40 ja kosmetiikkapaketin arvonta!


Sunnuntaina 15.5.1977 klo 00.40 saavuin maailmaan täysin tietämättömänä siitä, mitä vielä olisi edessä.

Nuorempana 40-vuotias ihminen tuntui ikälopulta, mutta se mitä tässä elämän aikana vanhetessa olen oppinut, on se, että jotenkin, vaikka kuinka paljon ikää tulee lisää, se ei kuitenkaan tunnu itsestä vanhalta. Usein huokailen, kun katselen vaikkapa junassa istuessani teinejä, miettien samalla hiljaa mielessäni, että onneksi minun ei tarvitse olla enää tuon ikäinen. Mieleeni putkahtaa heti vähintään kymmenen asiaa, mitkä ovat nyt paremmin kuin silloin ja miksi en todellakaan haluaisi olla enää 15-vuotias. He varmaan katselevat minua ja miettivät, että onpa tuokin vanha. Elämä onkin siitä niin ihmeellistä, että se ovelasti opettaa sinut pitämään itsestäsi ja elämästäsi eniten juuri siitä hetkestä mitä elät. Juuri tämä hetki tuntuu hyvältä ja oikealta, näinhän sen vain kuuluukin olla. Tästä elämän opettavuudesta huolimatta, luulen, että 60-vuotiaana saatan helposti alkaa miettimään oman elämän rajallisuutta ja sen jäljellä olevaan määrää, itseni tuntien, mutta ei mennä sinne asti kuitenkaan ihan vielä, koska turha murehtia tulevaa.


Se missä oman vanhenemiseni huomaan ja sille tulee välillä naureskeltuakin, on se, että hämyiset baarit aamu neljään asti eivät enää houkuta. Huomaan, että olenkin se, joka on aina lähdössä ensimmäisten joukossa kotiin, kun toiset vasta aloittelevat. Viinapää lienee pysynyt entisellään, mutta jos sitä vahingossa kerran vuodessa sattuu ottamaan ilolientä hieman enemmän, niin mikä ihme on se kummalinen kolmen päivän krapula, mikä siitä seuraa? Tuntuu, että univajeestakaan ei meinaa päästä eroon millään. Vasta viikon kuluttua juhlista olo on suht normaali. Joten todellakin hyvä jättää iloinen ilta ihan oikeasti vain siihen pariin. Toista se oli parikymppisenä, kun kotiuduttiin jatkoilta kotiin aamulla kuudelta, nukuttiin tunti ja mentiin pirteänä kahdeksalta kouluun. En muuten koskaan lintsannut koulusta, vaikka edellinen ilta kului juhliessa.

Olen aina ollut hieman huono juhlimaan syntymäpäiviäni. Lapsena tietenkin oli aina mummon puuhaamana kakkukahvit, minä en olisi silloinkaan niin välittänyt juhlia. Muutamat ikimuistoiset syntymäpäivät minulla on kuitenkin vuosien saatossa ollut. Ensimmäisenä on jäänyt mieleen riemukkaat 10-vuotis juhlani hetekalla hyppien. Sen jälkeen suruun kietoutuneet 13-vuotis syntymäpäiväni tätini Irjan vuoksi. Jostain syystä 18-vuotis syntymäpäivät eivät ole jääneet mieleeni ollenkaan, mutta varmaan siksi, että olin jo huikentelevaisena (oikeasti olin kiltti tyttö muuten) käynyt melkein vuoden ajan baarissa alaikäisenä, mutta psst... ei kerrota kenellekään. Menneet ovat menneitä. Kolmekymppiseni laivalla olivat myöskin ikimuistoiset. Viimeisen kerran olen juhlinut syntymäpäiviäni silloin myös laivalla vuonna 2011, niitäkään en unohda. Siellä laivan yökerhossa isolta screeniltä katseltiin, jännitettiin ja huudettiin ystävien kanssa, kun sunnuntaina 15.5.2011 Suomi voitti toisen kerran jääkiekossa maailmanmestaruuden, vieläpä murskaluvuin. Sen jälkeen en ole juhlinut, enkä juhli nytkään.


Mediassa usein 40-vuotias nainen haluttaisiin lokeroida tiettyyn muottiin, varsinkin muotitoimittajat ovat sukkelia kertomaan, mitä ei kannata enää pukea päällensä. Yhdessäkin jutussa oltiin jo kolmekymppiseltä kieltämässä rusetin käyttö hiuksissa, klassisista nahkahousuistakin olisi pitänyt tämän tyypin mukaan luopua sekä tekstipaidoista. Pöh, näytän tuollaisille lapsellisena kieltä ja kannan päässäni nahkarusettia,  jaloissa Converseja  ja lukekoon paidassanikin joku julistuslause, jos se vastaa ideologiaani vaikka hautaan asti, jos ne tuntuvat omilta.


Vaikka en syntymäpäivääni juhlikaan, halusin silti sen kunniaksi arpoa teille jotain todella kivaa, koska se on minulla täällä tapana syntymäpäivänäni ollut. Ja minä jos kuka rakastan perinteitä. Tällä kertaa arvonnassa on mahtava kosmetiikkapaketti, joka sisältää aivan kaikkea mahdollista: kosmetiikkaa niin marketti kuin hoitolakosmetiikkaakin, luonnonkosmetiikkaa, hiustuotteita, jotain tuoksuvaa, ihonhoitoa ja meikkejä. Kuva paljastaa pienen osan, mitä mahtaisi olla tarjolla. Joukossa on tietenkin myös muutama lempituotteeni. 

ARVONTA

Kosmetiikkapaketin arvontaan osallistut jättämällä kommenttilaatikkooni kommentin ja toimivan sähköpostiosoitteesi. Blogin Facebook-seuraajat saavat tälläkin kertaa kaksi arpaa, joten kerrothan osallistutko yhdellä vai kahdella arvalla. Jos et halua jättää sähköpostiasi näkyviin, voit osallistua tuttuun tapaan myös sähköpostitse laittamalla postia osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com, laita viestin otsikoksi kosmetiikkapaketti. Osallistumisaikaa on ke 17.5. klo 23.59 asti. Arvonnan suorittaa random.org ja voittajaan otan yhteyttä sähköpostitse heti arvonnan päätyttyä to 18.5. Onnea kaikille tasapuolisesti!







  1. Hyvää syntymäpäivää. Täälläkin on yksi 50+ joka kulkee converset jalassa. Mukana yhdellä arvalla. sfriman@mbnet.fi

    VastaaPoista
  2. Onnea juhlapäivän johdosta! (Tässä kohtaa se virtuaalinen ruusu).
    Niin sitä ihminen vuosien mittaan muuttuu. Miten sitä parikymppisenä kauhisteli 40-vuotiaita ja sen yli - kauheita käpyjä. Nyt kun sitä on itse, olen ainakin tyytyväinen etten enää ole se parikymppinen. Tiedä onko sitä viisastunut laisinkaan, mutta elämänkokemusta ainakin on. Ja itseluottamusta roppakaupalla.
    Mainitsit tuosta, että ehkä 60-vuotiaana miettii elämän rajallisuutta. Jännä ajatella, että minkälainen sitä silloin on!
    Osallistun arvontaan, kiitos - kivaa. :)

    VastaaPoista
  3. Onnellista syntymäpäivää! Mukana 2 arvalla. 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mielettömän paljon onnea :) Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukana :) Onneksi olkoon Jonna <3

    VastaaPoista
  6. Hennajenniina
    Osallistun arvalla, jokainen syntymäpäivä on yhtä arvokas jonka saa elää täällä joten paljon onnea ja kiitokset hienosta arvonnasta.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana! Suuren suuret onnittelut! :)
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Eikös sitä niin sanota, että ikä on vain numero. Olen lukenut nyt muutamasta blogista ajatuksia siitä, ettei tunnu että olisi tietyn ikäinen tai tuntuu, että olisi nuorempi kuin on. Etenkin täällä blogimaailmassa ikä merkkaakin aika vähän ja enemmän on merkitystä kiinnostuksen kohteilla ja ajatusmaailmalla.

    Oikein mukavaa syntymäpäivää Jonna, tee päivästä juuri sellainen kuin tykkäät! :)

    Arvontaan voisin osallistua kahdella arvalla.
    neitiminttukihara (at) gmail.com

    VastaaPoista
  9. Paljon Onnea ! Itse odottelen tässä toista pojanpoikaani syntyväksi. Hyvällä onnella putkahtaa maailmaan ihan näillä tunneilla !
    tarja.k.kaukonenatluukku.com
    (yhdellä arvalla)

    VastaaPoista
  10. Synttärionnittelut sinulle ♥
    Terveisin Ulpu

    rituha@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea!
    Fblukijana mukaan kahdella arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Ihanaa synttäriä!
    Mukana kahdella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  13. Lämpimät onnittelut! :) Samaistun kirjoitukseesi monessa asiassa. Kieltäydyn sulloutumasta yhteenkään muottiin, mihin en itse tahdo.
    Kahdella arvalla mukaan.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea! :3

    2:lla arvalla mukana :) liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Sylintäydeltä onnea ihanuus <3 Veit kyllä niin sanat suustani tällä postauksella, voin sanoa että täysin samaa mieltä kanssasi noista asioista!

    Ikä on vain numeroita, joten annetaan meidän kaikkien olla ja pukeutua juuri niin kuin haluamme.
    Kahdella arvalla mukana:) souliina72@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Onnen haluaksia täältä ja tervetuloa nelos-klubiin ;D

    Itse kanssa menen niin kuin itsestä tuntuu, enkä välitä siitä mitä muka pitäisi tehdä ja mitä ei.

    Kahdella arvalla mukana dioriinablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea vielä tätäkin kautta. <3 Tämä oli ihana ja ajatuksia herättävä postaus.

    "Elämä onkin siitä niin ihmeellistä, että se ovelasti opettaa sinut pitämään itsestäsi ja elämästäsi eniten juuri siitä hetkestä mitä elät."
    Olen huomannut tämän myös, vaikka enimmäkseen ajattelenkin, että elämä helpottuu koko ajan iän myötä, ja että elämä vaikkapa teininä ja nuorena aikuisena oli hirveän vaikeaa ja aivan liian myrskyisää. En silloin ajatellut, että sen ikäisenä oli kivaa elää. Nyt ajattelen, että elämä on mukavaa ja että se varmasti tulee vielä mukavammaksi, vaikka toisaalta vanheneminen pelottaa. Olen miettinyt elämän rajallisuutta viikoittain jo viitisen vuotta, mutta ehkä se on hyvä, jotta muistan nauttia jokaisesta vuodesta juuri sellaisena kuin se on. Kuulostaapa tekstini nyt lattealta, mutta tämä postaus oikeasti pisti todella paljon ajatuksia liikkeelle mun päässä. :D

    <3

    VastaaPoista
  18. Oikein paljon onnea! <3

    Mukaan kahdella arvalla
    lifeanddisasters(a)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Ihan mahtava kirjoitus, allekirjoitan sanasta sanaan! Ääliötoimittajille vaikka vinkiksi googlata Iris Apfel, niin loppuu hölmöt ajatukset siihen.

    Olen kaikki peukut pystyssä ja kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  20. Äh - unohdin sähköpostini: masutoaitemu@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Paljon onnea ja ihanaa synttäripäivää!
    Arvalla mukna :)

    liinaharja@saunis.net

    VastaaPoista
  22. Paljon onnea upealle nelikymppiselle!
    Olipa hyvä kirjoitus. Ihan samaa näin hieman yli kolmekymppisenä ajattelen,että on se onni ettei enää tarvitse olla 15-20 vuotias!
    Elämä opettaa ja tuo itsevarmuutta mitä ei silloin vielä ollut. Nykyään on paljon lempeämpi itselleen :)

    Mukana kahdella arvalla
    annioisti@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Hurjan paljon onnea ja ihanaa syntymäpäivää! :) Arvontaan osallistun kahdella arvalla.

    emmi.tolonen (at) netti.fi

    VastaaPoista
  24. Mukana kahdella arvalla

    Amy May
    muskotti(at)luukku.com

    VastaaPoista
  25. Onnea vielä tätäkin kautta! <3

    Converset ja printtipaidat päällä aion itsekin mennä jatkossakin, siihen asti, kun se hyvältä tuntuu. :)

    Mukana kahdella arvalla, sp. whiteandfresh@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Paljon paljon onnea! Ikääntymisen todellakin huomaa krapuloiden pituudesta ja siitä, että mielummin menee nukkumaan kuin bilettää. :D Todellakin vastustetaan ahtaita muotteja, ei ikä määritä ihmistä. Osallistun yhdellä arvalla, msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Sydämelliset onnentoivotukset 40-kymppiselle, toivoo 50-kymppinen!täällä kanssa converset ja printtipaidat!!:)mukana kahdella arvalla / sandi.osterlund@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukavaa synttäriä!
    mukana 2 arvalla
    mialip@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Onnittelut :)

    Yhdellä arvalla mukana.

    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Paljon onnea! :)
    Kahdella arvalla mukana
    mari_leena (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Onnea tuhannesti ihana ystävä ja rusetti päähän ja menoksi ja hei minä ikäloppukin ostin just ekat Conkut. ;) Arvonnan jätän väliin, vaikka houkuttelevan oloinen paketti onkin <3

    VastaaPoista
  32. Synttärionnittelut vielä tätäkin kautta:)
    Osallistun arvontaan kahdella arvalla betternailday(a)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Oikein lämpimät syntymäpäiväonnittelut ja kiitos inspiroivasta blogista!
    Mukana kahdella arvalla.
    mar.marttinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukaan onnea koittamaan! Facebookissa seurailen nimellä Annukka Heikkinen.
    Onnittelut suuren päivän johdosta :)! Tuon ikäisenä sitä ei haittaa vaikka joku nuoremmaksi luuleeki vaan mulla ob se kun oon 20 ja jostain syystä linkkukuskit pistävät mulle aina lasten lipun ja aina kiinnitetään joka paikassa huomio ja henkkarit katotaan viimeisen päälle vaikka omasta mielestäni näytän jo aikuiselta :D annukka36(at)luukku.com

    VastaaPoista
  35. Onnittelut nelikymppiselle! Muotteihin ei kannata jäädä ja ns. asiantuntijoita ei kannata uskoa. Olen itse viisikymppinen ja pukeudun kyllä nahkahousuihin jos siltä tuntuu...
    Kahdella arvalla mukana.
    soile.p.korhonen@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ihanaa synttäriä! Puit ajatukseni sanoiksi ikääntymisestä (en puhu vanhenemisesta). Ikä on vain numeroita, nuorempana tyhjän kuuloinen lause alkaa saada merkitystä vasta nyt. Mukana yhdellä arvalla :) tilakatja(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Hyvää syntymäpäivää! :) Yhdellä arvalla mukaan!
    helena.koivusalo@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mukaan kivaan arvontaan ja onnea kovasti. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Ihanaa syntymäpäivää! Seurailen myös Facebookissa, eli kahdella arvalla mukana. :)

    ssorvo@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Onnea vielä tätäkin kautta 👑🎆🎈🎊 Mä en ainakaan enää haluis olla parikymppinen, en oo eläissäni ollu niin itsekeskeinen ku sillon 🙁 Ihan ärsyttää/hävettää silloinen itseni, onneksi sillekin voi jo välillä nauraa itseensä kohdistuvan armollisuuden myötä 😇 Vaikka välillä haikailenkin mm. sileän ja hehkuvan 2-kymppisen ihon perään niin nyt olen ymmärtänyt, että silkkoa sisältä oleva ihminen on ruma, oli sitten kaksikymmentä tai neljäkymmentä ☺️ Oon kahdella arvalla mukana ❤️ tuuli.uusitalo@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Hyvää syntymäpäivää toivottaa kohta 54-vuotias eikä tunnu missään ;) 2 arvalla mukana.

    VastaaPoista
  42. Onnea! Mukana yhdellä arvalla :)

    talkandbake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  43. Paljon onnea! :) Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    rahikainennina (at) gmail.com

    VastaaPoista
  44. Paljon onnea syntymäpäiväsankarille! Ihana blogi sulla josta olen saanut paljon tietoa tuotteista, uutuuksista ja joitakin olen suositusten perusteella itselleni hankinutkin. Enkä ole pettynyt kertaakaan! Odotan innolla, että kerrankin voittaisin-yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  45. Ihanaa synttäripäivää, perästä tullaan. :) Kahdella mukana!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  46. Oikein paljon Onnea! Näin 45-vuotiaana voin kertoa, että elän mielestäni elämäni parasta aikaa ja se aika alkoi juurikin silloin kun täytin 40 :)

    Yhdellä arvalla arvonnassa mukana,
    sannav72@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Onnea päivänsankarille! Ihana blogi sulla, olen saanut paljon hyödyllisiä vinkkejä! Arvonnassa mukana yhdellä arvalla😀
    paivi.helina@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Onnea päivänsankarille! Ihana blogi sulla, olen saanut paljon hyödyllisiä vinkkejä! Arvonnassa mukana yhdellä arvalla😀
    paivi.helina@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Onnea päivänsankarille! Ihana blogi sulla, olen saanut paljon hyödyllisiä vinkkejä! Arvonnassa mukana yhdellä arvalla😀
    paivi.helina@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Ikä on vain mielentila:) Yhdellä arvalla mukana.
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  51. Isot onnentoivotukset ja ihanaa päivää <3 mukana kahdella arvalla...kaislarannalla@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Onnea! Mukana kahdella arvalla.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Onnea Jonna:) oot nuori ihminen:)
    Yhdellä arvalla mukana
    blooomxo(at)gmail.com

    VastaaPoista
  54. Onneksi olkoon! Täällä yksi melkein nelikymppinen, joka harkitsee hankkivansa vesirajaminihameen kesäksi 😆. Kahdella arvalla mukana. morgaise @ hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Hurjasti onnea päivänsankarille <3 <3
    Kahdella arvalla mukana :) littlebigthingslittleb@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Onnittelut merkkipäivääsi johdosta! 🌼 Joka vuosi ajattelen enemmän, että on hyvä olla "aikuinen" ja elää juuri tässä hetkessä.

    Seuraan blogiasi myös Facebookissa.
    katjamarian (at) Gmail.com

    VastaaPoista
  57. Paljon onnea!
    Mukana kahdella arvalla.
    heikkilavirpi750@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Se on jännä huomata miten ikää karttuu, mutta mieleltäni koen olevani paljon nuorempi :). Yhdellä arvalla mukana.
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Onnea :)
    Kahdella mukana
    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Paljon onnea!
    Teksti oli kuin omasta kynästä. Juurikin näin, rusetti päähän ja conssit jalkaan, tai mitä ikinä vain haluaakin! Tässä iässä, juuri nyt uskallan ja olen just sitä mitä olen ja haluan olla, enemmän kuin koskaan. Ja se on ihan mahtavaa! :)
    Plussaa
    plussaa (a) outlook. com

    VastaaPoista
  61. Paljon onnea! Todella kivat kuvat :) Ja kaksi arpaa.
    henna.sandell@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Lämpimät onnittelut!! Ja tosiaan - ikä ei ole mikään syy lakata käyttämästä rusetteja, nahkahousuja, consseja tai mitään muutakaan, jos itsestä siltä tuntuu!

    VastaaPoista
  63. Onnea :)

    Osallistun yhdellä arvalla.
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  64. Onnea vielä tätäkin kautta! Ihana arvonta, mukana kahdella arvalla :) charmingnails@suomi24.fi

    VastaaPoista
  65. Mahtavaa syntymäpäivää ja paljon onnea! 40 on uusi 30, niinhän sitä sanotaan ;) Kahdella arvalla mukana :) krista.eerika@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Paljon onnea! Kahdella arvalla mukana.

    kirjakettu@suomi24.fi

    VastaaPoista
  67. Paljon onnea! yhdellä arvalla mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Mulla on big 4 0 edessä vasta kahden vuoden päästä. Ja tasan pukeudun kaikkeen sellaiseeen, mihin tämän ikäisen ei "pitäisi", mutta I don't care. Ihan mahtavan upeat synttärionnittelut!!!

    Olen mukana arvonnassa yhdellä arvalla. smokyeyecandy@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Paljon onnea, istsellä sama edessä vuoden päästä =) Kahdella arvalla mukana =)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Suuren suuret onnittelut <3
    Itsekin olen sitä mieltä, että nuo ikärajoitteet minkä ikäisenä mistäkin asiasta pitäisi luopua on ihan pöljiä juttuja - itse käytän glitterluomivärejä vielä 80-vuotiaana jos siltä tuntuu :D

    Kahdella arvalla mukana :)
    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Pyöreitä vuosia, paljon onnea!

    Ja olet oikeassa, täällä loppupäässä alkaa tosiaan miettiä, että jokainen päivä kannattaisi elää kuin se olisi viimeinen. Se todellakin voi olla. Sain juuri tulokset Vilma-koiran poistetuista nisäpateista: kaikki olivat pahanlaatuisia. Se vähän pysäyttää, kun koira, joka on ollut niin merkityksellinen kahdeksan vuoden ajan, alkaa vedellä viimeisiään.

    Mukana yhdellä arvalla. virpikatriina@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, jaksamista loppuun Vilmalle sekä teille. <3

      Poista
  72. Paljon onnea syntymäpäivänäsi <3
    Kahdella mukana ihanassa arvonnassa.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Kahdella mukana.
    Ja isosti onnea tietenkin!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Paljon onnea! :)

    Mukana kahdella arvalla =)
    anna-ylitalo@hotmail.fi

    VastaaPoista
  75. Oikein paljon onnea! Kahdella arvalla mukana. :)

    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Synttärionnittelut :)

    Olen mukana kahdlla arvalla.
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  77. Paljon onnea vielä täälläkin! :) Nyt on niin kutkuttavan jännä arvonta, että pakko osallistua ja kahdella arvalla tietenkin :) shopaholicloveletters@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Tänään vasta blogiisi tutustuin ja ahmin heti useamman kirjoituksen. Sinulla on ihanan aito ja mukaansatempaava tapa kirjoittaa. Myös Facebookin kautta aloin seuraamaan joten kahdella arvalla osallistun :)
    laurapaak@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Paljon onnea! :)
    Sulla on ihana asenne elämään, ei tarvitse aina "kangistua kaavoihin", siitä mallia!
    Yhdellä arvalla mukana.
    kiia-89@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Paljon Onnea! :)
    2 arpaa, n.myllyla85@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Onnea <3
    Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(atl)luukku.com

    VastaaPoista
  82. Paljon onnea!

    Osallistun yhdellä arvalla.
    anneruotsalainen1@gmail.com

    Anne R

    VastaaPoista
  83. Synttärionnittelut! Täällä toinen härkä. Osallistun kahdella arvalla.
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  84. Paljon onnea! :) Kiva teksti ja niin paljon omia ajatuksiani. Raikasta blogiasi on ilo lukea! Kahdella arvalla mukana, minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Syntymäpäiväonnittelut :) Ikä on vain numero, siten pitää pukeutua, kuin itsestä tuntuu hyvältä. Converset jalassa täälläkin välillä mennään, ja onpa niitä lainannut 60v. äitinikin :D
    Kosmetiikalle on aina käyttöä. Etenkin nyt, kun työt taas alkavat ensi viikolla hoitovapaakauden jälkeen ja pitäisi jälleen yrittää olla edustuskelpoinen, Siispä mukaan arvontaan kahdella arvalla. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  86. Onneksi olkoon tätäkin kautta <3 Kahdella arvalla osallistun, salkanposti@gmail.com Ja haha, mäkin kuljin baareissa jo hmm, 16-vuotiaasta alkaen, aina sai jännittää, pääsikö sisään ^_^ Joskus menin kaverin papereilla :D Mutta nykyään joo, ne viikon kestävät krapulat..niin tuttua! Konmaritettiin lauantaina ystävän viinipullo puokkiin ystävän kanssa ja juu, varmaan koko tää viikko menee miettiessä mikähän päivä olisi jo sellainen virkeä :D

    VastaaPoista
  87. Synttärionnet! Yhdellä arvalla mukana!
    antfin8@gmail.com

    -A

    VastaaPoista
  88. Onnea paljon onnea!
    Yhdellä mukana!
    briksu@luukku.com

    VastaaPoista
  89. Paljon onnea! 2 arvalla mukana. nina.sandberg2@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Synttärionnittelut! :)
    Mukana arvonnassa!

    T: Emppu / Iloa ja Unelmaa
    iloa.unelmaa@gmail.com

    VastaaPoista
  91. Ihanaa syntymäpäivää<3
    Kaksi arpaa
    topaasilapsi@outlook.com

    VastaaPoista
  92. onnea onnea! :-)
    mukana 1 arvalla. ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Niin klisee mutta totta: Ikä on vain numero. Ihanaa juhlapäivää Sinulle 💞
    Kaksi arpaa. Suonpera.m@hotmail.com

    VastaaPoista
  94. Lämpimät onnittelut Kreetalta! :) Ihanaa syntymäpäivän iltaa Sinulle!
    Yksi arpa,
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  95. ☆★♥Ei ole kysymys siitä, miten vanha olet, vaan siitä, miten olet vanha!♡suvi.rytky@gmail.com♡

    VastaaPoista
  96. Onnea!🌹 Yhdellä mukana. sonjaemiliia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  97. Samanlaiset tunteet on minullakin 40- vuotiaana. Nautin jokaisesta päivästä! Mukana yhdellä arvalla! mac@netikka.fi

    VastaaPoista
  98. Lämpöiset onnittelut! <3 Yhdellä arvalla mukana. saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Synttärionnittelut! Itse täytin vajaa kaksi viikkoa sitten 35. Etukäteen kipuilin tuota lukua tosi paljon, mutta eipä tuo näyttänyt mitään muuttavan 😁 Nyt ollaan vaan lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä! meeri.juusola@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Hyvää syntymäpäivää! Mitä sitä ikää murehtimaan - jokaisella ne vuodet kertyy mittariin, mutta leveän hymyn ansiosta vuodet eivät paina kummoisesti :) Yhdellä arvalla mukana! kissankarva85(at)gmail.com

    VastaaPoista
  101. HBD!
    Kahdella arvalla mukana.


    water.lily@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  102. Onnea paljon! Ihanaa, kun annat muille lahjoja oman juhlasi kunniaksi :> Yhdellä arvalla mukana
    supernatural-93 at hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Onnea, onnea ja ihanaa syntymäpäivää! Nimenomaan, on ihanaa olla juuri sen ikäinen kun on ja nauttia siitä!
    Yhdellä arvalla mukana (milehton@hotmail.fi)

    VastaaPoista
  104. Oikein paljon onnea! :) Mulla on myös samanlaisia tuntemuksia, vaikka kymmenen vuotta vähemmän täytänkin.
    Yhdellä mukaan. ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Hyvää syntymäpäivää! Täytin viime vuonna 40v. Olen yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  106. Lämpimät onnittelut syntymäpäivän johdosta!
    Itsellä on kymmenen vuotta vähemmän lasissa. :)
    ameochi (ät) gmail . com

    VastaaPoista
  107. Paljon onnea :) Mukana kahdella arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  108. Paljon onnea! Elämä on rajallista ja jokainen todella pukeutukoon kuten tahtoo eikä kuten "pitää". Mukana kahdella arvalla. Ihana blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se s-postiosoite tanjamariakoskinen(at)gmail.com ;)

      Poista
  109. Airiina
    Paljon onnea, synttäripäivä on kiva kun ei tiedä mitä kivaa on aina luvassa. Mukana arvalla.

    aiholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  110. Paljon onnea! 40 on aivan paras ikä. (ja sulla on aivan paras blogi) Yhdellä arvalla mukana. seppa.paivi63@gmail.com

    VastaaPoista
  111. Paljon Onnea! Mukana kahdella arvalla pirre.autio@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Onnea! Osallistun kahdella arvalla. satu.makela (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  113. Onnea vielä tätäkin kautta :)

    Kaksi arpaa, osoite on wastinglifestyle at gmail piste com :)

    VastaaPoista
  114. Paljon onnea! <3 Osallistun kahdella arvalla. :) charkkueve(a)live.com

    Charlotta x www.charlottaeve.com

    VastaaPoista
  115. Aurinkoista syntymäpäivää!! Mukana kahdella arvalla.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  116. Hurjan paljon onnea :) Olen mukana kahdella arvalla.

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  117. Hyvää synttäriä!itse unohdin omat synttärit tänä vuonna 😂😂 youralohair@gmail.com

    VastaaPoista
  118. Oikein paljon onnea! :)
    sanna.salmi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  119. Täälläkin ylpeä Conversen käyttäjä (melkein 40v)! Whatever :). Oikein paljon onnea!
    Mukana yhdellä arvalla jukeboxbento@gmail.com

    VastaaPoista
  120. Paljon synttärionnea! Yhdellä arvalla mukana.
    akame88@hotmail.com

    VastaaPoista
  121. Paljon onnea synttäreiden kunniaksi!
    Osallistun kahdella arvalla.

    kintsu_k@hotmail.com

    VastaaPoista
  122. Myöhästyneet synttärionnittelut Jonna :)!2 arvalla mukana arvonnassa.
    tarja.leppilampi@gmail.com

    VastaaPoista
  123. Paljon onnea. Mukana yhdellä arvalla. kaisu.karvonen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  124. Ikä on vain numero, ja mielestäni tuollaiset lokeroinnit, joita media tekee, ovat typeriä! Nykyään on niin paljon erilaisia opastuksia siihen mitä pitäisi ja mitä ei saisi tehdä, että päähän siinä sekoo, jos kaikkia lähtisi noudattamaan :)

    Myöhästyneet synttärionnittelut! :)

    Mukana yhdellä arvalla.
    beautyblogdivine(at)gmail.com

    VastaaPoista
  125. Onneksi olkoon :)

    Kahdella arvalla mukana, meili on ine_91@msn.com

    VastaaPoista
  126. Paljon onnea :)
    kahdella arvalla mukana!
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  127. Onnea! :) Yhdellä arvalla mukaan. sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  128. Onnittelut eilisten synttäreiden johdosta! Onpa ihana arvonta, kahdella arvalla mukana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  129. Suuret onnittelut! Mukana kahdella arvalla :) meikinloppu@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Onnea onnea! Mukana yhdellä arvalla matkatarmail@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Onnea vielä minultakin! :) Mukana yhdellä.
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  132. Paljon onnea! :)
    Rehellisen kaunista tekstiä. Täytyy sanoa että vaikka ikää itsellä vasta 25, tuntui kuin olisi omaa elämää lukenut. Hyvältä tuntuu kuitenkin herätä seuraavaan aamuun, joten olen vielä huoleton ^_^
    Ps. Perinteet kunniaan.

    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  133. Paljon onnea! Vuosista ei kannata huolta kantaa
    paljon viel´ 40-kymppiselle elämä antaa.
    Nuorekkalta kasvot näyttää,
    kun hyviä ryppyvoiteita käyttää.:)
    Kahdella arvalla mukana.
    acilona@bip.net

    VastaaPoista
  134. Onnea vielä <3
    Osallistun arvontaan kahdella arvalla
    kynsipollo@gmail.com

    VastaaPoista
  135. Ooh, täällä on iso merkkipäivä ollut! Onnea onnea Jonna! <3 Ehdin vielä mukaan arvontaankin, jee! :)

    optimismia(at)gmail.com

    VastaaPoista
  136. PeHo
    Onnea! 40 on hyvä ikä kyllä. Yksi arpa minulle.
    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  137. Onnea!

    julia_noora@hotmail.com

    VastaaPoista
  138. Ihanaa syntymäpäivää! :)
    Mukana kahdella arvalla, salla.ylaherttuala@gmail.com

    VastaaPoista
  139. Paljon onnea saavutetuista vuosista :) tulkoon paljon vielä lisää!

    tmaauvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  140. Paljon onnea!
    Yhdellä arvalla mukana.
    mhakka10@welho.com

    VastaaPoista
  141. Onnea :) Ja kahdella arvalla mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  142. Ihanan onnelista päivää sinulle tänäänkin! Itse olen alkanut viime aikoina lähestyä omaa ikääni, minua on nimittäin viime vuosia lukuun ottamatta luultu selvästi vanhemmaksi siitä asti, kun olin 15 ja kieltämättä henkinen ikä oli aina jotain muuta kuin todellinen ikä. Jännityksellä odotan, kääntyykö kehitys jossain vaiheessa toiseen suuntaan, sillä äitiäni luullaan aina selvästi todellisuutta nuoremmaksi :D. Arvontaan kahdella arvalla nannebestathotmail.com

    VastaaPoista
  143. Onnea hieman myöhässä! :) Mukana arvonnassa, kosmetiikkaneuvoja opiskelijana blogisi on antanut paljon vinkkejä ja inspiraatiota, kiitos myös jatkossa panoksestasi tuottaa laadukasta blogia!
    maarithannele1@outlook.com

    VastaaPoista
  144. Kiitos kivasta blogista, sitä on ilo seurata kun suunnilleen samaa ikäluokkaakin olet :)
    Kahdella arvalla mukana.
    sandra82xx@suomi24.fi

    VastaaPoista
  145. Kivaa pohdintaa iästä blogissasi. Ja vielä kerran onnea!
    Mukana mukavassa arvonnassa. tuulaslife1@gmail.com

    VastaaPoista
  146. Hei, sulla on kiva blogi! Tykkään erityisen paljon tuotearvosteluista.
    nellabe@luukku.com

    VastaaPoista
  147. Paljon onnea! Yhdellä arvalla mukana.manta.jokinen@gmail.com

    VastaaPoista
  148. Onnittelut :) Huikeat synttärit ollut sulla 2011, ei ihme, että jäi mieleen! Itsekin pukeudun siihen mistä tykkään, en ole edes ajatellut, että se olisi jollekin joku ongelma :D
    Yhdellä arvalla mukaan ihanaan arvontaan, talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  149. paljon onnea!!
    kahdella arvalla mukana :)
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  150. Pakko oli tulla kommentoimaan, että minäkin täytin 40v viime toukokuussa ja en ole oikeastaan koskaan juhlinut synttäreitäni millään tavalla. Saatan ostaa itselleni jonkin lahjan josta kovasti pidän mutta syntymäpäivä on ihan tavsaallinen päivä.
    Viimeiseimmät kunnon synttäripirskeet oli 10 vuotiaana :)
    Hyvää alkavaa vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin tosiaan juhlittu niin harvoin, että ne kerrat muistaa jotka on. :D Mies ostaa lahjan jos muistaa, yleensä ei muista. Ei ole meillä niin tarkkaa. :D

      Ihanaa uutta vuotta Hertta-Viola!

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives