Kesän käytetyimmät kosmetiikkatuotteet

*Medik8 ja Sisley saatu, muut omia. Sisältää mainoslinkkejä.

En oikeasti tiedä, mihin tämä kesä tuntuu katoavan. Päivät kuluvat ja huomaan, että taas on mennyt yksi viikko. Blogi on aina mielessä, mutta tuntuu, ettei päivityksillä jää aikaa. Syksyn sateiden ja pimeyden iskiessä tulee varmasti olemaan toisin. Ollaan oltu paljon ulkona, välillä kävelty puolison kanssa tuntien lenkkejä ja vain nautittu kesästä. Tuntuu, että haluan takaisin sen kahden kuukauden ajan, minkä olin viime kesänä vangittuna sisälle jalan rasitusmurtuman vuoksi. Välillä olen pitänyt toki lepopäiviä, ettei jalka ottaisi uudestaan itseensä. 

Kosmetiikan osalta olen jämähtänyt käyttämään samoja tuotteita, enkä juurikaan ole testaillut uusia. Pari kivaa uutta juttua olen kuitenkin löytänyt ja niistä olen palanut halusta kertoa teillekin. Olen huomannut, että runsas ulkoilu on vaikuttanut ihooni. Yleensä kesäisin tuntuu, että iho ei juurikaan kaipaa kosteutta, ei ainakaan yhtä paljon kuin talvisin, mutta nyt ulkoilun lisääntymisen myötä, olen havainnut, että iho suorastaan rakastaan kevyitä, mutta kosteutta iholle tuovia tuotteita. Muuten iho on ollut koko kesän todella hyvässä kunnossa, eikä mitään ongelmia ole ollut. Itseasiassa iho näyttää niin hyvältä, että meikkipohjankin käyttö on lähes jäänyt. 

Sain keväällä testiin *Medik8 H.E.O. Mask -yön yli naamion (68 €). Ajattelin aluksi, että säästän kokeilun vasta syksyyn, mutta kun iho tuntui haluavan lisää kosteutta, päätin ottaa tuotteen aiemmin kokeiluun. Naamio on kaksivaiheinen ja tuoksuton. Se lupaa pitkäkestoista kosteutusta. Ensimmäisessä vaiheessa iholle levitetään iholla raikkaan tuntuinen sininen geeli, joka on täysin tuoksutonta. Varsinkin kuuman päivän päätteeksi tuote tuntuu ihanalta iholla. Geeli sisältää mm. glyseriiniä ja hyaluronihappoa. Sen jälkeen iholle levitetään kosteuvoiteelta tuntuvat naamio, joka imeytyy ihoon hetkessä. Sisältää mm. keramideja, sklavaania, linohilhappoa ja merikaaliuutetta. Loistava naamio myös kesällä käytettäväksi, koska se ei tunnu paksulta tai rasvaiselta. Tästä huolimatta kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Olen käyttänyt naamiota myös retinolin päällä, jolloin se antaa kaivattua lisäkosteutta. Erillistä kosteusvoidetta ei enää tarvita. 

Ulkoillessa on ollut tärkeää pitää huolta myös aurinkosuojasta. Käytössäni on varmaan viittä eri tuotetta, mutta olen tykästynyt ulkoillessa *Vichyn Capital Soleil UV-Daily SPF 50+ -aurinkosuojaan (24,40 €). Tuotetta saa myös sävytettynä, mutta itse tykkään enemmän tästä värittömästä. Sävyttämättömän version sävykään ei ole ihan valkoinen vaan se on aavistuksen persikkainen. Tykkään, että tuote on pakattu näppärään pumppupulloon ja se on helppo kuljettaa myös mukana. Koostumus on juoksevan ohutta ja tuote levittyy iholle miellyttävän kevyesti. Imeytyy heti, eikä jätä tahmeaa, eikä vaaleaa pintaa. Toisin kuin La Roche Posayn ohut aurinkosuoja kuivattaa toisinaan kasvojani, tämä ei sitä tee, vaikka tämäkin sisältää denaturoitua alkoholia. Ei myöskään kirvele silmiä. Soveltuu meikin alle. Tuotteessa on hajustetta, mutta omaan nenääni se ei tuoksu silti millekään.



Lisäkosteutta olen hakenut iltaisin myös seerumeista. Levitän retinolin alle ensin kosteuttavan seerumin ja sitten vasta lisään päälle retinolin seerumin kuivuttua. Lopuksi laitan Medik8:n -naamion. *SVR Ampoule B Hydra -kosteuttava concentrate (29,69 €) on ollut niin kovassa käytössä, että se on kohta loppu. Hajusteeton B-vitamiiniseerumi sopii hyvin herkälle ja kosteusköyhälle iholle. Tuotteessa on paksuhko geelimäinen koostumus, mutta se ei lähde rullaantumaan iholla. Levitän tuotteen aina puhdistuksen jälkeen kostealle iholle, en milloinkaan kuivalle, jolloin se pääsee imeytymään ihoon paremmin. Glyseriini pitää ihon kosteutettuna ja niasiiniamidi tasapainottaa ihoa.

Kesäaikaan ihoa pitää muistaa myös kuoria. Kuorinnan tykkään suorittaa mahdollisimman hellävaraisesti. Monelle varmasti ovat tuttuja jauhemaiset entsyymikuorinnat, jotka sekoitetaan veteen. Ne sopivat hyvin herkimmällekin iholle. Itse olen kokeillut vuosien aikana monia, monista eri hintaryhmistä, mutta *Sisleyn Exfoliating Entzyme Mask (102 €) oli ensimmäinen, joka on saanut aikaan todellisen WOW-reaktion. Olin äärimmäisen skeptinen, koska tuote maksaa enemmän kuin *Dr. Barbara Sturm (65 €), *Sensai (71 €) tai Dermalogica (74 €), joista kaikista olen pitänyt kovastikin, mutta mitään WOW-reaktiota ne eivät ole minussa aikaan saaneet. Toki muita voi käyttää päivittäin, mutta Sisleyn tuotetta ei suositella päivittäiseen käyttöön. Entsyymikuorinnathan kestävät käytössä pienen ikuisuuden, joten niihin panostaminen ei ole minua koskaan haitannut. Käytän tuotetta kerran viikossa, mutta rasvoittuvampi ihoinen voi käyttää parikin kertaa. Laitan kämmenelle teelusikallisen verran tuotetta ja lisään vettä. Kannattaa tehdä tahnasta tarpeeksi notkeaa ja kosteaa, että se levittyy helposti. Yleensä pidän myös kasvot kosteina, joka helpottaa levitystä. Levitän seoksen kasvoille ja annan vaikuttaa minuutin, kunnes se on vähän kuivahtanut ja huuhtelen pois lämpimällä vedellä. Iltoina joina kuorin ihoni, en käytä retinolia vaan keskityn pelkästään ihon kosteuttamiseen. Naamion jäljiltä iho on uskomattoman sileä. Sen tuntuu jopa sormilla, miten pehmeä ja tasainen se on. Aamulla meikki levittyy iholle kuin unelma. Suosittelenkin käyttöä illalla, jos seuraavana päivän on juhlat ja meikki pitää saada kestäväksi. Tuoksu on hivenen yrttinen ja laventelinen, kuten Sisleyn tuotteissa monesti. Ei ärsytä ihoa. Kuorivana aineena kuorintanaamiossa toimii papaiini.



Toki kesä on täyttynyt myös tuoksuista. Lukijoina tiedätte, että työtuoksuni on *Dolce & Gabbanan Light Blue (alk. 37,90 €). Kun näin tuoksun tämän kesän kesäversion pullon, en voinut vastustaa houkutusta. Kreikkafanille pullosta huokuu Välimeri. *Dolce & Gabbaba Summer Vibes -tuoksu (65,90 €) muistuttaa minusta enemmän *Light Blue Eau Intense -tuoksua (alk. 49,90 €) kuin alkuperäistä. Siinä on kesään sopivaa kirpeyttä ja raikkautta, mutta ihan pieni pirskahdus makeutta. Sopii loistavasti kuumiin kesäpäiviin, jolloin huomaan tarttuvani pulloon useimmiten. Alkutuoksussa kirpeää bergamotia, keskellä pehmeän makeaa persikkaa ja pohjalla seetrin puisia vivahteita. Persikkaa aistin vain hivenen, enemmän tuoksu on sellainen kirpeä ja raikas, mutta ei missään nimessä merellinen. En ole mikään merellisten tuoksujen ystävä, sillä ne jostain syystä tökkivät nenässäni. Kesto iholla on reilut kuutisen tuntia, joten päivän aikana tuoksua voi suihkautella huoletta lisää. 

Mitkä ovat sinun kesän käytetyimmät kosmetiikkatuotteet?



  1. Tuo Medik8:n naamio kuulostaa mielenkiintoiselta. Pyyhitäänkö se ekan vaiheen geeli pois ennen toista vaihetta, vai laitetaanko nuo tuotteet vaan ylötysten iholle...vai miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pyyhitä pois. Se geelimäinen imeytyy ihoon hetkessä. Sit vaan päälle voidemainen naamio. Ei jää iho tahmeaksi. Oon käyttänyt myös sy-iholle. 👌

      Poista
  2. Tää tuoksu on tuoksuteltava ennen kuin myydään loppuun vaikka voisin suorilta luottaa sun makuun tässä. <3 Pullo on kaunein pitkään aikaa.

    Ihanaa loppuviikkoa Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luota ihmeessä, mä tiedän, et rakastat tätä. 💙

      Poista
  3. Mua kiinnostaa myös Medik8 naamio, muutenkin tuotteet tuntuvat sopivan iholleni. Oli muuten kiva löytää haastiksesi tuoksuihin liittyen K&T-lehdestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan huippu. Sama juttu mulla, brändin tuotteet sopii loistavasti mun iholle. 😊

      Kiva kun luit. Oli mukava päästä tuoksujuttuun mukaan.

      Poista
  4. Eniten on mennyt aurinkovoiteita ja tykkään myös kosteuspyyhkeistä :)
    Ihanaa heinäkuuta Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on kyllä tänä kesänä kulunut... 😅

      Samaa sinne Outi ja tsemppiä muuttoon. ❤️

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives