Frosted Cranberry -arvonta

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!


Viikko ei voi alkaa huonosti, jos sen aloittaa punaisella. Tänään on myös toinen erittäin tärkeä syy aloittaa punaisella: World AIDS Day. Suomessakin päivää on vietetty jo 26 vuotta. Tapahtumaan voi osallistua, vaikkapa laittamalla punaisen nauhan rintaan tai laukkuun. Tai niin kuin minä, muistuttamalla tapahtumasta muillekin.

*****

Kirjoittelin teille aiemmin The Body Shopin hauskasta omenaisesta Bath Jellysta. Halusin kuitenkin tällä kertaa ehdottomasti jotain punaista ja kausisarja Frosted Cranberry suorastaan huusi päästä arvontaviikolle mukaan. Niinpä naputtelin viestiä yhteyshenkilölleni The Body Shopiin ja kysäisin haluaisivatko he lähteä hommaan mukaan. Sain pikaisen vastauksen, että mielellään. Joten tässä sitä ollaan.

Karpalo-sarjan tuotteet tuoksuvat mehevän marjaiselle karpalolle. Kaikissa tuotteissa on TBS:n tapaan käytetty reilun yhteisökaupan kautta tuotettuja raaka-aineita.



FROSTED CRANBERRY BODY POLISH – KARPALO VARTALONKUORINTA 200ML

Karpalouutteen lisäksi Body Polish sisältää kosteuttavaa hunajaa ja ihoa hellävaraisesti kuorivia karpalon -ja kiivinsiemeniä, sekä saksanpähkinäkuorijauhetta. Kuorinta on hellävarainen ja sitä voi käyttää päivittäin. Sisältää maltillisesti kuorivia partikkeleita. Muodostaa iholle levittäessä kevyen maitomaisen herkullisen tuoksuisen vaahdon.

FROSTED CRANBERRY BATH JELLY – KARPALOKYLPYVAAHTO 200ML

Bath Jellya voi valuttaa mukana tulevalla puulusikalla kylpyveteen tai sitten nautiskella sen kanssa suihkussa niin kuin minä teen. Ota pieni nokare tuotetta märkien käsien väliin, hankaa yhteen ja levitä iholle. Huuhtele. Vielä pari tuntia suihkun jälkeen iho tuoksuu raikkaan karpaloiselle.

FROSTED CRANBERRY LIP BALM – KARPALO HUULIVOIDE 20ML

Pyöreään peltirasiaan pakattu Lip Balm on väriltään karpalonpunaista ja se jättää huulille himmeän kiillon. Pehmentää ihanasti rohtuneita huulia. Sisältää karpalonsiemenöljyä, joka kosteuttaa. Huulia hoitavaa mehiläisvahaa, sekä ihoa hoitavaa hunajaa.


FROSTED CRANBERRY BODY BUTTER – KARPALO VARTALOVOI 200ML

TBS:n vartalovoit ovat varmasti monelle tuttuja. Oma ikuisuussuosikki on Moringa, joka vie kesään talvenkin keskellä. Joulun alla on sen sijaan ollut ihana fiilistellä karpalolla. Vartalovoit ovat tehokosteuttavia ja pehmentävät ihoa jopa 24h:n ajan, joten ne ovat täydellisiä talviaikaan omalle korppuiholleni. Vartalovoi sisältää kosteuttavaa karpalonsiemenöljyä. Voipuunvoita, jota ghanalaiset naiset ovat käyttäneet vuosisatoja suojatakseen ihonsa Saharan tuulilta. Kaakaovoita ja seesamiöljyä jotka pehmentävät ja hoitavat ihoa, sekä luomusoijaöljyä, joka auttaa ylläpitämään ihon kosteustasapainoa. Voide on tosi täyteläistä ja itse odottelen aina pienen hetken ennen pukeutumista. Käytänkin vartalovoita aina iltaisin ja saan nauttia vielä aamuisinkin ihanan pehmeästä ihosta.

FROSTED CRANBERRY EAU DE TOILETTE 30ML

Kevyen karpalon tuoksuinen Frosted Cranberry EdT viimeistelee karpaloelämyksen. Itselläni on ollut tässä muutaman viikon aikana tapana hemmotella yhtenä iltana viikossa itseäni näillä karpalotuotteilla. Ensiksi olen käyttänyt suihkussa Bath Jellya. Sen jälkeen kosteuttanut ihoni vartalovoilla ja kruunannut hemmotteluhetken suihkauttamalla pari suihkausta tuoksua ja mennyt peiton alle nukkumaan karpalontuoksuisia unia. Vielä aamulla iholla on ollut pienesti aistittavissa edellisen illan karpalokekkerit.

Tuoksussa on alkutuoksuna mehevää karpaloa, sekä punaisia marjoja, sitruunaa ja granaattiomenaa. Sydäntuoksussa metsäistä kuusamaa, hentoa orvokkia, mehukasta mustaherukkaa ja päärynävaniljapalkoa. Pohjatuoksuna lämmittävät vanilja, myski ja puun tuoksut. Omaan nenääni selkeimmin erottuvat karpalo, mustaherukka, vanilja ja myski.


ARVONTA:

Arvon yhden paketin, joka sisältää seuraavat viisi Frosted Cranberry -tuotetta: Body Polish, Bath Jelly, Lip Balm, Body Butter ja Eau de Toilette. 

Paketin arvontaan osallistut jättämällä kommenttilaatikkooni toimivan sähköpostiosoitteesi tai lähettämällä sähköpostin osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com. Laitathan viestin otsikoksi Frosted Cranberry -arvonta. Olisi tietenkin mukavaa, jos seuraisit blogiani Blogilistan, Bloglovinin tai Facebookin kautta. Voittajalle laitan sähköpostia maanantaina 8.12.

Arvonta päättyy ti 2.12 klo 12.00!



Aputonttuna toimi The Body Shop, jutun linkeistä en saa rahallista korvausta.



Designed by FlexyCreatives