Tuokaa takaisin!

Syytän keski-ikääni, mutta viime aikoina mielessäni on pyörinyt usein muutamia tuoksuja, joista antaisin mitä vain, jos brändit toisivat ne takaisin markkinoilla. Ihmettelen suuresti, etteivät merkit ole vielä tarttuneet suuremmin tähän, nyt kun tuoksut ovat uudelleen pinnalla ja ehkä suositumpia kuin koskaan. 

Vaikka oma lähes sadan tuoksun kokoelma on vaihtunut muutamaan tuoksuun, minut saisi luultavasti aika helposti lankeamaan ostoksiin tuomalla kaupan hyllyille nostalgisia tuoksuja. 

Tiesitkö, että Nina Ricci oli 90-luvun puolessa välissä brändi, joka teki ihan mielettömiä tuoksuja? Jostain syystä juuri tuon ajan parhaat tuoksut lopetettiin 2000-luvun alkupuolella, eivätkä ne ole enää tehneet paluuta. Sen sijaan brändi myy aika mitäänsanomattomia tuotteita ja toistaa itseään kuten monet muutkin. Ainoa myynnissä oleva Nina Riccin tuoksu mistä todella pidän on Nina. Se on ollut myynnissä pian 20 vuotta, joten siinä on itselleni sellaista tiettyä nostalgisuutta. Se on helppo tuoksu, joka sopii oikeastaan jokaiseen tilanteeseen. 

Sen sijaan ne tuoksut joita kaipaan; Deci Dela, jo pelkkä pullo oli pelkkää taidetta. (Linkkaan tuoksut joita kaipaan Fragrantican sivuille, josta pääsette tekin tarkemmin katsomaan niitä, nämä eivät ole mainoslinkkejä.) Tuoksu lanseerattiin vuonna 1994 ja suorastaan uin siinä ammattikouluvuosinani 1996-98. Deci Delaa oli ylläni, kun menin ensimmäisen kerran baariin.Voin edelleen haistaa sen, samalla kun taustalla soi Janne Hurmeen Tinasormus. :D  Kun tuoksu jäi pois markkinoilta, tilalle ei ole tullut mitään edes etäisesti sitä muistuttavaa. Hedelmäisen makea, puuterinen ja puinen tuoksu, joka ei ollut helppo, mutta koukuttava. Tuohon aikaan Nina Ricci teki myös hienoimman vihreän hedelmäisen ilmavan tuoksun, mitä on koskaan tehty. Tätä koskee sama kuin Deci Delaakin, mitään tämän kaltaista ei ole enää koskaan nähty tuon jälkeen. Les Belles de Ricci oli pakattu söpöön kirkkaan vaalean vihreään kissapulloon. Täydellinen kesätuoksu, joka on ehkä sellainen tuoksu, jota on eniten ikävä. En käsitä miten tällainen mestariteos lopetettiin, oli vielä aikanaan todella suosittu. Tuohon aikaan kosmetiikasta ja tuoksuista keskusteltiin suomi24-palstalla. Oi niitä aikoja!

Escadan kesätuoksuista edelleen eniten ikävä on Sunny Fruttia. Vuoden 1998 kesätuoksu on tavallaan tyyliltään todella lähellä Nina Riccin Les Belles de Riccia, vaikka ne ovatkin ihan omia tuoksujaan. Nimi kertoo kaiken, hedelmäisen trooppinen cocktail. Elän tämän suhteen aivan pienessä toivossa, sillä Escada tuntuu olevan ainoita brändejä, jotka ovat ymmärtäneet oman ikäisteni nostalgian kaipuun, mutta niin, että ne tuotteet iskevät myös nuorempiin.

Sitten voidaankin puhua hetki L'Or de Torrente EdP:sta. Ennen Black Opiumia tämä oli kaikkien kahvituoksujen äiti. Sain tästä näytteen vuonna 2005 ensimmäisellä Karibian reissullani kosmetiikkaliikkeestä, kun ostin muita tuotteita. Palasin ostamaan seuraavana päivänä välittömästi ison pullon. Tätä ei muistaakseni tuohon aikaan saanut Suomesta, mutta silloin oli jo nettikauppoja mistä tilata. L'Or de Torrente oli ehkä ensimmäinen sellainen "aikuisen naisen" tuoksu, johon ihastuin. Tuoksu kesti iholla lähes ikuisesti, mutta se ei ollut hyökkäävä vaan pehmeän voimakas. Näitä pulloja näkee edelleen myynnissä second handina, mutta hinnat ovat kovia, enkä ole oikein valmis maksamaan edes nostalgian vuoksi tuoksusta, josta ei ihan varmaksi tiedä onko se kunnossa.

Versacen Versus Time for Pleasure oli 2000-luvun alkupuolella jokaisen 20-30 ikävuoden välissä olevan ykköstuoksu kesällä. Hedelmäisen makea tuoksu, jota suihkauteltiin ympäri kroppaa useampi suihkauksia, sillä 125 ml:n pullo ei ihan heti loppunut. Versace tekee nykyään makuuni todella tympeitä tuoksuja verrattuna 2000-luvun alkupuoleen. Ainoastaan miesten tuoksuissa ovat onnistuneet viime vuosina. 

Toinen samanlainen ympäri kroppaa suihkuteltava jättipullo oli Diorin Sweet Sun. Tämä oli Guerlainin Terracottan ja Estee Lauderin Bronze Goddessin rakkauslapsi. Siinä oli vaan hivenen enemmän sitruksisuutta ja lämmintä mausteisuutta mitä noissa kahdessa. Täydellinen rantatuoksu. Mutta niinkuin kaiken hyvän, tämänkin taival loppui jo aikoja sitten.

Emanuel Ungaron Apparationiin tutustuin myös yhdellä Karibian reissulla. Maailman ehkä rumimmassa pullossa oleva tuoksu on todella uniikki. Samaan aikaan makea, lämpimän mausteinen ja omaan nenään hivenen saippuainen. Tuoksua saa edelleen second handina jopa todella edullisesti, mutta tämänkin lopetuksesta on niin kauan aikaa, ettei niiden laadusta ole varmuutta, jos ei pääse itse haistelemaan. Monissa väri näyttää pulloissa oudon samealta, sillä muistaakseni tuoksunesteen väri oli alkujaan väritön. 

Viimeinen mestariteos jota todella kaipaan on Laura Biagiottin Emotion. Tässä oli myös niin uniikki tuoksu, että eipä tullut aikoinaan mieleen, että nykymaailmassa kun kaikki tuoksut toistavat toisiaan, on ollut olemassa tuoksu, jonka hienouteen ei enää tunnuta pääsevän. Vai mitä sanotte makeasta tuoksusta, jossa on todella paljon iriksen puuterisuutta, trooppisuutta ja samalla jotain hyvin maanläheistä. Kielo toi tuoksuun puhtautta. Tämä oli tuoksu johon ei päässyt oikein käsiksi edes useilla käyttökerroilla, muuta kuin sen, että se tuoksui taivaalliselta. Tuoksu kesti iholla seuraavaan päivään.

Mitä tuoksua olet jäänyt kaipaamaan?

Kuvat: Pexels