Klassikot osa 13 – Aussie 3 Minute Miracle Reconstructor


Olen kirjoitellut teille Aussien tuotteista aikaisemminkin, tuolloin ne päihittivät omissa hiuksissani Redkenin-tuotteet mennen tullen. Jutun voit lukea täältä. Täytyy muuten sanoa, että mieleeni hiipii aina pieni häpeä, kun eksyn selailemaan vanhoja postauksiani. Varsinkin kuvien laatu aiheuttaa pientä silmien hautautumista sormien taa, voi apua! Toki syksyn pimeydessä ilman kunnon studiovaloja nämä kuvat eivät tälläkään hetkellä ole sitä luokkaa kuin kesällä. Itse kuitenkin pidän itseäni bloggaajana harrastelijana, joten valojen hankinta ei ole käynyt mielessä. 


Aussien 3 Minutes Miracle Reconstructor kuuluu ehdottomasti kosmetiikkamaailman klassikkotuotteisiin. Se on voittanut monia monia palkintoja mm. Elle Beauty 2011- Now Beauty 2012 Awardsit kategoriassa paras hiusnaamio. Se on myös Suomen Cosmopolitanin Beauty Awards -voittaja 2010.

Hoitoaine on pakattu pulloon, jossa korkkina on näppärä kierremekanismi pohjassa. Pullosta on helppo puristaa ainetta juuri oikea määrä ulos. Pullon sivuille otetta helpottamaan on lisätty vielä uria, jotta pullo ei lipsahda puristettaessa kädestä.


Hoitoaine sisältää australialaista Balm Mint -uutetta, joka kosteuttaa hiuksia tehokkaasti. Tuoteen tuoksu on mielestäni raikkaan sitruunainen. Naamiota levitetään hiuksiin 1-3 minuutiksi, jonka jälkeen se on helppo huuhdella pois. Itselläni on puoleen selkään ulottuvat hiukset ja hoitoaine tekee hiuksista kiiltävät, sileät ja helposti kammattavat. Hinta/laatusuhde on erinomainen. Vaikka tämän sanotaan paikkaavan myös kaksihaaraisia, niin niihin tällä voi pientä helpotusta saada, mutta kaksihaaraisia ei oikeasti poista mitkään muut kuin sakset.


Aussiella on menossa vielä neljä päivää työnhaku. Valitettavasti työnhaku ei koske minua, koska minähän rakastan kunnon talvea ja vietän sen mieluummin mieheni kanssa kotisohvalla, keskuslämmityksen paahtaessa ympärillä kuin ihania paikkoja kuvailemassa Australiassa. ;) Joten minun valmiiksi painettu "lippuni" jää valitettavasti käyttämättä. Vaikka olisikin vihdoista viimein mukava päästä tapaamaan Australiassa asuvia sukulaisia, joita en ole nähnyt koskaan. Mutta te joita houkuttaa päästä pakoon talvea, on Aussiella avoinna Instagram Managerin työ Australiassa. Työnkuvaan kuuluu jotain niinkin "kamalaa" kuin aurinkorantojen ja muiden kivojen paikkojen kuvaus Australiassa. Aussie maksaa hommasta kuukausipalkkaa ja vielä lentoliput paikan päälle. Aussome job! Paikkaa voi hakea lataamalla kuvan Instagramiin #aussomejob ja @aussiehairofficial. Lisätietoja löydät täältä.

Löytyykö Aussien tuotteista suosikkeja?

Suositushinta:

Aussie 3 Minute Miracle Reconstructor 250ml, 13,50€



Tuote saatu maahantuojalta, jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, eikä niistä makseta rahallista korvausta.



  1. Mulle tää ei valitettavasti ollut hyvä tuote :( Odotin jotain todella hienoa, mutta mulla onkin niin hamppua tämä hius että vaatii yleensä supertehokkaat aineet silotukseen.

    Vitsit, ois kyllä aika jees työpaikka! Noiden sivulla jo olevien otosten kanssa on kuitenkin aika vaikea kilpailla, joten taitaa jäädä osallistuminen multa väliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harmi ettei toiminut. :( Mullahan on aika lasimaiset hiukset ja niissä toimi hyvin, mutta sitä en tiedä miten toimii karheammassa hiuslaadussa.

      No älä niin olis, mutta en mä voi mun miestä jättää. ;)

      Poista
  2. Täältä löytyy tuo sama <3 on mulla myös shampoo ja hoittiskin värjätyille hiuksille ja oon kyllä tykänny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen käyttänyt sitä Moist-shampoota useamman purnukan, tykkään siitä tosi paljon.

      Poista
  3. Mä en ole tuota tuotetta koskaan testannut, muita Ausseja kyllä. Minusta Aussiet on hintaluokassaan huippuja. Niiden ulkoasu ei hivele silmää, mutta sisältö on hyvää.
    Niin, ja kukapa sitä Ausseihin, melko huono duunipaikka....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullot on tosiaan aika simppeleitä, mitään ylellisyyttä ne ei hehku, eikä aina tarvikaan, vaikka minulle ulkonäölläkin kosmetiikassa on merkitystä. Mun silmään ihan kivat, ei ole mitään mikä ärsyttäisi. :) Sisältö ratkaisee.

      Poista
  4. Mä en ole vielä testannut yhtäkään Aussien tuotetta. Asia täytyy korjata seuraavan kerran kun täytyy kauppaan lähteä ostamaan shampoota ja hoitoainetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin meni aika kauan ennen kuin ostin ekan tuotteeni, kun Aussiet saapui Suomeen. Edelleen en ole kokeillut. mitään muotoilutuotteita, ainoastaan shampoita ja hoitoaineita.

      Poista
  5. Mulla on joskus ollut tämä ja tekee kyllä tehtävänsä. Oon kokeillut vuosien varrella monia Aussien tuotteita ja tykännyt kovasti. Juuri eilen mulla tyhjeni Aussien Miracle Shine Shampoo ja Hoitoaine, jotka oli ihan täydelliset mun hiuksille! Mun paksu, lainehtiva tukka on ollut jokaisen pesun jälkeen täydellisen sileä. Aussien tuotteissa on kyllä hinta-laatusuhde kohdillaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että toi sopii sitten myös paksulle ja vähän villimmälle tukallekin. ;)

      Poista
    2. Villi tukka todellakin, haha ;D Mun hiuspehkon kesyttää harvat tuotteet :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives