IDUN Minerals – Puhtaasti kauniimpaa
8.7.2015
11.05
Kun pitelin ensimmäisen kerran IDUN Mineralsin meikkejä käsissäni, mietin itsekseni: "Voiko jotain näin kaunista olla myynnissä apteekissa?" Kyllä voi, sillä IDUN Mineralsin jälleenmyyjät ovat nimenomaan apteekkeja. Tämä ei siis millään pahalla apteekkeja kohtaan, mutta kun on tottunut siihen, että siellä myytävät tuotteet on pakattu yksinkertaisiin ja eleettömiin pakkauksiin, niin nämä ovat ihan muuta. Mietinkin, että näiden on pakko herättää asiakkaiden huomiota muiden tuotteiden keskellä.
IDUNin pakkaukset huokuvat mytologiaa. Se onkin osuvaa, sillä IDUN oli yksi pohjoismaisista mytologian jumalattarista ennen ajanlaskua ja viikinkiajalla. Kaunista jumalatarta kutsuttiinkin välillä ikuisen kauneuden ja välillä ikuisen nuoruuden jumalattereksi. IDUNin tuotteista myös omenat ovat isossa roolissa. Tämä siksi, että jumalattaren jakamia kultaisia omenoita kutsuttiin nuoruuden omeniksi.
IDUN Mineralsin tuotteet on kehitelty yhteistyössä ruotsalaisen tutkijan, apteekkarin ja ihoekspertin Marie Lodènin kanssa. IDUNin tuotteiden lähtökohtina ovatkin laatu ja se, että ne valmistetaan ilman turhia lisäaineita.
IDUNin kauniit pakkaukset on suunnitellut italialainen taiteilija Patrizia Gucci. Maalaukselliset pakkaukset ovatkin silmäniloa jokaiseen arkipäivään.
Sain jokin aika sitten IDUN Mineralsilta lähetyksen, joka sisälsi kattavan otannan heidän tuotteitaan. Lähdinkin jännityksellä testaamaan niitä. Varsinkin mineraalipohjasta odotukset olivat korkealla, sillä toistaiseksi en ole tunnustautunut niiden ystäviksi. Jauhemaiset pohjat eivät ole olleet niitä, jotka olisivat jättäneet pintakuivalle iholleni kauniin pohjan, hyvästä kosteutuksesta huolimatta.
MINERAALIMEIKKIVOIDE SAGA 9G, n. 42€
Mineraalimeikkivoiteesta minulla on sävy Saga, joka on toiseksi vaalein. Yhteensä sävyjä on saatavilla yhdeksän, joista varmasti jokainen löytää itselleen sopivan vaihtoehdon. Olin keväällä kasvoiltani vaaleampi ja silloin tämä istui ihooni täydellisesti. Juttua varten kuitenkin päätin kuitenkin kokeilumielessä testata, onnistuuko tällä myös hieman päivettyneen ihon kanssa vai onko lopputuloksena valkoisella jauheella kuorrutetut kasvot. Tämän tuotteen sulautuvuudesta kertoo jotain se, että huomattavasti tämän hetkistä ihoani vaaleampi meikkivoide sulautui päivettyneeseenkin ihooni täydellisesti, sillä se antaa ihon oman sävyn kuultaa kauniisti läpi. Meikkivoide levittyy pehmeästi iholle ja se ei korostanut ihoni kuivia kohtia. Jättää kauniin kuultavan pinnan, joka on mielestäni parhaimmillaan, kun tuote on ollut hetken kasvoilla. Itse koin, että viimeisen silauksen pohjalle sai, kun suihkautin kasvoille hieman kosteuttavaa mistiä, jonka jälkeen meikkivoide sulautui täydellisesti ihoon. Se pysyi hyvänä koko päivän. Mineraalimeikkivoiteessa on tuossa siivilän kohdalla teippi, jonka voi poistaa. Itse annoin kuitenkin sen olla paikoillaan ja pistelin reikien kohdat nuppineulalla, näin annostelu pysyy kohtuullisena, sillä tuotetta tarvitsee todella vähän kerrallaan.
POSKIPUNA HALLON 5,9G, n. 33€
Poskipunia sarjasta löytyy kolme erilaista, joista vadelmanpunainen hieman persikkaan taittava Hallon on omiaan tällaiselle vaalealle pohjoismaalaiselle iholle. Poskipunassa on todella runsas pigmentti ja sen levityksen kanssa kannattaa olla varovainen. Sillä ainakin minä otin sitä ensimmäisellä kerralla ihan liikaa. Sävy on nätti ja se tuo kasvoille ihanan freshin ilmeen.
HUULIKIILTO LILLIAN 6g, n. 21€
Huulikiillon koostumus pigmenttistä ja paksua. Se ei ole kuitenkaan tahmeaa vaan väri liukuu huulille erittäin pehmeästi. Pysyy huulikiiltojen tapaan muutaman tunnin, mutta ruokailun jälkeen kiiltoa on lisättävä. Vaahtomuoviaplikaattori on kätevä, sillä siinä on terävä kärki, jolla on helppo rajata huulet ennen varsinaista levitystä. Huulikiilto ei ole karkkaillut huuliryppyihin, vaikka en ole käyttänyt tämän kanssa erillistä rajausta. Sävynä Lillian on upea metallinhontoinen persikkaan taittava oranssi. Näyttää varsinkin päivettyneen ihon kanssa täydelliseltä.
LUOMIVÄRIPALETTI NORRLANDSSYREN 4x1G, n. 26€
Neljän luomivärin paletti on minusta hämmästyttävän edullinen neljä sävyä reilusti vajaaseen 30 euroon, ei ole ollenkaan paha hinta hyvästä monikäyttöisestä paletista. Norrlandssyrenissä on neljä sävyä, joilla voi tehdä kevyen päivämeikin, mutta sillä onnistuu myös tummemman iltameikin teko. Paletin ehdottomia helmiä ovat alhaalla oikealla oleva kaunis syreeninvärinen nappi, sekä sen vieressä oleva ruskea, joka hohtaa pronssisena. Paletin heikoin nappi on vasemmalla ylhäällä oleva hailakka pinkki, se oli omaan makuuni hieman turhan jauhoinen, vaikka se asettuikin silmämeikinpohjustajan kanssa lopuksi nätisti luomelle.
VEDENKESTÄVÄ MASCARA MUSTA 10ML, n. 26€
Tämä on uusi suosikkini, enkä ole paljon muita ripsivärejä sitten kevään käyttänyt kuin tätä. Mascara on 38 -mascara ja tämähän tarkoittaa sitä, että se irtoaa ripsistä 38 asteisella vedellä. Tämän kanssa ei tarvitse lotrata tulikuumalla vedellä saadaakseen värin pois, vaan aavistuksen ihoa lämpöisempi vesi riittää. Koen, että tämä lähtee hieman helpommin irti kuin pitkäaikainen suosikkini Sensai. Mascarassa on kuminen kapeahko hieman suippeneva harjaosa, jolla on helppo työskennellä suttaamatta myös raskaiden luomien kanssa, joihin jumboharjat sotkevat yläluomelle välittömästi jälkensä. Tämä tuo selvästi lisää pituutta erittäin lyhyisiin ripsiini ja tuuheutta saa, kun on vikkelä. Massa pysyy jonkun aikaa märkänä ja tänä aikana tuotetta voi kerrostaa, ilman paakkuja. Heti laittamisen jälkeen silmiä ei kannata räpsäyttää kiinni tai väriä löytyy myös alaluomelta. Kuivuttuaan pysyy kuin se kuuluisa tauti, koko päivän. Olen viehättynyt ajatuksesta, että olen vihdoin löytänyt vuosien etsinnän jälkeen luonnollisen vaihtoehdon ripsivärikseni.
Tein IDUNin meikkejä käyttäen itselleni erittäin kevyen kesäpäivän meikin, sellaisen, jossa itse viihdyn parhaiten.
Kosteutin ensin ihon Supermoodin Egoboost Moisture Kick -seerumilla. Pohjustajana käytin Clarinsin Instant Light Complexion Perfectoria. Päälle sudin huolettomasti IDUNin mineraalimeikkivoidetta ohuen kerroksen ja kerrostin tuotetta niihin kohtiin, jotka tuntuivat kaipaavan enemmän peittoa. Oma ihoni ei kaivannut tähän enää puuteria päälle vaan lopputulos oli kauniin kuultava. Silmät meikkasin niin, että levitin koko luomelle Norrlandssyren -paletin vaaleinta sävyä. Paletin ruskeaa laitoin hieman silmien ulkonurkkiin ja lopuksi rajasin yläluomen paletin pirteällä syreenin sävyllä. Kulmat harjasin kulmageelillä ojennukseen. Ripsivärinä tietenkin IDUNin Mascara, joka nostaa mukavasti katsetta. Poskille hienon hieno sipaus Hallonia. Lopuksi huulille Lilliania suoraan aplikaattorilla levitettynä.
Onko IDUN Minerals teille tuttu? Suosikkeja?
Jälleenmyyjät löydät täältä.
Tuotteet lehdistönäytteitä.