Näytetään tekstit, joissa on tunniste cremorlab. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cremorlab. Näytä kaikki tekstit

Parhaat – tammikuu´18


Mihin se tammikuu katosi, kysynpä vaan? Se on sitten helmikuun ensimmäinen päivä ja sehän tietää sitä, että on aika kertoilla omista tammikuun suosikkituotteista. Tammikuussa saatiin tänä talvena ensimmäinen pidempi pakkasjakso tänne etelään ja se loi iholle omat haasteensa. Tämän vuoksi suurin osa suosikeista onkin ihonhoitoa ja sellaisia tuotteita joilla sain pidettyä pintakuivan ihon hilseilyn kurissa.

Postauksen tuotteista Bakel ja Estée Lauder omia, muut PR-näytteitä saatu blogin kautta.


Bakel Pure Peel – Tiedän, alatte varmasti olemaan ihan täynnä näitä Bakelin tuotteita, mutta siihen on syynsä, miksi ne ovat kosmetiikkakaappini vakiokalustoa, voisi jopa sanoa kulmakiviä. Tuoksuton geelinaamio on tehokas, mutta silti hellävarainen. Pintakuivaa ihoa on kuorittava, ettei kuollut ihosolukko tuki sitä ja aiheuta epäpuhtauksia. Levitetään illalla puhtaalle kuivalle iholle ja annetaan vaikuttaa viisi minuuttia, jonka jälkeen naamio huuhdotaan pois lämpimällä vedellä. Tuotteen sisältämät erilaiset hapot tekevät sen, että ihosta tulee ihan mielettömän pehmoinen ja sileä. Oikein tuntee, miten seerumit ja muut hoitotuotteet imeytyvät käytön jälkeen eri tavalla ihoon. Sopii vegaaneille. Vinkkaan vielä, että tuote on tällä hetkellä alennuksessa Lookfantasticin verkkokaupassa.

Cremorlab shadow-off eye cream* – Cremorlab on brändinä itselleni melko uusi tuttavuus. Kirjoittelin teille sarjan kuplivasta naamiosta joulukuussa. Silmänympärysvoiteessa on ehkäpä jännin koostumus, mihin olen törmännyt. En olisi koskaan voinut koostumuksen perusteella arvata, miten ravitsevaksi tuotteeksi tämä lopulta osoittautui. Koostumus on täyteläisen geelimäisen voidemaista. Se on uniikki ja miellyttävä. Kosteuttaa todella tehokkaasti, mutta imeytyy hyvin, joten sopii myös meikin alle. Tämän pitäisi auttaa myös tummin silmänalusiin, mutta itselläni ei sellaisia oikeastaan ole, niin en osaa ottaa asiaan kantaa. Tuote on miltein tuoksuton ja sopii myös herkälle iholle. Aktiiviaineina toimivat mm. lähdevesi, niasiiniamidi ja adenosiini. Cremorlabin tuotteita myy eleven.

Estée Lauder Double Wear Cushion BB – Estée Lauderin tyynymeikkivoide on tähän mennessä ehdottomasti tämän vuoden paras kosmetiikkalöytö. Vaikka ihoni onkin yleensä kivassa kunnossa, on minullakin päiviä, että iho tarvitsee enemmän peittoa. Pintakuiva iho asettaa kuitenkin melkoiset haasteet peittävämmälle tuotteelle. Cushion peittääkin hyvin ihon virheitä ja punaisuutta, mutta jättää silti heleähkön pinnan. Pysyy iholla muuttumattomana tuntikausia. 

iS Clinical Hydra-Cool Serum* – iS Clinical oli yksi viime vuoden kivoimpia ihonhoitosarjoja. Varsinainen löytö oli sarjan silmänympäryvoide, joka pääsi mukaan vuoden parhaat -postaukseen. Hydra-Cool -seerumi on tuote, joka antaa maksimaalista kosteutta iholle. Juuri sopiva tuote talven pakkasille. Seerumia voi silti käyttää mm. rauhoittamaan auringonpolttamia. Sopii kaikille ihotyypeille. Sinertävän sävyinen seerumi on todellinen kosteudensitoja, sillä se sisältää peräti 25% hyaluronihappoa. Uskon aika vahvasti, että tämä tuote on "syyllinen" siihen, että ihoni ei ole lainkaan hilseillyt talven aikana. Tykkään käyttää seerumia tehohoitona iltaisin, siinä on miellyttävä hyvin kevyt vesimäisen geelimäinen koostumus. Pari tippaa riittää kasvojen kaulan iholle. Imeytyy hyvin, eikä jätä tahmeaa pintaa. Suositushinta on 65 euroa. Jälleenmyyjät löytää täältä.

Weleda Citrus Hydrating Body Lotion* – Vartalon rasvaus on itselleni asia, joka on useimmiten pelkkää pakkopullaa. Myönnän, että kun kesällä ihoa ei kiristele, skippaan koko touhun ahkerasti. Talvella onkin sitten eri juttu, kun vartalon iho suorastaan huutaa voidetta. Siinä missä voisin käyttää vaikka tunnin, lätkien kasvoille erilaisia hoitotuotteita, tuntuu vartalon voitelu lähinnä töyläältä. Pitäisikö palkata joku henkilökohtainen rasvaaja? Onneksi on sellaisia tuotteita kuin Weledan Citrus Body Lotion, joka tekee puuhasta edes hivenen miellyttävämpää. Ihanan raikkaan sitruksen tuoksuinen voide on kivan kevyttä, mutta silti kosteuttavaa. Imeytyy välittömästi, eikä jätä ihoa tahmean tuntuiseksi. Vaikka muuten käytän tuotteita sekalaisesti, vartalotuotteissa suosin luonnonkosmetiikkaa, niissä ohuenkin koostumuksen omaavat tuotteet tuovat ihan ylivertaista kosteutusta iholle.


Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia tuotteita? Mikä on teidän tämän hetken suosikkituote?

*Bakel ja Estée Lauder omia, muut PR-näytteitä saatu blogin kautta.



Cremorlab O2 Bubble Energizing Mask – Hassunhauska kupliva naamio


Sain jokin aika sitten eleveniltä mielenkiintoisen ylläripaketin korealaisen Cremorlabin tuotteita, joissa pohjana on mineraalipitoinen lähdevesi. Vesi tuotteisiin otetaan 1100 metrin syvyydestä Etelä-Koreasta. Mineraalipitoisen veden iholle hyvää tekevät vaikutuksethan on tunnettu jo vuosisatoja. Vedestä saa tutkitusti apua erilaisiin iho-ongelmiin ja se tukee ihon luonnollista hyvinvointia. 

Cremorlabin tuotteet ovat pakattu tyylikkään eteeriisiin pakkauksiin ja brändin suosikkituotteisiin kuuluu mm. hoitoneste, mutta itse kiinnitin lähetyksessä olevista tuotteista ensimmäisenä huomioni O2 Bubble Energizing Maskiin*. 


Puhdistava, kosteuttava ja energisoiva vaahtonaamio kuulosti sellaiselta tuotteelta, josta ihoni varmasti pitäisi ja olin oikeassa. 

Naamiossa on hauska vaahtoteknologia, joka hieroo ihoa edesauttaen sen puhdistumista. Geelimäinen  oikeastaan tuoksuton tuote levitetään puhtaalle hivenen kostealle iholle ohut kerros pyörivin liikkein, jossa se alkaa vaahdota melkein välittömästi, joten levityksen kanssa kannattaa olla melko sukkela. Naamion annetaan vaikuttaa viisi minuuttia, jonka aikana koostumus vaahtoaa lopulta miltein kadoten iholta kokonaan. Tämän jälkeen huuhdellaan kasvot haalealla vedellä. Voin kertoa, että varsinkin ensimmäisellä kerralla naamio sai minut kihertämään, sillä se kutitti ihan älyttömästi. Ihan kuin joku olisi koko ajan kutitellut höyhenellä kasvojani. Varsinkin nenänpielet ovat erittäin herkkä alue, joita kutittaa helposti, joten se ehkä kannattaa jättää ensimmäisellä kerralla välistä. 

Rakastuin naamioon, sillä se on tarpeeksi hellävarainen, että voin pintakuivan ihoni kanssa helposti käyttää sitä pari kertaa viikossa, mutta se ei silti kuivata ihoa. Tästä huolimatta puhdistaa ihoa ja tekee siitä heti kirkkaamman näköisen. Ihoa ei kiristele käytön jälkeen. Naamio sopiikin kaikille ihotyypeille myös herkälle iholle. Nopeakäyttöisenä tämä on usein käytössä aamuisin, sillä siloiselle ja puhdistetulle iholle on hyvä levittää meikki. Lisäksi pieni kuplinta selvästi vilkastuttaa kasvojen pintaverenkiertoa, saaden ihon näyttämään hehkuvalta. 

Vaikuttavina aineina on käytetty Cremorlabin patentoimaa T.E.N -lähdevettä, acai-uutetta sekä appelsiini- ja sitruunankuoriuutteita, jotka auttavat tasoittamaan ihon sävyä.


INCI: Aqua (Water), AmmoniumlLauryl Sulfate, AcrylateslCopolymer, Methyl PerfluoroisobutyllEther, Cocamidopropyl Betaine,iCocamide DEA, MinerallWater, Oxygen, Glycerin,iTriethanolamine, Butylene Glycol,lRoseFlower Oil,lEuterpe Oleracea PulplPowder, Water, PyruslMalus (Apple) FruitlExtract, Camellia SinensislLeaf Extract, MalpighiaiPunicifolia (Acerola) FruitiExtract, Citrus AurantiumlDulcis (Orange) FruitiExtract, Citrus Limonl(Lemon) Fruit Extract,lImperata Cylindrica RootiExtract, PEG-8, Carbomer,iPotassium Sorbate, DisodiumlEDTA, Phenoxyethanol.

Onko Cremorlab tuttu? Oletteko käyttäneet vaahtoavia naamioita?

Naamion suositushinta on 44,60 euroa sitä ja muita Cremorlabin tuotteita voi tilata eleven.fi.

Seuraava postaus ilmestyykin jouluaattona, joten oikein ihanaa joulun odotusta!

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.



Designed by FlexyCreatives