Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikin kiinnitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meikin kiinnitys. Näytä kaikki tekstit

Kevään suosikit

*) Sisältää mainoslinkkejä, Clarins Fix' Make-Up saatu, muut omia.


Nyt kun en ole kuukausiin kirjoitellut kuukauden parhaat postauksia, muuta kuin alkuvuoden suosikit jokin aika sitten, niin ajattelin, että voisi olla aika jakaa kevään suosikkituotteeni. Suosikkituotteet ovat tietenkin kosmetiikkaa, mutta joukossa myös yksi, joka on lisännyt viihtyvyyttä kotona tämän kevään aikana. Olen huomannut sen, että tämä aika on saanut minut tarttumaan tuttuihin ja turvallisiin tuotteisiin, sellaisiin, joita olen osaa käyttänyt jo vuosia. Tänä keväänä olen erityisesti panostanut ihon hemmotteluun ja rauhoittamiseen. Eniten käytetyimmiksi ihonhoitotuotteiksi on noussut *Paula's Choicen CALM-sarja.


*PAULA'S CHOICE CALM REPAIRING SERUM – Olen kokeillut Paula's Choicen CALM-sarjasta lähes kaikkia tuotteita, mutta seerumi odotti vielä käyttöönottoa. Maaliskuun lopussa ajattelin, että nyt olisi hyvä korkata se vihdoin auki, kun iho talven jälkeen kaipaa kunnon hoitoa. Seerumi on nappituote ärtyneelle iholle, mutta se toimii muutenkin hyvänä ihon tasapainottajana ja rauhoittajana. Siinä on todella kevyt, ohut, raikas ja hivenen geelimäinen koostumus. Seerumi hillitsee tulehdusta, joten sopii loistavasti myös epäpuhtaalle- ja akneiholle. Samalla se kuitenkin ehkäisee myös ikääntymisen merkkejä, joten seerumi on hyvä tuote ihan kaikille. Kevyt seerumi imeytyy hetkessä ihoon ja tekee raikkaan fiiliksen levityksen jälkeen. Tuotteen sisällysluettelo on todella vakuuttava, kolmantena ainesosana ihoon kosteutta sitovaa hyaluronihappoa, jonka jälkeen joukko erilaisia keramideja, jotka myös suojaavat ja kosteuttavat. Sopii hyvin meikin alle, pitää ihon pehmeänä ja hyväkuntoisena. Seerumi nousi heittämällä yhdeksi parhaimmista seerumeista, mitä olen koskaan käyttänyt. Hinta on seerumiksi edullinen 37 euroa. 

* JANE IREDALE BEAUTYPREP FACE MOISTURIZER – Siitä lähtien kun voide tuli markkinoille muutama vuosi sitten, en muista onko ollut sellaista aikaa, ettei minulla olisi ollut tuotteesta varakappaletta jemmassa. Miksi BeautyPrep -kasvovoide on sitten niin hyvä? Voide sisältää neljää erilaista orgaanista ruusu-uutetta. Valkoinen ruusu auttaa palauttamaan ihon kimmoisuuden. Damaskonruusu supistaa ihohuokosia, puhdistaa ja siloittaa ihoa. Ruusunmarja rauhoittaa ja kirkastaa ihoa. Vaalea ruusu uudistaa ihon kosteussuojaa ja lisää ihon joustavuutta. Voiteen koostumus on erittäin poikkeuksellinen, se on kevyttä, sanoisin, että jopa kuohkeaa, mikä luo miellyttävän fiiliksen. Levittyy iholle pehmeästi raikkaan ja hillityn sitruunaruohon tuoksun kera. Täydellinen kevyt tuoksu, kun haluaa vähän piristystä. Lupaustensa mukaan todellakin siloittaa ihon pintaa ja saa ihohuokoset näyttämään pienemmiltä. Itselläni ei mitään valtavia huokosia ole, joten tämä on jonain aamuina riittänyt yksistään silottamaan ihoni pintaa tarpeeksi ja olenkin jättänyt pois primerin. Kaikki meikkipohjat toimivat tämän päällä, eivätkä lähde rullautumaan. Voide estää päivän aikana ihon kiiltelyä ja t-alue on pysyy matampana kuin ennen, kuitenkin niin, että iho on pysyy kosteutettuna. Eliittivoide meikin alle. Suomen oma Jane Iredale verkkokauppa on vihdoin auki (ainakin itse olen odottanut tätä pitkään!), sinne pääsee kurkkaamaan ja ostamaan tuotteita klikkaamalla tuotteen nimeä. 

*SENSAI 38°C MASCARA – Todellinen "back to basics" -tuote. Käytän hyvin vähän muita ripsivärejä kuin Sensain, koska lämpimällä vedellä irtoavat pysyvät hankalissa silmissäni parhaiten. Tapanani on silti vaihdella kaikkien saatavilla olevien välillä ihan vaihtelun vuoksi, vaikka minulla on selvät omat suosikit. Tämä pikkuharjainen oli ensimmäinen rakkauteni, mutta en varmaan ole pariin vuoteen korkannut uutta. Tämä kevät on saanut minut kuitenkin turvautumaan vanhoihin turvallisiin tuttuihin tuotteisiin. Niinpä korkkasin kuukausi takaperin pitkästä aikaa tämän klassikon. Värejä on saatavana musta ja ruskea, käytän yleensä mustaa, mutta ruskeakin on kiva – varsinkin kesällä. Tämä sopii parhaiten jo valmiiksi tuuheille ripsille, kuten omani ovat. Muistin taas heti miksi pidän tästä niin paljon. Pienellä harjalla on helppo tehdä tarkkaa jälkeä, tuubista tulee aina sopiva määrä tuotetta ulos ja muutamalla harjan vedolla on valmista. Pituutta ripsiväri antaa kivasti, jos kuitenkin tykkäät eniten tästä pieniharjaisesta, näyttävyyttä  ja tuuheutta saa huomattavasti lisää, kun alle laittaa ensin *Sensain Eye Lash Base 38°C:n, jonka avulla kaikkiin Sensain mascaroihin saa ripsiin entistä enemmän pituutta ja tuuheutta.


*CLARINS FIX' MAKE-UP – Aluksi piti ihan miettiä, että montako vuotta siitä jo on, kun tuote tuli myyntiin. Nopeasti muisteltuna tämä tuli markkinoille  muistaakseni vuonna 2016 eli neljä vuotta sitten. Olin alussa niin ihastunut pienessä lasipullossa olevaan meikinkiinnityssuihkeeseen, että käytin sitä monta pullollista peräkkäin parin vuoden aikana. Sen jälkeen suihke jotenkin jäi. Muiden tuotteiden testailut painoivat tämän unholaan, vaikka muistin kyllä hyvin, miksi niin paljon tästä pidin, sillä olihan siitä blogissa näkynyt vuosien aikana monesti. Sain tuoreimman pullon maahantuojalta, kun tein postausta Clarinsin suosikeistani talvella. Helmikuussa käytin sitä parina päivänä ihan verestääkseni muistoja postausta varten. Myöhemmin otin meikinkiinnityssuihkeen kunnolla uudestaan käyttöön ja kaikki muistot siitä tulvivat välittömästi mieleeni. Tuote on kulkenut mukana parilla Rodoksen reissullakin, koska litteä pieni lasipullo on helppo ottaa mukaan. Ensimmäisessä suihkauksessa oli heti ilmassa tietynlaista haikeutta, kun tiesin, ettei tulevaisuuden reissuista ei ole tietoa. Onko teille tullut tällaisia hetkiä viime aikoina kosmetiikan kanssa? Fix Make-Up sisältää ihoa kosteuttavaa aloe veraa ja rauhoittava allontoiinia. Valkoinen tee- ja linnunkaaliyhdiste suojaa ihoa saasteiden haittavaikutuksilta. Suihkeessa on raikas greipin ja ruusun tuoksu. Se kiinnittää meikin kasvoille ja auttaa sitä pysymään iholla paremmin. Olen myös huomannut, että helposti kiiltelevä otsani pysyy mattana pidempään suihkeen avulla. Meikinkiinnityssuihke ei silti kuivata ihoa.

*CLARINS NATURAL LIP PERFECTOR – Enpä muista, koska olisin ostanut viimeksi huulikiiltoa lisää, mutta nyt olen. Viime vuoden syksyllä koin pienen koukuttumisen sävyyn 01 Rose ShimmerClarinsin huulikiiltoja on helppo sipaista huulille kiireessäkin, kiitos sienimäisen pehmeän aplikaattorin. Koostumus ei ole liian tahmeaa, mutta kuitenkin sellaista, että se pysyy huulilla jonkin aikaa. Hoitaa huulia ja tekee niistä pehmeät. Tosi helppo tuote kodin ulkopuolisessa työssäni, missä en pääse tarkistamaan kuin muutaman tunnin välein, miltä huulituote näyttää. Tämä kuluu nätisti ja huomaamattomasti pois, eikä leviä. Tuoksu on mukavan mieto ja herkullisen karkkimainen. Sävyjä löytyy kymmenkunta erilaista.

Sokerina pohjalla...

*YANKEE CANDLE FRESH CUT ROSES – Yankee Candlen kynttilät ovat varmastikin isoin kynttilärakkauteni. Olen vuosien aikana poltellut paljon arvokkaampiakin kynttilöitä, mutta lopulta hinta-laatusuhteeltaan Yankee Candle on lyömätön. Puhumattakaan laajasta valikoimasta. Minulla oli aikoinaan päämääränä etsiä täydellinen ruusun tuoksuinen kynttilä. Ei muuten ole mikään helppo juttu, jos haluaa, että joku tuoksuu ihan aidosti ruusulle. Etsintä kuitenkin loppui, kun sain käsiinä Fresh Cut Rosesin. En tykkää tuoksukynttilöistä, joissa on liian voimakas tuoksu vaan tuoksun pitää ikäänkuin leijailla pehmeänä jossain taustalla. Fresh Cut Roses tuoksuu juuri siltä, mitä nimi sanoo. Ihan kuin astuisit sateen jälkeiseen raikkaaseen puutarhaan, jossa ruusut ovat juuri auenneet. Tuoksu rauhoittaa oman mielen.

Millaisiin tuotteisiin olet turvautunut kevään aikana?


Irtopuuterisuosikit

*Gosh ja It Cosmetics saatu blogin kautta PR-näytteenä, Joe Blasco oma.

Innostuin kesällä pitkästä aikaa irtopuutereista. Vuoden ajan ehdin käyttää lähes pelkästään meikin kiinnitykseen kivipuuteria. 

Koska olen taas päässyt irtopuutereiden makuun, ajattelin, että jaan teidän kanssa kolme tämän hetken suosikkiani. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun kaivoin esiin pitkäaikaisimman irtopuuterisuosikkini Joe Blascon Ultra Fine Setting Powderin. Joka kerran kun kaivan sen esiin, muistan kuinka hyvä se on. Käytän sävyä on No Color, joten se menee ympäri vuoden. Onneksi Blasco meni muuttamaan kannen kierrelliseksi, sillä vanhassa pakkauksessa oli nostettava kansi ja se aiheutti aina sotkua. Matkoille pakkausta oli lähes mahdoton ottaa mukaan. Tuntuu, että puuteria avatessa sitä pöllysi joka paikkaan. Puuteri tekee iholle kauniin utuisen pinnan. Se on, kuitenkaan olematta. Ihon pinta tuntuu levityksen jälkeen kuin silkiltä. Kaikista suosikeistani ehkä luonnollisin.


It Cosmeticsin Bye Bye Pores Poreless Finish Airbrush Powderiin rakastuin kesällä. Bye Bye Pores on pakattu pieneen näppärään pakkaukseen, joka on helppo kuljettaa mukana, kun esim. Blascossa on todella iso pakkaus. Puuteri sisältää silkkiä ja hydralysoitua kollageenia. Väritön, todella silkkisen tuntuinen puuteri on ohutta ja se blurraa ihon kauniisti. Tulos on matta, mutta ei liian, varsinkin siveltimellä levittäessä saa halutessaan läpikuultavamman lopputuloksen kuin vipalla. Itsehän en pakkauksen mukana tulevaa minivippaa levitykseen käytä. Puuteri pitää kasvot kiillottomina ihan koko päivän. Kolmesta suosikistani kaikista hienojakoisin.

Uusin tuttavuus on Goshin Waterproof Setting Powder, joka poikkeaa kahdesta muusta parillakin tavalla. Ensiksi sävyltään, sävy on 001 Transparent, mutta puuteri ei olekaan valkoinen vaan ihonsävyinen, se sulautuu silti ihan kaiken sävyisille ihoille. Toinen juttu on se, että waterproof-ominaisuutensa vuoksi puuteri tekee meikistä pitkäkestoisen ja tahraamattoman. Puuteri oikeasti luo iholle sellaisen pinnan, ettei meikki esim. tartu kiinni paidan kaula-aukkoon. Jos satut pyyhkäisemään kädellä kasvoja, meikki ei leviä. Puuteri luo selkeimmin kaikista kolmesta mattapinnan iholle, joka on silti luonnollinen. 


Ylhäällä vasemmalla Gosh 19,50€/7g. Ylhäällä oikealla Joe Blasco 56,90€/35g. Alhaalla It Cosmetics 29€/6,8g. 

Käytätkö irtopuuteria? Suosikkisi?


Make Up For Ever Mist & Fix – Maailman paras meikinkiinnityssuihke


Tässä postauksessa kiteytyy ehkä kaikki kosmetiikasta bloggaamisen turhautuneisuus. Tiedättekö tunteen, kun olette löytäneet täydellisen = maailman parhaan tuotteen vain huomataksenne, että sen saaminen käy lähes mahdottomaksi. Eikä siinä vielä kaikki, juuri kun olet alkamassa kirjoittaa postausta, huomaat, että tuotteessa on uudenlainen pakkaus ja alat miettimään, onkohan sisältöäkin vähän muutettu. Selvität asiaa ja toteat, että tietenkin on ja paljon.

Ehdoton meikinkiinnityssuihke suosikkini on ollut jo muutaman vuoden ajan Clarinsin Fix' Make-up Spray, toinen lemppari on ollut Urban Decayn Chill. Olen tykännyt silti kokeilla aina uusia tuotteita, mutta mitään suurta suosikkia ei ole tullut vastaan. Keväällä kuitenkin päätin tilata Rodoksen reissua varten matkakokoisen Make Up For Everin Mist & Fixin. Rakastuin totaalisesti. 


Mist & Fix on kosteuttava meikinkiinnityssuihke, joka hoitavuudestaan huolimatta pitää meikin täydellisenä lähes koko päivän jopa ääriolosuhteissa, kuten esim. helteisessä ilmastossa. Suihke muodostaa kasvoille suojaavan kalvon (ei tunnu) ja meikki tasoittuu kasvoille nätisti. Se kosteuttaa, eikä kuivata. Tuoksu on hyvin mieto ja raikas. Humektanttina toimii mm. pentylene glycol, joka on vesi sekä öljyliukoinen, sitoo kosteutta ihoon ja sillä myös antimikrobisia ominaisuuksia. Vaikka suihke kosteuttaa, koen sen olevan siitä erilainen meikinkiinnityssuihke, arvelen sen sopivan myös jopa rasvaiselle iholle meikinkiinnitykseen, juuri sen fiiliksen vuoksi, minkä oikein heti suihkutettua hetken aikaa tuntee, että meikki ikäänkuin "liimautuu" kasvoille. Tämä ei tuotteen kuivuttua tunnu miltään. 

Ainoa pieni miinus tulee suihkeesta. Koska kiinnityssuihke on hivenen paksumpaa kuin vesi, sitä on suihkautettava kasvoille täydellisen käden mitan päästä painamalla pumppu kokonaan pohjaan, jos sitä tuo yhtään lähemmäksi tai yrittää esim. vain puolikasta pumppausta kasvoille tulee isompia roiskeita. Ne tosin saa helposti korjattua, painelemalla vaikka Beautyblenderillä, eikä se vaikuta lopputulokseen vaan on lähinnä hivenen ärsyttävää. Koitin siirtää osan ainetta jopa matkakokoiseen Dr. Hauschkan kasvovesipulloon, jossa on tunnetusti maailman hienoin suihke, mutta tämäpä ei toiminutkaan siinä, juuri sen vuoksi, että koostumus on paksumpaa kuin vesi. Joten Hauschkan pullosta tämä ruikki tuotetta kasvoille ihan miten sattui. 


Sitten siihen hankaluuteen. Keväällä kun tilasin matkakokoisen tuotteen ja vielä sen jälkeen, kun tilasin suihketta välittömästi kaksi täysikokoista tuotetta lisää, sitä sai helposti tilattua esim. Feeluniquelta ja Escentualilta. Sitten kuitenkin tapahtui jotain. MUFE lopetti liikkeensä Suomesta jo aiemmin, mutta myynti loppui Briteistäkin loppukesästä. Tämä pisti surulliseksi, sillä brändillä on muitakin tuotteita joista pidän kovasti. Toistaiseksi Make Up For Everia saa vielä Sephoroista, esim. Puolan Sephorasta saa tilattua jopa Suomeen, mutta sieltä tuote on tällä hetkellä loppu. Epäilen, että lisää tulee, kunhan saavat sen uuden version myyntiin. Aion tilata sen kokeeksi, kunhan saavat sitä hyllyyn, koska minua kiinnostaa, miten se eroaa käytökseltään tästä vanhasta. (incin perusteella epäilen, että paljon) Uutta versiota en enää suosittelisi rasvaiselle iholle, sillä se sisältää öljyä. Informoin sitten teitä tarkemmin, mitä mieltä olen, vaikka Instastoriesin puolella. Vanhojen käyttäjien kommentit esim. Sephoran sivuilla uudesta versiosta eivät kuitenkaan ole mairittelevia. Jos jossain vielä satutte törmäämään tähän vanhaan tuotteeseen, ostakaa äkkiä pois, sillä niin kuin sanottu, tämä OLI maailman paras meikinkiinnittyssuihke. 


Mikä on sinun mielestäsi paras kiinnityssuihke?


Designed by FlexyCreatives