Keyword: Love

Loman jälkeinen olotila on kuin leijuisi kahden täysin eri maailman välissä. Jotenkin tämän aina unohtaa, kunnes se tulee jälleen kohdalle. Töihin paluusta on jo pari viikkoa, mutta silti tämä leijuminen jatkuu edelleen. Mieli tavallaan elää jossakin sopukassaan edelleen lomaa, kun taas toinen puoli on jo täydessä työmielentilassa. Suoritat töitäisi tietyllä varmuudella, mutta samaan aikaan osa sinusta elää edelleen sitä mennyttä lomaa. Välitila on erikoinen, en oikein tiedä, miltä pitäisi tuntua. Tänä vuonna tämä välitila on kohdallani vieläkin erikoisempi, sillä ensi viikon jälkeen minulla on vielä toinen pätkä kesälomasta jäljellä. Ehkä tämän vuoksi mieli ei ole vielä parinkaan viikon jälkeen palautunut täysin arkeen.

Vieläkö olet täällä? Viime kerrasta on aikaa, ihan liian paljon, jos minulta kysytään. Minulla oli syksyksi kaikkea kivaa suunnitteilla ja postauksia oli tarkoitus tehdä vähän enemmän kuin aiemmin. Sitten viimeisen postauksen jälkeen on tapahtunut paljon ja samalla ei mitään. Syksy on joka tapauksessa ollut rankin ja samalla turhauttavin vuosiin. Sanotaanko niin, että tästä ei jää paljon kerrottavaa. Tulin nimittäin sairaaksi ja mitä olen lueskellut muiden juttuja somesta, en ole ainoa joka tähän selvittämättömään pirulaiseen on sairastunut.

Heti elokuun lopun postauksen jälkeen, tulin kipeäksi. Ihan sellainen tavallinen flunssa. Pientä lämpöä, kurkkukipu ja nuha. Homma meni ohi viikossa ja olin tässä kohtaa töissäkin aivan normaalisti. Muistoksi tästä jäi kuitenkin sellainen pieni omituinen kuiva yskä, joka ei tahtonut mennä millään ohi. 

Miten syksysi on mennyt? Oletko ollut terveenä?

Aloin eräs päivä miettimään, että mitä tuotteita ostin silloisten keskustelujen innoittamana ja mitä niistä olisi markkinoilla vielä tänä päivänä. Muistin heti yllättävän monia tuotteita, jotka ovat pitäneet pintansa kaikki nämä vuodet. Niistä osa löytyy itseltä edelleen ja toisia voisin hyvinkin ostaa uudelleen. Voisi varmaan sanoa, että tuolloin monilla kosmetiikkafaneilla oli melkoisin hyvä käsitys siitä, mitkä tuotteet ovat hyviä, jos ne ovat pitäneet pintansa näihin päiviin asti.

Ihan ensimmäinen tuote minkä muistin ostaneeni muiden suosittelujen perusteella, oli Erisanin hoitava puhdistusgeeli. En ole käyttänyt tuotetta vuosiin ja vihertävä pakettikin on muuttunut vaaleanpunaiseksi, mutta kun näin kesällä tuubin ystäväni kylpyhuoneen hyllyllä, muistot tulvivat mieleeni. Tietenkin minun piti testata tuotetta heti. Välittömästi kasvoille laittaessa muistin sen todella uniikin koostumuksen. Nimestään huolimatta en sanoisi sitä geeliksi. Tuote ei juurikaan vaahtoa, se on paksuhkoa geelimäistä emulsiota. Se kuitenkin tekee tehtävänsä, ei jätä kiristävää ihoa. Suosin nykyään hajusteetonta ihonhoitoa, joten tuote on tänäkin päivänä sopiva ihonhoitorutiiniini. Aionkin ostaa tuubin heti, kun olen saanut muita tuotteitani loppumaan.

Seuraavana mieleeni tuli tällä hetkelläkin meikkipussissani majaileva Chanelin poskipuna ja sävy Reflex. Se oli tuohon aikaan poskipuna, joka piti olla jokaisen kosmetiikkaharrastajan meikkipussissa. Se on edelleen yksi lempiposkipunistani, eikä minulla ole ollut tässä välillä kuin 2-3 vuoden tauko, ettei sitä olisi löytynyt meikkieni joukosta. 

Kolmantena on mainittava Lancômen Juicy Tubesit. Sävylliset huulikiillot olivat välitön hitti, kun tulivat myyntiin. Ennen vuotta 2000, mitään vastaavaa ei ikinä ollut myynnissä. Olette varmaan huomanneet, että Juicy Tubesit ovat tehneet näyttävän paluun viimeisen vuoden aikana, enkä tietenkään voinut olla hankkimatta sellaista itselleni. Toimii edelleen. Tuolloin lempisävyni oli pinkki Bubble Gum, jota ei ainakaan toistaiseksi ole tullut takaisin sävyvalikoimaan. Sen sijaan toinen lempparini Miracle on valikoimissa.

Diorin luomiväriviisikot olivat toki olleet markkinoilla jo paljon aiemmin, mutta 2000-luvun vaihteessa ne olivat kaikista halutuimpia luomivärejä. Diorin kesän meikkikokoelman julkistus oli jokaisen vuoden kohokohta. En muista käytinkö silloin edes mitään muita luomivärejä, tuskin. Viisikoita piti olla mielellään mahdollisimman monta. Paletit olivat tuohon aikaan todella laadukkaita. Näissähän laatu laski kymmenisen vuotta sitten paljon ja monet lopettivat sen vuoksi uudempien ostamisen. Nykyään laatu on jälleen hyvä, jos ei jopa parempi kuin kulta-aikoina.

Tuoksuista Chanel Allure oli "se" tuoksu. Itsekin hankin tuolloin tuoksun, mutta en koskaan oppinut pitämään siitä. Chanelin tuoksut ovat itselleni vähän vaikeita ja tykkään todella paljon vain muutamista. 

Ripsivärien osalta tilanne oli surkeahko. Sensain 38 oli tullut vasta muutama vuosi takaperin markkinoille ja se mullisti oman elämäni. Sitä ennen en käyttänyt juurikaan ripsivärejä, koska ne eivät pysyneet. Muista ripsiväreistä suositelluimpia olivat L'Orealin Telescopic ja Great Lash. Lumenella oli myös suosittu vedenkestävä ripsiväri. Muistan, että Great Lashin harjaksesta ei saanut juuri mitään irti ripsiin. Se vähä mikä lähti, oli silmieni alla alle tunnissa. 

Meikkivoiteita oli vielä 2000-luvun vaihteessa ihan naurettavan pieni valikoima nykyiseen verrattuna. Lähes kaikki käyttivät Maybellinen tai Max Factorin meikkivoiteita. Tuohon aikaan Max Factorin Lasting Performance oli luottotuotteeni meikkipohjista.

Muistatko näitä tuotteita? Kaipaatko tuolta ajalta jotain tiettyä tuotetta?

Kuvat: Pexels

Joko olet viettänyt lomasi vai onko se vielä edessä? Millaisia lomasuunnitelmia sinulla on?

Heinäkuun alkupuolella piipahdin parhaan ystäväni mökillä kotimaisemissani ja nautin hiljaisuudesta. Hiljaisuuden kaipuu on sellainen, jonka olen huomannut lisääntyvän jatkuvasti, mitä enemmän ikää tulee. 

Heinäkuun lopussa koitti vihdoin kesäloma ja lähdimme heti matkalla. Elokuun pari ensimmäistä viikkoa vierähti Rodoksella. Nautimme joka hetkestä, vaikka sielläkin oli makuumme hieman liian kuuma. En koskaan muista hikoilleeni istuessa, mutta poikkeuksellinen kosteus teki säästä välillä haastavan, vaikka hotellin ilmastointi toi helpotusta. Koimme jälleen paljon uusia asioita ja rakkaus paikkaa kohtaan vain kasvoi. Rodos on kuin toinen koti.

Rodoksen jälkeen ehdin olla muutaman päivän kotona, kun sain ensimmäisen koronan. Voin sanoa, että inhosin joka hetkeä. En saanut edes kuumetta, mutta se kokonaisvaltainen väsymys ja kuiva yskä, joka jatkui useita viikkoja veivät voimat hetkeksi. Onpa sekin sukupolvikokemus nyt koettu alta pois.

Olen täälläkin useasti maininnut, että yksi lempipaikkojani on Ainola ja olen kirjoittanut käynneistä tännekin useamman postauksen. Viimeisestä käynnistä oli kuitenkin kulunut jo seitsemän vuotta. En käsitä, mihin aika katoaa? Joten viimeisenä lämpimänä syyspäivänä syyskuun lopussa suuntasimme matkamme jälleen Ainolaan. Päivä oli ihana. Siinä suorastaan tuoksui viimeinen kesäpäivä, vaikka elettiin jo syyskuun loppua. Joimme kahvit kahvila Auliksen terassilla ulkona viimeisten lämpimien auringonsäteiden hyväillessä kasvoja. Paikassa on jotenkin maagista, rauhallista ja siellä on aina äärettömän hyvä henki. 

Eikös se yleensä ole niin, että aika menee nopeasti, kun on hauskaa? Kesä tuli yllättäen ja nopeasti. Juhannusruusutkin aloittivat kukintansa jo toukokuussa. Toukokuusta lähtien onkin tuntunut, että päivät ovat vain lipuneet ohitse. Olisin halunnut kirjoitella tännekin paljon enemmän, mutta yhtäkkiä huomaan, että onkin jo ilta ja kirjoittaminen jää.

Toisin kuin monella muulla, itselläni ei ole helteitä ikävä. Kuumuutta kesti taas sen verran kauan putkeen, että se alkoi vaikuttamaan yöuniini. Inhoan sitä oloa, minkä kuumuus omalle kropalle tekee. Olo on saamaton ja vetelä koko ajan. Sieto olisi parempi, jos suomalaiset kerrostalot olisi tehty siten, että myös asunnon viilentäminen rakentaessa olisi otettu huomioon. Tiedän, että toisilla tämä on aivan toisin päin, kroppa oikein herää kuumuudesta eloon. 

Tähän reiluun kuukauteen mahtuu silti paljon outoja hetkiä. Asuimme entisessä asunnossamme 15 vuotta, joka on kuitenkin lähes kolmasosa minun tähän asti eletystä elämästä. Eikä sitä tietenkään noin vain aivojen muistista pyyhitä pois. Monesti aamulla herätessä menee hetki, että sisäistän olevani uudessa kodissa. Tuntuu oudolta, ettei katso sitä samaa seinää ja järjestystä mihin 15 vuoden ajan tottui. 

Kävelemme puolisoni kanssa paljon. Se on meidän yhteinen juttu, kun sattuu yhteinen vapaapäivä. Viime viikolla taisi tulla taivalta reilut 70 kilometriä. Näillä parin-kolmen tunnin kävelyillä sitten pienessä kaupungissa vääjäämättä välillä tulee käveltyä vanhojen kotikulmien ohi. Silloin mielen valtaa hetkellisesti outo tyhjähkö olo. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun aivot ovat halunneet kääntyä kävelyltä kotiin eri suuntaan kuin missä nykyinen kotimme sijaitsee. 

Outo on ollut tämä talvikin. Tuntuuko sinustakin, että tämä talvi on kestänyt ikuisuuden? Minusta tuntuu. Ollaan huhtikuun loppupuolella ja tuntuu, että tämä talvi vaan jatkuu ja jatkuu. Kevätfiilis loistaa poissaolollaan. Kevättä joutuu ainakin toistaiseksi sääennusteen mukaan odottamaan reilun viikon verran.

Mikä on ollut sinun vaikein muutto?

Näkemiin on aina helpompi sanoa kuin hyvästi. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi sanonut hyvästi. Maaliskuu 2024 onkin sitten ollut täynnä viimeisiä kertoja ja hyvästejä. 

En tiedä alkaisiko ihminen muuttohommiin, jos vielä muistaisi millaista on muuttaa? Viisitoista vuotta viimeisestä muutosta on pitkä aika ja siinä ajassa aika todellakin ehtii kullata muistot. Viimeisen parin viikon aikana epätoivo on meinannut iskeä useasti tavarapaljouden keskellä ja muuton jälkeen jokaista kehon osaa on kolottanut enemmän kuin koskaan. Ei ole tarvinnut haaveilla liikunnasta, kun muuttaa parituhatta kirjaa kolmannesta kerroksesta viidenteen kerrokseen. Entisessä kotitalossamme ei ole hissiä ja uudessa mihin muutimme, oli, mutta niin pieni, että suurin osa isoista huonekaluista kannettiin ylös. Mietimme muuttofirman palkkaamista toki, mutta päätimme lopulta kuitenkin tehdä itse. Mikä ei toki ollut se järkevin valinta. :D Onneksi oli apuna ystäviä ja sukulaisia.

