Näytetään tekstit, joissa on tunniste curaprox. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste curaprox. Näytä kaikki tekstit
Parhaat – lokakuu'18
30.10.2018
7.30
Enää pari päivää ja on aika siirtää katseet marraskuuhun. Tämähän tietää täällä blogissa sitä, että on aika katsastaa lokakuussa ihastusta herättäneet tuotteet. Lokakuu tuntui hurahtavan ohi vauhdilla, oma osansa oli varmasti aloittamallani uudella työllä, sillä kaiken uuden opettelu vei valtavasti energiaa. Parissa viikossa pääsin kuitenkin tilanteeseen, että kaikki alkaa sujumaan ja päivät vain hujahtavat ohitse. Parasta on se, että vapaa-aikaa on edelleen tarpeeksi.
*Postauksen tuotteista Buxom, Essie ja Sensai saatu blogin kautta, muut omia.
Buxom PowerPlump Lip Balm Glowing* – Kun minulle lähetettiin pr-näytteenä jumbokokoinen pehmentävä ja kosteuttava huulivoide, ajattelin, että se ei voi millään toimia. Miten muka noin isosta päästä voi levittää tuotetta huulille, ettei se leviä ympäriinsä? Ihme kyllä suuri pää toimii, kun huulia vain raottaa aavistuksen ja sivelee tuotetta suoraan puikosta, se leviää parilla pyyhkäisyllä täydellisesti. Sävy Glowing antaa huulille aivan aavistuksen sävyä, mutta mikä jännintä, sävy pysyy huulilla jopa tunteja. En ole ikinä törmännyt mihinkään yhtä kestävään sävyttävään huulivoiteeseen. Voide tuntuu hoitavalta ja siinä on aavistus piparminttua, joka tuntuu alussa pienesti huulilla. Olen tykännyt käyttää tätä todella paljon töissä, sillä asiakkaiden kanssa höpöttäessä, tämän kanssa ei tarvitse pelätä, että se leviäisi huulten rajojen ulkopuolelle tai tarttuisi hampaisiin. Tauoilla peiliin kurkatessa väri on edelleen täydellisesti huulilla.
Curaprox Black is White whitening hammastahna – Pari vuotta sitten markkinoille alkoi ilmestymään näitä mustia hampaita valkaisevia aktiivihiiltä sisältäviä valkaisevia tuotteita. Laitoin yksityishenkilönä en bloggaajana kyselyn kaikkiin tuotteita maahantuoviin firmoihin siitä, onko heidän tuotteitaan tutkittu kliinisesti, mikä on niiden hankausarvo ja voivatko he taata, että käyttö olisi hampaille turvallista. Hampaat eivät ole asia, jonka kanssa alan leikkimään, jollain mututuntuma tuotteilla. Kun hampaiden kiille kerran menee, sitä ei voi enää korvata millään. Kävi niin, että sain kaikilta hienosti nopeasti vastauksen, mutta Curaprox oli ainoa, joka pystyi kertomaan minulle haluamaani tietoa tuotteen hankausarvoista. Muilla firmoilla ei asiasta tietoa ollut, koska sitä ei tarvitse ilmoittaa vaan vastaukset olivat pelkkää mututuntumaa, että joo on turvallista, ilman sen suurempaa tutkimusta. Curaproxin tahnan hankausarvo on 50, joka on todella alhainen ja se takaa sen, että hammaskiilteesi on suojassa. Lisäksi tuote sisältää fluoria, joka on itselleni asia, jonka käytöstä en luovu hampaiden hoidossa. Kannatta lukea mm. tämä Ilta-Sanomien juttu ja miettiä kaksi kertaa uskallatteko vaarantaa hammaskiilteenne aktiivihiilituotteilla. Käytän Curaproxin tahnaa 2-3 kertaan viikossa, muun aikaa pesen Yotuelilla. Tahna kirkastaa kivasti kahviholistin hampaita ja se maistuu raikkaalta limeltä.
Sensai The Silk EdT* – Nykyisessä kodin ulkopuolisessa työssäni joudun valitsemaan käyttämäni tuoksut tarkkaan. Mitään kovin voimakkaita en voi käyttää, joten ne ovat jääneet toistaiseksi kotipäiviin. Töissä sen sijaan käytän raikkaita ja kevyitä tuoksuja. Sensain The Silk on aivan täydellinen työtuoksu. Se tuo puhdasta raikkautta, ilman pistävyyttä. Tuoksu on hienostunut ja vieno, eikä leijaile koko ympäristöön.
Essie smooth-e aluslakka* – Lakka auttaa tasoittamaan kynnen pintaa, kuivuu kynnelle himmeäksi ja minusta tämä näyttää aivan älyttömän kauniilta yksinään kynsissä. Kynnet ovat sellaiset "my nails but better". Itselläni yleensä kaikki aluslakat heikentävät lakkauksen pysymistä syystä tai toisesta, mutta jos haluan lisätä tämän päälle lakkauksen, niin toimii myös loistavasti sen alla, eikä heikennä kestoa. Värillinen lakka on helppo levittää tasaisen pohjan päälle.
Absolution Le Sérum Anti-Soif Kosteuttava seerumi – Absolution on yksi niistä brändeistä, että kaikki mitä olen sarjasta kasvoilleni pistänyt, on hyvää, eikä tämä kosteuttava seerumikaan tuottanut pettymystä. Ohut vesimäisen geelimäinen seerumi imeytyy ihoon hetkessä. Se rauhoittaa ja raikastaa ihoa, on muuten loistava tuote esim. erilaisten ihoärsytysten hoitoon ja auringossa olon jälkeen. Seerumi sopii kaikille ihotyypeille, myös epäpuhtaalle ja rasvaiselle. Aloe vera rauhoittaa, teepuu puhdistaa, helokkiöljy kosteuttaa ihoa. Seerumissa on mieto hivenen minttuisa tuoksu, joka hälvenee nopeasti levityksen jälkeen. Sopii vegaaneille.
Mikä oli sinun lokakuun suosikkituote? Löytyikö joukosta uusia tai kiinnostavia tuotteita?
*Curaprox ja Absolution omia, muut PR-näytteitä saaty blogin kautta.