30.1.2018

Empatia, kansakuntamme katoava ominaisuus


Olen pohtinut viime aikoina paljonkin empatiaa tai oikeastaan sen puutetta ympäristössäni. Empatiahan on vahvasti kulttuurisidonnaista, sillä kyky tunnistaa samankaltaisuutta ihmisten välillä, riippuu osaksi vahvasti kasvuolosuhteista. Olen miettinyt paljon sitä, mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että minusta tuli empaattinen.  

Kasvoin jo lapsena ympäristössä, joka teki minusta empaattisen ihmisen. Siellä maalla metsän keskellä missä itse kasvoin, naapurit auttoivat toisiaan ja aina oli apua tarjolla, jos joku sitä tarvitsi. Siellä hivenen syrjässä asuessamme, tunsimme toisemme samankaltaisiksi. Opin jo pienestä asti asettumaan toisen ihmisen asemaan. Lisäksi tietenkin tähän vaikuttamassa olivat kaikki jo lapsena kokemani tapahtumat, jotka helpottivat asettumista erilaisten ihmisten kenkiin. Empatia onkin usein asia joka tulee ihmisestä itsestään, ilman, että sitä tarvitsee sen kummemmin pohtia.

Monet sekoittavat empatian ja sympatian. Minusta suomalaiset osaavat tuntea paljonkin juuri sympatiaa. Sympatiahan on sitä, että kun on ihmisen kanssa samaa mieltä, ymmärtää häntä ja sitä kautta on helppo tuntea sympatiaa. Empaattinen ihminen taas ei arvostele eikä tuomitse vaan kunnioittaa toisen arvomaailmaa, emme yritä muuttaa tai kääntää heidän päätänsä. Empatia onkin paljon toisen ihmisen kuuntelemista, tarkkailua ja kunnioitusta. Tämän vuoksi kaksi empaattista ihmistä pystyy helposti keskustelemaan asioista, joista olisivat täysin eri mieltä. 

Asuin koko lapsuuteni kodissa, jossa kasvattajani mummoni uskoi hyvin vahvasti Jumalaan, kun taas minä en uskonut ollenkaan. Silti pystyimme elämään saman katon alle erilaisine mielipiteinemme, emmekä koskaan tapelleet tuosta asiasta, sillä molemmat kunnioittivat toisiaan ja toisen arvoja. En ole ollut koskaan sodassa, mutta mummoni oli. Joten hänen kokemuksien ja kertomuksien kautta minun on ollut hyvin helppo samaistua tuossa tilanteessa oleviin ihmisiin. Tämän vuoksi minun on tietenkin hyvin helppo asettua myös vanhukseen asemaan, koska olen nähnyt tilanteen elämässäni läheltä. Olen kokenut elämässäni niin työttömyyttä, rahattomuutta, sairautta, yksinäisyyttä kuin pelkoakin, olen ollut myös urani huipulla, siellä päässä missä taivas oli vain rajana. Tietenkin tällaiset asiat vaikuttavat siihen, miten osaan samaistua muihin ihmisiin. Mieheni kanssa olemme usein vaaleissa äänestäneet eri puolueita ja eri henkilöitä, mutta koska pystymme keskustelemaan asioista, tämä ei ole mikään juttu. 


Eräässä tutkimuksessa todettiin, että suomalaiset ovat lähes maailman huonoimpia asettumaan toisen ihmisen asemaan. Se on asia joka on helppo huomata omassakin ympäristössä. Hyvänä esimerkkinä empatiakyvyttömyydestä toimii se, miten erilaisia jo valmiiksi heikommassa asemassa olevia ihmisryhmiä kohdellaan rahan ja erilaisten poliittisten pelien seurauksena. Yleensä kansalaisten empatikyvyttömyys heitä kohtaan liittyy siihen, että kuvitellaan, että ihmiset ovat omien valintojensa vuoksi heikommassa asemassa. Minä tiedän omien kokemusteni kautta, että näin ei ole.

Liiallisessa empaattisuudessa on omat loukkunsa. Sen olen myös itsekin vuosien aikana kantapään kautta oppinut. Herkkänä ja tunteellisena on väsyttävää kantaa maailmantuskaa harteilla, ilman tunnetta siitä, että niihin voisi itse vaikuttaa. Olen tällaisessa tilanteessa itse tälläkin hetkellä lähes päivittäin. Ihmiskontaktit ovat usein juuri sen takia raskaita, koska aistin todella helposti muiden ihmisten energiat. Muistan tämän jo ihan lapsesta asti. Muistan tutkiskelleeni jo 5-vuotiaana juhlissa ihmisiä ja heidän mielialojaan. Aistin, olivatko he iloisia, surullisia vai vaivasiko heitä jokin. Vuosien saatossa olen huomannut erottavani helposti myös valehtelevat ihmiset, joskus harvoin toki menen minäkin vipuun ja valehdelluksi tuleminen on sitten hankala paikka, koska empaattisena haluan, että minuun voitaisiin luottaa niin paljon, että totuus kerrottaisiin. En siedä valehtelua.

Empatiassa on hyviä puolia, kuten jatkuva unelmointi. Minua ei yhtään haittaa käydä vaikka päivittäin Etuovessa selailemassa asuntoja, joita menisin katsomaan, jos voittaisin lotossa. Unelmoin kuinka paljon lahjoittaisin samassa tilanteessa rahoistani ruoka-apuun tai miten hemmottelisin ystäviäni. Vaikka olen hyvin tietoinen siitä, että sitä tuskin tulee tapahtumaan. Unelmointi saa minut joka kerran lapsellisen innostuneeksi. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olemme mieheni kanssa juuri ennen nukkumaanmenoa alkaneet katsella matkoja, vaikka sillä hetkellä ei ole mitään tietoa, onko meillä sellaiseen ikinä rahaa. Yhtäkkiä kello onkin aamulla neljä, kun edelleen selaamme paikkoja ja hotelleja.


Empatiassa parasta on se, että sitä voi kuitenkin myös oppia, kuka vaan haluaa kehittää itseään. Useinhan ihminen oppii sitä luonnollisten kärsimystensä kautta, mutta omaksumista voi tapahtua myös harjoitteiden avulla. 

Onko empatia vähentynyt?



20 kommenttia:

  1. Kaunis teksti <3 Empatiaa tosiaan joko on tai ei, henkilö joka ei tunne empatiaa, ei edes ymmärrä, miltä hänen kanssaan tuntuu keskustela, kun toisella ei ole minkäänlaista kykyä asettua toisen asemaan, vaan länkyttää vaan oman itsensä kautta ja myös tekee johtopäätökset oman itsensä kautta.

    Meillä on kyllä niin hyvin sujuneet kaikki keskustelut, joissa ollaan eriäkin mieltä ja toinen ymmärtää mistä toinen tulee. <3

    Uskon, että omat tuntosarvet, kuten sinullakin on kehittyneet niin vahvoiksi tietyistä lapsuuteen liittyvistä tekijöistä, mutta välillä mietin, miten jostain toisesta saattaa samoissa oloissa tulla taas erittäin narsistinen.

    Joskus olen kyllä pulassakin tämän ominaisuuden kanssa ja välillä elämä käy raskaaksi, mutta se tunneäly mikä on kehittynyt, en vaihtaisi sitä poiskaan mistään hinnasta, jos ei olisi empaattisuutta, niin puuttuisi iso pala minusta.

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt juuri tuote lapsuuttani useasti, siinähän ollut tavallaan parikin vaihtoehtoa, juuri se mikä minusta on tullut, mutta vaarana on ollut myös, että minusta olisi tullut hyvinkin ongelmallinen tapaus johtuen kaikista kokemuksistani. Mä luulen, että suuri kiitos siitä, että musta lopulta tuli sellainen kuin tuli kuuluu mummolle, hän osasi rakastaa pyyteettömästi aidosti ja osasi kasvattaa minusta ihmisen josta ei tullut paha vaan jotain ihan muuta. Katson itse paljon rikossarjoja niin ihmiset oikeasti minunlaisilla taustoilla päätyy usein murhaajiksi, ja usein se johtuu siitä, että niillä ei ole ollut elämässään sitä rakastavaa hahmoa joka minulla lopulta oli.

      Mukavaa päivää Tiia! <3

      Poista
  2. Ai niin ja onko empatia vähentynyt, en osaa sanoa, sillä onhan joskus ollut todella julmat ajat ja lait ja säännöt ja virkavalta ovat sentään laittaneet meidät johonkin ruotuun. Mutta omasta mielestäni jos vertaa omaan lapsuuteen, niin tuntuu, että on vähentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin vertaan juuri vähentymistä lapsuuteen ja siihen verrattuna esim. 80-lukuun, se on kyllä aivan radikaalisti laskenut. Sen huomaa ympärillä joka päivä muiden ihmisten pienistä teoista esim. vanhuksia kohtaan.

      Poista
  3. Ihana kirjoitus ja hyvin voin samaistua sinun ajatuksiisi ihan lapsuudesta lähtien ♥ Yleisesti ottaen on varmasti vähentynyt mutta veikkaan että osa empatian puuttumisesta näyttäytyy vähenemisellä vaikka kyseessä saattaa olla pelko, ei uskalleta puuttua asioihin vaikka haluttaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Musta ihmiset lehtien juttujen kommettikentissä ottavat kovastikin kantaa ja ne ovat usein niitä vähemmän empaattisia kannanottoja. ;) Toki joukossa on aina muutama, jotka osaavat asettua toisenkin asemaan. Juuri tuo että ihmiset eivät enää uskalla puuttua siten kuin ehkä ennen on vaarallista ja se mahdollistaa tuon, että sitten nuo jotka pitävät kovaa ääntä, siitä tulee sitten käsitys yleisestä normista.

      Poista
  4. Todellakin on vähentynyt empatiakyky. Itsekin hyvin empaattisena ihmisenä olen tätä ihmetellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sä olet juuri oikeassa ammatissa empaattisena, voit opettaa tuleville sukupolville empatiaa. <3

      Poista
  5. Minusta tuntuu, että nykymaailmassa vallitseva individualismi tekee sen, että kyky asettua toisen asemaan on heikentynyt. Oma minä ja omat tavoitteet menevät yhteisöllisyyden edelle, ja silloin katoaa myös myötätunto muita ihmisiä kohtaan. Omat pyrkimykset menevät yhteisen hyvän edelle. Myös hektinen elämäntahti estää elämästä hetkessä, kun pitää olla jo ikään kuin seuraavassa "kvartaalissa". Minusta jatkuva saavuttamisen pakko on aika pitkälti kaiken pahan alku ja juuri. Mikään ei riitä, lisää pitää saada ja äkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Minusta jatkuva saavuttamisen pakko on aika pitkälti kaiken pahan alku ja juuri. Mikään ei riitä, lisää pitää saada ja äkkiä." TÄMÄ! Mun entinen työ oli sellaista, että vuosittaisessa palaverissa firman johto vaati joka vuosi 10-15% kasvua, joka ikinen vuosi jo kuolevalla alalla. Siihen piti päästä, vaikka viereen olisi noussut kilpaileva pulju. Ajattelin jo silloin, että tässä hommassa on jotain sairasta, enkä tajua tätä. Yleensä koitin pitää itseni ja työntekijöideni puolia, enkä suostunut oman liikkeen kohdalla tuollaisiin utopistisiin tavoitteisiin, että meillä edes joskus oli mahdollista sada jotain bonuksia tehdystä työstä.

      Poista
  6. Hei Jonna! Haluan kiittää sinua blogistasi. Olen kiinnostunut kosmetiikasta, minkä vuoksi olen päätynyt lukemaan blogiasi. Lukijaksesi olen kuitenkin jäänyt rohkeiden, jäsenneltyjen ja pohtivien tekstiesi ansiosta. Tämä on yksi niistä. Tekstin muut kommentit osoittavat, että on tarpeen kirjoittaa asioista, jotka koskettavat sitä kaikkein olennaisinta osaa meissä, ihmisenä olemista. Kiitos kuitenkin myös laadukkaista kosmetiikkavinkeistä. On ilo lukea blogiasi! T. Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi Heidi.

      Ihmisiä me kaikki tosiaan olemme niin ongelmiemme kuin onnistumisiemme kanssa. Itse tykkäisin kirjoittaa enemmänkin tämän tyylisiä juttuja tai aiheita vilisee päässä päivittäin vaikka kuinka paljon, mutta tämän hetkisin hyvinkin stressaavan elämänvaiheen takia (jota on itseasiassa jatkunut kohta 2 vuotta) siitä kosmetiikasta on helpompi ja kevyempi kirjoittaa, koska se vie ajatukset hetkeksi muualle. Ehkä jos tilanne jatkossa stabilosoituu, tämän kaltaista tekstiä voi tulla tänne enemmänkin. :)

      Poista
  7. Tämä oli erinomainen, pohdiskeleva kirjoitus :) Samaistuin useisiin kohtiin sun kirjoituksessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että moni samaistuu ja varmasti pohtii näitä asioita. :)

      Poista
  8. Tämä on niin totta, kiitos kirjoituksestasi. T. Aurinkoinen

    VastaaPoista
  9. Kyllä se valitettavasti on vähentynyt, sillä nykyisin pyritään vain oman onnellisuuden tavoitteluun ja muista viis. Uskon, että kaikki lähtee kotoa, jo käytöstapojen ja kunnioituksen opettamisesta lapsille ja pohdiskeluun lapsen kanssa siitä, miltä toisesta tuntuu ja miltä sinusta tuntuu. Empatiakyky kun pitää opettaa lapselle, sitä ei saa muuten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvoin nykyään ihmiset osaa asettua toisen ihmisen asemaan ennen kuin he itse ovat siinä asemassa. Siitä että tuon kyvyn osaa on oikeasti myös hyötyä. Tavallaan oma ehkä yllättävä tilanne on helpompi hyväksyä, koska on jo etukäteen pohtinut millaista olisi, jos olisin tuossa asemassa. Sitten on kyyti kovaa, jos ollaan vaan oltu oman onnellisuuden tavoittelussa ja ei ole ajateltu muita ollenkaan. Tuo opettaminen lapselle on tosi tärkeää, mutta onneksi jopa aikuinen voi oppia. :)

      Poista
  10. Ainakin tuntuu, että hyvin etuoikeutetussa asemassa olevien empatiakyky on kokenut kadon. Just nykyisen hallituksen tyypeillä ei tunnu olevaan siitä mitään käryä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tästä kanssasi samaa mieltä, mutta näkyy paljon sellaisten ihmisten asenteissa, joilla on ns. kaikki vielä hyvin. Eletään siellä omassa kuplassa ilman kykyä asettua toisten asemaan. :/

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown