Ajatuksia iästä
1.2.2014
11.59
Uuden vuoden alkaessa sitä alkaa aina miettimään omaa ikäänsä. US ELLE antoi lokakuun numerossaan kauneusvinkkejä otsikolla FOREVER 21. Just, jutun oletuksena on, että haluaisin näyttää ikuisesti 21-vuotiaalta, anteeksi, mutta en halua. En halua näyttää edes 29-vuotiaalta.
Ylläolevassa kuvassa olen 29-vuotias. Juuri tuolla hetkellä tunsin olevani kauneimmillani. Nyt kun katson kuvaa näen hieman surullisen, työssään loppuunpalaneen ihmisen, joka ei osannut nauttia elämästä. Se näkyy myös kasvoista. Puhumattakaan siitä, etten ollut vielä löytänyt silmänympärysvoiteen saloja.
Kun aloin pitämään blogia, päätin, että kerron siinä ikäni luontevasti. Mitäpä sitä salailemaan. Tänä vuonna myöhemmin omaan mittariin tulee täyteen luku 37.
36-vuotias minä näyttää kuvassa paljon seesteisemmältä kuin 29-vuotias. Katseessa on varmuutta ja siitä näkee, että olen vihdoin oppinut myös nauttimaan elämästä, enkä vain elämään sitä läpi. Olen alkanut tekemään juttuja joista pidän, koska nyt minulla on niihin vihdoin mahdollisuus. Uskomatonta, miten tällaiset asiat vaikuttavat noin paljon ihmisen ulkoiseen olemukseen, puhumattakaan siitä sisäisestä... Niin ja tietenkin olen löytänyt sen silmänympärysvoiteen.
Sitäpaitsi ei ole yhtään hullumpaa olla saman ikäinen kuin upea Liv Tyler, lanteitaan keinuttava Shakira, Buffy vampyyrintappaja Sarah Michelle Gellar tai upea punapää Jessica Chastain. Ne jotka sanovat keski-iänkriisin alkavan 37-vuotiaana ja jatkuvan viisikymppiseksi, saavat minun puolestani pysyä kriiseineen tämän asunnon ulkopuolella. Itselleni riitti yksi kriisi tässä elämässä, joka oli muuten se kuuluisa kolmenkympinkriisi.
Yhtä asiaa jäin vain ihmettelemään. Mihin ihmeeseen nuo huuleni katosivat?!?

