Hyvästi.
Näkemiin on aina helpompi sanoa kuin hyvästi. Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi sanonut hyvästi. Maaliskuu 2024 onkin sitten ollut täynnä viimeisiä kertoja ja hyvästejä.
En tiedä alkaisiko ihminen muuttohommiin, jos vielä muistaisi millaista on muuttaa? Viisitoista vuotta viimeisestä muutosta on pitkä aika ja siinä ajassa aika todellakin ehtii kullata muistot. Viimeisen parin viikon aikana epätoivo on meinannut iskeä useasti tavarapaljouden keskellä ja muuton jälkeen jokaista kehon osaa on kolottanut enemmän kuin koskaan. Ei ole tarvinnut haaveilla liikunnasta, kun muuttaa parituhatta kirjaa kolmannesta kerroksesta viidenteen kerrokseen. Entisessä kotitalossamme ei ole hissiä ja uudessa mihin muutimme, oli, mutta niin pieni, että suurin osa isoista huonekaluista kannettiin ylös. Mietimme muuttofirman palkkaamista toki, mutta päätimme lopulta kuitenkin tehdä itse. Mikä ei toki ollut se järkevin valinta. :D Onneksi oli apuna ystäviä ja sukulaisia.
Aloimme suunnittelemaan asuntomme myyntiä vuosi sitten. Markkinatilanne oli mitä oli, mutta olimme varmoja, että hyvähintaisille kaksioille on aina kysyntää. Varauduimme pitkään myyntiaikaan, sillä meillä ei ollut mikään kiire. Toukokuussa asunto oli vihdoin myynnissä. Alkoi odottava ja epävarma aika. Katselijoita kävi muutamia kuukausien kuluessa, tuli yksi tarjouskin, jota emme hyväksyneet, koska meillä ei ollut kiire. Muutama päivä ennen joulua kävi katsoja, joka vaikutti todella kiinnostuneelta ja ajattelin, että kohta tulee lähtö. Ei tullut, ei edes tarjousta. Tammikuussa päätimme uusia kylpyhuoneeseemme silikonit ja samalla viikolla tuli jälleen katsoja. En juurikaan ajatellut asiasta mitään ja olin itseasiassa mielessäni ajatellut ja asennoitunut siihen, että vietämme asunnossamme ensi kesän. Kävikin ihan toisin. Saimme tarjouksen, jonka hyväksyimme. Siitä asti viimeiset puolitoista kuukautta on ollut melkoista menoa. Samaan aikaan käydä töissä, etsiä uutta asuntoa, miettiä muuttoa, käydä viidentoista vuoden aikana kertyneitä tavaroita läpi ja pakata. Voin sanoa, ettei ole ollut ongelmia, mihin käyttää vuorokaudessa olevat tunnit. Yöunetkin ovat olleet melko levottomia, eikä keho ole millään meinannut asettua lepotilaan.
Samalla kun olen kokenut helpotusta, että asunto vihdoin myytiin ja saimme kaivatun maiseman vaihdoksen, sekä lyhyemmät työmatkat. Olen tuntenut myös todella kaihoisaa oloa luopumisesta. Entinen asuntomme oli kuitenkin minun ja puolisoni ensimmäinen yhteinen koti, johon sisältyy paljon muistoja ja ensimmäisiä kertoja. Nyt niiden ensimmäisten kertojen tilalle tuli viimeiset viikot viimeisiä kertoja. Olo oli välillä todella ristiriitainen. Innokasta odotusta uudesta ja kaipausta tulevaa vanhaa kohtaan. Ehkä erikoisin vaihe oli reilu viikko sitten, kun olimme jo kantaneet tavaroita uuteen asuntoon, mutta osa tavaroista oli edelleen vanhassa. Tuntui, ettei oikein kuulunut mihinkään. Vanhaan kotiin kävellessä oli outo tunne, mutta uuteen kotiin tultaessa yhtä outo. Ihan kuin olisi ollut kaarnalaiva tuuliajolla.
Muutosta on nyt kulunut viikon verran ja kotiutuminen uuteen asuntoon on vihdoin alkanut. Uusi koti on entisen tapaan vanhempi ja persoonallinen, sillä uudet talot eivät oikein puhuttele sieluani, vaikka sellaisiakin tuli selailtua uutta asuntoa etsiessä.
Postauksen kuva on entisen asuntomme ulko-ovesta. Viisitoista vuotta sitten muuttaessamme asuntoon, ovi herätti minussa paljon tunteita ja mietin usein, mitä asunnossa on mahtanut tapahtua ennen meitä? Kaksi ovisilmää oli vähintään erikoinen ratkaisu, koska alin ei ollut kuitenkaan niin matalalla, että lapsi olisi siitä yltänyt katsomaan ilman jakkaraa. Lisäksi oven sisäpuolella oli jälkiä, että asuntoon olisi yritetty joskus murtautua. Oven ulkopuolikin oli kokenut kolhuja. Tämä kaikki todella rauhallisella asuinalueella. Asunnon tapahtumat eivät koskaan selvinneet vaan ne jäävät ikuiseksi arvoitukseksi. Sillä nyt on aika mennä kohti uusia seikkailuja.
Koska sinä olet muuttanut viimeksi?
