Go Wild-er-ness by Rita Ora



Kun muut kauneusbloggaajat kokoontuivat lauantaina Turkuun, oli minun pakko jäädä kotiin. Elokuusta asti jatkunut kylppärin kanssa taistelu ja vihdoin ennen vappua aloitettu kolmisen viikkoa kestänyt remontti, tuntuu imeneen minusta kaiken virran pois. Yritän silti kaikesta huolimatta rimpuilla tämän blogin kanssa, että elämässäni olisi edes jotain, mistä nautin. Tämän kirjoittaminen on minulle kuin terapiaa niinä päivinä, kun siihen on voimia. Onneksi minulla on vapaus olla myös kirjoittamatta, jos en jaksa. Siksi toisina päivinä syntyy enemmän tekstiä ja toisina ei ollenkaan. Mennyt viikko on mennyt vahvasti mollivoittoisesti, mutta kait tästä taas noustaan niin kuin aina tähänkin asti.

Kun lakkailin viime viikolla kynsiäni, ajattelin, että edes niiden värin pitäisi jotenkin piristää minua. Iloa elämään on joskus haettava niistä pienistä asioista. Niinpä valintani osui tällä kertaa Rimmelin Go Wild-er-ness by Rita Ora lakkaan, jota kuvailisin My Little Ponyn lilaksi.

Rimmelhän aloitti yhteistyönsä Rita Oran kanssa viime keväänä. Tänä keväänä Rita Ora on inspiroitunut villistä ja vapaasta festarielämästä ja luonut kynsilakkakokoelman kesäkynsille. Ritan suunnittelemat lakat tunnistaa kynsilakkapullon kukista ja Rita Oran nimikirjoituksesta. Samalla näissä lakoissa on uudistunut 60 Seconds Super Shine ominaisuus, jossa yhdistyy kolme ominaisuutta: aluslakka, värilakka ja erittäin kiiltävä päällyslakka. Lakan sivellin on sopivan leveä ja sillä on helppo tehdä tarkkaa jälkeä. Koostumus on nopeasti kuivuvaa, yksi lakkakerros kuivaa n. 60 sekunnissa.



Vaikka Go Wild-er-ness on koostumuksellaan melko ohuen jellymäistä, se peittää täydellisesti kahdella kerroksella. Itse lisäsin kuitenkin päälle vielä Poshen pikakuivattajaa tuomaan kiiltoa. Lakka on ollut tosi kestävä. Ylläolevassa kuvassa lakka on kynsillä kolmatta päivää ja siinä ei ole haivattavissa mitään kulumaa. Ainoastaan pientä lakan kutistumista kynnenpäistä, minkä aiheutti pikakuivattaja. Keskikokoisen (8ml) lakkapullon hinta on edullinen: 5,50 euroa.

Kolahtaako poniväri? Käytättekö Rimmelin lakkoja?

Baby Lips -arvonnassa onni suosi nimimerkkiä T., häneen on otettu yhteyttä sähköpostitse. Kiitos kaikille osallistujille!

Rimmelin lakka lehdistönäyte.
  1. Tiia K
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 12:20 (1 viikko ago)
    Ymmärrän hyvin että remppa on hankaloittanut aivan hirmuisesti teidän elämää, vähemmästäkin väsyy. Onneksi ei ole pakkoa ja blogistakin taukoa voi pitää. <3 Mielestäni sävy on todella kaunis sininen ja nuo pullot, ne vetoaa todella.

    Zemppihalaus <3

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 20:18 (1 viikko ago)
    Noi pullot on ihania! <3

    Halit takas. :)

    Vastaa

    Pirkon Paletilta
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 12:32 (1 viikko ago)
    Kaunis sävy!! <3 Energiaa ja iloa tähän viikkoon! :)

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 20:19 (1 viikko ago)
    Niin on, tykkään kovasti!

    Kiitos Pirkko. ;)

    Vastaa

    Marina
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 14:34 (1 viikko ago)
    Olisi ollut ihana nähdä sinua taas mutta ensi kerralla sitten <3

    Väri on kyllä ihana

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 20:19 (1 viikko ago)
    Eiköhän noita kertoja vielä tule. :)

    Vastaa

    JohannaL
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 14:57 (1 viikko ago)
    Tää on pakko saada! Niin ihana kesäinen väri <3

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 20:19 (1 viikko ago)
    Eikö olekin, eikä hinnalla pilattu. :)

    Vastaa

    Nina
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 16:06 (1 viikko ago)
    Tiedän tunteen. Minullakin on takana erittäin raskas kevät. Blogi vie aikaa, mutta se on myös tärkeä ja rakas harrastus, joten en halua laittaa lappua luukulle :)

    Iloa uuteen viikkoon. Voimahalaus <3

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 20:20 (1 viikko ago)
    Nina, haleja. <3 Mä en oikeasti ole koskaan harrastanut mitään näin kauan kuin blogin kirjoittamista, se on vaan niin inspiroivaa. Yleensä mun harrastukset kestää viikon ja kyllästyn, silloin nuorempana, kun vielä jotain harrastin. :D

    VastaaPoista
  2. Liisa
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 19:18 (1 viikko ago)
    Kaipasin sinua lauantaina <3 Ja niin teki moni muukin :) Mutta tärkeintä on oma pää ja lepo <3

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 20:21 (1 viikko ago)
    <3 Omasta päästä on pakko yrittää pitää huolta, se on opittu kantapään kautta.

    Vastaa

    Mysterious M
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 19:49 (1 viikko ago)
    Kaunis sävy ja hempeä sellainen. voisi sopia hyvin kun nuori/lapsi haluaisi lakkailla kynsiään ja ei haluaisi liian räikeää lopputulosta. Hillitty ja elegantti käy myös termeinä.

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 20:22 (1 viikko ago)
    Tää tosiaan sopisi loistavasti myös vaikkapa sellaiselle hieman alle teini-ikäisellekin sävyltään. :)

    Vastaa

    hellin
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 19:53 (1 viikko ago)
    Ymmärrän hyvin, ettei ollut voimia lähteä. Vaikka oli superkivaa ja inspiroivaa, niin kyllähän tuollainen päivä oli aika ”täyteläinen” (iskältä oppimani ilmaisu :D), mikä voi olla joko hyvä tai huono asia, tai molempia yhtäaikaa. Omassa elämässäni ainakin toivon sopivassa suhteessa rauhallisempaa menoa ja näitä täyteläisempiä päiviä :).

    Tosi kaunis sävy!

    Mä olen ollut ihan in lööv Rita Oran Pop Art Top Coatiin. Ei harmi vaan taida saada enää :/.

    Vastaa

    Jonna H.
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 20:22 (1 viikko ago)
    Täyteläinen kuulostaa hmm.. jotenkin hyvältä. :D

    Höh, ei saa antaa tollaisia vinkkejä, mitä ei enää saa!

    Vastaa

    Ulpu
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 23:49 (1 viikko ago)
    Kaunis ja hempeä sävy. :)

    Kovasti tsemppiä ja jaksamista sinne!

    Vastaa

    Jonna H.
    tiistai 19. toukokuu 2015 at 07:15 (1 viikko ago)
    Kiitos Ulpu! <3

    Vastaa

    Kaisuli / SiameseLipstick
    tiistai 26. toukokuu 2015 at 13:14 (22 tuntia ago)
    Onpa ihana! Tosi erilainen kuin mitä muut lakkani. Pitänee käydä tsekkaamassa tämä livenä :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives