillä tuon päivän jälkeen tyttö alkoi nähdä painajaisia ruumiista. Pelottavia ja ahdistavia unia, jotka eivät ole jättäneet häntä vuosien saatossa rauhaan. Välillä sama kamala uni katoaa pitkäksi aikaa, sitten se taas muistuttaa olemassa olostaan.
"Ole itsesi puolellasi. Teet niinkuin sinusta parhaalta tuntuu.", sanoi terapeutti, kun puhuin hänelle jo kesällä mahdollisesti tulevaisuudessa häämöttävistä hautajaisista. Jotka sitten tulivatkin hieman nopeammin kuin olin ajatellut.
Viikon päästä on mummoni hautajaiset. Minä en ole paikalla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mummo ei olisi sydämessäni, sitä hän on aina. Meillä jokaisella on oma tapamme surra. Minun tapani on hieman erilainen. Hautajaispäivänä minä skoolaan lasillisen mummon upealle elämälle.
Mummo, tiedän, että ymmärrät.
