Kahvinystävän mokkapalat


Olen tehnyt mokkapaloja samalla kaavalla jo vuosia, mutta ennen joulua päätin etsiskellä reseptiä, joka poikkeaisi totutusta. Mielessäni oli jotain normaalia täyteläisemmän makuista: kahvisempaa ja suklaisempaa. Meilläkotona sivustolta löydetty resepti vaikutti juuri sellaiselta jota hain. Meinasin kuitenkin jättää sen väliin, kun luin reseptistä annettuja kommentteja.

"Ikinä en ole näin epäonnistunut."

"Jauhot maistui."

"Todella tiivis pohja, muistutti ennemminkin brownieta."

Kuvailuja ominaisuuksista, joita en omiin mokkapaloihini haluaisi. Päätin kuitenkin yrittää, minua kiehtoi se, että reseptissä ei tarvitsisi käyttää lainkaan sähkövatkainta, kuinka helppoa. Jotenkin juuri sillä hetkellä tympäännytti iänikuinen munasokerivaahdon vatkaaminen. Tapojeni mukaan muokkasin reseptiä jonkin verran ja tein omista mokkapaloistani vieläkin kahvisempia ja suklaisempia muutamalla jipolla. Käytin margariinin sijaan voita ja kaakaojauheena tietenkin tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta. Vahvan kahvin asemasta käytin espressoa. 

Miehen kommentti valmiista tuotoksesta oli: "Nämä ovat parhaita mokkapaloja, mitä olet koskaan tehnyt." Olen itse samaa mieltä, milloinkaan mokkapalat eivät ole olleet yhtä meheviä kuin tällä reseptillä. Pohja oli kaikkea muuta kuin browniemainen eikä todellakaan sitkeähkö tai sellainen puoliraaka kuten browniessa kuuluu olla vaan se oli jopa niin ilmava, että ensimmäisenä päivänä syödessä se melkein hapertui kuohkeudesta (kuohkeus näkyy hyvin kuvassa), minusta nämä olivatkin parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, kun maut olivat tasautuneet ja koostumus hivenen jähmettynyt. Komeuden kruunasi tummaakin tummempi täyteläinen kuorrute. Uskon kuitenkin, että oman kuohkean pohjan salaisuus oli osaksi voi, uskokaa tai älkää voilla ja margariinilla leivotuissa tuotoksissa on aina aivan järjetön ero. 

Kahvinystävän mokkapalat

Pohja:
200 g voita
3,5 dl espressoa
5 dl vehnäjauhoja
3 dl hienoasokeria
5 rkl Van Houten kaakaojauhetta
3,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 munaa

Kuorrutus:
75 g voita
3/4 dl espressoa
6 dl tomusokeria
3 rkl Van Houten kaakaojauhetta

Koristelu:
n. 50 g valkoista suklaata veitsellä pieneksi rouhittuna

Resepti on tarkoitettu n. 40 cm:ä leveälle uunipellille. Valmista espresso. Juuri espresso tekee näistä kahvinystävän mokkapalat, jos haluat miedomman tuloksen tavallinen vahvahko kahvikin käy, mutta maku ei ole sama. Mittaa kattilaan rasva ja kahvi. Kiehauta ja anna jäähtyä hetki. Mittaa kuivat aineet kulhoon. Sekoita joukkoon rasvaseos. Vatkaa puuhaarukalla munat taikinaan. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä. Valmista kuorrute. Kiehauta kattilassa rasva ja kahvi. Yhdistä tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Siivilöi seos kattilaan ja sekoita kuorrute tasaiseksi. Lisää tarvittaessa tomusokeria saadaksesi sopivan paksun, mutta notkeahkon kuorrutteen. Levitä kuorrute jäähtyneen mokkapalalevyn päälle. Koristele mokkapalat valkosuklaarouheella. Leikkaa neliöiksi.  

Maistuuko teille mokkapalat?

Oikein maistuvaa uutta vuotta!








  1. Voi nam kun näyttävät herkullisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on tosiaan aika paljon tummemman näköisiä kuin perinteiset, mutta hyviä! :P

      Poista
  2. No, maistuu ja paljon. Onneksi en leivo itse, muuten kävisi tosi huonosti vartalokuvan kanssa;) Kehonegatiivisuus olisi entistä suurempi;)
    Mä otan aika usein mokkapalan ja ukkeli porkkanakakkua, kun käydään kahveilla meidän vakio Kulmiksessa:)
    Ihanaa vuodenvaihdetta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivonnassa on oikeasti se huono puoli, että aina pitää tehdä kakkuakin vuoallinen tms. Pitäisi varmaan ostaa jotain kertakokoisia uuniastioita niin voisi leipoa vaan yhden annoksen halutessaan. :D Porkkanakakku on kyllä kanssa todella hyvää. :p

      Mukavaa uutta vuotta Sari. <3

      Poista
  3. En ole aikoihin tehnyt perinteisiäkään mokkapaloja (ehkä ihan hyväkin, koska ne hupenevat aina turhankin nopeasti :D), mutta tällä ohjeella voisin kyllä alkuvuodesta kokeilla - kuullostaa niiiiin herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me taidettiin syödä näitä kolme pvä kaksisteen, mutta olihan se sellaista reilu kolme palaa/pvä tahti/naama. :D Hah, mutta ei muistella sitä, kun vuosi vaihtuu. :D

      Poista
  4. Vaikka jouluna on tullut syötyä herkkuja mahan täydeltä,
    niin hyvin voisin tuon palan tuosta ottaa ja syödä suihini.
    Hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sitä yksi mokkapala mahaan mahtuu. ;)

      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  5. Tämä resepti kuulostaa todella herkulliselta. Espresso tekee mokkapaloista varmasti todella tummanmakuiset.

    Täytyypä laittaa resepti korvan taakse!

    Onnea ja iloa uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee, mutta ei kuitenkaan yhtään liikaa, mikä oli tosi mukava yllätys vaan tuo juurikin makua ja tummuutta lisää. :)

      Ihanaa uutta vuotta!

      Poista
  6. Hih omaani vielä laitan fazun sinisen hakattuna pohjaan ja tuplatäytteen, mutta se taisi sullakin olla. Uuh mitä äitelämpää ja suklaisempaa sen parempi ja sen kahvin muuten pitää maistua <3

    Ihanaa uutta vuotta Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mä lisäilen kanssa välillä oikein suklaata sekaan, tulee tosi suklainen, mutta nyt halusin perinteistä ja tummaa. :D Olen samaa mieltä, jos kahvi ei maistu, ei ne ole mokkapaloja. :D

      Ihanaa uutta vuotta Tiia. <3

      Poista
  7. Näyttää herkulliselta :) Ihanaa Uutta Vuotta !

    VastaaPoista
  8. Kiitos - kahviaddiktille mokkapalat ovat puoli taivasta;)
    Onnea ja valoa sinulle uuteen vuoteen, Jonna <3

    VastaaPoista
  9. Mä en ole koskaan muuten mokkapaloja leiponut :D :D Olen haaveillut niistä Omar-paloista, tai sitten tekisin valkosuklaa-paloja :) Ja kyllä, voilla ja margariinilla on vissi ero! Joskus olen käyttänyt Oivariinia, mutta lähes aina meillä käytetään leivottaessa ehtaa voita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margariinilla ei tuu ollenkaan samanlaista kuohkeutta esim. kakkuihin kuin voilla, se ero on ihan huikea. :)

      Poista
  10. Niin ja tällaiset ei-sähkövatkainta -taikinat on vaan parhautta :D Ihanaa uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, helppoja ja nopeita. :) Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  11. Näyttää hyvältä. Itse en ole mokkapaloja kauheasti tehnyt, ne taitaa olla seuraavan sukupolven juttu. Muistan, että Kati (Hellapoliisi) nuorena tyttönä leipoi aina mokkapaloja :) Ne oli hänen pravuuteitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan lapsuuteen 80-luvulle kuului todella vahvasti mokkapalat ja mun täti teki silloin ihan parhaita, niitä oli jokaisilla synttäreillä aina. :D :p

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives