RUE DE PASSY


Kaikkihan sen tietävät, että kosmetiikkabloggaajan paras kaveri on usein toinen kosmetiikkabloggaaja. Miksi näin? Vaikkapa siksi, että saatat heittää eräänä kauniina keväisenä päivänä toisen bloggaajan kommenttilaatikkoon kommentin, jossa kerrot himoinneesi tiettyä luomiväripalettia jo kauan. Menee hetki ja toinen kosmetiikkabloggaaja näpyttelee sinulle FB:ssa yksityisviestin ja kertoo, että hän on nähnyt palettia omalla paikkakunnalla myynnissä ja vieläpä puoleen hintaan. Käynkö katsomassa, onko vielä? No käy! Paria päivää myöhemmin postilaatikkoosi saapuu himoitsemasi kaunokainen, joten kiitosta vaan vielä kerran Neiti Kameleontti.


Guerlainin Rue de Passy on hempeän nude paletti. Siinä ei ole mitään maatakaatavan ihmeellistä, jos ei lukuun oteta huikean kaunista ulkomuotoa. Tällaiset luonnonläheiset sävyt ovat vain niin minua ja paletin kaltaisilla sävyillä tulee meikattua ehdottomasti eniten. Minusta värit soveltuvat erityisen hyvin vaalealle ja keskivaalealle iholle, jossa on kylmää vivahdetta. Lempparini Naked tuntuu turhan isolta otettavaksi mukaan, mutta Guerlainin paletti on kompaktimman kokoinen. 


Sävyt on swatchattu puhtaalle kädelle ilman pohjustujaa. Tummin sävy soveltuu mielestäni hyvin kosteana rajauksien tekemiseen. Paletin heikoimman pigmentin omaa toiseksi tummin tummanharmaa sävy, jossa on vähän shimmeriä. Ruskea ja neutraalit nudet taas ovat aivan täydellisiä, samoin pinkki helmiäinen, joka on loistava väri kulmaluulle tai silmien sisänurkkiin.


Pahoittelen jo valmiiksi sitä, että en saanut otettua meikistä hyvää kuvaa silmät kiinni. (tuntuu, että luomet rypistyvät vuosi vuodelta enemmän) Tällaisia raskaita luomia kuvatessa luomivärit tahtovat jäädä piiloon luomien alle silmien ollessa auki, vaikka meikki tuokin silmät heti enemmän esiin. 

Meikki oli tosi simppeli. Levitin koko luomelle paletin vaaleinta nudea, pinkkiä shimmeriä taas silmien sisänurkkiin ja kulmaluille. Varjostuksen tein paletin ruskealla ja rajaukset ainoastaan yläluomelle tummimmalla sävyllä. Tässä meikissä Narsin hehkutettu pohjustaja oli ensimmäistä kertaa käytössä, mutta en ole vielä valmis sanomaan siitä lopullista mielipidettäni. Sen sijaan teille jotka olette huokailleet, että jaksan yhä käyttää jo vuosia sitten lopetetun merkin Poutin kulmakynää, koska en ole löytänyt parempaa, on minulla ilouutisia. Taisin vihdoin löytää uuden suosikin. Too Facedin Blonde-y kulmakynä hipoo täydellisyyttä. Se ei ole liian pehmoinen ja sen vaaleanruskea sävy taittaa juuri sopivasti harmaaseen. Lisäksi kynässä on suuresti arvostamani pyöreä harjasosa, jolla kulmat on helppo kammata ojennukseen. Annan pusun myös Michael Korsin Lip Lusterille sävyssä Siren, joka on ollut niin ahkerassa käytössä, että kohta tapahtuu sellainen ihme, että se on loppu.

Iskeekö Rue de Passy vai onko liian tylsää?

Meikissä käytetyt tuotteet:

*Dior Rosy Glow
* YSL Touche Èclat 1
* Clarins Double Fix`
* Guerlain Terracotta Tinted Moisturiser 01 Blondes
* Guerlain Rue de Passy
* Michael Kors Lip Luster Siren (saatu)
*Michael Kors Bronze Powder Glow (saatu)
* Too Faced Brow-nie Blonde-y
* Max Factor Erace 08 Beige
* Max Factor Clump Defy Extensions (saatu)
* Nars Eyeshadow Base





Designed by FlexyCreatives