Näytetään tekstit, joissa on tunniste hotellit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hotellit. Näytä kaikki tekstit
Hyvässä seurassa
28.10.2013
11.23
Olimme mieheni kanssa viikonloppuna rentoutumassa minilomalla Helsingissä. Kävimme Kirjamessuilla ja yövyimme Hotelli Seurahuoneella.
Vuonna 1833 perustettu Hotelli Seurahuone Helsinki on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut hotelli. Alkuperäiseltä paikaltaan Kauppatorin laidalta hotelli siirtyi Armas Lindgrenin suunnittelemaan taloon vuonna 1913. Hotelli lupaa tarjota korkealaatuista palvelua ja yksilöllisiä puitteita sekä historiaa arvostaville liikematkustajille että kaupunkilomailijoille.
Seurahuoneessa minua on aina viehättänyt vanhan ajan hienostunut tyyli. Koko hotelli huokuu vanhan ajan charmia. En voi olla ihailematta pieniä yksityiskohtia, joita koko hotelli on pullollaan.
Peilejä ja kristallikruunuja Seurahuoneella riittää.
Viime kertaiseen visiittiimme verrattuna jouduimme tällä kertaa hieman pettymään. Jos luvataan tilojen viihtyvyyttä ja mukavuutta, niitä minä asiakkaana myös odotan. Tyhjä baarikaappi, rikkinäiset verhojen vetimet ja kruununa peitto, joita oli ainoastaan yksi. Peitto oli hieman normaalia leveämpi, mutta ei kuitenkaan tuplapeitto ja oli täten auttamatta liian kapea kahden ihmisen käyttöön. Puhumattakaan siitä, että kahvi- ja teetarvikkeet oli aseteltu lattianrajaan ulko-oven viereen. Pöytä taitaa olla yliarvostettu? Huoneen televisiokaan ei toiminut (josta löytyvät kaikki ohjeet ja tiedot hotellin palveluista), myös takkinaulakko päätti kummitella ja tippui itsekseen alas seinältä. Nämä ovat mielestäni perusjuttuja, joiden olettaisi olevan kunnossa hotellissa, joka mainostaa itseään laadukkaana. En odota, että asiakkaana joutuisin tällaisia asioita hoitamaan, joten jätimmekin hotellille palautetta asiasta.
Onneksi sentään kaikki ei ollut yhtä huonosti. Olimme varanneet pöydän klo 20.00 hotellin omasta Le Havre - ravintolasta. Ravintola oli täysi ja paikalla näytti olevan vain kolme tarjoilijaa, joilla oli arvatenkin kiire. Joten jouduimmekin odottamaan hetken ennen kuin meidät haettiin pöytään. Alkutuntuma ei ollut kovin hyvä: paikkaa tuntui hallitsevan kiire. Itse tykkään syödä ravintoloissa, joissa palvelu on ripeää, mutta kuitenkin niin, että asiakkaalle ei tule siitä kiireellisyyden tunnetta.
Alun pienestä ärsyyntymisestä huolimatta pöytään päästyämme Le Havren homma alkoi ns. toimia. Ruuat tuotiin pöytään juuri sopivalla tahdilla ja tarjoilijamme oli mukava ja hommansa osaava. Le Havren ruoka saa minulta vain kehuja. Valkosipulietanat olivat loistavat, puhumattakaan pääruuaksi tilaamastamme pippurissa paistetusta chateaubriandista ankanmaksavoilla. Pihvissä oli täydellinen kypsyysaste ja mehevä liha suorastaan suli suuhun. Hullumpia eivät myöskään olleet lisukkeeksi tilaamamme valkosipuliperunat. Itse tilasin jälkiruuaksi sorbetlajitelman viikunasalaatilla, joka oli ihana päätös hieman raskaalle aterialle. Mies ei voinut välttää suklaan kiusausta, joten hänen jälkiruokalautaseltaan löytyi suklaamoussea kahdella tavalla, joka sekin oli herkullista.
Illan kuitenkin kruunasi päähänpistomme visiteerata Bar Sociksessa. Olen tilannut elämäni ensimmäisen Tom Collinsin vuonna 1996 ja ihastuin tällöin tähän klassiseen drinkkiin totaalisesti. Raumalla asuessani eräässä baarissa oli tuttu baarimikko, joka osasi tehdä kyseisen drinkin täydellisesti. Olen vuosien saatossa aina silloin tällöin kokeilumielessä tilannut kyseistä drinkkiä Raumalta poismuuton jälkeen, mutta ne kerrat ovat olleet karvaita pettymyksiä.
Jostain syystä Bar Sociksessa ollessamme keksin tilata taas vanhaa suosikkiani ja otimme jopa giniä vihaavalle miehelleni toisen samanlaisen. Epäileväinen giniä vihaava mies otti omasta drinkkilasistaan ensimmäisen huikan. Kas kummaa, miehen suu vääntyi irvistyksen sijaan isoon hymyyn. Tässä vaiheessa tiesin, että nyt on taidettu vihdoin onnistua. Oma maisteluni vahvisti asian, tuli vanhat hyvät muistot mieleen. Tom Collinsissa on tärkeää, että gin tuo juomaan kirpeyttä, mutta sen maku ei saa puskea läpi. Yleensä Tom Collinsia tilatessa saat giniä laimennettuna jollain epämääräisellä. Vaikka kyseessä on klassinen drinkki, hyvin harva osaa tehdä sen oikein. Välitimmekin tarjoilijan mukana terveiset onnistuneesta drinkistä baaritiskille.
Pöytiin tarjoilu ja laskutus ovat mielestäni Bar Sociksen valtteja. Ei kiirettä, ei baaritiskillä nojailua vaan kunnon vanhan ajan ylellisen kiireetöntä tunnelmaa. Ei liian kovaa musiikkia, joten keskustelukin sujuu luontevasti. Poikkean varmasti Helsingissä käydessäni Bar Socikseen yhdelle.
Lupausteni mukaan kohotimme myös lasillisen mummolle.
Ihana, rentouttava viikonloppu, vaikka hotelli ei vastannut tällä kertaa aivan odotuksiamme. Onneksi ruokapuoli korvasi hotellin puutteita.
Onko Hotelli Seurahuone, Le Havre tai uudistunut Bar Socis teille tuttuja?
Piilotettu paratiisi / Hidden paradise Le Tom Beach
17.3.2013
14.41
Lupasin antaa teille vinkin loistavasta, mutta saaren hintatasoon nähden "edullisesta" hotellista. Hotellin nimi on Le Tom Beach (****). Hotelli sijaitsee Saint Barthèlemyn parhaalla rannalla (St. Jean). Hotellissa on vain 12 huonetta, kaksi merinäköalalla (Deluxe rooms) ja 10 puutarhanäkymällä (Superior rooms). Omat kuvani ovat otettu Superior huoneesta. Low seasonilla voit saada huoneen helpostikin, mutta high seasonilla marras-maaliskuu huone pitää varata vähintään puoli vuotta etukäteen. Jouluksi ja uudeksi vuodeksi jo vuotta ennen. Yllä olevassa kuvassa näkymä villan sisäänkäyntiin.
Huoneet ovat raikkaat, tilavat ja korkeat, koska huoneet sijaitsevat "viidakkomaisessa" ympäristössä moskiittoverkko on tervetullut. Voit istuskella omalla suojaisella maaterassilla ja katsella vaikka kolibrien lentelyä. Puskissa rapisevat liskot. Aamupala on yksinkertainen continental breakfast. (kahvia/teetä, croisanttia, appelsiinimehua) Halutessasi saat kuitenkin tilattua pienellä rahalla tukevamman aamupalan: munakasta, hedelmiä, erilaisia vastapuristettuja mehuja, jälkiruokia, pekonia, makkaraa... Tämä tapahtuu niin, että villan edessä on pieni pöytä. Siihen tuodaan edellisenä iltana kiven alle lappu, johon täytät haluamasi mahdolliset lisäpalvelut, sekä sen haluatko aamupalan huoneeseen (mihin kellon aikaan), vai nauttia sen rannalla olevassa hotellin omassa ravintolassa. Tämän jälkeen viet vain lapun hotellin vastaanottoon.
Siivous oli ensiluokkaista, se tehtiin näkymättömästi ja siihen aikaan, kun siivooja huomasi, että asiakkaat eivät olleet paikalla. Huoneessa tuoksui aina raikkaalle käynnin jälkeen. Minipulloissa olevia hygieniatuotteita jätettiin heti täysinäinen pullo lisää, kun siivooja huomasi edellisen olevan loppumassa. Tälläiset pienet yksityiskohdat ovat niitä, jotka helposti jäävät asiakkaalle
mieleen ja tekevät paikasta hintansa arvoisen.
Hotellissa on myös uima-allas, mutta sitä ei tullut paljon käytettyä, koska meri on niin vieressä. Altaalta pääsee rappusia pitkin suoraan hotellin ravintolaan, joka on saarella suosittu paikka. Allas oli kuitenkin hyvin hoidettu ja puhdas. Sen viereen oli rakenneltu puusta katollisia sohvia, joissa oli patjoja, joilla pystyi löhöilemään.
Hotellin oma ravintola on La Plage ja sen vieressä on baari on nimeltään Pink Parrot. Siellä järjestetään kerran viikossa paikallisten pienien putiikkien muotinäytöksiä ja kerran viikossa myös dj. on paikalla soittamassa musiikkia. Sain heti todella hyvää palvelua, mutta palvelu muuttui vielä huomattavasti paremmaksi sen jälkeen, kun henkilökunnalle selvisi, että olin Suomesta. Ilmeisesti englanninkielen taitoni oli niin hyvä, että luulivat aluksi amerikkalaiseksi. Jostain syystä saarelaisilla, jotka puhuvat paremmin ranskaa kuin englantia, on nuiva suhtautuminen amerikkalaisiin. Ehkä he eivät ole tarpeeksi hienostuneita heidän makuunsa?
Niistä hinnoista... Suosittelen ehdottomasti ottamaan tarjouspaketin, johon sisältyy (vähintään) viiden yön yöpyminen kahdelle hengelle perushuoneessa, aamiainen, haku lentokentältä tai satamasta, tervetuliaiscoctail, rantatuolit ja juomien tarjoilu rannalla, sekä Smart käyttöön oleilun ajaksi. Paketin hinta low seasonilla on 1835€. Paketin voi saada mahdollisesti vieläkin halvemmalla paikallisen agentin kautta. Lentojen hinnat St. Maartenille n. 1500€/2 henk ja lauttamatka St. Maartenilta St. Barthèlemyyn n. 95 €/meno-paluu/henk.


