Kesäarvonta ja ajatuksia työn merkityksellisyydestä


Se olisi kuulkaa niin, että vietän tänään toista kesälomapäivääni. Tykkään todella paljon tämän blogin lisäksi myös kodin ulkopuolisesta työstäni. Koitan tosin muutenkin elää jokaisen päivän niin, että olisin kuin lomalla, mutta onhan se vähän eri, kun ei hetkeen tarvitse tanssahdella toisten ihmisten aikataulujen mukaan vaan ainoastaan omien. 

Silmiini osui Twitterissä pari päivää sitten mielenkiintoinen kommentti eräässä keskustelussa koskien kodin ulkopuolisen työn ammattiryhmääni. Eräs nainen siellä kirjoitti: 

"Epäilen samoin vahvasti, että ko. työ ei monille ole se haaveiden täyttymys. Voihan sitä ihminen tehdä jotain merkityksellisempäänkin." 

Voin sanoa, että lukiessa kommenttia, naamallani oli ihan anteeksi mitä-ilme? Tämä kertoo hyvin siitä, miten vähän Suomessa monet mielessään arvostavat erinäisten ammattiryhmien työtä (tämä kyllä sitten heijastuu usein myös heidän käytöksessään, kun kohtaavat ko. alan ihmisiä...), saatika ymmärtävät niistä mitään, kun eivät ole itse tehneet. Olisin itse voinut luetella tuosta toisesta työstäni samalta istumalta montakin merkityksellistä asiaa, vaikka en kyllä todellakaan tee sitä sen vuoksi, että kokisin sen merkityksellisimmäksi asiaksi elämässäni. Kuten joskus sanoin, ajattelen sitä enemmänkin kivana harrastuksena, josta saa pankkitilille kerran kuussa rahaa, joka helpottaa elämää. Ne merkitykselliset asiat teen sitten ihan muulla ajalla. Kun en ajattele minuuttani työni merkityksellisyyden kautta, jos sitä työtä ei olisikaan, ei minun tarvitse kokea itseäni mitenkään vajavaisemmaksi muista, jotka työtä joka päivä tekevät. Riitän ilman sitäkin. En yhtään ihmettele, miksi työttömyyteen liittyy usein masennusta. Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi sen elämänsä tärkeimmän merkityksellisyyden muualta kuin työstä, vaikka sillä työlläkin voi olla siitä oma pieni palasensa. Sen sijaan jos arvioi koko minuutensa työnsä kautta, ollaan vaarallisilla vesillä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun sitä työtä ei ole. Ettei kukaan ottaisi sanomaani pahalla, haluan muistuttaa, että itsehän olin aiemmin juurikin sellainen ihminen, joka arvotti itsensä työn merkityksellisyyden kautta. Halusin korkeammalle ja kovaa, että tuntisin itseni ja työni merkityksellisimmiksi. Oli vuosien prosessi päästä tuosta ajatusmallista eroon, mutta sitten kun pääsin, alkoi uusi elämä. 

Se on varmaa, että ihan jokaisella alalla on työssä ihmisiä, joille heidän tekemänsä työ ei ole unelmien täyttymys, mutta on varmasti niitäkin, joille se on. Tällä hetkellähän on niin, että kodin ulkopuolinen työ on minun unelmien täyttymys (kommentin jättäjän epäilyksistä huolimatta), sillä se mahdollistaa monia muita asioita elämässäni, varsinkin niitä joihin koen sitä todellista intohimoa.

Teettekö työtänne sen vuoksi, että se on merkityksellistä vai jonkin muun takia?

Nyt kuitenkin kevyempiin aiheisiin. Kesäloman kunniaksi ajattelin järjestää pienen arvonnan. Ohjeet osallistumiseen löydät kuvan alta.

Tuotteet jotka on merkitty *-merkillä olen saanut blogin kautta, muut ovat arvontaa varten itse ostamiani. 


ARVONTA:

Arvotaan yksi kosmetiikkapaketti, joka sisältää seuraavat tuotteet:

*Physicians Formula Rosé AllDay Serum
Lily Lolo Cheek Duo sävy Coralista
*bareMinerals Claymates Mask Duo Be Bright & be Firm
Blotterazzi Pro by Beautyblender
*Kora Organics Body Balm
The Body Shop Drops of Youth Sheet Mask
*Laponie Face Cream
Tiffany & Co EdP Sample

OSALLISTUMINEN JA SÄÄNNÖT:

Osallistut arvontaan jättämällä kommenttilaatikkoon kommentin, jossa kerrot mitä aiot tehdä kesällä. Osallistumisaikaa on su 09.06.2019 asti. Voittajaan otan yhteyttä viimeistään vko:lla 24 sähköpostitse. Voit saada lisäarpoja tykkäämällä blogistani Instagramissa ja/tai Facebookissa. Ilmoitathan kommenttilaatikossa osallistutko yhdellä, kahdella vai kolmella arvalla.

Tietoturvakäytöntä kiristyi ja siten pyydän, että luette arvontaohjeet tälläkin kertaa aiempaa tarkemmin. Kaikki jotka eivät ole noudattaneet sääntöjä hylätään. 

*Saadakseni yhteyden voittajaan, arvontaan osallistuvan henkilön on jätettävä osallistumiskommenttiinsa sähköpostiosoitteensa.

*Arvontaan osallistuminen ja sähköpostiosoitteen antaminen on vapaaehtoista. Voit halutessasi ottaa vapaaehtoisesti yhteyttä myös sähköpostitse hakusanarakkaus@gmail.com. Jos otat yhteyttä sähköpostitse, laita viestin otsikoksi Kesäarvonta.

*Käytän sähköpostiosoitetta ainoastaan viestiäkseni arvonnan voittaneelle voitosta.

*Annathan osallistumiskommentissasi suostumuksesi siihen, että saan käyttää sähköpostiosoitettasi yllä mainitussa tarkoituksessa. Voit kirjoittaa kommenttiin: ”saat käyttää sähköpostiosoitettani arvontavoitosta tiedottamiseen”.

*Säilytän arvonnan yhteydessä jätettyjä sähköpostiosoitteita 15.07.2019 saakka, minkä jälkeen poistan arvontaan jätetyt kommentit kokonaisuudessaan Blogger-blogipohjasta ja sähköpostistani.
Mikäli haluat peruuttaa suostumuksesi sähköpostiosoitteesi käyttöön, teet sen laittamalla kommentin: ”Peruutan suostumukseni” tämän saman postauksen kommenttilaatikkoon.

ONNEA ARVONTAAN!





Lähetä kommentti

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives