Medik8 – Helppoa ja tehokasta ihonhoitoa matkalla

MAINOS: MEDIK8

Moni pakkaa matkalle mukaan laatikon pohjalle kertyneitä kosmetiikkanäytteitä. Olin ennen sellainen. Onneksi minulle vihdoin valkeni jo vuosia sitten, ettei se ole kovin järkevää. Ihoni reistaili usein reissussa ja mietin, mistä se mahtoi johtua. Aloinkin pohtimaan millainen rasite matkustaminen on iholle. Kukapa ei stressaisi matkustamisesta ja stressi tunnetusti vaikuttaa ihoon negatiivisesti. Tähän vielä kun otetaan mukaan matkan aiheuttamat mahdolliset erilaiset lämpötilan vaihtelut, ilmastointi, kaupunkilomien ilmansaasteet, aurinko ja erilainen vesijohtovesi, niin siinäpä iholle haastetta ja kunnon shokkihoitoa kerrakseen. 

Matkalla iho kaipaa sekalaisen näytepussiarsenaalin sijasta erityistä huomiota. Jos iho on herkkä, saattaa olla, että satunnaisilla näytepusseilla hoidettu ihonhoito näyttäytyy iholle aivan muuna kuin lepolomana. Tämän vuoksi kannattaa luottaa matkalla niihin omiin luottotuotteisiin, silläkin uhalla, että ne toisivat kassiin lisäpainoa. Onneksi nykyään monista tuotteista on myynnissä hyvän kokoisia matkakokoja, joista tuotetta riittää viikon matkan ajaksi. 

Medik8 on ollut jo pitkään yksi suosikki ihonhoitosarjoistani. Merkiltä löytyy tuotteita, joita käytän osana ihonhoitoani säännöllisesti, vaikka välillä testaankin uusia tuotteita. Sarjan tuotteet ovat tehokkaita ja toimivia, mutta silti myös tarpeeksi hellävaraisia. Ne ovat loistavia matkalle mukaan otettavaksi. Eniten tilaavieviä puhdistustuotteita löytyy näppärinä riittoisina matkakokoina ja muut tehotuotteet ovat normaalikokoisinakin helppo mahduttaa laukkuun mukaan. 


MITÄ PAKKAAN MUKAAN?
 
Tykkään kaksoispuhdistaa ihoni lomallakin. Haluan kuitenkin toisen tuotteen olevan sellainen, mitä voin käyttää yksinäänkin, kun siltä tuntuu. Misellipuhdistusvaahtoa saa ostettua myös matkakoossa. Riittoisa puhdistuvaahto on erittäin hellävarainen ja pH-tasapainotettu, mutta se poistaa silti meikin tehokkaasti. Ei kuivata vaan jättää ihon pehmeäksi. Sopii hyvin myös aamuisin ainoaksi puhdistustuotteeksi. Toisen vaiheen puhdistukseen sopii loistavasti Surface Radiance Cleanse, joka on Medik8:n myydyin puhdistustuote, eikä suotta. Geelimäiset puhdistustuotteet koetaan usein kuivattavaksi, mutta tämä ei jätä kiristelevää ihoa siitä huolimatta, että puhdistaja on pakattu täyteen ihoa uudistavia raaka-aineita kuten manteli-, maito- ja salisyylihappoa, jotka syväpuhdistavat ihoa. Puhdistaja on ikäänkuin kevyt päivittäinen kuorinta, joka ei kuitenkaan rasita ihoa vaan pitää sen pehmeänä, heleänä ja joustavana. Hyvä tuote varsinkin kaupunkilomilla. Olen todella tarkka kuorivien tuotteiden kanssa, mutta tämä ei ole koskaan kuivattanut ihoani edes päivittäisessä käytössä.

Tehotuotteet eivät tule varmaan kenellekään yllätyksenä, sillä niistä olen kirjoitellut usein. Crystal Retinal 3 -seerumi on mielestäni paras markkinoilla oleva tuote, joka omaa retinolin hyödyt ilman retinolin aiheuttamaa ihoärsytystä. Retinolin sijasta vaikuttavana aineena vaniljalta tuoksuva emulsiomainen seerumi sisältää kapseloitua retinaldehydea. 

C-vitamiinituotteesta on tullut iso osa ihonhoitoani. Super C Ferulic sisältää 30% etyloitua askorbiinihappoa, E-vitamiinia ja Ferulahappoa. Koska tuotteen sisältämä C-vitamiini on C-vitamiinin johdannaista, se ei ärsytä iho yhtä helposti kuin askorbiinihappo. Jos ihosi ei siedä C-vitamiinia, eikä retinolia tai niiden johdannaisia, silloin vaihtoehdon voi löytää Clarity Peptides -seerumista, jota voi käyttää aamulla ja illalla. Tykkään käyttää seerumia niin aamulla C-vitamiinin päällä kuin iltaisin joko yksinään tai yhdessä retinolin kanssa. Kevyt maitomainen seerumi sisältää niasiiniamidia, kaksivaikutteista peptidiä, sinkkiä, hyaluronihappoa, sekä N-Asetyyliglucosamiinia, joka tasoittaa ihon sävyä. 

Päivävoiteeksi matkalle sopii Advanced Total Day Protect SPF 30, joka laajakirjoisen aurinkosuojan lisäksi suojaa ihoa ulkoisilta haittavaikutuksilta andioksidanttien voimalla. Olen usein puhunut siitä miten en enää juurikaan käytä erillisiä silmänympärysvoiteita. Matkalle lähtö on kuitenkin hetki, jolloin sellaisen usein ostan. Yleensä silmänympärysvoiteet ovat 15 ml:n pakkauksissa, joista riittää tuotetta hyvin parin viikon lomalle koko kasvoille. Täyteläiset silmänympärysvoiteet sopivat loistavasti koko kasvoille yövoiteen asemasta. Medik8:n valikoimasta löytyy Advanced Night Eye, joka sisältää antioksidantteja, peptidiyhdisteen ja kofeiinia, joka muuten tekee hyvää ihan koko kasvojen iholle ei vain silmänympärysiholle. Varsinkin lennon jälkeen kofeiinia sisältävä voide on tehokas laskemaan turvotusta.




MILLAISIA TUOTTEITA PAKKAAT MATKALLE MUKAAN? KÄVITKÖ KESÄLLÄ MATKOILLA?

Kaikki tuotteet löydät Medik8 omilta verkkosivuilta täältä. Liittymällä uutiskirjeen tilaajaksi saat 15%:n alennuksen ostoksestasi.

Auringonpolttama, miten hoitaa?

*Sisältää mainoslinkkejä

Viikonlopuksi on luvattu todennäköisesti kesän viimeisiä oikein lämpöisiä päiviä, joten katsoin, että nyt on viimeinen hetki tänä kesänä kirjoitella auringonpolttamista. Toivottavasti kukaan teistä ei ole joutunut kokemaan auringonpolttamaa tänä kesänä? Omasta viimeisestä "kärvähtämisestä" on kulunut aikaa kohta 15 vuotta. Sitä aiemmatkin palamiset eläessäni ovat olleet laskettavissa alle yhden käden sormilla, mutta niistä jokainen kerta on ollut tietenkin liikaa. Olen nykyään auringon kanssa todella tarkka ja varsinaisesti aurinkoa en ole ottanut lähes kymmeneen vuoteen lainkaan. Kesällä ulkona liikkuessa suojaan ihoni aina. 

Jokainen meistä voi palaa auringossa. Vaaleaihoiset tietenkin palavat herkemmin. Kannattaa muistaa, että aurinkosuoja ei ole 100%:nen suoja aurinkoa vastaan. Voit palaa suojasta huolimatta. Mitä pidempään vietät aikaa ulkona, etkä lisää voidetta, riski palamiseen aurinkosuojasta huolimatta kasvaa.

Hyvä konsti on tarkastaa UV-indeksi, joka löytyy niin Forecan kuin Ilmatieteenlaitoksenkin sivuilta. Mitä korkeampi UV-indeksi, sitä helpommin iho palaa. Tietystä aikaa päivästä aurinkoa kannattaakin vältellä, jos mahdollista. Paljon näkee kommentteja, että jos UV-indeksi on alhainen (alle 3), silloin ei ole vaarassa auringon vaurioille. Alhainen luku ei tarkoita sitä, ettei UV-säteilyä silti olisi, ainoastaan riski auringonpolttamaan on pieni. Palaa voi myös pilvisenä päivänä. Rusketuskaan ei suojaa palamiselta. Varsinkin vedessä oleillessa kannattaa olla varovainen.

Auringonpolttama oli se miten lievä tahansa (esim. vähäinen pieni punoistus), on aina pahasta. Jo tuolloin iho on ehtinyt vaurioitumaan. Vaurioitumiseen ei tarvita rakkuloita tai ihon kuoriutumista. Mitä useammin palat, sen enemmän nousee valitettavasti riski sairastua ihosyöpään, niin karulta kuin se kuulostaakin. Jos olet palanut elinaikanasi viisi kertaa tai enemmän, olet jo tuplannut mahdollisuutesi saada ihosyöpä. Karu ajatus. 


EHKÄISY?

Levitä aurinkosuojaa ulkona oleillessa parin tunnin välein. Vedessä ollessa kannattaa käyttää aurinkosuojia, jotka ovat vedenkestäviä, sekä auringolta suojaavia vaatteita. Hatulla saa suojattua hyvin kasvot aurinkosuojan lisäksi.

MITEN HOITAA?

*Älä jää aurinkoon tai oleskele auringossa auringonpolttaman jälkeen. Suojaa ihosi vaatteilla ulkona, kunnes iho on parantunut.

*Viilennä ihoa. Kylmä suihku auttaa. Pese iho mielellään ihan pelkällä vedellä tai korkeintaan jollakin todella hellävaraisellä hajusteettomalla puhdistustuotteella kuten *CeraVen Hydrating Cleanserilla. Älä käytä kuorintoja. 

*Pidä iho hyvin kosteutettuna. Auringonpolttamaa ihoa hoitavan voiteen pitää olla hyvin yksinkertainen. Voide, jossa ei ole hajusteita tai muitakaan mahdollisesti ärsyttäviä ainesosia on paras. Aloe Vera -geeli on hyvä, mutta pidä mielessä, että aloe verallekin voi olla allerginen tai se voi ärsyttää toisten ihoa. Kosteusvoiteista hyviä vaihtoehtoja ovat *CeraVen Moisturizing Cream ja *Cosrx:n Advanced Snail 92 All in one Cream (tämä on muuten yksi suosikki vartalovoiteistani muutenkin, koostumus on todella rauhoittava ja geelivoide imeytyy nopeasti). Aloe Vera -geeleistä kannattaa valita hajustamaton vaihtoehto. Hyvä on mm. *CCS:n Aloe Vera Gel.

*Lääkitse. Apteekista käsikauppatuotteena saatava antihistamiini voi myös lievittää epämukavuutta ja mahdollista kutinaa. Hydrokortisonia voi myös kokeilla, jos iho tuntuu aralta. 


Oletko sinä niitä harvoja onnellisia joiden iho ei ole koskaan palanut?

Kuvat: Pexels

Ikääntyvän ihon edulliset suosikit

*Sisältää mainoslinkkejä

Ikääntyvän ihon hoito ei vaadi kalliita tuotteita, vaikka juuri "anti-age" -markkinoinnin alla olevista tuotteista pyydetään usein muita korkeampaa hintaa. Hoidossa kannattaa kiinnittää huomiota aktiivisia tuloksia tuoviin tuotteisiin. Niiden ympärillä oleva muu ihonhoito kannattaa pitää yksinkertaisena ja hoitavana. Ikääntyvä iho ei tarvitse suurta määrää tuotteita.

Aamulla ihon voi huuhdella vain vedellä tai sitten puhdistaa miedolla puhdistustuotteella Iltaisin aina kaksoispuhdistus ja aurinkosuojaa ei tietenkään kannata unohtaa.

KUORINTA

Vaikka kuorin ihoani harvoin, moni ikääntyvä ihoa saattaa tarvita säännöllistä kuorintaa. Kuorinnan kanssa kannattaa olla kuitenkin aina varovainen, ettei kuoriminen mene yli, jolloin siitä seuraa monia ongelmia iholle, kun sen tasapaino järkkyy. Ihon palauttaminen takaisin tasapainoon saattaa kestää pitkätkin aikaa. Tämän vuoksi suosittelen aina käyttämään kemiallisia kuorintoja. Ne eivät hankaa ihoa fyysisesti ja ovat siten hellävaraisempia. Jos olet kuin minä ja käytät kuorintoja harvemmin, Paula's Choicen edulliset matkakoot ovat loistava ratkaisu. Täysikokoisetkaan eivät ole hinnalla pilattuja, mutta omassa käytössäni ne ehtivät vanhentua, joten silloin reilut matkakoot ovat hyvä ratkaisu. Matkakokoja löytyy useista Paula's Choicen jo ikonisiksi muodostuneita kuorinnoista. Omia suosikkejani ovat *Calm 1% BHA Lotion, joka sopii herkimmällekin iholle, *Skin Perfecting 8% AHA Gel, joka iltaisin laitettuna tekee ihosta mielettömän hehkuvan, sekä jo klassikoksi muodostunut *2% BHA Lotion. Calm -sarjan tuote on niin hellävarainen, että sitä voi käyttää vaikka joka päivä, mutta esim. riittoisaa AHA Gelia käytän yleensä kerran viikossa/kahdessa (en koskaan yhdessä retinolin kanssa!) ja sillä käytöllä matkakokoinen tuubi kestää käytössäni useampia kuukausia.


C-VITAMIINI

Edulliset C-vitamiinituotteet sisältävät usein C-vitamiinin johdannaisia, eivätkä askorbiinhappoa, joka on kliinisissä tutkimuksissa todettu tehokkaaksi. Olenkin todennut, että hyvä C-vitamiini on asia johon haluan panostaa. Onneksi markkinoilla on tuotteita muutamalla kympillä, jotka sisältävät askorbiinihappoa ja osa myös stabilisoivaa antioksidanttia ferulahappoa. Kun haluan pihistää C-vitamiiniostoksilla suosikkejani ovat: *By Wishtrendin Vitamin C 15% with Ferulic Acid ja *Klairsin Freshly Juiced Vitamin Drop.

RETINOLI

Markkinoilla on paljon retinolin johdannaisia sisältäviä tuotteita, jotka usein sopivat hyvin herkälle iholle. Suosin kuitenkin retinolia sisältäviä tuotteita, näissä herkkäihoisten kannattaa suosia mahdollisimman pieniä pitoisuuksia sisältäviä tuotteita, joita iho mahdollisesti sietää paremmin. Retinolin käytössä pienet pitoisuudet eivät ole ongelma, saat samat tulokset kuin voimakkaammillakin tuotteilla, se vain kestää hieman kauemmin. Kuten C-vitamiinituotteet, myös retinolia sisältävät tuotteet vaativat pientä panostusta. Mikään ei kuitenkaan ole tehnyt iholleni isompaa muutosta kuin retinolin ja C-vitamiinin säännöllinen käyttö. Ylivoimaisesti hinta/laatusuhteeltaan paras retinolia sisältävä tuote on La Roche-Posayn Redermic Retinol, mitä ei valitettavasti myydä Suomessa, joten tilaan sitä aina ulkomailta. Toinen hyvä tuote on *Paula's Choicen Skin Recovery Super Antioxidant Concentrate Serum. Nämä molemmat ovat sen verran hellävaraisia, että pystyn käyttämään näitä myös silmänympärysiholle silloin tällöin laitettuna. 

PEPTIDIT

Peptidejä sisältävät tuotteet sopivat loistavasti käytettäväksi yhdessä retinolituotteiden kanssa. Ihonhoidossa käytetään useita erilaisia peptidejä. Toiset niistä saavat näyttämään ihon kimmoisammalta, toiset taas antavat iholle kosteutta ja uudistavat ihoa. Kaikki edellä mainitut loistavia ominaisuuksia, mitä juuri ikääntyvä iho kaipaa. *Mizonin Black Snail all in one Cream on oikea supervoide. Monia varmasti inhottaa ajatus etanaseerumia sisältävästä tuotteesta, mutta ainakin omalle iholleni sillä on rauhoittava vaikutus, mitä millään muulla ainesosalla en vielä ole iholleni saanut. Kirkastaa, heleyttää ja kosteuttaa ihoa, sekä ehkäisee samalla myös epäpuhtauksia. Toinen edullinen suosikki on *Favoran Kiinteyttävä ja ravitseva yövoide, joka sopii loistavasti retinolin kanssa käytettäväksi.



Mitkä ovat sinun edulliset suosikit?

Kuvat: Pexels

Edullinen vinkki – Essence Cover Stick

*Sisältää mainoslinkin

Moni pitkään blogia seurannut saattaa muistaa addiktioni peitepuikkoja kohtaan. Käytin Maxfactorin Erace -peitepuikkoa vuosia, kunnes tuotteen myynti lopetettiin. Moni kokee peitepuikot vanhanaikaisiksi, ihan turhaan, sillä ne ovat todella näppärä tapa tehdä pikameikki. Olenkin huomannut, että monesta sarjasta peitepuikkojen valmistus on lopetettu, kun tilaa on raivattu monille erillaisille peitevoiteille, joista en itse niin välitä. Varsinkin vapaapäivinä, jos päätän vähän laittautua, haluan, että se on nopeaa ja pienellä vaivalla saan haluamani tuloksen. Peitepuikko kulkee lisäksi nopeasti käsilaukussa ja se on oiva väline korjailla meikkiä päivän aikana.

Kun Max Factor lopetti peitepuikkonsa myymisen, alkoi epätoivoinen metsästys. Mistä korvaaja? Olen vuosien aikana sen jälkeen kokeillut lukemattomia muita tuotteita – edullisia ja arvokkaita. Mikään ei kuitenkaan ole ollut edes lähelle Max Factorin veroinen, joten ne ovat jääneet lopulta käyttämättä. Ollakseen hyvä, peitepuikossa pitää olla omaan makuuni täydellinen koostumus. Monet ovat liian kuivia, eivät peitä tarpeeksi, eivätkä pysy paikoillaan edes puuterin avulla. Käytössäni peitepuikon pitää taipua niin silmien alle tummuutta peittämään kuin peittämään pieniä epäpuhtauksia, sekä esim. nenän pielissä olevaa punaisuutta. Kotipäivinä piristääkseni ilmettä, meikkini on peitepukko ja hiven puuteria.


Myynnissä olevat kokeiltavat vaihtoehdot ovat vähentyneet vähenemistään tänä aikana, kun ole koittanut löytää suosikilleni korvaajaa. Jopa osa jo kokeilemistani on poistunut keskuudestamme. Eräänä päivänä tajusin, että Essenceltähän löytyy myös peitepuikko. Jos tuote olisi huono, alle kahden euron sijoitus ei jäisi kuitenkaan harmittamaan. Olin valmis pettymään jälleen kerran, mutta Essence yllätti.

Ensinnäkin vaalein sävy 10 Naturally Matte on todella lähellä Max Factorista käyttämääni 07 Ivorya. Molemmat ovat neutraaleja ja hyvin vaaleita sävyjä. Peitepuikoissa sävyvalikoima on usein suppea ja monesti värikään ei ole oikein miellyttänyt minua. Liian keltaista tai liian punaista. Näin ei ollut tällä kertaa. Essencen peitepuikon koostumus on pehmeä, ei kuitenkaan aivan niin kermainen kuin Max Factorissa. Levittyy nätisti ja sormella taputtelemalla iho jää näyttämään luonnolliselta. Peittää hyvin punaisuutta, sekä pieniä epäpuhtauksia. Toimii myös silmien alla tummentumien peittämisissä, sillä koostumus ei ole liian kuivaa ja sitten se ei korosta juonteita vaan näyttää todella luonnolliselta. Pysyy puuterilla kevyesti kiinnitettynä koko päivän. Hintaansa nähden loistava tuote. Essence Cover Stick onkin paras Max Factorin jälkeen käyttämäni peitepuikko. Luulen, että jätän etsimisen toistaiseksi tähän, koska en usko, että parempaa on tällä hetkellä markkinoilla. Ei ainakaan niillä ominaisuuksilla, mitä itse toivon peitepuikolta. Toivon silti vieläkin salaa, että Max Factorilla tultaisiin järkiin ja peitepuikko vielä joskus palaisi takaisin kaupan hyllylle.



Käytätkö vielä peitepuikkoa? Onko Essencen meikit tuttuja?

Essence Cover Stickia voi ostaa kolmessa eri sävyssä hintaan 1,95 euroa mm. *TÄÄLTÄ.

5+1 Sensain meikkisuosikkia joista en luovu

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia

Tulikin pidempi tauko julkaisemiseen, mitä ajattelin. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kiireisiä ja kiireet jatkuvat vielä ensi viikon, mutta sitten pitäisi helpottaa. Tosin eikös sitä sanota, että kiire on itse aiheutettua? Kesälomakin kolkuttelee muutaman viikon päässä. Olen seurannut koko kesän toisten lomanviettoa, enkä itse ole päässyt vielä edes alkuun. Siinä on hyvät omat puolensa, on kaikki vielä edessä, kun varmasti suurimmalla osalla suomalaisista lomat ovat silloin takana. Onneksi elää voi muutenkin kuin vain lomalla. Muistan kun elämässäni oli aika, jolloin elin vain odottamalla seuraavaa lomaa, että jaksaisin taas seuraavaan lomaan. Näin ei pitäisi olla, siihen meni aikansa, että tajusin tämän. Tänä päivänä loma on vain extra-aikaa, jolloin voi tehdä mitä haluaa, ilman aikatauluja.

Olen vuosien saatossa kirjoitellut todella paljon Sensain ihonhonhoidosta, ei varmaan ole kellekään epäselvää, että Sensai-rakkauteni on pysyvää. Vähemmän jalansijaa ovat saaneet brändin meikit, mutta tämä on ollut vain sattumaa, sillä totuus on, että täällä ruudun takana käytän Sensain meikkituotteita päivittäin, sillä ne ovat kuin tehtyjä kaltaiselleni erittäin luonnollista lopputulosta hakevalle. Sensain meikkifilosofia onkin tuoda iholle hehkua ja luonnollisen kevyttä kaunistusta. Kaikki tietävät, että hehku on se jota rakastan. Meikit sopivat lisäksi mielestäni erityisen hyvin ikääntyvälle iholle. Ne eivät korosta juonteita vaan tekevät sameastakin ihosta hehkuvan. 

Ajattelin, että jaan 5+1 Sensain meikkisuosikkia, joista en luovu. Kaikki ovat tänäkin kesänä olleet käytössä lähes joka kerta, kun olen meikannut. Sensain meikkituotteissa on se kiva puoli, että suhteessa ihonhoitotuotteisiin ne ovat melko edullisia selektiivisen kosmetiikan meikkejä. Joten Sensaihin tutustuminen on yleensä helpoin aloittaa juuri meikeistä.


*SENSAI BRONZING GEL  (36 €) – Tajusin juuri, että olen käyttänyt Bronzing Gelia kohta kahdeksan vuotta. Se on pitkä aika. Muistaakseni alussa vaalein ja myös ainoa sävy oli BG62. Tuohon aikaan minulla oli kesäisin myös enemmän päivetystä, joten sävy oli täydellinen. Nykyisin sävyjä on kolme, käytän vaaleinta sävyä BG61 ympäri vuoden, koska en ota aurinkoa lainkaan, mutta väriä saattaa tarttua vain aavistus ulkona liikkuessa. Ohut läpikuultava vesimäisen geelimäinen tuote tasoittaa ihon pintaa ja antaa sille aivan pienen aavistuksen sävyä. Tuubista tulevaa tummaa väriä ei kannata säikähtää, sillä neste sulautuu todella luonnollisen näköiseksi iholla vesimäisyytensä ansiosta. Kyseessä on monipuolinen tuote jonka käyttötarkoitukset ovat rajattomat. Käytän sitä toisinaan ainoa meikkipohjana, joskus lisään päälle mineraalipuuterin. Silloin tällöin sekoitan sitä tipan Misshan BB-voiteen sekaan tuomaan iholle hehkua ja ohentamaan peittävyyttä. Olen nähnyt Sensain kouluttajan tekevän tuotteella myös varjostukset tai käyttävän tätä "aurinkopuuterina". Silloin levitys on tapahtunut tietenkin siveltimellä meikkipohjan päälle. Bronzing Gelin voi levittää siveltimellä, mutta itse tykkään käyttää sormia. Tuote tuntuu iholla varsinkin helleaamuina iholla ihanan raikkaalta. Se myös kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. 

*SENSAI GLOWING BASE (32,95 €) – Helmiäispigmenttejä sisältävä ja heleyttävä pohjustus tuo iholle tervettä ja luonnollista hehkua. Kosteuttava ohut koostumus soveltuu varsinkin pintakuivalle ja kuivalle iholle. Saa meikin pysymään raikkaan näköisenä. Sekoitan tätäkin toisinaan Misshan BB-voiteeseen, jos haluan ohuemman ja hehkuvamman lopputuloksen.

*SENSAI HIGHLIGHTING CONCEALER (39,95 €) – Ehkäpä se toiseksi viimeinen meikkituote Sensailta, josta luopuisin, jos olisi pakko. Vaikka meikeillä ei ole ikärajoja ja tämäkin sopii loistavasti kaikille, jotka haluavat peittoa, mutta samalla myös heleyttä, niin tämä on varsinkin ikääntyvän ihon tuote. Olen sanonut monesti, että peitevoide on valokynän ja peitevoiteen rakkauslapsi, sillä siinä yhdistyy molempien tuotteiden parhaat puolet – peittävyys ja heleys. Tuote tekee erillisen valokynän turhaksi. Silti peittää loistavasti tummat silmänaluset. Ei mene päivän aikana juonteisiin, eikä korosta niitä, koska ei ole kuivattava. Käytän vaaleinta sävyä HC00.

*SENSAI LASH VOLUMIZER 38 C (38 €) – Aloin käyttämään Sensain 38 -ripsivärejä jo alle parikymppisenä sen jälkeen, kun tajusin, että omissa silmissäni kaikki muut mascarat suttaantuvat silmien alle, vaikka en laittaisi ripsiväriä alaripsille. Luottotuote, josta en luovu. Viime aikoina ole käyttänyt paljon Lash Volumizeria, johon en aluksi tykästynyt ihan hirveästi. Nykyisin se on kuitenkin yksi suosikeistani Sensain 38 -ripsiväreistä. Lopputulos on näyttävä ja se antaa ripsille runsaasti lisää pituutta. 

*SENSAI SUPREME ILLUMINATOR (45 €) – Voidemainen kuultovoide, jolla saa erittäin läpikuultavaa hehkua, mutta kerrostamalla myös voimakkaamman hehkun. Taputtelen yleensä kasvoille lopuksi ihan sormin  – kulmaluille, nenänvarteen ja poskipäille. Joskus taputtelen kuultovoidetta huulten keskiosaan huulipunan päälle, kun haluan pulleamman näköiset huulet. Voi levittää halutessaan myös siveltimellä, mutta tykkään meikata sormin. Jos haluaa todella luonnollisen lopputuloksen, kannattaa laittaa tuote jo meikkipohjan alle.

*SENSAI STYLING EYEBROW PENCIL (35 €) – Luonnollisessakin meikissä, jota suosin, kulmat ovat tärkeät. Tykkään kulmissa erittäin luonnollisesta ja pehmeästä lopputuloksesta. Yleensä täyttelen vain rakosia, sillä kestovärjään kulmani. Koostumus on täydellinen, ei liian pehmeä, eikä liian kova. Ovaalinmuotoiselle kärjellä saa halutessaan tehtyä tarkkaakin jälkeä. Toisessa päässä on harja, jolla on helppo viimeistellä väri tasaiseksi. Käytän sävyä 03 Taupe Brown, joka on todella neutraali monelle sopiva sävy, joka ei ole liian lämmin. Pysyy hyvin koko päivän.


Käytätkö Sensai meikkejä? Suosikkeja?

Designed by FlexyCreatives