13.5.2015

Henkilökohtaista


Minulla on pieni pahe, lauantain Aamupostin Henkilökohtaista-palsta. Aluksi, kun mieheni eräs lauantaiaamu luki sieltä minulle ääneen ilmoituksia, luulin, että hän pilailee. Kysyinkin häneltä: "Mitä ihmettä höpötät?" Kunnes minulle valkeni totuus, että hänen lukemansa jutut olivat totisinta totta. Siinä vaiheessa en tiedä olisinko itkenyt vai nauranut, vaiko molempia. Olen itse kuitenkin tavannut mieheni netissä, joten siltä osin uskon, että ihminen voi kohdata toisen ihmisen mitä kautta tahansa. Jollain tavalla palsta on liikuttava ja jäin siihen koukkuun niin, että päätin tehdä siitä jutun blogiini. Minut se saa aina hymyilemään, välillä pääsee pieni spontaani nauruntyrskähdyskin. Toivottavasti vaikutus on sama teihinkin. Päivän iloksi myös teille Aamupostin Henkilökohtaista -palstan parhainta antia viime viikoilta.
"Olen 42/160/46, siro, nätti nainen. Tummat, pitkät hiukset, viihdyn korkkareissa. Etsin vantteraa miestä yhdessäoloon. Olen avoin kaikkeen kivaan, yllätä minut."
***
"Mies, ellet ole täysin epätoivoinen naisystävän puutteessa, viestipä 57v, mielenkiintoisella kevätpörriäiselle. En ole pimbo, ethän sinäkään tampio. Tilanteesi vakaa ja seurustelukelpoinen."
***
"Onko kevättä jo isoissa painavissa rinnoissa? Haussa yksi nainen vakisuhteeseen. Leveä lantio etu. Olen akateem., savuton, vapaa, 52/183 uros. Tule."
***
"Haen lihavaa, autoilevaa miestä. Mitat mukaan. Itse 50v, hoikka mies."
***
"Onko reilunkok., n. 30-65v bi-miestä Uudellamaalla? Täällä vapaa , 50v p-mies luottamuksellisiin hetkiin."
***
Sinä sarveton uroshirvi. Sinua kaipailee elänyt, mutta ei elähtänyt, sulavalinjainen puumanainen. Odotan musiikillisia iltoja, kalastusreissuja ja puhuisimme välillä ranskaakin. T. Puumanainen, sopivasti sivistynyt.
***
Mies, 56v, etsii vanhempaa, 60-80v naisseuraa. Olen hoikka, vapaa, savuton, raitis, liikunnallinen. Textaile, tutustutaan.
***
Nainen, tule ja luo sisältöä eläköityvään elämääni, sinun ehdoillasi nainen, empaattinen. Olen mies, keskiverto, viriili vielä, pk-alueelta.
***
^_^

Mikä ilmoitus kolahti?

2 kommenttia:

  1. Elisa | Miten niin liikaa?
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 12:18 (2 viikkoa ago)
    Sarvettoman uroshirven hakija on kyllä sympaattinen! Todella runollinen ilmoitus ja varmasti kolahtaa juuri niihin, joita hän ilmoituksellaan etsii :)

    Myönnän, että mäkin välillä luen näitä ilmoituksia. Merkkirajoitus saa kyllä ihmisten luovuuden kukkimaan, kun samalla pitäisi löytää joko vakituista päiväkahviseuraa tai ihan elämänkumppania. Olennainen tulee ilmi :)

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 14:23 (2 viikkoa ago)
    Ei muuten mikään helppotehtävä, jos itselle annettaisi merkkirajoitus ja käsky laatia tuollainen ilmoitus. :)

    Vastaa

    Sissi
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 12:23 (2 viikkoa ago)
    Ja sit joku vielä ihmettelee, miksi mä olen sinkku:D

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 14:24 (2 viikkoa ago)
    :D Noh, kato rohkeasti vaan vastaamaan vaikka tolle viriilille miehelle. ;)

    Vastaa

    Mousse / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 12:24 (2 viikkoa ago)
    Mäkin aika usein luen nämä ilmoitukset, ja aina välillä sieltä löytyy melkoisia helmiä. Mutta on myös niitä, joissa on uskomattomat vaatimukset miehelle/naiselle, joten ei ihme ettei seuraa ole vielä löytynyt :D

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 14:25 (2 viikkoa ago)
    Vaatimuslista on joskus itselläkin pistänyt silmiin, siinä saa olla melkoinen tyyppi, että täyttää joidenkin toiveet. Niistä tyypeistä en yhtään ihmettele, että ketään pysyvää ei ole löytynyt.

    Vastaa

    Tiia K
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 12:29 (2 viikkoa ago)
    Hesarin tilauksen lopetin, kun tuntui ettei viikkohesaria tullut enää avattua. Mutta tuttuja nuo ovat ja heh vuosien varrella ei mihinkään muuttuneet. Noissa on aivan oma kieli, joka kyllä samalla aukenee ja ei aukene, naurattaa pikemminkin.

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 14:26 (2 viikkoa ago)
    Meille tulee Hesarikin, mutta en lue sitä, mutta mies sitäkin tarkemmin. Aamuposti on tarpeeksi lituska ja saatan sen välillä selailla läpi, paitsi sitten tuo lauantainen koukutus, joka on pakko lukea aina. :D

    Vastaa

    Anna
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 12:41 (2 viikkoa ago)
    Parasta : DD

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 14:26 (2 viikkoa ago)
    :D

    Vastaa

    Marika
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 12:49 (2 viikkoa ago)
    Hahaha, loistavia! :D Tuo akateemisen, savuttoman uroksen ilmotus on ehkä paras :D

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 14:27 (2 viikkoa ago)
    Painavat rinnat hmm… :D

    Vastaa

    Mia / Beauty Highlights
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 13:15 (2 viikkoa ago)
    ”Onko kevättä jo isoissa painavissa rinnoissa?” :DDD Hahaha. Näitähän voisit koota tänne meidän iloksi kerran viikossa, haha. On meitä moneksi… Tuo ”Haen lihavaa, autoilevaa miestä” oli kans aika uniikki :D

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 14:28 (2 viikkoa ago)
    Haen lihavaa, autoilevaa miestä oli mun henk.koht suosikki. :D Olin tosi pettynyt, että viime viikon Aamulehdessä ei enää ilmoitusta ollut (useana viikkona sitä ennen oli), liekö löytänyt kaipaamansa? ;)

    VastaaPoista
  2. Marina
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 15:56 (2 viikkoa ago)
    Kiitos Jonna! Tämä piristi päiväni tämän sateen ja harmauden keskellä <3

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 16:01 (2 viikkoa ago)
    Ole hyvä Marina! Itsellä on ollut sen verran vastoinkäymistä viime aikoina, että sitä välillä on koitettava itsekin jollekin hymyillä. =)

    Vastaa

    Virpi
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 18:28 (2 viikkoa ago)
    42 on aika iso kengännumero 160-senttiselle, mutta mikä ettei!

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 18:36 (2 viikkoa ago)
    :D :D :D

    Vastaa

    Mysterious M
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 20:26 (2 viikkoa ago)
    Noh, ehkä tämä on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin se nakuna etsimässä elämänkumppania-sarja:D

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 21:59 (2 viikkoa ago)
    No joo. :D

    Vastaa

    hellin
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 22:12 (2 viikkoa ago)
    Paikallisessa ilmaisjakelulehdessä oli pari riipaisevan rehellistä tässä taannoin. Toinen oli muuten normaali ilmoitus, mutta seuranhakija kertoi sukupuolitaudistaan. Toinen oli työtön, yksinäinen, masentunut, diabeetikko eikä harrastanut mitään, kaipasi ymmärtävää naista.

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 22:54 (2 viikkoa ago)
    Toi työtön, yksinäinen, masentunut harrastamaton diabeetikko oli Aamupostissakin, ilmoittaakohan se useammassakin lehdessä? Se oli liikuttavan rehellistä.

    Vastaa

    Salla
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 23:36 (2 viikkoa ago)
    Ai kamala, mulle tuli kyyneleet silmiin ja naurun tyrskähdys samaan aikaan. Voi toista <3 :D

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 14. toukokuu 2015 at 08:51 (2 viikkoa ago)
    Mä saisin luultavasti yhtä masentavan ilmoituksen aikaiseksi, jos haluaisin. (ilman diabeetestä tosin) :D

    Vastaa

    epsu
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 22:16 (2 viikkoa ago)
    Suosittelen maikkarin teksti-tv:n sivuja 895-899. Sieltä löytyy kaikenlaisia helmiä :D

    Vastaa

    Jonna H.
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 22:54 (2 viikkoa ago)
    Kiitos vinkistä! :)

    Vastaa

    Liisa
    torstai 14. toukokuu 2015 at 11:25 (2 viikkoa ago)
    Lihava & autoileva :D Voi näitä!

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 14. toukokuu 2015 at 15:02 (2 viikkoa ago)
    Mun ehdoton suosikki! :D

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown