Ihonhoito loppukesällä

*Sisältää mainoslinkkejä

Tuntuuko teistä muista, että tämä kesä on ollut harvinaisen pitkä? Itsellä varmasti jalan murtuma ja sen vuoksi kotona neljän seinän sisällä pakosta kykkiminen ovat pidentäneet aikaa. Siitä huolimatta tämä kesä on jatkunut ja jatkunut. Heinäkuutakin on vielä kokonainen viikko jäljellä. 

Omassa kalenterissa aletaan kuitenkin lähestyä loppukesää. Minulla sellaista aikaa on koko elokuu ja vielä syyskuun alkupuolikin. Syyskuun lopun miellän mielessäni jo alkusyksyksi, vaikka sen voisi loppukesäksi vielä lukea. Alamme siis olemaan loppukesän kynnyksellä. 

Ihonhoidollisesti nyt on hyvä aika katsastaa iho. Mitä se on tykännyt kesästä? Pääsääntöisesti jokaisen iho nauttii auringosta. Harvoin kuulee, että kasvojen iho menisi kesällä kellään huonompaan suuntaan. Kosteampi ilma on ollut myös kaivattua pitkän kuivan talven jälkeen. Ihoni näyttää aina loppukesästä paremmalta kuin alkukesästä. Sen kosteuspitoisuus on selvästi lisääntynyt ja se on hehkuvampi ja kimmoisamman näköinen. Koska en oleskele tarkoituksellisesti lainkaan auringossa (tänä kesänä vieläkin vähemmän kuin normaalisti pakollisen sisälläolon vuoksi), ihooni ei ole ilmestynyt tänä kesänä mitään negatiivisia vaikutuksia, joita aurinko voi aiheuttaa. Pigmenttiläiskät, ihon ennenaikainen vanheneminen ja syventyneet rypyt ovat merkkejä auringon aiheuttamista vaurioista.


Nyt onkin hyvä aika pakata iholle kosteutta. Käyttöön kannattaa ottaa tehokkaasti kosteuttava hoitovesi. Olen tosi tarkka hoitovesien suhteen ja käytän vaihtelevasti muutamia hyväksi havaitsemiani tuotteita. *Bioeffectin Facial Essence, Pyunkang You Essense Toner ja *Clarinsin Super Restorative Essence

Katse kannattaa kääntää myös seerumeihin, joihin pakattu runsaasti tehoaineita, jotka ehkäisevät ihon ikääntymistä. *SkinCeuticalsin H.A Intensifier parantaa ihon kimmoisuutta ja tekee ihosta täyteläisemmän näköisen. Sen sisältämä lakritsiuute rauhoittaa ihoa. Jos ihosi on kesän jäljiltä epätasaisen sävyinen, apua saa atselaiinihappoa sisältävistä tuotteista. *Paula's Choicen 10% Azelaic Acid Booster sisältää atselaiinihapon lisäksi salisyylihappoa. Boosteri tasoittaa ihon sävyä, samalla kirkastaa ja puhdistaa ihoa. Vanhemmiten olen huomannut myös yhden raaka-aineen, jonka huomaan boostaavan ihoni aivan eri tavalla kuin nuorempana, nimittäin peptidit. Se on raaka-aine, jota etsin tuotteista. Peptidit vahvistavat, korjaavat ja suojaavat ihoa. Lisäksi ne ovat hyvin siedettyjä, joten sopivat myös herkkäihoisille. Jos sekä kasvovoide, että seerumi sisältävät peptidejä, ei haittaa, sillä tämän kanssa more is more. Peptidi-seerumeista suosin *Paula's Choicen Peptide Boosteria, *Peter Thomas Rothin Peptide21 Wrinkle Resist Seerumia, sekä *Medik8 Liquid Peptides seerumia.

Vaikka en ole kuorintojen ystävä, kesäaikaan ihoni saattaa sellaista joskus tarvita. Tykkään käyttää silloin happokuorintoja. *Paula's Choicen 25% AHA + 2% BHA Exfoliant Peel on yksi tehokkaimpia kuorintoja, mitä olen käyttänyt. Sisältää viiden hapon yhdistelmän. Kirkastaa ihoa ja avaa mahdollisia tukkeutumia. Tuotetta kannattaa ensin testata kädelle. Aluksi vaikutusajan kannattaa olla suositusta lyhempi, vaikka vain pari minuuttia, jonka jälkeen tuote huuhdellaan pois vedellä. Tuotteen käytön jälkeen en koskaan laita iltaisin enää iholleni retinolia vaan pakkaan sille kosteutta tuovia tuotteita. Todellinen pikakaunistaja! 

Loppukesästä iholle voi tuoda lisäkosteutta ravitsevalla hoitonaamiolla. Käytän naamioita nykyään harvemmin, mutta tykkään iholle yön ajaksi jätettettävistä naamioista, joita muuten kannattaa käyttää kuuriluontoisesti vaikka joka yö silloin, jos retinoli tuntuu kuivattavan ihoa liiaksi. Lisäät vain naamion kaikkien muiden hoitotuotteiden päälle viimeiseksi. Näissä naamioissa minulla on ollut samat suosikit jo vuosia. *Sensain Extra Intensive Mask on varmasti arvokkain tuote, joka minulla on nykyään käytössä. Se kuitenkin tekee ihosta erityisen hehkuvan ja kimmoisan. Tuote kestää lisäksi käytössäni aina pitkän aikaan, vaikka laitan sitä runsaammalla kädellä. Yleensä laitan sen jo reilusti ennen nukkumaanmenoa, jotta paksumpikin kerros ehtii imeytyä. Ei tunnu iholla tahmealta. Jos sinulla on kiire nukkumaan, levitä tuotetta vain ohut kerros. Toinen pitkäaikainen ja huokeampi lemppari on *Cliniquen Moisture Surge Overnight Mask. Naamio kosteuttaa ihoa tehokkaasti.


Alkaako siellä olemaan jo haikeutta ilmassa, kun loppukesä lähestyy? Miten sinun ihosi voi?


Kuvat: Pexels

Ihonhoidon raaka-aineet – Salisyylihappo

*Sisältää mainoslinkkejä

Salisyylihappo on varmasti yksi parhaimpia raaka-aineita ihonhoidossa monipuolisuutensa vuoksi. Se on rasvaliukoinen BHA-happo, jota pääsääntöisesti käytetään kuorivana ainesosana. Salisyylihapon molekyylit ovat isokokoisia, joten se ei pääse samalla tavalla imeytymään syvälle ihoon kuten AHA-hapot. Se toimiikin hyvin ihon pinnalla. Rasvaliukoisuutensa vuoksi salisyylihappo pureutuu tehokkaasti ihohuokosiin ja siten pystyy liuottamaan talia ja vanhoja ihosoluja. Soveltuu loistavasti rasvaiselle- ja sekaiholle, jossa on musta- ja valkopäitä. Se myös ehkäisee tulehduksia, joten se sopii hoitamaan aknea ja ruusufinniä. Edistää ihon uudistumisprosessia ja pitää talituotannon tasapainossa. 


Ihoni on tällä hetkellä normaali ja olen aina tykännyt käyttää salisyylihappoa sisältäviä puhdistustuotteita toisen vaiheen puhdistajina. Silloin ne eivät kuivata liiaksi ihoa, mutta ehtivät vaikuttaa nopeasti ja kevyesti iholla. Jos ihooni on ilmaantunut hormoninäppyjä parin päivän paikallinen hoito salisyylihappoa sisältävillä tuotteilla on auttanut välittömästi. Puhutaan siis todella tehokkaasta raaka-aineesta. Happojen kanssa kannattaa kuitenkin aina ensin kokeilla, miten se sopii omalle iholle. Itse en ole kokenut salisyylihappotuotteita ikinä yhtä kuivattaviksi kuin iholla syvemmin vaikuttavia AHA-happoja, jotka ovat saattaneet kuivattaa ihoa liiaksi. Kokemukseni mukaan, koen tämän enemmän ihon pinnalla vaikuttavan hapon hellävaraisemmaksi, vaikka juuri AHA-happoja suositellaan ennemmin kuivalle iholle. Näitä suosituksia ei kuitenkaan kannata liian tarkasti noudattaa vaan kokeilla rohkeasti, mikä toimii ihollasi parhaiten. Aikoinaan sain apua myös ihoni pintakuivuuteen juurikin salisyylihappoa sisältävistä tuotteista.

Ihonhoitokaappini vakiovarustuksiin kuuluu muutama hyväksi havaittu salisyylihappoa sisältävä tuote. *CeraVen SA Smoothing Cleanser on tarpeeksi hellävarainen jokapäiväiseen käyttöön. Käytän puhdistustuotetta niin vartalon kuin kasvojenkin iholla. Parhaiten tuote toimii toisen vaiheen puhdistajana kasvoilla iltaisin. Vartalolle siitä saa apua, jos kärsit esim. keratosis pilariksesta. Toinen salisyylihappoa sisältävä kuoriva puhdistaja, jota tykkään käyttää on *Dermalogican Daily Microfoliant. Rasvoittuvampi ihoinen voi helposti käyttää hellävaraista jauhemaista kuorivaa puhdistustuotetta vaikka joka päivä. Itse olen ottanut kuitenkin tavaksi käyttää talviaikaan tuotetta pari kertaa viikossa. Kesällä ainoastaan silloin, jos iho tuntuu tarvitsevan tehokkaampaa puhdistustusta. Arvioisin, että tuotetta tulee käytettyä muutaman kerran kesän aikana. Jauhemaisessa tuotteessa on se hyvä puoli, että se säilyy ikuisuuden ja on erittäin riittoisaa. Omalla kulutuksella olen ottanut tavaksi ostaa pienemmän koon, joka sekin kestää käytössäni yli vuoden.

Iholle jätettävistä tuotteista kaksi on ollut ihonhoitoni kulmakiviä jo pitkään *Paula's Choicen BHA Lotion, joka sisältää 2% salisyylihappoa. Kevyt emulsiomainen koostumus on miellyttävä iholla, jos iho on kuiva, tällä saa välittömästi pehmeämmän tuntuisen ihon. Tuote ei ole koskaan kuivattunut ihoani liiaksi, joten koen sen hellävaraiseksi. Vieläkin hellävaraisempi, mutta silti yllättävän tehokas tuote on *Paula's Choicen Defence Antioxidant Pore Purifier, joka sisältää 0.5% salisyylihappoa. Ohut geelimäinen seerumi toimii hyvin paikallisesti finnien päällä, mutta levitän toisinaan tuotetta koko kasvoille yöksi, jos iho tuntuu samealta tai tukkoiselta. Aamulla iho on välittömästi hehkuva ja kuulas. Tämä on pikakikkani hehkuvaan ihoon. Nopea vaikutus on helppo ymmärtää, sillä seerumiin on pakattu muitakin loistavia raaka-aineita mm. C-vitamiinia, niasiiniamidia ja atselaiinihappoa, jotka parantavat ihon sävyä. Kuljetan tästä pientä matkakoista tuubia aina mukana. Testasin tuotetta viime viikolla huvikseni kivuliaaseen paarman puremaan ja se tehosi jopa siihen. Rauhoitti ihon parissa päivässä, kun normaalisti paarman puremat eivät meinaa parantua ihostani millään. Helpotti myös kutinaa. En käytä koskaan retinolia niinä iltoina, jos laitan iholle jätettävän happotuotteen, etten kuormittaisi ihoani liiaksi.


Käytätkö salisyylihappoa sisältäviä tuotteita?

Kuvat: Pexels

Näin hoidan ihoani kesällä

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia

Sairaslomani vuoksi olen ollut viimeiset viikon kotona. Silloin kun olen tehnyt meikin, se on ollut lähinnä hiven peitevoidetta, puuteria, huulikiilto, ripsiväri ja pientä kulmien piirtelyä. Ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki koittaa todella minimalistista ihonhoitorutiinia tutuilla hyväksi havaitsemillani suosikkituotteilla. Tarkoitus oli, että ihonhoito olisi tehokasta, vaikka käytössä on vain muutama tuote. Olen jo puolentoista kuukauden ajan mennyt erittäin pienellä tuotemäärällä. Luulin, etten voisi saada enää ihoani paremmaksi, mutta niin on käynyt. Olen täysin ihastunut tähän yksinkertaiseen ihon hoitamiseen, joka ei vie aamulla minuutin verran ja illalla toisen lisää. En silti toista päivästä toiseen samaa vaan varioin muutamalla tuotteella ihonhoitorutiinia fiiliksen mukaan. Jokaisella käyttämälläni tuotteella on pitänyt olla jokin funktio ja varsinkin ikääntyvää ihoa auttavia vaikutuksia. Ihon kuntoon on varmasti vaikuttanut myös hyvät yöunet, joista ei sairasloman aikana ole tarvinnut pahemmin tinkiä. Ei edes kuumalla, koska saimme vihdoin ostettua ilmastointilaitteen helpottamaan kuumia kesäöitä. Onneksi, sillä lihasmuistissani on vieläkin viime kesän unettomat yöt, joita nukuin sitten syyskuussa kesälomallani pois. Uni on parasta ja vieläpä ilmaista ihonhoitoa mitä voit ihollesi antaa.


Aloitan aamun huuhtelemalla kasvot haalealla vedellä. Taputtelen kasvot kuivaksi, koska levitän C-vitamiinituotteen aina kuivalle iholle. Käytössäni on ollut *SkinCeuticalsin C E Ferulic, jonka hinta kirpaisee, mutta kaikista kokeilemistani C-vitamiiniseerumeista tämä on tehokkain. Tykkään lisäksi koostumuksesta, joka on iholla kosteuttavan tuntuinen. Tämän jälkeen lisään aurinkosuojan. Aurinkosuojan olen valinnut niin, että niissä olisi mahdollisimman paljon myös ihonhoidollisia vaikutuksia suojan lisäksi. *Sensain Silky Bronze Cellular Protective Cream for Face spf 50 on ollut suokkini jo vuosia. Ohut ja ylellinen aurinkosuoja ei kirvele silmiä ja levittyy iholle kuin silkki. Ei jätä tahmeaa pintaa. Tuoksukin on sopivan mieto. Sisältää niasiiniamidia, kosteuttavaa hydrolosoitua silkkiä ja muita ihoa hoitavia raaka-aineita suojan lisäksi. Sensain lisäksi olen käyttänyt aurinkosuojana *Bioderman Cicabio SPF50+ aamuina, jolloin iho on tuntunut kuivemmalta. Varsinkin kuivalle ja herkälle iholle loistava aurinkosuoja. Tämä tuoksahtaa iholla hivenen rautaiselta, mutta tykkään siitä miten hyvin voide suojaa ja kosteuttaa samaan aikaan. Tuotteeseen on lisätty antibakteerisia ominaisuuksia, joten se auttaa myös ihoärsytyksiin. Auttaa ihoa suojautumaan hyperpigmentaatiota vastaan. Jättää iholle kauniin hehkuvan pinnan. 

Iltaisin puhdistan kasvot kahteen kertaan mielestäni parhaalla puhdistustuotteella *Paula's Choice Resist Optimal Results Hydrating Cleanserilla. En edes viitsi laskea montako kertaa tuote on täällä esiintynyt, mutta monta. Hellävarainen ja silkkinen koostumus pesee ihon puhtaaksi, mutta samalla se suojaa ja ravitsee ihoa. Sopii hyvin myös silmämeikin puhdistukseen. Tämä ei ole mikään elämyspuhdistaja, mutta arvostan sen hyviä ominaisuuksia sitäkin enemmän. 

Vaikka voin käyttää nykyään retinolia vaikka joka ilta, haluan ihan tietoisesti pitää pari päivää viikossa, että pidän siitä taukoa. Taukopäivien pitäminen ei vaikuta mitenkään tuotteen tuomiin tuloksiin, varsinkin, kun retinoli on ollut käytössäni säännöllisesti kohta pari vuotta. Pääsääntöisesti olen käyttänyt retinolina *Paula's Choicen 1% Retinol Treatmentia. Emulsiomainen seerumi on tehokas, mutta siihen on lisätty ainesosia, jotka tukevat ihoa ja siten estävät mahdollista retinolin aiheuttamaa ihoärsytystä. Purkki riittää useampia kuukausia, koska retinolin kanssa on tärkeää, ettei sitä annostele turhaan liikaa. Herneenkoinen nokare riittää koko kasvoille. Kannattaa varoa huulten- ja silmänympärysihoa. Itse suojaan alueet vaseliinilla ennen levitystä. Jokin aika sitten ostin kokeilupakkauksen *Paula's Choice Resist Barrier Repair Moisturizeria ja ihastuin siihen välittömästi. Täysikokoinen on jo kaapissa. Jos ihosi on todella herkkä ja haluat kuitenkin koittaa retinolin käyttöä, tämä on loistava tuote aloittaa. Kyseessä on kosteusvoide, joka sisältää retinolia, mutta paljon vähemmän kuin tehokas Retinol Treatment. Kosteusvoiteessa on helposti imeytyvä silkkinen koostumus ja retinolin lisäksi se sisältää mm. peptidejä, ihoa rauhoittavaa lakritsijuuriuutetta ja kosteuttavaa skvalaania. Voiteen käyttö mahdollistaa sen, että illalla erillistä kosteusvoidetta, eikä mitään muuta tuotetta tarvita, sillä tässä on kaikki. Puhdistuksen jälkeen voide vain kuivalle iholle ja valmista. Sen sijaan Retinol Treatmentin päälle lisään aina erillisen kosteusvoiteen, koska se on selvästi kuivattavampi. Olen ollut jo pitkään ihastunut *Peter Thomas Rothin Peptide 21 Lift & Firm Moisturizeriin. Tämä pakattiin aiemmin pumppupulloon (kuvissa), mutta uusi pakkaus on valitettavasti purkki. Tavallaan pidän tätä huononnuksena, mutta ymmärrän valmistajan kantilta tällä kertaa asian. Voide on koostumukseltaan paksuhkoa, mutta liukuvaa. Alussa pumppua oli vaikea saada toimimaan. Jouduin aikoinaan avaamaan ja ravistamaan pulloa, että tuote vihdoin alkoi tulemaan pumppuun. Tämän jälkeen se on toiminut hyvin. Tuoksuton voide on sisällöltään sellainen, ettei vastaavia ole markkinoilla. Ihoa siloittavaan ja kosteuttavaan voiteeseen on pakattu peräti 21 erilaista peptidiä. Näiden lisäksi voiteesta löytyy glyseriiniä ja jojoban siemenöljyä. Voide sopii mielestäni ihan kaikille.

Iltoina jolloin en käytä retinolia, olen laittanut iholleni *Bioeffectin EGF Serumin. Se riittää yksinään kosteuttamaan tarpeeksi. On tärkeää levittää tuote kostealle iholle, jolloin sen kosteuttava vaikutus toimii parhaiten. Tällöin seerumi imeytyy ihoon paremmin. Olen käyttänyt tuotetta myös silmänympärysiholle silloin, kun käytössäni on ollut pelkästään retinolia sisältävä kosteuvoide. Muina iltoina olen levittänyt silmänympärysiholle Peter Thomas Rothin  kosteuttavan voiteen.


Oletko yksinkertaistanut ihonhoitoasi kesällä?

Kesäkuulumisia


Miten kesä on mennyt?

No voi kuulkaa...

Moniko vielä muistaa parin vuoden takaisin jalkaepisodini? Tästä oikeasta jalasta on nyt selvästi tulossa toistuva teema, josta en oikein pidä. Viime talvena oli todella liukasta ja liikuttua tuli vähemmän kuin talvisin yleensä. Rakastan kävelyä, mutta talvinen liukkaus on sellainen juttu mitä inhoan. Pari läheltä piti tilannetta on tehnyt minut araksi. Kun kevät vihdoin maaliskuussa koitti, alkoi talviuntaan nukkuneen karhun menojalkaa vipattaa. Kävelimme puolisoni kanssa koko kevään paljon. Monta kertaa viikossa ja usein hyvinkin pitkiä matkoja. Yleensä olen kävellyt vähän millä kengillä sattuu, mutta tänä vuonna kevättalvella ostin oikein vartavasten kävelyyn soveltuvat jalkineet, joten senkin puolen piti olla kunnossa. 

Eräänä toukokuun keskiviikkona päivä ennen helatorstaita lähdimme taas kävelylle. Ihan ilman mitään varoitusta aloin tuntemaan jalkapöydässä pistävää kipua, jollaista en ollut ennen tuntenut. Ajattelin, että jospa se on vain rasittunut paljosta kävelystä ja onnuin lopulta kotiin. Seuraava päivä oli vapaata, joten mietin, että sillä se hoituu ja ei muuta kuin perjantaina töihin. Jalkapöytää ei särkenyt levossa, mutta kävely oli kivuliasta ja varpaisilteen nouseminen sattui. Turvottikin vähän. Jalka oli lisäksi kipukohdasta jalkapöydän päältä niin arka, että teki mieli irvistää, kun siitä vähänkään painoi. Kengänlaitto teki todella kipeää. Perjantai meni ontuen töissä, mutta en pystynyt tekemään mitään vähänkään enemmän kävelyä vaativia työtehtävä. Illalla töistä tultua oli pakko varata työterveyslääkärille aika lauantaiksi. Lääkäri sitten tutki jalkaa, mutta siinä ei ollut mitään näkyvää. Heitti kuitenkin ilmoille mahdollisen rasitusmurtuman. Sanoi, että katsotaan viikko, jos ei asetu, niin uutta aikaa. Jalalla voisi alkaa varata, jos siltä tuntuu. Viikko läheni loppuaan ja itsestä jopa tuntui, että jalka saattaisi olla aavistuksen parempi, kipukohta oli edelleen erittäin arka ja turvotus lisääntyi. Uudelleen sitten perjantaina lääkäriin ja kuvaukseen. Murtamahan sieltä paljastui, elämäni ensimmäinen, jos lukuun ei oteta pientä hiusmurtumaa, joka minulla oli isovarpaassa parikymppisenä. Kuvassa toisessa jalkapöydän luussa näkyi yläosassa kohta ihan kuin hius olisi ollut luun päällä. Murtuma oli siisti, mutta hankalassa kohdassa, sillä juuri tuohon kohtaan astuessa varataan melkoisesti painoa, kun jalkaa taivuttaa eteenpäin askeltaessa. Kipsiä ei tarvittu, mutta kirurgin ennuste oli karu. Vältettävä jalalla täyden painon varaamista jopa kuuden viikon ajan ja samalla tukea jalkaa kovapohjaisella jalkineella. Varvistamistakin suositeltiin välttävän kolme viikkoa. Olen elänyt Birkenstockeissa tuosta lähtien... Minusta on tullut suorastaan fani, omistan kolmet erimalliset – Arizonat, Gizehit ja Daloat. :D Kiinnostaisiko teitä muuten postaus näistä pari vuotta sitten uudelleen muotiin nousseista jalkineista? 

Pari ensimmäistä viikkoa uloslähtiessä piti olla kepit, tosin kävin niillä vain lääkärissä. Asumme hissitömässä kerrostalossa kolmannessa kerroksessa ja varsinkin portaiden alasmeno ei meinannut onnistua jalalla millään, en vain pystynyt laittamaan jalkaa kivun vuoksi asentoon mitä alasmeno vaati. Joten mitäpä sitä turhaan yrittämään. Viimeiset kuusi viikkoa ovat olleet pitkiä. Jalkaa ei oikeastaan ole särkenyt lepotilassa kuin ihan parina päivänä. Koko tämän ajan olen tuntenut, että jalka menisi parempaan hyvin pikkuhiljaa, mutta eihän sitä voi tietää. Vasta viimeisen viikon aikana olen pystynyt vihdoin alkaa varaamaan jalalle kunnolla painoa ja myös askel on vihdoin alkanut kulkea. Uskaltauduin jopa lähikauppaan kävellen 300 metrin päähän. Vaikka jalkaa hivenen kuumotti kävelyn jälkeen, se rauhoittui nopeasti, eikä alkanut särkemään. Pidin tätä hyvänä merkkinä.


En muista, olisinko koskaan jännittänyt lääkäriä niin paljon kuin eilen. Tiesin, että nämä voivat olla pitkiä juttua, varsinkin, kun en ole enää mikään nuori ja kaikki kestää tässä iässä kauemmin, myös luutuminen. Kuusi viikkoa kokonaan sisällä lähes liikkumatta, on ollut pitkä aika jopa introvertille. Tylsyyskuolema on iskenyt monesti ja samaan tapaan kuin pari vuotta sitten, olen ollut kateellinen ihmisille, jotka ovat kuvanneet itseään menemässä vaikka missä. Tiedän, tämä on todella absurdia ja naurattaa itseänikin, mutta jokainen joka on ollut samassa tilanteessa tajuaa ajatukseni. Kesälomani on vasta edessäpäin ja kolmen vuoden tauon jälkeen matkakin on varattuna. Toki se voi peruuntua tässä maailmantilanteessa vaikka minkä vuoksi, varsinkin kun itseltä on se k:lla alkavakin tietääkseni vielä sairastamatta... En todellakaan halua sitä, mutta kyllähän se takaraivossa jatkuvasti kolkuttaa, että mitä jos just ennen matkaa voitan tässä arvonnassa. Toivon, että tämän suhteen onneni on yhtä huono kuin lotossa. Eihän sille mitään voi, mutta kyllä v-käyrä on siinä vaiheessa sitten pilvissä. En käy tätä edes kieltämään. On vain otettava päivä kerrallaan.

Päässä meni eilen monenlaista ajatusta, ehkä eniten pelkäsin sitä, että jospa luu ei luudu ja heittävät sen vuoksi ilmoille vaihtoehdon leikkauksesta. Minua ei ole koskaan leikattu, inhoan sairaaloita ja menen lääkäriin vasta kuin on pakko. Nukuttuminen ideana kammottaa minua, varsinkin, kun ei ole kokemusta, enkä tiedä yhtään miten keho reagoi niihin aineisiin. En kuitenkaan kehota ketään olemaan minä, menkää aina lääkäriin, jos vähänkään tuntuu siltä. 

Päässäni pyöri siinä pedillä maatessani ja kuvia ottaessa miljoona ajatusta. Huomasin olevani jäykkä kuin rautakanki, kun hoitaja väänteli jalkaani oikeisiin asentoihin. Mahanpohjaa kiristi ja rauhoittelin itseäni mielessäni, että no sehän on vain murtuma, voisi olla jotain paljon pahempaa. Koin itseni lähinnä naurettavaksi. Jäin odottamaan lääkärille pääsyä. Mahassa velloi edelleen, tiesin kuitenkin, että olin tehnyt omasta puolestani kaikkeni lepäämällä, nyt oli vain kyse enää siitä, toimisiko kehoni kuten pitäisi. Sitten tuli tuomion aika, lähes pidättelin itkua, kun mietin, mitä sieltä on tulossa. Lääkäri kysyi, että miten on mennyt, kerroin lyhyesti. Onneksi lääkäri meni kuitenkin nopeasti asiaan, koska istuin tuolissa vähintäänkin hermostuneena. "Tämä sinun kuvasi näyttää hyvältä", tokaisi lääkäri ja käänsi ruutua minua kohti. Olin ottanut mielenkiinnosta asioista selvää ja tiesin miltä näyttää luutumaan alkanut luu röntgenkuvassa. Minun murtuman kohdalla oli alkanut parantuminen. Se oli kaunein hetkeen näkemäni kuva. Olin taas purskahtaa itkuun, mutta tällä kertaa helpotuksesta. Eilen kävelin kuuteen viikkoon pisimmän matkani – vajaat kaksi kilometriä. Lopullinen ohje oli ottaa rauhallisesti vielä pari kuukautta ja välttää samanlaista toistuvaa liikettä. Eli taidan hypätä kävelyn lisäksi myös fillarin selkään, mutta rauhallisesti. Olo on lähinnä helpottunut. Kiittelin mielessäni kehoani, että se vielä tämänkin ikäisenä jaksaa toimia. Aion jatkossakin kuunnella tuntemuksiani ja Birkenstockit taitavat olla tänä kesänä kenkäni siihen asti, kunnes varpaita alkaa ulkona paleltamaan. Töihin palaan takaisin vihdoin ensi viikolla kuuden viikon sairasloman jälkeen. 

Miten sinun kesä on sujunut?




Viisi parasta huulikiiltoa

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia


Olen todella pitkän tauon jälkeen innostunut uudelleen huulikiilloista, kun taas huulipunat tuntuvat jäävän kaappiin pölyttymään. Ehkä niidenkin aika tulee vielä. Huulikiilloissa on muutamia juttua joista pidän. Nykyään yksi niistä on neutraalit sävyt. Mitä vanhemmaksi tulen, niin erittäin kirkkaan väriset pigmenttiset huulikiillot voivat olla vaikeita ilman rajausta. Huulikiilto on helppo tuote, joka antaa huulille lisää extraa ilman, että laittaessa tarvitsee katsoa peiliin. Siksi suosin neutraaleja sävyjä. Yksi lempituotteista ei oikeastaan ole huulikiilto vaan ennemminkin voide, mutta luen sen omassa käytössä huulikiilloksi. Ominaisuuksista tärkeää on pysyvyys, niin hyvä kuin nyt kiilloilla vaan voi olla. Tahmeutta voi olla pieni aavistus, sillä se usein lisää tuotteen kestoa. Tahmeutta ei kuitenkaan saa olla missään nimessä niin paljon, että huulet liimautuvat yhteen, sitä tunnetta inhoan. Tuoksua saa olla, mutta ei niin voimakasta, että haistan sen koko päivä nenässäni. Lisäksi arvostan, jos huulikiillossa on myös huulia hoitavia ominaisuuksia.

Nämä viisi huulikiiltoa on käytössäni jatkuvasti. En ollut ajatellut yhtään, miten paljon huulikiillot oikeastaan maksavat tai ainakin nämä suosikkini. Tajusin, että monet niistä ovat arvokkaampia kuin useat nykyään käyttämäni ihonhoitotuotteet. Mikä oli jollakin tapaa jopa järkytys, koska ostan nykyään meikkejä harvemmin, niin hintoja ei sillä tavalla tule ajatelleeksi. Toisin kuin ihonhoitotuotteita kuluu jatkuvasti ja niissä todella mietin mihin pihistän ja missä panostan.


*Buxom Full- On Plumping Lip Cream Mudslide 25 € – Buxomin huulikiiltoja olen käyttänyt vuosia. Tällä hetkellä sävyistä Mudslide kolahtaa eniten. Se on huulilla todella kaunis neutraali roosa. Joukon tahmein, mutta ei liimaa kuitenkaan huulia yhteen. Huulikiillossa on myös Plumping-efekti, joten se kihelmöi aavistuksen huulilla laittamisen jälkeen. Ei kuitenkaan liiaksi. Tämä on huulikiilto, jonka valitsen esim. juhliin. Sisältää A-ja E-vitamiinia, jotka suojaavat ja kosteuttavat huulia. Tuoksuu vaniljalta.

Fenty Beauty Gloss Bomb Lip Luminizer Fu$$y n. 25€ – Fenty Beautyn kiillossa on muhkea aplikaattori, jolla tuote on helppo levittää. Sävy on on huulilla hyvin vaalea neutraalia pinkki, joka sisältää hienon hienoja hopeansävyisiä kiiltäviä partikkeleita, jotka saavat huulet näyttämään täyteläisimmiltä. Tässäkin on hiven tahmeutta, mutta ei kuitenkaan yhtä tahmea kuin Buxom. Tuoksu on mielenkiintoinen karkkisan kukkaisa, tulee ehkä hivenen Bubble Gum -fiilikset. Kiva arkipäivien kiilto.

*Jane Iredale Just Kissed Lip & Cheek Stain Forever Pink 29 € – Piti ihan tarkistaa milloin tuote on esiintynyt blogissa ensimmäisen kerran. Löysin ensimmäisen postauksen kahdeksan vuoden takaa, siitä lähtien tuote on kuulunut meikkipussin vakiovarustukseen. Koostumuksensa puolesta tämä on toki enemmän voide kuin kiilto, mutta minulla tämä toimittaa huulikiillon työtä. Tuolta ensimmäisestä postauksesta näette, miltä tuote näyttää huulilla. Kämmenen selkään laitettuna se on väritön, eikä juurikaan kerro mitään. Tätä tituleerataan läpikuultavaksi huulipunaksi, mutta koen, että tänä on enemmän huulivoiteen ja huulikiillon yhdistelmä. Antaa huulille luonnollisen sävyn ja hoitaa huulia tehokkaasti. Jos et tykkää tahmeudesta, tässä sitä ei ole ollenkaan. Tuotteesta on olemassa kaksi muutakin sävyä, mutta en välitä niistä niin paljon kuin tästä alkuperäisestä. Toimii hätätapauksessa myös erittäin nättinä poskipunana. Tuoksu on hedelmäkarkkimainen. Helppo tuote, joka kulkee aina mukana, luottotuote töissä.

*Sisley Le Phyto Gloss Milkyway 46,90 € –  Sisley on luksusbrändi ja se näkyy myös hinnassa. Koostumus näissä Le Phyto Glosseissa on täysi kymppi. Se on vähemmän tahmeaa kuin Buxomissa tai Fentyssa, sen oikeastaan juuri ja juuri havaitsee. Enemmänkin koostumus on voidemainen. Tuntuu huulilla rauhoittavalta. Läpikuultava helmiäispinkki, joka saa huulet näyttämään pulleammilta. Näyttää huulilta vain sellaiselta mehukkaalta. Yksi joukon hoitavimpia kiiltoja. Tästä on hyvin vaikea havaita mitään tuoksua, koska se on niin mieto. Ehkäpä aavistus karkkisuutta? Vapaapäivien luksus pikakaunistautumiseen.

*Sensai Total Lip Gloss Shinome Coral 44 € – Sensain huulikiillossa sävyjä on kolme ja lisäksi väritön versio. Käytän vaihtelevasti väritöntä ja tätä mehukasta korallia. Sävy on mielestäni rusehtava koralli, jossa on pieniä kultaisia helmiäishippuja. Huuleni ovat melko voimakkaan sävyiset, joten tämä ikäänkuin vain korostaa huulteni omaa sävyä antamalla niille kiiltoa ja hohtoa. Ei ole tahmea vaan voidemainen. Koska Sensai on ihonhoitobrändi, ei yllätä, että huulikiilto on pakattu täyteen ihoa hoitavia ainesosia esim. erittäin kosteuttavaa glyseriiniä ja hydralusoitua silkkiä. Kiilto on täysin tuoksuton, eikä siihen ole lisätty hajusteita. Käytän, kun haluan huulille pientä sävyä ja hoitavuutta. Päivisin tällä korvaa helposti huulivoiteen hoitavuuden vuoksi. Kiva tuote kuiville huulille talvellakin.


Vasemmalta oikealle – Buxom, Fenty Beauty, Jane Iredale, Sensai ja Sisley.


Käytätkö huulikiiltoja? Suosikkeja?

Designed by FlexyCreatives