Tunnustan, että koin vaseliinin aiemmin täysin turhana tuotteena ihonhoidossa. Saatoin jopa mielessäni hieman demonisoida sitä, aivan turhaan. Joskus parikymppisenä ostin sellaisen keltaisen pienen peltipurkin kokeilumielessä, mutta se jäi nopeasti kaapin nurkkaan pilaantumaan muutaman kokeilun jälkeen. Reilu vuosi sitten päätin antaa vaseliinille uuden mahdollisuuden. Kynnys kokeiluun oli pieni, sillä sitä myydään melkein kaikissa päivittäistavarakaupoissa ja hinta on pari euroa.
Vaseliini nousi uuteen kukoistukseen pari vuotta sitten, kun ihonhoitotemppu "slugging" nousi pinnalle. Korealaisessa kikassa levitetään kasvojen iholle illalla paksu kerros vaseliinia muiden tuotteiden levityksen jälkeen. Vaseliini lukitsee näin iholle kosteuden ja toisten mielestä juuri se tekee ihosta erityisen heleän. En usko, että kikka sopii muille kuin selälteen nukkuville. Itseäni kyljelleen nukkuvana inhottaa ajatuskin, että vaseliininen poski tarttuisi kiinni tyynyliinaan.
Mitä vaseliini on?
Vaseliinia saadaan maaöljyn tislauksen sivutuotteena. Kyllä, kuulostaa inhottavalta. Meille ihonhoitoon myytävä valkoinen vaseliini on kuitenkin erittäin pitkälle jalostettua. Epäpuhtaan vaseliinin tunnistaa sen kellertävästä tai ruskeasta väristä. Se on kiinnittyvää, vettähylkivää ja kestää korkeita lämpötiloja.
Vaseliini sopii hyvin suojaamaan ärtynyttä ihoa. Itse käytän sitä esim. naarmujen tai pienten ei vertavuotavien haavojen suojaamiseen. Eron huomaa jo yhdessä yössä, kun haava pääsee parantumaan suojaavan kerroksen alla.
Jos haluaa iholle lisäkosteutta, silloin ei kannata käyttää vaseliinia yksinään, sillä ei se ei yksistään kosteuta ihoa vaan se vain lukitsee kosteuden tehokkaasti. Jos kantapäät ovat kuivat, levitä ensin kosteuttava jalkavoide, jonka päälle vielä vaseliini ja sukat. Kantapäiden iho on aamulla joustava ja pehmeä. Hyvä kikka, kun sandaalikausi kurkkii nurkan takana. Saman voi tehdä myös käsille, jos ne tuntuvat todella kuivilta.
Iltaisin illan ihonhoitorutiinia tehdessä levitän yleensä kaikki hoitotuotteet myös huulille retinolia tai kuorivia tuotteita lukuunottamatta. Tämän jälkeen niiden tuoman kosteuden voi lukita iholle vaseliinilla, joka pysyy huulilla hyvin koko yön. Tuntuma varsinkin huulilla on miellyttävä, koska vaseliini on jämäkkää, mutta ei liimaa huulia yhteen vaan sen jättämä tuntuma on liukas. Huulet ovat aamulla aina erityisen pehmeät.
Kun aloin käyttämään säännöllisesti retinolia, huomasin, että sitä kylkinukkujalla helposti leviää alueille, jonne sitä ei välttämättä haluaisi. Ihmettelin, että miksi välillä silmäluomet ja silmäkulmat hilseilevät kuivuuttaan, kunnes tajusin, että retinoli oli levinnyt sinnekin yöllä kasvojen osuessa tyynyyn, vaikka en sitä koskaan tietenkään illalla niille alueille levittänyt. Se tietenkin kuivatti alueiden herkkää ihoa liiaksi. Aloin tämän jälkeen suojaamaan luomet ja silmänurkat todella ohuella kerroksella vaseliinia, jonka läpi ei retinoli pääse imeytymään. Ongelma loppui siihen.
Toiset poistavat vaseliinilla silmämeikkiä, itse en ole tähän lähtenyt. Sen sijaan hyönteisten puremien päälle se on erinomainen kutinan lievittäjä. Vaseliini irroittaa myös meikkitahrat vaatteista.
Käytän Vaseline Original Petroleum Jellya. Pieninkin muovipurkki kestää pienen ikuisuuden, vaikka käytän sitä päivittäin. Kokojahan löytyy useampia. Vaseliini on helposti siedettyä ja hajutonta. Ainoastaan helposti tukkeutuvalle iholle en lähtisi sitä levittämään, sillä se voi lisätä tukkeumia.
Käytätkö vaseliinia?