Tässä ovat kaikki meikkini!
Olen jo pitkään puhunut siitä, miten olen vähentänyt omistamani kosmetiikan määrää viimeisen parin-kolmen vuoden aikana rajusti. Uskon kosmetiikan suhteen minimalistisempaan otteeseen, enkä halua, että kaapeissani roikkuu tuotteita, joita en käytä tai vielä pahempaa en tule koskaan käyttämään.
Olen puhunut enimmäkseen ihonhoidosta, mutta tänään ajattelin jakaa teille kaikki meikkini jotka omistan. Meikkaan todella luonnollisesti ja sellaisen meikin tekokin tarvitsee tuotteita, silti koen, että minulla on muutama huulituote edelleen liikaa. Tosin huomaan, että ne myös usein pilaantuvat nopeiten, joten on hyvä, että en ole ihan yhden tuotteen varassa. Kuvassa olevien tuotteiden lisäksi, minulta löytyy varastosta varatuote ripsiväristä ja kiinnityssuihkeesta (joka on loppumassa ihan pian), mutta muuten kaikki omistamani meikit ovat yllä olevassa kuvassa. Jotkut tuotteet ovat sellaisia, joita en korvaa uusilla vaan ostan saman tuotteen aina uudestaan, toisia tykkään korvata eri tuotteella, kun entinen loppuu. Näin pääsen kokeilemaan myös uusia tuotteita. On helpottavaa, että kaikki meikkini mahtuvat yhteen tilavaan meikkipussiin. Tiedän jokaisin tuotteen jonka omistan. Siinä missä ihonhoidossa suosin paljon edullisia brändejä, meikeissä näin ei ole. Jostain syystä en ole vain löytänyt niistä sellaisia tuotteita joista todella pidän. Poikkeuksena huulituotteet, joista minulla on myös edullisia lemppareita. Lisäksi olen huomannut, että monien halvempien meikkien pakkaukset hajoilevat meikkipussissani helpommin. Meikit kuluvat käytössäni niin hitaasti, että pakkausten kesto on yksi prioriteettejä. Ajattelen niin, että kun minulla ei kuitenkaan ole montaa meikkituotetta, miksi ne eivät olisi sellaisia, joita todella rakastan?
Tiedän, että tässäkin määrässä on monelle muulle naurettava määrätuotteita, mutta omalla kohdallani koen määrän vähäiseksi, olin kuitenkin aiemmin ihminen, jolla saattoi olla pelkästään meikkivoiteita kaksikymmentä erilaista, puhumattakaan kymmenistä huulituotteista.
Ottakaa eväät esiin, sillä postauksesta on tulossa pitkä.
MEIKKIPOHJATUOTTEET
Meikkipohjana käytän Jane Iredalen PurePressed -puristepohjaa. En keksi heti syytä miksi luopuisin tästä. Ostin itseasiassa juuri uuden entisen loputtua, samalla sain vaihdettua pakkauksen vihdoin tähän uuden malliseen. Minulla oli pitkään vanha pyöreä rasia.
Primer on tuote jota saatan vaihdella. Käytän sitä lähinnä vain t-alueelle, kun haluan meikin pysyvän siitä kohtaa mattana koko päivän. Tällä hetkellä käytössä on *Peter Thomas Rothin Skin to die for no filter -primer (TARJOUS 30,50 € norm. 40.50 €). Tuote blurraa hyvin ihohuokoset ja tasoittaa ihoa. Sitä voisi käyttää myös ihan yksinään ns. kaunistavana voiteena, jos ei halua meikata sen kummemmin.
Puuterista olen todella tarkka ja kun löydän jonkun suosikin, käytän sitä uudestaan ja uudestaan. Viimeksi puuterin kanssa kävi hassusti muutama vuosi sitten, kun Clarins lopetti puuterin jota käytin, onneksi löysin tilalle *It cosmeticsin Bye Bye Pores kivipuuterin (TARJOUS 35,20 € norm. 39,30 €), joka on todella samanlainen kuin lopetettu Clarins. Puuteri blurraa ihohuokosia. Olen kiinnittänyt tällä myös välillä meikin silmänalusille, eikä puuteri mene juonteisiin tai saa näyttämään silmänalusia kuivilta.
Yhdellekään lukijalleni ei varmasti ole epäselvää, mikä toimii peitevoiteena? *Sensai Highlighting Concealer (43,50 €) on ollut vakkarituotteeni siitä lähtien kun se tuli vuosia sitten markkinoille. Tuli heti olo, että kerrankin on tehty tuote omiin toiveisiini. Tuohon aikaan kaikki peitevoiteet olivat todella peittäviä ja mattoja, joita en kokenut lainkaan omakseni. Sensain peitevoide peittää, mutta samalla se tuo myös pientä hehkua. Pysyy koko päivän, eikä mene juonteisiin. Käytän sävyä 00 Luminous Ivory.
Meikinkiinnitysuihketta tykkään vaihdella. Tällä hetkellä viimeisiään vetelee *Urban Decayn All Nighter Setting Spray Vitamin C (TARJOUS 36,80 € norm. 40,50 €). Olen tykännyt tästä ja tämä tekee tehtävänsä, mutta en oikein tykkää UD:n sumuttimista, ne eivät saa aikaiseksi tarpeeksi hienoa suihketta makuuni, jonka vuoksi en ostaisi tätä enää uudestaan, kuten en muitakaan merkin kiinnityssuihketta. Siksipä kaapissa odottaakin tilalle *Clarinsin Fix' Make-Up (TARJOUS 24,40 € norm. 34 €), johon tunnun palaavan aina uudestaan. En oikeastaan tiedä, miksi kokeilen kuitenkin välillä muita. Ehkä syy on Clarinsin pienehkö pakkaus, vaikka tuotteesta riittää silti pitkään iloa kiitos hienovaraisen suihkeen. Litteä pullo on helppo ottaa matkoille mukaan.
POSKIPUNAT, AURINKOPUUTERIT JA HIGHLIGHTERIT
Kuten sanoin huulituotteita on edelleen makuuni liikaa. Pyrin siihen, että minulla olisi vain yksi huulikiilto ja yksi huulipuna. Kuitenkin nykyinen määrä on maltillinen, jos ajattelee, että muutama vuosi takaperin minulta löytyi huulituotteita kymmenittäin puhutaan luultavasti lähemmäksi sadasta tuotteesta... Värikkäämmissä tuotteissa arvostan sitä, että ne pysyvät huulillä hyvin, lisäksi suosin tuotteita, joiden aplikaattorilla saa myös rajattua huulet, joten erillinen huulikynä on turha.
*Lancômen L'Absolu Rouge Drama Ink -huulipunissa (35 €) on todella miellyttävä ja erilainen koostumus. Koostumus on vesi-öljymäistä, joten lopputulos on todella pigmenttinen, mutta paljon ohuempi kuin normi huulipunassa. Teräväkärkisellä aplikaattorilla saa tehtyä rajaukset ja puna pysyy huulilla useita tunteja. Huulet tuntuvat pehmeiltä. Lopputulos ei ole ihan matta vaan aavistuksen kuultava. Jos haluan todella kuultavan luonnollisen lopputuloksen taputtelen tuotetta sormilla huulille. Klassisen punaisen huulipunan virkaa toimittaa sävy 525 French Bisou ja arkikäyttöisempi persikkaisen nude sävy on 555 Soif De Vivre. Näiden lisäksi meikkipussista löytyy Dior Addict Lip Tint sävyssä 641 Natural Rose ja Chanelin värillinen huulivoide sävyssä 918 My Rose. Lempihuulikiiltoni on *Buxomin Full-On Plumping Lip Cream sävyssä Mudslide (26 €). Ostan tätä uudestaan, enkä oikeastaan ole katsellut vuosiin muita kiiltoja.
Aurinkopuutereita löytyy kaksi, joista toista voi käyttää myös poskipunana. Chanelin Les Beiges Healthy Glow Bronzing Cream loppuu tuskin koskaan. Guerlainin Terracotta Bronzing Powder Ligh taipuu persikkaisen sävyisenä tarvittaessa myös poskipunaksi.
Poskipunissa voisi myös vähentää, uskon, että yksi tai maksimissaan kaksi tuotetta olisi tarpeeksi. Tällä hetkellä kuitenkin jäljellä ovat Nars Orgasm, jota olen käyttänyt vuosi, samoin kuin Chanelin Reflexia. Reflex on muuten oiva, jos koet Orgasmin liian hehkuvaksi, niin Chanel on todella samanlainen mutta hillitympi ja ehkä aavistuksen persikkaisempi. Koska nämä kaksi ovat hehkuvia, niin minulta löytyy myös yksi matta poskipuna Joe Blascon Flamingo, mutta sävy on valitettavasti lopetettu. Kaikki matat suosikkini lopetetaan, niin kävi myös Jane Iredalen Flawless sävylle. Mietin, että pitäisi vielä tilata tämä jostain, kun joissakin harvoissa paikoissa on vielä varastoa jäljellä.
Highlightereita on jäljellä kaksi, joista molemmat ovat voidemaisia, mutta hyvin erilaisia. *Sensain Supreme Illuminator (TARJOUS 50,50 € norm. 53,10 €) on tuote jota ostan aina uudestaan. Levitän voidemaisen hehkuvan tuotteen sormin niihin kohtia kasvoille joihin haluan hehkua. Hehku on hillyttyä. Vaikka Chanelista olisi mitä mieltä tahansa, niin jostain syystä he osaavat kehittää varsinkin meikeissä joitain niin innovatiivisia tuotteita, että toiset lähtevät sitten kopioimaan ideoita. Kaikkihan tietävät, että Marilyn Monroe käytti highlighterinaan vaseliinia. Vaseliinin ongelma on se, että se alkaa ihon lämmössä sulamaan, eikä pysy paikoillaan niin hyvin kuin toivoisi ja sitten muukin meikki kärsii. Chanel sitten pisti vaseliinin puikkoon. Toki tämä ei ole pelkkää vaseliinia. Baume Essentiel Multi-use glow stick transparent (47 €) on puikossa täysin väritöntä vaseliinin näköistä ainetta, mutta kovempaa. Mutta siis WOW, millään ei saa yhtä lasimaista hehkua iholle kuin tällä, ilman helmiäismäistä hohtoa. Mikään tuote ei anna yhtä lasimaisen näköisiä poskipäitä kuin tämä. Lisäksi se pysyy iholla koko päivän. Taputtelen tuotetta suoraan puikosta niihin kohtiin, joita haluan korostaa esim. poskipäät, kulmaluut, nenän varsi jne. Täydellinen, jos et tykkää helmiäisestä kasvoillasi, mutta haluat silti tervettä luonnollista hehkua.
Kuinka paljon meikkejä omistat? Näyttääkö tämä sinusta paljolta vai vähältä?
HUOM! Tuotteiden hinnat ovat olleet voimassa juttua kirjoittaessa, enkä vastaa niiden muutoksista.
Tuokaa takaisin!
Syytän keski-ikääni, mutta viime aikoina mielessäni on pyörinyt usein muutamia tuoksuja, joista antaisin mitä vain, jos brändit toisivat ne takaisin markkinoilla. Ihmettelen suuresti, etteivät merkit ole vielä tarttuneet suuremmin tähän, nyt kun tuoksut ovat uudelleen pinnalla ja ehkä suositumpia kuin koskaan.
Mitä tuoksua olet jäänyt kaipaamaan?
Näitä tuotteita en enää käytä
Vuosien saatossa olen käyttänyt lukemattomia kosmetiikkatuotteita. Viimeisen viiden vuoden aikana olen kuitenkin tajunnut kuinka vähällä pärjään. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun tarvitsisi. Jokainen käyttää kosmetiikkatuotteita sen verran kuin itsestä tuntuu hyvältä. Kun käyttää kosmetiikkaa paljon, on selvä, että maku muuttuu vuosien varrella. Omassa käytössä tietyt tuotteet ovat hävinneet käytöstä vähitellen vähän kuin itsestään, koska en nauttinut niiden käytöstä niin paljon kuin ennen tai nähnyt niiden tekevän iholle sellaisia vaikutuksia kuin olisin halunnut. Osan olen lopulta todennut täysin turhaksi omassa käytössä.
Mitkä tuotteet ovat jääneet pois vuosien varrella?
Nestemäinen meikkivoide
Huomasin vuosi takaperin, etten enää muistanut milloin olisin viimeksi ostanut nestemäisen meikkivoiteen. Välillä laitoin niitä iholle vain testatakseni tuotteita niiden päällä, mutta huomasin, etten tykkää enää lainkaan siitä, miltä nestemäiset meikkivoiteet näyttävät ihollani. Lopulta heitin ne vanhentuneina roskiin. Kohta on mennyt vuosi, etten ole omistanut ainuttakaan nestemäistä meikkivoidetta. Kun teen meikkipohjan, teen sen aina Jane Iredalen PurePressed -pohjalla, mutta totuus on, että suurimman osan aikaa en käytä meikkipohjaa lainkaan, koska tykkään niin paljon siitä, miltä paljas ihoni näyttää. Uskomatonta, että 47-vuotiaana ihoni on parempi kuin koskaan. Se ei suinkaan ole täydellinen (kuten ei kenelläkään), mutta se on paras iho, mitä minulla on koskaan ollut.
Misellivesi
Huuhdon aamulla kasvot vain vedellä tai pesen kesäisin miedolla puhdistusaineella, iltaisin kaksoispuhdistus muilla tuotteilla. Misellivesi menetti vähitellen merkityksensä ihonhoitorutiinissani, koska käytin sitä usein aamuisin puhdistukseen. Ostin silti aina usein pienen pullon matkoille, koska tykkäsin puhdistaa sillä siellä kasvot iltaisin ensin ja sen jälkeen jollakin muulla tuotteella. Viime kesän matkalle ostin jälleen uuden pienen pullon, mutta toin sen täysinäisenä takaisin kotiin.
Ripsivärin pohjustaja
Muistatteko ne valkoiset ripsivärin alle laitettavat pohjustajat, joiden tarkoitus oli tehdä ripsistä näyttävämmät? Itsekin käytin näitä jonkin aikaa ja näitä on edelleen myynnissä. En vain näe näissä enää mitään järkeä, parempi vain ostaa vain ripsiväri joka toimii itsestään niin hyvin, ettei sen alle tarvitse laittaa mitään. Käytin Sensain omaa pitkään Sensain ripsareiden alla, koska ne ovat tunnettuja hivenen vaatimattomasta lopputuloksesta. Käyttö kuitenkin jäi, kun Sensai toi markkinoille Lash Volumiser -mascaran. Se tekee tarpeeksi näyttävää jälkeä ripsiini ihan yksistään.
Ihonhoitolaitteet
Olen blogissani esitellyt vuosien saatossa monia erilaisia ihonhoitolaitteita. Enää en käyttäisi näistä ainuttakaan. En vain koe niitä tarpeelliseksi omassa ihonhoidossa. Jos vielä kaipaan jotain laitteella tehtävää hoitoa iholleni menen kosmetologille.
Huultenrajauskynä
Voisi kuvitella, että iässäni nämä olisivat ihan must-tuotteita, mutta ei. En ole ollut koskaan kovin innostunut näistä ja nykyään huulipunissa on niin loistavia koostumuksia, että ne pysyvät paikoillaan ilman rajauskynääkin. En myöskään tykkää tehdä huulistani muhkeampia kuin ne luonnostaan ovat, joten tähänkään tarkoitukseen en kynää tarvitse.
Mekaaniset kuorinnat
Käytän edelleen toisiaan happoja kuoriakseni ihoa, mutta mekaaniset kuorinnat menettivät lähes merkityksensä, kun aloin käyttämään retinolia. Jos iho joskus tuntuu siltä, että mekaaninen kuorinta voisi olla paikallaan, kastelen kasvopyyhkeen lämpimällä vedellä ja hieron sillä kevyesti kasvoni. Se riittää hyvin. Tällainen tunne tulee nykyään ehkä 1-2 kertaa vuodessa.
Beautyblender
Aah, kuinka joskus rakastin tätä. Nestemäisten meikkivoiteiden lopetuksen myötä tämä kävi turhaksi.
Irtopuuteri
Vaikka meille kuinka halutaan uskotella, että esim. meikki pitäisi kiinnittää irtopuuterilla, en ole huomannut omalla ihollani mitään eroa siihen, kiinnitänkö meikin sillä vai kiinteällä puuterilla. Kiinteät puuterit ovat kehittyneet valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja siksi ne pystyvät tekemään ihan samat asiat kuin irtopuuterit normaaliin meikkiin. Varmasti jossakin Drag-meikissä irtopuuterilla on edelleen tehtävänsä. Läpinäkyvät kiinteät puuterit toimivat yhtä hyvin. Lisäksi niissä tulee mukana vippa tai sieni, millä puuterin saa paineltua hyvin ihoon.
Luksuskosmetiikan ihonhoitotuotteet
Käytän edelleen joitain meikkituotteita luksuskosmetiikalta kuten Chanel, Guerlain jne. Ei tulisi silti enää edes mieleen ostaa kyseisten brändien ihonhoitotuotteita. Muistan vieläkin sen hetken, kun parikymppisenä ostin laivalta Diorin ihonhoitotuotteita, tunsin olevani maailman huipulla. :D Olen tullut myös siihen pisteeseen, että vaikka olen toiminut Sensain brändilähettiläänä, niin ainoa tuote mitä brändiltä enää meikkien lisäksi ostaisin, on heidän aurinkosuojat. Tämä ainoastaan niiden koostumuksien vuoksi. Yksikään toinen brändi ei osaa tehdä esim. vartalolle niin miellyttävän tuntuista vedenkestävää suojaa, vaikka hinta hirvittää. En hae kosmetiikasta enää elämystä luksuksesta vaan tuloksista.
Mitä tuotteita sinä et enää käytä?
Kuvat: Pexels