Aloimme suunnittelemaan asuntomme myyntiä vuosi sitten. Markkinatilanne oli mitä oli, mutta olimme varmoja, että hyvähintaisille kaksioille on aina kysyntää. Varauduimme pitkään myyntiaikaan, sillä meillä ei ollut mikään kiire. Toukokuussa asunto oli vihdoin myynnissä. Alkoi odottava ja epävarma aika. Katselijoita kävi muutamia kuukausien kuluessa, tuli yksi tarjouskin, jota emme hyväksyneet, koska meillä ei ollut kiire. Muutama päivä ennen joulua kävi katsoja, joka vaikutti todella kiinnostuneelta ja ajattelin, että kohta tulee lähtö. Ei tullut, ei edes tarjousta. Tammikuussa päätimme uusia kylpyhuoneeseemme silikonit ja samalla viikolla tuli jälleen katsoja. En juurikaan ajatellut asiasta mitään ja olin itseasiassa mielessäni ajatellut ja asennoitunut siihen, että vietämme asunnossamme ensi kesän. Kävikin ihan toisin. Saimme tarjouksen, jonka hyväksyimme. Siitä asti viimeiset puolitoista kuukautta on ollut melkoista menoa. Samaan aikaan käydä töissä, etsiä uutta asuntoa, miettiä muuttoa, käydä viidentoista vuoden aikana kertyneitä tavaroita läpi ja pakata. Voin sanoa, ettei ole ollut ongelmia, mihin käyttää vuorokaudessa olevat tunnit. Yöunetkin ovat olleet melko levottomia, eikä keho ole millään meinannut asettua lepotilaan. 

Samalla kun olen kokenut helpotusta, että asunto vihdoin myytiin ja saimme kaivatun maiseman vaihdoksen, sekä lyhyemmät työmatkat. Olen tuntenut myös todella kaihoisaa oloa luopumisesta. Entinen asuntomme oli kuitenkin minun ja puolisoni ensimmäinen yhteinen koti, johon sisältyy paljon muistoja ja ensimmäisiä kertoja. Nyt niiden ensimmäisten kertojen tilalle tuli viimeiset viikot viimeisiä kertoja. Olo oli välillä todella ristiriitainen. Innokasta odotusta uudesta ja kaipausta tulevaa vanhaa kohtaan. Ehkä erikoisin vaihe oli reilu viikko sitten, kun olimme jo kantaneet tavaroita uuteen asuntoon, mutta osa tavaroista oli edelleen vanhassa. Tuntui, ettei oikein kuulunut mihinkään. Vanhaan kotiin kävellessä oli outo tunne, mutta uuteen kotiin tultaessa yhtä outo. Ihan kuin olisi ollut kaarnalaiva tuuliajolla. 

Muutosta on nyt kulunut viikon verran ja kotiutuminen uuteen asuntoon on vihdoin alkanut. Uusi koti on entisen tapaan vanhempi ja persoonallinen, sillä uudet talot eivät oikein puhuttele sieluani, vaikka sellaisiakin tuli selailtua uutta asuntoa etsiessä.

Postauksen kuva on entisen asuntomme ulko-ovesta. Viisitoista vuotta sitten muuttaessamme asuntoon, ovi herätti minussa paljon tunteita ja mietin usein, mitä asunnossa on mahtanut tapahtua ennen meitä? Kaksi ovisilmää oli vähintään erikoinen ratkaisu, koska alin ei ollut kuitenkaan niin matalalla, että lapsi olisi siitä yltänyt katsomaan ilman jakkaraa. Lisäksi oven sisäpuolella oli jälkiä, että asuntoon olisi yritetty joskus murtautua. Oven ulkopuolikin oli kokenut kolhuja.  Tämä kaikki todella rauhallisella asuinalueella. Asunnon tapahtumat eivät koskaan selvinneet vaan ne jäävät ikuiseksi arvoitukseksi. Sillä nyt on aika mennä kohti uusia seikkailuja. 

Koska sinä olet muuttanut viimeksi?

*Sisältää mainoslinkkejä

Viimeisimmässä julkaisussa kirjoitin ihon stressitilasta. Omat vinkit  ovat olleet viime aikoina enemmän kuin tarpeen. Kiire mikä nyt on, on todellakin itse aiheutettua, mutta se menee onneksi parissa viikossa ohi. Odotan maaliskuun loppupuolta, jolloin minulla on taas aikaa kirjoitella tänne enemmän. Olen kaivannut sitä ihan hirveästi!

Kiire johtuu siitä, että kävi niin iloisesti, että saimme tammikuussa myytyä asuntomme ja kaupat vahvistui muutama viikko takaperin. Olemme asuneet tässä 15 vuotta, joten tavaraa on kertynyt. Tavaroita on nyt ensiksi käyty läpi, ennen kuin päästään varsinaiseen pakkaamiseen. On tehnyt mieli tavaroita läpikäydessä lyödä itseään jatkuvasti lekalla päähän, mitä kaikkea turhaa sitä ihminen voi varastoida. En aio todellakaan kantaa sitä roskaa enää uuteen asuntoomme mukana.

En malta odottaa, että pääsemme uuteen kotiimme. Ollaan molemmat todella innoissamme muutoksesta, joka on muhinut ajatuksissa jo viitisen vuotta, kunnes lopulta viime vuonna päätimme alkaa tositoimiin. Uuden asunnon myötä työmatkat lyhenee molemmilla. Vaikka asunnossa on neliöitä pari vähemmän kuin nykyisessä asunnossamme, saamme vihdoin pitkään haaveilemamme kolmion, jossa on oma työ/kirjastohuone. Lisäksi saan vihdoin haaveilemani avokeittiön. Joten kunhan tämän kiireisen muuttovaiheen jaksaa, on muutos vain hyvästä.

Halusin kertoa tähän alkuun kuulumiset, jos alkuvuoden hiljaisuus on teitä ihmetyttänyt. Hiljaisuus tulee jatkumaan vielä muutaman viikon, mutta sen jälkeen postauksia alkaa tulemaan taas useammin.

Sitten julkaisun otsikkoon, joka vihjaa jo kevääseen. Miettikää, että ensi viikolla on jo maaliskuu. Minulle se on ainakin jo kevättä, eikä talvea. Ajattelin, että tässä vaiheessa olisi kiva jakaa viisi keväistä tuoksusuosikkiani, jotka tukevat mieltä kesän odotuksessa.

Mitkä ovat suosikkituoksujasi keväällä? Onko teillä muilla ollut yhtä suuria muutoksia elämässä viime aikoina?

Kuvat: Pexels

Vuosi meni jälleen kerran liian nopeasti ohitse. Oikein kauhistuttaa, mihin se katosi? Mennyt vuosi oli kaikin puolin mahtava. Kyllä, mahtava. Aina toki jotain pieniä vastoinkäymisiä (kuten naapurin kahden ja puolen kuukauden pituiseksi venähtänyt kylppäriremppa... piikkausääni kaikuu vieläkin korvissa), mutta muuten vahvasti positiivisen puolella. Mitä enemmän tulee ikää, sen enemmän arvostaa sitä, että ei ole mitään isompaa ongelmaa kropassa.  

Vuoden yksi mahtavampia juttuja oli kahden viikon lomamatka. Ollaan yleensä oltu puolisoni kanssa vähemmän aikaa, mutta nyt tuli fiilis, että ollaan kauemmin. Se kannatti. Olen vieläkin katsellut kuvia reissusta hymy huulilla. Se oli meidän paras loma koskaan. Tiedättekö, kun matkustaa aina samaan paikkaan lomalle ja voisi ajatella, että on jo nähnyt kaiken, eikä se siitä enää parane? Viimeinen reissu todisti sen, että kyllä voi. En muista koska olisin ollut viimeksi yhtä rentoutunut kuin lokakuun alussa kesäloman jälkeen. 

Mennyt vuosi toi mukanaan sen, että pysähdyin hetkeksi pohtimaan ikääni. Yleensä en ajattele sitä, koska koen itseni iättömäksi. Hassua, mutta tämä on takuulla joku ikääntyvien ihmisten aivojen tekemä kikka, jolla meitä huijataan. :D Ikääni aloin miettimään, kun kummilapseni pääsi ensin keväällä ylioppilaaksi ja joulukuussa juhlittiin jo hänen häitään. Minun kummilapseni naimisissa? Kyllä! Tämänkaltaiset elämässä eteen tulevat hetket saavat tajuamaan, että siitä on aika kauan kun olin tuon ikäinen. En silti haluaisi palata siihen aikaan takaisin. Se sai vain tajuamaan kuinka nopeasti elämä menee eteenpäin. Tapahtumat saivat myös miettimään, miten haluan jatkossa viettää elämääni. Mitä priorisoida, mistä voisi päästää irti? Miksi tuhlata aikaa asioihin, jotka eivät tee onnelliseksi?  Haluan panostaa asioihin jotka tukevat hyvää oloa ja sitä kautta parempaa elämää. 

Miten sinun vuotesi meni? Suunnitelmia vuodelle 2024?

KUVAT: PEXELS

Rodoksen katuja kulkiessa, olen usein miettinyt, miten ihmeessä olen siellä välittömästi aina paljon seesteisempi kuin kotona. Mieleni on yhtä tyyni kuin järvenpinta kesäiltana. Ainoa syy ei voi olla se, että olen lomalla. Aloin vähitellen kiinnittämään huomiota ympärillä oleviin ihmisiin. Kukaan ei juossut. Kaikki kävelivät rauhallisesti ympäristöstään nauttien, jopa suurin osa työssäkäyvistä paikallisista. Eivät edes muut suomalaiset juosseet.

Tämä sai minut ajattelemaan. Miksi me juoksemme? Onko länsimaalainen kulttuuri opettanut meidät juoksemaan arjessa? Tekeekö se ihmisestä jotenkin tärkeämmän oloisen, että näyttää kiireiseltä? Ihmekös tuo, etten ole koskaan nauttinut kaupunkilomista. Isoissa kaupungeissa ihmisillä on aina kiire.

Kun tajusin asian, päätin välittömästi, että lopetan juoksemisen myös kotona. Kävellenkin ehtii perille, aina ei tarvitse kiirehtiä. Ainainen itse aiheutettu kiire ei voi tehdä hyvää mielelle pitkällä tähtäimellä.  Jo ensimmäinen kauppareissu kotiin saavuttua alkoi ahdistamaan. Huomasin heti kuinka kiire kaikilla oli. En tiedä mihin. Oli vaikea pidätellä itseään, etten lähtisi siihen samaan juoksemiseen mukaan. Jokainen askel vaati keskittymistä. "Älä juokse.", hoin mielessäni. Olin alitajuisesti heti muuttamassa askelta nopeammaksi, että sulautuisin joukkooon. Tajusin heti, että päätökseni vaatii työtä ja todellisen muutoksen, että myös aivoni käsittävät, ettei minun tarvitse koko kiirehtiä. Tämä on asia, josta päätin, että alan sitä tietoisesti työstämään. En halua enää koskaan juosta, paitsi silloin, jos meinaan myöhästyä. Edes arki ei ole suorittamista vaan elämistä.

Toinen asia mikä tekee oloni rennoksi Rodoksella, on Sääntö-Suomen puuttuminen. Tämähän on tunnetusti maa, jossa kytätään arkipäivän tilanteissa toisten tekemisiä. Ollaan heti valmiita ojentamaan, jos joku ei tee luotujen sääntöjen mukaan. Kreikassa parkkeerataan sinne mihin halutaan, kunhan ei ole kenenkään tiellä. Kukaan tuskin tulee moittimaan sinua, jos moottoripyörän jalka on väärällä puolen parkkiruutua, saatika, että jakaisi siitä vielä kuvan somessa muille ihmisille ihmeteltäväksi, samalla kertoen, että mistä muropaketista tuokin on ajokorttinsa saanut. Tajusin, että mieleni kaipaa joissakin asioissa tietynlaista vapautta ja rentoutta, ei Sääntö-Suomea.

Hyvä esimerkki tästä meidän pikkumaisuudesta tiettyjen arkipäivän kirjoittamattomien sääntöjen suhteen oli jokin aika sitten eräällä somealustalla käyty keskustelu. Siitä tuli hyvin ilmi, miten paljon me odotetaan toisilta, että heidän pitää toimia kirjoittamattomien sääntöjen mukaan, jotka ovat meidän mielestä oikein. Oli puhetta, miten pitää käyttäytyä liukuportaissa, miten hissistä tai junasta tullaan ulos, miten jopa raastepöydässä menetellään... Lukemattomia isossa mittakaavassa hyvin mitättömiä asioita, jotka ärsyttävät toisia ihmisiä toisten ihmisten käytöksessä. Olen itse syyllistynyt tähän samaan vuosia. Tuskastellut mielessäni, että eikö tuokin voisi tehdä toisin. Kreikka on kuitenkin opettanut minut vähitellen olemaan välittämättä, siellä meille suomalaisille kirjoittamattomien sääntöjen rikkomista tapahtuu koko ajan ja olen huomannut, etten välitä, miksi siis välittäisin niistä Suomessakaan? Tajuan, miten oma mieli on kevyempi, kun en  enää kiinnitä huomiota näihin. Verenpaine ja oma mielikin tykkäävät kummasti.