Vuoden 2021 luetuimmat ja mitä odottaa vuodelta 2022


Vuosi 2021 vetelee viimeisiä päiviään ja ajattelin, että olisi aika kääntää katse vielä hetkeksi menneeseen vuoteen. Kävin läpi vuoden luetuimpia postauksia ja ajattelin jakaa kymmenen luetuinta teille uudestaan luettavaksi. Joukossa oli muutamia yllätyksiä jopa itselleni. Postausten läpi käyminen muistutti minua myös siitä, että tulevana vuonna aion jakaa yhä enemmän vinkkejä edullisista suosikkituotteistani. Mieltäni lämmitti myös se, että lukijoina, ette selvästi vierasta tai pelkää kaupallisessa yhteistyössä toteutettuja postauksia, sillä sellaisiakin löytyi peräti kaksi kappaletta kymmenen luetuimman listalta. 

1. L300 VITAMIN C - HELEYTTÄ KAIKILLE IHOILLE

Koko vuoden luetuin postaus oli tietenkin ihonhoitoa. Se oli toteutettu kaupallisessa yhteistyössä L300 -brändin kanssa. Tykkään sarjan tuotteista kovasti ja ehkäpä tulevana vuonna niitä tulee näkymään täällä blogin puolella enemmänkin.

2. SUKLAA SUNNUNTAI - KISMET ISLANTI

Toiseksi nousi jo klassikoksi noussut Suklaasunnuntain postaus Kismet Islannista. Tuo uutuus ei oikein ollut makuuni, enkä ole ostanut tuotetta jutun ilmestymisen jälkeen. Elämä on liian lyhyt pahojen makeisten syömiseen. :D

3. KEVÄTUUTUUKSIA JANE IREDALELTA

Myös kolmanneksi luetuin postaus oli toteutettu kaupallisessa yhteistyössä, tällä kertaa Jane Iredalen kanssa, jonka kanssa tein tiivistä yhteistyötä parin vuoden ajan. 

4. HELLEKESÄN MEIKKISUOSIKIT

Kukaan ei ole varmasti unohtanut kesää 2021, kun helle helli meitä lähes koko kesän jopa kyllästymiseen asti. Kesä asetti tietenkin omat haasteensa meikkituotteille. Joten ei ihme, että kesän meikkisuosikit pääsivät kymmenen luetuimman joukkoon.

5. EDULLINEN VINKKI - NEUTROGENA HYDRO BOOST

Tarkoituksena oli alkaa jakamaan Edullinen Vinkki -postauksissa halpoja tuotesuosikkejani. Jostain syystä tämä jäi unholaan vuoden aikana, vaikka Hydro Boost -voidetta kului viime vuoden aikana peräti kaksi purkillista (kolmas on avattuna). Ensi vuonna olisi tarkoitus aktivoitua niin, että edullisia vinkkejä alkaisi tulemaan useammin, vaikkapa kerran kuukaudessa.

6. UNIEN LOPPU OLI UUDEN ALKU

Kerroin jutussa siitä, miten lapsesta asti jatkuneet painajaiseni vihdoin hiljenivät.

7. VANHAT SUOSIKIT, VIELÄKÖ KÄYTTÄISIN?

Sain postaukseen idean Lindan blogista ja sen suosio yllätti minut täysin. Ehkäpä ensi vuonna tulen palaamaan tähän aiheeseen jossain vaiheessa... 

8. VANHAT SUOSIKIT (MEIKIT), VIELÄKÖ KÄYTTÄISIN?

Vanhojen ihonhoitosuosikkien lisäksi kävin läpi saman vuoden meikkisuosikit, käyttäisinkö niitä vielä tänä päivänä?

9. NIASIINIAMIDI IHONHOIDOSSA

Ihonhoidon raaka-aineista kertovat jutut ovat olleet suosittuja ja niitä tulen kirjoittelemaan jatkossakin.

10. IHONHOITOSUOSIKIT UNELMAIHON TAVOITTELUUN

Postauksessa annoin tuotevinkkejä unelmaihon tavoitteluun. Sisältää hyviä vinkkejä siihen, miten saavuttaa unelmaiho. Eikä se maksa paljon. 

Mitä sitten odottaa tulevalta vuodelta?

Joulukuussa suhtauduin blogiin rennommin muiden kiireiden vuoksi. Tämä sai minut ymmärtämään heti yhden asian – kuinka paljon tämä vie elämästäni aikaa. On ollut mukava ottaa tältä osin rennosti ensimmäistä kertaa vuosiin, vaikka olen kaivannut kirjoittamista. On ollut aikaa miettiä myös sosiaalistamediaa ja sitä, millainen siitä on tullut. Monet asiat mitä alalla on viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut, eivät ole miellyttäneet minua, eivätkä tuntuneet omilta. Rakastan nimenomaan kirjoittamista aiheista, joihin koen intohimoa. Tämän vuoksi jo kuluvana vuonna lähdin täällä vähitellen eri suuntaan mihin monet muut. Pitkäaikaiset lukijat varmaan huomasivat muutoksen? Tämä tulee jatkumaan ensi vuonna. Lisäksi en enää aio hirttäytyä entisten vuosien tapaan aikatauluihin. Tulen julkaisemaan jatkossa postauksia, mutta täysin omaan tahtiini. Jutut tulevat pyörimään edelleen ihonhoidon, kosmetiikan ja oman elämän ympärillä. Uuden rennomman otteen myötä toivon, että aikaa jää enemmän myös kokkailulle, jotta pääsen jakamaan reseptejä teillekin. Kertokaa ihmeessä, jos haluatte lukea blogistani jostain tietystä aiheesta ensi vuonna. 


Jäikö sinulle jokin tietty juttu blogistani mieleen vuodelta 2021?

Kuvat: Pexels

Vuoden parhaat joulutortut


Vielä ehtii leipoa vuoden parhaat joulutortut. Katselin Instagramissa, kun monet tutut leipoivat niin herkulliselta kuulostavia joulutorttuja, että niitä oli tietenkin kokeiltava myös itse. Tortut ovat ehkä enemmän aikuiseen makuun. Ne vievät kirsikan ystäviltä suorastaan kielen mennessään. Joulutortut piti leipoa tällä kertaa tietenkin sellaisella tyylillä, että jokaisella haukkauksella saa herkullista sisältöä suuhun, ilman kuivia sakaroita. Harvoin jaksan tehdä torttutaikinaa itse. Pidän kuitenkin aina huolen, että se on voilla leivottua, jolloin tortuista ei tule kuivia. 

Joulutortut rommi-kirsikkamarmeladilla ja vaniljakreemillä 

Myllyn Paras Voitorttutaikinalevyjä

Pirkka paistonkestävä rommi-kirsikkamarmeladi

Valio paistonkestävä vaniljakreemi

Kananmuna

Tomusokeria

Sulata ja leikkaa valmiit torttutaikinalevyt kahteen osaan. Laita keskelle puoli teelusikallista vaniljakreemiä ja päälle puoli teelusikallista rommi-kirsikkamarmeladia. Taita sen jälkeen neliön reunat yhteen, niin että taikinasta tulee tiivis nyytti. Painele reunat tiukasti kiinni. Käännä nyytti niin, että tasainen puoli tulee ylöspäin. Leikkaa terävällä veitselle jokaiseen ilmansuuntaan yksi vekki, niin, että syntyy kahdeksan sakaraa. Nipistä varovasti sakarojen päistä, jolloin nyyteistä tulee lumihiutaleen näköisiä. Voitele kanamunalla ja paista uunin keskitasolla 220 asteessa 10-13 minuuttia, kunnes tortut ovat kauniin kullan ruskeita. Anna jäähtyä ja koristele tomusokerilla.

Torttujen taitteluun voit katsoa ohjeen täältä.

Herkullista joulua kaikille!

Jos juhlapyhinä jää aikaa, niin käykäähän lukaisemassa Kauneusbloggaajien joulukalenteria. Kaikki luukut löytyy täältä.

Lisäksi tämän blogin Evolve-arvontaan voi osallistua su 26.12. asti.

KAUNEUSBLOGGAAJIEN JOULUKALENTERI LUUKKU 9 – Evolve-suosikit ja arvonta

*Sisältää mainoslinkkejä

Joulukuu on mennyt paljon nopeammin, mitä olisin halunnut. Lomailu on sujunut mukavasti ja viikonloppuna kutsuukin taas työt. Olen pitkästä aikaa pitänyt näppini kunnolla erossa tästä toisesta työstäni, joka vie niin helposti mukanaan myös vapaa-ajan. En ole edes lukenut muita blogeja tämän parin viikon aikana. Joskus on ihan hyvä irroittaa ote ja tehdä muita juttuja kuin mitä normaalisti. Joulukuun ajan postauksia tulee vaihtelevasti. Päätin, että annan kerrankin itselleni luvan nauttia tästä joulun ajasta, joten julkaisuja tulee tässä kuussa täysin fiiliksen mukaan. Katsotaan sitten tammikuussa millaisella rytmillä jatkossa jatketaan.

Tänään kuitenkin on aika aukaista perinteisen Kauneusbloggaajien joulukalenterin luukku 9. Eilen luukku aukesi Elinan blogissa ja Instagramissa. Siellä on muuten menossa kiva arvonta, joten menkäähän osallistumaan. Huomenna luukku aukeaa Kultainen Kynsilakka -blogissa. Kaikki luukut näette täältä. Visuaalisesta ilmeestä on tänä vuonna vastannut Hannamaria.

Olen jo pitkään puhellut siitä, miten luonnonkosmetiikan käyttö on viimeisen parin vuoden aikana jäänyt lähes kokonaan. Tämä ei kuitenkaan ole koskenut ihan kaikkea brändejä, sillä myös luonnonkosmetiikan puolelta löytyy sarjoja, joiden tuotteet sopivat nykyiseen ihonhoitofilosofiaani. Yksi näistä brändeistä on Evolve Organic Beauty. Ajattelin, että olisi ajankohtaista jakaa teidän kanssa talvi-iholle sopivat suosikkituotteeni sarjasta. Evolvessa minua viehättää sarjan tehokkuus ja toimivuus. Brändi on englantilainen ja tuotteet valmistetaankin pienissä erissä Hertfordshiren kaupungissa. Minua on aina viehättänyt myös tuotteiden apteekkimainen ulkonäkö, joka antaa vahvan mielikuvan tehokkuudesta. Tuotteet ovat keskihintaisia, joka tekee sarjasta helposti lähestyttävän. Ne sopivat tietenkin myös vegaaneille.


*Daily Detox Facial Wash – Puhdistutuotteissa rakastan hellävaraisuutta ja vaikka Evolven puhdistustuotetta suositellaan normaalista öljyiselle iholle, mielestäni sitä voi hyvin käyttää myös kuivaihoiset. Se ei kuivata ihoa tai tee sille kiristävää tunnetta. Geelimäinen puhdistustuote toimii hyvin yksinään aamun puhdistuksessa tai toisen vaiheen puhdistustuotteena illalla. Se kuorii hyvin miedosti ihoa papaija-entsyymien voimin. Aloe vera pehmentää, kun taas sokerit puhdistavat iholta epäpuhtauksia. Tuote huuhtoutuu pois helposti lämpimällä vedellä.

*Superfood 360 Natural Face Serum – Sarjan helmiä ovat erilaiset seerumit. Superfood -seerumi on loistava varsinkin ikääntyvälle iholle. Kevyt ja nopeasti imeytyvä seerumi sisältää luonnollisia Inchi Peptidejä, jotka ovat myös kliinisesti tutkittuja. Iho tuntuu kimmoisammalta ja näyttää sileämmältä. Lisäksi seerumiin on pakattu Peruvian Macaa, joka antaa iholle heleyttä. 


*Daily Renew Facial Cream – Kasvovoiteessa on hienovarainen vanilja ja kookoksen tuoksu. Rakastan käyttää tätä varsinkin talvella, koska tästä tulee aina mieleen kesä. Tuoksu on kuitenkin mieto, eikä mitenkään liian voimakas. Sopii erityisen hyvin ikääntyvälle ja kuivalle iholle. Sisältää mm. arganöljyä, joka sisältää E-vitamiinia ja rasvahappoja, jotka korjaavat vaurioitunutta ihoa. 

*True Balance SOS Mask –  Seerumeiden lisäksi Evolven ehdotonta aatelia ovat erilaiset naamiot. Vaikka olen lopettanut ihoni kuorinnan kokonaan, tykkään silloin tällöin kuitenkin syväpuhdistaa ihoa. Silloin avuksi tulevat erilaiset savipohjaiset naamiot. Käytän savipohjaisia naamioita myös silloin, jos iho tuntuu syystä tai toisesta tukkoiselta. Naamio sisältää mm. luonnollista salisyylihappoa, joka saadaan valkosalavasta. Innovatiivisin ainesosa on kuitenkin Quora Noni, joka lievittää tulehduksia ja minimoi huokosten ulkonäköä. Naamion annetaan vaikuttaa viisi minuuttia ja se huuhdellaan pois lämpimällä vedellä. Savinaamioiden kanssa tykkään tehdä niin, että pidän ne koko ajan kosteana. Jos naamio meinaa kuivahtaa, suihkauttelen päälle kasvovettä.

Onko Evolve Organic Beauty tuttu sarja?

Evolve Organic Beautyn tuotteita voit ostaa *täältä. Muita jälleenmyyjiä ovat mm. Sokos, Stockmann, Biodelly, House of Organic ja Ruohonjuuri.


ARVONTA

Arvotaan kaksi upeaa Evolve Organic Beauty -kokeilupakkausta. 

Evolve Discovery Box Radiance sisältää Miracle Mask 30 ml, Liquid Radiance Glycolic Toner 30 ml ja Bio-Retinol - C Booster 15 ml, jotka palauttavat ihon kirkkauden, jos iho tuntuu samealta ja kaipaa kirkastusta. (arvo 43,90 €)

Evolve Discovery Box Smart Ageing sisältää Superfood 360 Serum 10 ml, Multi Peptide 360 Moisture Cream 30 ml ja 360 Eye and Lip Contour 15 ml, jotka auttavat ehkäisemään ihon ikääntymistä ja kirkastamaan ihoa. (arvo 47,90 €)

Osallistuminen on helppoa. Kerro kommenttiboxiin kumman kokeilupakkauksen valitset voiton osuessa kohdalle. Jätä myös sähköpostiosoitteesi. Voit osallistua arvontaan myös sähköpostitse. Laita sähköposti osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com otsikolla EVOLVE-arvonta, sekä viestiin toiveesi haluamastasi kokeilupaketista. Osallistumisaikaa on su 26.12.21 asti. Voittajille ilmoitetaan voitoista joulun jälkeen vko:lla 52 sähköpostilla, joten tarkkailkaa silloin sähköpostianne. Pakkaukset postitetaan tammikuun aikana.

Onnea arvontaan!

Designed by FlexyCreatives