Parhaat – marraskuu´17


Mikään ei tee minua iloisemmaksi kuin sanoa, että tänään on marraskuun viimeinen päivä. On tätä odotettukin! Sehän tarkoittaa myös sitä, että on aika koota yhteen marraskuussa ihastusta herättäneet tuotteet. Tällä kertaa suosikeista huomaa aika hyvin mihin olen jaksanut marraskuun aikana panostaa ja mihin en... Meikkituotteet loistavat poissaolollaan, sen sijaan ihonhoitotuotteita olen sitten käyttänyt senkin edestä.

*Tuotteista muut ostettu itse Lush PR-näyte, saatu blogin kautta. 


Alpha-H Vitamin C – Australialainen Alpha-H on varmasti monelle hieman tuntemattomampi tuttavuus, mutta itse tutustuin sarjaan ensimmäisen kerran jo vuonna 2013. Siitä lähtien ihonhoitooni on säännöllisen epäsäännöllisesti kuulunut aina jokin sarjan tuote. Muutaman viimeisen kuukauden aikana olen innostunut tästä simppelistä sarjasta kovasti uudestaan. Ehdottomia suosikkejani marraskuussa oli sarjan Vitamin C with Grape Seed -seerumi. Seerumi kirkastaa ihoa hellävaraisesti ja sitä jos mitä ihoni juuri marraskuun pimeydessä tarvitsi. 

Dr. Hauschka Facial Toner – On vanha tuttu ja hyväksi havaittu, en ole laskenut montako pullollista olen näitä vuosien aikana käyttänyt. Tämä on Dr. Hauschkan kasvovesistä se "miedompi", itsehän käytän molempia, mutta viime aikoina ihoa vahvistava ja kirkastava tuote on toiminut ihollani loistavasti. Sisältää mm. taikapähkinää ja sopii hyvin normaalille, kuivalle ja herkälle iholle. 

Lush Sugar Plum Fairy Lip Scrub* – Reilu vuosi sitten kirjoittelin teille ihastuksestani Lushin Popcorn-huulikuorintaan. Niin ihana kuin poppareilta ja karamelliltä tuoksua kuorinta olikin, pakko sanoa, että Plum Fairy vie voiton. Monet käyttämäni huulikuorinnat ovat makuuni liian rouheita, mutta näissä Lushin tuotteissa on todella hieno ja hellävarainen, mutta silti tehokas koostumus. Sugar Plum Fairyn tuoksu on suorastaan karkkinen: mustaherukkaa ja makeaa villiappelsiinia. 

Medik8 Night Eye – Syksyn pimeydessä on tuntunut, että silmänympärysihokin on kaivannut ihan toisenlaista hoitoa kuin kesällä. Medik8 Night Eye on tehnyt silmänympärysihosta kirkkaamman, sileämmän ja pehmeämmän. Tehokasta tuotetta käytettäessä maltti on kuitenkin valttia ja olenkin käyttänyt A-vitamiinia sisältävää tuotetta n. 2-3 kertaan viikossa.

Mádara Detox Mutanaamio – Käytän syväpuhdistavaa naamiota toisinaan kuorinnan sijasta. Tuote puhdistaa ihohuokosia tehokkaasti, tehden niistä silminnähden pienemmät. Iho näyttää raikkaalta ja tasaiselta käytön jälkeen. Rasvaisen ja sekaihon omaava voi käyttää tätä pari kertaa viikossa ja normaalin ihon omaava kerran viikossa. Minä pintakuivan sekaihon omaavana olen käyttänyt naamiota pari kertaa kuukaudessa. Tuotteella saa todella hyvin esim. hormoninäpyt rauhoitettua, joten välillä laitan tätä ihan vain paikallisesti niidenkin päälle. Annan vaikuttaa kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen huuhtelen naamion lämpimällä vedellä pois. 


Mikä oli marraskuun suosikkituotteesi? Joko olet innoissasi tulevasta joulukuusta?

PS. Muistakaahan, että huomenna avautuu kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin ensimmäinen luukku KIDULT -blogissa. 

*Lush PR-näyte saatu blogin kautta, muut omia.


Yhdellä sanalla


Huomasin jokin aika sitten ystäväni Tiian blogista hauskan haasteen, joka tuntui todella haasteelliselta tällaiselle suupaltille introvertille. Miten vastata kysymyksiin yhdellä sanalla? Todella hankalaa ihmiselle joka tykkää selitellä asioita pidemmän kaavan kautta, mutta kokeillaan.

Postauksen kuvituksena keväällä Originsin blogitilaisuudessa otettuja kuvia.


1. Missä kännykkäsi on? Käsinojalla
2. Puolisosi? Rakas
3. Hiuksesi? Suorat
4. Äitisi? Tampereella
5. Isäsi? Lahdessa
6. Suosikkisi? Suklaa
7. Unesi viime yöltä? Tyhjää
8. Mielijuomasi? Soijalatte
9. Unelmasi? Lottovoitto
10. Missä huoneessa olet? Olohuoneessa

11. Harrastuksesi? Bloggaus
12. Pelkosi? Käärmeet
13. Missä haluat olla kuuden vuoden päästä? Lämpimässä
14. Missä olit viime yönä? Futonilla
15. Jotain, mitä sinä et ole? Joustava
16. Muffinssit? Suklaa
17. Toivelistalla? Karibia
18. Paikka, jossa kasvoit? Mänttä
19. Mitä teit viimeksi? Söin
20. Mitä sinulla on ylläsi? Pyjama


21. Televisiosi? Pimeä
22. Lemmikkisi? Fasaani
23. Ystäväsi? Luotettavia
24. Elämäsi? Vuoristorata
25. Mielialasi? Vaihteleva
26. Ikävöitkö jotakuta? Mummoa
27. Auto? Turha
28. Mitä sinulla ei ole ylläsi? Rintsikoita
29. Lempikauppasi? Escentual
30. Lempivärisi? Musta

31. Milloin nauroit viimeksi? Tänään
32. Milloin viimeksi itkit? Kesällä
33. Kuka on tärkein läheisesi? Aviomies
34. Paikka, johon menet aina vain uudelleen ja uudelleen? Rodos
35. Henkilö, joka s-postittaa säännöllisesti? Firmat
36. Lempiruokapaikka? Le Pressoir

Oli muuten yllättävän vaikeaa, olisin kauheasti halunnut selittää miksi vastasin niin kuin vastasin, mutta tällä kertaa näin.

Oikein ihanaa tiistaita kaikille! 



Medik8 Night Eye – Tehokas silmänympärysvoide


Tiedän, että ruudun siellä puolella varmasti on monia jotka etsivät sitä täydellistä silmänympärysvoidetta. En tiedä olenko vielä itsekään tähän mennessä täydelliseen törmännyt, mutta muutaman todella hyvän olen löytänyt. Yksi uusimmista löydöistäni on Medik8 Hydr8 Night Eye*

Tuote on ensisijaisesti suunniteltu näkyvien ikääntymisen merkkien ehkäisemiseen. Sopii kaikille ihotyypeille ja sitä voi käyttää kahdestakymmenestä ikävuodesta ylöspäin. Silmänympärysvoide on suunniteltu yökäyttöön. Tuotetta ei suositella levitettäväksi yläluomelle.


Night Eye sisältää mm. A-vitamiinia (0,1% retinolia), joka auttaa häivyttämään hienoja juonteita. Hesperidiiniä, joka auttaa vähentämään silmänympärysihon turvotusta. Hyaluronihappoa joka sitoo ihoon kosteutta sekä B3- ja E-vitamiineja, jotka suojaavat ihoa yön aikana ja tasoittavat juonteita. 

Voiteen koostumus on "ilmavan" kevyt, voisi sanoa miltein kuohkea, se levittyy iholle pehmeästi. Tuoksu on hivenen lääkemäinen. A-vitamiinituotteiden aloitus kannattaa aina aloittaa pienin askelin, vaikka pitoisuus olisikin niin pieni kuin tässä. Tätäkään ei kannata aluksi laittaa silmänympärysiholle päivittäin vaan aloittaa käyttö ensin vaikka ihan yhtenä-kahtena iltana viikossa ja vähitellen lisätä käyttömäärää. 

Itsehän olin ensimmäisen yön jälkeen niin innoissani tuotteen tuomasta ihanan sileästi ja freesistä lopputuloksesta, että laittelin tätä aluksi peräkkäisinä iltoina silmänympärysiholle (vaikka tiesin mahdolliset seuraamukset), ei olisi kannattanut. Olisiko kulunut viikko ja levittelin meikkipohjaa iholle ja ihmettelin, että miksi se ei levity sy-iholle nätisti, eipä tietenkään, koska iho suorastaan hilseili. Alue tuntui myös aavistuksen herkältä. Sen jälkeen lopetin käytön pariksi viikoksi, jonka jälkeen aloitin käytön jälleen kerran viisastuneena rauhallisemmalla tahdilla. Olen kuitenkin todennut, että itselleni kolme kertaa viikossa tämän kanssa on hyvä tahti, sen verran tehokkaasta tuotteesta puhutaan. 

Voide tekee silmäympärysihosta kirkaamman, sileämmän ja pehmeämmän. Ero on selvästi huomattavissa ja arvostan tuotteita joiden tehon voi itse silmin havaita nopeastikin ja tämä on juuri sellainen tuote. 


Purkki ei tietenkään ole se mieluisin pakkaustapa itselle, mutta koska kyseessä on loistava tuote siedän sitä. 

Medik8 on hoitolabrändi, mutta heiltä löytyy myös oma verkkokauppa, josta tuotteita voi tilata. Night Eyen suositushinta on 57 euroa/15ml.

Onko Medik8 tuttu? Millaisia voiteita käytätte silmänympärysiholle?

*Tuote PR-näyte, saatu blogin kautta.



Joulun odotetuin kalenteri ja mitä tapahtuu joulukuussa


Kuva: Hannamaria

En tiedä mihin tämä vuosi on mennyt, mutta johonkin se on kadonnut. Perjantaina alkaa joulukuu ja sehän tarkoittaa sitä, että on se aika vuodesta, kun perinteisen kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukut alkavat aueta. Kalenteri aukeaa päivittäin eri blogeissa, mutta osassa päiviä on myös tuplaluukkuja. Meillä on In this Light -blogin Salkan kanssa yhteinen luukku ja olemmekin ideoineet kivan yhteisen aiheen. Aihe selviää ma 4.12., kun on meidän luukun aika. Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterista on tullut itselleni vuosien aikana rakas perinne ja tämä vuosi on jo viides kerta kun olen mukana. Tänä vuonna viimeinen yhteinen luukku on erilainen kuin menneinä vuosina, mutta se mitä olemme teille keksineet, paljastuu vasta jouluaattona. ;) 

Joulukuussa tapahtuu muutakin kivaa. Joulukalenterin luukun lisäksi minulla on teille vko:lla 49 muutakin mukavaa ohjelmaa, nimittäin kaksi arvontaa. Tiistaina 5.12. täällä blogissa avautuu ihastuttavan ylellinen tuoksuarvonta ja torstaina 7.12. ilmestyy blogin Instagramiin arvonta, jossa sinä ja valitsemasi joku toinen onnekas saatatte voittaa mahtavan tuotepalkinnon, joten kannattaa pysyä kuulolla. 

Joulukuu on ehdottomasti koko pimeän loppuvuoden kohokohta itselle. En osaa selittää, mutta jouluvalojen koristamat pihat, jokavuotiset monen mielestä varmasti kamalat joululaulut, saavat askeleeni heti kevyemmäksi ja mieleni huolettomammaksi. Juuri sitä olen koko vuoden kaivannut. Perjantaina on myös se päivä, kun kannan varastosta "ikikuusemme" ja puen sen ylle kaikki rakkaimmat koristeet. Jos saisin esittää yhden lahjatoiveen, se olisi valkoinen joulu. 

Oletteko yhtä innoissanne perjantaina alkavasta joulukuusta kuin minä?

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!

1.12. KIDULT





Terapeuttiset öljyt mukana arjessa


Rakastan yli kaiken tuoksuja, mutta aromaterapia on jäänyt itselleni hieman tuntemattomammaksi ja kaukaisemmaksi asiaksi. Oikeastaan vasta aikoinaan luonnonkosmetiikkaan tutustuminen ja monissa  tuotteissa oleva aromaterapeuttinen tuoksumaailma saivat minut kiinnostumaan asiasta. 

Aromaterapiahan on eteeristen kasviöljyjen -ja uutteiden käyttöä sairauksien hoitoon sekä terveyden tukemiseen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Eteerisissä öljyissä on tunnetusti parantavaa voimaa ja niin kuin tuoksuilla yleensäkin niillä on henkisesti ja psyykkisesti vaikuttavia ominaisuuksia. 

Aromaterapeuttisia öljyjä löytyy monia erilaisia: antiseptisiä, tulehduksia estäviä, immuniteettiä vahvistavia, verenkiertoa edistäviä, kipuja lievittäviä, rahoittavia, virkistäviä, rentouttavia... lista on lähes loputon. 

Sain kesän lopussa Rimita Greenilta testattavaksi ranskalaisen Elixirs & Co:n* terapeuttisia öljyjä, jotka ovat ekosertifioituja. Öljyt ovat pakattuina 10ml:n roll´on lasipulloihin, joten niitä on helppo kuljettaa laukussa mukana ja sipaista ranteisiin halutessa. Tuotteita voi käyttää myös luonnollisina tuoksuina, jos aromaterapia ei niin kiinnosta. Kaikissa öljyissä on tarkkaan mietityt ainesosat ja niillä kaikilla on oma tehtävänsä, mutta en paneudu tähän asiaan enempää, koska tästä postauksesta tulisi muuten romaani. Kerron kuitenkin millaisia asioita huomasin, kun käytin öljyjä, sekä enemmän niiden tuoksumaailmasta, jos joku haluaisi käyttää näitä ihan tavallisina tuoksuina.


Rimitalta löytyy valikoimistaan viittä erilaista öljyä, joista valitsin kolme itselleni testattavaksi. Stressiherkkänä ihmisenä ensimmäinen valintana kohdistui tietenkin Stressiin, jota suositellaan, kun halutaan rauhoittaa mieltä ja rentoutua. Energiatasoni ovat usein alhaalla, joten seuraava luonnollinen valinta oli Energy, jonka pitäisi lisätä elinvoimaisuutta. Minulla on toisinaan vaikeuksia nukahtamisen kanssa, joten kolmanneksi valitsin Sommeil Sleepin, jota suositellaan nukahtamisongelmiin. 

Olin yllättänyt siitä miten mieto tuoksumaailma näissä on. Ei ollenkaan voimakas eikä hyökkäävä vaan hyvin rauhallinen ja tasapainoinen. En tiedä, mutta jotenkin olin kuvitellut etukäteen, että tuoksut olisivat kamalan voimakkaita, enkä pitäisi niistä. Erehdyin.

Jos ajattelen öljyjä pelkästään tuoksullisesti sitruksisen puinen Energy ja hienostuneen pehmeä kastanjaa ja nerolia sisältävä jopa aavistuksen makea Sleep ovat näistä ehdottomat suosikkini. Sen sijaan Stress on nenääni näistä voimakkain ja se varmasti johtuu ihan sen sisältämästä rosmariinista, joka on todella helposti tunnistettava tuoksu ja vähän sellainen, että joko siitä tykkää tai ei.

Stress jättikin tämän vuoksi öljyistä itsestään minulle etäisimmän kuvan, enkä kokenut sitä omakseni. Sen sijaan Energy antoi selvästi pirteystasoon sellaista boostia. Laittelinkin sitä aamuisin usein ranteisiini, että sain itseni paremmin hereille. Kuitenkin lopulta Sleep oli se tuote, joka jää pysyvästi käyttöön tai sanotaanko pysyväksi osaksi yöpöydän laatikkoa. En osaa selittää, mutta joku aromaterapeuttinen taika tällä tuotteella minuun oli. Koen tuoksun todella rauhoittavana ja nuuhkin aina tuoksuvia ranteitani, kun menen nukkumaan. Tällä öljyllä on minuun selvästi rauhoittava vaikutus. Jos tunnet, että kaipaat iltaisin jotain rauhoittavaa, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Sleepia.


Oletteko kokeilleet terapeuttisia öljyjä? Kiinnostaako aromaterapia?

Jälleenmyyjät löydät täältä. Suositushinta Elixirs & Co-öljyille on n. 16,90€/kpl.


*Tuotteet PR-näytteitä, saatu blogin kautta.



Vertailussa maailman parhaat kosteusvoiteet


Kun tämän blogin pitäjästä on kyse, sehän tarkoittaa tietenkin Bakelin voiteita. Olen monesti sanonut, että jos en olisi bloggaaja tai kovin vaihtelunhaluinen ihonhoitotuotteideni kanssa, käyttäisin pelkästään Bakelia ja ehkä miksaisin sekaan jotain Sensailta, mutta tällä hetkellä en kuitenkaan näe itseäni siinä tilanteessa. :D Bakelin voiteet ovat kuitenkin tuotteita joita käytän aina, kun en testaa mitään, eli ovat Holy Grail -tuotteita joihin tukeudun vuodesta toiseen. Ne saavat ihon yksikertaisesti tuntumaan ja näyttämään paremmalta. Tuotteita käyttäessäni usein jopa joka kuukausittaiset kiusankappaleet hormoninäpyt jäävät tulematta, joten voitte kuvitella, miten minua houkuttelee käyttää pelkästään näitä tuotteita ja kyllähän minä käytänkin, aina kun en testaa mitään uutta.

Koska minulla on kokemusta kaikista neljästä voiteesta ja sitten aikaisempien arvostelujeni osan sisältöjä on hieman muunneltu, ajattelin tehdä pienen vertailun, jos tästä olisi vaikka apua, jos teistä joku miettii Bakelin voiteen hankkimista. Kaikki voiteet sopivat vegaaneille ja ne ovat cruelty free. Ne ovat myös anti-aging -vaikutteisia. Bakel ilmoittaa aina tuotteidensa ainesosien perässä, mikä tehtävä kyseisellä ainesosalla tuotteessa on. 

Tämän lisäksi pulloihin on aina merkitty päivämäärä milloin tuote menee avaamattomana vanhaksi. Tuotteet säilyvät avaamattomana pitkään, minulla on kuvassa olevan P-Lipicin parasta ennen päivämäärä 02/2021. Sen sijaan avattuna säilyvyyttä luvataan yleensä 6 kk:tta. Tuotteet ovat pakattuina ilmatiiviisiin pumppupulloihin ja itse olen monesti laittanut melkein vuoden avattuna ollutta voidetta kasvoille, eikä se ollut mennyt miksikään. Joten pidän tuota Bakelin kuuden kuukauden säilymistä avaamisesta selvästi alimitoitettuna, mutta ehkä he haluavat ilmoittaa ajan, jolloin tuote on ehdottomasti "tuoreimmillaan". Tuon ajan jälkeen ei kuitenkaan todella kannata heittää arvokasta tuotetta roskiin, jos sen koostumus tai tuoksu ei ole muuttunut miksikään.

Bakelin voiteissa ei välttämättä ole maailman ylellisimmät ihotuntumat tai tuoksumaailma, vaikka varsinkin koostumuksia niissä on selvästi tässä vuosien aikana hiottu paremmiksi, varsinkin yhden tuotteen koostumus on muuttunut todella paljon parempaan suuntaan sen jälkeen, kun käytin sitä ensimmäisen kerran. Tuotteisiin ei ole lisätty keinotekoisia hajusteita, joten tuoksut tulevat raaka-aineista. Tuoksumaailma on pyritty pitämään todella neutraalina ja monet tuotteet sopivat hajusteherkille. Brändi ei jaottele erikseen päivä tai yövoiteita vaan kaikki voiteet sopivat niin päivä kuin yökäyttöönkin, lisäksi kaikki soveltuvat käytettäväksi myös silmänympärysiholle, joten erillistä sy-voidetta ei välttämättä tarvita. 


P-Lipic – Koostumus on geelimäistä ja tuote on miltein tuoksuton, itse miellän tämän enemmän seerumiksi kuin voiteeksi. Käytän tätä kesällä usein hoitoveden jälkeen ainoana kosteuttajana meikin alla, mutta varsinkin talvella ja yöaikaan P-Lipic on minulle tehokosteuttaja paksumman voiteen alla. Tämä ei tunnu iholla mitenkään ylelliseltä tms. mutta se mitä tämä tekee iholle, on se juttu, jonka vuoksi olen käyttänyt tätä monta pullollista. Pitää ihon järjettömän hyvässä kunnossa ja hyvin kosteutettuna. Sisältää mm. hyaluronihappoa. Sopii mielestäni loistavasti rasvoittuvalle iholle, koska omaa kevyen koostumuksen, mutta pitää silti huolta kosteustasapainosta.

Hamamelis Virginiana (Witch Hazel) Leaf WaterAntioxidant, Biosaccharide Gum-1V Hydrating, rebalances the hydrolipidic film, Sodium HyaluronateB & Aqua / WaterW = Hydrating, Glyceryl CaprylateV & Glyceryl UndecylenateV = Emollient, Hydrogenated LecithinV = Hydrating, nourishing, anti-ageing, Potassium Cetyl PhosphateS = Emollient , TrehaloseV = Hydrating, Lactic AcidS = Skin pH regulator

Oxyregen – On voide, jolla Bakel voitti aikoinaan ensimmäisen tunnustuspalkintonsa. Kevyt voide jota suositellaan normaalille ja sekaiholle. Tämä on suosikkini meikin alle. Koostumus on ohuen kermainen ja tuote levittyy helposti ja kevyesti iholle, imeytyy heti. Oxyregenissä on makuuni vähiten miellyttävä tuoksu kaikista neljästä voiteesta, vaikka se onkin todella mieto. Sitä on vaikea selittää hieman jojobainen ja aavistuksen kirpeähkö. Tuoksu ei kuitenkaan jää leijumaan nenään vaan haihtuu nopeasti. Kesällä käytän ihoni ollessa normaali yövoiteena, kun P-Lipic on päivävoiteeni.
Hamamelis Virginiana (Witch Hazel) WaterV = Antioxidant, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed OilV = Nourishing, anti-ageing, Butyrospermum Parkii ButterV = Nourishing, anti-ageing, Glyceryl StearateV & Glyceryl Stearate SEV = Emollient, Persea Gratissima (Avocado) Oil UnsaponifiablesV = Nourishing, PropanediolV = Emollient, C10-18 TriglyceridesV , Jojoba EstersV = Nourishing, Myristyl MyristateVGlyceryl DibehenateV= Emollient,  Helianthus Annuus (Sunflower) Seed WaxV = Emollient, 1,2 HexanediolV, Caprylyl GlycolV= Emollient, TocopherolV = Antioxidant, Aqua / WaterW & GlycerinV = Hydrating, Xanthan GumV = Emollient, Glyceryl CaprylateV & Glyceryl UndecylenateV = Emollient, Acacia Decurrens Flower WaxV, Polyglycerin-3S = Emolliente, Sodium HydroxideS = pH Regulator, Phytic AcidV = Anti-ageing, Anthemis Nobilis Flower OilV = Soothing, Saccharomyces LysateV = Oxygenating, Disodium SuccinateV = Emollient, LimoneneC = Antioxidant, Glutamic AcidV = Anti-ageing, GlycineV & ThreonineV & ValineV = Anti-ageing


Nutrifill – Oli aluksi vähiten suosikkini koko joukosta. Koostumus oli alunperin paksuhkoa ja tuoksu nenääni hivenen outo, lisäksi saattoi toisinaan murustua meikin alla. Mutta sitten Bakel meni jumppaamaan tämän sisältöä ja olin suorastaan hämmentynyt, kun laitoin uuden koostumuksen omaavaa voidetta ensimmäisen kerran kasvoilleni niin erilaista se oli. Ihastuin välittömästi ja tämä onkin nyt talven tullen kiirinyt salakavalasti kaikista neljästä suosikikseni. Voide on tarkoitettu kuivalle iholle ja pintakuiva ihoni suorastaan rakastaa tätä. Koostumus ei ole paljoakaan Oxyregeniä paksumpaa. Se on silti koko joukoin "kiintein". Tuote levittyy helposti, imeytyy nopeasti ja ohuehkosta koostumuksesta huolimatta kosteuttaa tehokkaasti, käytän tätä talviaikaan myös meikin alla, mutta kesällä toisinaan pelkästään yöaikaan, jos tuntuu, että Oxyregenin tehot eivät riitä. Tuotteessa on käytetty monia erilaisia öljyjä, jotka kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Tuoksu on miellyttävä pehmeä, ehkä hivenen ruusuinen. 

Rosa Centifolia Flower WaterV & Aqua / WaterW = Tonifying, soothing, Ethylhexyl CocoateV = Emollient,Butyrospermum Parkii (Shea) ButterV = Nourishing, anti-ageing, Polyglyceryl-3 Dicitrate / StearateV = Emollient, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweet Almond) OilV = Nourishing, anti-ageing, PropanediolV = Emollient, C10-18 TriglyceridesV = Nourishing, Glyceryl StearateV & Glyceryl Stearate SEV = Emollient, Echium Plantagineum Seed OilV = Rebuilding, elasticising, Myristyl MyristateV = Emollient, Cocos Nucifera (Coconut) Oil= Nourishing, elasticising, Caprylyl GlycolV , Glyceryl CaprylateV & Glyceryl UndecylenateV = Emollient, 1,2 HexanediolV = Emollient, Cyamopsis Tetragonoloba (Guar) GumV = Emollient, Rubus Idaeus (Raspeberry)Seed OilV = Antioxidant, Energising, Phytic AcidV = Luminosity, Citrus Limon (Lemon) Peel OilV & Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Peel OilV & Citrus Aurantium Bergamia (Bergamot) Peel OilV & CitralV & LinaloolV & Limonene= Antioxidant, energising, Cymbopogon Citratus Leaf OilV = Antioxidant, energising, Copaifera Officinalis (Balsam Copaiba) ResinV = Emollient, Sodium HydroxideS = pH Adjuster, Superoxide DismutaseB = Anti-ageing

Nutriremedy –  Voide on ollut minulla käytössä vain öisin. Vaikka tuote on tarkoitettu erittäin kuivalle iholle, en ole kokenut tätä silti ylihoitavaksi omalle pintakuivalle iholle yöaikaan. Koostumus on jopa hivenen ohuempaa kuin Nutrifillissä, joka on hieman hämmentävää, kun voisi olettaa, että koostumukset paksuuntuisivat mitä kuivemman ihon tuotteisiin mennään. Voiteessa on käytetty eniten ainesosia, peräti 42:ta, joka on harvinaista Bakelin tuotteille. Tässä on joukon ihanin tuoksu hieman kookoksinen. Ohuen koostumuksen vuoksi sopii myös meikin alle, mutta itse käytän tehohoitona öisin. 
Rosa Centifolia Flower WaterV = Tonifying, soothing,GlycerinV = Hydrating, Ethylhexyl CocoateV & Butyrospermum Parkii (Shea) ButterV & Polyglyceryl-3 Dicitrate / StearateV =  Nourishing, elasticising, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweet Almond) OilV & Myristyl Myristate& Acacia Decurrens / Jojoba / Sunflower Seed Wax & Polyglyceryl-3 EstersV = Nourishing, anti-ageing, Jojoba Oil / Macadamia Seed Oil EstersV , SqualeneV , Hydrogenated Vegetable OilV , C10-18 TriglyceridesV & Glyceryl StearateV = Nourishing, anti-ageing, Phytosteryl MacadamiateV & PhytosterolsV = Nourishing, anti-ageing, TocopherolB & Acetyl Tetrapeptide-11B = Anti-ageing, Theobroma Cacao (Cocoa) ButterV & Prunus Persica (Peach) Kernel OilV = Nourishing, anti-ageing, MannitolV & MaltodextrinB = Anti-ageing, Vigna Aconitifolia Seed ExtractV = Antioxidant, Sodium HyaluronateB & Aqua/WaterW = Hydrating, Cocos Nucifera (Coconut) OilV & Pelargonium Graveolens Flower OilV & Pogostemon Cablin OilV & Tagetes Minuta OilV & Salvia Sclarea (Clary) Oil= Nourishing, anti-ageing, Copaifera Officinalis (Balsam Copaiba) ResinV & Cymbopogon Winterianus Herb OilV & Amyris Balsamifera Bark OilV & Cedrus Atlantica Wood OilV = Energising compound, Citrus Aurantium Amara (Bitter Orange) Leaf / Twig OilV & Citrus Aurantium Bergamia (Bergamot) Peel OilV & Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Peel OilV = Energising compound, Xanthan GumV & Glyceryl CaprylateV & Glyceryl UndecylenateV & 1,2-HexanediolV & Caprylyl Glycol& Lactic AcidB = Emollient

Mikä on teidän suosikkivoide?

Bakelin tuotteista voi Suomesta ostaa My Choice -verkkokaupasta, jossa on laaja valikoima ja jos jotain ei löydy, kaupan pitäjä tilaa sen Italiasta suoraan Bakelin tehtaalta. Tuotteita myy jonkinlaista valikoimaa myös Lookfantastic ja Beauty Expert



Designed by FlexyCreatives