Spring Glow


Guerlainilta on tullut tänä keväänä paljon uutuuksia, muiden brändien tapaan meikeistä tietenkin kevätkokoelma, joka kantaa nimeä Spring Glow. Kokoelma kuvastaa elämäniloa ja värikkyyttä, jotka luovat edellytyksen hauskalle meikille. Keväiseen tapaan kokoelma on täynnä raikkaita sävyjä. 

Toinen uutuus on La Petite Robe Noire -meikit. Kokoelma on saanut inspiraationsa viime vuosien yhdestä myydyimmästä Guerlain-tuoksusta, kaikille tutustu pikkumustasta La Petite Robe Noiresta. Koska tuoksu on monelle rakas niin olikin selvää, että kokoelman huulipunissa ja kynsilakoissa toistuu tuo ikoninen tuoksu. Tuoksun käytöstä voikin saada kokonaisvaltaisemman elämyksen, käyttämällä samalta tuoksuvia meikkituotteita.


Punat ovat tämän kevään muodin mukaisesti kevyitä, kiiltäviä ja kerrostettavia. Guerlainin valikoimasta tällainen puna on toistaiseksi puuttunut, mutta ei enää. Huulipunan hieman edullisempi hinta varmasti houkuttaa uusia asiakkaita testaamaan Guerlainia. Yhdellä kerroksella punaa saa läpikuultavan jäljen, sellaisen mistä varmasti huulikiiltoja yleensä käyttävät pitävät. Laittamalla toisen kerroksen, väri alkaa ponnahtamaan esiin ja kolmas kerros tuo huulipunan pigmentin täyteen loistoonsa. Värin syvyyttä voikin vaihdella päivän mittaan. Aamun voi aloittaa yhdellä kevyellä kerroksella ja iltamenoihin lisätä huulipunaa useamman kerroksen. Koostumus on miellyttävän pehmeä, eikä kuivata huulia. Kiireisen ei tarvitse käyttää rajauskynää, sillä kevyt koostumus ei ole liian ohutta, joten meillä iäkkäämmilläkään leideillä puna ei karkaa päivän aikana huulien juonteisiin. 

Kynsilakat levittyvät hyvin kynsille, peittävät kahdella kerroksella ja kuivuvat nopeaan. Jättävät jälkeensä todella kiiltävän pinnan. Kun lakka on kuivunut, voi kynsistä haistella La Petite Robe Noirelle tyypillistä kukkaistuoksua. Tuoksu toki häviää kynsistä käsienpesun myötä, mutta itse haistoin vielä seuraavana päivänäkin aavistuksen tuota tuttua tuoksua.

Pari viikkoa sitten sain mahdollisuuden istahtaa Sokoksella Guerlainin kansainvälisen meikkiteilijan Josè Luis Yuven käsittelyyn. Koska olin pistänyt päälle sopivasti pikkumustaa, Josè toteutti minulle kevään Spring Glow -lookin iltaversiona. Toisen meikattavana olo on aina jännittävää. Istuskelin penkissä ja koitin seurata tarkkaavaisena, mitä joku itseäni paljon taitavampi tekee. Josè antoikin loistavia vinkkejä, jotka helpottavat meikin tekoa. Taisi hän saada minut ihastumaan itselleni vaikeasti sulateltaviin rajauksiinkin. Ennen kaikkea oli ihan mahtavaa nähdä, kun joku toteutti sinulle meikin, jossa oli kaikki elementit, jota et itse yleensä omaan meikkiisi tee. Vahvat upeat rajaukset silmiin sekä pinkkiä huulipunaa, minulle rajauksia vierastavalle ja korallisävyjen ystävälle. Lopputulos oli mielestäni silti WOW. Näytin siltä, että olisin voinut istahtaa johonkin Pariisilaisen kahvilan terassille syömään illallista. Olin niin chic. Kukaan ei olisi arvannut, että olen Suomesta. ;)


Vai mitä sanotte?

Suositushinnat:
La Petite Robe Noir Lip Colour 35,40€
La Petite Robe Noir Nail Colour 27,60€



Ylimmissä kuvissa näkyvät huulipuna ja kynsilakka lehdistönäytteitä.






  1. Vastaukset
    1. Tykkäsin kanssa, vaikka on kaikkea muuta, mitä itse pistän itselleni. Viihdyin silti tässä tosi hyvin. <3

      Poista
  2. Uuu, mielenkiintoisia uutuuksia! Meikki on tosi kaunis, sopii sulle oikein hyvin ♡

    VastaaPoista
  3. Vau, mikä meikki! Sopii sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Näytät upealta! La Petit Noire meikit kolahtaa täysillä, nuo purkit ja La Petir Noire korkki, oih tres chic. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meikit on musta ihania, tervetullut lisä Guerlain-joukkoon. :)

      Poista
  5. Näytät kyllä aivan pariisittarelta! Upea kokonaisuus! Luulin, että voisin säästää tänä vuonna pennoseni kevätkokoelmilta, mutta en tiedä voinko vastustaa La Petite Robe Noirelta tuoksuvia tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen kyllä samaa mieltä, pari kertaa Pariisissa käyneenä mielleyhtymä oli välitön. :) LPRN huulipunat on ihania, varmaan saatava pari sävyä lisää. :p

      Poista
  6. Aivan upea meikki!! Pitääkin käydä katsastamassa tämä kokoelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, hieman erilainen mihin olen tottunut, mutta upea!

      Poista
  7. Wauuuu mikä meikki! :) Noita punia olen katsellut ja kieltämättä houkutus on suuri. Onneksi jäävät käsittääkseni vakivalikoimaan? Joten ei olisi ihan niin kiire ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jäävät valikoimaan, joten siltä osin ei ole hirveän kiire. ;)

      Poista
  8. Ohhoh, mä en ensin tunnistanut sua ollenkaan! :) Vau mikä mimmi! <3

    VastaaPoista
  9. Bella bella <3_<3 ! Aivan upea meikki, todellakin sopisit suoraan Pariisiin :) Pariisi on muuten mun suuri <3

    Katsoinkin Sokoksen lehdestä, ettei huulipunia ole todellakaan hinnalla pilattu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi pariisilainen fiilis tuli kyllä. Guerlainin puniksi suorastaan pilkkahinta. :D

      Poista
  10. Oolalaa upea nainen! Kauniit pakkaukset ja tuoksuva lakka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ihana haistella omia kynsiä, kun lakka on kuivunut. :D

      Poista
  11. Voi että! Näytät upealta!!! Varmaan on sitten meikkikin onnistunut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! No oli onnistunut, vaikka ihan muuta mitä yleensä itse pistän. :)

      Poista
  12. Aivan ihana! <3 Pinkki sopii sulle hyvin. Välillä on tosi kiva rikkoa vähän rajoja. :) Mä olen myös hypistellyt noita uusia punia ja se tummin näyttää tosi jännältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkin ei kaikkien sääntöjen mukaan pitäis sopia yhtään mun ihon sävyyn, mutta who cares. :) Se tumma on muuten tosi jännä, se lakkakin on tosi nätti.

      Poista
  13. Ihana meikki ja näytät niin kauniilta! Nuo meikkipurkitkaan eivät näytä hullummilta:)

    VastaaPoista
  14. love Guerlain!

    http://www.thefashionprincess.it/

    VastaaPoista
  15. Meikki on tosiaan upea ja sopii sulle kauniisti! :-) Pökräsinkin jo Instan puolella ihastuksesta näiden pakkausten kohdalla, on pakko investoida johonkin pikkumustaan tuotteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaukset on kyllä niin. <3 Jotenkin muhun iskee varsinkin kynsilakkapullot ne on vaan niin söpöjä. <3

      Poista
  16. WOW! Todella upea meikki! Kunpa itsekin joskus pääsisi Guerlainin meikkaajan meikattavaksi. :) Tein omaan blogiini postauksen La Petite Robe Noire punista ja kynsilakoista. Jos haluat käydä vilkaisemassa: http://smokyeyecandy.blogspot.fi/2016/02/guerlainin-uudet-pikkumustat.html

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives