TOP5 Parhaat yönaamiot


Siitä on nyt kohta puolitoista vuotta, kun viimeksi kerroin teille yönaamio suosikeistani. Ajattelin, että voisi olla aika päivittää lista, sillä tällä hetkellä käytössäni on hyvinkin erilaisia naamioita kuin tuolloin. Edelleen kaikki aiemmin esittelemäni ovat huippuja tuotteita, käyttäisin niistä mitä vain tänäkin päivänä, mutta tässä ovat viisi tämän hetken suosikkiani. Puolentoista vuoden päästä on varmasti taas toisin. 

Käytän yönaamioita näin talvella ainakin 3-4 kertaa viikossa, jos iho tuntuu tosi kuivalta pistän naamiota peräkkäisinä öinä niin kauan, että ihon tuntuu paremmin kosteutetulta, jonka alan jättämään päiviä väliin. Toisissa yönaamioissa neuvotaan levittämään naamio suoraan puhdistetulle iholle, itse en tee koskaan näin. Laitan alle vähintään seerumin ja öljyn, mutta usein hoitoveden, seerumin, voiteen/öljyn ja vasta kaiken kruunuksi  lopuksi yönaamion. Minulle yönaamion tehtävä on tavallaan toimia suojana niin, että muiden tuotteiden tehoaineet pääsevät sen alla rauhassa muhimaan kunnolla. En oikein koskaan ole käsittänyt miksi laittaa yönaamio yksistään iholle, samahan asia hoituisi silloin hyvällä yövoiteella?


PAYOT MY PAYOT SLEEPING PACK*

Payotin naamiossa on joukon paras tuoksu. Se on hurmaavan hedelmäinen, hieman sitruksinen. Naamiossa on ihanan raikas geelimäinen koostumus. Kirkastaa ihoa ja tuotteen sisältämät biosakkariidit kosteuttavat ihon pintaa ja samalla pehmentäen ihoa. Virkistävän vaikutuksensa vuoksi sopii varsinkin kesällä käytettäväksi, mutta luulen, että rasvoittuvan ihon omaavat tykkäävät myös tämän kevyestä ja virkistävästä koostumuksesta ympäri vuoden. Naamiota suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaan viikossa normaalin yövoiteen sijaan, itse laitan tämän alle kuitenkin aina vähintäänkin hoitoveden ja seerumin, joidenka päälle lisään naamion.



V 10 PLUS OKINAWA DEEP SEA WATER MASK*

V 10 Plussan naamio on koostumukseltaan geelimäisen läpinäkyvää ja miltein täysin tuoksutonta. Naamio sopii kaikille ihotyypeille. Tämän tuotteen teho perustuu mineraalipitoiseen veteen. Sisältää myös runsaasti hyaluronihappoa, merilevää ja mineraaleja, jotka kosteuttavat tehokkaasti ja lisäävät ihon elastisuutta. Naamiota kannattaa levittää vain ohut kerros, koska muuten kuivahtamisen kanssa saattaa olla ongelmia. Itse odottelen n. vartin verran ennen kuin menen nukkumaan ja tässä ajassa naamio ehtii kuivahtaa ja imeytyä sopivasti. Suositellaan käytettäväksi kolme kertaa viikossa tai jopa päivittäin. Käyttöohjeena sanotaan, että tuote levitetään puhtaalle iholle, käy myös sy-iholle. Itse en näin tee vaan lisään alle ensin muut hoitotuotteet. Tämä on usein se tuote johon tartun, jos käytän yönaamiota useana peräkkäisenä yönä.


SENSAI CELLULAR PERFORMANCE HYDRACHANGE MASK*

Sensain naamio on koostumukseltaan voidemainen, mutta silti kevyt. Tämä on ehdoton suosikkini silloin, kun iho on ärtynyt, punainen ja kaipaa rauhoitusta, sillä tämä rauhoittaa ihon hetkessä. Antaa iholle kosteutta ja aamulla iho tuntuu joustavalta ja näyttää täyteläiseltä, joten suosittelen tätä varsinkin hieman vanhemmalle iholle. Tuoksu on Sensaille tyypillinen: raikas ja puhdas. Suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaan viikossa. Tämä on nimenomaan lisähoito, joten tuotetta suositellaan laitettavaksi kaikkien muiden hoitotuotteiden jälkeen.


ORIGINS DRINK UP INTENSIVE OVERNIGHT MASK*

Originsin naamio sopii normaalista-kuivalle iholle. Koostumus on paksua, jonka vuosi tämän kannattaa kuivahtaa heti ennen nukkumaan menoa. Vaikuttavina aineina avokadoa, aprikoosin siemenöljyä ja merilevää. Koen, että tämä on Sensain ohella yksi joukon kosteuttavimmista naamioista. Suositellaan käytettäväksi pari kertaa viikossa puhdistetulle iholle, niin kuin tiedätte, en noudata tätä sääntöä tämänkään kanssa. Jos sinulla on illalla hetki aikaa ennen nukkumaan menoa, voi naamiota laittaa hetkeksi paksumman kerroksen kasvoille, antaa vaikuttaa ja juuri ennen nukkumaan menoa painella ylimääräisen imeytymättömän naamion kasvopaperiin.


SHISEIDO BEAUTY SLEEPING MASK

Shiseido on ollut yksi edesmenneen vuoden suosikeistani. Menossa on jo toinen purkki, joka sekin on ihan kohta loppu. Kertoo aika paljon siitä, kuinka paljon tästä pidän. Naamiota voi levittää sy-iholle ja sitä suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaan viikossa. Koostumus on raikkaan geelimäistä ja joukossa on pieniä "kapseleita", jotka hajoavat, kun tuotetta levittää iholle. Tuoksu on mieto, aavistuksen kukkainen. Naamio kirkastaa ja kosteuttaa ihoa. Naamio sisältääkin C- ja E-vitamiinia, jotka kirkastavat ihoa, sekä ihoa kosteuttavaa ja kiinteyttävää kasviplanktonia. 

Mikä on yönaamio suosikkinne? Levitättekö naamion puhtaalle iholle vai kruunuksi muiden hoitotuotteiden päälle?



*Shiseido oma, muut PR-näytteitä, saatu blogin kautta.





  1. Edelleenkään en ole yönaamioita käyttänyt :D mutta muistaakseni mulla on Lumenen joku voide jota voi käyttää yönaamiona sekä Dermosilin yöseerumi. Mutta pitää ensin käyttää loppun pari edellistä. Luonnonkosmetiikassa huonona puolena on lyhyet päiväykset, yritän aina käyttää ne ensin pois. Kiinnostavin oli V10, niitä haluaisin testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumellahan on se yksi herkän ihon naamio, mitä itse toisinaan käytän yönaamiona ja juu siinä yhdessä voiteessa on tosiaan kaksi ominaisuutta samassa. ^_^

      Poista
  2. Mä olen tykästynyt Tonymolyn Banana Sleeping Packiin. Se kosteuttaa ihoni todella tehokkaasti ja sen tuoksu on iiiihana! Käytä sitä 2-4 kertaa viikossa ja levitän sen seerumin päälle. Käytän V10Plussan hyaluroniseerumia, joten pitäisi kokeilla myös saman merkin maskia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Tonymoly kuulosta ihanalta, itse en ole sitä kokeillut. :)

      Poista
  3. Shiseido vaikuttaa eittämättä houkuttelevimmalta, ihana koostumus. Tuo V10 Plus kosteuttaa mielestäni todella loistavasti ja Origins tekee ihon todella pehmeäksi.

    Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana! Saa nähdä kun toi loppuu kuinka kauan pystyn olemaan ilman sitä, vaikka muitakin naamioita löytyy. ^_^Originsilla tosiaan saa tosi pehmeän ihon ja V 10 Plus on tehokas kosteuttaja, epäilen, että niissä mineraaleissa on taikaa.

      Poista
  4. Mulla ei ole varsinaista suosikkia yönaamioissa, koska olen kokeillut vain paria eri naamiota. Suosikki on vielä etsinnässä.
    En laita yönaamiota suoraan puhtaalle iholle. Minusta se ei kuulosta, eikä tunnu riittävältä. Laitan aina muut hoitoaineet alle ja sitten yönaamion viimeiseksi, kuten sinäkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ei kuulosta minustakaan, ajattelen sen nimenomaan tehokkaana lisähoitona ja niin se minusta toimiikin muiden tuotteiden päällä. :)

      Poista
  5. Mulla on sellainen kosteusvoide nyt käytössä, jota voi kuulema käyttää myös yönaamiona. En vain ole keksinyt, miten sitä sitten käytetään. Päiväkäytössä laitan voidetta yhden pumppauksen verran, niin laittaisinko yöksi sitten useamman? Ja jääkö se sitten lopulta kiinni tyynyliinaan? :D Olen ihan ulalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen takia en tässä tapauksessa ihan usko noihin 2in1 juttuihin. :D Siis sähän voit kokeilla laittavasi vaikka vartti ennen nukkumaan menoa hieman paksumman kerroksen, anna imeytyä ja sitten nukkumaan. :D

      Poista
  6. Mä en ole käyttänyt yönaamioita ainoastaan voiteita. Täytyypä hankkia myös naamio itselleni. Ihania vaihtoehtoja sinulla onkin esillä.
    Ihanaa viikkoa Jonna 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä laitan naamion vielä voiteen päälle, varsinkin näin talvella. :) Mukavaa viikkoa S! <3

      Poista
  7. Käytän yönaamioita ihan yksinään, koska ihoni ei kaipaa enempää kosteutusta. Paitsi nykyään laitan Ekopharman hoitogeeliä alle, koska se pitää näpyt kurissa. Mulle sopii se, että käytän yövoiteita ja pari kertaa viikossa tehokasta yönaamiota, jos iho tuntuu sitä kaipaavan. Yönaamiorutiinisi kuulostaa korealaiselta ihonhoidolta, jossa kerrostaminen on se juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että rasvoittuvammalla iholla toi toimii, mutta kuiva tai pintakuiva sekaiho ei kyllä oikein hyödy, jos alla ei ole muitakin tuotteita. Ja siis ehdottomasti noudatan korealaista tapaa itse. ^_^

      Poista
  8. Oi rakastan yönaamioita ja ne ovat myös täällä viikottain käytössä. Itse käytän samalla lailla kuten sinäkin eli kaiken päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä ihan must juttu meikäläisten ihoille! ^_^

      Poista
  9. Shiseido ja V10Plus on mullakin käytössä :) Nyt innostuin tuosta Payotista, kun kuvailit tuoksua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana, Payotin tuossa My Payot -linjassa on kauttaaltaan tuo ihana raikas hedelmäisen sitruksinen tuoksu. <3

      Poista
  10. Mä tajusin vasta viime keväänä, että tarvitsen tällaisen yönaamion 🌒 Eli kokemusta mulla ei ole kuin yhdestä naamiosta eli tuosta Shiseidosta, joka vetelee nyt viimeisiään. Onneksi teit jutun näistä juuri nyt, niin mun ei tarvitse googlata ja vertailla ja tutkia eri merkkejä vaan valkkaan seuraavaksi kokeiluun tuon Originsin naamion. Joulukalenterissa tuli samalta merkiltä kasvovoide, joka tuoksui niiiiin hyvältä mun nokkaan 💖 Mun iltaruutineihin kuuluu myös aikamoinen repertuaari: kasvovedellä puhdistus, seerumi, öljy sekoitettuna yövoiteeseen ja lopuksi yönaamio 😊 Se hyvä puoli ikääntymisessä on, että saa ihan huolella läträtä moninaisimmilla voiteilla kuin nuorempana 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tosi lämpöisesti tuota Originsia, siinähän on hinta/laatusuhde enemmän kuin kohdillaan. ^_^

      Poista
  11. Originsin naamiossa on aivan ihana koostumus! En vaan meinaa kestää sen viinaista ginituoksua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mutta mistä ihmeestä sä siihen ginin tuoksun saat?!? LOL Musta siinä on aavistuksen sellainen hedelmäinen tuoksu, no gin tonic on mun suosikkijuomia drinkeistä, joten ehkä siksi uppoaa. :D

      Poista
    2. En tosiaan tiedä! Mun tuubi haisee voimakkaan pistävälle ja vaikka ginistä pidän, niin en kestä sitä tuoksua kasvoilla :D

      Poista
  12. Mulla on käytössä Lumenen Lähde sarjan naamio, josta oon kyllä tykänny! Useasti käytän sitä ihan perinteisenä naamiona (otan pois ennen nukkumaanmenoa), mutta monesti laitan sitä myös ohuen kerroksen ns. yövoiteeksi. Toinen aikoja sitten loppunut lemppari on Clarinsin joku kosteusnaamio, sitä ei samalla nimellä enää edes myydä.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva, itsellä vähän kipristeli ihoa, kun ekaa kertaa laitoin, mutta on helpottanut myöhemmin. Clarinsin naamiot ovat tosi ihania noin kautta linjan. :)

      Poista
  13. Mä tein aluksi sen moan, että laitoin yönaamiota sellaisenaan puhtaalle iholle ja juu ei, tehot ei vaan riitä :D Parhaiten nämä toimivatkin kosteutta lukitsemassa ^_^ Nyt tosin mulla on testissä aika poikkeuksellinen ihonhoitosarja, jossa iholle ihan oikeati riittää vain kasvovesi + hoitovoide :D Origins kiinnostaa näistä eniten, samoin Payot ^_^ V 10 olenkin kokeillut, ja käytin sen loppuun yönaamiona muiden tuotteiden yllä, pelkkänä naamiona se ei mulle koskaan riittänyt, mikä on aika jännä juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tosiaan riitä, siksi en henk. koht käsitä sitä, että neuvotaan laittamaan suoraan puhtaalle iholle, varmaan jos on normaali ja rasvoittava iho niin riittää, mutta kaikki muut ihotyypit vaatii kyllä muitakin aineita. ^_^

      Poista
  14. Shiseido ja Origins kuulostaa tosi hyviltä, voisin jomman kumman hankkia kokeiluun. Käytin ennen Glamglown thirstymudia yönaamion tapaan, mutta se pääsi juuri loppumaan niin nyt voisi olla aika kokeilla jotain ihan oikeasti siihen tarkoitettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glamglowta tosiaan voi käyttää yönaamiona, itse tosin en kokenut sitä hirveän tehokkaana siihen. Origins ja Shiseido on molemmat ihania, hyvin erilaisia kylläkin. :)

      Poista
  15. En ole levittänyt muuta kuin suoraan iholle, mutta nyt kokeilenkin tuota sinun ideaa. Sensai jäi kiinnostamaan:)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives