Maybelline Color Elixir – Voidemainen huulilakka


Kun YSL toi markkinoille Glossy Staininsa ja Dior Fluid Stickinsa, oli vain ajan kysymys, milloin joku edullisempi merkki puskee markkinoille vastaavaa. Minusta onkin mukavaa, että kaupoissa on erilaisille lompakoille soveltuvia tuotteita. Itse myönnän olevani silti enemmän selektiivisen kosmetiikan ystävä, vaikka käytössäni on myös tiettyjä suosikkeja edullisimmilta merkeiltä. 


Maybellinen markkinoille tuomista Color Elixirien ulkomuodosta tulee itselleni välittömästi hieman mieleen Diorin Fluid Stickit. Sen sijaan sisusta ei voi mielestäni mitenkään verrata Dioriin, koska koostumus ei ole olen ollenkaan samanlaista. Arvostelenkin nämä ihan omana tuotteenaan, enkä vertaamalla Dioriin, sillä se ei olisi edes reilua. Huulilakka Color Elixir tuli myyntiin Suomessa elokuun lopussa kahdeksan sävyn voimin. (USA:ssa sävyjä on 20) Tuote lupaa huulipunan värin, huulikiillon kuullon, huulivoiteen hoitavuuden vain yhdellä vedolla. 


Valitettavasti huulipunan väri ei kohdallani kaikissa sävyissä toteutunut. Muutaman tuotteen ulkomuoto antoi olettaa voimakkaampaa sävyä kuin mitä hylsyn sisältä lopulta paljastui. Joukossa oli kuitenkin muutama herkullinen sävy, jotka jäävät varmasti ahkerampaan käyttöön. Huulilakan tuoksu on mielestäni aivan ihana: makean marjainen. Aplikaattori on unelman pehmeä ja sillä on helppo levittää tuote yhdellä vedolla huulille. Koostumus on helposti liukuvaa, eikä huulilakat kuivattaneet huulia.

Omat suosikkini ovat ihanan pehmeän neutraalin vanharoosa 105 Petal Plush, huikean upea kirkas punainen 505 Signature Scarlet, kaunis kirkas koralli 400 Alluring Coral ja jos olisin enemmän nudejen ystävä 720 Nude Illusion pääsee todella lähelle omaa silmääni miellyttävää lopputulosta. Pahimmat pettymykset tuottivat 135 Rasberry Rhapsody, joka puikossa antaa sävyn olevan upea violetti. Omilla huulillani sävy on neutraali punaruskea. 110 Hibiscus Havenia luulin upeaksi pinkiksi, mutta omilla huulillani väri on tosi läpikuultava. Muut sävyt olivat lähellä sitä mitä odotinkin.


Pysyvyys näillä oli huulilakaksi keskitasoa. Syömisen jälkeen väriä joutui lisäämään. Hinta on kuitenkin edullinen ja varsinkin Signature Scarlet on täydellinen punainen, kun pikkujoulukausi alkaa.

Suositushinta:
Maybelline Color Elixir n. 10,90€

Joko olette hankkineet omanne? Säväyttikö joku erityisesti?

Tuotteet saatu testattavaksi blogin kautta.





Designed by FlexyCreatives