Olen ihan pikkutytöstä asti rakastanut palavasti lukemista. (paitsi kokeisiin) Heti, kun opin lukemaan, vietin joka viikko aikaa kirjastossa välillä useampaankin otteeseen ja hain itselleni reppukaupalla lisää luettavaa. Mikään ei riittänyt. Lomat istuin nenä kiinni kirjassa pihanurmikolla viltin päällä istuen. Opiskelujen ohessa minulla oli aina menossa kirja, jota ahmin intohimoisesti sohvannurkassa. Työelämään siirtyessäni kirjoille ei jäänyt enää niin paljon aikaa, mutta silti luin. Iltaisin ennen nukkumaan menoa ja vapaapäivät pyhitin täysin kirjojen kahlailulle. Tuolloin aloin ostamaan kirjoja itselleni. Koska mikäs sen parempaa, kun töiden lisäksi ei tarvinnut välittää palautusajoista ja aina silti omassa hyllyssä oli jotain mielenkiintoista luettavaa. Itselleni kirjat ovat olleet aina se paras tapa rentoutua, en saavuta missään sellaista rentoutumisen tilaa kuin lukiessa. Rakastan kirjojen tuoksua, sivujen tuntua käsissä ja sitä, että kirjan voi aina valita oman fiiliksensä mukaan.
Sitten kävi niin, että sairastuin masennukseen. Masennuksessa oli yksi vielä enemmän masentava asia se, että en pystynyt enää tekemään asiaa, mitä rakastin eniten. Lukemaan. Huomasin asian, kun tajusin etten pystynyt edes lukemaan tilaamiani naistenlehtiä vaan ne jäivät pöydälle avoimena lukemattomiksi. Lehtien pino kasvoi kuukausi kuukaudelta ja jokainen vilkaisu pinoa kohti sai mieleni ahdistuneeksi. Kirjoihin en edes koskenut.
Meni vuosia ennen kuin pystyin taas lukemaan, mutta se ei ole enää sellaista kuin ennen. Ensinnäkin lukeminen on hitaampaa, en sisäistä lukemiani asioita niin hyvin kuin aikaisemmin. Unohdan usein lukemani kirjat hyvinkin nopeasti. Kun luen, on oltava täysin hiljaista: ei naapurien mölyä, ei musiikkia, ei telkkaria taustalla. Muuten keskittymiseni herpaantuu. Näissä häiriötekijä tapauksissa huomaan, että olen muka lukenut, mutta en ole tajunnut sanaakaan vaan se sivumelu on vienyt huomioni, on aloitettava alusta. On turhauttavaa, kun en muista vuosi sitten lukemastani kirjasta oikeastaan yhtään mitään, kun taas 20 vuotta sitten luetut kirjat ovat hyvässä muistissa. Tietynlaisia kirjoja en pysty lukemaan enää ollenkaan. Kirjat joissa esiintyy paljon henkilöitä tai joissa hypitään paikasta toiseen ovat ihan mahdottomia. En millään pysy kärryillä kuka on kuka ja lukemisesta tulee hyvin turhauttavaa. Helpoimmin sisäistän lukuelämyksinä elämänkerrat, dekkarit (sillä varauksella, että henkilöitä ei ole liikaa) ja Chic litit. Itselleni masennus toi mukanaan tarkkaavaisuushäiriöitä, huonontuneen muistin ja huonontuneen kielellisen muistin, jotka myöhemmin todettiin ihan psykologisissa testeissäkin, kun valitin asiasta. Kaikki nuo vaikeuttavat lukuelämystäni ja myös kirjoittamistani. Voitte uskoa, että nämä tekstit on luettu aika monta kertaa läpi ennen kuin painan julkaise-nappia.
Lukeminen oli/on tosi suuri osa identiteettiäni ja kahdeksan vuotta sitten menetin siitä palasen. Minulle on matkan varrella lupailtu, että parannuttuani, noiden asioiden pitäisi pikku hiljaa palautua. Kahdeksan vuoden jälkeen en vieläkään ole saanut terveen papereita, eivätkä asiat ole parantuneet. Olenkin asiasta usein ahdistunut, koska se kova yrittäminenkään ei auta. Koen olevani vain pieni roska verrattuna entiseen minääni. Miksi minä en voi pystyä siihen mihin ennen? Silti en halua antaa periksi. Kun minulla on menossa parempi vaihe ja pystyn lukemaan, saan edelleen kirjoista niin paljon, että haluan pitää ne elämässäni.
Viime kesänä ahmin kirjoja hämmästyttävän hyvällä tahdilla, kun entinen loppui, aloitin uuden. Sitten tuli syksy. En ole lukenut yhtään kirjaa. Olen yrittänyt aloittaa. Ei. Täydellinen lukulukko. Ajattelin viime viikolla, että yritän alkaa purkamaan lukulukkoani selailemalla rakkaita joululehtiäni- ja kirjojani, joista yleensä olen aina jaksanut innostua. Ehkä se taas tästä, pikkuhiljaa.
Kuvituksena pino kirjoja, jotka haluaisin lukea, jos pystyisin.
Kirjoititpa tänään aiheesta, jota lukiessa vain nyökyttelin päätäni. Näin minäkin koin, juuri näin minäkin ajattelin, näin minullekin kävi. Ja lopulta tajusin, että en ole ainoa, jolle on käynyt näin. Olen aina rakastanut kirjoja ja lukemista, rakastan vieläkin. Mutta oman sairastamisen ja masennuksen jälkeen varsinkin vaikeaselkoiset kirjat on ollut pakko jättää lukematta ja se harmittaa. Olen kadottanut palan itsestäni.
VastaaPoistaTuon Falladan Yksin Berliinissä aloitin ja jätin kesken, en vain kyennyt lukemaan sitä. Toinen harmitus oli Hannu Rajaniemen Kvanttivaras. Mutta toisaalta, Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu ja Taikatalvi ilahduttivat viime viikolla aivan upeasti, joten mitäs tässä murehtimaan. Maailma on upeita kirjota täynnä!
Lukulukkoja tulee ja menee. Keskity nyt johonkin muuhun. Maalaa kynsiä ja meikkaa, leivo jouluherkkuja, minä ihastelen saavutuksiasi blogsisi kautta. Minulla on kädet nyt niin kipeät, että meikkaamisesta ja leipomisesta ei tule juuri mitään. Kävin värjäyttämässä ripset ja kulmat ja Joe Blascon saa suht siististi laitettua uudella Beaty Blender-sienellä. Tehdään sitä mitä kyetään ja halutaan ja nautitaan siitä mitä tehdään!
OutiS
Jotenkin koin tärkeäksi kirjoittaa tästä. Mietin kyllä kauan kirjoitanko, mutta sitten ajattelin, että jospa se kirjoittaminen auttaisi tuohon lukulukkoonkin. Jotenkin helpottavaa kuulla, etten ole ainoa. <3
PoistaTietyt kirjat voi tosiaan jättää välittömästi suosiolla hyllyyn, onneksi niitä kirjoja on maailmassa silti paljon. Itsehän en pystynyt lukemaan edes Stieg Larssonin kirjoja, niissä tapahtuu ihan liikaa ja liian vaikeita juttuja, että pysyisin kärryllä. Jouduin luovuttamaan ekan kirjan tosi aikaisessa vaiheessa. Taisin pari kertaa sitä yrittää. Onneksi pystyin nauttimaan leffoista. Erikoista on se, että vaikka kielellinen muistini on heikentynyt, kuvamuisti on edelleen normaalia parempi. Hyvä, että muistaa ihmisten kasvot, vaikka nimet on hakusessa. ;)
Ihanaa ilta Outi!
Voi sinua <3 Lukutoukkana ja kirjojen rakastajana voin kuvitella, että tuntuu pahalta :(
VastaaPoistaVoin kertoa, että tuntuu, mutta sen kanssa oppii elämään, vaikka se usein tuo sen ahdistuneisuuden tunteen.
PoistaTervetuloa muuten takaisin! <3
Tiedän miltä tuo tuntuu. Ihan samalla tavalla loppui tältäkin himolukijalta kaikki lukeminen kuin seinään, kun työkuormitus sai yliotteen ja sairastuin. Sairaus tosiaan vaikuttaa aivoihin, sitä on ikävä myöntää itselleenkin. Keskittymiskyky ja muisti eivät ole samaa kuin ennen, eivätkä ne ennenkään olleet ykkösvahvuuksiani. Viimeinen asia muuten, josta olisin halunnut lukea, oli masennus ja siitä toipuminen;)
VastaaPoistaVähitellen kyllä pääsin takaisin sen verran, että joku kirja silloin tällöin imaisee entiseen tapaan mukaansa. Ei tosin edes joka kuukausi. Lehtiä hankin kuten ennenkin, mutta niittenkin tenho on kärsinyt. Ja tässä tulevat mukaan blogit. Olen varma, että blogimaailman osuus on yhtenä tekijänä siinä, etten lue samalla tavalla kirjoja ja lehtiä kuin ennen. Jos tietokonetta ei olisi, kirjat olisivat edelleen ainoa keino sukeltaa johonkin muuhun maailmaan, televisiosta kun ei oikein siihen ole.
Ajattelen, että tämä nyt yksi ominaisuuteni, jonka kanssa on tultava toimeen. Katselen kirjojani ja elokuviani rakkaudella ja ajattelen, mitä kaikkia elämyksiä ja maailmoja ne tarjoavat. Pääsen niihin jos oikein haluan, mutta en halua. Katselen uusia kirjasuosituksia lehdistä, ja tiedän, etten jaksa kiinnostua.
Minulla on kuitenkin tässä kaikenlaista muuta meneillään. Niin on sinullakin:)
Mulla taas oli. Mähän muistin suurinpiirtein koko kaupungin puhelinnumerotkin ulkoa. Koulusta pääsin läpi, kun muistin aina, mitä tunneilla oli puhuttu. Nyt huomaan, että ihan kahden tunnin jutustelussa multa menee ihan kamalasti asioita ohi, joita en muista illalla, en vaikka aihe olisi ollut kiinnostava. Pahinta on, jos joku haluaa lukea mulle jotain, en muista lyhyestä pätkästäkään kuin viimeiseen lauseen. (senkin hetken aikaa)
PoistaMyönnän, että blogien lukeminen on varmasti myös itselläni osasyynä siihen, etten lue niin paljon ja sitten, kun siinä on se kynnys aloittaa... Televisiota en katso minäkään. Miehen kanssa leffoja, jotka koen tosi rentouttavina.
Arvaapa kuinka monta kertaa terapeuttini on sanonut minulle, että tämä on nyt sinun uusi ominaisuutesi, joka on hyväksyttävä? ;) Kovasti tässä yritetään, mutta on niin vaikeaa päästää irti siitä minästä joka olin ja joka pystyi melkein mihin vain.
Mulla on hiukan samansuuntaisia kokemuksia, mutta ei minkäänlaista diagnoosia sille, miksi olen yhtäkkiä alkanut tuntea itseni tyhmäksi, hitaaksi ja keskittymiskyvyttömäksi. Ensin syytin siitä entistä työtäni liuottimien parissa (kuulostaapa pahalta näin ääneen sanottuna), sitten yletöntä väsymystä ja viimeisenä olejnkortena vaan äkisti aikuisena puhjennutta lukihäiriötä. En ole koskaan kuullut, että myös masennus aiheuttaa tämäntyyppisiä ongelmia, mutta opinpa nyt. Toivon koko halauskapasiteettini voimin, että tilanteesi kääntyy lähitulevaisuudessa paremmaksi. <3
VastaaPoistaOvat kulma tosi yleisiä oireita masentuneella, niiden vaan pitäisi parantua sitä mukaan kuin olo paranee (näin mulle lupailtiin), mutta voi jäädä pysyväksikin... Onhan mulle jo sanottu suoraan, että entistä suorituskykyä on turha haikailla, terapeutin mielestä olen ollut ennen sairastumistani yli-ihminen. :D Siis mähän olen ollut aikaisemmin niin kaikkivoipa ja siihen päälle perfektionistiluonne niin tietenkin tää tuntuu vielä pahemmalta. ;) Kyllä tää taas tästä, kun lukulukko aukeaa. Pitää varmaan tarttua niihin muumeihin, joita Outi ehdotti.
PoistaTäällä myös koettu muistiongelmia. Olen aina ollut hyvä muistamaan kaikenlaista, esimerkiksi puhelinnumeroita ja päivämääriä. Ei todellakaan yllä enää samoihin sfääreihin kuin aiemmin. Itselläni lukeminen on jäänyt jo vuosia sitten muutenkin, lukuunottamatta Harry Pottereiden aikaa, mutta viimeisen puolen vuoden aikana olen havainnut kirjoituslukkoa. En vain saa enää ruudulle tekstiä, ja se harmittaa vietävästi, sillä olen aina ollut sujuva kirjoittamaan ajatuksiani. Itse asiassa se jopa pelottaa, entä jos en enää palaa ennalleni kirjoittamisen suhteen? :/
VastaaPoistaIrina tosi ikävä toi kirjoituslukkosi, varsikin, kun se kirjoittaminen on sullekin ollut terapeuttista. :(
PoistaHarry Potterit on mulle liian vaikeaselkoisia. ;)
Voi ei, kuulostaa aivan hirveältä! :( Tsemppiä asian kanssa! Kiitos kuitenkin tosi paljon, kun kirjoitit tästä.... Nimittäin itse en ole asiaa tullut edes ajatelleeksi. Aloin kuitenkin miettiä asiaa, ja kaikki tuntuikin yhtäkkiä jotenkin omakohtaiseltakin... Itse myös rakastin lukemista lapsena ja nuorena, mutta parikymppisenä tai vähän alle suurin lukuinnostus lopahti. Silloin minäkin oli enemmän tai vähemmän masentunut. Ostin paljon kirjoja, mutten oikein saanut luettua niitä. Välillä on ollut parempia kausia, mutta en ole koskaan myöskään saanut takaisin sitä nuoruuden intoa. Enkä voi lukea kuin hiljaisuudessa. En ole varma, ovatko omat syyni juuri tuota samaa, mutta en ole osannut mitenkään yhdistää asioita! Osittain ainakin laittaisin tuon masennuksen piikkiin, ja luulen että siitä on lähtenyt vyörymään jokin luovutuksen aalto ihan kokonaan lukemista kohtaan. En tiedä.
VastaaPoistaTänä syksynä en ole hirveästi blogejakaan lukenut, noh, juuri yhtään. Mutta tämä ei johdu kuitenkaan masennuksesta, vaan veikkaan sen olevan puhtaasti blogi- ja kosmetiikkaähky.
Itselleni lukeminen loppui joksikin aikaa silloin kahdeksan vuotta sitten kuin seinään. Muistihäiriöt ja kielellinen heikentyminen ovat käyneet ilmi vasta vuosia myöhemmin. Sitä ei varmaan alussa huomannut, kun ei voinut muuta kuin maata petissä, mutta kun sai itsensä jotenkuten toimintakykyiseksi niin välittömästi huomasi nuo muutkin puutteet.
PoistaTosiaan jossain julkisessa ajoneuvossa lukeminen olisi silkka mahdottumuus, ennenhän luin silloinkin. Kyllähän noi sun jutut ihan samoilta kuullostaa kuin omani.
Toivottavasti pääset lukulukostasi Jonna vaikka jonkun kiinnostavan kirjan avulla ♡. Aion joululomallani lukea mielenkiintoisia kirjoja mm.pari uusinta Cornwelia on lukematta. Ja samalla syön konvehteja ;)
VastaaPoistaMietin, että lukisin jonkun sellainen kirja, mitä rakastan. Niistä on yleensä myös helppo aloittaa. Mulle tuli tässä muutama vuosi takaperin Patricia Cornwelilta myös kirja, jota en ole pystynyt lukemaan. Räpiköin sitä ekat 40 sivua, eikä tullut yhtään mitään. Kuolleiden Satamassahan on ihan älyttömästi näitä lyhenteitä AFME; AFDIL, AFIP, DARPA, RUSI, SWORDS, CFC... voi hemmetti, mä olin ihan sekaisin noiden kanssa, multa oikeasti pääsi melkein itku, kun tajusin, että yksi mun suosikkikirjailijoista oli tehnyt kirjan, jota en pystynyt lukemaan. Tuohon kirjaan asti noi kaikki oli niitä helppolukuisia. Onneksi sitten uudemmassa kirjassa ei ollut enää noin paljon tota lyhenne pelleilyä.
PoistaKuolleiden satama oli muuten mullekin vaikea ja luin sen selaamalla! Toivon että pari uudempaa eli Punainen usva ja Paljaat luut on parempia. Ja nyt tulee se ihan uusin, en muista nimeä :)
PoistaOli kyllä ihan oikeasti järjetön määrä noita lyhenteitä, veivät ihan liikaa tilaa itse tekstiltä... :(
PoistaArvostan todella paljon postauksiasi näistä itselleni hieman aremmista, mutta hyvinkin tutuista asioista. Itsekin vaikean masennuksen kanssa useampaan otteeseen taistelleena on jotenkin voimauttavaa lukea, etten todellakaan ole yksin näiden samanlaisten ongelmien kanssa. Ja näistäkin kyllä selviää :) Olen myös aikamoinen lukutoukka ja kirjat/lukeminen ovat myös minulle olleet lapsesta lähtien tietynlainen "henkireikä" ja irtiotto muusta maailmasta ja ongelmista. Silloin kun on täysin "mustaa" ei lukemisesta tai mistään muustakaan saa yhtään mitään irti, ei pysty keskittymään edes hömppäelokuvaan. Pystyn -onneksi- lukemaan sekä nauttimaan kirjoista sekä elokuvista ja myös elämästä nykyään. Toisaalta lääkityskin voi vaikuttaa (ainakin itselläni) keskittymiskykyyn. Tsemppiä, kyllä se lukuinnostus sieltä vielä tulee (ei "pakottamalla" vaan aikanaan) :)
VastaaPoistaMasennus on kyllä salakavala sairaus, itselläni on ollut jaksoja, jossa olen voinut sanoa, että olen 2-3 kuukautta voinut huomattavasti paremmin, mutta sitten se iskee taas pahempana ja kestää kuukausi tolkulla, jopa vuosia. Enkä vaan pääsee oikein eteenpäin. Mulla vaikutti yksi lääke jonkun verran keskittymiskykyyn, niitä en ole enää vuosiin syönyt. Ne jätettiin silloin heti alussa pois, kun kerroin noista keskittymisongelmista, mutta ilmeisesti mun kohdalla syy ei ollut yksin lääkkeessä. :(
PoistaVoimahaleja sinne! <3
Itse rakastan myös lukemista. Luen lehdet kannesta - kanteen, jokaisen jutun ja muutamia kirjoja vuodessa sekä joka päivä blogeja. :) Tosin mulla myös sairastumisen myötä on tullut tuo keskittyminen... Pystyn ainoastaan enää lukea sängyssä ja silloinki pitää olla todella hiljaista, että pystyn keskittymään. :/
VastaaPoistaToi keskittymisjuttu on paha. Mulla olisi hyvin vaikea enää tuon keskittymisen takia kuvitella käyväni koulua, kun tsemppaa hirveästi koko ajan niin jo yksi tunti vie voimia ihan hirveästi. Tuntuu, että koko kroppa tuntuu ihan painavalta ja pää on entistä tyhjempi. Tosi turhauttavaa. :(
PoistaNyt täytyy tunnustaa, että purskahdin itkuun lukiessani sun kirjoituksen. Oon itse kokenut valtavaa tuskaa ja ahdistusta samasta syystä jo vuosia ja koko ajan luullut olevani ainoa. Psykologit ja psykiatrit ovat mun kohdalla ohittaneet tän aiheen täysin, vaikka asiaa olen niille harmitellut.
VastaaPoistaMulle kirjat on aina olleet henkireikä, välillä jopa pakopaikka. Opin lukemaan sujuvasti viisivuotiaana ja siitä lähtien oon ollut nenä kiinni kirjoissa. Mitä paksumpi kirja sen parempi. Lukeminen meni aina kaiken edelle ja kirjasto oli käytännössä mun toinen koti. Muistan niin hyvin lapsuuden kesät, jolloin pyöräilin paljain jaloin kirjastoon hakemaan lisää luettavaa. Vieläkin, kun pahin stressikausi iskee tunnen palavaa halua kipittää paljain varpain kirjastoon hyllyjen väliin hengittämään.
Mä kaipaan niitä hetkiä, jolloin voi rauhassa vajota sohvannurkkaan villasukkien, teemukin ja hyvän kirjan kanssa. Mutta ei onnistu enää ei. Vakava masennus vei multa täysin keskittymiskyvyn ja toi mukanaan muistiongelmat. Mun on todella vaikea rauhoittua tarpeeksi. Saatan lukea yhtä sivua uudestaan ja uudestaan, enkä siltikään muista lukemastani juurikaan mitään. Joskus aloitan kirjan, saan luettua muutaman sivun ja kuukauden päästä joudun aloittamaan taas alusta. Kaikenlaiset työhön liittyvät koulutuspäivät on mun painajainen!
Vaikka sairastumisesta on jo vuosia, tän asian osalta en oo vielä palannut ennalleen. Lukeminen on niin iso osa mua, että tuntuu kuin musta puuttuisi palanen. En tunne olevani enää minä, koska en kykene tekemään asiaa, joka tekee minusta minut.
Ostan edelleen silloin tällöin kirjoja ja hipelöin oman kirjahyllyn valikoimaa. Edelleen on suuria vaikeuksia hyväksyä ajatusta, että en enää pysty uppoutumaan lukemiseen niin kuin ennen.
Jazzy. <3 Nyt tiedät, että meitä on muitakin. Se on tainnut käydä myös tässä kommenttilaatikossa ilmi. Itsekin olen menettänyt toivon tuon palautumisen suhteen, koska aikaa on mennyt niin kauan, vaikka mulle sitä silloin kolmisen vuotta sitten lupailtiin. :( Pystyin itse ennen lukea ihan missä vaan, kun avasin kirjan oli vain minä ja se. En kuullut enkä nähnyt mitään muuta. Sen takia onkin älytöntä, että nyt se oma mieli keskittyy kaikkeen muuhun kuin tuohon kirjaan.
PoistaToi saman sivun lukeminen moneen kertaan on niin tuttua! Sitä en tainnut tuoda tossa jutussa kamalasti esiin, mutta juuri sen vuoksi tuo lukeminen kestää, kestää, kestää... Jos menee kuukausi viimeisestä lukukerrasta, niin kirja on tosiaan aloitettava alusta, ei muistikuvaa tapahtumista.
Ihan käsittämätöntä, että sua hoitaneet psykologit ja psykiatrit ei ole tarttuneet tuohon. Muistaakseni mullekin kohauteltiin aluksi olkia, mutta sitten taisin sanoa, että tajuatteko, että toi on yksi niitä asioita, jotka masentaa mua entisestään, olen menettänyt ison osan itseäni. Sitten joku hoitava taho tajusi alkaa kyselemään tarkemmin noista ongelmista ja sen jälkeen sain kolmisen vuotta sitten lähetteen tuonne psykologiseen testiin, missä asia sitten virallisistikin todettin. Siellähän huomattiin myös se, että mulla on harvinaisen vähäinen tarve muiden ihmisten seuraan. Se kuulostaa paperilta luettuna tosi karulta, mutta itse yritän ajatella, että se on osa mun persoonaa, joka on vahvistunut sairauden myötä.
Koitetaan silti nauttia niistä kirjoista edes se vähä, mitä pystytään. <3
Tämän päivän postauksesi vinkkinä hakeuduin tänne. Luin ennen surutta ja joka käänteessä, mutta masennuksen myötä tullut lukulukko on tullut jäädäkseen. Luen edelleen, mutta avaamaton kirja ahdistaa. Kun luen hyvän kirjan, tulee hyvän kierre ja haluan lukea lisää, mutta jos kirja vähääkään huono jätän kesken.
VastaaPoistaEnnen masennusta en koskaan jättänyt kirjoja kesken, kirjat olivat asia jota hengitin, nykyään ovat yksi osa minua enää. <3
Sama, en koskaan jättänyt ennen kirjoja kesken. Ever. Nykyään, jos en pääse heti juoneen mukaan, lopetan. Ei vaan pysty keskittymään sen tarkemmin. Tuo hyvän kirjan kierre on tuttua täälläkin. Viime kesänä oli sellainen päällä monen kirjan ajan ja sitten tuli syksyn tullen täysi stoppi.
Poista