27.6.2014

Luonnollinen meikinpohjustusvoide


Kärsitkö kuivasta tai pintakuivasta ihosta? Seuraava primer on tarkoitettu juuri sinulle!

Minulle oli aiemmin keväällä vihjaistu, että luomuserftifioidulta kukkaismeikki Zuiilta olisi tulossa valikoimiinsa primer. Koska kyseessä on Zuii, ajatus luonnollisesti meikkipohjasta viehätti. Osasin hieman ennakoida, että jos brändin meikitkin sisältävät paljon luonnollisia hoitavia raaka-aineita, niitä takuulla löytyisi myös meikinpohjustajasta.


Maahantuoja lähetti testattavaksi uutuuden ja olen ehtinyt käyttää primeriä meikkivoiteen kanssa muutamaan otteeseen. Lukijoillenihan on selvää, että ihoni on ollut koko kevään tosi pintakuiva. Sen myötä huomasin, että pintakuivalle iholle ei välttämättä parhaiten sovi kovin silikoniset ja mattaavat primerit. Niiden kanssa tuntui, että ihon pintakuivat kohdat korostuivat entisestään, kun meikki jämähti kuiviin kohtiin kiinni. Olenkin käyttänyt pohjustukseen oikeastaan koko kevään vain Clarinsin Instant Light Radiance Boosting Complexion Basea, joka on heleyttävä tuova ja hieman ihohuokosia tasoittava primer. Tekee heleän ja tasaisemman pohjan meikille. 


Zuiin primer on pakattu samanlaiseen kätevään pumppupulloon kuin merkin meikkivoiteetkin. Tuoksu on voimakkaan ruusuinen, josta minun kaltaiseni ruusufani tykkää kovasti. Koostumukseltaan se on emulsiomaista seerumia. Levittyy seerumien tapaan unelman kevyesti kasvoille. Ihohuokosia tämä tasoittaa vain hyvin kevyesti. Tuotteen levityksen jälkeen iho on todella kuulas. Meikkivoide levittyy päälle kauniisti ja pysyy koko päivän kertymättä ihohuokosiin tai muutenkaan näyttämättä kuluneelta. Meikki näyttääkin ennen kaikkea heleältä. Minusta terve ja kaunis iho kiiltää aina vähän, täysin matta ei ole makuuni, mutta teille joille se on, suosittelen muuta tuotetta.


Kun katsoo tuotteen INCI-listaa voi huomata, että primer on pakattu täyteen hoitavia aineita, ei ihme, että tämä tuntuu myös hyvin hoitavalta seerumilta. Ruusuvettä, kamomillaa, aloe veraa ja kehäkukkauutetta, unohtamatta kosteutta erittäin hyvin sitovaa glyseriinä. Illalla meikin pesun jälkeen hoitavuuden huomaa, iho on mielettömän pehmoinen. Itse ottaisinkin tämän matkalle mukaan 2in1 -tuotteeksi ja käyttäisin seerumina, sekä primerinä. Pintakuiva iho kiittää.


Suositushinta ja ostopaikka:

Zuii Meikinpohjustusvoide 30ml, 32,24€. Tuotetta voit tilata mm. täältä.

Tuote saatu testattavaksi maahantuojalta.





20 kommenttia:

  1. Tämä meni ostoslistalle, kuulostaa nimittäin just siltä, mitä mun iho kaipaa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, jos kuiva tai pintakuiva iho vaivaa. Ihana!

      Poista
  2. Ihanat kuvat :) Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla! Oon ollut todella tyytyväinen Zuiin luomiväreihin, joista tulossa juttua myös blogin puolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Zuiin luomivärit on tosi laadukkaita, samoin huulipunat ja meikkivoide... Lisäksi itse tykkään tuotteiden simppelistä ulkonäöstä.

      Poista
  3. Tää ois kyllä ihan mun juttu.... taas kerran :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tästä tosi paljon hoitavuuden takia, tottakai ei blurraa ihoa samalla tavalla sileäksi kuin paljon silikoneja sisältävät, mutta pintakuiva iho rakastaa tuota hoitavuutta.

      Poista
  4. Ooh! Tässä olisi jopa sellainen primeri, jota voisi itse harkita ostavansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei tykkää silikonisista primereistä niin tää on ehdoton juttu!

      Poista
  5. Kiva oli lukea tämä arvio, en tiennyt edes että Zuiilla on primer!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihme, sillä tää on aika uusi juttu, tuli vähän aika sitten myyntiin. :)

      Poista
  6. Hyvältä kuulostaa :) ekosarjoilla on liian vähän primereitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, aloin juttua tekiessä ihan miettimään, enkä kyllä muita ihan hetkessä saanut mieleen.

      Poista
  7. Ihanat kuvat jälleen <3 Mä tartten blurraavamman tuotteen ja ruusuntuoksu tökkii myös mutta kiva, että löytyy luomumpiakin primereita niitä suosiville:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuntuoksu on tässä aluksi tosi voimakas, enkä voi kyllä suositella sellaisille, jotka eivät siitä pidä. Se kun tuntuu jakavan kovasti mielipiteitä. :) Luonnollisia primereitä on aivan liian vähän!

      Poista
  8. Kuulostaa muuten kivalta, mutta tuo ruusuntuoksu epäilyttää.. Toisaalta oon jo ihan pikkusen ruvennut lämpeemään ruusun tuoksulle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se jakaa mielipiteitä ja sitäkin on niin montaa erilaista.:)

      Poista
  9. Ai ai, tämähän kuulostaa mainiolta! Luomusta plussaa, vaikka ensi silmäyksellä tuo pitkä raaka-ainelista hieman hirvittääkin! Onneksi raaka-aineet eivät taida kuitenkaan olla mistään pahimmasta päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan ole. Luonnonkosmetiikassa INCI:t ovat yleensä pitkiä. Tässä suurin osa onneksi luonnollisia öljyjä, joten ilmankos on myös hoitava. :)

      Poista
  10. Kuulostaa tosi hyvältä! Paitsi ruusutuoksu mietityttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuntuoksu on melko voimakas, mutta se häviää kyllä kasvoilla nopeaan.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown